Kuinka voi olla onnellinen?

Helsingin Sanomissa oli tänään mielenkiintoinen artikkeli onnellisuudesta ja nimenomaan sen tavoittelusta. Artikkelin otsikkona oli, että ”mittariksi on noussut onnellisuuden esittäminen, mutta tutkijoiden mukaan se saa meidät vain voimaan pahoin”.

Asiaa jatkettiin esittämällä, että pakkomielteinen täydellisyyden kaipuu myrkyttää myönteisyyden ja kysyttiin, onko onnellisuuden tavoittelussa edes järkeä. Artikkelissa puhuttiin onnellisuuden tavoittelun inhimillisyydestä, mutta todettiin silti, että varsinkin alle 40-vuotiaiden Y-sukupolvi on kasvanut haitalliseen täydellisyyden tavoitteluun, joka itseasiassa estää olemasta onnellinen.

”Kun menestykseen kuuluu myös onnellisuuden esittäminen, positiivisuus on muuttunut kannustavasta myrkylliseksi.”

”Jos ihminen ei ole aidosti onnellinen, hänelle tulee sosiaalinen paine esittää sellaista.”

Kuinka olla onnellinen

Aihe oli minusta hyvin mielenkiintoinen ja halusin tarttua kirjoittamaan siitä. En ole psykologi tai onnellisuusasiantuntija, mutta olen tyyppi, joka on tehnyt viimeisen vuoden aikana paljon asioita saavuttaakseen onnellisemman elämän ja vasta ihan viimeaikoina havahtunut siihen, ettei onnellisuus olekaan asia, jonka voi saavuttaa sitä tavoittelemalla.

Oma suurin ongelmani oli, että ajattelin tosiaan ennen onnellisuuden olevan jotain sellaista, mikä ”saavutetaan” vasta jonkun jutun myötä.

Kun saan työtilanteen paremmaksi, voin olla onnellisempi. Kun ihmissuhteet ovat hyvin, olen onnellisempi. Kun taloudelliset tavoitteeni toteutuvat, voin olla onnellisempi. Kun asun sellaisessa asunnossa, kun elämäntilanteeni on sellainen ja niin edellen.

Saavutan onnellisuuden sitten, kun asiat ovat paremmin. Sitten kun jokin asia muuttuu. Sitten kun vaihdan ympäristöä ja työtilanteeseen tulee muutoksia. Sitten kun jotain.

Ajattelin ennen, että onnellisuus riippuu ulkoisista asioista. Siitä, mitä minulle tapahtuu, siitä mitä ympärilläni tapahtuu ja että kaikki ikävät minulle tapahtuvat asiat vain vaikeuttavat sitä, että ”pääsisin onnellisuuteen”. Olin niin onnellinen hetken, mutta sitten tapahtui näin.

Jos on taipumuksia perfektionismiin, niin onnellisuutta voi olla vieläkin vaikeampi ”saavuttaa”, koska ainahan asiat voisivat olla paremmin. Aina voi saavuttaa enemmän sekä olla parempi ja jostain syystä tavoitteisiin pääsy ei tunnukaan koskaan siltä, mitä kuvitteli. 

Lue myös: Jos haluat hyvän elämän, lue tämä kirja

Kuinka olla onnellinen

Tein pitkään asioita saadakseni selville, miltä tuntuu, kun sen on tehnyt. Ei siitä taida olla viikkoakaan kun viimeksi kerroin täällä blogissakin sen olevan syy siihen, miksi teen asioita.

Ajattelin aina, että jonkun asia tekeminen tuntuu varmasti huikealta. Jälkikäteen olen ollut jopa pettynyt, kun asian tekemisen jälkeen ei ole ”tuntunut tarpeeksi onnelliselta” tai oikeastaan edes mitenkään erilaiselta, kuin edellisenä päivänä.

