Meillä on suomen kielessä pieni ongelma, sillä meidän kielestämme puuttuu pari vakiintunutta termiä. Tämän vuoksi puhumme hoitonesteistä ja hoitovesistä toistensa synonyymeina, vaikka itseasiassa kääntäisin ne itse aivan erilaisiksi tuotteiksi. Käytin näitä termejä tosin itsekin ristiin ennen kuin sisäistin muutaman tuotetyypin erot kunnolla ja päätin sen myötä alkaa vakiinnuttaa suomen kieleen niille erityisiä käännössanoja.
Tässä siis pieni selvennys siitä, miksi hoitovesi ja hoitoneste ovat kaksi erilaista tuotetta.
Essence-nimellä kulkevat hoitonesteet ovat jo jonkin aikaa tehneet tuloaan markkinoillemme. Ne ovat nestemäisiä, ihoa kosteuttavia ja hoitavia tuotteita, joita käytetään kasvoveden jälkeen, mutta ennen kasvoseerumia. Paitsi että ne lataavat ihon kosteusvarastoja ja kuljettavat iholle sitä hoitavia aineita, auttavat ne myös tehostamaan niiden päälle levitettävien hoitotuotteiden imeytymistä.
Hoitoneste voi olla tuotteesta riippuen vesimäisen juoksevaa, geelimäisen täyteläistä tai jopa suorastaan emulsiomaista. Hoitonesteitä voidaan käyttää myös iholle kerrostamalla, jotta ihonhoitoon saadaan ihan erityistä lisäpotkua ja tehokasta kosteutusta. Hoitonesteet eivät korvaa muita tuotteita, vaan ne ovat lisätuote ihonhoitorutiinin täydentämiseksi. Hoitonesteet ovat erityisen suosittuja Etelä-Koreassa, josta ne ovat virranneet myös länsimaihin korealaisen kosmetiikan trendin myötä.
(Hoitonesteistä voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.)
Hoitovesi on puolestaan japanilainen juttu. Japanilaisessa ihonhoitorutiinissa kasvoveden korvaa tavallisesti nimellä lotion tai softer kulkeva vesi, joka on tyypillisesti melko juoksevaa, mutta joka voi olla hieman täyteläisempääkin. Kyseessä on periaatteessa hoitava kasvovesi, paitsi ettei sitä enää mielletä samalla tavalla ihonpuhdistuksen viimeisteleväksi tuotteeksi kuin länsimaissa kasvovedet mielletään.
Hoitovesi on ihonhoidon ensimmäinen askel, joka paitsi tasapainottaa ihon kaksoispuhdistuksen jälkeen, myös kosteuttaa ihoa ja auttaa tehostamaan muiden ihonhoitotuotteiden imeytymistä. Hoitoveden päällä ei enää tyypillisesti käytetä erillistä hoitonestettä.
Siinä missä korealaiset hoitonesteet kehotetaan aina levittämään iholle käsin painellen, voi japanilaiset hoitovedet vaihtoehtoisesti myös levittää iholle vanulappua käyttäen, sillä monissa niissä on niin vesimäinen koostumus.
Japanilaisen ihonhoitorutiinin ytimessä asuukin ajatus yksinkertaistamisesta ja japanilainen hoitoneste on juuri sen ajatuksen mukainen. Yhdellä ihonhoitotuotteella korvataan kaksi muuta ja tehostetaan vielä lisäksi muiden hoitotuotteiden imeytymistä.
Jotta homma menisi kuitenkin vieläkin sekavammaksi, niin olen huomannut japanilaisten merkkien kutsuvan seerumeitaan usein nimellä essence. Nuo japanilaiset essencet ovat kuitenkin pakattu kooltaan seerumille tyypilliseen pulloon ja niiden täyteläinen koostumus myös vastaa enemmän seerumia. Niiden päälle laitetaan suoraan kosteusemulsio kuten seeruminkin päälle.
Käsitteet menevät toki sujuvasti nykyään sekaisin myös niin japanilaisessa kuin korealaisessakin kosmetiikassa, mutta periaatteessa essence ei tosiaan ole sama asia kuin lotion tai softener. Kannattaakin siis aina tarkistaa tuotemerkin omista käyttöohjeista, missä vaiheessa ja kuinka tuotetta suositellaan käytettävän, jotta lopputulos on paras mahdollinen. Joskus tuotemerkillä voi myös olla aivan oma käyttöjärjestys tuotteidensa kanssa tuotteiden nimistä huolimatta.
(Eteläkorealaisen ja japanilaisen ihonhoitoitorutiinin eroista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.)
Kuuluuko teidän ihonhoitorutiiniinne hoitovesi tai hoitoneste?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Hoitoneste löytyy ikään kuin pienenä ekstrana ihonhoidossa, vaikken pahemmin sen käyttöön ole perehtynyt. 😀
Koska olet kiinnostunut k-kauneudesta, niin oletko tutustunut jo Wayskiniin eli laitteeseen joka toimii appsin kanssa ja kertoo ihosi kunnosta ja mitä se tarvitsee?
Olen iso Lumenen ”oranssin pullon” (bright now essence) fani, tykkään siitä, että se tuntuu imeytyvän kunnolla, eikä jätä pinnoitetta. Nyt kun olet jo pidempään puhunut seerumeiden puolesta, päätin ostaa lisäksi Lumenen Lähde-seerumin, eli sen sinisen pullon, mistä joku aika sitten itsekin kirjoitit. Mutta voi mikä pettymys! Sehän jättääkin iholle kalvon tunteen, ja siihen päälle kun laittaa kosteusvoiteen, niin meikinpohjustusvoide lähtee rullaamaan! Tuo seerumi oli iso pettymys, ja kaupan päälle hajukin on mummomainen!
