Julkiset majatalot Santiago de Compostelan vaelluksella

Esittelin edellisessä postauksessa Santiago de Compostelan vaelluksen erilaisia majoitusvaihtoehtoja.

Mainitsin postauksen yhteydessä, että omaksi suosikiksemme nousi edullisin majoitusvaihtoehto, eli julkiset majatalot (albergue municipal). 

Esittelin tuossa postauksessa näissä majataloissa majoittumista jo jonkin verran, mutta halusin vielä tehdä erillisen postauksen, jossa esittelisin tätä majoitusvaihtoehtoa tarkemmin.

Aiemmasta postauksesta voi kuitenkin lukea, kuinka julkiset majatalot eroavat esimerkiksi yksityisistä majataloista ja mitä etuja missäkin majoitusvaihtoehdossa on.

Kuinka paljon julkisissa majataloissa yöpyminen maksaa?

Julkiset majatalot ovat Santiago de Compostelan vaellusreitin edullisin majoitusvaihtoehto (lukuunottamatta aiemmin esittelemiäni donatiivoja, joissa yöpyvä päättää itse, minkä verran yöstään maksaa).

Ennen vaellukselle lähtöä luin monesta paikasta, että julkisissa majataloissa yöpyminen maksaa vain 5-7 euroa.

Tämä oli kuitenkin vanhentunutta tietoa ja moni majatalo on vastikään korottanut hintojaan.

Tällä hetkellä majoitus julkisissa majataloissa maksoi paikasta riippuen 7-14 euroa.

Matkan varrella oli yhä pari paikkaa, joissa saimme majoituksen vain viidellä tai kuudella eurolla.

Vaelluksen alkupuolella monien majatalojen hinta oli noin 10 euroa ja isommissa kaupungeissa usein 12 tai jopa 14 euroa.

Suuri osa vaelluksesta sijoittuu kuitenkin Galician alueelle, jonka majataloissa on yhtenäinen hintapolitiikka.

Tällä hetkellä Galician alueen majatalot maksoivat 8 euroa/hlö/yö.

Majoituimme itse pääosin näissä julkisissa majataloissa ja välillä halvimmissa mahdollisissa yksityisissä majataloissa, jos julkista majataloa ei ollut tarjolla.

Tämän myötä oman majoituksemme keskihinnaksi tuli 9 €/hlö/yö.

Yövyimme vaelluksemme Ranskasta Santiagoon kulkeneella osuudella majataloissa yhteensä 38 yönä ja yhteensä nämä yöpymiset maksoivat meille 346 euroa/hlö.

Kuinka julkisiin majataloihin kirjaudutaan sisään?

Julkiset majatalot eroavat yksityisistä majataloista siinä, ettei niihin voi (yleensä) tehdä etukäteisvarauksia.

Petipaikkaa ei voi yleensä myöskään varata kaverille, joka ei ole vielä saapunut paikalle, eli jokaisen tulee itse kirjautua sisään.

Jos petipaikkansa haluaa varmistaa, on hyvä tarkastaa edellisenä päivänä, mihin aikaan majatalo aukeaa (yleensä klo 12-14 välillä) ja ajoittaa sitten vaelluspäivänsä rytmi niin, että on majatalolla perillä tällöin.

Riippuu täysin majatalosta, mihin asti sen vastaanotossa on joku ottamassa ihmisiä vastaan.

Suuremmissa majataloissa on usein mahdollista kirjautua sisään iltamyöhään asti, pienemmissä taas voi olla, että hospitalero eli majapaikan isäntä/emäntä lähtee paikalta jo kuuden paikkeilla, mutta hänet saattaa tavoittaa puhelimitse, jos paikalle saapuu myöhemmin.

Lue myös: Päivärytmi Santiago de Compostelan vaelluksella

Yleensä majatalon edustalle kertyy ennen avaamista ihmisiä odottamaan ovien avautumista.

Toisinaan ihmiset jonottavat itse, mutta yleisempää on jättää reppu jonoon merkitsemään omaa paikkaa ja asettua itse jonnekin lähistölle mukavammin.

(Toki jonotuskulttuurit ovat eri maissa erilaiset ja joskus majatalon edustalla vain odottaa sekalainen porukka sekalaisessa järjestyksessä ja sisälle tungetaan ovien avauduttua ihan miten sattuu.)

Kun majatalon ovet aukeavat, alkaa vaeltajien sisäänkirjautuminen yksi vaeltaja kerrallaan – ja toisinaan se voi olla varsin hidasta.

