*Sis mainoslinkin
Kulunut kesä on ollut itselleni varsin erilainen kuin millaiseksi sen olin etukäteen suunnitellut.
Oikeastaan se on ollut täydellinen muistutus siitä, miksi elämää ei kannata suunnitella liikaa etukäteen, sillä ennalta-arvaamattomia asioita tapahtuu jatkuvasti.
Olin itse ajatellut kesäni kuluvan uuteen kotiin kotiutuessa, uudesta työstä innostuneena ja uutta ympäristöä vapaa-ajalla tutkien.
Tosiasiassa kesäni on kulunut etupäässä voimattomana kotona sairaslomalla lojuen.
Syy sairaslomaan on mitä ilmeisimmin ollut olemattoman tyhjissä rautavarastoissa, eli viime aikoina paljon keskustelua herättäneessä ferritiinissä – tosin en aluksi tiennyt sitä.
Aloitin huhtikuun alussa uudessa työssä kosmetiikan verkkokaupan maajohtajana ja koin olevani täynnä virtaa.
Olin uuvuttanut edellisen vuoden lopulla itseni täysin ja tunnistin silloin itsessäni utmattningssyndroman oireet, joka on siis Ruotsissa sairaslomaan ja hoitoon oikeuttava diagnoosi työuupumukselle.
Koska elämäntilanteeni salli laittaa itseni lepoon ja omatoimiseen kuntoutukseen, tyhjensin kalenterini neljäksi kuukaudeksi ja keskityin hoitamaan itseäni kuntoon.
Huolehdin unirytmistä, aloin liikkua säännöllisesti, opiskelin aktiivisen ja passiivisen palautumisen eroavaisuuksia huolehtien siitä, että loin itselleni uusia elämäntapoja.
Meditoin säännöllisesti, vähensin kännykän käyttöä ja rakensin elämääni kaikin tavoin niiden neuvojen varaan, joita jokaisessa utmattningssyndroman hoitoa käsittelevässä oppaassa oli.
(Käytän tätä ruotsinkielistä sanaa, sillä utmattningssyndromalle ei ole suomeksi omaa diagnoosiaan, joka käsittäisi samat asiat, vaikka sanaa työuupumus käytetään sen käännöksenä).
Kaiken tämän myötä tunsin energiani palanneen ja kun sitten sain innostavan työtarjouksen ajattelin, että halusin ehdottomasti tarttua siihen. Olin siihen valmis.
Lue myös: Paluu päivätyöhön uupumuksen jälkeen
Uusi työ alkoi hyvin ja olin täynnä intoa. Mahtava työyhteisö ja inspiroivien ihmisten kanssa töiden tekeminen oli juuri sitä, mitä olin kaivannutkin.
Koin, että tänne minä kuulun.
Yllättäen aloin ensimmäisen kuukauden jälkeen kuitenkin kokea jälleen niitä uupumuksesta tuttuja oireita ja hämmennyin niistä.
Olin yrittänyt ottaa iisisti, olla rasittamatta itseäni liikaa ja pitää elämäni tasapainossa.
Miksi minusta kuitenkin tuntui taas, etteivät ajatukset kulkeneet, mieleni raksutti tyhjää ja kaikki vain oli alkanut tuntua jotenkin vaikealta?
Pelästyin oloani ja koska pelkäsin työuupumuksen uusiutumista, istuin puolentoista kuukauden työskentelyn jälkeen pomoni kanssa alas ja kerroin rehellisesti, etten ollut varma, voisinko jatkaa työssäni.
Puhuin avoimesti taustastani ja kerroin, etten ehkä olisikaan juuri nyt se oikea tyyppi työtehtäviin, sillä tunsin vain itseni jatkuvasti todella tyhmäksi enkä oikeastaan edes tunnistanut täysin sitä tyyppiä, joka töihin saapui.
Se ei tuntunut minulta enkä tiennyt, pystyisikö se tyyppi tähän työhön.
Pelottavalta tuntunut keskustelunavaus sai uskomattoman empaattisen vastaanoton, jossa oloni ymmärrettiin, mutta minua myös muistutettiin samalla, että saatan ehkä vain vaatia itseltäni liikaa ja voisin laskea rimaani.
Että jos haluan, voisin tottakai lähteä, mutta että minun kannattaisi miettiä vielä, sillä ehkä vain itse uuvutin itseäni turhaan vaatimalla itseltäni sellaisia asioita, joita kukaan muu ei minulta vaatinut.
Voisin ottaa rennommin, minun pitäisi muistaa pitää taukoja, meditoida ja antaa asioille aikaa. Kukaan ei odottaisi minulta mitään ihmeitä varsinkaan näin lyhyessä ajassa.
Ja jos haluaisin, voisin saada jopa ammattilaisen apua voidakseni paremmin.
Keskustelu antoi uskoa siihen, että kyse oli varmasti vain omasta vaativuudestani itseäni kohtaan – tykkäsinhän, että työasiat tehtiin kunnolla ja vapaa-ajalla voi sitten löysäillä mielin määrin. Makes sense.
Enkä sitä paitsi voinut kuvitella toista työpaikkaa, jossa minua ymmärrettäisiin paremmin.
Lue myös: Näin kirjat auttoivat minua toipumaan uupumuksesta
Yritin seuraavat viikot ottaa iisimmin, harjoitella avun pyytämistä enemmän, sillä se ei luonnistu minulta kovin helposti ja hokea itselleni, että pärjään kyllä.
Lopulta alkoi kuitenkin tuntua, että en vain pärjää.
Minulla oli jatkuvasti uupunut olo eikä se mennyt ohi nukkumallakaan. Se ei ollut unisuutta, se oli väsymystä ja uupumuksen myötä olin oppinut näiden kahden asian eron.
Suorituskykyni laski, ajatukseni eivät kulkeneet ja sen kaiken myötä aloin tuntea yhä vahvemmin, etten suoriudu töistäni.
Sähköpostin avaaminen alkoi ahdistaa, sillä pelotti, että minun pitäisi taas kyetä johonkin, vaikka järjellä tiesin, ettei siellä ollut koskaan vastassa mitään ylivoimaista.
Kaikki alkoi kuitenkin tuntua liian vaativalta. Ymmärsin, mitä muut puhuivat ja mitä minun piti tehdä, mutta en silti tajunnut sitä.
Yhtäkkiä en kyennyt enää suunnittelemaan asioita tai tekemään päätöksiä. Oli kuin aivoni olisivat vain huutaneet EI ja katkaisseet ajatuksenjuoksun ennen kuin ehdin edes alkaa miettiä asiaa enempää.
Aivoni eivät vain toimineet. Ihan kuin joku huutaisi jatkuvasti, että POIKKI kun minä yritin saada aivojani pyörittämään arjen keloja ja tekemään suunnitelmia.
Aivan kaikki tuntui olevan liikaa enkä osannut pukea sanoiksi itsellenikään, miksi minusta tuntui siltä.
Aloin saada ahdistuskohtauksia ja panikoimaan. Yhtäkkiä mikä tahansa saattoi saada aikaan itkun ja kyyneleet kimmeltelivät silmissäni tuon tuosta pitkin työpäivää.
Halusin vetäytyä muiden seurasta ja aloin vältellä yhteisiä lounashetkiä. En jaksanut olla mukana keskustelussa.
Välillä kesken työpäivän oli mentävä vessaan hengittelemään. Joskus tuntui, että on vain pakko päästä pois ja menin istumaan läheisen kirkon penkeille tasoittelemaan ahdistunutta hengitystä kyynelten virratessa.
Paitsi että työhön liittyvien päätösten tekeminen oli alkanut tuntua mahdoottomalta, en pystynyt tekemään niitä edes kotona.
Saatoin saada parkukohtauksen puolisoni kysyessä, haluanko mysliä vai granolaa. En tiennyt, paljonko riisiä lautaselleni haluan.
Halusin vain parkua kaikkeen vastauksesi en tiedä, älä hemmetti vie kysele.
Olin myös niin väsynyt, että usein ajatusten saaminen ulos järkevinä lauseina oli valtavan ponnistuksen takana ja jos toinen ei kuullut, mitä olin sanonut ja pyysi minua toistamaan, halusin myös vain alkaa itkeä.
Ensinnäkään en muistanut, mitä olin juuri sanonut ja toisekseen vaikka olisinkin muistanut, niin tuntui aivan liian isolta ponnistukselta jaksaa sanoa sama uudelleen ääneen.
