Hyppy tuntemattomaan: irtisanouduin työstäni

Kirjoitin vähän aikaa sitten blogiini postauksen siitä, mitä nykyään työssäni teen. Kerroin, kuinka roolini on vuosien aikana muokkautunut sellaiseksi, että se sallii minun päättää itse, mihin haluan energiaani laittaa ja ideoida todella vapaasti, mihin suuntaan yrityksemme kannattaa mennä. Kun vastuu muiden hyvinvoinnistakin vielä siirtyi pois harteiltani enkä ollut enää kenenkään pomo, oli tilanne minulle aivan optimaalinen.

Kun kirjoitin postausta, koin kuvailevani juuri sitä työtä, jollaisesta olin aina haaveillut. Kosmetiikka-alan keskiössä hienojen tyyppien ympärillä tekemässä juuri sitä, mitä itse haluan, mutta silti niin, että palkkani tulee jonkun muun firmasta, eli minulla ei varsinaisesti ollut edes suurta taloudellista vastuuta. Kyllähän se kuulosti aivan pirun hyvältä.

Tosiasiassa olin irtisanoutunnut työstäni juuri edellisenä päivänä, mutta en voinut puhua siitä vielä julkisesti.

Työni kuulosti unelmatyöltä ja vuotta tai paria aiemmin se olisikin ollut sitä. Vielä tänä vuonnakin se oli sitä minulle pitkään. Yrityksemme oli jännittävässä muutosvaiheessa ja horisontti oli täynnä uusia mahdollisuuksia. Ympärillä loistava tiimi, jollaisesta voi tavallisesti vain unelmoida. Kun pää aiemmin vielä lisäksi oli täynnä ideoita siitä, mitä haluaisin töissä tehdä, oli kaikki periaatteessa täydellisesti.

Keväästä lähtien aloin kuitenkin kokea erilaisia ajatusmaailmani vaikuttavia asioita ja yhtäkkiä kesällä tilanne kärjistyi mielessäni siihen, etten enää kaikesta vapaudestani ja mahdollisuuksistani huolimatta keksinyt, mistä saisin työhöni inspiraatiota.

Juttelin asiasta ylempien esimiesten kanssa ja kerroin ongelmasta. Minulle tehtiin jälleen selväksi, että firmassa olisi minulle vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia kunhan vain kertoisin, mitä haluan tehdä. Minun haluttiin pysyvän siellä ja minua arvostettiin. Minulla oli ideoita ja ajatuksia ja tein jatkuvasti jotain uutta. Monet jutuista olivat pienen mittakaavat juttuja, mutta silti tärkeitä ja kivoja.

Yhtäkkiä minuun kuitenkin iski todella vahvana kysymys, johon en enää löytänyt vastausta ja johon vastauksen puuttuminen ratkaisi sen, että päätin irtisanoutua.

Uskon itse, että mihin tahansa ryhtyykään, voi siinä onnistua, kun mielessä on tarpeeksi vahvana vastaus kysymykseen, miksi sitä haluaa. Jos oma miksi ei ole selvillä, on epäonnistumisen ja ennen kaikkea luovuttamisen riski suuri. Aina kaikki ei toki riipu vain omasta motivaatiosta, mutta ilman vastausta tuohon kysymykseen se motivaatiokaan ei yleensä pysy jatkuvasti korkealla – varsinkaan niinä päivinä, kun koko homma ei huvita yhtään. Silloin vastaus kysymykseen miksi auttaa kuitenkin pitämään itsensä pelissä mukana.

Yhtenä päivänä huomasin kuitenkin, että oma vastaukseni kysymykseen miksi oli kadonnut. En enää tiennyt, miksi halusin yrityksemme menestyvän ja miksi se olisi minulle niin tärkeää. Sen tajuaminen tuntui aivan hullulta, sillä mielessäni oli ollut niin pitkään selvä maali, jota kohti juoksen, mutta nyt se maali oli yhtäkkiä kadonnut.

