Näiden ihmisten suihkussa on aina avonaisia shampoopulloja. Kylpyhuoneen telineestä löytyy sulkemattomia suihkugeelejä.
Meikinpoistoaineen korkki jää lähes poikkeuksetta laittamatta paikoilleen tuotteen käytön jälkeen.
Kynsilakkoja poistettaessa lakkapullon korkki on auki aina lakkojen poisottamisen alusta siihen hetkeen, kun lakattujen kynsien kynsinauhoja vielä korjaillaan.
Päivävoidetuubin korkki on kadonnut jonnekin kylpuhuoneen lattialle kaksi viikkoa sitten ja vartalovoiteessa on ollut korkki viimeksi silloin, kun se kotiutettiin marketista kotiin.
Meikkivoidetuubin korkkikin jää usein laittamatta paikoilleen. Geelilineri on päässyt hieman kuivahtamaan, sillä senkin kansi unohtuu usein kiireessä sulkea. Itseasiassa koko meikkipussi kuvastaa loistavasti tätä ihmistyyppiä puuttuvine kynäntuppineen ja hajonneine luomivärin- ja puuterinkansineen.
Nämä ihmiset ovat ihan oma ryhmänsä ja tiedän tällaisia useita. Kyllä, olen nähnyt vessanne ja meikkipussinne.
En sano, että tämä olisi paha asia, mutta olen itse käytökseltäni niin toisessa ääripäässä kuin mahdollista, etten vaan voi käsittää tällaista kosmetiikkaa koskevaa laiminlyöntiä ja heitteellejättöä. Ei se minulle kuulu eikä ole millään lailla asiani, mutta en vaan käsitä, miksi kukaan jättäisi meikkivoidetuubiaan toistuvasti auki tai antaisi peiteaineensa kuivahtaa aukinaisessa purkissa?
Tänään tahtoisinkin siis kuulla, löytyykö lukijoideni joukosta profiiliin sopiivia ihmisiä? En tuomitse enkä saarnaa ja nimettömänäkin saa esiintyä, mutta tahtoisin vaan kuulla vastauksen kysymykseen
MIKSI???
Päivän kysymyksen kysyjä on kosmetiikka-aktivistina, ihonhoidon puolestapuhujana, hiustenhoitoradiaalina ja huulipuniin kahlitujanakin tunnettu Ostolakossa.com -blogia pitävä Virve.
Olin vähän järkyttynyt jo ajatuksesta että onko tuollaisia tyyppejä OIKEASTI olemassa 😀 Vaikken kosmetiikkaholisti olisikaan niin pelkkä pihiys jo estäisi tuotteiden pilaannuttamisen.
Mä haluan kanssa tietää miksi 😀 Ainoastaan yhden tietyn merkin suihkugeelit jätän auki, koska en halua rikkoa kynsiäni niitä tiukkoja purkkeja jatkuvasti availlessa. Kulutan ne tosin niin nopsaan, että eivät ehdi pilaantua.
Minä taas kuulun niihin jotka sulkee niitä ihmisten perässä/jäljiltä. Töissä hoitoalalla pesemme asukkaita ja siellä on näitä purkin aukijättäjiä sekä joskus kavereillakin napsautan muka kiltteydestä korkit kiinni. (oikeasti raivosta)
eiköhän se ole jokaisen ihan oma asia miten omiaan kohtelee. Itse en tee noin, mutta ei minua kiinnosta mitä muut tekee omilla tuotteillaan muutenkaan.
Joskus jätän suihkugeelin korkin auki jos se on mallia kynnet repee ku yrität avata sen, mut muuten kaikki kannet ja korkit pysyy kiinni. 🙂
Olen usein miettinyt samaa…. Että miksi pitää tahallaan usein pilata tuotteet sillä ettei jaksa laittaa korkkia tms. kiinni??
Ihmettelen ihan samaa! Joskus koin kauhunhetkiä kylppärissä, kun meikinpoistoaineen korkki putosi suoraan vessanpönttöön.. Silloin mieluummin luovuin korkista kokonaan. Onneksi aine oli kuitenkin jo melkein lopussa.
Ja tosiaan, myös nuo sottaiset meikkipussit herättää ihmetystä. Oon jopa nähnyt kuinka meikkikynän teroitusroskat heitetään sinne pussin pohjalle, MIKSI??
