Mascaraharjojen vallankumous!

Minusta on aivan valtavan ihanaa ja mahtavaa kuulla kosmetiikkateollisuuden innovaatioista olivat ne sitten miten pieniä tahansa. Kosmetiikka on jättimäinen bisnes, mutta silti sitä ei oteta vakavasti. Pienet keksinnöt voivat kuitenkin olla yllättävän hyödyllisiä.
Luin juuri seuraamastani   Premium Beauty Newseista erään yhtiön keksineen antiseptisen mascaraharjan. Käytännössä tällainen keksintö antaa lisää säilyvyyttä tuotteelle sen avaamisen jälkeen vähentäen näin silmätulehduksien riskiä mutta myös samalla vähentäen itse mascaran massaan käytettävien säilöntäaineiden pitoisuuksia ja määriä. Minusta tämä on mieletön keksintö, sillä monet säilyvyyttä edistävät aineet saattavat herkistää silmiä.
Samalla antibakteerinen harja myös lisää tuotteiden varastointi-ikää mikä sekin tuo kuluttajalle mielenrauhaa. Artikkelissa tuotiin myös esiin näkökanta, josta en ole itse ollut tietoinen: kun mascaraharja itsessään käsitellään antibakteerisesti, voidaan valmistaa useampia erilaisia mascarasävyjä. Kaikkien sävyjen valmistus kun ei kuulemma välttämättä ole ollut kannattavaa tiettyjen väriaineiden vaatimien suurien säilöntäainemäärien vuoksi ja nyt mascaraharjan antibakteerisuus itsessään pelastaa tilanteen. Uuden harjan ansiosta mascaroihin voidaan myös käyttää entistä enemmän hoitavia aineosia.
 
Niin pieni, mutta silti niin merkittävä keksintö. Vai mitäs sanotte? Odotan itse ainakin innolla, mikä merkki adoptoi keksinnön ensimmäisenä harjoihinsa!
Artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

PS. Huomasittehan, että

7 kommenttia artikkeliin ”Mascaraharjojen vallankumous!”

  1. Antibakteerinen harjas..ehheh mitä humpuukia..

    Mikään ei muuta sitä tosiasiaa että tuote jota käytetään ja sitten pullotetaan takaisin umpiohylsyyn ei muodostaisi ajansaatossa bakteereja. Toisaalta, en muutenkaan ole koskaan ole ollut bakteerikammoinen erityisesti kun on henkilökohtaiset tuotteet kysymyksessä. Mitään terveydelle haitallisia kasvustoja ei synny omista bakteereista, ja toisaalta muutenkin valitsen ennemmin lyhytkestoisemman tuotteen, olisitten kysymyksessä mikä tahansa kotitaloustuote tai meikki, kuin jonkin epäluonnollisen mahdollisesti myrkyllisiäkin aineita sisältävä ns. antibakteerinen tuote (vrt. käsidesit vaikkapa).
    Mikähän siinä onkin että varsinkin pohjoismaalaisille yritetään syöttää tätä bakteeritonta maailmaa joka käänteessä, oli sitten kyse pyykin puhtaudesta, puhtaustuotteista tai mistä hyvänsä. Normaalit bakteerit kuuluvat ympäristöön, eikä lopulta missään asiassa tarvita erityisiä toimenpiteitä bakteereja vastaan sikäli kun pidetään tuotteet ja asiat käyttöä vastaavassa tarkoituksessa. Saa siinä sitten ihmetellä perheiden äidit että lapset sairastavat jatkuvasti, tai että allergiat ym. astma- ja hengitystiesairaudet ovat pohjoisessa laajimpia ja vaikeimpia kuin missään maailmassa.
    No juu vähän asiaa ulkopuolelta mascarankin, niin paljon taas ärsyynnytti taasen vasta jokin "uutinen" jossa muistutettiin etteivät kaikki bakteerit kuole vain 40asteen pesussa…Mitenkähän ennen aikaan selvisivät ilman pesukoneita ja kuumia pitkiä pesuohjelmia, etteivät aivan kuolleet ihmiset tuolooin omiin bakteereihinsa…..(silmien pyörittelyä)

    • Samaa mieltä! Antibioottiresistentit bakteerikannat eivät ole leikin asia ja turha antibakteeriainehössötys edistää niiden kehittymistä.

    • Minä en ymmärtänyt yllä olevaa ranttausta alkuunkaan. Sekö on nyt paha että harjan antibakteerisuus antaa mahdollisuuden uusien värien käytölle ja ehkä pidentää käyttöikää? Ja että humpuukia? Ei tarvi olla hopeaa kummempi aine harjassa niin ihan paikkaansa pitää, joskin varmaan edullisemman aineen ovat tuohon keksineet. Mä en käsitä miksi kaikki on heti humpuukia mitä ei ite kannata 😀

      Ps. Suosittelen lämpimästi mikrobiologian kertaamista jos meinaat ettei ihmisen normaalifloorassa mitään haitallista esiinny joka voisi vallan vaikka siellä maskaratuubissa ottaa.

    • Ja miten mikrobi tulee antibioottiresistentiksi käsidesin yms käytöllä.. hitto ihmiset :D:D:D

    • Maskaroissa tällainen edistys on kyllä ihan tervetullut juttu! Harmittaa aina heittää vanhoja roskiin, muttei uskalla käyttääkään silmätulehdusten pelossa.

    • Psst. Alkoholi tai käsihuuhteet eivät aiheuta mitään resistenssiä, koska alkoholi tappaa mikrobit paikallisesti -> niitä ei jää siihen kasvamaan ja kehittelemään uusia ominaisuuksia. Etenkään antibioottiresistenssiä ei alkoholi voi aiheuttaa, koska no, se ei sisällä antibiootteja.

      Sen sijaan muut desinfektioaineet voivat saada aikaan resistenttejä mikrobikantoja, jos käytetään liian laimeita pitoisuuksia. En nyt osaa sanoa, miten ripsiväriharjan kohdalla on, mutta epäilen suuresti sen kykyä aiheuttaa ongelmia. Silmiin ylimääräisen tavaran tunkeminen on muutenkin aika epäluonnollista, ja maskaramassa on hyvä elatusaine mikrobeille. En tiedä uskonko tämän olevan hirveän hyödyllinen, ennemminkin suosittelisin heittämään ripsivärin ajoissa pois ja ottamaan uuden käyttöön. 🙂

Kommentointi on suljettu.