8 myyttiä korealaisesta kosmetiikasta

Olen viimeaikoina jutellut aivan erityisen paljon korealaisesta ihonhoidosta niin ihonhoidosta kiinnostuneiden ihmisten kuin toimittajienkin kanssa ja huomannut, että korealaisen ihonhoidon ympärillä leijuu muutamia myyttejä, joita saan murtaa kerta toisensa jälkeen. Nämä virhekäsitykset ovat hyvin yleisiä ja jotkut niistä jopa vähän vievät korealaisen ihonhoidon iloa ja saavat ihmiset säikähtämään sitä.

Kokosin tähän postaukseen kahdeksan yleisintä harhaluuloa, jotka korealaiseen ihonhoitoon liittyen nousevat  tavallisesti esiin:

Huxley kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

1. myytti: Ihoa hoidetaan joka aamu ja ilta 10-vaiheisella rutiinilla

Harvan ihonhoito rutiini on oikeasti kymmenvaiheinen koskaan saati sitten aamuin illoin. Iltarutiiniin kuuluu kyllä kaksoispuhdistus, mutta esimerkiksi kuorinta tehdään vain kerran tai kaksi viikossa korkeintaan. Kasvovettä, hoitonestettä, seerumia käytetään päivittäin, mutta kangasnaamion kanssa on makuasia kuinka usein sitä käyttää ja moni ei edes käytä sen alla hoitonestettä ja seerumia.

Kun kasvoille laittaa lopuksi kosteusvoiteen ja silmänympärysvoiteen ei kymmenettä vaihetta eli yönaamiota tarvitse todellakaan käyttää, eli yönaamio on oikeastaan vain lisätuote, jota tosiasiassa käytetään korvaamaan muita tuotteita ja tuomaan tehokkaan, mutta helpon hoidon iholle. Ainoa poikkeus, jolloin ihonhoito voisi olla kymmenvaiheinen olisi, jos iho olisi aivan uskomattoman kuiva esimerkiksi aknelääkkeiden vaikutuksesta. Silloin iholla voisi ehkä haluta käyttää sekä kangasnaamion että kosteusvoiteen ja vielä yönaamionkin, mutta kovin yleistä tämä ei ole.

Lyhyimmillään kaksoispuhdistuksen ja kasvoveden jälkeen voi illalla hypätä jopa suoraan yönaamioon! Aamulla rutiini varsinkin on nopeampi, sillä harva kuorii ihoa aamulla tai käyttää kasvoilla naamioita.

Aamulla: Kaksoispuhdistus, kasvovesi, hoitoneste, seerumi, kosteusvoide, silmänympärysvoide ja aurinkosuojatuote.

Illalla: Kaksoispuhdistus, kasvovesi, hoitoneste, seerumi, kosteusvoide ja silmänympärysvoide, joskus kuorinta ja kangasnaamio tai kangasnaamion ja kosteusvoiteen korvaava yönaamio.

Innisfree The Green Tea Seed Serum kokemuksia Ostolakossa blogi Virve Vee

2. myytti: Koreaalainen ihonhoito vie kamalasti aikaa

Korealainen ihonhoito vie juuri sen verran aikaa kun siihen on itse valmis käyttämään. Tavallisesti ihonhoitoon menee noin viisi minuuttia, kun kasvot kaksoispuhdistaa ja iholla käyttää kasvovettä, hoitonestettä, seerumia ja voidetta. Jos rutiinia sitten laajentaa tai ihonhoidosta tekee rentouttavan hetken itsensä kanssa, voi hommaan mennä enemmän aikaa. Kuorinta ei sekään kauheasti vie lisää aikaa ja kangasnaamioissa on minusta parasta juuri se, että ne voi laittaa kasvoille vaikuttamaan kun siltä tuntuu eikä naamiota tarvitse pestä pois iholta.

Kaikki on toki suhteellista, mutta viiden minuutin investointi päivässä omaan ihoon ei ole minusta kauheasti kun vertaa siihen, kuinka palkitsevaa se on.

Secret Key Hyaluron Soft Micro-Peel Toner kasvovesi korealainen kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

3. myytti: Kaksoispuhdistus tulee tehdä vain jos iholla on meikkiä

 

Tämä on ehdottomasti väärä uskomus. Kaksoispuhdistuksen ensimmäinen vaihe eli puhdistusöljy pesee kasvoilta pois paitsi meikin, mutta myös öljyliukoiset epäpuhtaudet kuten liiallisen talin, ja saasteet. Kun ne kaikki on raivattu iholta, pääsee kaksoispuhdistuksen jälkimmäinen vaihe eli puhdistusvaahto suoraan kontaktiin ihon kanssa ja syväpuhdistamaan ihohuokoset.

