Kuinka ruotsalaiset meikkaavat?

Muistaako joku vielä, kun Englannissa asuessani summailin yhteen brittiläistä tai meikkityyliä? Nyt kun olen saanut hieman tarkasteltua lähempää ja ajatuksella ruotsalaista meikkityyliä ajattelin koota yhteen hieman ajatuksiani siitä.
En ollut koskaan ennen Tukholmaan muuttoa ajatellut ruotsalaisten naisten meikkaamista sen kummemmin. Siinähän ne meikkaavat missä suomalaisetkin, mutta käyttävät vain vähän enemmän aurinkopuuteria, vai mitä? Itseasiassa ei.
Olen Tukholmassa saanut jo pariinkin otteeseen kuulla jopa paikallisilta miehiltä, kuinka suomalaiset naiset kuulemma usein meikkaavat paljon. Hämmennyin väitteestä, sillä minusta se ei todellakaan pitänyt paikkaansa mitenkään yleistävällä tasolla. Meillähän on yleensä melko kevyt meikki kasvoilla arkena!
Aloin tarkkailla ihmisiä kaupungilla enemmän ja suorastaan jopa tuijottamaan ja analysoimaan ihmisiä julkisilla paikoilla liikkuessani ja totta se oli, meikkikulttuurissa tosiaankin on suuri ero! En nimittäin ollut koskaan laivalla töissä ollessani tajunnut, kuinka vähän ruotsalaiset naiset yleensäottaen meikkaavat. He nimittäin todellakin tekevät sen hyvin kevyellä kädellä!
Meillä Suomessa kevyeen ja normaaliin arkimeikkiin kuuluu helposti meikkipohjan, ripsivärin ja kulmakarvojen huolittelun lisäksi myös kevyt silmä- ja huulimeikki. Vaikka kantajallaan olisi kasvoillaan nuo kaikki, voi hän silti näyttää todella kevyesti meikatulta ja ihan vaan huolitellulta ilman, että se on silmiinpistävää. Tukholmassa minulla on kuitenkin tullut aivan toisenlainen olo. Täällä nimittäin näkee esimerkiksi luomivärienkäyttöä huomattavasti Suomea vähemmän.
Ruotsalainen nainen pärjäisikin melko varmasti kahdella meikkituotteella: ripsivärillä ja aurinkopuuterilla. 
Jos ruotsalaista meikkiä vie pidemmälle, kuuluu siihen kulmakarvojen laitto ja mahdollisesti hieman meikkipohjankin käyttö. Huulilla voi myös olla kevyttä huulikiiltoa. Yleisilme ruotsalaisessa meikissä on kuitenkin hyvin kevyt ja luomiväriä käytetään huomattavasti vähemmän ja harvemmin. Täytyy itseasiassa sanoa, etten ole katukuvassa nähnyt ennen niin paljon meikittömiä tai ihan vaan (lähes) meikittömiltä näyttäviä naisia kuin Tukholmassa ja silti he näyttävät niin hyviltä ja huolitelluilta! 
Yleensä tuohon kaikkeen yhdistyvät sitten vielä pitkät vaaleat, ilman mitään kikkailuja leikatut hiukset ihan iästä riippumatta -meillä Suomessa kun monien naisten pitkät hiukset lyhenevät neljän kympin paikkeilla tai hiuksiin on muuten vaan leikattu erityisempää mallia tai värjätty erityisemmällä tavalla.
Ja ovathan nuo ruotsalaiset naiset ihan pirun kauniita (ja miehet komeita…), pakko myöntää. Sellaisia luonnonkauniita, joille vähempikin meikki riittää.
Olen itse huomannut muutoksen omassa meikkaamisessani Ruotsiin muuton myötä. Toki yksi osatekijä on ollut hiusteni vaalentuminen, jonka jälkeen kevyempikin meikki riittää, mutta nykyään tunnen itseni kaikkein kotoisimmaksi meikissä, jota käytin ennen vain kiireisinä työ- ja kouluaamuina tuntien siinä itseni huolittelemattomaksi ja jotenkin vaan suttuiseksi sen kanssa koko päivän. En tiedä, onko minusta vaan tullut vaivihkaa mukavuudenhaluisempi vai mistä sopuli-ilmiöstä on kyse, mutta täällä sen kaiken ennen niin kevyenä pitämäni meikin kanssa kulkeminen tuntuisi jotenkin jopa ylilaittautuneelta!
Käytin ennen aina luomiväriä normaalissa arkimeikissäni. Joskus aikoinaan luomiväri saattoi olla kirkkaamman väristä tai sitten ihan vaan pehmeän lilaa, mutta viimeaikoina se vaihtui kevyisiin nudesävyihin, joihin toi huomiota pieni shimmerisyys. Silmissä tuli aina olla rajaus, joka oli yleensä tehty pehmeällä ruskealla kynällä. Ilman sitä silmät tuntuivat jotenkin katoavan.
Nykyään en enää oikeastaan edes käytä luomiväriä tai jos käytän, on se todella kevyttä ja  lähes huomaamatonta. En liiemmin edes rajaa silmiäni ja silmämeikkini onkin yleensä vain muutama ripsivärikerros, mikä on todella uutta ja poikkeavaa minulle, joka on kulkenut viimeiset noin viisitoista vuotta lähes aina meikattuna.
Meikkipohjaa käytän edelleen normaaliin tapaan, eli levitän kasvoilleni mielelläni meikkivoiteen ja puuterin sekä käytän silmänalusillani peiteainetta (tai korvaan joskus tuon kaiken meikkipuuterilla). Suomessa opettelin aurinkopuuterin käytön löydettyäni hyviä tuotteita ja nykyään minulla on jopa hieman väritön olo ilman sitä, vaikka sitä kevyellä kädellä kasvoilleni yhä laitankin.
Lisäksi huolittelen kulmat kuntoon ja jos jaksan oikein panostaa, saatan laittaa huuliini kiiltoa kaupungille lähtiessä. Joskus nudelookin panostus saattaa myös olla hieman kirkkaammassa huulipunassa, mutta yleensä lopputulos on todella kevyt.
Olen viimeaikoina omaksunut itselleni meikkityylin, jota olisin aiemmin pitänyt todella tylsänä, mutta jossa minusta tuntuu nykyisin kaikkein kotoisimmalta. Jopa niin kotoisalta, että kun vähän aikaa sitten erääseen illanviettoon lähtiessäni aloin laittautua en edes harkinnut tekeväni yhtään voimakkaampaa ehostusta vaan käytin automaattisesti tuota samaa luonnollista lookkia ja minulla oli paras ja varmin olo. Sen tajuaminen tuntui hassulta.
Uusi kevyempi meikkilookki on itseasiassa jopa tehnyt meikkaamisesta jännittävän nopeaa. Voiko se oikeasti tapahtua näin lyhyessä ajassa ja vieläpä niin, että minulla on silti hyvä olo koko päivän? Outoa, mutta ihanaa!