Lue myös: Merkittävin oivallukseni stressini hallintaan
En tajunnut, mitä minulle oli tapahtunut tai kuka tuo tyyppi ylipäätään edes oli, sillä minä se en todellakaan ollut.
Ennen kaikkea en tajunnut, mistä oloni johtuu. Miksi kehoni toimii näin?
Työuupumuksesta toipuessa olin lukenut paljon stressistä ja palautumisesta, joten olin uskonut ymmärtäväni niitä, mutta nyt en ymmärtänyt, mikä ihme tämän kaiken sai aikaan.
Tiesin, ettei minun tarvitsisi ottaa työstä stressiä. Sitäpaitsi työnihän oli aivan unelmatyö: saisin itse suunnitella, kuinka halusin asioiden menevän ja sitten toimia sen mukaan eikä kukaan painostanut minua mitenkään, suorastaan päin vastoin.
Olihan siinä tottakai haasteita ja uutta opeteltavaa, mutta juuri niiden vuoksi olin sen halunnutkin.
Koska ajattelin, ettei minulla ollut mitään loogista selitystä sille, etten yhtäkkiä pystynyt työhöni, yritin vielä vähän enemmän.
Koitin kompensoida tilannetta antamalla työlle vielä vähän enemmän aikaa ja tein pidempiä päiviä.
Lopulta mieleni oli täynnä ajatusta siitä, että en pysty ja osaa. Se valvotti minua illalla ja oli vastassani heti aamulla. Usein se myös herätti minut yöllä valvomaan kanssaan.
Vatsassani oli jatkuvasti iso ahdistusmöykky.
Lue myös: Näin aloin nauttia liikunnasta, jota ennen inhosin
Erään kesäkuun päivän päätteeksi tuli sitten se totaalinen romahdus.
Olin yrittänyt koko päivän tehdä liiketoimintasuunnitelmaa, pyytänyt ja saanut kollegaltani apua budjetin tekoon sekä koittanut selvitellä, millaisen tiimin haluaisin palkata.
Ei mitään ylivoimaista tai kohtuutonta, vaan päin vastoin todella kohtuullista puuhaa.
Yhtäkkiä tajusin, että en pysty tekemään suunnitelmaa. En edelleenkään osaa selittää sitä sen tarkemmin, mutta aivoni eivät vain kyenneet suunnitteluun.
Päätin, että yritän silti.
Eihän se nyt hemmetti vie ole mitään rakettitiedettä ja olen aina pystynyt tällaisiin asioihin. Pystyn kyllä, kun vain teen pieni osio kerrallaan.
Kerroin pomolleni, että en saa asioita ulos päästäni ja sain häneltä apua. Tunsin, että hän luetteli pyynnöstäni toiveitaan suunnitelman suhteen kuin lapselle, mutta aivoni eivät vain toimineet.
Hän olisi aivan hyvin voinut puhua minulle tanskaa.
Kuulin, mitä hän sanoi ja ymmärsin, mutta en tajunnut. En ole eläessäni tuntenut itseäni yhtä typeräksi ja epäammattimaiseksi.
Lue myös: 6 vinkkiä uupumuksen hoitoon ja ehkäisyyn
Ajattelin, että lähden kotiin ja yritän lisää kotona. Halusin saada tehtäväni loppuun.
Kävelin junalle ja istuin junan penkillä ahdistuneena ja itkun partaalla. Miksi en kyennyt työhöni, mitä ihmettä tapahtui?
Nelisenkymmentä minuuttia myöhemmin havahduin siihen, että juna kolisteli Åkersbergan asemalle.
Minulla ei ollut hajuakaan, missä tämä hemmetin Åkersberga sijaitsee ja kuinka olin päätynyt sinne.
Olin ilmeisesti astunut väärään junaan ja ollut niin jumissa mieleni kanssa, etten ollut rekisteröinyt ulos tuijottaessani, että matkustan aivan väärään suuntaan.
Hyppäsin junasta ulos ja totesin, että Åkersberga on ilmeisesti jossakin aivan perähikiällä, sillä edes kännykkäni netti ei toiminut siellä. Istuin juna-aseman penkillä, itkin ja haukoin henkeäni täysin hukassa.
Lopulta asemalta meni juna takaisin kaupunkia kohti ja pääsin vaihtamaan oikeaan junaan. Kun vihdoin pääsin kotiin, avasin oven ja aloin parkua ulvoen puolisolleni, että minun on pakko lopettaa työni, en enää pysty siihen.
Keräsin rohkeutta ja lähetin pomolleni viestin, jossa kerroin, etten enää voi jatkaa työssäni.
Pyysin puolisoani, että hän varaisi minulle seuraavana aamuna ajan lääkäriin. En kokenut, että pystyisin siihen itse, mutta tarvitsin apua.
Lue myös: Kun uupumuksesta tuleekin sairaus
Seuraavat pari viikkoa menivät sumussa.
Olin ehtinyt olla työssäni kaksi kuukautta ja tunsin, että haluan vajota maan rakoon. Minua hävetti, etten kyennyt työhöni ja raivostutti samalla, etten voinut käsittää sille syytä.
Tunsin itseni totaaliseksi luuseriksi ja luovuttajaksi. Koin, että petin kaikkien odotukset ja kaikki tuntui elämää suuremmalta.
Halusin pyytää anteeksi kaikilta, mutta samalla myös toivoin, ettei minun tarvitsisi ikinä enää kohdata ketään ja käsitellä tilannetta.
En tiennyt, mitä minulle tapahtui enkä siksi osannut selittää sitä kenellekään muullekaan. Tiesin vain, että en jaksanut yhtään mitään.
Puolisoni lähti työmatkalle ja jäin yksin kotiin parkumaan oloani ja toivon, että voisin vain viettää lopun elämääni sängyssä maailmaa peiton alla piileskellen.
Lue myös: Kaksi loistavaa kirjaa uupuneille ja stressaantuneille
Sain ensin ajan terveyskeskuksen kuraattorille ja sitten lääkärille. Lääkärissä käynti oli kamala.
Vastassani oli arviolta ikäiseni pieni mies, joka näytti makaavan puoliksi pöytänsä alla tuolillaan istuessaan. Minun teki mieli kysyä häneltä, onko hänellä kaikki kunnossa.
Oloni ei riittänyt käymään tilannetta läpi ruotsiksi, joten puhuin vain englantia. Hän puolestaan ei liiemmin puhunut sitä, yritti takellella sanomisiaan ulos ja vain selvitä tapaamisestamme.
Oloni oli hirveä enkä voinut ymmärtää, miksi olin siinä tilanteessa.
Ilmeisesti ei lääkärinikään, joka aloitti lupaavasti kertomalla, että määrää minulle laajat verikokeet, sillä esimerkiksi matala ferritiini voi olla syynä tällaiseen oloon.
Sen jälkeen hän kaivoi koneeltaan esiin jonkun valmiin kyselykaavakkeen, yritti kääntää sen kysymyksiä minulle englanniksi ja tuli vastausteni perusteella siihen lopputulokseen, että hän kirjoittaa minulle reseptin masennuslääkkeisiin ja yritti selittää ummet ja lammet niiden kokeilusta ja oikean lääkkeen löytämisestä.
Olin lääkäriin mennessä ollut itkuinen ja oloni oli ollut aivan kamala, sillä olin täysin hukassa itseni kanssa enkä ymmärtänyt, miksi minusta tuntuu siltä.
Lääkärikäynnin aikana minua alkoi kuitenkin ärsyttää yhä enemmän ja enemmän. En kokenut, että hän ymmärsi minua millään tapaa ja lopulta halusin vain äkkiä pois sieltä.
Olin sekä turhautunut että raivoissani ja lähdin vastaanotolta mukanani paperi, jonka diagnoosina luki masennus.
En kokenut itseäni masentuneeksi. Tottakai oloni oli pohjamudissa sen vuoksi, mitä kävin läpi ja siksi, etten tunnistanut itseäni, mutta en kokenut masennuksen kuvaavan oloani oikein.
Olin kuitenkin ollut liian uupunut ja pöllämystynyt, jotta olisin tajunnut lähteä väittelemään asiasta lääkärin kanssa ja halusin vain pois tilanteesta.
Ärsytti. Lääkäri oli määrännyt minulle sairauslomaa kesän loppuun ja kertonut, että soittaisi, jos verikokeissani ilmenisi jotain poikkeavaa.
