Tällaisia luomani Be Here Now Skincare -kangasnaamiot ovat

*Sis. mainoslinkin

Kerroin vähän aikaa sitten luomastani kosmetiikkabrändistä Be Here Now Skincare ja siitä, että se on tullut vihdoin myyntiin. Ihonhoidon ja henkisen hyvinvoinnin yhdistävän brändin valikoimassa on tällä hetkellä kaksi kangasnaamiota, joita fiilistelin jo aiemmassa postauksessani, mutta tänään halusin postata niistä tarkemmin, sillä moni on ollut halukas kuulemaan niistä lisää.

Lue myös: Luomani kosmetiikkabrändi on nyt myynnissä

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Be Here Now Skincare -tuotteet ovat itsessään ihonhoitoa ja naamioiden luominen suuren korealaisen kangasnaamiovalmistaja Leadersin kanssa oli mahtava, opettavainen ja ennen kaikkea antoisa prosessi.

Vaikka olen erittäin innoissani siitä, millaisia itse tuotteista tuli, ajattelen silti kuitenkin, että ne ovat vain välineitä johonkin paljon ihonhoitoa tärkeämpään, eli omasta jaksamisestaan huolehtimiseen.

Naamiohetken tarkoituksena on rentoutua hetkessä, eli ottaa itselleen aikaa, jotta jaksaa paremmin. Uskon, että useimmat meistä tarvitsevat sitä kiireisessä arjessa tasapainotellessaan. Kangasnaamio on helppo tapa muistuttaa itseään siitä ja toivon tietysti, että niiden inspiroimana vastaavankaltaiset rauhoittumishetket tulisivat useammalle osaksi arkea myös ilman naamiota.

Naamiopusseissa onkin mukana paitsi muutamia muistutuksia itsestään ja mielestään huolehtimisen tärkeydestä, mutta myös ohjeet rentouttaviin hengitystekniikoihin, joita voi kokeilla naamioita käyttäessä. Tärkeintä on, että pysähtyy nimenomaan olemaan hetkessä eikä murehdi menneitä tai stressaa tulevia. Näin mieli saa oikeasti latautua.

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Be Here Now Skincare -brändin valikoimassa on tällä hetkellä tosiaan kaksi kangasnaamiota eikä muita tuotteita, sillä brändin tarkoituksena ei ole työntää markkinoille myyntiin aina vain lisää, lisää ja lisää.

Naamiohetki itsessään on kuitenkin minusta aina ollut täydellinen tapa ottaa itselleen aikaa, joten halusin ”varastaa” sen omasta jaksamisestaan huolehtimisen välineeksi. Toivonkin, että tämän kautta tärkeä viesti voisi levitä myös niille, jotka eivät ole välttämättä tajunneet se tärkeyttä – olinhan itsekin yksi niistä ihmisistä.

Jotta naamiohetki olisi useimpien ulottuvilla, oli minulle tärkeää, että naamioit olisivat kohtuullisen hintaisia. Yhdellä naamiolla on tämän vuoksi hintaa 3,50 euroa ja niitä voi myös ostaa kymmenen naamiopussin pakkauksissa, joilla on hintaa 29,95 euroa.

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Vaaleansininen Relax & Let Go Moisture Boosting Sheet Mask on tehty kuivalle, kosteusköyhälle ja stressaantuneelle iholle. Tämä kangasnaamio on siis tehty sekä syväkosteuttamaan että rauhoittamaan ihoa.

Kangasnaamion seerumin juttu on sen sisältämässä hyaluronihapon, luonnonmukaisten uutteiden ja erityisesti aminohappojen yhdistelmässä.

Hyaluronihapon moni tunteekin ihon erityisenä tehokosteuttajana, mutta aminohapoista puhutaan vielä toistaiseksi vähemmän. Uskon kuitenkin, että niistä tullaan puhumaan tulevaisuudessa enemmän ja hyvää vahvistusta tähän antoi minulle myös vähän aikaa sitten mainitsemani ruotsalaisen Johanna Gillbron kirja Ymmärrä ihoasi, joka tarkasteli ihonhoitoa ihoa ymmärtävän ammattilaisen ottein ja usein jopa hyvinkin skeptisesti.

Lue myös: Hyaluronihappo on kosteuttavien ainesosien kuninkaallinen

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Iholla on luonnostaan aminohappoja ja niillä on tärkeä rooli ylläpitämässä ihon hyvinvointia ja sitä, että iho on kosteutettu. Niiden suurimpia hyötyjä ihonhoitotuotteissa käytettynä onkin nimenomaan se, että ne auttavat ylläpitämään ihon kosteustasapainoa ja pehmeyttä.