Jokaisella sisäänkirjautuvalla vaeltajalla on olla esittää vaelluspassi, joka osoittaa hänen olevan vaelluksella ja jonka majatalo sitten kuittaa omalla leimallaan ja päiväyksellä.

Ilman vaelluspassia julkisiin majataloihin ei pääse yöpymään, mutta kaikki majatalot yleensä kyllä myös myyvät näitä kahden euron hintaisia vaelluspasseja, sillä vaelluksen voi aloittaa mistä tahansa.

Passin voi kuulemma hankkia ennakkoon jo kotimaassa (en ole varma, kuinka tilaus Suomessa menee), mutta itse ostimme passimme St-Jean-Pied-de-Portin vaellustoimistosta lähtöä edeltävänä päivänä.

Vaelluspassin lisäksi vaeltajalla tulee olla esittää henkilöllisyystodistus, eli passi tai virallinen henkilökortti.

Majatalojen on pidettävä kirjaa niissä yöpyvistä ihmisistä, joten he kirjaavat tietoihinsa (yleensä käsin) jokaisen majoittujan nimen, syntymäajan ja kansallisuuden.

Majatalossa saatetaan myös haluta tietää, mistä vaeltaja on vaelluksensa aloittanut, onko vaeltaja liikkeellä jalan vai pyörällä (Santiago de Compostelan reitin voi myös pyöräillä), missä vaeltaja on yöpynyt edellisen yön sekä mikä on hänen vaelluksensa tarkoitus.

Maksu tapahtuu lähes poikkeuksetta käteisellä ja kohtasimme itse matkan varrella vain muutaman majatalon, jossa oli mahdollista maksaa kortilla.

Tämän jälkeen majoittuja saa yleensä käteensä kertakäyttöisen lakanan ja tyynyliinan, jotka on pakattu kompaktiin pussiin ja jotka hänen tulee itse heti ensitöikseen sänkyynsä pedata.

Sisäänkirjautumisesta vastannut henkilö luettelee yleensä vaeltajalle käytännön asiat: mihin aikaan alkaa hiljaisuus ja ovet sulkeutuvat, mihin mennessä aamulla täytyy poistua, missä ovat suihku- ja wc-tilat, mistä löytyy pyykinpesu ja keittiö sekä mihin vaelluskengät jätetään – niille kun on aina oma paikkansa.

Espanjalaiset eivät tunnetusti ole liiemmin innostuneita tai edes kykeneväisiä puhumaan englantia, joten tässä yhteydessä riippuu aivan tuurista, minkä verran infoa on tarjolla englanniksi.

Usein englantia puhuva saa vain niukat ohjeet, mahdollisesti vilkaista erilaisia lappuja, joissa on valmiiksi kirjoitettu esimerkiksi kellonaikoja ja hän voi sitten kysellä myöhemmin muilta espanjaa osanneilta, mistä mikäkin asia löytyy.

En itse puhu vielä sujuvaa espanjaa, mutta ymmärrän sitä jo varsin hyvin, joten meille oli suuri apu, kun saatoin sanoa, että asiat voi kertoa meille espanjaksi.

Tämä sai heikommalla kielitaidolla varustetut isännät ja emännät yleensä rentoutumaan ja antamaan meille paljon paremmin infoa kuin mitä muuten olisimme saaneet.

Sanoisin siis, että vaelluksella pärjää vaikka ei puhuisi espanjaa, mutta espanjaa osaavalla on siellä usein mukavampaa ja helpompaa.

Lue myös: 5 keinoa opiskella kieltä äänikirjasovelluksen avulla

Kuinka suuria julkiset majatalot ovat?

Julkisia majataloja on monen kokoisia, eli tähän kysymykseen ei ole vain yhtä vastausta.

Pienimmillään majataloihin mahtuu muutamia kymmeniä vaeltajia, suurimmillaan toista sataa tai jopa hieman ylikin.

(Tai no, 5 km ennen Santiago de Compostelaan saapumista on olemassa valtava vaeltajakompleksi, joka käsittää kolmisenkymmentä isoa parakkia, ravintoloita kaupan ja ties mitä muuta. Tähän paikkaan mahtuu kuulemma jopa 800 vaeltajaa!)

Toisissa majataloissa kaikki yöpyjät on sijoitettu yhteen isoon tilaan, toisissa taas useampiin huoneisiin.

Jotkut julkiset majatalot voivat olla monikerroksisia, toiset taas hieman kompaktimpia ja pelkistetympiä.

Reitin varrella on useampia majataloja, jotka ovat ennen olleet kirkkoja, mutta joiden tilat on nyt muutettu vaeltajien käyttöön.

