Kevyttä lisäkosteutusta: Etude House Pink Vital Water Serum

Yksi suosikkimerkeistäni aasialaisen kosmetiikan saralla on ehdottomasti Etude House. En ole todellakaan yksin mielipiteeni kanssa, sillä merkki on yksi myydyimmistä ja tunnetummista eteläkorealaisista kosmetiikkamerkeistä mikä tarkoittaa, ettei sen kohdalla todellakaan puhuta mistään pienistä myyntiluvuista.

Etude House Pink Vital Water Serum

Minun vetoaa merkissä ennen kaikkea sen innovatiivisuus. Se on helposti ja laajasti saatavilla oleva merkki, jonka keskihintaiset tai jopa edulliset tuotteet ovat paitsi laadukkaita myös kekseliäisyyden huippua ja kauneusmaailman edelläkävijöiden joukossa. Korealaiset tunnetusti osaavat keksiä juttuja, joita muut eivät ole edes tajunneet alkaa ideoimaan, joten säännöllinen kurkistelu merkin tuotevalikoimaan saa minulle aina aikaan täysin uusia tarpeita.

(Tätäkin postausta kirjottaessani kävin taas kurkistamassa merkin kotisivuja päätyen välittömästi klikkaamaan eBaysta ostoskoriini erään uutuuden…)

Etude House Pink Vital Water Serum

Kesäkuisella Tokion reissullani poimin ostoskoriini kuitenkin merkin hieman perinteisemmän tuotteen Pink Vital Water Serum -kasvoseerumin, joka on osa merkin aiemmin tänä vuonna lanseeraamaa uutta tuotelinjaa.

Etude House Pink Vital Water Serum

Persikkaveteen perustuva seerumi on kehitetty kosteuttamaan ja energisoimaan ihoa, minkä vuoksi se on erityisen loistava kuivalle ja samealle iholle. Antioksidanttisen seerumin kevyt, emulsiomainen koostumus muuttuu levittäessä lähes vesimäiseksi ja se imeytyy iholle nopeasti. Tämä onkin erinomainen tuote nimenomaan niille, joiden iho kaipaa kosteutusta, mutta jotka inhoavat täyteläisiä koostumuksia.

Etude House Pink Vital Water Serum

Olen itse käyttänyt kesäisestä reissustamme lähtien lähes päivittäin tätä seerumia hoitonesteen päällä ja varsinkin päiväkäytössä tämä on ollut loistava lisä, sillä ihosta ei ole tullut tippaakaan klähmäinen. Seerumi on kosteuttanut ihoani hyvin ja auttanut sen myötä ylläpitämään sen heleyttä. Haluan myös uskoa sen antioksidanttisiin voimiin ja ihon ikääntymisen ennaltaehkäisyyn niiden myötä.

Etude House Pink Vital Water Serum

Näin ilmojen kylmetessä alan kuitenkin kaipaamaan hieman täyteläisempää koostumista, mutta tästä kookkaasta 80 ml pumppupullosta on onneksi jäljellä enää pienet pullonpohjat, joten voin alkaa pian siirtyä olosuhteisiin paremmin sopivaan koostumukseen.

Etude House Pink Vital Water Serum

Myönnän kuitenkin ihan rehellisesti, että tyttömäinen minäni lankesi tähän tuotteeseen ihan vaan sen suloisen ulkonäön vuoksi ja myymälän Best Sellers -listan kannustamana. Japani ei ole otollinen paikka Etude Housen tuotteiden hankinnalle, sillä korealaisia merkkejä ei myydä siellä joka nurkalla ja useita tuotteita voi muutenkin tilata jopa halvemmalla netistä, mutta koska vaaleanpunaisen pakkaus vetosi minuun kovasti päätin antaa tuotteelle tilaisuuden.

Etude House Pink Vital Water Serum

Tämä seerumi ei ollut mikään erinomainen esimerkki Etude Housen innovatiivisuudesta, vaikka sen ainutlaatuisen vesimäiseksi iholla muuttuva koostumus olikin melko nokkela ja toimiva. Kaikki merkin innovatiiviset tuotteet tekevät siitä kuitenkinkin silmissäni hyvin luotettavan tuotemerkin ja olen siksi valmis uskomaan oikeastaan minkä tahansa Etude House -merkin tuotteen toimivuuteen – varsinkin ihonhoidon puolella.