Haluaisin kovasti tehokosteuttaa ihoa kerrostamalla tuotteita, sillä nyt vasta(…) olen huomannut, ettei se sekaiho olekaan liian rasvainen vaan kosteutusta kaipaava… Oliko siis niin, että itse asiassa tuo oranssi pullo olisi ennemmin seerumimaista? Eli ”saako” sillä korvata iloisin mielin ns. oikean seerumin? Muistelisin, että olisit joskus kirjoittanut, että essencet olisi yleensä tosi kevyitä ja vesimäisiä, mitä tuo oranssi ei kyllä ole.
Mulla on käytössä BENTONin
ALOE BHA SKIN TONER, joka ilmeisesti on kasvovesi. Jostain syystä miellän sen hoitonestemäiseksi ja kaksoispuhdistuksen jälkeen taputtelen sen sormin iholle. Tämän päälle sitten Bentonin aloe propolis soothing gel.
Mun mielestä korean essence ja japanin lotion on täysin sama asia, mutta eri nimellä. Japanissa rutiiniin ei vaan kuulu erillistä vaihetta tonerille. Samoin sitten korean serum ja japanin essence, sama asia. Tai seuraavassa vaiheessa korean lotion ja japanin emulsion. Tai että onko se yönaamio nyt sitten sleeping mask vai sleeping pack. Eri nimiä samalle tuotteelle 🙂
Jep, ranskikset ja sipsitkin on molemmat tehty perunasta, mutta nautitaan vain eri tavalla ja erilaisten juttujen kanssa tavallisesti. 🙂
Ite käytän nu skinin Napca moisture mistiä, mut Onx tää oikeestaan kumpikaan näistä? Miks nää jutut on niin hankalia
Kosteuttava kasvosuihke ajaa varmasti kumman tahansa aseman. Tärkeintä on kuitenkin, että tuntuu omalla iholla hyvältä. 🙂
Japanin Lotion vastaa Korean Essenceä ja Japanin Essence taas Korean Seerumia. Näin ainakin yhdellä Japanin suosituimmista brändeistä, eli Hada Labolla.
Ja Essence on omalle kuivalle iholleni todella tarpeellinen lisä kosteuttaja!
Oma rutiinini onkin ihon puhdistamisen jälk:
1: Missha First Treatment Essence (vanulapulla sivellen, koska kyseessä on ihoa myös kevyesti kuoriva tuote)
2: Pyunkang Yul tai Isntree Essence/ Hada Labo Hyaluron Lotion
3: Hylamide SubQ Anti-Age Seerumi
4: Hada Labo Skin Plumping Gel Cream/ Pyunkang Yul Nutrition Cream.
Ja välillä nassu tarvitsee tietenkin myös Sheet Maskeja.
Omalle iho tyypille sopivat Sheet Maskit ovat muuten erittäin käteviä myös matkustaessa, kun niiden avulla voi tarvittaessa skipata lähes kaikki muut ihon hoito tuotteet.
Länsimaisten kasvovesien koostumuksissakin on isoja eroja, jotkin niistä menevät täysin hoitonesteen kategoriaan 🙂 esim. Lancomen Tonique Comfort. (kiva peruskosteuttaja)
Tai Paulan ihanat hyytelökasvovedet…
Nyt on käytössä vain NR Aloe vera-kasvosuihke, ’paksummat’ nesteet loppuivat. Jäljellä kaapissa on vielä yksi suihke, Reviva Labsin Rose spray.. on ihanaa tavaraa, mutta vahva ruusuntuoksu leijailee ympärillä lopun päivää.
Osaatko sanoa onko hoitovedellä ja hoitonesteellä sitten yleensä erilainen pH?
Itse olen ruvennut taputtelemaan myös kasvoveden käsin. En viitsi kuluttaa turhaan vanulappuja, kun kasvoista ei yksinkertaisesti enää lähde lappuun mitään kaksoispuhdistuksen jälkeen. Se myös tuntuu hellävaraisemmalta kun vanulapulla pyyhkiminen.
Ei voi sanoa mitään yleistä, sillä riippuu toki merkistä, mutta merkit yrittävät yleensä tasapainottaa molempien pH-arvon ihoneutraaliksi tai hoitonesteiden tapauksessa joskus myös hieman happamaksi, mikäli ne sisältävät AHA- tai BHA-happoja tai muita aineososia, jotka vaativat hieman hapanta toimintaympäristöä. 🙂
Elevenin kalenterista tulleista Sensain ”moist”-hoitonesteestä JA sen päälle levitetystä ”emulsionista” olen tykännyt tosi paljon. Toinen vesimäistä ja taputellaan iholle ja toinen emulsiomaista. Mutta merkki on japanilainen, niin tämä vaikuttaa enemmän koralaiselta ihonhoidolta??
Tuo on juuri perinteistä japanilaista ihonhoitoa, eli ensin hoitovesi (lotion) iholle joko vanulapulla tai haluttaessa suoraan käsistä ja sitten ohut, mutta kosteuttava emulsio päälle. 🙂
Nyt taisin oivaltaa näiden erot. Luulin aluksi että hoitoneste- ja vesi ovat sama asia. Meni ihan pää pyörälle näiden kanssa, piti lukea toistamiseen. 😀