Erityistä julkisissa majataloissa on se, että usein ne sijaitsevat todella hyvissä paikoissa.

Esimerkiksi isommissa kaupungeissa julkiset majatalot sijaitsevat yleensä aivan kaupungin keskustassa tunnetumpien nähtävyyksien lähellä.

Onkin aivan huikeaa, että majoituksestaan voi maksaa vain kymmenisen euroa ja saada yöpyä sellaisella sijainnilla!

Onko julkisissa majataloissa puhdasta?

Oma näkemykseni on, että julkiset majatalot ovat yleisesti varsin puhtaita.

Julkisissa majataloissa saa majoittua vain yhden yön ja vaeltajien tulee poistua niistä aamulla klo 08 mennessä.

Tämän jälkeen tilat siivotaan, jotta uudet vaeltajat pääsevät taas iltapäivällä keräämään voimiaan tulevalle päivälle.

Yleisesti koin julkiset majatalot siistimmiksi kuin halvimmat yksityiset majatalot, joissa yövyimme.

En nähnyt matkan varrella majataloissa yhden yhtä torakkaa.

Vastaan ei myöskään tullut luteita enkä kuullut muidenkaan kohdanneen niitä.

Monissa majataloissa oli yhteiskäytössä oleva keittiö, jossa vaeltajien tuli itse siivota ruuanlaittonsa sotkut.

Yleisesti kaikki vaeltajat kunnioittivat tätä pyyntöä ja majatalojen isännät ja emännät siivosivat sitten vielä tiloja päiväsiivouksessa.

Vessat ja suihkutilat olivat yleensä todella siistit, mutta toki iäkkäämmissä majataloissa suihkutilojen lattiat saattoivat toisinaan olla parhaat päivänsä nähneitä.

Tämän vuoksi vaellukselle kannattaakin ottaa sandaalit, joita voi käyttää suihkussa.

Jotkut menevät suihkuun sandaalit jalassa, mutta itse en montaakaan kertaa kokenut tarpeelliseksi pitää sandaaleja jalassa suihkussa seisoessa.

Yleisesti vaeltajille tarkoitetut (varsinkin uudemmat) rakennukset on pyritty suunnittelemaan niin, että niiden siivouksesta on helppoa huolehtia.

En muista, että olisin ollut yhdessäkään julkisessa majatalossa, jossa olisin miettinyt, että onpas täällä ällöttävää, haluan täältä pian pois.

Yleisesti sanoisin siis, että tilat olivat siistejä, mutta toki monissa vanhemmissa majataloissa näkyi vuosien vieriminen ja runsas käyttö.

Millaiset makuutilat julkisissa majataloissa on?

Julkisissa majataloissa vaeltajat yöpyvät lähes poikkeuksetta kerrossängyissä lukuunottamatta joitakin harvoja majataloja, joissa on vain tavallisia matalia sänkyjä.

Kerrossängyt ovat toinaan puisia, mutta hyvin usein metallisia.

Metalliset kerrossängyt natisevat helpommin ja jos yläsänkyyn kiipeää rotevampi kaveri tuntee sen kyllä yleensä alapunkassa.

Toisaalta metallisten sänkyjen etuna on, että niiden reunoille saa helpommin yöksi kuivumaan vaatteita, jotka eivät ehtineet iltaan mennessä kuivua.

Sängyissä on julkisissa majataloissa oikeastaan aina muovipäällysteinen patja ja pitkä tyyny (johon suomalaiset tyynyliinat ovat liian pieniä), joiden päälle levitetään itse sisäänkirjautuessa saadut kertakäyttölakanat.

Jokasen majoittujan on tuotava mukanaan oma makuupussi tai lakanapussi, minkä lisäksi monissa majataloissa on myös saatavilla huopia (joita ei tosin pestä turhan usein).

Toisinaan vaeltajalle kerrotaan vain, missä huoneessa hänen tulee nukkua ja hän saa itse valita, missä sängyssä nukkuu.

Yleisempää on kuitenkin, että vaeltajalle kerrotaan sisäänkirjautuessa tarkasti, mikä sänky on hänen sänkynsä.

Sängyt jaetaan hyvin usein tulojärjestyksessä vieri viereen täyttäen, eli ei esimerkiksi niin, että eri makuutiloja täytettäisiin ensin väljemmin ja sitten niihin lisättäisiin väkeä, jos ihmisiä tulee.

Ilmeisesti siivousta helpottaakseen moni majatalosta vastaava haluaa mieluummin täyttää kaksi makuusalia tupaten täyteen kuin kolme hieman väljemmin.