Olo oli kotona entistä pahempi. En jaksanut mitään, kehoni painoi tonnin ja pääni oli puuroa eikä edes lääkäri ollut osannut auttaa minua mitenkään.
Miksi edes menin sinne ja mitä voin tehdä, jos lääkärikään ei voi auttaa?
En hakenut masennuslääkkeitä ja varsinkin Johann Harin Mielen Yhteydet -kirjan kuultelemaan alkaminen sai minut toteamaan, että ne eivät olleet juttu, jota tässä tilanteessa kaipaisin.
Uskoin, että vanha tuttu utmattningssyndrom oli jostain syystä uusiutunut ja tajusin vasta kotona, että olisin niin kovasti halunnut kohdata lääkärin, joka olisi ymmärtänyt minua, jotta olisin voinut kokea saavani oikeanlaista, omaan tilanteeseeni paremmin sopivaa apua.
Vaikka olin luullut, että minulla oli työkalut uupumuksen ehkäisyyn, ei minulla sitten näköjään ollutkaan ollut.
Vietin aikaa vaakatasossa, itkeskelin kaikelle ja sain ahdistuskohtauksen, kun pihallemme rullattiin yhtäkkiä nurmikkoa ja minun olisi pitänyt alkaa hoitaa sitä, jotta se juurtuisi.
Tuntui mahdottomalta ymmärtää, kuinka seinässä olevaan nuppiin hankitaan sopiva letku ja kuinka nurmikkoa kastellaan. Ylipäätään ahdisti, että vastuullani oli edes huolehtia pienen nurmikkokaistaleen hyvinvoinnista. Se tuntui aivan liian suurelta vaatimukselta.
Suurimman osan ajasta olin vain kotona ja jos minulla välillä oli energiaa pyöräillä tai kävellä kauppaan, kostautui se totaalisen vetämättömänä olona perästäpäin.
Lue myös: Minäkö muka uupunut?
Pari viikkoa myöhemmin puolisoni oli palannut kotiin ja haki postit. En ollut jaksanut kävellä postilaatikolle, sillä en ollut odottanut mitään postia.
Siellä oli lojunut jo toista viikkoa kirje lääkäriltäni, joka ei kielimuurinsa vuoksi ollutkaan soittanut minulle, vaan päättänyt kertoa asiansa (edelleen ruotsiksi) kirjeessä.
Kävi ilmi, että laboratoriotestit olivat osoittaneet minulla olevan erittäin alhaisen ferritiinin.
Ferritiini kertoo kehon rautavarastoista ja varsinkin naisilla ferritiini voi esimerkiksi runsaiden kuukautisten vuoksi olla hyvinkin matala.
Hyvä ferritiiniarvo olisi yli sata ja yleisesti matalan ferritiinin rajana pidetään sitä, että ferritiini on alle 30.
Omani oli 4, eli kehoni rautavarastot olivat siis käytännössä tyhjät, vaikka hemoglobiini olikin vielä normaalin arvon puolella, joskin matala.
Lopputuloksena oli siis raudanpuute ilman anemiaa.
Koska matalasta ferritiinistä kärsivät eteenkin naiset, on se leimattu naisten hömpötykseksi ja muoti-ilmiöksi, minkä vuoksi sitä vähätellään paljon.
Mediasta voi lukea monia tarinoita siitä, kuinka Suomessa ei edes pääse mittauttamaan ferritiinejään julkisessa terveydenhuollossa, jos hemoglobiini on viitearvoissa.
On myös täysin tavallista, että matalasta ferritiinistä kärsivä saa masennusdiagnoosin ja syö masennuslääkkeitä, vaikka oikeasti olo voisi korjaantua rautalisällä ja sillä, että raudanpuutteen syyhyn puututaan.
Vaikka oma lääkärikokemukseni olikin muuten hirveä, niin onneksi lääkärini oli sentään valveutunut ferritiinistä ja määräsi sen testattavaksi.
Kun aloin googlettaa matalan ferritiinin oireita, menivät ne todella yhteen oman oloni kanssa: kehon fyysistä väsymystä, aivosumua, suorituskyvyn laskua ja jopa ahdistuskohtauksia.
Ei myöskään ole yllättävää, että kun voimaton keho ja mieli käyttäytyvät yhtäkkiä niin, ettei niitä tunnista omakseen, seuraa siitä runsaasti omaan mieleen vaikuttavia negatiivisia olotiloja.
Sain lääkäriltäni ohjeet rautalisän syöntiin ja hän jopa kirjoitti, että jos suun kautta otettava rauta ei sovi minulle, voi hän laittaa lähetteen rautainfuusioon, johon Suomessa on ilmeisesti lähes mahdotonta päästä muuten kuin omakustanteisesti.
Onnekseni ensimmäinen kokeilemani rautavalmiste sopi minulle eikä aiheuttanut vatsalleni ongelmia.
Lue myös: Kirjallisuusterapia lääkitsee mieltä
Nyt olen syönyt rautalisää puolisentoista kuukautta ja joitakin päiviä sitten aloin vihdoin kokea fyysisen oloni kohentuneen hieman.
En voi vielä väittää oloani energiseksi, mutta kehossani on kuitenkin enemmän energiaa kuin ennen ja sen myötä mielikin on kirkkaampi.
Jo pelkästään rautalisän syömisen aloittaminen toi psykologisen vaikutuksen, kun pääsin sen myötä kiinni ajatukseen siitä, että en ehkä olekaan tuomittu loppuelämäkseni olemaan uupunut ja etten ehkä sittenkään ole muuttunut yhtäkkiä täysin vieraaksi ihmiseksi.
Nyt uskon, että juurisyy tilaani on ollut matalassa ferritiinissä ja että utmattningssyndrom palasi jossain määrin, kun kohtelin kehoani ja mieltäni niin kuin ne olisivat olleet täysin kunnossa ja jaksaneet kuten ennen.
Kun minun olisi pitänyt kuunnella omaa jaksamistani enemmän ja iskeä peliin jarrua, yritinkin kaasuttaa, sillä en keksinyt mitään järjellä perusteltavaa syytä hidastamiselle. Ja kun kehon energiavarastot olivat tavallista pienemmät, riitti pienempikin kuormitus tönäisemään sen rajan ylitse.
Nyt olen edelleen sairaslomalla, mutta koska tunnistin itsessäni myös niin monet utmattningssyndroman oireet, päätin hakea rautalisän lisäksi tukea myös terapeutilta – uskon, että siellä käynti hyödyttää varmasti jokaista jollain tapaa.
Onnekseni sain terapeutin, joka ymmärsi masennuksen ja utmattningssyndroman eron, tunnisti oireet ja osasi heti lähteä lähestymään asiaa niin, että uskon hänen tapaamisistaan olevan hyötyä.
Lue myös: Arvojen kirkastaminen antoi elämälle suuntaa
Ilmoitin pari kuukautta sitten pomolleni, etten pysty jatkamaan työssä, johon minut oli palkattu ja sain todella empaattisen vastaanoton. Ymmärrystä, tukea ja apua – ja raudanpuutteen selvittyä jopa minua suuresti hymyilyttäneen rautalisälähetyksen välittömästi kotiovelleni.
Kaikki nämä ovat lämmittäneet tässä tilanteessa mieltä, sillä olin itse vain ajatellut, että koska en ole kyennyt työhön, johon minut on palkattu, on luontevaa, että irtisanoudun ja tieni yrityksen kanssa erkanevat.
On selvää, etten voi jatkaa työtehtävässäni, sillä vaikka uskon raudan tankkaamisen parantavan oloani, en halua ottaa mitään painetta työhön paluusta.
Suureksi yllätyksekseni minulle on kuitenkin esitetty mahdollisuutta voida tehdä muita, kevyempiä tehtäviä oman jaksamiseni puitteissa ja siten mahdollisuutta kuntouttaa itseni jälleen työkykyisemmäksi vähitellen – enhän nimittäin itse tiedä edelleenkään, mikä kaikki johtuu raudanpuutteesta ja mikä taas on joko sen tai jonkin muun aiheuttamaa henkistä haastetta.
Minulla on tietysti myös ollut kesän aikana paljon aikaa miettiä, mitä haluan tulevaisuudelta ja arvuutella, mihin edes tulevaisuudessa pystyn – lyijyllä täytetty keho ja sahanpuruja täyteen pakattu mieli kun laittavat väksinkin kyseenalaistamaan sen sekä miettimään varsin syviä ajatuksia aina elämän tarkoituksesta lähtien.
Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole suurempia suunnitelmia lähitulevaisuuteen.
En ole kuukauteen saanut enää itkukohtauksia, ahdistuskin on alkanut poistua pelistä ja olen vihdoin saanut muutamina päivinä nousta ylös sängystä ilman, että kehoni tuntuu painavan tonnin. Myös mieleni on sen myötä ollut kirkkaampi.
Viime viikonloppuna tunsin ensimmäistä kertaa kuukausiin, että suorastaan halusin mennä lyhyelle lenkille. Jo tunne siitä tuntui isolta muutokselta aiempaan.
Tällä hetkellä minulla on siis toiveikas olo sen suhteen, että oloni voi pikkuhiljaa korjautua rautalisän avulla ferritiiniä nostamalla ja että alan taas tunnistaa itseäni.
En kuitenkaan tiedä, mihin energiani tällä hetkellä riittää ja mitä tulen tulevaisuudessa tekemään.
Nyt alkaa kuitenkin jo viimein tuntua, että minulla voisi taas alkaa pian olla voimia alkaa vähitellen ottaa siitä selvää askel kerrallaan.
Lue myös uudempi postaukseni Kokemuksia matalan ferritiinin hoidosta.
***
Oman ferritiininsä voi käydä mittauttamassa ilman lähetettä edullisesti *Puhdin kautta. Testi tilataan verkosta Puhdin verkkosivujen kautta ja testauslaboratorioita on useilla paikkakunnilla Suomessa. Osa laboratorioista palvelee myös ilman ajanvarausta ja näytteenotto vie vain muutaman minuutin.
Jos raudanpuutteeseen haluaa sukeltaa oikein kunnolla, on paras (niin maallikoille kuin lääkäreillekin sopiva) siitä kirjoitettu teos *Esa Sopen Rauta on kova aine, *joka löytyy myynnistä täältä.
Edit. Yle Areenassa on ilmestynyt loistava Akuutin jakso, joka käsittelee matalaa ferritiiniä. Suosittelen katsomaan!
Minulla ferritiini oli 6,2 viime toukokuussa. Olen jo vuodesta 2014 kärsinyt selittämättömästä väsymyksestä ja sen takia ravannut lääkärissä lukuisat kerrat. Parin ekan vuoden aikana sanottiin ”liikut vaan tarpeeks ja syöt hyvin niin saat lisää energiaa”. Kun kerroin liikkuvani tarpeeksi mutta saavani liikunnan jälkeen nukahtamiskohtauksia niin muutama lääkäri sanoi etten vaan tee asioita kunnolla ja vihjasivat että valehtelen koska välttelen liikuntaa (siis kroppa oli tunnin salitreenin jälkeen niin poikki että tuskin suihkussakaan jaksoi käydä kun rojahti sängylle nukkumaan). Sitten tuli kuvioihin lääkärikäynneillä nämä perus ”väsymys voi johtua niin monesta asiasta, otetaan nyt verikokeita ja jos ei niissä ole mitään niin ei oteta yhteyttä et tule puolen vuoden päästä uudestaan jos väsymys jatkuu”. Ja sama rumba aina palatessa uudestaan. Multa on otettu kilpirauhasarvot, keliakia-arvot ja perusverikokeet niin monta kertaa että sekosin laskuissa. Yksikään lääkäri julkisella puolella ei suostunut ottamaan ferritiinejä. Masennusdiagnoosia tarjottiin senkin edestä mutta olin tiukkana ja sanoin etten ole masentunut enkä siitä halua yhtään mitään merkintää potilastietoihini.
Olin v. 2017-2020 opiskelijastatuksella joten yksityiselle ei ollut varaa, kärvistelin väsymyksen kanssa. Nyt työterveyshuollon piirissä kysyin ensin työterveyslääkäriltäni että voitaisiinko ferritiinit mittauttaa. Sama rumba perusverikokeista. No, nyt kun olen ollut töissä viime vuodesta ja sama rytmi koko ajan niin keho tuntuu olevan ihan loppu. Menin päivystävälle toukokuussa kun se viimeinen raja tuli vastaan, nuokuin työpaikalla ja jouduin tappelemaan itseni kanssa pitääkseni itseni hereillä. Päivystävä lääkäri otti pyynnöstäni ferrit ja sieltähän se syy sitten tälle väsymykselle ja uupumukselle plus muille oireille alkoi selviämään. (otettiin myös uniapnea kokeet mutta sitä ei ole). Minulla siis väsymyksen lisänä tuo aivosumu sekä heikotus koko kropassa, välillä tuntuu ettei jalka tai käsi kertakaikkiaan nouse kun voimat vaan katoaa yhtäkkiä.
Nyt olen rautakuurilla ja parin viikon päästä uudestaan verikokeisiin. Mulla rautakuuri ei ole auttanut. Tekisi mieli jokapäivä vain itkeä töihin lähtiessä kun väsymys on niin kova. Olen kuitenkin yrittänyt sinnitellä seuraavaan lääkäritapaamiseen asti. Plus on syyllinen olo, että enhän ole vasta kuin vuoden työskennellyt että enhän mä voi nyt saikulle jäädä..
Kiitos kun jaoit kokemuksiasi. <3 Hurjaa, millaiseen pyöritykseen olet joutunut tuon vuoksi ja varsinkin kun olo on muutenkin ollut niin heikko ja sitten pitäisi vielä jaksaa tuollaista – plus epätietoisuutta siitä, että mistä edes on kyse. Olen todella pahoillani puolestasi. :/
Ymmärrän myös täysin tuon syyllisyyden tunteen, joka on varmasti kamala, vaikka järjellä tietäisikin, ettei siitä tarvitse kantaa syyllisyyttä, eihän sitä oloa ole itse tahallaan aiheuttanut. Niin hölmöltä kuin tämä kuulostaakin, niin itse muistan, että pyörällä ajaessa jopa toivoin, että kaatuisinpa niin, ettei kävisi kovin pahasti, mutta vain sen verran, että olisi ymmärrettävämpi syy siihen, etten voi tehdä työtäni. Vaikka edes murtunut käsi mieluummin kun tuntui, että sekin olisi konkreettisempaa ja siten ymmärrettävämpää.
Muista kuitenkin, että työ on vain työtä ja sinua on vain yksi ja jos terveys ei ole kunnossa, menee tämä yksi ja ainoa elämä paljon hukkaan. Et ole tahallasi aiheuttanut oloasi ja on tärkeää, että huolehdit itsestäsi ja joskus se vaatii sen, että jää sairaslomalle eikä kukaan muu mieti sitä samalla tavalla pahalla kuin mitä itse pelkää muiden miettivän. <3
Kiitos ihanasta vastausviestistä<3
Paljon auttaa kun tietää ettei ole yksin tällaisten outojen oireiden kanssa vaan saa vertaistukea muilta.
Tsemppiä myös sinulle, paranemisprosessi on pitkä sillä vaikka ferritiini lähtisi nousuun niin se saattaa taas jonkin ajan päästä tipahtaa alas :/ toivottavasti löydät pysyvän tasapainon<3
Itse odotan seuraavaa työterveyskäyntiä kuin kuuta nousevaa. Kolmisen viikkoa enää ja pääsen juttelemaan tilanteestani sekä pyytämään vihdoin sairaslomaa. Olen sinnitellyt töissä koska kaikki tuuraajani ovat olleet lomalla mukaanlukien esimieheni ja on korkea kynnys siihen että pitäisi pyytää joku palaamaan lomilta sen takia että itse jää sairaslomalle.
Vähän kyllä jännittää työterveyslääkärin kanssa kohtaaminen koska mullakin tuo hb on normaali 133 eli raudanpuute ilman anemiaa kyseessä. Lääkärit ei usein osaa tulkita sitä tai eivät pidä sitä vakavana. Oma työterveyslääkäri ei myöskään niitä ferrejä suostunut mittauttamaan vaan tosiaan pyysin niitä päivystävältä joka oli erittäin mukava ja suostui.