Ennen vastaus kysymykseen miksi oli ollut minulle itsestäänselvä. Halusin rakentaa Suomeen kosmetiikkamarkkinoita johtavan verkkokaupan, joka tarjoaisi parhaan valikoiman parhaita tuotteita ja veisi samalla Suomen kosmetiikkamarkkinoita eteenpäin. Halusin olla sellaisen yrityksen kantava voima ja suunnannäyttäjä. Halusin, että markkinoilla on minun näköiseni yritys, joka tekee asiat, kuten ne minusta kuuluu tehdä. Halusin istua eturivin paikalla katsomassa, mitä kosmetiikkamarkkinoilla oli tarjota ja kahmia meille sen parhaita anteja.

Kun kesällä kysyin itseltäni jälleen, miksi haluan tehdä asioita, jotka saavat Elevenin menestymään ja mitä sitten, kun Eleven menestyy vielä paremmin, en enää yhtäkkiä löytänytkään siihen vastausta, joka motivoisi minua. Mitä sillä oli minulle väliä ja miksi koin sen niin tärkeäksi? Raha ei ollut minulle muutenkaan ollut se motivaattori, vaan kaipasin jotain suurempaa. Mitä minä saisin siitä, että Eleven pääsisi markkinajohtajaksi Suomen kosmetiikan verkkokauppojen keskuudessa? Miksi halusin sitä?

Oli hienoa katsoa, kuinka yritys kasvoi hyvää vauhtia huikeilla kasvuprosenteilla, mutta yhtäkkiä niiden prosenttien näkeminen ei enää antanut minulle entisenlaista tyydytystä ja onnistumisen tunnetta.

Keskustelin asiasta esimiesten ja toimitusjohtajan kanssa ja sain kaikilta saman, sydäntä lämmittäneen vastauksen: jos vain kertoisin, mitä haluaisin yrityksessä tehdä, voidaan rooliani muokata. Minun tarvitsisi vain kertoa, mikä on vialla.

Ongelma oli kuitenkin, etten enää tiennyt, mitä haluaisin siellä tehdä eikä minulla ollut osoitella vikoja. Minulla ei ollut nimetä yhtäkään vastuualuetta, jonka haluaisin ottaa vastatakseni enkä enää keksinyt, millaisen työn firman sisällä itselleni haluaisin. Tottakai voisin vain mennä päivästä toiseen turvalliseen työpaikkaan, tehdä hommani ja saada tilille joka kuukausi kuukausipalkan, mutta minulle riittävä motivaatio työssä pysymiseen ei ole sen tuoma turvallisuuden tunne.

Tiesin, että minulla oli käsissäni niitä kerran elämässä kohdalle tulevia optimaalisia tilanteita, joissa saisin jälleen itse määrittää, mitä halusin kasvavassa yrityksessämme tehdä, mutta ongelmanani oli, etten vain enää keksinyt vastausta. Sain ehdotuksia uusista tehtävistä, mutta en keksinyt, miksi olisin halunnut tarttua niihin juttuihin.

Tiesin, että se oli selkeä merkki siitä, etten voinut enää jatkaa yrityksessämme.

Lue myös: Päätin jäädä testieläkkeelle – mitä ihmettä?

Päätös lähteä tuntui hurjalta, sillä kuten suurin osa meistä, oli minutkin kasvatettu perinteisten arvojen mukaan ja vakituinen työpaikka kuukausitulot takaavassa yrityksessä oli se ultimaattisin tavoittelemisen arvoinen asia, johon pitäisi pyrkiä.

Hurjinta oli tietysti se, ettei homma mennyt sen perinteisen kaavan mukaan, jossa olisin ensin etsinyt uuden työpaikan ja vain päättänyt siirtyä siihen. Minulla ei nimittäin ollut uutta työtä katsottuna enkä edes kaivannut sitä. Mitä nimittäin kaikkein eniten halusin oli saada aikaa itselleni.

