Kerroin reilu viikko sitten, että parin viikon loma Soulissa tulee juuri nyt täysin tarpeeseen, sillä tuntui, että olen aivan poikki. Mainitsin silloin, kuinka oikeastaan jopa hämmentävää on olla samaan aikaa sekä väsynyt että silti aivan mielettömän innoissaan. Työrintamalla tapahtuu nyt ja lähitulevaisuudessa niin huikeita ja innostavia juttuja, ettei niitä ajatellessa vaan voi olla tuntematta riemua.
Sain aiempaan postaukseeni paljon fiksuja sanoja ja minua muistutettiin siitä, että positiivinenkin stressi voi olla uuvuttavaa. Tuntui hyvältä saada avautua aiheesta ja kertoa omia tuntemuksia, sillä minusta kenenkään ei tarvitse väkisin yrittää pitää esillä jotain superihmisen kuorta eikä mikään muutu, jos asioita ei nosta tapetille.
Kun tuona maanantaina aloitin lomani, ei sitä todellakaan voinut oikeasti kutsua loman aloittamiseksi. Matkalla lentokentälle lähettelin vielä seitsemän ihmisen kanssa sähköposteja työasioista ja vastailin muihin viesteihin. Lentokentällä ja lennoilla luin läpi kirjani käsikirjoitusta. Mietin, kuinka ihmeessä saisin itselleni päälle lomamoodin.
Kun tiistaina sitten pääsin Soulissa hotellilleni kurkistin ihan vain vähän työpaikan viestejä. Näin ensimmäisen asian, joka olisi saanut minut näkemään konttorilla punaista ja heitin puhelimen äkkiä pois käsistäni. En voisi ottaa stressiä kaikesta lomallakin, vaikka sormeni syyhysivät laittaa asiasta viestiä.
Kun seuraavan kerran otin puhelimen käteeni ja kurkistin vanhasta tottumuksesta asioita, oli tiimini jo hoitanut asian juuri niin kuin olisin toivonutkin sen hoidettavan.
Mietin, että olinko niin kusipäinen pomo, etten luottaisi tiimini hoitavan asioita ja kuvittelin, että vain minulla olisi spesiaalikykyjä niiden hoitamiseen. Tähän tiesin vastauksen samalla sekunnilla. Jos joidenkin tyyppien voin luottaa hoitavan hommansa niin se on ehdottomasti minun tiimini.
Mitä minä sitten stressasin? Ehkä sitä, että heillä olisi muutenkin jo tarpeeksi hommaa ja sitten heidän pitäisi vielä tarttua ylimääräisiin, ruotsalaisten aiheuttamiin tilanteisiin, joihin ei olisi yhtä helppoa tarttua etänä Suomesta kuin konttorilta käsin. Konttorilla istuessa monet huomiotani vaativat tilanteet ovat sellaisia, joista kuulen ohimennen jonkun puhuessa siitä, mutta joista en muuten välttämättä edes tietäisi ennen kuin ne ovat jo aiheuttaneet ongelmia.
Suurin osa työpaikkamme kommunikoinnista käydään chat-sovelluksessa, joten pidin puhelimestani tyytyväisenä pois työpaikalta tulevat viestit. Jätin kuitenkin varmuuden vuoksi näkyviin ne, jotka olivat kohdistettu suoraan minulle siltä varalta, että jollakin oikeasti olisi tilanne, joka vaatisi apuani. Myönnän myös välillä kurkkineeni muita keskusteluja ihan vain vähän. Teki kuitenkin hyvää kerta toisensa jälkeen huomata, että kaikki hoituu loistavasti ilman minuakin. Lopulta teki jo mieli parkua liikutuksesta kun jälleen kerran tajusin, kuinka hienon Suomi-tiimin olemme kasanneet ja kuinka loistavasti kollegani hommaa pyörittivät – mistä minulla ei tosin ollut etukäteen epäilystäkään.
