Olen aiemminkin postaillut teille näistä puhelinjohdon näköisistä hiuslenksuista, joista on pikkuhiljaa tulossa suurempaakin kuin vain pienen piirin trendi.
Sain Invisibobblejen maahantuojalta kokeiluuni lenkkejä parissa eri värissä ja olen taas aktivoitunutniiden käytössä.
Aiempi vastaava hiuslenkkini oli kirkkaan värinen liukuvärjätty Thaimaan tuliainen josta kyllä pidin, mutta joka hiuksissa en konservatiivisesti pukeutuvana ihmisenä halunnut lähteä julkisille paikoille.
Saamani Invisibobblet olivat maltillisemman värisiä ja jotkut jopa lähes huomaamattomiakin, joten näiden kanssa viihdyn hieman paremmin, vaikka näidenkin kanssa harkitsen julkiselle paikalle menoa vielä siihen asti, että näitä alkaa vilkkumaan katukuvassa aktiivisemmin.
Syy, miksi näistä kuitenkin pidä ihan erityisesti on yö- ja kotiponnarissa.
Moni varmasti jakaa kanssani tuon samaisen halun pitää hiuksia päänpäällä ponnarilla yöllä tai ihan vaan kotonakin hengaillessa saadakseen ne pois tieltä, mutta piru vieköön, kuinka ärsyttäviä ne ponnarien jättämät paineumat ovatkaan. Näiden kanssa niitä ei kuitenkaan tule, joten problem solved.
Näiden lenksujen idea kun perustuu juuri nimenomaan siihen, että ne ovat hiuksille hellävaraisia ja painaumia jättämättömiä. Kierteinen ja venyvä lenksu nappaa hiuksiin tukevasti kiinni ja pitää hiukset napakasti paikoillaan ilman, että sitä täytyisi kiristellä häiritsevän tiukalle. Minusta nämä ovat aivan loistava keksintö!
Invisibobbleja voi ostaa esimerkiksi Pretty.fi -verkkokaupasta. Kolmen lenksun paketti maksaa tällä hetkellä 4,90 euroa (norm. 5,90 €) ja värivaihtoehtoja on useita.
Kuljetteko te jo kierteet päässä?
Sillon kun kirjoittelit näistä ekan kerran niin tilasin heti ebaysta ja muita ponnareita en melkein enää käytäkkään 🙂 kiitos kaikista ihanista vinkeistä mitä oon täältä saanut!
t.hanna k.
Minä löysin nämä puhelinlenksuponnarit pari viikkoa sitten ja muita lenksuja en enää päähäni laita! Miten olenkaan tullut ennen toimeen ilman näitä? 🙂
Mulla on useampi setti Glitterin versioita, ja itse käytän niitä lähinnä kun hiukset pitää saada pois tieltä, eli lähinnä meikatessa ja ruokaa tehdessä. Hevilettinen mieheni taas käyttää mustia versioita 24/7, ja on todennut kierreponnarit parhaaksi keksinnöksi vähään aikaan. 😀
Joka päivä 🙂
Mulla nää ei joko ole toimineet niinkuin pitäisi tai sitten en ole osannut käyttää.. Eivät pysy paikoillaan ja joutuu kiertään tuhannen miljoonaa kertaa ympäri sitä ponnaria että se pysyy edes jotenkin ja sen seurauksena sitten venyvät vielä isommiksi..
nuo on kyllä niin hyviä !! ainut ponkkari jolla saan kaikki hiukset yhteen kimppuun, myös niskan nysähiukset. ja pysyykin vielä 😀
En ole noin vuoteen muita hiuslenkkejä tai -solkia käyttänytkään. Joka päivä siis kierteet päässä ihan julkisilla paikoilla!
Juu olen myös ostanu näitä ebaystä
En ole itse vielä kokeillut, mutta monilla nähnyt esim. koulussa!
Nää on ihan parhaita! Voisin käyttää julkisestikin, miksipä ei, yleensä kuitenkin kuljen hiukset auki. Näillä saa hiukset pysymään hyvin ilman että alkaa päätä särkeä tiukka ponnari. Venyneen ponnarin saan menemään kolmeen "ympyrään", uudella riittää kaksi 🙂
Ostin glitterin versioita joulun jälkeen, enkä oo sen jälkeen muita ponnareita päähäni laittanut. Mua kuitenkin ärsyttää, kun tuntuu et ne on tässä nyt jo lörpähtäny aika muodottomiks. Tilasinkin nyt testiks paketin ruskeita invisibobbleja, kun ne kuulemma pitää kuosinsa paremmin. On kyllä paras keksintö!
Mä käytän nykyään vaan näitä:) mä en ole kyllä ikinä kokenut näitä noloiksi julkisilla paikoilla ! Ja saahan ton piiloon jos kierittää hiussuortuvan sen ympärille ..?
Mulla on tän tapasia ollu käytössä jo päälle puoltosta vuotta.. Tiimarista ostin sillon joskus ja maksoin 0,50€ kpl 🙂 nyt ostin tallinnasta just lisää ja 2 kpl oli 1,20€ tykkään ite näistä todella paljon 🙂 ja suosittelen kans lämpimästi kokeilemaan
Hankin näitä heti sinun ensimmäisen aiheesta postaamisen jälkeen. Mitään muita en enää käytä. Eivätkä tuttavanikaan. Ja ihan töissä ja kaupungilla aina hiukset kiinni tällaisella. Saa nimittäin ohuttukkainenkin mukavasti volyymia ponnariin tällä. Suosittelen lämpimästi! Työskentelen itsekin kosmetiikkamyyjänä ja moni asiakaskin on nämä hiuksistani bongattuaan pitänyt opastaa sinne, mistä näitä saa:)
en ole koskaan kokeillutkaan, mutta nyt on kyllä pakko hankkia! julkisilla paikoilla en koskaan liiku hiukset kiinni, mutta kotona hengaan lähes aina hiukset kiinni, varsinkin nukkuessa. tuo olis kyllä tosi kätevä, jos on hellävaraisempi hiuksille. kiitti vinkistä! 🙂
Kovan hypetyksen seurauksena ostin näitä. Eivät toimi hiuksissani sitten pätkääkään. Tai eivät ainakaan ole normiponnaria hellävaraisempia.