Joskus mietin, että onko minussa vikaa, kun en tuntenutkaan, kuten olin odottanut. Kyllähän nyt pitäisi olla onnellinen. Taidan olla vain kiittämätön kakara, jolle ei mikään riitä, kun en osaa tuntea tämän saavuttamisesta suurempaa onnellisuutta.

Olin esimerkiksi lapsesta asti halunnut julkaista kirjan, mutta kun olin julkaissut sen, ei se tuntunut oikeasti miltään. Tottakai olin iloinen, että se oli julkaistu, mutta olin odottanut jotain niin paljon isompaa ja onnellisempaa tunnetta.

Kun irtisanouduin päivätöistä, tein sen suureksi osaksi siksi, että halusin tietää, miltä se tuntuu. Miltä tuntuu tietää, ettei huomenna tarvitse mennä töihin ja voi itse täysin valita, kuinka jokaisen vuorokautensa minuutin täyttää.

Ajattelin, että ehkä vain en ole oikein käsittänyt, että olen tehnyt sen, kun vielä viikkoa tai kuukauttakaan myöhemmin se ei tuonut mitään kauhean suurta tunnetta  – ehkä korkeintaan helpotusta siitä, että stressi laski ja saatoin muutenkin nukkua paremmin eläessäni itselleni täysin sopivassa rytmissä.

Olin lukenut ennenkin jostakin, kuinka nopeasti positiiviset tuntemukset laantuvat ja esimerkiksi voiton tunne katoaa saavutuksen jälkeen nopeasti. Viime viikonloppuna kuulin sitten ne itselleni tärkeät sanat, kun eräs tyyppi sanoi, että se, miltä susta tuntuu asian saavutettuas on se sama, miltä susta tuntuu nyt.

Se, että saavuttaa jonkun tavoitteensa voi tuoda esimerkiksi iloa ja tyytyväisyyttä, mutta ei se ole koskaan tuonut itselleni mitään sen pysyvämpää onnellisuuden tunnetta. Niin kauan kuin oman onnellisuuden tunteen ripustaa ulkoisten asioiden varaan, ei se taatusti ole kovin kestävä.

Voinpahan siis itse lakata tekemästä asioita vain tietääkseni, miltä niiden jälkeen tuntuu ja keskittyä siihen, miltä nyt tuntuu.

Lue myös: 3 hyvinvointia lisäävää kirjaa, joita suosittelen kaikille

Kuinka olla onnellinen

Nykyään koen itse, että onnellisuus on tunne ja se nimenomaan tunnetaan. Usein se, että sitä yrittää sanoittaa esimerkiksi kuvailemalla sen syitä jopa pilaa sitä tunnetta. Niin kauan kuin sen tunteen tuntemisen laittaa riippuvaiseksi jostakin tekijästä, se tulee ja menee – tai sitten harvoin edes tulee.

Tänään sain myös kiinni siitä ajatuksesta, ettei kiitollisuuskaan ole yhtä kuin onnellisuus. Hetken aikaa olin ajatellut, että juuri kiitollisuus on sitä, minkä kautta saavuttaa onnellisuuden. Kun osaa olla kiitollinen siitä, mitä itsellään on (ja varsinkin niistä pienistä asioista), niin silloinhan on pakko olla onnellinen?

Nyt ajattelen, että kiitollisuuden kautta voi lisätä ilon ja joskus jopa onnellisuuden tunnetta, mutta usein kiitollisuudessa vain listataan sanamuotoon puettuna niitä hyvin olevia konkreettisia asioita. Nimetään niitä juttuja, joista “voi olla onnellinen” ja yritetään nähdä kultareunukset kaikessa. 

Käytännössä siis listataan niitä asioita, jotka yhteiskunta ympärillämme määrittää hyvän ja onnellisen elämän mittareiksi ja pelataan bingoa sillä, mitkä niistä voi itse rastittaa.

Voisiko kuitenkin olla, että useimmilla meistä on vääränlaisia käsityksiä siitä, mitä onnellisuus itseasiassa on ja uskomme siksi, että onnellisuus tarkoittaa sitä, että asiat ovat hyvin ja olemme tyytyväisiä?