Kun aloitin meillä töissä, halusin pitää kaikkia lankoja käsissäni. Aluksi minun pitikin vastata ihan kaikesta ja osata ihan kaikki, mutta sitä mukaa kun tiimi on kasvanut olen erityisesti parin viime kuukauden aikana joutunut käymään itseni kanssa kamppailua siitä, mitä kaikkea minun täytyy osata tehdä ja mihin riittää se, että tiedän muiden tiimiläisteni osaavan sen. En sanoisi itseäni tyypiksi, joka haluaa väkisin olla osallisena kaikessa, mutta sellaiseksi kyllä, joka haluaa voida tarjota apuaan helpottaakseen muiden taakkaa heidän ollessa ylityöllistettyjä.
On tuntunut jopa hieman hassulta ajatukselta, että olemme kasvaneet niin paljon, että eri hommiin on omat tekijänsä eikä minun tarvitse itse osata kaikkia hommia. En ole huono pomo, jos sanon, että en tiedä, mutta kysy tuolta tyypiltä, se osaa kertoa. Samalla tunnen myös pistoja sydämessäni ja mietin, eikö minun kuitenkin pitäisi tietää tarkemmin, kuinka joku juttu yrityksessämme hoituu, jotta voin tarvittaessa olla avuksi?
Ostimme kesällä Nordicfeel-verkkokaupan ja oston myötä konsernistamme tuli yksi Ruotsin suurimmista verkkokauppayrityksistä. Yritysten yhdistymisprosessi on vasta alussa ja se on laittanut minutkin sisäisesti hankalaan äitipuolen rooliin. Suomen Eleven tuntuu omalta lapseltani, johon suhtaudun ylisuojelevasti ja nyt olenkin yhtäkkiä maapäällikkö paitsi Suomen Elevenillä myös Suomen Nordicfeelillä. Vähän kuin olisi mennyt naimisiin kivan miehen kanssa ja saanut bonuksena lapsen, jonka kanssa on vielä vähän hukassa, kun se on kasvatettu toisin, kuin mihin itse on tottunut.
Uusi verkkokauppa tarkoittaa paljon käytännön asioiden järjestelyä näin alkuun ja jotta asiat saadaan kuntoon, vastaa niiden järjestelystä loistava kollegani, jonka tiesin heti olevan aivan loistava tyyppi tällaiseen projektiin. Samalla kun tiedän, että voin luottavaisin mielin itse täysin sulkea mielestäni käytännön juttujen järjestelyn tunnen kuitenkin, kuin laittaisin vasta saamani lapsipuolen sisäoppilaitokseen kasvamaan ja olisin valmis olemaan sille äiti vasta sitten, kun joku muu on ensin koulinut sen. Olenko huono äitipuoli, jos toimin niin? Vai pitäisikö vaan ymmärtää, että kyse on yritystoiminnasta ja kyseessä on aivan normaali juttu, johon vaan jostain syystä suhtaudun korostetun henkilökohtaisella tasolla?
Lomaviikkoni Soulissa on ollut täynnä paitsi näiden asioiden pohtimista, mutta myös rentoutumista. Pohtimalla asioita olen saanut annettua itselleni paremmat mahdollisuudet ottaa rennosti ja ymmärtää, että töihin paluun jälkeen minun ei tarvitse olla vetelemässä jokaisesta narusta tai tietää kaikesta kaikkea. Noiden asioiden tajuaminen ja hyväksyminen on auttanut minua rentoutumaan.
Vaikka olenkin saanut olla täällä varsin rennosti myönnän, että ensimmäiseen viikkooni on mahtunut mm. yksi yllätyksenä tullut työpäivä. Minulle tarjoutui yllättäen tilaisuus päästä tapaamaan erään paikallisen yrityksen tiimiä sekä vierailla heidän tehtaallaan ja pääkonttorillaan suunnittelemassa hieman tulevia juttuja. Vaikka olenkin lomalla täytyy sanoa, että tuollaisen tilaisuuden satuttua kohdalle ilmoitin välittömästi olevani käytettävissä. Ärsyttävän epäreilusti en tietenkään saa vielä yhtään edes vihjata, mihin homma liittyy, mutta jos kaikki menee hyvin, kuulette siitä kyllä varmasti tulevaisuudessa.