Siksi että ei jaksa! Joka kerta kun ostan uuden tuotteetn niin hetken aikaa päättäväisesti laitan korkit kiinni ja yritän pitää tuotteet siistinä, mutta joka kerta jonkin ajan kuluttua päätökset alkavat lipsua. Shampoopullon korkkia on ärsyttävä näprätä suihkussa auki ja irralliset korkit siirtyvät ensin jonnekin purkin lähistölle ja siitä pikku hiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi, kunnes tuntuu vain helpommalta heittää se korkki suosiolla roskiin pois jaloista pyörimästä. Tähän väliin saattaa mahtua yksi tai useampi päätös yrittää pitää järjestystä yllä, mutta lopulta näissä päädytään tuohon loppupisteeseen. Ja suihkussa on ihana käydä kun shampoopulloa ei tarvitse kuin kallistaa.
No, jos tuote on kuivuvaa tyyppiä (kuten kynsilakat, geelirajaukset, lakanpoistoaineet jne.) niin pidän sitten ehdottoman tiukasti huolta siitä, että ne eivät ole auki sekuntiakaan enemmän kuin on pakko. Tai jotkut puuterimaiset tuotteet ovat ihan koostumukseltaan sellaisia, että pakko laittaa ne joka kerta kunnolla kiinni.
Että sellaista, laiska sika täältä päivää.
Mä on sun kanssa täysin samoilla linjoilla! Ihanaa, kun joku muukin ihmettelee kosmetiikan heitteillejättöä… Menee sitäpaitsi rahaa hukkaan, kun pitää ostaa vaikkapa kuivuneen peiteaineen tilalle uusi.
Tunnustan, että lakanpoistoaineen korkki jää usein auki… Mutta vain silloin, kun on vain osa lakoista poistettu. Mutta harmi vaan, että ensimmäisen kynnet lakkojenpoiston ja viimeisen kynnen lakkojenpoiston välissä saattaa olla pari tuntia… 😀 Se vaan jää. 😀
Body washin korkin pidän puoliksi auki, en napsauta sitä tiukkaan kiinni(Dove), koska siinä on hirveä työ saada se auki ilman kynsiä. Arvostan kynsiäni sen verran, etten käytä työkaluina. Muut pidän kiinni, ne vaan tahtoo jäädä pöydälle lojumaan… 😀
Itse kyllä tunnollisesti laitan kaikista korkin kiinni, mutta mieheni ei. Kyllä se pistää suututtamaan, ettei sen ainoan hiusgeelin kantta voi laittaa kiinni, plus että se pitää jättää joka aamu altaan reunalle keikkkumaan josta näppärä 9kk ikäinen poikamme sen pesulla nappaa käteensä.
Postauksen aiheeseen liittymättä, onko sulla lukihäiriö tai joku muu "virallinen" syy näihin kaikkiin puuttuviin kirjaimiin ja kirjoitusvirheisiin vai etkö vaan näe noita virheitä omasta tekstistäsi?
Syynä yleensä lienee kiire sillä kun kirjoitan postauksia teen niitä aika kovalla tahdilla. Viimeksi kirjoitin lomien ja töiden vuoksi 40 postausta vapaaviikolla, joten oikoluku jää joskus. Ehkä sitten vaan olen sokea, mutta en minä nytkään pahoja virheitä näe. Mutta kiva jos sinä näet. 🙂
AnonyymiApr 12, 2012 11:18 AM
Vastaus: Älä sitten lue jos ärsyttää.
No, siksi kun…
Ripsari on maailman rasittavin sulkea kunnolla (ja maailman rasittavinta myös kuivuessaan). Sitä en ikinä opi, mutta ei vaan jaksa kiertää aamuisin niin paljoa 🙂 Kerran myös hukkasin hammastahnakorkin suihkukaapin taakse. Tosin inhosin korkitonta tahnaa niin, että heitin täyden tuubin menemään.