Halusin vain hengähtää hetken ja miettiä, mitä haluan elämässäni tehdä. Ehkä se olisi jotain, mitä en ollut kaiken kiireen keskellä tajunnut? Minulla oli nimittäin mielessäni loputon lista asioita, jotka halusin tehdä ja oppia ja joista saamiani oppeja voisin sitten myöhemmin käyttää etuna uutta työtä miettiessä ja ylipäätään pohtiessani, mitä oikeasti halusin tehdä.

Olin ollut kosmetiikka-alalla siitä lähtien, kun vuonna 2005 aloin opiskella kosmetologiksi ja alalla työskentely oli ollut minulle läpi vuosien itsestäänselvä juttu. Mitä muutakaan minä muka tekisin, kun en kerran halunnut edes mitään muuta? Nyt minulle kuitenkin vain tuli sellainen tunne,että onhan tässä elämässä pakko olla muutakin kuin vain kosmetiikkaa. En tiedä, mitä se muu on eikä minulla ollut varasuunnitelmaa, mutta halusin lähteä ottamaan siitä selvää. 

Lue myös: Japanilainen ikigai – avain onnelliseen elämään?

Kysyin mieheltäni, olisiko hänelle okei, että lähtisin vakituisesta työsuhteesta tietämättä tarkalleen, mitä alan tehdä. Tuntui kuitenkin hyvältä, että minut läpikotaisin tunteva ihminen vastasi varsin rennosti, että tottakai olisi eikä häntä huolettaisi se yhtään. Jos kuulemma olisin joku muu, kehottaisi hän todennäköisesti ensin hakemaan toista työpaikkaa ja kartoittamaan muita mahdollisuuksia, mutta koska hän tiesi, että minulla oli joka viikko uusia ideoita ja kun halusin tehdä jotain, uppouduin siihen kunnolla, ei hän kokenut, että asiasta pitäisi huolestua. Hän myös tiesi, että taloudellinen tilanteeni ja säästeliäs luonteeni mahdollisti muutoksen.

Hänen sanansa ja luottamuksensa tuntuivat hyvältä, sillä päätös ei huolestuttanut minua itseäni yhtään ja oli helpottavaa tietää, ettei minun tarvitsisi alkaa kantaa huolta siitä, että joku toinen olisi asioista huolestunut puolestani.

Lue myös: Jos haluat hyvän elämän, lue tämä kirja

Blogiani pitkään seuranneet tietävät, että olen itseasiassa jo kerran aiemminkin pari vuotta sitten irtisanoutunut meiltä. Silloin syyt olivat toisenlaiset ja olin lähinnä turhautunut siihen, että halusin yritykseni saavuttavan niin paljon, mutta minulla oli käytössäni niin vähän resursseja, että tunsin olevani kuin kahlittu. Halusin yritykseni menestyvän ja tiesin, mitä meidän pitää tehdä, mutta tuntui, ettei minulle annettu siihen mahdollisuuksia. Silloin olin valmis viemään ammatillisen osaamiseni mielummin jonnekin, jossa niitä haluttiin hyödyntää ja minulla olisi paremmin resursseja saada firma menestymään.

Tuolloin turhauduin, kerroin lähteväni Thaimaahan ja irtisanouduin. Kesken uuden työntekijän haun pääsin kuitenkin tuulettamaan silloiselle toimitusjohtajallemme todellisia tunteitani yrityksen ongelmista ulos kunnolla ja lopputuloksena oli, että voimme edelleen palkata sen haussa jo olevan tyypin, uudistaa toimenkuvani ja saan tehdä töitä vaikka Thaimaasta palmun alta osa-aikaisena jos minusta siltä tuntuu mikäli olen valmis vielä jäämään yritykseen. Siinä vaiheessa sain oikeastaan kaiken haluamani, joten jäin mielelläni yritykseemme.

Lue myös: 3 parasta säästövinkkiäni, jotka sopivat kaikille

Nyt tilanne oli kuitenkin toinen, sillä minulla ei ollut enää esittää firmalle mitään, mitä haluaisin. Asiaa ei ratkaisisi palkankorotus tai työkuvan muutos, sillä en enää nähnyt sitä isoa syytä, minkä vuoksi tekisin asioita.