Oletteko te huomanneet mielenkiintosia meikkauseroja eri maiden välillä?

29 kommenttia artikkeliin ”Kuinka ruotsalaiset meikkaavat?”

  1. Ruotsi on lapsesta asti kutsunut mua maana luokseen ja kirjoituksesi päätteeksi se melkein jo huuta sinne! 😀 Avauduin juuri tällä viikolla blogissani omasta meikkaamisestani, ja voi, minulla olisi varmasti ollut helpompaa asua Ruotsissa jokunen vuosi. Mulla on välillä ollut täysin meikittömiä kausia ja vaikka se on ollut oma valinta ja niin edespäin, olen joissakin tilanteissa tuntenut itseni hyvinkin nukkavieruksi, kun itse ei ole meikannut ja näyttää siltä, että KAIKKI muut on. Olen kokenut ennen, että suomalaiselle naiselle meikkaaminen on joku itseisarvo ja vain harvat ja rohkeat (tai viitseliättömäät, kuten minä) uskaltavat uida vastavirtaan tämän kulttuurimme kanssa. Meikittönä helposti ajatteli, että joku laittautunut katsoi minua nenänvartta pitkin ja salaa paheksui rensuista olemustani. Nykyään en onneksi jaksa ajattella (niin) paljon asiaa.