Mitäs jos onnellisuus onkin vain tunne, jota voi sanattomasti tuntea muulloinkin?

Lue myös: 6 kirjaa, jotka muuttivat elämäni

Uskon, että usein onnellisuus ja tyytyväisyys sekoitetaan toisiinsa ja kuvitellaan, että onnellinen voi olla vasta sitten, kun on tyytyväinen ja tyytyväisiähän me olemme vain harvoin, koska asiat voisivat aina olla vähän paremmin – varsinkin, jos vertaa muiden elämään, jonka tähtihetket näkee somessa.

Onnellisuus ei myöskää minusta tarkoita, että aina pitäisi olla positiivinen, sillä välillä negatiivisia asioita tulee vastaan ja ne on pakko käsitellä.

Helsingin Sanomien artikkelissa puhuttiin myös siitä, kuinka onnellisuuden tavoittelu ja sen maksimoinnin yrittäminen voivat onnellisuuden sijaan jopa johtaa onnettomuuteen, kun päätöksiään alkaa puntaroida liikaa ja miettii jatkuvasti, tekikö varmasti oikean valinnan, vai tekisikö jokin toinen vaihtoehto onnellisemmaksi.

Uskon itse, että artikkelissa mainittu pahoinvointi onnellisuuden tavoitteluun liittyen tulee usein siitä, että yritetämme perustella muille sitä onnellisuutta ja kertoa, miksi tunnemme sitä. Sen myötä halutaan, että meillä on konkreettisia asioita, joista voidaan kertoa olevamme onnellisia ja jos niitä ei ole, tuntuvat meistä perustelut muiden silmissä puuttuvan.

Jos ei voi listata sellaisia asioita, jotka yhteiskunnassa yleisesti ajatellaan onnellisuutta tuovina, niin voiko sitten olla onnellinenkaan? Toisaalta jokainen varmasti tietää, että rikas, kaunis ja täydelliseltä vaikuttavan puolison napannut voi olla hyvinkin onneton ja päätyä sen myötä jopa varsin traagisiin ratkaisuihin.

Uskon, että samalla tavalla kuin joku voi tuntea pahaa huonoa oloa ilman, että muut voivat ymmärrätää sen syitä (”sullahan on kaikki hyvin, eihän sulla voi olla paha olla”), onnellisuuttakin voi tuntea ilman muille näkyviä, konkreettisia syitä.

Lue myös: Helpompaa elämää tunnelukkoja avaamalla

Kuinka olla onnellinen

Kuuntelin joitakin kuukausia sitten Ilkka Koppelomäen Saa mitä haluat -kirjan ja se resonoi jo silloin niin paljon, että tein siitä postauksen blogiini. Tänään aamulla olin Ilkan pitämässä webinaarissa, jossa puhuttiin jälleen onnellisuudesta ja nyt hieman eri tilanteessa ollessa erilaiset asiat resonoivat.

Webinaarissa tehtiin Ilkan yleisesti käyttämä harjoitus, jossa vain keskityttiin olemaan onnellinen minuutin ajan.

Tämä ei olisi kolahtanut minuun yhtään vielä jonkin aikaa sitten, sillä olin niin fiksautunut siihen ajatukseen, että onnellisuus tulee ulkoisista asioista ja on riippuvainen siitä, kuinka niihin suhtaudun. Joskus jopa ärsytti se, että hoettiin, kuinka asioissa pitää nähdä ne hyvät puolet.

Tee vain niitä kiitollisuusharjoituksia niin kyllä se siitä ja opit näkemään, kuinka hyvin sulla asiat onkaan.

Nyt ajattelen, ettei onnellisuuden tunnetta tarvitse yhdistää konkreettisiin asioihin. Yleensä spontaani reaktio onnellisuutta etsiessä on alkaa listata mielessään asioita, jotka ovat hyvin ja joista on kiitollinen, mutta onnellisuuden tuntemisessa ei tarvitse olla kyse siitä.