Hiuslakkojen, kampausnesteiden ja jätettävien hoitosuihkeiden korkit joutavat nopeasti roskiin, koska ne eivät ajan mittaan pysy pakkaustensa päällä vaan lentelevät ympäriinsä! 😀
Oijoi, vois niin olla mun kirjoittama teksti! 😀 Pahaa tekee katsoa tälläistä laiminlyöntiä vierestä (joskus ei vaan pysty, vaan täytyy laittaa korkki kiinni…) Onkohan nää niitä samoja tyyppejä jotka lotraavat kosmetiikkatuotteitaan häpeilemättömästi (esim. kasvovoidetta otetaan kunnon kasa, joka laitetaan laikuiks ympäri kasvoja ja sitten levitetään kunnes voide "on imeytynyt", shampoota menee kourallinen yhteen pesuun jne.) vai onko se kokonaan oma ryhmänsä?
Eikö nuo kaikki tuotteet sitten lörähtele ympäriinsä ilman korkkeja? Myönnän, olen auttamattomasti hukannut yhden primerituubin korkin (kiitos kahden aktiivisen kissan), mutta varon ihan hillittömästi jättämästä sitä mihinkään sellaiseen kohtaan, missä se voisi joutua rutistuksiin.
Minua kiinnostaisi myös saada selitys tälle ilmiölle 😀 Pyritäänkö siinä oikaisemaan arjen "monimutkaisia rutiineja" vai mitä ihmettä?
Siskonpoikani (kohta 18-vuotias) kuului hetken tähän samaan ihmisryhmään, kunnes kerran lainasin hänen kasvovettään. Kyseessä oli mukavasti alkoholia sisältävä epäpuhtaan ihon kasvovesi, jota kyläreissulla ollessani lainasin ja ennen käyttöä ravistin temmokkaasti – korkin ollessa auki. Seurauksen jo arvaakin; Kasvovettä löytyi niin silmästäni, kuin seiniltäkin 😀 Sitä seuranneen huudon ja riehumisen jälkeen ovat korkit hakeutuneet kummasti käytön jälkeen kiinni.. 😀
Haha 😀 En itekään voi ymmärtää, miksi jotkut jättävät purkit, tuubit ja muut ihan avonaisiksi. Suljen aina ihan kaiken heti käytön jälkeen.
Kysymykseen on kaksi vaihtoehtoista vastausta. 1.Kyseiset ihmiset ovat joko välinpitämättömiä ja laiskoja tai
2.Tavattoman aikaansaavia, mutta yrittävät liikaa.
Samasta syystä jääkaapissa on mehupullo ilman korkkia, kuivunut juustonkäntty ilman muoveja tai rasiaa sekä aukinainen jugurtti- ja maitotölkki. Eteisen laatikossa on kuusi paritonta villasukkaa ja yksi hiihtomono, sukset ovat isän autotallissa samoin ainakin kaksi kesärengasta. Grilli on vielä viemättä talvisäilöön ja mädät omenat paljastuvat lumihangen alta (ne, jotka piti syksyllä kerätä).
Se vaan valitettavasti tuntuu kulkevan geeneissä.
Kuvittele, että aloitat aamusi kasvojen puhdistuksella. Matkalla vessaan laitat vedet kahvinkeittimeen, haet kosmetiikan keittiöön. Huomaat, että sesain liina kaipaa pesukonetta ja haet samalla pesukoneseen muutakin täytettä. Kesken pesukoneen täytön muistat, että paistinpannu piti laittaa lämpenemään. Tiskatessasi paistinpannua huomaat, että kahvinkeitto on kesken ja laitat purut keittimeen. Otat samalla pakastimesta jotain sulamaan ruoanlaittoa varten ja huomaat, että lattialla on kahvinpuruja ja haet imurin jnejne.
Jo alta vartissa saat aikaan tilanteen, jossa kahvinkeittimessä on vesi ja purut, mutta olet hukannut kahvipannun (koska se on luultavasti vessassa pyykkikorin reunalla). Pesukone on päällä, mutta hana on kiinni. Paistinpannu on liedellä, mutta hella ei ole päällä ja naamaa kiristää, koska unohdit kosteusvoiteen. Lisäksi seisot puolialasti pimeässä keittiössä toisessa kädessäsi imurin letku ja toisessa jäinen jauhelihapaketti… Welcome to my world.
Mutta se on voitettavissa. Nyt lähempänä kolmeakymmentä olen systemaattisesti opetellut. Jokaiselle tavaralle on oma paikka/pussi/rasia ja kolo hyllyssä.