    Tosi mielenkiintoista, olisin itse olettanut, että ruotsalaiset laittautuvat enemmän kuin suomalaiset. Se sitten vain todella on niin luonnnokaunista kansaa. 😀

    • Ruotsalaiset satsaavat sitten puolestaan enemmän pukeutumiseen ja siinä missä Suomessa uuden trendin alkaessa hieman näkyä kaupoissa ihmiset vielä odottelevat, että näkevät sitä muillakin päällä, tahtovat ruotsalaiset puolestaan heti olla trendien etunenässä. Esim. täällä näkyi jo keväällä/alkukesästä paljon trumpettilahkeisia housuja ja yhtäkkiä kesällä jopa useita ysärityylisiä mustia siimasta tehtyjä tiukkoja kaulakoruja. Suomessa sellaista ei kehtaisi vetäistä heti kaulaan, sillä moni pelkäisi näyttävänsä ysäriin _jymähtäneeltä_, mutta täällä taas se otetaan enemmän sellaisena, "wow, sinulla on jo uusin trendi käytössä, minäkin haluan" -tyylisenä juttuna. 🙂

  2. Jännä kyllä tuo ero! Mä en ole huomannut että suomalaiset meikkaisivat kovinkaan paljoa (ainakaan täällä päin) ja monet näyttävät kulkevan ihan kokonaan ilman ehostusta. Mun meikki on kesän ajan ollut tosi simppeli myös: vähän meikkivoidetta ja puuteria t-alueelle, näpyt peittoon peiteaineella, kulmakynä, ripsiväri ja aurinkopuuteri tai poskipuna. Tuohon menee ehkä viisi minuuttia aamulla ja on ollut seitsemäksi töihin mennessä juuri hyvä setti. Nyt syksyllä haluttaisi meikata taas vähän perusteellisemmin kun kouluaamut eivät ole niin aikaisia 🙂 Tosin luomivärejä en osaa vieläkään käyttää ja huulimeikkikin on yleensä joku sävyttävä huulivoide 😀

    • Riippuu myös tosiaan varmasti paljon kaupungista ja on toisaalta ihanaakin kuulla, ettei kaikkialla meikata liiemmin. Helsingissä yleisesti katukuvassa näkyy, että ihmiset ehostavat itseään ja siihen nähden, että Tukholma on samalla lailla pääkaupunki ja "actionin keskus" on todella yllättävää, kuinka jakkupukupäällä töihin menevät naisetkaan eivät liiemmin meikkaa. 🙂

  3. Mä olen Tukholmassa pistänyt merkille, että kulmakarvoihin panostetaan enemmän kuin Suomessa. Ehkä vallitseva vahvojen kulmakarvojen trendi on lisännyt kulmakarvojen huomioimista Suomessakin, mutta Tukholmassa tuntuu lähes joka tytöllä olevan tosi huolellisesti meikatut kulmakarvat.

    Ruotsinpinkki huulipuna on tietysti ihan klassikko, mutta onneksi sitä ei ainakaan Tukholman katukuvassa näe enää jokaisella.

    • Totta, että kulmakarvoihin todellakin satsataan ja olen ihan varma, että johtuu siitä, että se on trendi. Ruotsalaiset ovat todella vahvasti trendien perään ja jos joku on yleisesti IN on se varmasti täällä heti laajalti edustettuna (esim. nyt trumpettilahkeisia housuja on täällä näkynyt jo pari kuukautta joka puolella ja Suomeen ne ovat vasta tehneet katukuvaan tuloaan). 🙂

      Ja juu, ruotsinpinkkihuulipuna… taitaa tosin olla edustettuna edelleen vahvasti tietyllä aikuisemmalla naisporukalla. 😉 Töissä ainakin huomasi, että tiettyja pinkin sävyjä ei yksikään suomalainen nainen koskaan oikeastaan hakenut, mutta ruotsalaiset aikuisemmat naiset kyllä. 😉

  4. Mun meikkaustyyli taitaa sit olla aika ruotsalainen. 😉 Mähän en käytä luomiväriä, enkä rajauksia arkena ollenkaan. Mutta räväkän huulipunan vetäisen, jos siltä tuntuu. (joskus tuntuu, joskus ei) Tykkään tosi paljon sellaisesta luonnollisesta ohuesta pohjasta. Iho saa kuultaa. Sitä kuultavuutta lisään aina. Niin ja hiuksetkin on vielä kohta nelikymppisenä selkään asti ja niitä pidän kiinni iloisesti ponnarilla. 😀 Lyhyet hiukset, ei kiitos. Ne kokeiltiin teininä. 😀 Kun itsellä on tämä look, niin kieltämättä varsinkin Helsingissä käydessä oma olo tuntuu aika luonnolliselta, koska monet muuta ovat ihan eri tavalla "puunattuja". Varsinkin hiukset on useilla vimpan päälle laitettuja ja sitten iskee itselle sellainen homsuinen olo.

