Muji Multi Cape

Minut ja blogini paremmin tuntevat tietävät, ettei ostolakossa ole kyse vain kosmetiikkatuotteiden määrän pienentämisestä vaan paljon muustakin. Olen syvällä sisimmässäni todellinen minimalisti, joka rakastaa selkeyttä ja haaveilee elämästä, jossa omaisuus mahtuisi pariin matkalaukkuun.
Tämän vuoksi rakastan myös monikäyttöisiä vaatteita. Olen esitellyt teille jo aiemmin blogissani yhden monikäyttöisen lempparivaatteeni eli DKNY:n Cozy-neuleen ja tänään antaisin antaa vuoron toiselle vastaavalle vaatekappaleelle.
Päivän vaate on Muji-merkin Multi Cape, jonka omistan itse valkoisena ja tumman sinisenä. Tämä huivin mallinen ja parilla nappirivistöllä varustettu monitoimivaate on jälleen mitä mielettöminen monitoimivaate, sillä se on vieläpä hyvin kevytkin!
Huvista saa tehtyä tavallisen löysän lyhyehköhihaisen neuletakin, joka menee kaikissa tilanteissa.
Jos napit napittaa hieman eritavalla, syntyy tästä pidemihihainen neuletakki.

Tässä edellä esitetyssä mallissa hihat ovat melko leveät ja ”neuleen” pääpaino on keskivartalolla hartiaseudulla.
Erilailla napittanalla syntyy jälleen erilainen neuletakki.
Vaihtoehtona on myös pidempi neule.

Kankaasta saa myös viittamaisen neuletakin.

Jos viitan napituksen paikkaa siirtää, tulee lopputuloksesta jälleen erityylinen.

Viittaan voi myös luda hauskan yksityiskohdan kierteellä.

Ja saahan tästä vaikka liiviinkin! Halutessaan tämän mallin voi myös napittaa edestä.
Taipuupa tämä myös mukavaksi hartiahuiviksikin.

Ja jos säät kylmenevät, voi tästä kiepauttaa ihan vaan kaulahuivinkin. Ja kaulahuivina käytettynä Sitten onkin jälleen vaan taivas rajana sen suhteen, kuinka tämän kaulalleen asettelee!
Taipuupa kangas vielä tuubihuiviksikin, joka on tässä kuvassa kaksinkerroin kaulallani.
Tämän Mujin monitoimivaatteen kanssa käyttötapoja on vaikka kuinka ja ohut sekä kestävän tuntuinen (puuvilla- ja akryllisekoitteinen) vaatekappale on jatkossa aivan must-tuote minun vaatekaapissani -varsinkin matkistaessa.
Omat Mujin Multi Capeni olen ostanut Lontoosta hintaan £29,90. Mujilla ei ole Suomessa liikettä, mutta esimerkiksi Tukholmasta löytyy liike keskustasta Åhlensin alakerrasta.
Mitäs sanotte tästä monitoimivaatteesta? Innostuiko joku muu?
Ps. Pahoittelen kuvien laatua. Osaan juuri ja juuri kuvata kameralla tuotteitani, mutta näköjään itselaukaisimen tarkennuksen kanssa on todellakin harjoiteltavaa…

4 kommenttia artikkeliin ”Muji Multi Cape”

  1. Kätevän oloinen monitoiminen viittavaate!

    Olen muuten blogisi ahkera lukija, vaikka oma kosmetiikkaelämäni on tylsistä tylsintä, eivätkä kosmetiikkakokeilut kiinnosta tippaakaan. Mutta tyylisi kirjoittaa on niin mukaansatempaava, että jaksan toisinaan lukea jopa kosmetiikkamaailman hullutuksista. Tavaran vähentämistä käsittelevät postaukset taitavat kuitenkin olla pääsyy sille, miksi palaan tänne uudestaan ja uudestaan.

  2. Käyn vähintään kerran viikossa Åhlénsin Muji-osastolla, mutta tuohon monitoimihuitulaan en ole ikinä vielä törmännyt. Tosin yleensä jämähdän paperiosastolle tutkimaan, mitä kivaa sattuisi löytymään… Ensi kerralla pitää ehdottomasti etsiä tuo neule!

  3. Osaatko sanoa löytyisikö näitä jostain nettikaupasta? Pikaisella googlettelulla ei tullut mitään vastaan. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta lisältä monitoimivaatevalikoimaani; mulla on ennestään kaksi Cozyä ja kaksi Emamin monitoimimekkoa. 😉

Kommentointi on suljettu.