*Sis. mainoslinkin
En voisi kuvitellakaan, että suoriutuisin tavallisesta ihonpuhdistuksestani tai jopa meikinpoistosta pelkkää puhdistusvettä käyttäen. Haluan päästä huuhtelemaan ihoni puhtaaksi vedellä, sillä se tuo minulle puhtaan ja raikkaan tunteen.
Siitä huolimatta erilaiset puhdistusvedet ovat jo pidemmän aikaa olleet osana ihonhoitoani. Sen sijaan, että käyttäisin niitä yksinään, yhdistän ne muihin puhdistustuotteisiin saadakseni mahdollisimman puhtaan lopputuloksen helposti ja hellävaraisesti.
Mielenkiintoisimpia ja samalla myös parhaita löytöjäni ovat korealaiset Neogen Real Flower Cleansing Water -puhdistusvedet, joista kiinnostuin nähtyäni ne jatkuvasti esillä erilaisilla korealaisen kosmetiikan sivustoilla ja Instagram-profiileissa. Erityinen ero näissä puhdistusvesissä perinteisiin misellivesiin verrattuna on niiden ihoa hoitavissa ja kosteuttavissa koostumuksissa, eli ne eivät vain puhdista ihoa. Puhdistusvesiä kehuttiin kaikkialla kovasti ja ne lukeutuvat korealaisen kosmetiikan must have -kulttituotteisiin, joten tilasin ne itselleni eBaysta hyvin uteliaana.
Näiden puhdistusvesien erityisin juttu ovat niiden sisältämät aidot kukkien terälehdet, jotka laskeutuvat sakaksi pullon pohjalle, mutta pyörivät ympäri pulloa sitä heilutellessa. Pullon korkin sisäpuolella on kuitenkin lähes huomaamaton verkko, joka estää terälehtiä tulemasta ulos pullosta. Puhdistusvesiä on kaksi erilaista: keltainen Neogen Real Flower Cleansing Water Calendula ja punapinkki Neogen Real Flower Cleansing Water Rose.
Molempien misellivesien kaltaisten puhdistusvesien käyttötarkoitus on sama: niillä voidaan pyyhkiä kasvoilta epäpuhtaudet ja meikki vanulapun avulla tai käyttää niitä ihan vain kasvoveden tapaan meikinpuhdistuksen viimeistelevinä tuotteina. Erityistä kiitosta tuotteet ovat saaneet siitä, että ne on formuloitu sopimaan myös useille herkkäihoisille.
Kehäkukkaa sisältävä Neogen Real Flower Cleansing Water Calendula -puhdistusvesi auttaa rauhoittamaan ärtyvää, tulehduksiin taipuvaista ihoa ja sen raikas koostumus sopii erityisesti seka- ja rasvoittuvalle iholle, jolla esiintyy epäpuhtauksia. Paitsi että puhdistusvesi puhdistaa ihon, hoitaa ja kosteuttaa se sitä myös samalla, minkä ansiosta iho jää hoidetun pehmeäksi, mutta samalla myös puhtaan raikkaaksi.
Myös Neogen Real Flower Cleansing Water Rose -puhdistusvesi kosteuttaa ja hoitaa ihoa, mutta sen koostumus sopii vielä paremmin normaalista kuivemmalle iholle. Tämän koostumus on keltaista kehäkukkaversiota selvästi vielä kosteuttavampi (sisältää mm. hyaluronihappoa ja aloe veraa) ja vaikka iholle jää hoidetumpi tunne, tuntuu iho silti puhtaan pehmeältä. Koska tuote sisältää ruusun terälehtiä, on siinä myös pehmeä, ruusuinen tuoksu.
En osaa itse käyttää ihonpuhdistukseen pelkkää puhdistusvettä ja kasvojen huuhtelu vedellä kuuluu minulla olennaisena osana ihonpuhdistusrutiiniini, mutta käytän näitä puhdistusvesiä kuitenkin usein täydentämässä ihonpuhdistustani. Vanulapun kanssa käytettävät puhdistusvedet ovat täydellisiä tuotteita pyyhkimään kasvot ja silmänympärykset vielä meikinpoiston jälkeen, sillä ne varmistavat, ettei esimerkiksi silmänympärysiholle jää meikinrippeitä. Näitä voisi kuulemma käyttää jopa ihan varsinaiseen silmämeikin poistoonkin.
