Merkittävin oivallukseni stressini hallintaan

*Sis. mainoslinkin

Postasin vähän aikaa sitten blogiini työuupumuksesta ja kerroin silloin, kuinka se on koskettanut omaa elämääni ja laittanut minut opettelemaan uusiksi elämän perusrytmiä, eli ihan niitä elämän perus palikoita, joista arkeni rakentuu.

Listasinkin tässä aiemmassa postauksessani kuusi oman elämäni perusasiaa, joita olen pikkuhiljaa työstänyt viimeisten 1,5 vuoden aikana voidakseni voida paremmin sekä ennen kaikkea ehkäistäkseni uupumusta, jonka jollain tasolla tiedostin käyneeni läpi vielä päivätyössäni kaksi vuotta sitten ollessani, mutta joka nousi todella pahana pintaan aktiivisen viime syksyn myötä.

Osa asioista, kuten uni ja ravinto, olivat onneksi kunnossa jo ennen viime syksyä, mutta osaa opin vasta loppuvuodesta uupumuksen, tai tarkelleenottaen Ruotsissa utmattningssyndrom-nimellä kulkevan sairauden tunnistamisen myötä miettimään.

Koen, että oman uupumukseni hoitoon ja mahdollisen uuden uupumuksen ennaltaehkäisyyn on liittynyt paljon työstettävää ja omalla kohdallani hyvin suuri osa siitä on täysin korvieni välissä.

Uskalsin julkaista aiheesta postauksen vasta vähän aikaa sitten, mutta kuten silloin kerroin, ovat nämä olleet asioita, joita olen saanut alkaa työstää erityisellä intensiviteetillä jo loppusyksystä, kun jaksamiseni kolmisen kuukautta sitten romahti täysin.

Sen jälkeen (ja jo sitä ennenkin toki) olen saattanut nopeastikin tuntea, että voin jälleen hyvin ja olla täynnä energiaa, mutta sitten saattanut taas nopeasti löytää itseni tilanteesta, jossa uupumuksen oireet ovat palanneet, koska en ole osannut ennaltaehkäistä tilannetta.

Minulle olikin aluksi mysteeri, miksi näin tapahtui jatkuvasti. Tilanne jopa turhautti, koska en voinut ymmärtää, miksi minä, joka olen aina jaksanut niin hyvin, en nyt yhtäkkiä jaksakaan.

Minähän saatoin tuntea voivani täysin hyvin, koin minulla olevan keinoja stressin lievitykseen ja muutenkin olin pitänyt huolen, että valitsen vain sellaisia hommia, joista olen innoissani ja joiden parissa minulla on hyvä fiilis puuhastella.

Elämässäni ei ollut mitään erityisen raskasta enkä myöskään kokenut tekemiäni asioita mitenkään liian kuormittaviksi, vaan usein lähtökohtaisesti oikein mukaviksi.

Miksi silti löysin itseni jatkuvasti tilanteesta, jossa en kestänyt enää edes niitä hetkeä aiemmin kivalta tuntuneita juttuja ja kroppani sanoi fyysisesti ei?

Saatoin sanoa edellisenä päivänä innosta puhkuen kyllä työprojektiin, alkaa heti suunnitella sitä niin, etten edes meinannut malttaa nukahtaa ja sitten aamulla taas tuntea oloni aivan hirveäksi – ihan kuin menossa olisi henkinen krapula, joka tuntui yleensä jopa fyysisenä pahoinvointina sekä sai aikaan pinnallista hengitystä.

En voinut ymmärtää tätä.

Lue myös: 6 kirjaa, jotka muuttivat elämäni

Yhtenä päivänä palaset asian kuitenkin ympäriltä loksahtivat paikalleen jälleen hieman paremmin ja aloin hahmottaa, mistä omalla kohdallani suureksi osaksi on kyse.