Onnellinen voi olla ilman mitään syytä, mutta sen tunteen löytäminen ja kokeminen voi vaatia harjoittelua. Minulla se ainakin vaatii, mutta tuntui jopa helpottavalta tajuta tämä. Tuntui hyvältä vain hetken aikaa hymyillä ilman syytä ja tuijottaa johonkin miettimättä, miksi hymyilen ja olla keksimättä siihen sanamuotoon puettuja syitä.

Tokikaan en voi tietää, onko onnellisuudessa kysymys juuri tästä. Ehkä ensi viikolla kuulen jotain vielä parempaa. Lohdullista on kuitenkin se, ettei onnellisuuden ja tyytyväisyyden tarvitse kulkea jatkossa käsi kädessä, eli voin tuntea onnellisuutta, vaikka en olisi tilanteessa, johon olisin tyytyväinen.

Kun Hesarin artikkelissa yritettiin pureutua onnellisuuden määritelmään kävi selväksi, ettei sitä ihan suoraan löydy ja esimerkiksi onnellisuustutkija Ilona Suojanen sanoi antavansa ihmisten määritellä itse, miten he kokevat oman onnellisuutensa.

En siis lähde väittämään, että omat ajatukseni onnellisuudesta olisivat jotenkin oikeita, mutta halusin silti jakaa ne siltä varalta, että joku muukin saisi kiinni ajatuksesta, ettei onnellisuus välttämättä löydy tiettyjen asioiden saavuttamisesta tai omistamisesta (enkä nyt tarkoita tällä vain materiaa).

Lue myös: Jos haluat onnellisen elämän, kokeile japanilaista ikigaita

Kuinka olla onnellinen

Millaisia ajatuksia teillä on onnellisuudesta?

13 kommenttia artikkeliin ”Kuinka voi olla onnellinen?”

  1. Nyt kyllä osu ja uppos tää teksti! Olen hetki sitten eronnut pitkästä parisuhteesta ja muuttanut uuteen kotiin. Huomaan koko ajan jotenkin kysyväni itseltäni, että oonko onnellinen ja ekaa kertaa ylipäänsä aktiivisesti mietin ja mittaan sitä.

    Varmasti tää elämänmuutos, yksinolo ja muiden jatkuva kysely voinnista vaikuttaa, että sitä onnellisuutta oikein tavoittelee tietoisesti. Monesti sitä on parisuhteessa niin kuplassa, että sitä vaan elää päivästä toiseen. Nyt kyllä tämän tekstin luettuani yritän lopettaa onnellisuuden tavoittelemisen, kun en edes tiedä mitä tunnetta tavoittelen 🙂

    Nyt on monesti harmittanut näillä hienoilla keleillä, kun ei ole mökkiä eikä edes eron jälkeen omaa pihaa. Sain maanisen fiksaation, että mökille on ihan pakko päästä, että sitten olisin onnellinen. Vuokrattiin viime viikonloppuna mökki kaveriporukalla ja siinä sitten yöllä laiturilla istuessani mietin, että olenko onnellisempi kun sain mitä halusin. No en kai ollut. Tyytyväinen tai kiitollinen kyllä, mutta onnellisuudesta en tiedä. Ehkä enemmän pettynyt, kun odotin jotain huumaavaa onnentunnetta, joka viiltää läpi kropan. Se arvatenkin jäi saavuttamatta 🙂

    Vastaa
    • Ihana kuulla, että teksti kolahti! <3 Hyvä esimerkki kyllä tuo mökkijuttu. Tuli itsellenikin mieleen monta sellaista tilannetta, kun on järjestänyt asiat niin, että "sittenhän on pakko kyllä olla onnellinen" ja tajuaa, ettei vain se ratkaisekaan tai muuta mitään.