Saako kysyä, miten ferritiinin aiheuttamat oireet erosivat sun aikaisemmasta työuupumuksesta? Tai millaisia oireita sulla ylipäätään oli silloin edellisellä kerralla? Mietin, että kaikki, mitä sä kirjoitit tässä postauksessa, kuulostaa mun työelämän huonoimmilta jaksoilta, mutta varmuudella myös tiedän, että mun omat oireeni eivät ole (enää?) johtuneet ferritiinista. Mulla oli aikoinaan ferritiinien arvona 4 ja silloin pääasiallinen oire oli nukahtaminen ihan minne sattuu. Sittemmin sain ferritiinit ylös ja käyn välillä yhä kontrollissa tsekkaamassa ne varmuuden vuoksi. Työn tekeminen sen sijaan on ajoittain vieläkin tosi vaikeeta, mutta oon oppinut luottamaan, että huonojen hetkien jälkeen tulee niitä parempiakin hetkiä. Tsemppiä siis sullekin, terapia kuulostaa hyvältä käänteeltä!
Ne eivät itseasiassa pääpiirteittäin tosiaan eronneet niistä, joten siksi ajattelinkin, että kyse on jälleen uupumuksesta, mutta olin aivan solmussa itseni kanssa kun en ymmärtänyt, mitä olin muka tehnyt, että se palaisi.
En siis edelleenkään tiedä, mikä oire on nimenomaan tullut matalan ferritiinin myötä ja mikä taas ehkä siitä, että matala ferritiini laski suorituskykyäni ja siten todennäköisesti sai uupumuksen palaamaan.
Toivoa on vain antanut se, että nyt kun olen alkanut syödä rautaa olen vihdoin saanut viime päivinä pieniä pilkahduksia siitä, ettei keho tunnu jatkuvasti yhtä raskaalta tai pää niin väsyneeltä. Vasta pidemmällä aikavälillä sitten varmaan hahmottaa paremmin, mutta melko käsi kädessä nuo varmasti ovat kulkeneet. Jää siis arvoitukseksi varmaan, olisinko uupunut ilman matalaa ferritiiniä, mutta en usko.
Täällä on aiempi postaukseni uupumuskokemuksesta:
https://www.virvefredman.com/ostolakossa/uupumus-tyouupumus-sairaus-utmattningssyndrom-kokemuksia/
Täältä uupumus-tunnisteen alta löytyy muita aiheeseen liittyviä postauksia ja omia kokemuksiani:
https://www.virvefredman.com/ostolakossa/avainsana/uupumus/
Edit. Nyt tuli perästäpäin mieleeni, että ehkä suurin ero on ollut se, että siinä missä pelkkää uupumusta hoitaessa saattoi keskittyä palautumiseen itselleen mieluisan tekemisen kautta saamalla siitä energiaa, tuntui nyt yhtäkkiä vaikealta keksiä enää mitään mieluisaa tekemistä, kun kaikki vain oli niin uuvuttavaa eikä sen myötä missään tuntunut olevan mitään mieltä.
Tuntui siis vaikealta hoitaa oloaan oikeanlaisella palautumisella, kun kaikki ennen hyvältä tuntunut ja energiaa tuova palauttava tekeminen nyt vain saikin aikaan väsyneen olon ja energian katoamisen sekä sen myötä epätoivon, että pystyykö tässä enää nyt yhtään mihinkään kun mikään ei tunnu enää hyvältä ja hämmensi, että miksi ihmeessä mikään ei enää tunnu tuovan energiaa.
Mitä rautavalmistetta syöt? Tunnistan itseni monesta mainitsemastasi oireesta ja Suomessa on tosiaan oman kokemuksen mukaan mahdoton päästä edes ferritiinimittauksiin. Tai toki varmasti itse maksamalla, mutta jotenkin kapinoin sitä vastaan kun mielestäni verikoe on ihan perusjuttu.
Toivottavasti vointisi paranee ❤️ Ahdistus on ihan karmea olotila.
Kiitos <3
Tuo on todella kurjaa, että Suomessa se on niin vaikeaa, kun käsittääkseni kyse ei kuitenkaan ole edes kalliista testistä ja sillä voisi niin ollen suht helposti parantaa ihmisten elämänlaatua. :/
Syön täällä Ruotsissa sellaista valmistetta kuin Duroferon 100 mg (Fe2+). Tämä on "perinteisiä" valmisteita ja nykyään löytyy vatsaystävällisempiäkin, jos vatsa menee helposti kuralle tai alkaa ummettaa, kuten useille käy.
Söin itse ensimmäiset kaksi viikkoa aamuin illoin 2 x 100 mg eli 400 mg päivässä, mikä veti vatsan kovaksi, mutta sen jälkeen jatkoin 1-2 kertaa päivässä 100 mg ja se on sopinut itselleni hyvin.
Olen kärsinyt samasta vaivasta, joka vihdoin on vuosien jälkeen saatu hallintaan. Olen saanut yhden infuusion, ja mahdollisesti toinen on vielä edessä. Raudanpuutteen syy olisi tärkeää selvittää, koska muuten ratkaisu on vain väliaikainen. Syitä voi olla monia, naisilla vaikkapa runsaat kuukautiset, mutta paljon muitakin mahdollisuuksia on. Toivottavasti löydät lääkärin, joka osaa tätä selvitellä, jotta voidaan hoitaa raudanpuutteen aiheuttanutta syytä, eikä vain oiretta.
Tuttua on, mulla on ollut alimmillaan ferritiini viisi… Itse olen tyytynyt hoitamaan tilannetta rautalisällä, mutta se ei välttämättä ole hyvä tai ainakaan ainoa ratkaisu, kuten Hannamarin kokemuksesta voimme lukea: https://hannamarirahkonen.fi/yellowmood/raudanpuuteanemia-vai-oliko-sittenkaan/
Toivottavasti saat Virve olosi tavalla tai toisella parempaan suuntaan! <3
Vuosien kasvispainoitteinen ruokavalio aiheutti minulle ferritiinin ja hemoglobiinin rajun putoamisen. Ferritiinini oli mittaamattoman matala ja hb alle 100. Lisäksi b12 vitamiinitasoni oli todella huono samoin jodi ja folaatti. Myös omega 3 ja erilaisten rasvahappojen puute näkyi kokeissa. En halunnut lääkitä itseäni synteettisillä rautavalmisteilla tai vitamiineilla, sillä rauta voi aiheuttaa tulehdusta kehossa eikä kukaan tiedä miten keho synteettisiin lisäravinteisiin reagoi, tunnistaako se niitä jne. Esim. betakaroteeni lisäravinteena lisää keuhkosyöpää kun taas luonnollisista lähteistä saatuna ei. Joten ainoa vaihtoehto oli lisätä rasvaista lihaa, etenkin naudan ja karitsan/lampaan, ruokavalioon. Kaikki arvot parani parissa kuukaudessa. Lihan kulutus on vastoin tämänhetkistä länsimaista narratiivia, mutta samalla monelta unohtuu se, että esi-isämme söivät lähes pelkästään lihaa, rasvaa ja elimiä. Se on lajillemme luontainen ruokavalio. Saharassa miljoonia vuosia sitten ei varmaan ollut voileipää ja omenaa saatavilla eikä esim. aivojen kehitys olisi ollut mahdollista kasveilla jo pelkästään rasvahappojen takia. Lihassa ei olem mitään antiravinteita toisin kun kaikissa kasvikunnan tuotteissa. Kasvit eivät halua tulla syödyksi, joten suojakseen ne sisältävät salisylaatteja, histamiineja, oksalaatteja, thioleita, lektiinejä jne. jotka vaikuttavat merkittävästi, miten eri vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet imeytyvät ruuasta ihmisen suolistossa. Lihan ravinteiden ns bioavailability on täydellinen, keho ottaa siitä mitä tarvitsee, eikä niin kuin esim. pinaatissa sen oksalaatti estää raudan ja muiden ravinteiden imeytymisen. Kasvissyönti on myös yhteydessä erilaisiin mielialaoireisiin ja sairauksiin kuten masennukseen. Yleensä kasvisruokavalioon siirtyvät voivat paremmin, koska samalla jää moni epäterveellinen juttu pois. Kaikenlainen ruokakikkailu voi toimia jonkun aikaa, vuosiakin, kunnes keho sanoo itsensä irti, koska ei yksinkertaisesti kulje esim vegaanina, jossa synteettisillä lisäravinteilla paikataan puutteita. Ei ole olemassa yhtään tutkimusta, jonka mukaan PELKKÄ punainen liha (huom en puhu prosessoidusta lihasta) aiheuttaisi syöpää, metabolista oireyhtymää jne. mihin se prosessoidun lihan kanssa olevissa tutkimuksissa on liitetty. Lisäksi prosessoitua lihaa syövät ihmiset todennäköisesti tekevät elämässään muutenkin huonoja valintoja, kuten käyttävät liikaa alkoholia, sokeria ja tupakkaa eivätkä liiku. Kasvissyöntiin taas liittyy usein muiden elämäntapojen parantuminen, jolloin tutkimuksissa se voi olla niille eduksi. Jos täysi karnivore-elämä ei kiinnosta niin ketoruokavalio suurimpia antiravinnepommeja vältellen on varmaan seuraavaksi turvallisin keino taata keholla hyvä olo nyt ja tulevaisuudessa. Tässä linkissä on hyvin tietoa lihaan liittyvistä tutkimuksista ja sivustolta löytyy myös muuta tietoa liittyen lihan positiivisista vaikutuksista mielen sairauksiin. Toivottavasti julkaiset tämän kommentin. https://saalistaja.fi/uskottava-ravintotiede-on-myytti/
Hyvä kommentti!