Meditoinnista ja muusta tietoisuustaitojen harjoittamisesta on ollut minulle suuri apu, sillä niiden avulla olen osannut helpommin laittaa syrjään asioita, joiden vatvomisesta ei ole minulle hyötyä.

Ne ovat esimerkiksi niitä juttuja, kun jotain ikävältä tuntuvaa on jo tapahtunut ja mieli kelailee jälkeenpäin tuhatta eri tapaa, joilla asian olisi voinut hoitaa.

Hyvin usein ne ovat myös niitä juttuja, kun mieli keksii täysin kuvitteellisia tilanteita, joita ei ole edes tapahtunut, mutta joita voi silti vatvoa ja tuntea ahdistusta.

Näissä tilanteissa meditaatioharjoituksista on paljon apua, sillä niiden kautta mieltä vaivaavan asian voi tunnistaa, hyväksyä ja sitten päästää siitä ajatuksesta irti – tai sitten kirjoittaa kalenteriin, että asiaa on mietittävä tarkemmin maantaina klo 14, kun sille voi ehkä tehdä jotain, mutta sitä ennen en voi tehdä sille mitään, joten sitä on turha vatvoa koko viikonloppua.

Omalla kohdallani tajusin kuitenkin, etteivät ongelmani yleensä pohjimmiltaan liittyneet ikävien asioiden vatvomiseen vaan siihen, etten osannut lopettaa innostavilta tuntuvien asioiden miettimistä.

Kun innostavat asiat sitten väsyttivät minut, alkoi lopulta ihan kaikki tuntua raskaammalta ja negatiivisemmalta.

Jos tekee työtä, jota ei tehdä vain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan päivästä, on vaikeaa osata laittaa rajat sille, koska työtä saa ajatella – varsinkin, kun kyse on positiivisista asioista.

Olen ollut työssä, jossa olen voinut lähteä työpaikalta ilman, että työtä tarvitsee miettiä kotona, mutta myönnän, että viihdyn enemmän työtehtävissä, jotka mahdollistavat toisentyyppisen elämän.

Tykkään työstä, joka tuntuu vapaalta ja mahdollistaa sen, että voin itse päättää, mihin aikaan ja mistä käsin teen työtäni, mutta samalla se työn paras puoli myös saa aikaan työn suurimman haasteen.

Pohjimmiltaan on helppoa päättää, että tekee töitä tiettynä kellonaikana ja muun ajan on vapaalla. Sitten vain pitää siitä kiinni.

Käytännössä moni kuitenkin tietää, että paras paikka luovuudelle ja ideoiden syntymiselle on silloin, kun mieli lepää.

Mitä tiukemmin ajatusta yrittää puristaa ulos, sitä sitkeämmin se hangoittelee vastaan. Paineen alla ideoita ei vain usein synny.

Kun sitten lakkaa pakottamasta mieltään ja ottaa rennosti, saattaa se paras idea syntyä lenkkipolulla keskellä luontoa, iltasuihkussa lämpimän veden alla mieli tyhjänä seistessä tai keittiössä kurkkua salaattiin pilkkomiseen keskittyessä.

Yhtäkkiä se vain nousee mieleen niin kirkkaana ja itsestäänselvänä, ettei sitä voi hiljentää.

Silloin tietää heti, että tämä se on, näin se täytyy tietysti tehdä. 

Omat työprojektini perustuvat juuri tällaiselle ideoinnille. Bloggaamisen lisäksi konsultoin kosmetiikka-alan yrityksiä ja autan heitä löytämään sopivia toimintatapoja.

Työhön liittyy paljon konkreettista tekemistä, mutta ennen kaikkea myös ajattelua ja ratkaisujen löytämistä.

Rakastan sellaista puuhaa, sillä olen luonteeltani innostuja, joka hyvän idean juolahtaessa mieleen on siitä niin fiiliksissä, ettei osaa lopettaa ajatuksen miettimistä.