Olisinkin kiinnostunut kuulemaan, oletteko te tehneet tuttavuutta Etude Housen tuotteiden kanssa ja löytäneet niiden joukosta jotain erityistä ja suosittelemisen arvoista. Merkin tuotevalikoima kun on sen verran laaja ja monipuolinen, että suosituksien kuuleminen auttaa kovasti kohdentamaan omia mahdollisia hankintoja.

Etude House Pink Vital Water Serum
Etude House -suosikkeja jaettaviksi?

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

10 kommenttia artikkeliin ”Kevyttä lisäkosteutusta: Etude House Pink Vital Water Serum”

  1. Tear Drop Liner! Aivan ihana pikku glitteripläjäys meikkiä piristämään, ja sitä saa erilaisina versioina hillitystä kimalluksesta erittäin näkyvään glitteriin 🙂 taitaa olla Japanissakin yksi kestosuosikeista

  2. Sellainen ripsiväriputkilon näköinen mutta pienempi kulmaväri on suosikkini. Pitäisikin selvittää mistä sitä saisi tilattua. Etude house taitaa olla Koreassa vähän teinimerkki mutta laatu on taattua korealaista.

  3. Yksi korjaus; Ainakin koreassa Etude House luetaan halpismerkkeihin ja se on lähinnä teineille suunnattu (toki sitä muutkin käyttää). Itsekin käytän ja olen jo 25 paremmalla puolella 😀 Tämä seerumi on itselläni tällä hetkellä käytössä, tykkään kovasti. Jos jotain muuta haluaa Etudelta lähteä kokeilemaan niin ehdottomasti meikeistä Play 1O1 kynät, paljon eri sävyjä ja mahtavan pigmenttisiä (samoin kuin Play 1O1 contouring & blush stickit).

  4. Blogistasi sain vinkin Face Conditioning Creamiin, ja se on ollut oikein kiva päivävoide/meikinalusvoide pakkasilla. Voisin kokeilla myös sitä ohuempaa koostumusta, Light-versiota.
    Eläinhahmoiset söpöstelypurkkeihin pakatut käsivoiteet ovat yksi kiinnostava kokeilukohde myös 🙂 Niistä annoin äidille hylkeen – ei mitään paksua hyljerasvaa, vaan nopeasti imeytyvää kevyttä geelivoidetta.

    Kaiken kaikkiaan olen saanut merkistä keskilaadukkaan käsityksen, tuotevalikoima ainakin on kovin kattava… Mutta olen silti suosinut lähinnä hajustamattomia sarjoja, kuten Mizon ja COSRX.

  5. Mulla on jo parin vuoden kokemus kasvovoiteista sekä hoitonesteistä. Suosittelen ehdottomasti merkin kasvovoiteita esim. moistfull collagen cream ja saman tuotteen aloevera versio vaalean vihreällä purkilla. Paras tehokkuus kosteuden osalta, imeytyy suht nopeasti ja tuoksuu tosi kivalta! aloe essenceä käyttelen aina iltaisin ennen seerumia.
    Cushion meikkituotteet on myös olleet hyviä. Tykkään eniten siitä ”precious mineral magic any cushionista” miten pitkä nimi voikaan olla! 😀 tasoittaa mukavasti ihon sävyä ja aavistuksen vaalentaa. Tämä siis ennen meikkivoiteen laittoa ja käy myös sellaisenaankin jos haluaa luonnollisemman lookin.

    Seuraavaksi testaan kyllä silmänympärysvoiteet jos kosteutus ois samaa tasoa. Kyllä mä ainakin haluan uskoa näiden tuotteiden tehoon, onhan korealaisilla kuitenkin jo pitkä kokemus ihonhoidon saralta 😀 Etude House on mun lemppari kosmetiikkamerkki! tulen kyllä vastaisuudessakin ostaa kaapit täyteen kun Japanissa reissailen seuraavan kerran 😀

  6. Moikka! Kysymykseni ei liity tämän postauksen aiheeseen vaan noihin Foreo LUNA laitteisiin. Suurella mielenkiinnolla oon lukenut niistä sun blogista ja vihdoin sitten tilasin Playn kokeiluun. Sehän on ihana! Kiitos siis hehkutuksesta ja viimeisimmästä alekoodista 🙂 Sitten kysymyksiin:

    1. Ohjeissa puhutaan 4 ihoalueesta, joita pitäisi käsitellä 15 sekunnin ajan. Tutkin tätä elevenin tuotekuvauksistakin, mutta en löytänyt vastausta siihen, mitkä ne 4 aluetta ovat? Siellä sanotaan vain, että neljää ohjeenmukaista ihoaluetta, mutta Playn mukana ei tullut sen tarkempia ohjeita. En ole siis aiemmin mitään kasvoharjoja käyttänyt, niin on tämä jäänyt hämäräksi. Otsa, nenä, leuka, posket? Mutta riittääkö kumpaakin poskea kohden sitten se 7 sekuntia?

    2. Kun oon saanut Playn testattua, ajattelin sijoittaa tuohon sekaiholle tarkoitettuun siniseen LUNA 2 -laitteeseen. Mulla kun on pintakuiva iho, joka kuitenkin rasvoittuu t-alueelta. Tossa laitteessa on pienemmät harjakset alimpana ja kärkeä kohden ne paksunevat. Onko siis tarkoitus käsitellä ne rasvoittuvimmat kohdat paksummilla harjaksilla ja kuivemmat pienemmillä? En oikein osaa kuvitella, miten se käytännössä onnistuu, jos pidän tuotteen alaosasta kiinni ja pitäisi niillä alimmilla harjaksilla käsitellä esim. poskia. Playihin verrattuna tuo LUNA 2 vaikuttaa muutenkin jotenkin ihan valtavalta 😀

    Kiitos tosi informatiivisesta ja hyvin kirjoitetusta blogista. Täältä on tällainen vähän vähemmän ihonhoidosta ja kosmetiikasta kiinnostunutkin löytänyt tosi mielenkiintoista infoa ja vinkkejä ja kiinnostus ihonhoitoon on kasvanut 🙂

    • Kiva kuulla, että olet tykännyt laitteesta (ja blogista)! Neljä kasvojen aluetta ovat siis otsa, nenä ja molemmat posket (erillisinä alueina), jotka jatkuvat leukaan asti. Tämän ohjekirjan sivulta 4 löytyy vielä piirros kasvojen alueista, joita jokaista käsitellään 15 sekunnin ajan: https://www.foreo.com/sites/default/files/FOREO_LUNA_MINI_2_manual_english.pdf

      Sekaiholle tarkoitetun laitteen paksummat harjakset puhdistavat tosiaan ihoa tehokkaammin. Koska laite on melko kookas, on minusta kasvoja tullut ainakin omalla Lunallani käsiteltyä automaattisesti niillä alueilla, joissa tuossa sekaihon laitteessa on kookkaammat harjakset. Laitetta voi sitten käännellä kasvoilla sen mukaan, tarvitseeko ihoalue syväpuhdistusta. Eri ei ole mikään ihan valtava, eli ei tarvitse huolehtia, että apua, nyt isommat harjakset osuivat kuivemman ihon alueisiin. Itse en varsinaisesti muuten aina edes pidä laitteen alaosasta kiinni vaan se lepää kämmenelläni sormieni ja kämmeneni alareunan ollessa sen sivuilla varsinkin poskien aluetta käsitellessäni! 🙂

      • Ooo, kiitos ohjekirjan linkistä! Ilmeisesti siis sen isommankin laitteen käytön ja käsittelyn sitten kyllä oppii eli uskallan kyllä tilata. Kiitos vastauksista 🙂

        • Uskon, että oikeat nystyt löytävät oikean ihoalueen vaivatta, eli suosittelen kyllä hankkimaan laitteen! 🙂

  7. Tilasin aloituspaketin tätä sarjaa ebaysta, ja se sisältä emulsion, seerumin, kasvoveden ja kasvovoiteen. Aivan ihania kaikki! Tuoksu on hurmaava, ja vaikka kosteutusteho ei ihan riitä talveen, jätän hyvillä mielin odottamaan kesäkelejä.

    Parasta oli, että jotenkin ajattelin saavani näytekokoiset pulloe, mutta ne olivatkin normikokoa. 8€ yhteensä 4 tuoteesta ei ole paha 🙂

Kommentointi on suljettu.