Makuutilojen koko riippuu täysin majatalosta.

Jossakin majatalossa kymmeniä ihmisiä saattaa nukkua samassa salissa, jossakin taas isommat tilat on jaettu pienempiin looseihin tai jopa pienempiin huoneisiin.

Tyypillisesti saman makuutilan jakaa 14-16 ihmistä, mutta yövyimme myös paikoissa, joissa samassa huoneessa majoittui vain 4-6 ihmistä.

Olipa matkan varrella jopa yksi julkinen majatalo, jossa yövyttiin kahden hengen huoneissa, eli saimme sen myötä yhdeksi yöksi omaa rauhaa.

Julkisten majatalojen makuutiloissa nukkuu yleensä aina sekä miehiä että naisia.

Yöpuku valikoituu yleensä lämpötilan mukaan ja kuumimmilla helteillä ihmiset nukkuvat pienissä shortseissa ja topeissa.

On myös tavallista, että moni menee nukkumaan vaatteissa, joissa aikoo seuraavana päivänä vaeltaa.

Haiseeko julkisissa majataloissa?

Tämä on hassulta kuulostava, mutta ihan validi kysymys.

Tottakai sitä miettii, että jos huone laitetaan täyteen parikymmentä kilometriä yleensä hikipäissään vaeltaneita ihmisiä ja vieläpä sekamajoituksena, niin haiseeko siellä sukkahiki, selkähiki, pallihiki, tissihiki ja ties mikä muu hiki ja katku.

Monet kuitenkin yllättyvät kuullessaan, ettei huoneissa yleensä oikeastaan haise.

Tämä johtuu siitä, että ensinnäkään makuutiloihin ei tulla vaelluskengissä, vaan ne jätetään niille varattuun telineeseen huoneen ulkopuolelle.

Sukat riisutaan pois ja jalkoihin vedetään flipflopit tai muut sandaalit.

Majatalolle saapuessaan ihmiset menevät yleensä heti suihkuun ja riisuvat vaellusvaatteensa, jotka yleensä myös pestään heti.

Koska useimmat kantavat tavaroitaan selässään eikä repun haluta olevan painava, ei sinne yksinkertaisesti vain voi viskoa likaisia vaatteita odottamaan myöhempää pesua ja kylvämään ympärilleen hajua, sillä muuten ei olisi mitään mihin pukeutua.

Espanjalaiset ja italialaiset ovat vaelluksen suurimpia ihmisryhmiä ja he nyt eivät yksinkertaisesti vain halua haista, eli usein huoneissa jopa tuoksuu puhtaalle.

(Mutta ei mielestäni niin vahvasti, että suomalaisilla harjuherkillä olisi yleensä ainakaan suuria ongelmia.)

Ainoa hetki, jona huoneessa voi haista on heti iltapäivällä, kun ihmiset saapuvat majatalolle eivätkä kaikki ole vielä ehtineet käydä suihkussa.

Tämän lisäksi huoneen ilma voi olla tunkkainen aamulla, jos huoneen ovi on ollut kiinni ja ilmanvaihto huono.

Millaiset suihkutilat julkisissa majataloissa on?

Osassa majataloja miehille ja naisille oli yhteiset kylpyhuonetilat, osassa ne taas olivat erikseen.

Isommissa majataloissa suihkuja saattoi olla toistakin kymmentä, pienemmissä taas vain pari.

Kuten olen kertonut aiemmassa vaeltajan päivärytmiä esitelleessä postauksessani, menee moni vaeltaja suihkuun heti majatalolle saavuttuaan.

Jännitin itse etukäteen tarkoittaisiko tämä, että suihkukopin ulkopuolella olisi jono odottavia ihmisiä ja kopista luikkisi ulos nolona, jos siellä on käyttänyt aikaa paria minuuttia kauemmin.

Vaikka teimme vaelluksen kuulemma ruuhkaisimpaan aikaan elo-syyskuussa, osoittautuivat huoleni turhiksi.

Joskus omaa vuoroaan saattoi joutua hetken odottamaan, mutta yleensä suihkuun pääsi helposti eikä siellä tarvinnut hätäillä.

Suihkutilat vaihtelivat vaelluksen aikana todella paljon ja kiitos tämän vaihtelun, aloin tässäkin yhteydessä arvostaa monia aiemmin itsestäänselvinä pitämiäni asioita.

Yleensä suihkut oli jaettu omiksi kopeikseen, joiden sisällä oli pieni tila riisua ja pukea.