Oon lääkäri ja kyllä meillä kattavasti lääkiksessä ferritiini asiakin käytiin läpi.
Ferritiini ongelma mm on vaan lisääntynyt käsi kädessä kasvissyönti-ideologian kanssa. Kasvisruokavaliohan voi olla monipuolinen, mutta harvalla potilaallani/kasvissyöjä kaverillani se on. Puutteellisen kasvisruokavalion lisäksi monet naiset ovat laihduttaneet vuosia ja monet mitä kummallisimmilla liian niukka energisillä ruokavalioilla, mikä johtaa energiavajeen lisäksi vitamiini- ja hivenainevajeisiin.
Ei suutarin lapsella ole kenkiä. Mulla itselläkin oli alhainen ferritiini 4, kun söin vuoden tosi vähän ja huonosti puskista tulleen eron ja äidin äkillisen kuoleman takia.
Tsemppiä Virve! Rautalisällä varmasti ferritiini nousee ja vaikka pidän sun minimalistisesta elämäntyylistä niin ruoan suhteen suosittelisin maksimimaalista nautintoa ja laatua.
Kiitos molemmille ravintoon liittyvistä kommenteista! <3
Itsekin ajattelen, että ruuan suhteen ei kannata olla minimalisti, jos sillä tarkoitetaan ravinnon määrän vähentämistä tai laadusta tinkimistä, vaan tärkeintä on monipuolinen ruokavalio.
(Tarkennan tähän kuitenkin, että minimalismin perusajatuksena ei ole koskaan elää mahdollisimman vähällä, vaan ainoastaan karsia pois sellainen, mitä ei tarvitse ja terveellinen, monipuolinen ruokavalio ei omasta mielestäni ole tarpeeton asia.)
Jos keho ei saa ravinnosta polttoainetta, ei se voi jaksaa kannatella meitä läpi elämän. Meillä syödään kasvispainotteisesti, mutta ei pelkkää kasvisruokaa ja tärkeintä on, että ruoka antaa keholle sen tarvitsemia rakennusaineita ja on samalla nautinto. Veri- ja maksaruuat eivät ole koskaan tosin uponneet minulle, mutta muuten uskon, että meillä on kotona ravintoasiat rautaan liittyen kunnossa. 🙂
Itse haluan kuitenkin ottaa tässä yhteydessä puheeksi myös sen omalla kohdallani ongelmaa aiheuttaneen asian, jota en itse ennen matalan ferritiinin toteamista edes ollut tajunnut, eli todella runsaat kuukautiset, joista moni tietämättään kärsii, kun ei tiedä, mikä on normaali vuodon määrä – varsinkin kun aina hoetaan, että "naiset vain luulevat vuotavansa enemmän kuin mitä vuotavat, koska määrä vaikuttaa suuremmalta". Itse opin vasta ferritiiniasian myötä, kuinka paljon tavallista enemmän olen vuotanut.
Eli matalan ferritiinin kohdalla tärkeintä on tosiaan selvittää matalan ferritiinin syy – oli se sitten esimerkiksi ravinnossa, ravinnon imeytymisessä tai runsaissa kuukautisisissa.
Muuhun en ota kantaa, mutta ihanko totta esi-isämme saivat metsästettyä niin paljon, että rasva valui leukapielistä joka päivä? Epäilen, että historiantuntijat olisivat vähän eri mieltä tästä väitteestä.
Vai tarkoitatko, että joka päivä ei syöty mitään, joskus ei syöty viikkokausiin, kun ei saatu saalista. Veikkaan, että tästäkin olisivat historiantuntijat eri mieltä.
Me emme syyttä ole olleet metsästäjä-_keräilijöitä_.
Mulla on ollu ja on nytki raudanpuute ilman anemiaa ja se todettiin solujen kokoja mittaavista verikokeista. Niissä arvot oli viitteitten ulkopuolella. Syytä raudanpuutteeseen ei oo kyllä koskaan tutkittu, vaikka mulla ei ehkäsyn takia oo kuukautisiakaan. Oireina ollu kaikenlaista, esim. ku lähtee käveleen ni menee lihakset heti maitohapoille ja joutuu puskeen itteensä eteenpäin väkisten ja liikkuessa pitää pinnistellä kovasti, nukkuu huonosti, väsyttää kaiken aikaa, tuntuu ettei kehossa oo energiaa millekään, sanoja unohtuu, noidannuolia tulee tiheään jne.
Mulle lääkäri sano, että nykytutkimuksen valossa riittää että rautaa ottaa joka toinen päivä. Sillain teenki, ku muuten maha menee niin kovalle. Lisäksi pitää raudan kans ottaa c-vitamiinia, ku se auttaa rautaa imeytymään paremmin.
Tsemppiä hirmuisesti! Et oo yksin tilanteen kanssa.
Itse kohtasin samanlaisen vastaanoton täällä Tukholmassa tänä keväänä, kun menin uupumuksen takia lääkärille. Masennuslääkkeet oli heti keskustelussa, eikä ymmärrystä riittänyt uupumukseen. Oikeastaan tulin vain todella vihaiseksi lääkärille, koska hänen ehdottamat asiat sekä koko keskustelu olivat vaan laastareita, eivätkä haavan hoitoa, ja jäin siihen ymmärrykseen, että olen kustannuskysymys enemmän kuin ihminen. En todellakaan ottanut masennuslääkkeitä käyttöön, koska en nähnyt että tämä olisi mitään ratkaissut. Myös sairasloman saaminen oli äärimmäisen hankalaa, joten olikin onni, että löysin uuden työpaikan, ja tässä vaihdoksessa pääsin jotenkin lepäämään/vanhaan työhön panostus tippui. Itse olen syönyt Duroferonia jo vuosia säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta nyt tsemppaan sen kanssa taas. Kiitos tästä postauksesta ja leppoisaa syksyä Vallentunaan! 🙂
Kiitos Virve näin henkilökohtaisen, mutta erityisen tärkeän terveyteen liittyvän asian esillenostamisesta blogissasi! <3
Matalan ferritiinin kanssa ei ole leikkimistä. Valitettavan huonosti sitä lääkärit, jopa gynekologit tuntevat täällä Suomessa, vaikka eritoten naistentauteihin erikoistuneiden lääkäreiden asiaan olettaisi perehtyneen siksi, että hedelmällisessä iässä olevilla naisilla rautaa kuukautisten myötä kehosta säännöllisesti poistuu – ja runsaat kuukautiset omaavilla naisilla merkittävissä määrin. Runsaat ja tiputusvuotoa sisältävät kuukautiset voivat nekin olla oire alhaisesta ferritiinistä. Kymmenen vuotta lääkärissä käyneenä on juuri tämä kyseinen vaiva yhdessä jatkuvan hiustenlähdön kanssa aina sivuutettu, sillä laajojen verikokeiden hemoglobiini- ja muut rauta-arvot ovat olleet viitearvojen sisällä, ja muutkin hormonit kunnossa. Vasta pari vuotta sitten tarkasti ulkomailla opiskellut ja kansainvälisestikin arvostettu erikoislääkäri ferritiiniarvoni, jotka olivat kaikkien viitearvojen alapuolella.