Osa amonihapoista on myös antioksidanttisia, eli ne tuovat ihonhoitotuotteissa iholle suojaa ulkoisten tekijöiden aikaansaamalta ennenaikaiselta ikääntymiseltä. Tämän vuoksi kangasnaamion hoitoseerumi sisältääkin niitä hyvin kattavan yhdistelmän, eli lähes kahtakymmentä erilaista aminohappoa.

Lisää aminohapoista ihonhoidossa voi lukea esimerkiksi Paula’s Choicen sivustolta täältä.

Be Here Now Kangasnaamio kokemuksia

Aminohappojen lisäksi naamion seerumista (tai itseasiassa molempien naamioiden seerumista!) löytyy aminohapoista rakentuva ainesosa nimeltä Palmitoyl Tripeptide-5. Tämä on myös ollut trendaava ainesosa, sillä tämä patentoitu peptidi on kehitetty huolehtimaan terveiden ihosolujen kunnosta niin, että ne myös pysyvät hyvinvoivina.

Tutkimuksissa on saatu alustavaa näyttöä siitä, että ainesosa voisi auttaa pitämään ihon hyvinvoivan ja nuorekkaan näköisenä pidempään parantamalla kollageenin tuotantoa. Ainesosaa tutkitaan edelleen, mutta varhaiset tutkimustulokset ovat antaneet vihiä siitä, että se voisi myös auttaa ehkäisemään haittaa tekevien toksiinien imeytymistä iholle imitoimalla kehon solujen luonnollisia kommunikointimekanismeja.

Voisi siis sanoa, että Palmitoyl Tripeptide-5 tsemppaa ihosoluja jatkamaan niiden kunnollista toimintaa, jotta iho tuottaa kollageenia, sillä solujen kommunikaation heikentyessä ihon kollageenintuotanto voi vähentyä merkittävästi, minkä seuraksena iholle puolestaan ilmestyy ikääntymisen merkkejä ja ryppyjä.

Tätä peptidiä käytetään erityisesti ikääntyvän ihon tuotteissa, mutta sitä sisältävä tuotekoostumus sopii myös ylläpitämään nuoremmankin ihon hyvinvointia.

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Vaaleanpunainen Inhale Exhale Glow Returning Sheet Mask -kangasnaamio on sekin hyvin kosteuttava, mutta tehty nimenomaan kuivalle ja stressin samentamalle iholle. Vaikka se kirkastaa ihoa, ei siinä kuitenkaan ole käytetty ihoa kuorivia happoja tai C-vitamiinia, eli sen koostumus on pidetty hyvin hellävaraisena, jotta se sopii mahdollisimman monille.

Suorien happojen sijaan molempien naamioiden seerumi sisältää sokerivaahterauutetta, jossa itsessään on luonnostaan hellävaraisia AHA-happoja. Tämä on kuitenkin ihoa hyvin, hyvin hellästi kuoriva ainesosa, sillä se sisältää vain omenahappoa ja tartar-happoa.

Molemmat naamiot siis kosteuttavat ihoa tehokkaasti, mutta niiden erona on nimenomaan se, että vaaleansininen rauhoittaa stressin rasittamaa ihoa ja vaaleanpunainen naamio taas kirkastaa stressin samentamaa ihoa. Myös vaaleanpunainen Inhale Exhale -naamio sisältää kuitenkin runsaasti ihoa rauhoittavia uutteita kuten mm. kamomillauutetta, portulakkauutetta, leväuutetta ja kameleonttilehtiuutetta.

(Oma suunympärysihottumani reagoi helposti, jos kangasnaamio sisältää ihoa kuorivia ja turhan paljon aktivoivia ainesosia, joten halusin pitää koostumuksen tehokkaasti kosteuttavana ja kirkastava, mutta mahdollisimman hellävaraisena.)

Lue myös: Opas AHA- ja BHA-hapoihin: Mitä ne ovat, mitä ne tekevät ja mitä kannattaa hankkia? 

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Myös Inhale Exhale -naamio sisältää tehokkaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa ja runsaasti luonnonmukaisia uutteita, mutta se ihoa kirkastava taika-aine on tässä naamiossa niasiiniamidi, joka tunnetaan nimenomaan ihoa kirkastavasta vaikutuksestaan. Korealaiset ihonhoitotuotteet sisältävät sitä usein, sillä se auttaa häivyttämään iholta pigmenttiläiskiä ja hyperpigmentaatiota tasapainottamalla liiallista pigmentin tuotantoa.