Joissakin kopeissa oli useampi koukku vaatteiden ripustukseen ja jopa teline omille pesuaineille, mutta toisinaan oma luovuus joutui hieman koetukselle, kun näitä ei ollut.

Joidenkin suihkukoppien seinät loppuivat sen verran ylös, että naapureiden vedet roiskuivat omille jaloille.

Kuukautisten aikaan näihin suihkuihin oli siis kohteliasta mennä tampoonin kanssa, jotta oma veri ei roiskuisi naapurin jalkoihin.

Joissakin suihkuissa oli erillinen käsisuihku, mutta usein vesi tuli ylhäältä yhdestä paikasta.

Välillä suihkuissa oli mahdollista itse säätää veden painetta, lämpötilaa ja suihkun kestoa, mutta yleensä tällainen luksus oli etupäässä yksityisissä majataloissa.

Veden paine saattoi siis olla mitä tahansa säästeliäästi ripottelevasta hanasta neulojen lailla pistelevään napakkaan vesiryöppyyn.

Suihkut toimivat yleensä nappia painamalla hetken ja riippui täysin paikasta, tuliko vettä yhdellä painalluksella viisi vai kymmenen sekuntia kerralla.

Olin kuullut etukäteen kauhutarinoita siitä, kuinka lämmin vesi saattaisi loppua kesken, mutta en kokenut koskaan sellaista.

Veikkaan, että näin käy lähinnä yksityisissä pienemmissä majataloissa, joissa on pienemmän lämminvesivaraajat ja joita ei ole taloja rakentaessa suunniteltu yhteismajoitukseen.

Vaeltajien suihkut voivat siis kuulostaa karuilta, mutta loppujen lopuksi niiden kokeminen opetti, kuinka vähän riittää ja voi tuntua hyvältä.

Vaelluksen edetessä sain pikkuhiljaa niin monenlaisia suihkukokemuksia, että lopulta pyyntöni suihkun suhteen olivat varsin pienet.

Omassa mielessäni jaan suihkutilat vaelluksen loppuosion Galician alueen suihkutiloihin ja ennen sitä olleisiin tiloihin, sillä Galician alue oli hieman omanlaisensa paikka monessa mielessä.

Onneksi olin siihen mennessä jo niin tottunut karuihin suihkutiloihin, että ainoa toiveeni oli, että vain pääsisi suihkuun.

Galician alueella oli paljon suihkutiloja, joissa vettä tuli katonrajasta yhdellä napin painalluksella muutaman sekunnin ajan ennalta määritellyllä paineella ja lämmöllä.

Tähän olin jo tottunut, mutta Galian alueella julkisissa majataloissa erityistä on kuitenkin se, ettei suihkukopeissa usein ole ovia (vaikkakin miesten ja naisten tilat ovat yleensä erikseen).

Suomalaisena olen tietysti tottunut uimahallien yhteissuihkuihin ja saunakulttuuri on sekin karaissut minua, joten totesin tässä vaiheessa itsekseni vain, että jahas, täällä ei ole edes ovea, riisuiduin naulakolla ja kävelin suihkuun.

Jos on kuitenkin erilainen kulttuuritausta kuin meillä suomalaisilla, ei alastomuus muiden tuntemattomien naisten kanssa ole välttämättä yhtä helppoa (ja täytyy sanoa, että en minäkään siitä kyllä pidä erityisemmin).

Entäs vessa-asiat?

Monissa julkisissa majataloissa on samassa tilassa suihkukoppeja ja vessakoppeja.

Toisinaan miehille ja naisille voi tosiaan olla erilliset tilat, mutta usein tilat ovat yhteiset.

Monissa isoissa majataloissa saattaa tämän lisäksi löytyä jostain erillinen vessa, jonne saa vetäytyä omaan rauhaan.

Täytyy myöntää, että tämä oli niitä asioita, joita mietin itse kovasti.

Ajatus siitä, että minun pitäisi käydä isommilla tarpeilla vessakopissa, joka levittää aromit joka suuntaan samaan aikaan kun kopin edessä jonottaa muita ihmisiä tarpeilleen ei todellakaan ollut houkutteleva.

Jotenkin tämäkin asia kuitenkin sujui varsin luontevasti eivätkä mitkään kauhukuvani toteutuneet.

Monissa majataloissa löytyi yksityinen vessa ja jos sellaista ei löytynyt, löytyi yleensä aina rauhallisia hetkiä, kun muut olivat lepäämässä, ilallisella tai jopa jo nukkumassa.

