En tiedä pitäisikö minun jo pahoitella, että tänään on jälleen vuorossa kehupostaus Lumenesta, mutta eihän se nyt oikeastaan kovin huono asia voi olla, että kotimainen tuotesarjamme lanseeraa loistavia tuotteita toinen toisensa jälkeen.
Tällä kertaa kehujen kohteena on merkin uudehko Bright Now Vitamin C Sleeping Cream eli Heleyttävä ja ravitseva yövoide.
Minä ja kuivuuteen taipuvainen ihoni rrrrakastamme täyteläisiä yövoiteita ja laitankin itseasiassa mielelläni iholleni iltaisin naamiota, jota ei tarvitse pestä iholta pois. Tämän vuoksi tämä voide varasti osan sydäntäni jo ennen kuin ehdin edes kokeilla sitä. Jos voide yhdistää yövoiteen ja naamion tehot, niin eihän siihen voi olla ihastumatta!
Voiteen ihoa heleyttävä ja kirkastava koostumus oli levittäessä paksuhkon tuntuista, mutta imeytyi silti iholle varsin hyvin. Naamio ei ollut saman tyyppinen kuin useat muut sleeping maskit, jotka ovat rasvaisempia ja iholle klähmäisemmän kalvon muodostavia, vaan se muistutti koostumukseltaan enemmän vain täyteläistä yövoidetta.
Voide lupasi juuri kaikkea sitä mitä ihoni kaipaa: kosteutusta, heleytystä ja ikääntymisen merkkien torjumista. Ja täytyy myöntää, että se ollut aivan loistava! (Varsinkin, kun olen käyttänyt sitä yhdessä toisen uuden suosikkituotteeni eli Lumenen hyaluronitiivisteen kanssa.)
Ihoni on voinut viime aikoina aivan erityisen hyvin ja uskon, että siitä kiittäminen on juurikin näitä kahta tuotetta. Stressi, väsymys ja kuiva sisäilma ovat kaikki vaatineet iholta verojaan pitkin talvea, mutta nyt ihoni näyttää ja tuntuu siltä, kuin mikään noista ei olisi ikinä vaivannutkaan sitä.
Tämä naamionkin virkaa oheistoimintonaan suorittava yövoide onkin siis ollut melkoinen tämän talven pelastaja ja jos täytyisi valita yksi yövoide, jota käyttäisin lopun elämääni, olisi se tällä hetkellä kokemuksieni perusteella ehdottomasti tämä.
Todellakin rakastuin!
Onko joku muu ihastunut tähän kasvonaamion lailla vaikuttavaan yövoiteeseen?
Oi, kuulostaa aika hyvältä! Harmi, että se näyttäisi olevan purkkiin pakattu. Onko koostumukseltaan sen verran jämäkkää, ettei tuubipakkaus toimisi?
Jos olisi tuubissa, niin menisin varmaan jo huomenna ostamaan. Nyt jää vielä harkintaan. Purkit tuntuvat jotenkin epäkäytännöllisiltä, plus että tuubipakkaus olisi hitusen hygieenisempi. Yllättävän paljon valmistajat kuitenkin suosivat purkkia. Ehkä siis olen mieltymykseni kanssa vähemmistöä.
Miten niin epäkäytänöllisiä? Purkista saa kaiken varmasti käytettyä pois, kun taas tuubeja pitää leikata että loppuvoiteen saa täysin käytetyksi ja tällöin voide kuivuu. Epähygienisimpiä kyllä.
Pakkausvalinnan kohdalla kyse ei varmasti ole vain tuotteen paksuudesta vaan siitä, ettei tuubeissa käytetty LDPE-muovi suojaa tuotteen aktiiviaineita tarpeeksi. Pakkausvalinnat perustuvat paitsi käyttömieltymyksiin myös kemiallisiin juttuihin ja jotkut kosmetiikkatuotteissa käytetyt aineet voivat jopa reagoida tuubinmateriaalin kanssa, eli vaikka se olisikin kevyt ja helppo pakkausvahtoehto, ei sitä silti voida tuotteen ainesosien vuoksi käyttää, sillä tietyt aineet saattavat vaikkapa imeytyä muoviin ja ”poistua” tuotteesta tai jopa haurastuttaa pakkausta. 🙂
(Tämäkin purkki on muovia, mutta ei taipuisaa LDPE-muovia.)
(Tässä aiemmassa postauksessa aiheesta lisää: http://blogit.terve.fi/ostolakossa/inside-industry-28-kuinka-pakkaus/)
Moi! Olen ihan hulluna Lumenen tuotteisiin, jotka mielestäni paranevat vuosi vuodelta. Suosikkejani ovat CC-voide ja valokynä. Tuotteiden hinta-laatu -suhde on todellakin kohdallaan!
Kyllä, ehdottomasti on kohdallaan! 🙂
Taitaa tämä voide ja se tiivistekin päätyä ostoslistalle, sen verran erinomaisilta Lumenen uutuudet vaikuttaa 🙂
Suosittelen! 🙂
Tämä tuote tuli minipakkauksena juuri Livboxista ja lyhyen tuttavuutemme perusteella vaikuttaa todella mainiolta tuotteelta. Luulen, että Lumene on tullut jäädäkseen iltaisiin ihonhoitorutiineihini.
Kiva kuulla! 🙂
Toi on aivan ihana! Ja se tuoksuukin aivan taivaalliselta!