      Vastaa
  2. Vanha arabialainen viisaus kuuluu: ”Sunshine all the time makes a desert”. Jos on aina iloinen, ei ole koskaan iloinen. Onnellisuus ei tarkoita, että on jatkuvasti tyytyväinen, hyväntuulinen eikä mikään asia ole huonosti. Ongelmien määrä tuntuu olevan vakio: kun pääset yhdestä eroon, toinen tulee tilalle. Ehkä tämän tajuaminen ja hyväksyminen onkin se onnen avain.

    Vastaa
    • Ihana kommentti, kiitos! <3 Niinhän se tosiaan on, että onnellisuus, iloisuus ja positiivisuus menevät helposti sekaisin. Tuo on varmasti juuri se ratkaiseva juttu, että onnellinen voi olla, vaikka olisi ongelmia eikä onnen tunteminen tarkoita, että pitäisi olla jatkuvasti positiivinen kaikesta. 🙂

      Vastaa
  3. Moi! Sun blogin syöte ei ole päivittynyt melkein viikkoon eli esim. Bloglovinissa ei tule ilmoitusta uusista postauksista. Ihmettelinkin, kun ei ollut tullut postauksia, mutta olihan niitä tullut, ne ei vain näy 🙁

    Vastaa
  4. Jos sulla ei saavutuksen jälkeen tunnu juuri miltään, niin eihän se silloin ole sinulle suuri saavutus. Se on voinut olla tavoite ja olet ehkä ollut ahkera, mutta ei se ole saavutus.
    Tein compostelan pyhiinvaellusreitin. Kyllä sen jälkeinen saavutuksen tuoma onnentunne oli ikimuistoinen, vaikka jalkoihin koski. Yksi elämäni onnellisimmista päivistä.
    Kuulostaa, että et haasta itseäsi läheskään tarpeeksi. Milloin olet tehnyt jotain jota pelkäät sen jälkeen kun jätit työn? Enkä puhu nyt kemiasta, vaan jostain mikä on tuolla maailmassa, joka sekä hirvittää että kiehtoo.
    No Ruotsissa saa jännitystä elämään jo koronastakin, mutta eihän elämä voi olla pelkkää mukavuusalueella olemista.
    Onnellisuus päämääränä tekee ihmisestä feikin ja maailmasta irrallaan olevan. Onni tulee sivutuotteena, kun elää merkityksellisesti.

    Vastaa
    • Mielenkiintoinen näkökanta! Ihana kuulla, että sinulla on tuollainen kokemus, joka on saanut sinulle aikaan onnen tunteita. 🙂

      En ehkä itse osaa ajatella tätä noin kuten kirjoitit, koska minkään asian saavuttaminen ei tosiaan ole tuonut minulle jälkikäteen erityistä tunnetta (yleensähän ne tunteet tulevat jo matkalla asian parissa puuhatessa kun huomaa ”pärjäävänsä”) ja olikin ihana ajatus, ettei niitä erityisiä tunteita tarvitse ”jahdata”, koska voin tuntea sitä onnellisuutta tässä ja nyt heti. Eli ensimmäistä kertaa olen tajunnut, ettei minun tarvitse olla koko ajan keksimässä, mitä tehdä, jotta kokisin ”saavuttaneeni jotain”. Kuten tosiaan totesin, jos on taipumuksia perfektionismiin, niin kaikenhan voi tehdä aina paremmin, nopeammin yms.

      Jos asiaa haluaa mitata fyysisissä jutuissa, niin kun esimerkiksi vuosien tauon jälkeen menin juoksemaan ja juoksin spontaanisti kymmenen kilometrin lenkin, en ole ajatellut, että ”wow, tuntuupa hitsin hyvältä, että tein sen ja jaksoin”, vaan ajattelen, että ”nice, nyt kun tein tämän, niin huomenna voisi varmasti juosta 11 km”.