Mulla on karhea ja kihara tukka ja siihen kun vetäiset "sotkunutturan" pään päälle, niin taatusti repii hiuksia mukanaan vaikka kuinka hellävaraisesti yritän irrottaa. Enkä kierrä mitenkään tiukkaan, vaan kokoan hiukset päälaelle ja lättään lenksun siihen ymäpärille kiertämättä. Tai korkeintaan yhden kierroksen, jos tukka on littana tuulella.
Varmaan perus häntäponnarissa toimisi paremmin, mutta se ei taas ole mun juttu.
Vai lieköhän näitäkin laadukkaampia ja vähemmän laadukkaita. Jotenkin itse ajattelisin, että ovat aika samanlaisia kaikkia. Omani ovat cailapin, Prisma/S-Marketista ostin.
Varmaan joudun palaamaan pinneihin tmv. Mistäköhän saisi kunnon hiusneuloja?
-Tiia
Olen kulkenut kierteisenä jo pari vuotta! Muita ponnareita en edes käytä (muutoin kuin kampauksia varten blanxit)! Parhaat! En vaan ymmärrä kuinka nää ei vieläkään oo saanu kaikkia puolelleen!
Nämä ovat ahkerassa käytössä! 🙂 Pääasiassa käytän salilla, mutta kyllä joskus menen puhelinjohtoponnari päässä ihan ihmisten ilmoille. Ei näissä mielestäni ole mitään hävettävää, varsinkaan noissa läpinäkyvissä tai oman hiuksen värisissä, sillä eiväthän ne erotu sen enempää kuin tavallinenkaan ponnari.
Johanna
Kyllä kotona ja kaupungilla nää päässä kuljetaan toki kyllä tavallisia ponnareita käytän myös vaik lenkkeillessä . Mut nostattaa hyvin hiuksia siitä pidän erityisesti. 🙂 -sonja-
Siis miksei tällanen päässä vois mennä ihmisten ilmoille?!?!? Avaatko hiukan?
Yhtä "rumalta" tai "hienolta" se näyttää kun tavallinenkin ponnari… ja saa tänkin päälle kierrettyä hiussuortuvan ja sotkunutturan alta tää ei näy yhtään… Mutta joo, loistava keksintö! En vaan ole bongannut vielä pienempiä lenkkejä, nyt joutuu aika monta kertaa laittamaan ponnarin hiusten ympäri, mutta kuulin että pienempiäkin lenkkejä ois.. Mulla glitteristä..
h&m on sellasia tosi pieniä
Just eilen googlettelin näitä ja luin tekemäsi vanhan postauksen, ja laitoin ebaysta tilauksen tulemaan. 🙂 Kiitos taas !
Mulla kanssa käytössä mutta lähinnä kotona. Mun mielestä tavallinen ponnari on edelleen silti "tyylikkäämpi" ja useimmiten se itsellä näkyy eikä ole piilossa hiusten alla. Näillä kyllä pysyy hyvin hiukset kasassa ja mielestäni on hellävaraisempi kuin tavallinen ponnari, varsinkin jos jaksaa vähän edes keskittyä irrottamiseen eikä vain nykäise 🙂
Justiinsa ostin heräteostoksena, kun näin näitä Anttilasta. Valitsin tummanruskeat.
Jouluna hankin viimein itselleni ja tykkään kovasti. Hiuksetkin näyttävät niissä paljon pidemmiltä!
Näitä saa myös Cailapilta ja Iberolta, taisi Cailapilla olla noin 3e pintaan 3kipaletta.. Ihan yhtä toimivia nämäkin! Nimim. 2 vuotta nämä päässä kulkenut.. paikassa kuin paikassa…
Itsellä lähinnä yö käytössä, mutta painaumia jää ja lähtevät helposti valumaan omassa ohuessa ja liukkaassa hiuksessa. Eli en ostaisi kyllä uudelleen…
Mun Ibero-puhelinjohtoponnarit katkeaa aina. Yleensä jo viikon käytön jälkeen, vaikka koitan olla hellavarainen niiden käsittelyssä ja pitää lenkkejä välillä "lepovuorossa". 12 on jo katkennut. :/
Minäkin olen käyttänyt näitä jo parisen vuotta, hyvin toimii! Painaumat tosin jää hiuksiin, mutta muuten pampulat ovat täydelliset, kun eivät revi tai kuluta hiuksia. Tuntuukin jotenkin hassulta lukea, ettet vielä kehtaa käyttää julkisesti, kun itse ei ole mitään muuta pitkään aikaan käyttänytkään. 🙂
Toimii aluksi mutta vähän venyessään lakkaavat toimimasta. En tiedä ovatko hiukseni sitten liian liukkaat tai paksut ja pitkät mutta liikkuessa muutaman pompun jälkeen ovat hiukset jo auenneet.
Mäkin ostin ensimmäiseni noin vuosi sitten Tiimarista hintaan 0,50e. Kamalan ruma sini-oranssiksi liukuvärjätty kiemura 😀 mutta toimi niin hyvin että rakastuin oikopäätä enkä tavallisiin ponnareihin ole sen jälkeen koskenut! Antaa kivasti volyymiä ja pitää pitkänkin tukan tiukalla sykeröllä treenatessa.