Kaksoispuhdistusta kannattaa harjoittaa myös aamuisin, sillä yön hikoilu, talineritys ja ihon pinnalle erittyneet kuona-aineet voivat kaikki myös vaikuttaa esimerkiksi meikkipohjan levitykseen ja kestoon. Jos iholle myös levittää illalla useita ihonhoitotuotteita, voi iho olla erityisen hyvä kaksoispuhdistaa aamulla, jotta ihonhoidon voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja tuotteiden aktiiviaineet pääsevät vaikuttamaan parhaalla tavalla. Vaihtoehtoisesti kaksoispuhdistuksen jälkimmäisen vaiheen voi aamulla korvata misellivedellä.

Lue myös: Tarvitseeko iho kaksoispuhdistaa aamuisin tai jos iholla ei ole meikkiä

Etude House Volume Oil Base kokemuksia Ostolakossa Virve Vee meikinpohjustaja kuivalle iholle

4. myytti: Korealainen ihonhoito vaatii korealaiset tuotteet

Korealainen ihonhoidon filosofia onnistuu myös länsimaalaisilla tuotteilla ja yhä useammat tuotemerkit ovat ottaneet valikoimaansa nimenomaan korealaisesta ihonhoidosta inspiraationsa saaneita tuotteita. Tärkeintä ei siis ole tuotteen valmistusmaa vaan se, että se sopii ihon tarpeisiin ja sitä käyttää oikeassa vaiheessa ihonhoitorutiinia. Sopivat tuotteet korealaiseen ihonhoitorutiiniin löytyvät nykyään tavallisesti jopa lähimarketin hyllystä.

Ostolakossa aktiiviaineiden yhdistäminen toisiinsa

5. myytti: Kangasnaamion jälkeen ei tarvitse käyttää kosteusvoidetta

Moni uskoo, että kangasnaamion jälkeen iholle ei enää tarvitse levittää mitään, sillä iho tuntuu olevan niin täyteläisen kosteutettu ettei se enää kykene imemään mitään. Kosteusvoiteen käyttö kangasnaamion (ja muiden nestemäisten hoitotuotteiden kuten kasvoveden, hoitonesteen ja seerumin) käytön jälkeen on erittäin tärkeää, jotta kangasnaamion tuoma kosteus ja muut tehoaineet myös lukittuvat iholle.

Holika Holika 3 Seconds Starter Vita Complex Hoitoneste Kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

6. myytti: Hoitoneste korvaa kasvoveden ja seerumin

Hoitonestettä ei ole tehty korvaamaan mitään muuta tuotetta, vaan se on tehty ihonhoitorutiinia täydentäväksi ja jopa muiden hoitotuotteiden vaikutuksia tehostavaksi tuotteeksi. On toki sellaisia hoitonesteitä, jotka ovat itsessään jo niin täyteläisen kosteuttavia (kuten esimerkiksi Holika Holika 3 Seconds Starter Hyaluronic Acid -hoitoneste), että jos iholla ei ole sen kummempia ongelmia, ajavat ne minusta jo kosteuttavan seeruminkin asian.

Nyrkkinsääntönä pidetään kuitenkin, että ensisijaisesti iholla käytetään kasvovettä ja jos iholla on erityisiä ongelmia lisätään rutiiniin niitä hoitava seerumi. Jos ihonhoitoa näiden lisäksi halutaan vielä tehostaa, otetaan käyttöön tehokosteutusta ja ihoa hoitavia aktiiviaineita sisältävä hoitoneste. Hoitoneste auttaa nimittäin myös parantamaan sen jälkeen käytettävien tuotteiden imeytymistä iholle.

Missha Time Revolution Nutritious Eye Cream silmänympärysvoide kuivalle iholle Ostolakossa Virve Vee

7. myytti: Korealainen kosmetiikka ei ole yhtä turvallista kuin länsimaalainen

Korealainen kosmetiikka on vähintään yhtä tutkittua ja samalla tavalla säädeltyä kuin länsimaalainenkin kosmetiikka. Korealaista kosmetiikkaa ei pidä sekoittaa esimerkiksi kiinalaiseen kosmetiikkaan, sillä Kiinan kosmetiikkamarkkinoita koskevat aivan omat säädöksensä. Etelä-Korean kosmetiikkalainsäädäntö myötäilee EU:n kosmetiikkalainsäädäntöä, eli korealainen kosmetiikka on hyvin testattua ja turvallista, minkä lisäksi korealaiset kuluttajat ovat usein jopa meitä länsimaalaisia vaativampia tuotteidensa ainesosien suhteen.