      Mielenkiintoinen aihe pohtia myös tuo itsensä haastaminen. Tuntuu, että töiden lopettamisen jälkeen olen uskaltanut paremmin mennä epämukavuusalueelleni, kun en vain roiku varmassa työssä. Eli minulle sitä ovat olleet esimerkiksi monien keskusteluiden käynti, jotka olisivat ennen pelottaneet, tietyt talouteen liittyvät valinnat, esiintymiset, joidenkin postauksien julkaisu ja jo ihan esimerkiksi sekin, että päätin lopettaa meikkaamisen ja alkaa näyttäytyä blogissakin ilman meikkiä. Ne jutut ovat ennen pelottaneet, mutta se hauskuus on juuri ollut siinä, ettei niiden jälkeen ole tuntunut mitenkään erilaiselta, vaan ne tuntemukset ovat liittyneet aina muihin ajatusprosesseihin, jotka on pitänyt käydä läpi. Kun ei ole työtä ”turvana”, on arjessa yllättävän monta asiaa ja valintaa, jotka ovat pelottaneet ja jotka pitää vain hoitaa. 🙂

      Itseasiassa juuri parasta on ollut se, että olen tajunnut onnen olevan tässä ja nyt eikä vasta sitten jossain, kun olen tehny jotain tuolla maailmalla, kuten ennen ajattelin. Eli ehkä voinkin päättää tämän pohdinnan siihen, että tämä on juttu, jonka ”tekemisen” (eli pohtimisen) jälkeen on itseasiassa tuntunut todella erilaiselta. 😀

      Olisi muuten ihanaa saada kuulla lisää muiden siitä, että millaista on ”elää merkityksellisesti”. Se on tässä viime päivinä pyörinyt paljon mielessä kun olen tajunnut, että omien erityisten tuntemusten jahtaaminen ei itselläni enää kuulukaan prioriteetteihin. 🙂

      Vastaa
  5. Mun mielestä onnellisuutta ei voi jahdata, vaan sitä voi kokea milloin vain. Voi olla yhtä aikaa onnellinen ja surullinen, esimerkiksi. Mutta minulle onnellisuus on hyvin lähellä tyytyväisyyttä, joka on myös lähellä kiitollisuutta. Kun on perusasiat kunnossa, voi olla kaikessa rauhassa onnellinen, tyytyväinen ja kiitollinen, eivätkä nämä minusta hirveästi eroa toisistaan. Mutta olen myös samaa mieltä edellisen kanssa, että elämän merkityksellisyys on onnellisuuden kannalta olennaista. Jos elämällä ei ole tarkoitusta, niin on vaikea nähdä, miten voisi kokea onnellisuutta.

    Merkityksellisyys voi olla mitä tahansa, mikä tekee omassa mielessään elämästä elämisen arvoisen. Merkitys syntyy minusta siitä, että se on jotain ”itseään isompaa”. Syvin merkitys elämään tulee mielestäni jostain sellaisesta, missä jollain tavalla palvelee muita tai kokee tekevänsä maailmasta yleisesti paremman paikan elää. Kuulostaa hirveän suurelliselta, mutta ei tarvitse saada Nobel-palkintoa, jotta voisi elää näin. Jollekin se voi olla vaikka lapsen kasvatus tai vanhemmista huolehtiminen. Jollekin se on kutsumusammatti, jollekin oman luovuuden kanavoimista, jollekin hyväntekeväisyyttä, vapaaehtoistyötä, tutkimuksen tekoa tai mitä tahansa, jossa itse asiassa tavoitteena ei ole ensisijaisesti oman onnellisuuden lisääminen vaan _muiden_ hyvinvoinnin edistäminen.

    Lyhyesti sanottuna elämän täytyy olla mielekästä, jotta voisi tuntea onnellisuutta. Se, mistä mielekkyys syntyy, on yksilöllistä.

