Meikkivarastoistani löytyi minulle joskus blogirientojen kautta päätynyt ACO:n Volume Mascara, joka on tarkoitettu eritysen herkille silmille.
Omat silmäni eivät ole mitenkään herkät, mutta toki minua kiinnosti kokeilla, kuinka ripsiväri silmissäni pelittää. Jos herkkäsilmäisillä on ennakkoluuloja tavarataloissa myynnissä olevia merkkejä kohtaan on minulla ennakkoluuloja puolestani apteekissa myytäviä tuotteita kohtaan. Tekeekö se edes oikeasti mitään, jos siitä on otettu niin paljon kaikkea pois?
Saan töissä usein asiakkailta kysymyksiä ripsiväristä, joka ei allergisoi tai sopii allergisille. Faktahan on, että sellaista ei ole keksittykään, sillä lähes mille tahansa voi joku yhtäkkiä kehittää allergian ja koska kuka tahansa voi olla allerginen lähes mille tahansa ei voi kehittää ripsiväriä, joka sopisi allergisille. Sen sijaan voi kehittää ripsivärin, jonka raaka-aineiksi on valitty aineita, joiden allergiariski on tilastojen mukaan muita pienempi.
ACO Volume Mascara lupaa nimensä mukaisesti tuuheuttaa ripsiä. Mascaraharja näyttää ihan klassiselta perusharjalta ja eikä koostumuksessakaan ole kummempia jippoja, joten jännitin tekisikö ripsiväri ripsilleni ylipäätään mitään.
Omissa ripsissäni on jonkun verran pituutta, mutta kaikki tuuheus niiltä puuttuu. Yksittäiset ripset ovat ohuita eikä niitä ole rivistössä useita, joten tuuheutus on nimenomaan se, mitä ripseni kaipaavat. Täydellinen ripsiväri kykeneekin erottelemaan kaikki olemassaolevat haituvani ja kuorruttamaan niistä jokaisen runsaalla ripsiä paksuntavalla mascarakerroksella.
Yksi ripsivärikerroserotteli ripset hyvin, mutta jätti ne vielä hieman hentoisen näköisiksi. Toisella kerroksella runsautta tuli kuitenkin jo hieman enemmän, mutta ripset säilyivät silti vielä melko hyvin eroteltuina.
Lopputulos oli kuitenkin melko kevyt ja luonnollinen, vaikka olinkin tyytyväinen siihen, ettei ripsiväri ollutkaan koostumukseltaan kovin ohutta ja juoksevaa vaan jopa hieman voidemaista. Voisin väittää käyttäväni tätä jatkossa kevyenä arkiripsivärinä, mutta tosiasiassa ripsiin enemmän tuuheutta tuovat koostumukset ovat silti mieleeni eniten. Niille, joiden ripsiin kuitenkin riittää kevyemmin tuuheuttava jälki tämä on hyvä siistiä jälkeä tekevä ripsiväri, joka jättää ripset miellyttävän pehmeän tuntuisiksi.
Omissa ripsissäni ripsivärit kestävät yleensä läpi päivän ongelmitta, joten en osaa kommentoida ripsivärin pysyvyyttä sen enempää kuin toteamalla, että itselläni se kesti läpi päivän leviämättä ja varisematta.
Oletteko te kokeilleet tätä tai muita apteekeissa myytäviä ripsivärejä?
ACO Volume Masaralla on hintaa n. 12,90 euroa.
Voi että, kuvien perusteella tekee todella vakuuttavaa jälkeä! Todellakin eroteltuus säilyy hyvin ja kaikki ripset näyttävät kauniin kaarevilta ja roskattomilta. Vieläpä tuo hylsy on poikkeuksellisen nätti 🙂 Kiitos postauksesta, tätä haluan ehdottomasti kokeilla!
Kivan siistiä jälkeä tosiaan tekee. 🙂
Olisi mukavaa jos vastaisit esitettyihin kysymyksiin, muuten pidän blogistasi kovasti =)
Anteeksi, etten ole viimeisen reilun kuukauden aikana ehtinyt vastailla. En ole ollut koko aikana yhtään kokonaista päivää kotona ja elänyt vain kännykän varassa tekstit ajastettuina. :/
En ole kokeillut mitään apteekin ripsivärejä, minäkin olen aina suhtautunut niihin epäluuloisesti.Kuulun muutenkin päinvastaiseen heimoon kuin Virve, minulla melkein kaikki ripsivärit suttaantuvat ja välillä menee niin hermo etten käytä pitkään aikaan mitään.Nyt ostin Sokoksen alesta YSL:n Volume effect jne Baby Doll-mascaran ja se on pysynyt varsin hyvin ja näyttääkin hyvältä.Menin heti ostamaan toisen kun sain ne puoleen hintaan ja vielä värisävy oli tumma violetti josta pidän enemmän kuin mustasta.
Kiva, että olet onnistunut löytämään silmillesi sopivan mascaran kuitenkin! 🙂
Olen proviisori, joten työn puolesta on tullut testattua apteekkiripsivärejä useamminkin. 🙂 Lähtökohtaisesti minäkin suhtaudun niihin epäilevästi! Minä kaipaan ripsiini myös tuuheutta ja erottelua. Aco on mielestäni myös hyvä perusripsiväri ja toinen todella hyvä on Avene couvrance high tolerance mascara. La Roche-Posayn:n ripsivärit ovat mielestäni ihan liian hentoisia, enkä saanut niillä ripsiini oikein mitään aikaiseksi. Idun mineralsilla on myös useita ripsivärejä, mutta olen kokeillut vain heidän 38 asteen maskaraansa. Se antaa ihan hyvän lopputuloksen, mutta kuivuu liian äkkiä eikä sitä voi "korjailla" enää ripsikammalla, koska se alkaa varista ja paakkuuntua.
En tiedä onko muilla apteekkisarjoilla ripsivärejä, joten tässä oma pieni analyysini tuntemistani sarjoista. 🙂
Kiitos analyysista, oli hyödyksi niin minulle kuin varmasti monille muillekin! 🙂
Onko Neulash-seerumi tehnyt tuon rusehtavan väriraidan luomiisi?
Silmäluomieni iho on aina ollut epätasaisen värinen joten tuskin. 🙂