Ja aamutkin sujuvat, kun puolen tunnin jälkeen kahvi on valmista samoin aamiainen. Puoli kämppää on imuroitu ja koneellinen pyykkiä pyörimässä ja kaikki tiskit tiskattu. Ja naamastakin puuttuu enää ripsiväri.
Vielä kun koiralenkille lähtieesä tarkistaa, että hella ja kahvinkeitin ovat pois päältä ja ripsiväriä on molemmissa silmissä ja muistaa tullessa tyhjentää sen pesukoneen ja imuroi loppuun, niin huomaa puoleen päivään mennessä saaneensa aivan valtavasti aikaiseksi!
(Joo mä en käy aamuisin töissä, muuten kyllä)
Ainoana miinuspuolena on se, että joutuu itse siivoamaan, laittamaan ruokaa jne, koska verenpaine ei kestä sitä, että joku muu tekee asioita väärin ja väärässä järjestyksessä ja laittaa tavaroita eri hyllylle!!!
-vanilla
Oo! Sielunsisar!
Eevi
Mutta itse en btw jätä kosmetiikkaa auki, paitsi kyseisen operaation ajaksi (naaman pesu, kynsilakan poisto, suihkussa käynti jne). Kun olen valmis, suljen kaikki korkit ja järjestän purtilot takaisin paikoilleen (yleensä värin mukaan, tunnustan).
Johtuu siitä, etten halua kosmetiikan kuivuvan ja jos en laita niitä heti, ne jäävät pyörimään…
Mutta suurilta osin myös siitä, että samaan syndroomaan saattaa kuulua myös käsittämätön kömpelyys. Aika nopeasti olisi kaikki tuotteet loppu, jos jäisi auki.
-vanilla
Shampoo tai suihkugeeli saattaa joskus yksinkertaisesti unohtua auki, mutta sekin on aika harvinaista. Meikit ja voiteet ei ikinä 😀
Mä niiiin tiedän mistä sä puhut! Ite oon snadisti pakkoneuroottinen, joten en niinkään ajattele sitä korkin sulkemista sen meikin tms kuivumisen kannalta, vaan ihan siksi että se avonainen korkki vaan ärsyttää niin helkkaristi 😀
Minä itse kuulun niihin jotka huolellisesti asettaa purkit käytön jälkeen paikoilleen ja korkit ja kannet kiinni.Yksi kaverini on taas sieltä toisesta äärilaidasta.purtilot on missä sattuu ja korkeista ei ole tietoakaan ja meikkipussi on aivan järkyttävässä kunnossa.Minua suunnattomasti ärsyttää jos minun luotani ollaan jonnekkin lähdössä ja hän lainaa esim.tukkalakkaani tai puuteriani koska hän ei laita niitä ikinä paikoilleen ja korkit on hävöksissä sen jälkeen.
Niinpä!! Itsellä on aina kylässä käydessä hillitön himo "korkittaa" kaikki purkit ja tuubit jos joku on niitä jättänyt auki. Sehän on melkein huomauttamisen arvoinen asia, sama kuin kylässä sanoisi "hei sulla jäi jääkapin ovi auki". Mutta olen vielä onnistunut hillitsemään itseni;)
Hyvä postaus, itse edustan aivan toista ääripäätä. Pullot, purkit ja tuubit välittömästi kiinni käytön jälkeen. Taitavat olla vessan kaapissa vielä järjestyksessä värin ja käyttötarkoituksen mukaan 😀
Tämä ei taas liity postaukseen mitenkään, mutta… Oletko kokeillut Estee Lauder BB Cremeä? Voisitko tehdä siitä postauksen vaikka verrattuna tuohon Shisheidon sävyttävään päivävoiteeseen? Kesälle olisi hakusessa sävyttävä päivävoide ja nyt arvon noiden kahden vaihtoehdon välillä. 🙂
haha, mun sisko on niiiiiiin tuollainen 🙂 silloin kun vielä molemmat asuttiin vanhempien luona, niin siskon suihkukäynnin jälkeen sai aina olla sulkemassa shampoo- ja hoitsikkapulloja 😀 oon joskus siskolle tästä asiasta maininnutkin, mutta jostain alitajunnasta se juttu tulee, eikä sitä helposti pysty muuttamaan 🙂 sisko on myös sellainen, joka jättää esimerkiksi kaapista otetun maitopurkin pöydälle, vaikka sen muistaisikin laittaa kiinni. että ehkä nääkin kaks asiaa on verrannollisia toisiinsa? 😀
Hyvä pointti, mutta tehköön kukin kosmetiikalleen mitä itse haluaa. Itse pyrin sulkemaan korkit, mutta on sitä silloin tällöin korkki jos toinenkin jäänyt auki. Harvemmin kuitenkin, sillä meikit on mun mielestä yleensäki epämiellyttävän sotkuisia aukiollessaan ja vihaan törkyisiä meikkipusseja. Epähygieenistä.