    On kyllä aika mielenkiintoinen huomio, ehkä pitää seuraavan kerran Tukholmaan mennessä tuijotella naisia tarkemmin. 😉

    • Tuo on totta, että Suomessa on todellakin enemmän niitä hiukset vimpan päälle laitettuja ja niitä sentään tuntui olevan paljon vähemmän sielläkin kun vertasin Lontooseen. 🙂

  5. Hyvin sanottu! 🙂

    Nyt olen töissä kosmetiikkaan vahvasti liittyvässä yrityksessä, jossa on useita naisia, mutta kellään en ole tosiaan vielä nähnyt luomiväriä koskaan. 😀

  6. Näytät ihan superkauniilta tuossa kuvassa! 🙂 Mäkin olen viime aikoina kesän ja pienen rusketuksen innoittamana kulkenut joko ilman meikkiä tai hyvin minimaalisessa meikissä ja se on kyllä ollut kivaa vaihtelua. Toisaalta tykkään meikkaamisesta niin paljon, että alan syksyn tullen kaipailla monimutkaisempia lookkeja ihan meikkaamisen ilosta 😀

  7. Olis kiva tehdä vertailua suomalaiset vs virolaiset naiset 😀 virolaiset naiset ne vasta meikkaa, tai ainakin mun kokemusten perusteella ois näin 🙂 sen mitä oon huomannut ruotsalaisia blogeja seuratessani on se, että melkein kaikilla heistä on ripsienpidennykset. Kun ripset ovat niin näyttävät, ei sitä melkeinpä tarvii muuta meikkiä… ainakaan silmämeikkiä.:)

  8. mulla on nykyään kaikkein kotoisin ja mukavin olo ilman meikkiä, sekin on ihanan nopeaa ja huoletonta 😉 hassua, sillä ennen tykkäsin meikata arkenakin raskaalla kädellä. haaveilen siitä, että silmänaluseni eivät olisi niin pirskaleen tummat, tai että oppisin hyväksymään tummat silmänaluseni, sillä olisi ihanaa, jos ei koskaan kokisi tarvetta meikata vaan olisi mukava olo mennä tilaisuuteen kuin tilaisuuteen meikittä.

    mä en ole mikään kulttuurien tai meikkaamisenkaan asiantuntija, mutta vähän on tullut asuttua eri maissa ja tarkkailtua meikkaamistyylejäkin. mielestäni meikki liittyy enemmän yhteiskuntaluokkaan tai halutun "brändin" rakentamiseen kuin maan kulttuuriin. karkeasti arvioiden voisi vaikka sanoa briteistä, että työläistaustaisemmilla saattaa olla vahvemmat meikit, yläluokkaisemmilla pääsääntöisesti hillitympää lookia. mutta nämähän nyt ovat vain yleistyksiä, ja varmasti maittainkin on eroja, paljonkin.

    tuo on kanssa outoa, mistä mainitsit myös, että kevyessä meikissä olo on suttuinen! mulla on aivan kammottava olo kevyessä meikissä (esim. pelkkä pohja ja ripsiväriä), vaikka olenkin hyvin vaaleapiirteinen joten kevyt meikki kyllä istuu omaan väritykseeni. en tajua mikä siinä on, mutta tuntuu typerältä ja meikki naurettavan keskeneräiseltä. olo on aivan samanlainen kuin jos meikkaisi toisen puolen kasvoista täyteen tällinkiin ja toista ei ollenkaan. pitäisi kyllä opetella tekemään sellainen kevyt kauneusmeikki (joka on minusta kyllä itselleni täysin typerä, mutta varmasti vaikka työhaastatteluissa ihan paikallaan), mutta on vaikeaa opetella tuntemaan oloaan kotoisaksi jossain itselle ihan epäluontevassa! mutta joka yhteyteen ei sovi älyttömässä tällingissä meneminen.