Hyvä idea synnyttää lisää kipinöitä ja pieni niitä kohti puhaltelu saa aikaan roihahduksia.

Siitä syntyy liekkejä, joita ei voi sammuttaa eikä silloin todellakaan tunnu, että liekkien ihastelua ja ylläpitoa haluaisikaan lopettaa.

Silloin haluaa tehdä vielä tämän yhden jutun. 

Silloin on mahdotonta sanoa itselleen, että kiva idea, kirjoita muistiin pari ranskalaista viivaa ja palaa tähän sitten työajalla.

Silloin haluaa tehdä töitä heti.

Olen itse luovimmillani illalla.

Parhaat ideani syntyvät yleensä iltasuihkussa, kun annan mieleni tyhjentyä ja keskityn vain nauttimaan siitä hetkestä, kun kuuma vesi koskettaa ihoa.

Saan silloin niitä ideoita, joita varten minun täytyy välillä kääntää kesken suihkun vesihana kiinni, kietoa pyyhe ympärilleni ja juosta vettä valuvana tietokoneen ääreen kirjoittamaan äkkiä muistiinpanoja.

Kynä ja paperi eivät riitä tuossa tilanteessa, sillä sormeni juoksevat näppäimistöllä paljon tehokkaammin ja vangitsevat ajatukseni nopeammin ennen kuin ne ehtivät karata.

Kun mieleni on tuossa tilassa, minun on todella vaikeaa sanoa, että ei nyt, sillä juuri rentous ja mitääntekemättömyys ruokkii luovuutta.

Usein luovuudesta seuraa kuitenkin, ettei pelkkä idea riitä, vaan siihen on tartuttava ja asian eteen täytyy myös tehdä jotain.

Ongelmallista tästä tulee silloin, kun mieli ei ehdi levätä missään vaiheessa riittävästi ja ideoinnin ja sitä seuraavan tekemisen määrä kasvaa liian isoksi.

Nyt olen oppinut ajattelemaan jaksamiseni kuin puhelimen akun. Virtaa ei riitä loputtomiin, vaan laitetta pitää ladata, jotta siinä taas on virtaa.

En ymmärtänyt ennen (vertaiskuvallisesti sanottuna), että kaikki, mitä puhelimella tekee kuluttaa sen akkua – myös niiden ihanien kissavideoiden katselu.

Jos katson koko aamupäivän puhelimeltani kivoja kissavideoita, ei puhelimeni akku vaan voi millään riittää koko päiväksi. Sitä on pakko ladata jossakin vaiheessa.

Jos taas katson yhden kissavideon aamulla ja ehkä toisen iltapäivällä, sitten korkeintaan teen puhelimellani pieniä laskutoimituksia, käytän kalenteria ja välillä kurkkaan sähköpostia, mutta myös lasken puhelimen aina välillä käsistä, riittää sen akku iltaan asti.

Oma mieleni toimii samoin.

Vaikka tekisin kuinka ihania ja innostavia asioita, on mielelle ja keholle annettava lepoa. Niiden on annettava palautua.

Riittävä uni on osa palautumista, mutta lepoa on myös niin moni muukin asia.

Keholle ja mielelleni lepoa on se, että en anna niiden lähteä kierroksille ja käydä niillä aamusta iltaan.

Aktiivisuustaso (kehon ja mielen) voi nousta hetkellisesti, kun innostun asioista, mutta jotta virtaa riittää, täytyy kierroksia aina välillä vähentää.

Se ei tarkoita, että pitäisi olla passiivisesti tekemättä mitään.

Lepo voi myös olla aktiivista tekemistä, eli jotain sellaista, mistä itse nauttii ja mitä tekee siksi, että se lataa omia akkuja.

Lepo voi myös olla eri tehtävien välillä vaihtelua, sillä aivan kuten salillakin treenatessa liikkeitä tehdään sarjoina ja niiden välillä vaihdellaan levon vuoksi, kaipaa mielenikin tuota aivan samaa.