Homma tuntui kuin kliseiseltä parisuhteen päättämiseltä. Vika ei ole sussa vaan mussa. Musta tuntuu, että me ollaan kasvettu erilleen. Kosmetiikka kiinnosti, mutta en enää keksinyt, mistä löytäisin inspiraation kannustaa suomalaisia ostamaan mahdollisimman paljon kosmetiikkaa, jos samaan aikaan tavoittelin itse mahdollisimman yksinkertaista elämää ja puhuin sen puolesta.

Ei minulla ollut tunnetta, että haluaisin kokonaan lopettaa kosmetiikan puolesta puhumisen, sillä olin edelleen innokas kertomaan, jos olin löytänyt jonkun hyvän tuotteen, mutta en löytänyt inspiraatiota kannustaa kaikkia ostamaan lisää ja lisää tuotteita sekä kokeilemaan kaikkea mahdollista saadakseni omalle yritykselleni taloudellista hyötyä.

Halusin edelleen auttaa ihmisiä löytämään niitä itselleen sopivia hyviä tuotteita ja blogata niistä, mutta yrityksen ison kasvun kannalta tarvitaan paljon enemmänkin. En voi sanoa yhtä asiaa blogissa ja tehdä kulisseissa toista. En voisi olla sellainen ihminen kuin halusin ja samaan aikaan menestyä työssäni.

Lue myös: Tunteellinen työpäivä – Eleven-tiimini kasvaa

En todellakaan ajatellut, että tavaroiden vähentäminen veisi minut lopulta siihen pisteeseen, että se muuttaisi jopa ajatukseni työstäni – olenhan pitänyt vaikka kuinka monta puheenvuoroa siitä, kuinka paljon työtäni rakastan ja kuinka ihanaa minusta on, kun kosmetiikka on sekä työni, harrastukseni että muu vapaa-aikani.

Rakastan kuitenkin sitä, kuinka täynnä yllätyksiä elämä on. Joidenkin päätösten tekeminen on joskus todella pelottavaa, mutta uskon, että kun vain uskaltaa rohkeasti ottaa uusia askelia, aukeaa myös uusia ovia. Joskus ne ovet täytyy itse työntää selälleen eikä kukaan ole pitelemässä niitä auki, mutta niiden taakse kannattaa kurkkia, sillä sieltä voi löytyä todella jännittäviä juttuja.

Lue myös: Näin paljon kulutan rahaa kuukaudessa

Irtisanouduin työstäni viisi viikkoa sitten ja kahden kuukauden irtisanoutumisajalla tämä tarkoittaa, että minulla on vielä neljä viikkoa töitä. Jos joku siis on miettinyt, miksi viime viikkoina Instagram Stories -tarinani ovat jo ehkäpä jopa kyllästymiseen asti olleet täynnä inspiraatiolainauksia  elämänmuutoksesta ja onnellisuuden tavoittelusta, niin tässä siihen syy. Olen itse kaivannut niitä sanoja paljon uuden, jännittävän tilanteen äärellä.

En tiedä, mitä tarkalleenottaen tapahtuu sen jälkeen, kun syyskuussa suljen Eleven-oven takanani, mutta odotan sitä innolla. Aiemmin kertomani kuukauden reissu Pariisiin johtuukin itseasiassa siitä, että halusin järjestää elämääni heti töiden loppumisen jälkeen jotain erityisen kivaa, jota voin odottaa innolla, jotta irtisanoutuminen ei alkaisi hirvittää loppumetreillä.

Kuulette lähitulevaisuudessa varmasti paljon pohdintojani uuteen elämäntilanteeseen liittyen ja jaan tottakai blogissani, mihin suuntaan muutos minua vie. Tällä hetkellä tulevaisuus on kuitenkin yhtä suurta, mutta ihanaa mysteeriä.

Voit seurata minua Instagramissa täällä.

Juuri nyt tuntuu, että elämä on ihanan jännittävää ja nautin siitä kutkuttavasta tuneesta, joka vatsanpohjassani on!