Rehellisesti sanottuna kaikki vaeltajat ovat kuitenkin ihan siinä samassa tilanteessa ja sanoisin, että jos joku piereskelee kovaan ääneen pelkillä seinämillä eroteltujen vessakoppien rivistössä ja ampuu pönttöön vahvaa tykistötulta, niin muut kyllä ymmärtävät.

Millainen keittiö julkisissa majataloissa on?

Kaikissa julkisissa majataloissa ei ole käytössä keittiötä, mutta monissa niistä on kuitenkin onneksi keittiö, jota vaeltajat saavat vapaasti käyttää.

Keittiöissä on yleensä mahdollisuus käyttää keittolevyjä ja mikroa sekä joskus myös vedenkeitintä ja jopa leivänpaahdinta.

Monet vaeltajat syövät ulkona, mutta ei ole harvinaista, että keittiössä kokataan pienemmälle tai joskus jopa suuremmallekin porukalle.

Keittiöistä löytyy yleensä myös ruuanlaittovälineet, astiat ja aterimet.

Monissa keittiössä on myös muiden vaeltajien niihin jättämiä elintarvikkeita, joita vaeltajat voivat käyttää.

Yleensä saatavilla on ainakin suolaa, pippuria ja muita mausteita, usein myös pastaa, keksejä yms. pientä, mitä majatalonpitäjät ovat saattaneet myös erikseen ostaa vaeltajille.

Usein jääkaapit tyhjenneettiin aina siivouksen yhteydessä ennen uusien vaeltajien saapumista, mutta välillä niistä saattoi löytää ystävällisiä ”syö minut” -lappuja, joita edellisen yön majoittujat olivat kiinnittäneet ruokiin, joita eivät olleet ehtineet syödä tai ottaaneet mukaansa.

Keittiön siisteydestä huolehtiminen on sen käyttäjien omalla vastuulla ja yleensä vaeltajat pesevät kyllä hyvin omat astiansa.

Näin koronan jälkimainingeissa oli kuitenkin vielä paikoitellen keittiöitä, joiden käyttöä oli rajoitettu eikä niissä voinut laittaa ruokaa.

Oma erityisyytensä ovat Galician alueen majatalot, joissa on yleistä (ja ollut jo ilmeisesti ennen korona-aikaa), ettei niissä ole tarjolla välineitä ruuanlaittoon tai ruokailuun.

Jossakin majatalossa saattoi saada jotain tarvikkeita lainaan erikseen pyytämällä, joskus taas keittiössä oli ehkä yksi lautanen ja haarukka.

Tällä alueella meitä vastaan tuli myös keittiöitä, joissa ei ollut edes jääkaappia.

Toki tässä vaiheessa voi jo kysyä, että mitä virkaa on keittiöllä, jossa ei voi syödä tai laittaa ruokaa, mutta se on sitten jo oma keskustelunsa.

Saako julkisissa majataloissa omaa rauhaa?

Itse koin, että julkisissa majataloissa saa niiden usein varsin suuresta koosta huolimatta halutessaan oikein hyvin rauhaa.

Jos haluaa jutella muiden kanssa, on aina tervetullut muiden joukkoon ja juttuseuraa löytyy taatusti.

Jos taas haluaa vetäytyä omaan rauhaan ja esimerkiksi vain lekotella omalla sängyllä kirjaa lukien tai kännykällä surffaillen, onnistuu se ongelmitta ja sitä kunnioitetaan.

(Ja niin, julkisissa majataloissa on yleensä aina tarjolla langaton internet, joten sänkyyn voi vetäytyä vaikka katselemaan Netflixiä kännykän näytöltä.)

Majatalojen valot sammutetaan yleensä klo 22-23 ja siitä alkaa hiljaisuus, jota yleensä kunnioitetaan.

Toki varsinkin sekamajoituksissa on lähes varmaa, että huoneessa on aina joku, joka kuorsaa, mutta jos mukaan pakkaa korvatulpat, ei se usein häiritse unta suuresti.

On kuitenkin hyvä huomioida, että eri kulttuureista tulevilla on omat käsitykset siitä, mitä hiljaisuus on ja tämän huomaa erityisesti iltaisin ja aamuisin.

Itse opin reissulla, että espanjalaiset keski-ikäiset miehet ovat aivan oma ihmisryhmänsä, joka ilmeisesti ajattelee kuiskaamisen olevan jonkinlainen henkinen kastraatio ja heille on pääsääntöisesti kunnia-asia, ettei heidän tarvitse nöyrtyä sellaiseen.

