Moni on kysellyt tämän hetken kuulumisiani, joten tässä pieni yhteenveto siitä, mitä elämääni kuuluu tällä hetkellä.
Vietin juuri Espanjan Torreviejassa kuusi ihanaa kuukautta ja rakastuin paikkaan totaalisesti.
Nuo kuukaudet olivat juuri sitä, mitä tarvitsin uupumuksesta toipumiseen ja antoivat minulle todella paljon energiaa sekä henkisesti että fyysisesti.
Tutustuin lukuisiin uusiin ihmisiin, kokeilin uusia asioita, löysin itsestäni uuden sosiaalisen puolen ja ylipäätään virkistyin.
Torrevieja itsessään ei ole suoranaisesti mikään erityisen kaunis kaupunki, mutta viehätyin suuresti siitä, millaisen elämän se minulle mahdollisti.
Tällä hetkellä ajattelen, että voisin hyvinkin palata sinne jopa pysyvämmin kunhan vain ensin saan muutamat muut seikkailut kokeiltua.
Lue myös: 7 syytä, joiden vuoksi viihdyn Torreviejassa
Palasin kesäksi Ruotsiin ja voin sanoa, että ensimmäistä kertaa olen vihdoin kokenut nauttivani täällä olemisesta.
Minulla ja Ruotsilla on ollut hieman vaikea suhde enkä ole koskaan oikein pitänyt Ruotsista suuremmin.
Olen kuitenkin viihtynyt täällä paremmin kuin Suomessa, joten olen ajatellut, että kunnes löydän sen paikan, jossa oikeasti tuntuu kodilta, voi tukikohtani olla siihen asti Ruotsissa.
Kiitos kaiken Torreviejassa koetun ja sen mukana saamani energian, elämänilon ja sosiaalisuuden, on elämä Ruotsissa kuitenkin tuntunut nyt erilaiselta kuin aiemmin.
Muutimme Ruotsissa reilu vuosi sitten pikkutaloon, jossa asumista olen rakastanut.
Elämä pikkutalossa onkin tuntunut tänä kesänä ihan siltä kuin olisin kesämökillä.
Ympärillä on kaunista luontoa, kaikkialla on ihanan rauhallista ja elämä tuntuu ihanan kiireettömältä – juuri sellaiselta kuin sen kuuluukin tuntua.
Täällä kaikki on hyvin.
Lue myös: Nämä asiat yllättivät minut minitaloon muuttaessa
Tänä kesänä olen myös ollut sosiaalisempi kuin koskaan aiemmin ja löytänyt valtavasti erilaisia aktiviteetteja ja uusia kiinnostavia ihmisiä.
Olen pohjimmiltani edelleen introvertti, joka tarvitsee latautumiseen omaa rauhaa, mutta ihmisten seurassa on silti ollut mukavaa olla.
Olen myös viettänyt aikaani nauttien hyvistä kirjoista, kauniista ympäristöstä, jatkanut ahkerasti espanjan opiskeluja ja nauttinut siitä, että voin ihan vain olla tuntematta syyllisyyttä siitä, etten ole saavuttamassa mitään.
Siihen pisteeseen pääsy on vienyt suorittajaluonnoltani aikaa.
Viime viikkoina olemme myös raivanneet aiemmin jo varsin minimalistiseksi kutistunutta tavaramääräämme entisestään ja suunnitelleet seikkailua tulevalle talvelle.
Sitä ennen vuorossa on kuitenkin yksi ihana matka, jolle olen halunnut jo muutamia vuosia ja joka toteutuu nyt vihdoin.
Lue myös: Espanjalaiset, pään kirjaimellisesti sekoittavat kirjahyllyt
Lähdemme nimittäin pitkälle vaellukselle Espanjan Santiago de Compostelaan.
Oma vaelluksemme kulkee perinteistä Ranskan reittiä, eli aloitamme vaelluksen Ranskan puolelta ja vaellamme noin 800 kilometrin matkan läpi pohjoisen Espanjan Santiago de Compostelaan.
Jos energiaa riittää, jatkamme siitä vielä noin sata kilometriä Finisterreen.
Lähdemme vaellukselle kahden viikon kuluttua ja odotan sitä innolla.
En lähde vaeltamaan päämäärän takia, vaan tällä vaelluksella minulle on tärkeintä itse matka.
Haluan nauttia siitä, mitä matkalla näen ja koen sekä saada tuntea ne tuntemukset ja kokea ne ajatukset, jotka loputtomalta tuntuva kävely saa aikaan.
Tutustua uusiin ihmisiin, käydä mielenkiintoisia keskusteluja ja ihan vain tuntea olevani elossa.
Emme ole päättäneet matkallemme aikataulua, mutta tyypillisesti kyseinen vaellus kestää noin 35 päivää.
Menemme täysin fiiliksellä, pysähdymme kun siltä tuntuu eikä haittaa, vaikka joutuisi keskeyttämäänkin jostain syystä.
Lue myös: Vuoden 2022 teema: Eat, pray, love – Omaa tietä etsimässä
Vaelluksen jälkeisiä suunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon, sillä voihan olla, että siellä syntyy uusia ideoita ja ajatuksia.
Tällä hetkellä ajatuksissa on kuitenkin laittaa talomme vuokralle ja lähteä tutustumaan joko Latinalaiseen Amerikkaan tai sitten suunnata itään mm. Intiaan.