Ongelmani oli ennen se, että rakastin kosmetiikkaa niin paljon, että täytin sillä sekä työni että vapaa-aikani – niiden välillä ei oikeastaan usein ollut edes eroa.

Kosmetiikka oli päivätyöni, bloggasin siitä ja vapaa-ajallani rakastin kierrellä kosmetiikkakaupoissa sekä lukea aiheesta. Ehkä vielä opiskellakin sitä hieman lisää siinä samalla.

Vasta viimeisen 1,5 vuoden aikana ja varsinkin viimeisinä kuukausina olen oppinut ymmärtämään paremmin, että voin suhtautua kosmetiikkaan edelleen intohimoisesti ja olla alan ammattilainen, mutta elämässäni voi (ja pitääkin) olla myös muita asioita, jotta en kuluta itseäni loppuun.

Kuten blogin viimeaikoina vähäiseksi käyneestä kosmetiikkasisällöstä voi päätellä, kärsin eräänlaisesta kosmetiikkakyllästymisestä ja osasin nähdä sen vain sitä kautta, että asia oli lakannut kiinnostamasta minua minimalismin myötä.

Kosmetiikka kyllä edelleen kiinnosti minua tavallaan, mutta olin vain jotenkin ihan täynnä koko alaa.

Yritin välillä pusertaa itsestäni ulos kosmetiikka-asioita, mutta koko homma tuntui jotenkin vain väärältä ja siihen liittyvät työtehtävätkin alkoivat lopulta usein kyllästyttää alkuinnostuksen jälkeen.

Kun sitten uupumuksen myötä jouduin tilanteeseen, jossa tajusin, että minun on järjesteltävä elämäni palaset uudelleen ja löydettävä elämääni tasapainoa, alkoi kosmetiikkakin kiinnostaa jälleen uudella tavalla.

Kosmetiikan ei tarvitsisi jälleen täyttää elämääni, vaan se voisi olla sopivan kokoinen osa sitä.

Tällä hetkellä kiinnostus sitä kohtaan on vielä pientä ja orastavaa, mutta koen sen siemenen jo itävän.

Olen uupumuksen myötä saanut miettiä paljon, millaisia asioita oikeasti nautin tehdä ja mitkä ovat minulle lepoa.

Jotkut asiat, kuten esimerkiksi liikunta, eivät olleet aluksi sitä, vaan harrastin liikuntaa, koska tiesin sen olevan tilanteessani jokaisen aihetta tuntevan lääkärin suositus.

Ajattelin sen itse kuitenkin niin, että jos voin valita, millaisessa muodossa lääkkeeni otan, niin liikunta on sellainen lääkinnän muoto, jonka valitsen mieluiten.

Nyt olen niin kiitollinen itselleni siitä, että tutustuin aiheeseen ja aloin lääkitä itseäni liikunnalla. Aloitin säännöllisen liikunnan todella kevyesti ja olen vähitellen lisännyt rasitusta itseäni kuunnellen.

Aluksi liikuin, koska ajatuksen tasolla tiesin, että se on minulle hyvästä ja että ihmisen keho on tehty liikkumaan. Tuntui hyvältä, että pidin itsestäni huolta.

Kahden kuukauden päivittäisten kävelyjen jälkeen näen asian jo toisin eikä liikunta ole minulle enää pakollinen lääke.

Liikunnasta on tullut minulle nautinto ja yksi palautumisen muoto.

Se tuntuu aivoissani fyysisesti hyvältä ja odotan, että pääsen kävelylle.

Toinen tapani rentoutua ovat kirjat. Rakastan lukemista ja otan sille päivittäin aikaa.

Vaihtelen kirjojen välillä, luen erilaisia kirjoja ja kuuntelen niitä myös välillä. Vaihtelen myös kieltä suomen, englannin ja ruotsin välillä.

Kun lopetin päivätyöt, en kyennyt vuoteen keskittymään kirjan lukemiseen. Se tuntui aivan mahdottomalta.