    Vastaa
    • Kiitos, että jaoit ajatuksiasi aiheesta! <3 Juuri tuo, mitä sanoit nimenomaan muiden hyvinvoinnin edistämisestä on itsellänikin ollut viime päivinä se paljon mielessä oleva ajatus tähän aiheeseen liittyen. 🙂

      Vastaa
  6. Tosi mielenkiintoinen aihe! Just tällä hetkellä tuntuu, et mut tekisi parhaiten onnelliseksi huolettomuus. Usein murehdin ja olen huolestunut etukäteen ihan pienistäkin asioista (tyyliin pukeudunko kävelylenkille liian lämpimästi/kylmästi). Kun en huolehdi, voin elää vain tavallista arkea, joka ei välttämättä ole täynnä erityisiä ”onnen tähtihetkiä”, mutta tarjoaa riittävästi mukavia kokemuksia ja hauskuutta. En tiedä, miten silloinkaan määrittelisin oman onnellisuustasoni, mutta ainakaan en huolehtisi, olenko onnellinen 🙂

    Vastaa
  7. Mä näkisin tän tilanteen niin että sulla on perusasiat niin hyvin että sä pystyt keskittymään vaan onnellisuuden tunteeseen. Olet myös siis päässyt tavoitteeseen että teet just sitä mistä tykkäät ja sun taloudellinen tilanne on vakaa. Sitähän on jopa tutkittu että kun perusasiat on hyvin on ihminen usein onnellisempi. Sen saavuttaminen on mun nähdäkseni etuoikeus. Se että joutuu puurtamaan 12h päivässä töitä minimipalkalla ja on vaikka työpaikkakiusattu, mutta sitä on pakko tehdä että saa vuokran maksettua ja esim lapset ruokittua tulee ihmisestä lähinnä väsynyt, siinä tilassa on tosi vaikee tuntea olevansa onnellinen, vaikka monet asiat saattavatkin tuoda onnen tunteita. Myös pitkäaikaistyöttymyys on asia johon ei välttämättä voi vaikuttaa vaikka kuinka lukisi self help kirjoja ja pyrkisi pitämään itsestään huolta. Nämä tilanteet usein johtaa masennukseen ja loppuun palamiseen ja se on asia jolle ei voi mitään. Se ei kuitenkaan estä tavoittelemasta näitä elämän peruspalikoita, mutta ne on yleensä saatava kuntoon (lääkitys, terapia, oma asunto talvella) voidakseen tuntea olevansa onnellinen sen sijaan että kokee onnen hetkiä. Vaikkakin onnellisuus (kokonaisvaltaisena tunteena, ei pelkkinä ohi menevinä hetkinä) on asia jota pitää tietoisesti harjoittaa ymmärtääkseen että pienet vastoinkäymiset ei kaada elämää eikä vie pois onnellisuutta vaan se tuntuu vain hetkellisesti ikävältä. Itse koen myös päässeeni (huom pääsy vaatii tavoitteen) tunteeseen siitä että voin olla onnellinen. Nyt asiat on hyvin, niin kuin niiden kuuluu olla. Mielenterveysongelmat on hallinnassa ja mulla on koti eikä tarvi miettiä että syönkö loppu kuusta kynsiä. Tämä kaikki on saavutettu kovalla työllä, säästämällä rahaa kun sitä on ollut ja keskittymällä paranemiseen ja traumojen/tunnelukkojen työstämiseen. Tässä tilanteessa ei paljon oo kolmen kuukauden lomautus haitannut kun sen on voinut ottaa pitkänä lomana. Toistan, onnellisuus on etuoikeus ja se saavutetaan sitä aktiivisesti tavoittelemalla.

    Vastaa
    • Vielä lisäyksenä aiempaan kommenttiin liittyen. En koe että mun elämällä olis suuremmassa kaavassa mitään merkitystä. Mulla ei ole tavoitteita elämässä. Mä vaan elän tätä elämää ja se on se mitä haluan tehdä. Elämäntarkoituksen etsiminen ja muiden hyvinvoinnin edistäminen tavoittelu ei kuulu mulle mitenkään. En myöskään ole missään kutsumusammatissa, se on vaan työ jonka teko ei herätä mussa tunteita juuri suuntaan tai toiseen. Noikin asiat on itsestään ulkoisia tavoitteita joilla ei mun mielestä ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.

      Vastaa

Jätä kommentti