Kun he tulevat pimeään makuusaliin, jossa muut selvästi nukkuvat, voivat he ihan hyvin puhua normaalilla äänenvoimakkuudella ja jopa sytyttää valot, sillä eihän vielä ole uniaika. 

Sama ihmisryhmä on usein se, joka terrorisoi muita eniten aamulla puhumalla ääneen tavaroita pakatessa ja sytyttämällä kello viiden jälkeen kattovalon nähdäkseen itse paremmin.

Monissa kulttuureissa on myös normaalia katsella kännykästä omia juttujaan äänet päällä ja ilman kuulokkeita eikä sitä pidetä yhteismajoitustilassakaan mitenkään epäkohteliaana.

Kaikki eivät myöskään koe, että olisi epäkohteliasta puhua yhteismajoitustilassa puhelimeen sängyllä muiden iltapäivälevon (tai sen yritysten) aikaan.

Espanjalaisten lisäksi kovaäänisiä ovat tietysti myös italialaiset ja ranskalaiset, joita kaikkia vaelluksella riittää runsaasti.

Näissä kulttuureissa äänekkyys on normaalia, joten heille ei tule välttämättä edes mieleen, että olisi jotenkin epäkohteliasta puhua kovaan ääneen makuusalissa, jossa näkevät muiden olevan päivälevolla.

Vaelluksella sai siis huomata, kuinka erilainen käsitys hiljaisuudesta ihmisillä oli ja mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä hiljaisemmaksi hiljaisuus näytettiin ajateltavan.

Minulle olikin suuri oivallus tajuta, että se, minkä itse ajattelin törkeäksi ja epäkunnioittavaksi muita kohtaan johtui usein vain omasta kulttuuritaustastani.

Millaisia ihmisiä julkisissa majataloissa yöpyy?

Vaikka julkiset majatalot ovat edullisin tapa majoittua Santiago de Compostelan vaelluksella, eivät ne suinkaan ole mikään pelkkien vähävaraisten yöpaikka.

Julkisissa majataloissa yöpyy siis aivan kaikenlaista porukkaa ja hyvin suuri osa vaeltajista yöpyy vaelluksellaan niissä, joten näissä majataloissa tapaakin ihmisiä aivan laidasta laitaan.

Julkisten majatalojen matala hinta vetää tietysti puoleensa nuoria vaellukselle lähteneitä opiskelijoita, mutta niiden kattojen alta löytyy kyllä koko ihmiskunnan kirjo.

Majataloissa on niin yksin vaeltavia kuin yhdessä kumppanin, ystävän tai kaveriporukan (uuden tai vanhan) kanssa vaeltavia ihmisiä.

Ikähaarukka on aivan laidasta laitaan, eli opiskelijasta keski-ikäsiin ja eläkeläisiin.

Meidän kanssamme vaellukselle lähti samaan aikaan verkkaisesti etenevä japanilainen mies, joka alkoi muistaakseni lähestyä jo kahdeksaakymmentä ikävuotta ja jonka kanssa kohtasimme aina välillä.

Julkisissa majataloissa on ihmisiä kaikista maista ja esimerkiksi meidän vaelluksemme aikaan vaeltajia oli eniten Espanjasta, Italiasta, Saksasta, Ranskasta ja Briteistä.

Julkisissa majataloissa yöpyy myös parempituloisia juurikin niiden kansainvälisen ilmapiirin ja vaeltajien yhteishengen kokemisen vuoksi.

Itse koin, että yksinkertainen ja pelkistetty vaeltajaelämä julkisissa majataloissa yöpyen oli ihanan riisuttua ja sen myötä rentouttavaa, minkä vuoksi rakastin sitä.

Usein illalla sängyssäni en voinut muuta kuin kiitollisena miettiä, kuinka ihanaa oli saada olla kaikkien niiden ympärilläni tuhisevien ihmisten keskellä.

Tarvitseeko julkisessa majatalossa pelätä, että tavarat varastetaan?

Siinä missä tavallisissa hostelleissa on yleensä lukolliset tilat omien matkatavaroisen säilytykseen, ei julkisessa majatalossa yleensä ole sellaisia.

Arvokkaimmat tavarat kannattaakin jättää kotiin emmekä itse ottaneet mukaan edes vihkisormuksiamme välttyäksemme niistä huolehtimiselta.

Yleisesti koin, ettei julkisissa majataloissa tarvinnut olla huolissaan siitä, että tavarat varastettaisiin – ainakaan jos mukana ei ole mitään erityisempää.

Aivan kuten muutkin vaeltajat, levittelin huoletta tavarani pitkin sänkyä ja jätin ne siihen majatalosta kaupungille poistuessani.