Kuuntelinkin aluksi äänikirjoja ja tein samalla jotain. Muuten olisi tuntunut, että hukkaan aikaani.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen koukuttunut ottamaan itselleni aikaa fyysisiä kirjoja lukien ja vaikka se olikin vielä syksyllä hieman haastavaa, tein sitä silti paljon, sillä olinhan Suomessa, jossa sain vihdoin kirjastosta käsiini fyysisiä, suomenkielisiä kirjoja.

Halusin lukea niitä, kun siihen kerran oli mahdollisuus ja lukulistallani oli niin monia hyviä teoksia.

Sen myötä fyysisten kirjojen lukemisesta on tullut yksi parhaista tavoista rentoutua ja levätä.

En kaipaa sillä hetkellä mitään muuta tekemistä kuin paikoillani kirja sylissäni istumista.

Lue myös: Mitä äänikirjoja kuunnellessa voi tehdä? – 7 vinkkiä

Kaiken leponi ei tarvitse olla kuitenkaan pitkään jatkuvaa ja paljon aikaa ottavaa puuhaa.

On ollut ihanaa löytää aivan uusia pieniä tapoja levätä keskellä arkea ja sen kautta laskea omia kierroksia, kun ne innostumisen myötä nousevat liian korkealle.

Aluksi minun oli vaikeaa alkaa meditoida säännöllisesti, vaikka tiesin sen olevan minulle hyvästä. Tein sitä, mutta epäsäännöllisesti.

Sitten aloin lukea kirjoja siitä, kuinka uusia tapoja ja toimintamalleja voi opetella, millaisten mekanismien kautta ne voi saada juurtumaan osaksi elämäänsä ja keksin tähän niiden myötä omat keinoni.

Psykologi Anu Tevalinnan elämäntapamuutokseen ohjaavasta kirjasta Hyvinvointia mielelläsi – arvoista suunta elämäntapamuutokseen oli minulle iso apu, sillä kysehän on nimenomaan elämäntapamuutoksesta – jos jatkan samoja vanhoja käytösmalleja, päädyn jälleen samaan uupuneeseen olotilaan ennemmin tai myöhemmin.

Aluksi sovin itseni kanssa, että aikasyöpöksi tunnistamani kännykkä lepää Anun kirjasta bongaamani vinkin mukaisesti keittiön kaapin ylähyllyllä yön yli, jotta minulla on enemmän aikaa siihen, mihin oikeasti haluan sitä olevan enkä käytä sitä turhuuksiin, kuten tarkoituksettomaan puhelimella verkossa surffailuun.

Sovin itseni kanssa, että kun olen aamulla meditoinut, saan puhelimeni takaisin. Aluksi tämä palkinto, eli puhelimen saaminen takaisin, oli motivaatio meditaatioon, mutta melko nopeasti aloin jo tuntea, että itse meditaatio on se varsinainen parhaimman tunteen tuova palkinto.

Yhä useammin onkin käynyt niin, että laitan puhelimeni kaappiin illalla klo 21 ja meditoin herättyäni, mutta voi olla, että sen tuoman hyvän fiiliksen myötä kaipaan puhelintani kaapista ensimmäisen kerran vasta iltapäivällä kello kolmen aikaan.

On ollut ihanaa unohtaa kännykän olemassaolo hetkellisesti. Olen kaivannut sitä todella paljon siitä huolimatta, että pidän puhelinta todella hyödyllisenä laitteena, josta en haluaisi missään tapauksessa kokonaan luopua, sillä se mahdollistaa minimalistisen elämäntavan monella tavalla.

Lue myös: Kaksi loistavaa kirjaa uupuneille ja stressaantuneille

Omat meditaatioharjoitukseni ovat nykyään tavallisesti vartin pituisia, mutta  meditaation ei myöskään ole aina tarvinnut olla senkään vertaa aikaa vievää.