Emme ole kuitenkaan vielä tehneet asian suhteen päätöksiä ja tässä epävarmuudessa oleminen tuntuu tällä hetkellä todella mukavalta.
Kun viime kesänä makasin sängyn pohjalla matalan ferritiinin ja uupumuksen kuluttamana, tunsin usein oloni todella epätoivoiseksi.
En ollut varma, mitä jakaisin tehdä, koska pystyisin siihen tai mitä elämältä ylipäätään edes halusin.
Tunsin ahdistusta siitä, ettei minulla ollut mitään oletusta siitä, millaista elämää haluaisin elää.
Sen pahan olon keskellä törmäsin ajatukseen, joka jäi mieleeni:
Kun mikään ei ole varmaa, on mikä tahansa mahdollista.
Se ajatus antoi minulle todella isoa toivoa siihen tuskaiseen välitilaan, jossa elin ja pidän tuosta ajatuksesta edelleen.
Lue myös: Kokemuksia matalan ferritiinin hoidosta
Kuluneen vuoden aikana olen oppinut yhä paremmin surfaamaan suunnittelemattomuuden allonharjalla ihan jo senkin vuoksi, että uupumus tuntui laittaneen stopin aivotoiminnalleni ja pysäyttäneen kykyni suunnitella edes kauppalistaa.
Nyt olen päässyt siihen vaiheeseen, että olen jo osannut pidemmän aikaa olla kiitollinen uupumusestani ja siitä, että sain kokea sen.
Kun viime kesänä tuskailin uupumukseni kanssa, en todellakaan ollut siitä kiitollinen.
Se olotila ahdistuksineen sekä fyysisine ja psyykkisine oireineen oli pahinta, mitä olen koskaan käynyt läpi.
Vaikka se upotti minut todella syvälle, antoi se samalla myös arvokkaan ponnahduslaudan perata läpi mieltä, kehittää mindsettiani ja löytää minusta oikealta tuntuvaa suuntaa elämälle.
Tuskailin pitkään sen kanssa, etten tiennyt, mitä haluaisin nyt jaksamisen parannuttua alkaa tehdä ja vasta viime kuukausina olen oppinut hyväksymään, ettei minun tarvitse vielä tietää.
Koen, että olen toipunut uupumuksesta monella tavalla, mutta huomaan, että olen silti edelleen vielä toipilas.
Se on kuitenkin okei. Toipuminen ottaa sen verran aikaa kuin ottaa eikä sitä prosessia voi kiihdyttää.
Nyt nautin kuitenkin siitä, että olen löytänyt paitsi henkistä hyvää oloa, mutta ennen kaikkea saanut takaisin myös fyysistä jaksamista ja että voin sen ansiosta lähteä elokuussa Santiago de Compostelan vaellukselle.
Katsotaan, miten se sujuu ja mitä sen jälkeen tapahtuu.
Lue myös: Matala ferritiini laittoi olon ja elämän sekaisin
Kiitos tästä postauksesta Virve. Ihanaa, että olet uskaltanut tehdä sen, mikä monelle meistä tuntuu liian vaikealta tai uskaliaalta edes harkittavaksi – laittaa stopin suorittamisen ja saavuttamisen oravanpyörälle, ja pysähtyä pohtimaan elämää ja sen suuntaa uusiksi. 🙂 Kaikkea hyvää sinulle ja kesääsi! <3
Kiitos kauniista sanoista! <3 Ihanaa kesää myös sinne!
Matkasuunnitelma kuullostaa upealta! 😊
Koen usein, että olrn tosi erilainen- ehkä vääränlainen- nainen ruuhkavuosien keskellä. Sosiaalisissa ympyröissäni on normeja, jotka saavat ajoittain mieleni ja minuuteni litistymään. Täydellisen perheelle omistautumisen lisäksi pitää olla timanttinen ja tehokas työntekijä, ulkoisesti hehkeä ja kestävä (mielellään vaikka maratonia, crossfittiä tms, oma pikku lenkkeily ja kuntopiirit ovat todella ”päämäärättömiä” pyristelyjä), kotia rempataan, hyötykasvit kasvatetaan, neulotaan, säilötään, leivotaan, tuunataan- kaikki omin pikku kätösin. Plus ilmasto/energia/säästö/tulevaisuus- asiat! Lasten harrastuksien varainkeruut, sukulaisten auttaminen (mökkitalkoot). Inhoan mökkeilyä, koska en koskaan ole päässyt aidosti mihinkään mökille lepäämään. En jaksa iltaisin aikaan saada/ tuottaa yhtään mitään. Rakastan kirjoja, ne pysyvät kädessäni. Yksikään kasvi sen sijaan ei pysy hengissä minun hyppysissä.
Minusta puuttuu jotain olennaista, jota tässä yhteiskunnassa naiselta edellytetään; käytännönläheisyyttä ja siisteyttä. Vaikka minulla on todella hyvä elämänhallinta ja työssäni olen sujuva organisoija, mitään näkyvää ja fyysiseen maailman kannalta tuloksekasta ei minun panoksella synny. Sitä on hetkittäin vaikea hyväksyä.
Em. syistä olen aina pitänyt junista ja lentokoneista. Niissä ollaan kyydissä, eikä ”tarvitse” olla hyödyllinen.
Toivottavasti ehdit kirjoitella jotain vaelluksesta, siitä olisi ilo lukea! 🙏