Ostolakossa kasvoöljyt

8. myytti: Korealainen kosmetiikka sallii eläinkokeet

Etelä-Koreassa on viime vuosina tehty paljon, jotta lainsäädäntö on saatu EU:n tasolle myös eläinkokeiden suhteen. Tuntuu, että verkosta on ollut todella vaikeaa löytää englanniksi niitä ihan viimeisimpiä faktoja, sillä liikkeellä on ollut kahdenlaista tietoa. Koska asiasta on kuitenkin ollut puhetta jo useamman vuoden, ovat valmistajat jo pitkään siirtyneet sitä kohti.

Otsikoissa on ollut paljon juttua siitä, kuinka  vihdoin vuonna 2018 on otettu voimaan sama lainsäädäntö kuin EU:ssa, eli sekä kosmetiikkatuotteiden että niiden ainesosien testaaminen on kielletty Etelä-Koreassa. Toinen eläinkokeiden vastainen aalto oli liikkeellä jo vuonna 2016, jolloin uutisoitiin monessa paikassa, että kielto olisi tullu voimaan jo silloin ja yrityksillä oli vuoden siirtymäaika. Lakia rikkoneille povattiin noin 800 000 euron sakkoja.

Aiheesta on tosiaan ollut hankalaa löytää sitä suoraa tietoa, mutta selvää on silti se, että eläinkokeet sekä valmiilla tuotteilla että niiden ainesosilla ovat kiellettyjä myös Etelä-Koreassa kuten EU:ssakin.

Holika Holika Good Cera Super Ceramide Mist -kasvosuihke tuo tehokasta kosteutusta kuivalle ja herkälle iholle. Kasvosuihkeen ravitseva koostumus auttaa vahvistamaan ihon luonnollista suojaa keramidien avulla

Onko teillä mielessä jotain vastaavia uskomuksia korealaiseen kosmetiikkaan liittyen?


Lue myös:

”Mikä siinä aasialaisessa kosmetiikassa on niin hienoa ja onko se edes turvallista?”

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

 

8 kommenttia artikkeliin ”8 myyttiä korealaisesta kosmetiikasta”

  1. Tää menee vähän ohi kysymyksen mutta itselleni on tullut mielestäni jo hieman loukkaavaa sanomista niiltä ihmisiltä jotka tietävät kuinka tärkeänä pidän ihonhoitoani, kuullut mm. että eiköhän tuo jo mene vähän yli jne. Lähes kaikki ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä pitävät näitä k-beauty&j-beauty juttuja täytenä humpuukina, varsinkin sheet maskeja, siksi en enää edes yritä saada niitä tajuamaan. Siis minä myös rakastan korealaista(ja japanilaista) ihonhoitoa. Ihoni oli hyvässä kunnossa aina ennenkin ja nyt vielä paremmassa muutamien vuosien jälkeen, juurikin 10-vaiheisten ihonhoitorutiinien avulla, selitit sen hyvin kohdassa 1, samaa mieltä olen. 🙂

    • I feel you, aiheesta bloggaavana saan (erityisesti tuntemattomilta) ihmisiltä, jotka eivät itse ole varsinaisesti perehtyneet aiheeseen paljon kommentteja siitä, että ihonhoitoni on ihan överiä ja ihmiset spekuloivat jopa verkossa keskenään, kuinka hullu ihonhoitorutiinini on. Suomalaisista vesi-saippua-ihmisistä tuntuu ihan hullulta usein, kuinka joku voi investoida omaan ihoonsa. Kulttuurierojahän nämä tosiaan ovat, koska meillä on okei käyttää päivittäin aikaa pienellä lenkillä käyntiin tai vaikka vartin venyttelyyn muutamia kertoja viikossa, mutta jos kehonhuollon sijaan huoltaa naamaa, niin se on meillä kamalaa ja typerää… 🙂

    • Tämä! Ja nämä vesi-saippua-ihmiset usein epäileekin, että säännöllisellä ihonhoidolla teemme jopa hallaa ihollemme ja kyräilevät, että ”Katsotaanpa vaan sitten parinkymmenen vuoden päästä, kun sulla iho roikkuu ja minä olen edelleen nuorekas” 😀 Sen väitteen, että iho jää ns. koukkuun erinäisiin hoitotuotteisiin ymmärrän sinänsä, että kun itse olen alkanut käyttää useampia tuotteita ihonhoidossa niin en enää palaisi takaisin pelkkään puhdistusaine ja kasvovoide -hoitorutiiniin, sillä ihoni voi nykyisellä rutiinilla paljon paremmin ja on kauniin kosteutettu, eikä punoita ja hilseile, kun pelkkä paksu kosteusvoide ei yksinään toiminut samoin.