Se kaikkein suurin löytöni ovat olleet varmasti lähes jokaisen terapeutinkin suosittelemat nopeat hengitysharjoitukset, jotka maadoittavat mielen hetkeen ja vähentävät siten kierroksilla käyntiä.

Ne ovat pikameditaatiota, eli mielen nopeasti hetkeen palauttamista. Hetkessä olo on lepoa, sillä silloin menneistä stressaaminen tai tulevasta ahdistuminen eivät kuluta energiaa.

Kun pieniä hengitysharjoituksia toistaa päivän aikana tarpeeksi usein, ihan vain muutaman hengenvedon verran, eivät kierrokset pääse edes kohoamaan päivän aikana liian korkealle pitkiksi ajoiksi.

Pikkuhiljaa siitäkin on alkanut tulla minulle nautinnollinen tapa, sillä se on niin palkitsevaa omalle jaksamiselleni.

Minulle olikin mullistavaa tajuta aiheesta kirjoitettujen kirjojen avulla, että stressi vaikuttaa hengitykseen, mutta vastaavasti vaikuttamalla itse tietoisesti hengitykseeni, voin myös vaikuttaa stressiini.

Tuntui uskomattoman lohduttavalta tajuta, ettei minun tarvinnut vain jännittää, koska ikävä olo yllättäen ottaakin vallan, vaan voin hengitykseni ja tarkalleenottaen meditaatioharjoitusteni (pikaisten ja hitaampienkin) kautta yrittää vaikuttaa siihen. Se on auttanut minua paljon.

Kaiken tämän myötä opin itsestäni jatkuvasti lisää ja rakennan elämäni perustuksia uusiksi löytäen juuri minulle sopivia tapoja levätä.

Yksi suurimpia muutoksia on kuitenkin ollut omalla kohdallani se, että olen alkanut kuunnella kehoani paremmin ja siksi myös tunnistaa, koska minun kannattaa levätä, jotta kierrokset eivät kohoa liikaa eikä akkuni pääse tyhjentymään täysin.

Harjoittelen siis sitä, että saan akkuni kestämään pikkuhiljaa pidempään tasaisemman kulutuksen kautta sen sijaan, että tyhjentäisin sen hetken huumassa nopeasti.

Olikin erittäin iso ja minulle hyvin merkityksellinen juttu tajuta, ettei stressi tosiaan tarkoita vain negatiivisia asioita, vaan kaikki kehoa ja mieltä tavalla tai toisella rasittava on niille stressiä, joista niille tulee antaa mahdollisuus palautua.

Olen myös oppinut ymmärtämään, ettei lepo ole merkki heikkoudesta eikä kaiken tekemisen tarvitse aina tähdätä siihen, että saan jotain aikaan.

Arvoani ei mitata sen perusteella, mitä teen tai saan aikaan. Olen ihan sama, riittävän hyvä ihminen, vaikka lepäisin koko päivän sohvalla tekemättä mitään ja joskus kehoni voi vaatiakin sitä. Se on okei.

Minä olen okei myös silloin, kun en suorita.

Omalla kohdallani harjoiteltavaa riittää tietysti varmasti elämäni loppuun asti, mutta näiden asioiden ymmärtäminen ja juuri itselleni sopivien latauskeinojen löytäminen on tuonut elämääni aivan uudenlaista rauhallisuutta ja levollisuutta, joita en ole koskaan ennen kokenut.

***

Postauksessa mainitsemani psykologi Anu Tevalinnan kirja Hyvinvointia mielelläsi – arvoista suunta elämäntapamuutokseen löytyy sekä äänikirjana että e-kirjana esimerkiksi Storytel-sovelluksesta.

*Tämän linkin kautta voi lunastaa itselleen maksuttoman 30 päivän Storytel-kokeilujakson. Etu koskee uusia käyttäjiä.

Kuinka te lepäätte arjessanne?