Ainesosa on kuitenkin melkoinen moniottelija, sillä se myös stimuloi kollageenintuotantoa, mikä voi ehkäistä ihon veltostumista. Tämän ansiosta se voi auttaa häivyttämään ryppyjä ja juonteita kuten esimerkiksi C-vitamiini tai retinolikin, mutta  niasiiniamidi tekee sen hellävaraisemmin ja ihoa ärsyttämättä.

Niasiiniamidi on myös täydellinen ainesosa epäpuhtaan ihon hoidossa, sillä se auttaa ehkäisemään tulehduksia ja rauhoittamaan ihoa. Se auttaa ihoa paranemaan nopeammin sekä häivyttämään epäpuhtauksien jättämiä jälkiä.

Kaikkien näiden ominaisuuksien lisäksi niasiiniamidi myös auttaa vahvistamaan iho luonnollista suojamuuria, minkä ansiosta kosteus säilyy iholla paremmin, jolloin iho tuntuu pehmeämmältä ja iho on vastustuskykyisempi.

Lue myös: Esittelyssä The Ordinary Niacinamide 10% + Zinc 1% -hoitotiiviste

Be Here Now Kangasnaamio kokemuksia

Molemmat naamiot tähtäävät siis tekemään ihosta täyteläisen kosteutetun, mutta täydentävät tuota vaikutusta hieman eri tavalla. Molemman kangasnaamiot sopivat kuitenkin oikeastaan kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille.

Paitsi että naamioiden hoitoseerumeja on mietitty tarkoin, on myös niissä käytetty kangas ollut aivan erityisen valintaprosessin tulosta. Kangas on lähes täysin maatuvaa Bemliese-puuvillaa, joka on ylellisen pehmeää ja asettuu kasvoja vasten kuin toinen iho. Se sopii siis nimenomaan länsimaalaisille kasvonpiirteille, eli kankaan muotoilussa on otettu huomioon korkea nenänvarsi ja muut yksityiskohdat, jotka saavat sen asettumaan kasvoille hyvin.

Naamion hyvä istuvuus tarkoittaa paitsi hyvää käyttömukavuutta, mutta myös sitä, että seerumin hoitavat aineet pääsevät imeytymään iholle mahdollisimman hyvin, kun seerumilla kyllästetty naamio on tiiviisti ihoa vasten.

Toinen naamiokankaan erityinen etu on siinä, että se sitoo hoitoseerumia erityisen hyvin, minkä ansiosta pussin pohjalle ensinnäkin jää vain hyvin vähän ylimääräistä seerumia, mutta sen lisäksi se myös auttaa huolehtimaan, ettei naamion kangas kuivu ennen aikojaan ja janoinen iho ehtii rauhassa ryystää itseensä sitä täytelöittävää seerumia.

Lue myös: Mikä tekee kangasnaamioista muita naamioita parempia?

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Itse pidän kangasnaamioita kasvoilla tavallisesti vartin, mutta joskus unohdan sen iholle pidemmäksikin aikaa ja se on edelleen hyvin kostea. Yleensä taitankin naamion aina sen vaikutusajan jälkeen puoliksi ja siirrän sen kasvojen jälkeen keulalle tai dekolteelle vaikuttamaan vielä toiseksi vartiksi. Yleensä naamio on vielä tämänkin jälkeen varsin kostea.

Koska naamion kangas sitoo seerumia hyvin itseensä, ei seerumi myöskään ala valua leukapielistä kesken naamion käytön. Optimaalinen naamiohetki olisi tietysti niin, että voi oikeasti rauhoittua paikoillaan ja vain olla hetken, mutta jos tämä ei ole mahdollista ja naamiohetken keskeyttää vaikkapa olohuoneessa hädissään rääkyvä lapsi, koira, papukaija tai mies, voi naamio kasvoillaan vaivatta rynnätä katsomaan, mikä on hätänä ilman, että naamio tippuu kasvoilta tai nesteitä tiputtelee ympäriinsä.

(Ja jos joku miettii: kankaan kyky sitoa seerumia ei vaikuta siihen, etteikö se päästäisi sitä iholle.)