Ajattelin, että jos joku varastaa niistä tavaroista jotakin, niin sitten hän varmasti ihan oikeasti tarvitsee sitä.

Lue myös: Santiago de Compostelan vaelluksen pakkauslista

Toki reissuun on hyvä pakata mukaan jonkinnäköinen helposti jatkuvasti mukana pidettävä rahapussi tai vyölaukku, jossa säilyttää passin, maksukortit ja käteisen.

Meillä puolisolla oli vyölaukku, jossa päädyimme säilyttämään molempien tavaroita.

Puoliso otti vyölaukkunsa mukaan suihkureissulle ja kaupungille ja piti sitä yöllä tyynynsä lähellä.

Minulla oli repussa myös tyhjä rakkolaastarien kotelo, jossa pidin pientä määrää rahaa ja jätin sitä melko huolettomasti välillä reppuuni.

Pyrin itse lataamaan kännykän lähelläni enkä useinkaan jättänyt sitä jälkeeni poistuessani huoneesta, mutta moni näytti jättävät puhelimiaan huolettomasti latautumaan minne sattuu ja ilman valvontaa.

Minulla oli mukana power bank, ja jos en voinut itse olla latauksessa olevan puhelimeni lähellä, latasin mieluummin power bankini ja sen kautta sitten oman puhelimeni.

(Uudemmissa majataloissa oli yleistä, että sänkyjen vieressä oli jokaisella oma pistorasia, mutta vanhemmissa majataloissa pistorasiat olivat harvemmassa.)

Minulla oli itseasiassa repun sivutaskussa kakkospuhelin, jonka olin pakannut mukaan varmuuden varalta (ja jonka jouduin ottamaan käyttöön jatkettuamme matkaamme Portugalin Caminolle, jolla hajotin oman puhelimeni) ja jätin sen aina huoletta reppuuni kaupungille lähtiessä. Se pysyi kuitenkin hyvin tallessa kokoajan.

En kuullut vaelluksen aikana kertaakaan yhtäkään tarinaa kadonneista tavaroista, eli yleisesti vaelluksella oli sellainen olo, että kaikki vaeltajat kokivat olevansa tavaroineen samassa veneessä eikä kukaan varastellut toisilta.

Tilaisuus voi toki tehdä monista varkaan, eli tämä ei ole mikään tae siitä, etteikö jotain voisi kadota ja varmasti niin aina välillä tapahtuukin.

Toki on hyvä huomioida, että vaeltajille tarkoitettuihin majataloihin pääsee helposti kävelemään sisään oikeastaan kuka tahansa, eli periaatteessa joku ulkopuolinen voisi vain piipahtaa huoneessa vaeltajien ollessa esimerkiksi illallisella, tyhjentää mukaansa haluamansa tavarat ja luikahtaa ulos.

Millaiset oleskelutilat julkisissa majataloissa on?

Eri majataloissa on erilaisia tiloja, eli riippuu täysin paikasta, minkä verran ja minkä tasoisia yhteistiloja on tarjolla.

Joissakin majataloissa ei ole oikeastaan muuta kuin makuusali ja korkeintaan pihalla hieman tilaa.

Joissakin majataloissa saattaa olla upeat puutarhat, joissa voi viettää aikaa nurmella maaten tai pöytien äärellä istuen.

Toisissa taas on isot ruuanlaitto- ja ruokailutilat pöytineen ja tuoleineen, joissa voi myös viettää aikaa.

Joissakin majataloissa saattaa olla olohuoneita, joissa on pelejä ja luettavaa.

Monissa majataloissa on vaeltajille tarkoitettu kirjahylly, johon vaeltajat voivat jättää lukemiaan kirjoja ja poimia mukaansa uutta luettavaa.

Muutamissa majataloissa oli mahdollisuus jopa istua sohvilla ja kun sellainen elämys tuli vastaan tajusi, kuinka vaellus todellakin oli saanut arvostamaan arjen pieniä itsestäänselvyyksiä aivan uudella tavalla.

Majatalolla hengailua yleisempää taitaakin olla mennä lähellä olevaan baariin ottamaan vaelluksen jälkeen lasi kylmää olutta tai viiniä, syömään ja ihan vain viettämään aikaa uusien tai vanhojen vaellustuttujen kanssa.

Kaikki postaukseni Santiago de Compostelan vaelluksesta löytyvät täältä.

Jos teille tulee mieleen lisää kysymyksiä julkisista majataloista, vastaan niihin mielelläni!