Asiasta aasiaan kuitenkin, kuvissa näkyi toi Lumenen kuultomeikkivoide, jonka itse ostin parisen viikkoa sitten. Onko sulla siitä ihan omaa postausta? 🙂
No, itselläni on yleensä sampoo ja suihkugeeli korkit auki. Kauheeta! 😀 Ajattelen kai, ettei ne nyt siitä miksikään mene. Ja se nyt vaan on minusta kätevämpää kuin korkkien aukominen ja sulkeminen vähän väliä. Samoin sumutettavat jutut saavat olla ilman korkkia, esim. kuivasampoo ja hiuksiin jätettävä hoitoaine. Ne pysyvät puteleissaan ilman korkkiakin ihan hyvin. Meikit kyllä ovat kiinni, koska ne oikeasti sotkisivat tai kuivuisivat ilman kansia/korkkeja.
Minulla oli vajaan vuoden vanha maybellinen meikkikynä HOMEHTUNUT. Käytin sitä viimeksi joskus alkutalvesta ja nyt olisin laittanut uudelleen, kun vakikäytössä oleva rajauskynä oli hukassa. Korkki oli tietysti paikoillaan, mutta yök! Ikinä ei ole moista tullut vastaan ennen.
Voi ei, tunsin pientä syyllisyyden pistoa tätä lukiessani! En todellakaan jätä kynsilakanpoistoainetta tai meikkivoidepulloa auki (enkä hammastahnaa!), mutta hiuslakoista ja hoitoaineista on kadonneet korkit jo aikoja sitten ja suihkugeeli on aina auki. kuulun ehkä johonkin keskikastiin. 🙂
Vinkki niille, jotka pelkäävät katkovansa kyntensä avatessaan shampoo/hoitoaine/saippuapurtiloita (flippikorkilla) suihkussa: jos suihkussasi tai missään lähistöllä olevassa on sellaista kunnollista reunaa tai mieluiten terävähköä kulmaa, käytä sitä. Vie pullonkorkki sitä reunusta vasten ja nykäise. Näin minä teen, toimii eikä se suihkukaan siitä pilalle mene. Ota tuotetta ja sulje korkki. Helppoa kuin heinänteko!
Ostin uuden kulmavärin ja tiedän, etten saa kantta auki ilman kynsiä, koska on uutuuttaan niin tiukka. Käytän saksia tai muuta käteen sopivaa edellä mainittuun tapaan, en tod. jätä pakkausta auki.
Olenko muuten ainoa, joka saa lähes sydärin särkiessään jonkun shampoo ym. putelin korkin suihkussa? Vihaan sellaisia kovia korkkeja, jotka pudotessaan särkyvät! Joskun tuote voi lipsahtaa kun kunnollista säilytyspaikkaa ei ole. Ja sehän se sitten ahdistaa kun tuote on "auki" korkin hajottua kunnolla jostain kohtaa..
Mä oon samanlainen! Kärsin koko putelin elinkaaren ajan, kun sampoon korkki meni tipahtaessaan rikki.
Älkää nyt vaan väittäkö, että sampoo, hoitoaine tai suihkugeeli pilaantuvat, jos korkki on auki. Jos vuosikausia meinaa säilyttää, niin ehkä jotain pientä muutosta voi koostumuksessa havaita, mutta ei ne normikäytössä miksikään mene. Niiden kohdalla on aivan sama onko korkit auki vai kiinni. Kukin tapansa mukaan. Meikit suljen toki aina, mutta hiuslakat sun muut hiustököttimet (jotka ovat aina omalla paikallaan eikä niitä kuljeteta mukana) ovat useinkin auki ilman korkkia, koska korkki on vaan tiellä ja vie liikaa aikaa. Relatkaa vähän.