Erityisen olennainen osa ihonpuhdistusrutiiniani nämä ovat aamuisin, jolloin puhdistan kasvoni nykyään ensin puhdistusöljyllä ja hoidan kaksoispuhdistuksen viimeisen osan puhdistusvettä käyttäen. Varsinkin näin talvella ruusua sisältävä versio on tuntunut ihollani paremmalta sen kosteuttavien ominaisuuksien vuoksi, mutta kehäkukkaa sisältävä versio taas tuntuu hyvältä niinä päivinä, kun iho käyttäytyy hieman hankalasti ja epäpuhtaudet ovat ottaneet vallan.
Yksi tapa käyttää puhdistusvesiä on myös aloittaa ihonpuhdistus illalla pyyhkimällä kasvoilta ensin niiden avulla pois meikki ja jatkamalla sitten kaksoispuhdistuksella. Tätä tapaa olen kuullut monien korealaisten käyttävän puhdistusvesien ja misellivesien kanssa.
Minusta nämä puhdistusvedet yhdistävät jälleen täydellisesti kaikki korealaisen kosmetiikan parhaat asiat: loistavat ainesosat, erinomaisesti toimivat koostumukset ja ihonhoidon elämyksellisyyden. Pullossa pyörivät kukkien terälehdet eivät ole suuri juttu, mutta tekevät tuotteesta heti mielenkiintoisemman!
Neogen Real Flower Cleansing Water -puhdistusvesiä löytyy eBaysta myynnistä täältä*. Isoilla 300 ml pulloilla on tavallisesti hintaa noin 15 euroa.
Käytättekö puhdistusvesiä?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Mielenkiintoinen tuo, että ensin meikki pois ja sitten vasta kaksoispuhdistus. Millä ihon PH sitten neutralisoidaan? Ja tuleeko misellivedellä pyyhkiä, kunnes lappuun ei enää jää mitään?
Ihon pH neutralisoidaan sitten kaksoispuhdistuksen jälkeen tavallisella kasvovedellä, eli puhdistusvesi/misellivesi on van lisätuote puhdistuksen alussa. 🙂
Itse pyyhin muuten misellivedellä kunnes lappuun ei enää jää meikkiä, sillä haluan olla varma, että iho on oikeasti puhdas. Jos puhdistuksen kuitenkin aloittaa misellivedellä niin ei tarvitse varmasti olla yhtä tarkka, sillä kaksi muuta vaihetta kyllä puhdistavat varmasti kaikki rippeet. 🙂
Onko tietoa mikä näiden ph on? Mulla on haussa joku vähän tän tyylinen tuote.
Yritin itse mitata ja keltainen näytti pH-paperien mukaan asettuvan vähän alle viiteen ja punainen ehkä n. 5.5 paikkeille. 🙂
Kuinkahan terveellisiä nuo kukanlehdet tuolla nesteessä lilluessaan ovat, mieleen tulee kyllä, että ovat mätänevää biomassaa… Mutta voihan olla, että säilöntäaineet ovat tehokkaasti ’muumioineet’ ne 🙂
Luin jostain korealaisblogista, että misellivesikin voi kuivattaa iholle jäädessään. Olen siksi ryhtynyt huuhtomaan senkin pois aamupesulla.. ihan kuin sillä olisi vaikutusta ja kuivuminen on vähentynyt, tiedä häntä. MInkään puhdistustuotteen jääminen iholle ei voi olla hyväksi pidemmän päälle.
Tuskinpa niistä on ongelmaa, aika hyvin kuitenkin on täytynyt testata varmasti. 🙂
Joo, minäkin olen lukenut, että joillakin misellivesi voisi iholle jätettynä ärsyttää, mikäli iho on hyvin herkkä, eli silloin tuo ihon pyyhkiminen misellivedellä ennen kaksoispuhdistusta voi olla hyvä järjestys. 🙂
Sopivatko nàmà meikin poistoon jos on ripsenpidennykset?
Valitsisin siihen tarkoitukseen mielummin ihan silmämeikinpoistoaineen kyllä. :/