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Kun kangasnaamioiden hoitavaa seerumia työstettiin, piti tietysti miettiä, millainen olisi optimaalinen seerumi. Kävi ilmi, että toiset haluavat seerumin tuntuvan iholla kangasnaamion käytön jälkeen kunnolla (hep, täällä yksi sellainen käyttäjä!), mutta toiset taas inhoavat, jos iholle jää kangasnaamion jälkeen klähmäinen tunne.

En halunnut tinkiä kummankaan käyttäjäryhmän mieltymyksistä, joten kangasnaamioista tehtiin monikäyttöisiä.

Jos kangasnaamion poistaa kasvoilta ja odottaa viitisen minuuttia, on klähmäisyys kadonnut ja iholla on vain täyteläisen kosteutettu ja hoidettu tunne. Näin käytettynä naamiot sopivat hyvin esimerkiksi sekaiholle tai ihon pikakaunistukseen ennen tärkeää menoa. Näitä voi siis myös käyttää aamulla – jos vain on aikaa.

Itse käytän näitä välillä meikkipohjan alla, sillä meikki levittyy näiden päälle hyvin ja pysyy minusta paremmin. Nämä eivät ole myöskään lähteneet murustumaan minkään kokeilemani meikkipohjan kanssa.

Jos taas tahtoo ravita ihoa oikein kunnolla, voi naamiopussin pohjalle jääneen pienen seerumimäärän sivellä vielä lopuksi iholle, jolloin iho tuntuu ravitummalta. Tämä taktiikka sopii erityisesti kuivalle iholle ja meille, jotka tykkäämme, kun iholle jää ravittu tunne (varsinkin illalla naamiota käyttäessä).

Naamiot eivät ole täysin hajusteettomia, mutta niiden kevyesti parfymoitu tuoksu on pyritty tekemään kevyeksi ja neutraaliksi. Testiryhmissä naamion tuoksu ei esimerkiksi jäänyt kenenkään mieleen erityisesti, mikä tarkoitti sitä, että se oli käyttäessä miellyttävä, mutta sitä ei liiemmin tullut edes ajatelleeksi.

Be Here Now Skincare -tuotteista voi lukea lisää tältä sivulta.

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Kun naamiot tulivat myyntiin parisen viikkoa sitten, saivat ne teiltä aivan huikean hyvän vastaanoton ja moni on jo tilannut naamioita kokeiluun.

Onkin ollut mahtavaa saada Instagramin puolella jo palautetta naamioista ja on tietysti ollut erityisen ihanaa kuulla, että näitä kokeilleet ovat pitäneet näistä yhtä paljon kuin minä ja testiryhmä. On myös ollut mahtavaa saada siellä kuvia ihmisistä naamio kasvoilla ja todeta, että ne todellakin istuvat hyvin.

Useampi onkin jopa laittanut viestiä ja todennut näiden olleen parhaita kokeilemiaan naamioita, minkä kuuleminen on saanut minut aivan erityisen iloiseksi. Ihan eniten kuitenkin toivon, että naamiot kannustavat ihmisiä muistamaan ottaa aikaa itselleen arjen keskellä – mielellään myös ilman kangasnaamiota.

*Osta Be Here Now Skincare -tuotteet Elevenin verkkokaupasta täältä.

Be Here Now Skincare tuotteet kokemuksia Virve Fredman

Kuinka te huolehditte omasta jaksamisestanne arjessa?

3 kommenttia artikkeliin ”Tällaisia luomani Be Here Now Skincare -kangasnaamiot ovat”

  1. Jes, kiitos lisäinfoista! Erityisesti toi vaaleanpunainen naamio kuulostaisi just täydelliselle 🙂 Täytyy varmaan tilata seuraavassa Elevenin tilauksessa! Ekologisuuteen liittyen tuli vielä pari kysymystä mieleen. Onko toi käytetty puuvilla luomupuuvillaa? Ja voiko naamion pakkauksen kierrättää?

  2. Iik, onko näiden teko lopetettu, vai mistä näitä nykyään saa, kun Elevnistä ei enää löydy. Mitkään muut kangasnaamiot ei ole istunu niin hyvin kuin nämä kasvoilleni ja kosteutuskin on hyvä ellei paras 🙂 se kehuista

    • Kurjaa, jos ei ole enää saatavilla. Niitä valmistutettiin silloin vain yksi valtava erä, eli ovat varmasti sitten loppuneet eikä siellä taida olla valitettavasti töissä enää ketään, joka tietäisi prosessista tarkemmin. Ihanaa kuulla kuitenkin, että tykkäsit! ❤️

Kommentointi on suljettu.