Tänään täällä Etelä-Koreassa on kansallinen vapaapäivä, joten olen itsekin ottanut rennosti, nukkunut pitkään ja tyytynyt hengailemaan hotellilla. Illemmalla lähden varmasti katselemaan kaupunkia ja etsimään ruokaa, mutta siihen asti otan rennosti ja latailen akkujani. Loppuviikon K-Beauty Expo -messujen lisäksi minun pitäisi valmistautua myös ensiviikon I Love Me -messuihin, joilla pääsen höpöttelemään täydestä sydämestäni korealaisesta kosmetiikasta. Suuria valmisteluja aihe ei onneksi vaadi, mutta parit Power Point -presentaatiot pitäisi silti lavaesityksien tueksi kuitenkin vielä tehdä.
Nyt taidan kuitenkin laittaa kasvoille kaikessa rauhassa hieman uusia kosmetiikkatuotteita, katsella hieman Netflixiä siinä samalla ja myöhemmin suunnata ulos tutkimaan, kuinka hiljaiseksi pyhäpäivä on kaupungin vetänyt. Sitä ennen voisi kuitenkin olla hyvä jo tässä vaiheessa lomaa punnita varmuuden vuoksi matkalaukku…
Onnellisia ja rentoutuneita terkkuja Soulista!
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Kuulostaa hyvältä. Jatka samaan malliin. 🙂 <3
<3
On myös suunnattoman palkitseva ja kanaemomaista ylpeyttä herättävä tunne, kun vasta ammatillisista kapaloistaan kuoriutunut harjoittelija yhtäkkiä hiffaa, mistä kana oikeasti pissii ja alkaa tajuta homman juonen ja alkaa ottaa vastuuta ja tekee sen vieläpä erinomaisen hyvin. Lämmin tunne saa sydämen kerta kaikkiaan pullistelemaan ilosta!
Kunhan muistaa kehua, kiittää ja kannustaa, että untuvikko itsekin tajuaa, miten hyvin homma meni ja miten ylpeä hänen suorituksestaan on. Kehut pitää antaa välittömästi, koska jälkikäteen on vaikea tavoittaa sen hetken erityisyyttä ja saada harjoittelijalle sitä muistijälkeä aikaiseksi, että ’kun jatkan juuri näin, teen asiat oikein’.
Hauskaa loman jatkoa!
Kiitos Virve ihanasta blogista On mukava lukea että saat tehdä itsellesi mieluisia työjuttuja ja saat niista inspiraatio ja draivia elämään Olet tehnyt hyvää työtä monella saralla ja varmasti Elevenin menestys Suomen markkinoilla on isolta osin sinun aikaansaannostasi On kuitenkin ilo huomata että pohdit myös sitä puolta että sinun ei tarvi tehdä kaikkea yksin ja tosiaan olla joka osa-alueessa mukana 110%. Koska ympärilläsi on varmasti loistotyyppejä joihin voit luottaa. Työelämässä kuitenkaan kukaan ei ole korvaamaton. Jos lähtö tulisi tuonpuoleiseen niin bisnes kuitenkin jatkaisi matkaansa uusilla kuvioilla ja ihmisillä… Niin karua kun se onkin Muista siis myös välillä levätä ja huomioida läheisiäsi sillä niille sinä tietysti olet korvaamaton Tämmöinen pikku elämän filosofia tähän väliin Eikä siis millään pahalla ja varmasti läheisesi huomioitkin. Mutta työstä saattaa tulla helposti se elämää johdattava juttu ja siihen saattaa käyttää kaiken aikansa vaikka välillä voisi sen sijaan olla läheisten kanssa.