Puoli vuotta rautaa joka toinen päivä syötyäni ovat ferritiiniarvot jo kohonneet ja hiuksetkin alkaneet kasvaa vahvempina takaisin, ja yleinen vointini ruvennut muuttumaan "viitseliäämmäksi", eli toimeen on ollut helpompi tarttua asiasta riippumatta. Näen selkeän yhteyden kohentuneen vointini ja fyysisen terveyteni parantumisessa ferritiiniarvojen kohoamisen kanssa, mutta vielä on matkaa ihanteellisiin arvoihin ja vakaampaan vointiin sen myötä. Kaikki tämä hoito on tietysti omakustanteista, sillä Suomessa ei rautalisiä tai -infuusiota korvata Kelan tai vakuutusten toimesta, ellei potilas sairasta anemiaa. Valitettavasti olemme tässä ymmärryksessä reippaasti jäljessä nyt ainakin Ruotsista ja manner-Euroopasta.
Kaikille naisille, jotka kamppailette matalista ferritiiniarvoista johtuvan uupumuksen ja muiden oireiden kanssa – ette ole yksin! <3 <3 <3
Kiitos tästä tekstistä. Se oli kuin itse kirjoittamani. Olen menossa huomenna lisätutkimuksiin juurikin hälyttävän matalan ferritiiniarvon vuoksi. Oli helpottavaa lukea kokemuksistasi ja huomata, että ehkä omat tuntemukseni tosiaan liittyvät ferritiiniin. Kaikkea hyvää sinulle!
Kävin ottamassa viime syksynä yksityisellä labroja ihan uteliaisuudesta. Kaikki muut arvot oli hyvät, mutta ferritiini 13. Menin lääkäriin labrojen jälkeen ja lääkärin mielestä tuo ferritiini oli ”normaali naiselle”. Aloin kuitenkin syödä rautaa, koska tunsin itseni ihan kuolleeksi ja iltaisin kun menin nukkumaan saattoi tulla rytmihäiriöitä. Lääkäri laittoi myös keliakiakokeisiin, koska epäili että minulla voisi olla joku imeytymishäiriö.
Vatsa ei oikein kestänyt rautakuuria, kokeilin nestemäisiä valmisteita ja aloin syödä menkkojen aikaan ihan poretabletteina olevaa rautalisää. Lisäksi yritin syödä enemmän punaista lihaa ym. rautapitoista. Syön normaalisti lähinnä kalaa ja kanaa. Lisäksi lopetin kokonaan hikiliikunnan ja siirryin rauhallisempiin lajeihin. Ja nyt vihdoin väsymys on poissa, samoin rytmihäiriöt. Aion mennä kyllä mittauttamaan kokeeksi vielä nuo samat labrakokeet. Ja kuunnella itseäni jatkossa enemmän.
Heissan! Olisiko mahdollista saada lähiaikoina tilannepäivitystä aiheesta? Onko raudanpuutoksen syitä selvitelty ja oletko joutunut tekemään ruokavaliomuutoksia rautatasojen nostamiseksi?
Olen ikätoverisi ja luovuttanut verta säännöllisesti n. 3 kertaa vuodessa raskausaikaa lukuunottamatta heti täysi-ikäisestä lähtien. Nyt halusin käydä ihan uteliaisuudesta omalla kustannuksella mittauttamassa ferritiini- ja D-vitamiini-tasot. D-vitamiinia olikin mukavasti, mutta ferritiiarvo oli ”alle 12 mikrog/l”. Eipä sillä, olisin ollut yllättynyt, jos se olisi ollut tosi hyvä 😀 Mulla ei vaan ole mitään oireita, mitkä kielisivät raudanpuutteesta, ehkä kalpeus jonkun mielestä? Hemoglobiini on aina sallinut verenluovutuksen (=on yli 125) ja ollut jopa hyvä. 16-vuotiaana mulla oli huimailua, jolloin yksityislääkäri otatti verikokeita ja nyt jälkikäteen bongasin, että ferritiini on jo silloin ollut 10. Pitääkö olla huolissaan…
Varmaan pitää alkaa rautaa ottamaan purkista, vaikka lähtökohtaisesti en tykkää. Yleensä kovettavat vatsaa. Paitsi SiderAL, mutta se on liian kallis kuukausien tankkaukseen 😀 Syön yhdistelmäpillereitä enkä usko, että vuodot olisivat syynä raudanpuutteeseen. Ruokavalioni on hyvin kasvispainotteinen ja lisäksi rakastan maustamatonta jugurttia, raejuustoa yms. mikä tietenkään ei ole hyvä raudan imeytymisen kannalta. Ajattelin, että täytynee nyt jatkossa yrittää koostaa edes lounas ilman kalsiumia sisältäviä heikentäjiä. Olen toki tiennyt, että vähän lihaa-paljon maitoa ruokavalio altistaa raudanpuutteelle, mutta olen jotenkin ajatellut, etten itse ole riskissä 😉 En siis juo maitoa itsessään, mutta käytän kahvissa kauramaitoa ja syön juustoa jne. Kaikki kasvimaidotkin näyttävät sisältävän kalsiumia 🙁 Kyllä meidän suomalaiset on niin perusteellisesti ”aivopesty” maitoa rakastamaan ja pelkäämään luuston haurastumista, että monikaan ei tule ajatelleeksi, että raudanpuute on varsinkin naisille suurempi riski.
Moni varmaan kuulisi mielellään, miten sinulla menee nyt. Ihan oman jaksamisen mukaan tietty kirjoittelet kuulumisia 🙂 Ihanaa syksyä!
Minäkin olen kokeillut SiderALia, mutta tuote on tosiaan aika hintava. Löysin tilalle edullisemman vaihtoehdon Aito Raudan. Se on mikrokapseloitu eli imeytyy suoliston kautta verenkiertoon, joten ei tarvitse huolehtia, mitä voi syödä ja juoda samaan aikaan rautakapselin ottamisen kanssa. Yhdessä kapselissa on tosin vähemmän rautaa (14 mg) kuin SiderALissa, mutta raudan määräähän voi lisätä ottamalla tarvittaessa pari kapselia päivässä, jos rauta-arvot ovat kovin matalat.
Kiitos, että jaoit tämän vinkin! <3
Aihe on tärkeä mutta sponsorivalinta tökkii. S-ferritin on todella olennainen hyvinvoinnin kannalta mutta itse vastustan Suomessa vallitsevaa suhtautumista joka patistaa naisia maksamaan mittaukset omasta pussistaan kalliiden Puhti ym palveluiden kautta. Suomessa on verovaroin tuettu terveydenhoito ja myös työpaikoilla lakisääteinen (usein yksityinen) työterveys joiden kautta tarvittavat verikokeet pitää saada tehtyä. Ellei se onnistu, kannustaisin naisia vaatimaan palvelua josta ovat maksaneet jo tuplasti (verovaroin ja työnantajan pidättämien sosturvakulujen kautta) en kääntymään yksityiselle ja maksamaan vielä kolmannen kerran. Vain näin voidaan päästä jossain vaiheessa samaan tilanteeseen kuin Ruotsissa ja jota itsekin hyödynsit (julkinen terveydenhoito) maksamatta tuhansia kruunuja yksityiselle ihan perustason verikokeesta. Pahoittelen että ”paasaan”, tekstisi on hyvä ja tärkeä mutta kuten todettu sponsorivalinta arveluttaa.
Toivottavasti yhä useampi kohtaa julkisessa terveydenhuollossa lääkärin, joka ymmärtää asiasta! 🙂
(Tarkennan vielä muuten varmuuden vuoksi, ettei kenellekään jää tästä virheellistä käsitystä, että tuohan ei tosiaan ole sponsorilinkki eikä postaus ole sponsoroitu, vaan kyseessä on postaukseen lisätty aiheeseen liittyvä affiliate-linkki. 🙂 )
Hei Virve,
Suuri kiitos tekstistäsi, se voisi olla kuin suoraan omasta elämästäni. Jostain syystä erityisen lohdulliselta minulle tuntui havaita, että en ole ainoa joka menee itkuherkemmäksi ja ahdistuneemmaksi kun raudassa on puutetta! Huomasin itse yhteyden jo hyvin nuorena, mutta silloin ei ollut samalla tavalla tietoa netissä niin kuin nyt, jotta olisin voinut etsiä vertaiskokemuksia ja tukea havainnolleni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Uskon, että tämä itkuherkkyys-ominaisuus on voinut merkittävästikin vaikeuttaa asiointiani lääkärien kanssa, kun olen alkanut vastaanotolla vollottamaan silkasta uupumuksesta -> lääkäri todennäköisemmin ajattelee minun olevan psyykkisesti epävakaa, eikä sitten ota muitakaan kuvailemiani oireita todesta. Ja vaikka ottaisikin, niin Hb on saattanut olla ihan ”ehkä vähän matala mutta normaali naiselle” eli jotain välillä 95-120, ja hommaa ei ole tutkittu sen pidemmälle. Käsketty vain syödä rautaa, joka ei ongelmiani ole tähänkään asti korjannut vaan ennemminkin moninkertaistanut jo olevat vatsaongelmat. Niinä harvoina kertoina, kun ferritiinikin on mitattu, on se aina ollut kurjissa lukemissa. Se ei lääkärien mukaan ole kuitenkaan voinut olla oireideni syy, koska hemoglobiini on ollut ”sillä tasolla että pientä väsymystä kummempaa tulisi”.