No tätä minäkin ihmettelen. Nestemäistä rajausväriä en varmasti jätä auki, mutta joku shampoo tai suihkugeeli – mitä väliä? Eivät ne siitä miksikään mene.
En koskaan jätä mitään korkkeja auki! Kynsilakanpoistoaineen korkki on melkein pyhä, koska kyseessä on niin helposti haihtuva aine. Kuvittelen että jos korkki on kauan auki, ainetta häviää ilmaan monta millilitraa.
Ja kuka haluaa pestä itsensä suihkugeelillä tai shampoolla, jonka tuubiin on päässyt pölyä ja bakteereita. En ole edes kauhea hygieniafriikki, mutta eikö ihmiset tiedä minkälaiset määrät pöpöjä purkkeihin pääsee, jos ne jättää auki. Ja kuinka ne lisääntyvät varsinkin kosteissa tiloissa! Hyiiii!
Ja vaikkei mitään likaa menisikään purkkeihin niin kosmetiikka pilaantuu herkästi jo pelkästä kosteudesta tai väärässä lämpötilassa ja valon vaikutuksesta. Virve varmasti tietää, kuinka nopeasti testerit muuttavat väriään esim. kuumista valoista johtuen. En usko että värin muutos on ainoa muutos koostumuksessa 🙂
No mulla kyllä saattaa suihkussa jäädä shampoo ja suihkugeeli auki. Ei sellaset flippikorkit, mutta ne mitä pitää korkista painaa et aukee.. ja kasvojen puhdistusainees on rullattava korkki. Se vaan on hukkunu johonki. Mut mulla on niitä aina kaks, toinen se mitä kuljetan reissus ja toinen aina vessas. Toisessa on siis aina korkki mukana. Kosmetiikkaa muuten en kyllä voi mitenkään jättää auki, reissaan niin paljo. Plus meikkipussi ja meikit olis heti huonossa kunnossa. Painepakkauksissa mulla korkit hukkuu myös helposti. Osan korkkeja on niin helkkarin vaikee saada irti ja laittaa paikoilleen kerralla kunnolla. Et oon luovuttanu. Osa on niin tiukkoja, et asettaminen paikoilleen on hankalaa.. ja taas mulla on reissulakat erikseen..
hajuvesistä ite oon taas tosi tarkka. Aina korkit paikallaan ja säilytän oikein. Hajuvedethän ei siedä kosteeta ollenkaan.. yhden hajuveden oon pilannu säilyttämällä veskis..
Mut siis joo, osasta oon kyl tarkka, mut jotku korkit jätän ns käytännön syistä auki. Mut reissupurtilot mulla on yleensä erikseen.
Minulla oli tapana jättää myös suihkussa käytettävien purkkien korkit auki, koska eivät ne oikeasti mene miksikäään (pöpöt pääsevät sinne kyllä muutenkin), kunnes sitten kerran pyykkiä laittaessa tönäisin yhden kumoon ja seuraavan kerran askeleen jälkeen silmissäni lentelikin tähtiä, kun olin liukastunut purkista vuotaneeseen sisältöön ja iskenyt pääni seinään. Pelkällä säikähdyksellä selvisin, mutta opinpa läksyni. Myös hiustenhoitotuoteiden korkit pysyvät nykyään paikoillaan, kun olen joutunut liian monta kertaa lähtemään matkaan ilman niitä, kun korkki on ollu teillä tietämättömillä. Meikeissä sen sijaan ei tulisi mieleenkään jättää mitään korkkeaja auki, rahaa ei todellakaan ole niin paljon, että vapaaehtoisesti kuivattaisin meikkini.
En mä nyt tahallaan jätä, mutta mitä nyt silloin tällöin unohtuu.
Mul ei oo kärsivällisyyttä kieritellä kynsilakkapullojen korkkeja ihan loppuun asti kiinni.
Mä jätän kyllä suihkugeelit ja shampoopullot ihan tietoisesti auki. Siis jos niissä on se napsautettava kansi päällä. Suihkutellessa purkeille menee kuitenkin vettä, sillä lailla, ett korkit jäävät aina kosteiksi. En halua, että kamat homehtuu. Jotenkin mulle tulee mielleyhtymä pesukoneen oven jättämiseen auki!
Meikit kyllä suljen, mutta niitähän harvemmin kosteissa paikassa käsitelläänkään.