  9. Aika monissa muissa Euroopan kaupungeissa tosiaan huomaa, miten vähän naiset meikkaavat verrattuna suomalaisiin. Pariisi, berliini, Tukholma juurikin.. Kaikki näyttävät vain sipaisseen vähän huulikiiltoa aamulla ja näyttävät silti kauniilta, mutta ehkä se onkin sen juju.
    Uskon nääs, että vaikka ruotsalaiset tuntuu aina vähän kauniimmilta kuin suomalaiset, myös se luonnollisuus kaunistaa. Meikatessa monella voi vähän se 'tarpeellisuuden' raja hämärtyä, eikä tietenkään selkeästi näkyvä puuterikerros tai vaikeasti liikutettavan näköinen naama oo ikinä kauniita. Raskas meikki vanhentaa ihan auttamatta. Monesti ajattelen, kun näen jonkun ihmisen ensimmäistä kertaa meikittä, että vau, toltako se näyttää!
    Toki jotkut tykkää luonnollisesta ja toiset ei, mutta väitän että yleisesti ottaen luonnollisuus kaunistaa. Se, kun meikkiä on käytetty parhaalla mahdollisella tavalla, korostamaan omia piirteitä.
    Ja onhan se luomiväri arkikäytössä nyt vaan aika ysäriä? Enkä kyllä nykyään usko ainakaan nuorten siihen oppineen, edes Suomessa. Onneksi.

  10. Mä sitten ilmeisesti meikkaan ruotsalaisittain, tosin ihan vaan siksi etten jaksa aamulla herätä niin aikaisin että kerkeisin kunnon meikkiä tekemään 😀 Aika riittää aamulla siihen, että harjaa hiukset ja laittaa kulmageeliä ja ripsaria. Ei mikään suuri ero meikittömyyteen, mutta silti kummasti piristää yleisilmettä!

  11. Olipa mielenkiintoista. Onnittelut ruotsalaisen meikkaustyylin omaksumisesta! Ajankohtaistahan se on sinulle, joka asuu Ruotsissa.

    En ole niin vanha lukija että tietäisin miten kuvailit brittien meikkityyliä. Voisitko linkittää postauksesi aiheesta? Minulle siitä tulee mieleen fake tan, irtoripset ja paksu meikkikerros Katie Pricen tyyliin…… lieneekö näin?

  12. Aasiassa panostetaan vahvasti meikkipohjaan, jonka tarkoitus tosin on näyttää luomulta ja kevyeltä… silmämeikin tulee tuoda kantajansa katse esiin, ei kiinnittää huomiota meikkiin 🙂

  13. Suomalaiset taitaa "paikkailla" puuttuvaa tyyliään sillä meikin määrällä 😀 täällä on niin paljon näitä ns hienostotyyppejä eli nuoria naisia vuittoneiden kera, jolloin koetaan tarvetta pynttäytyä sen mukaan? Ratkeaisin riemusta jos ruotsin suuntaan mentäisiin täälläkin, arkena luonnonkauneus kunniaan 🙂 itse ainakin katson vähän kieroon kun maanantaiaamuna vastaan kävelee se tyyppi, joka on herännyt kolme tuntia sitten meikkaamaan…
    Itsekin ehostaudun kyllä viikonloppuisin, rakastan sitä! Nykyään vaan juurikin se entinen arkimeikki tuntuu jo paljolta, aika luomuna mennään nykyään 😀 just siks viikonloppumeikkaukset onkin juhlaa, kun tulee itsellekin kunnon wow näytänpä hyvältä fiilis, ennen ilman silmämeikkiä olikin vaan hyi olen silmätön Alien olo ja töissä luulivat sairaaksi :'D eikös meikin ole tarkoitus ehostaa ja kaunistaa entisestään, eikä meikin puuttumisen rumentaa.. 🙂
    Ja Virve, olet kyllä äärettömän kaunis millä tahansa meikillä, nyt vaaleiden hiusten myötä oot semmoinen kunnon tyylilyyli, aikuinen nainen 🙂

  14. Työskentelin viime kesänä Ahvenanmaalla, jossa kävi paljon ruotsalaisia turisteja ja huomasin myös erityisesti tuon, että myös vanhemmilla naisilla on pitkät hiukset. Monilla 50-60-vuotiailla oli sellaiset noin olkapäille ulottuvat hiukset, jotka olivat mielestäni todella tyylikkäät!

  15. Nyt kun miettii niin ruotsalaisissa tv-sarjoissakin huomaa sen kuinka vähän meikkiä on loppujen lopuksi naisille laitettu. Ja juuri nuo pitkät hiukset iästä riippumatta.

  16. Aika negatiivinen sävy suomalaisista puhuttaessa. Nyt saisitte hävetä, ootte itsekin suomalaisia.

    Ruotsalaiset ei ole sen kauniimpia, aika vähän eroa on lopulta..

    Suomessa on enemmän persoonallisuutta. Kuka jaksaa vuodesta toiseen beigeä lookkia.