Olen nyt 36-vuotias ja tajusin vastikään, että olen koko tähänastisen elämäni ollut varmaankin enemmän tai vähemmän vaikeasti anemisoitunut. Olen väsymyksestäni huolimatta jaksanut toki kouluttautua ja edennyt työssäni, mutta kyllä nekin ovat saaneet kärsiä kun pahimpina väsymyskausina olen varsinainen alisuoriutuja. (Kuinkahan paljon menestystä olisin voinutkaan saada kun olisin vain jaksanut normaalisti…) Raudanpuutteen syy on selvillä: vuoto suolistosta, tutkittu paljon ja siinä ei sinänsä epäselvyyksiä, mutta hoito ei ole koskaan ollut sellaista että olisin oikeasti päässyt takaisin jaloilleni rauta-arvojen osalta pitkäksi ajaksi kerrallaan. En ole edes osannut aiemmin kiinnittää mataliin ferritiini-arvoihin huomiota niin, että olisin lähtenyt omatoimisesti kaivamaan enemmän tietoa. Olen luottanut asiantuntijoiden eli lääkäreiden sanaan siitä, että väsymys ei voi johtua raudanpuutteesta tai matalasta ferritiinistä jos Hb on lähellä – tai yli viitearvon. Iso osa ongelmaa on varmaankin ollut myös hoidon pirstaloituminen: anemiaa aiheuttavaa vaivaani on hoidettu useassa eri sairaalassa ja eri aikoina, eikä ole ollut vain yhtä asiantuntijaa jolla olisi ollut kokonaiskuva voinnistani hallussa. Olen saanut vain oireiden mukaista hoitoa tarvittaessa.
Oletettavasti raudanpuutteesta johtuen pitkät uupumuskaudet, saamattomuuden sekä hajamielisyyden tunne ja lukuisat fyysiset oireet kuten rytmihäiriöt, levottomat jalat, lihasten nopea hapottuminen, pyörrytys, hengenahdistus ja toistuvat ihotulehdukset ovat tulleet liiankin tutuiksi, ja olen vaipunut ajattelemaan että minä nyt olen vain tällainen: vähän masennukseen ja uupumukseen taipuvainen, huonot geenit jne kun on jos jonkinlaista vaivaa jatkuvasti kiusana. Olen kokeillut näihin kaikenmaailman vitamiinienkin syömistä purkista monipuolisen ruokavalion ohessa, ilman merkittävää olon kohenemista.
Mutta nyt näen vihdoin valoa tunnelin päässä: Kyllästyin totaalisesti alkuvuodesta huonossa olossa vellomiseen ja jatkuvaan arjen alisuorittamiseen. Ajattelin, että enhän minä vain voi viettää loppuelämääni näin, että kaikki työhön ja yksityiselämään liittyvät tekemiset ja menot ovat yhtä taistelua kaikennielevän väsymyksen kanssa. Itsehoito-rautatableteista tullut vain viikkoja kestävät vatsakivut sekä ummetus, ja nestemäisistä kasvipohjaisista taas ei tunnu olevan apua. Vapaa-aika kuluu vain nukkuessa ja palautuessa raskaasta(!!) koneella istumisesta(!?), argh.
Kävin alkuvuodesta teettämässä omaan laskuuni yksityisellä labralla laajat testit, joissa selvisi monen muun hyödyllisen seikan lisäksi viitearvojen alle tippuneet Hb (106) sekä ferritiini (6). Googlasin vimmalla kaikki testissä paljastuneet viitearvojen ulkopuolelle jääneet tulokset, ja aloin saada ahaa-elämyksen kerrallaan kun niin moni jälki johti aina takaisin raudanpuuteoireiden äärelle. Niin päädyin myös tänne sinun blogisi äärelle.
Vaikka olenkin kovin väsynyt, niin olen jaksanut päättäväisesti kiertää viime viikot usealla yksityisen lääkäriaseman yleis-/erikoislääkärillä labratulos-nivaskani kanssa. Neljä lähetti minut vain takaisin kotiin ja käski syödä rautaa, (josta tähän asti on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä) – kunnes viimeisin (viides) anemian hoitoon erikoistunut lääkäri sen sijaan osasi heti katsoa tilannettani kokonaisuutena, ymmärsi oireideni mahdollisen yhteyden mataliin ferritiini- ja muihin veriarvoihin sekä kuunteli kokemukseni rautalääkkeiden ongelmista ja ehdotti ihan itse rautainfuusiota ja kirjoitti lähetteen. Hänen mukaansa tarkoitus olisi nostaa arvot yli >200, ja katsoa sitten vaikuttaako tämä vointiini. Jos vaikuttaa merkittävästi, niin jonkinlainen läpimurto olisi omassa elämässäni näin saavutettu ja minulla olisi mustaa valkoisella tästä eteenpäinkin, toisille asiantuntijoille näytettäväksi ja vipuvartena käytettäväksi. Saattaisin viimein saada elämäni ja oman jaksamiseni hallintaan. Jos yhteys nousseen ferritiiniarvon ja voinnin paranemisen välillä voitaisiin näyttää, niin lääkärin mukaan pääsen siitä eteenpäin seurantaan asian osalta ja tarvittaessa uusiin infuusioihin. Lähdin vuolaasti ilosta itkien tuolta viimeiseltä lääkärikäynniltä kotiin.
Toki on edelleen teoriassa mahdollista, että matala ferritiini ei ole- tai ole koskaan ollutkaan- syyllinen lukuisiin oireisiini, eikä sen nostaminen infuusiolla minua auta, mutta onpahan sitten sekin kortti katsottu ja voidaan lähteä miettimään seuraavaa mahdollista syyllistä. Aika todennäköiseltä tämä minusta näin maallikkona silti näyttää.
Jos vointini lähtee infuusioiden myötä paranemaan, ja voidaan katsoa että oireeni ovat kaiken tämän aikaa todennäköisesti johtuneet raudanpuutteesta, niin en tiedä miten päin olla. Muistan vielä hämärästi, miltä tuntuu nousta aamulla virkeänä, jaksaa vetää juoksulenkkejä ja kiinnostua omista lempiharrastuksistaan. Olon parannuttua järjestäisin varmaan jotkut riemukkaat ”sain elämäni takaisin”-bileet. Jo pelkkä teoreettinen mahdollisuus siitä, että en kohta enää tuntisi itseäni jatkuvasti hidasälyiseksi, saamattomaksi ja huonokuntoiseksi saa silmät kostumaan liikutuksesta.
Teki tosiaan mieli tulla kiittämään sinua Virve siitä, että kerroit oman tarinasi. Koin nyt tarvetta kertoa myös omani, kun kyllä tästä aiheesta ihan selvästi tarvitaan enemmän äläkkää. Vaikka en vielä tiedä varmasti että saanko pian alkavista infuusioista apua vai en, niin kokemukseni voisi ehkä olla avuksi heille, jotka miettivät että jaksaako sitä enää hakea apua mistään. Minä sanon: jaksakaa! Jo se, että löytyy vihdoin se yksi asiantuntija joka EI vähättele oireitasi ja haluaa ymmärtää sinua kokonaisuutena auttaa huimasti. Toki on hyvin surullista, että tällaisen uupumuksen kanssa jo valmiiksi kamppaileva tulee nauretuksi ulos lääkärin vastaanotto toisensa jälkeen. Ei siinä fiilikset kovin korkealla ole kun muutenkin ahdistaa, minä tiedän kyllä. Sympatiani ovat kaikkien teidän puolella, jotka samojen asioiden kanssa joutuvat kamppailemaan. <3