    • Sama. Varsinkin nyt kun iho kukkii ruokavaliomuutoksen vuoksi, niin moni ilkkumassa että eihän se toimi, turhaan oot kaikki ostanut. Ihoni kukkii koko vartalolla, ei ainoastaan kasvoissa (mutta teini-iän akneen verrattuna vielä pientä)!. Eivät huomaa että ihoni ei kiristä eikä hilseile kuin ennen. Muutamat sekoittavat kiinalaiseen kosmetiikkaan ja kaikkiin varoituksiin, oon kyllä jo japanin kieltä opiskellessa tottunu vääntämään että Kiina, Japani ja Etelä-Korea ovat kolme eri maata, kolme eri kieltä, joten mitenkään ylläri että kosmetiikkaakin sekoitetaan. Jostain syystä varoitellaan myös Pohjois-Koreasta .

      Itse pidän korealaista ihonhoitoa nopeana. Monien tuotteiden koostumus on hoitava mutta kevyt, tuotteet imeytyvät nopeasti, ei tarvitse pitkään jahkailla.

  2. Ihonhoito on ihanaa ja k-beauty on vain lisännyt ihanuutta.
    Iltatoimiini kuuluu joka ikinen ilta: öljypuhdistus + voidepuhdistus, hoitoneste x 7, seerumi, silmänympärysvoide, kosteusvoide, täyteläisempi kosteusvoide, öljy. Aamuisin lisään vielä aurinkosuojan, mutta vastaavasti jätän toisen kosteusvoiteen pois ja houtonestettä kerrostan vain 1-3 kertaa. Kaksi kertaa viikossa teen kuorinnan, kirkastava ja puhdistava naamio ja imeytettävä /jätettävä naamio.
    Lisäksi teen toisinaan myös kevyen meikin. Eli meikin voin jättää pois, mutta en kasvojen hoitoa.
    Vartalon ihoa hoidan kuorien 1-2 kertaa viikossa, joka ikinen ilta kiinteyttävä/kosteuttava voide ja öljy. Aamuisin vain voide.
    Eikä aikaa mene kauaa.

  3. Mä tykkään puunata ihoani mutta mä asunkin yksin niin ei ole ketään jonottamassa kylppäriin. 😀

    Iltaisin menee kyllä aina tunnollisesti kaksoispuhdistus, kasvovesi (1-3 kerrosta riippuen miten iho reagoi), hoitoneste (1-3x), seerumi, kasvovoide/essencemikälie (mizon all in one snail cream), yönaamio ja tietysti sy-voide. Saatan yönaamion sijaan laittaa kasvovoidetta ja sen päälle ruusunsiemenöljyä, jos iho tuntuu sitä kaipaavan. Jos käytän kangasnaamiota niin laitan sen jo kasvoveden jälkeen ja naamion jälkeen vielä kosteusvoidetta/yönaamiota. Yksittäispakattujen kangasnaamioiden paketin jätän hollille ja käytän ylimääräiset nesteet pussista hoitonesteenä seuraavilla kerroilla. 🙂

    Aamulla tosin jää kaksoispuhdistus väliin, on vaan putsari, kasvovesi, hoitoneste tai seerumi, päivävoide ja sy-voide. Aamuisin on kiireempi, ainakin olevinaan.

  4. Voisitko valaista tätä Whamisa-asiaa? Nimittäin sanotaan että sitä levitetään 7 x 2 tippaa. Kuivan ihon Organic Flowers on niin paksua, että eihän tuo määrä pääse mitenkään nesteyttämään ihoa. 14 tippaa todella jankkia essenceä eikä kaavovettä. Itse ainakin tarvitsen kasvoveden, koska tuo ei kosteuta.

  5. Itse olen törmännyt lähinnä juuri tuohon turvallisuus seikkaan. Jos kerron käyttäväni korealaista kosmetiikkaa ja tilaavani ebaysta tuotteita, reaktio yleensä on että ”kuinka uskallat, niissähän voi olla vaikka mitä myrkkyjä yms”. Ja sitten kun yrittää selventää juurikin Etelä-Korean ja Kiinan eroja niin tuntuu, ettei se mene perille. No, sama se mulle, ihoni on paremmassa kunnossa kuin ikinä ja paluuta ei ole <3

Kommentointi on suljettu.