    Itse laitan paremmaksi, en meikkaa ollenkaan, lällällää, saanko jonkun palkinnon?

    Enkä katso ketään kieroon, oli laittautunut sitten neljä tuntia tai ei yhtään.

  17. Aika erikoinen huomio, itse kun sen sijaan ajattelen että suomalaiset (etenkin vanhemmat) naiset meikkaavat todella vähän ja hajuvesien käyttökin taitaa Suomessa olla melko vähäistä. Olen huomannut esim. venäläisnaisilla ja Välimeren naisilla usein runsaasti voimakasta parfyymia ja usein runsas meikki kajaalia ja huulipunaa paljon samaan aikaan. Ei tietenkään kaikilla mutta on pistänyt silmään. Olen matkustellut yli 10 maassa ja jotenkin en ole huomannut että suomalaiset käyttäisivät erityisen paljon meikkiä kun heti tulee mieleeni kaikki täysin meikittömät ja tuoksuttomat lenkkelijät ja keski-ikäiset ja sitä vanhemmat suomalaisnaiset. Yhden asian olen kyllä pistänyt merkille, meinaan sen että suomalaiset tykkäävät kovasti Escadan hajuvesistä ja aina ohi kulkiessa tunnistan jos jollain on näitä tuoksuja mutta ovathan ne kivoja kesätuoksuja. Ripsenpidennys- ja hiustenpidennysvillitys ja hiustenvärjäys on kyllä Suomen nuorilla naisilla nykyisin aika runsasta, sen olen huomannut

  18. Välimeren maissa näkee melko usein aika voimakasta meikkiä naisilla esimerkiksi Diorin mainos Monica Bellucci on hyvä esimerkki runsaasti mustaa kajaalia, luomiväriä ja kirkkaan punaista huulipunaa: http://feguedes.files.wordpress.com/2012/01/monica-bellucci.jpg

    myös tyypillinen voimakas arabimeikki on tyypillistä arabinaisille ja käytössä etenkin kaikissa häissä ja juhlissa myös naisilla jotka eivät muuten edes meikkaa:

    http://fi.pinterest.com/explore/arab-makeup/

  19. Ruotsalaisissa naisissa mun silmään pistää aina se, kuinka samasta muotista he kaikki ovat. Jotenkin hauskempi ja persoonallisempi on tämä suomalaisten vaihteleva tyyli, ettei kaikki ole toistensa ja muotisesongin klooneja.

    Meikkauksen määrä kenelläkään ei mua hetkauta mihinkään päin, kiva vaan kun joku välillä vetää kunnon meikkiöverit 🙂

  20. Juu, Suomessa näkyy vaihtelevampaa tyyliä. Kun katsoo Ruotsin katukuvaa, look on pitkälti sama kaikilla. Ne pitkät, vaaleat hiukset, päivitys, se hehkutettu kevyt luonnollinen meikki ja klassiset vaatteet. Olisi kamalaa, jos Suomessakin suurin osa olisi vain tätä tyyliä.

    Suomalaisten naisten iho on muuten paljon paremmassa kuosissa luonnostaan, kuin ruotsalaisten.

  21. Ruotsalaiset kuulemma pilaavat ihonsa raskaansarjan auringonotolla. Auringon vanhentavan vaikutuksen voi käydä siellä tsekkaamassa. 🙂

  22. olin yllättynyt New Yorkissa vieraillessani, että kuinka vähän amerikkalaiset naiset meikkaavat. Yökerhoissa varmaan on sitten pakkelit naamassa..katukuvassa tuntui suurin osa kulkevan ihan luomuna

  23. Asun Helsingissä ja kyllä minusta katukuvassa on paljon vähän tai ollenkaan meikkaavia naisia; niin nuoria kuin vanhoja. Itse en arkena juuri meikkaa, viihteelle sitten enemmän ja usein muu kuin nude silmämeikki. Suomessa on ehkä enemmän vaihtelevuutta.
    Suomessa tuntuu elävän vahvana käsitys miten suomalaisnaiset eivät laittaudu ja pukeutuvat arkisesti, mutta kun kiertää maailmaa niin huomaa, että niin vaan monissa muissakin maissa naiset kulkevat ilman meikkiä ja arkisissa vaatteissa… No crocsit mökin/kotipihan/rannan ulkopuolella taisi olla vain suomalainen ilmiö. 😉

Kommentointi on suljettu.