Oui, oui – Pariisi kutsuu kuukaudeksi

Kerroin vähän aikaa sitten, että meillä on miehen kanssa suunnitelmissa lähteä vähän pidemmälle reppureissulle Aasiaan. Matkaanlähdön ajankohta ei kuitenkaan ole vielä varmistunut, sillä se riippuu täysin miehen myöhemmin syksyllä vahvistuvista aikatauluista.

Koska pääsemme kuitenkin lähtemään matkaan aikaisintaan vasta alkuvuodesta, tuli minulle suorastaan jo pakottava tarve päästä sitä ennen tekemään edes jotain tavallisesta arjestani poikkeavaa. Tutkin hieman vaihtoehtoja ja mietin, onko minulla mielessä joku juttu, josta olen haaveillut.

Kuva: Alexander Kagan, Unsplash

Yksi mieleeni noussut asia oli, että olen jo pitkään ollut utelias selvittämään, viihtyisinkö Pariisissa. Tuo Euroopan suurkaupunki on hurmannut todella monet, mutta minulla on itselläni sieltä vain hyvin vähän kokemuksia, joten en ole saanut oikein muodostettua siitä mielipidettä.

Ainoat Pariisin kokemukseni ovat, kun vuonna 2004 pyörähdin siellä Englantiin suuntautuneen kielikurssin yhteydessä pikaisesti ja yksi matkakaverini joutui sairaalaan, jonne suurin osa omista tuon visiitin muistoista sijoittuu. Tuo sairaala oli täynnä verisiä ja alkoholisoituneita ihmisiä, jotka näyttivät aloittavan uuteen sairaalareissuun valmistautumisen jo heti sairaalasta ulos päästyään ja muistikuvat heistä ovat ainoita juttuja, joita siltä matkalta muistan.

Sen jälkeen olen saanut käydä hakemassa hieman kauniimpia Pariisin kokemuksia parin päivän pikamatkalla, jolle pääsin kolme vuotta sitten, kun minulle tarjoutui mahdollisuus vierailla L’Oréalin laboratorioilla. Reissu oli aivan mahtava ja avasi silmiäni yrityksen toiminnan suhteen valtavasti, mutta tuollakaan reissulla en päässyt tutkimaan Pariisia kovin paljon.

Kuva: John Towner, Unsplash

Nyt sitten päätin, että olisi aika ottaa selvää, rakastuisinko minäkin Pariisiin.

Mieheni on erityisesti koko alkusyksyn todella tiiviisti kiinni omissa työjuttuissaan, joten oli heti selvää, että lähden reissuun yksin. Mietin aluksi matkustamista maateitse, mutta koska se olisi pikaisen tutkimisen perusteella maksanut tuplasti enemmän ja vienyt suoran, reilun parin tunnin lennon sijaan aikaa yli 30 tuntia suuntaansa päätin, että lennän.

Ajattelin ensin, että haluan olla kaupungissa vähintään pari viikkoa, mutta kun totesin Airbnb:n olevan paras majoitusmuoto tulin siihen tulokseen, että on kannattavinta olla Pariisissa kuukausi, sillä monet asuntoaan tarjoavat antavat tuntuvan alennuksen vähintään kuukauden majoittuville. Löysinkin itselleni kompaktin huoneen, jossa oli kaikki tarvittava ja bookkasin sen kuukaudeksi.

En ole koskaan ennen majoittunut Airbnb:n kautta, joten jo sekin on minulle uusi kokemus. Asunto vaikuttaa olevan hyvällä sijainnilla St. Germainin alueella ja ilmojen pitäisi olla hyvät vielä syyskuussa, joten  odotan todella innolla, että saan kuukauden ajan koluta Pariisia ja tehdä sen kanssa tarkempaa tuttavuutta.

Kuva: Yeo Khee, Unsplash

Suunnitelmissani on tietysti kävellä kaupunkia ristiin rastiin ja toki käydä muutamissa turistikohteissa, mutta ihan kaikkein eniten haluaisin vain tutkia ja havainnoida kaupungin katuja ja tutustua kunnolla kaupunkiin. Postailin blogiini vuosi sitten ranskalaisten naisten meikkaustyylistä ja toivon, että saan tällä reissulla syvennyttyä paremmin siihen sekä ylipäätään koko ranskalaiseen tyyliin. Tulen myös taatusti koluamaan läpi ranskalaisille niin rakasta apteekkikosmetiikkaa.

Jos teillä on vinkkejä paikoista, joissa Pariisissa kannattaa ehdottomasti käydä, ohjeita Navigo-matkakortin hankintaan tai mitä tahansa vinkkejä, niin kuulen niitä todella mielelläni!

Kuva: John Towner, Unsplash

Onko teillä hyviä vinkkejä Pariisiin ensimmäistä kertaa kunnolla matkustavalle?

16 kommenttia artikkeliin ”Oui, oui – Pariisi kutsuu kuukaudeksi”

  1. Kuulostaa ihanalta! Toivottavasti postailet paljon Pariisista, mielenkiinnolla odotan !

    Mun lemppari (ja ainoa) Pariisi vinkki on syödä paljon ihania voin makuisia croissannteja

    Vastaa
  2. Ainakin yhtenä päivänä junalla Versaillesiin ja tutustumaan henkeäsalpaavaan palatsiin! Se on upea.

    Vastaa
  3. Meidän piti mennä versaillesin puutarhaam eräänä maanantaina kun oltiin läpikulkumatkalla keväällä ( linna on suljettu maaanantaisin). Mutta eipä ollut puutarhatkaan avoinnakaan vaikka kotisivut väitti toisin – siinä seistiin me ja lukemattomat muut turistit porttien ulkopuolella. Toivon että sina onnistut parenmmin 🙂

    Vastaa
    • Hyvä pitää mielessä, että tuokin on maanantaisin suljettu. Kiitos kun vinkkasit ja harmi, että kotisivuilla oli virheellistä tietoa ettekä päässeet sisään. :/

      Vastaa
  4. Olen ollut aikoinaan vaihdossa Ranskassa, ja Pariisi on mulle se kaupunki johon pitää aina tasaisin väliajoin päästä 🙂

    Varsinaisista turistinähtävyyksistä omat lempparit on katakombit (ei välttis kannatta mennä yksin) ja kävely ympäriinsä Montmartrella. Suolaisia crepesejä kannattaa testata jossain creperiessä.

    Itse tykkään vain käveleskellä siellä ympäriinsä, ja pyrinkin ottamaan joka kerta hotellin vähän eri alueelta, että pääsee tutustumaan moniin paikkoihin. Varsinkin viime vuosina tullut käytyä vain työmatkoilla siellä, niin iltaisin ehtii vain löhipaikkoihin tutustua. Mutta suosittelen ottamaan kaupungin eri osia päiväkohteiksi, käveleskellä parin metropysäkin väliä tai niin paljon kuin jaksaa, ja vaikka hypätä pois jollain randomilla metropysäkillä ihan vain nähdäkseen mitä siellä on! Tai katsoa oppaista joku pieni nähtävyys kohteeksi ja jatkaa siitä kävellen..

    Pohjoisosissa on jossain näkynyt vähän epämääräisempää porukkaa liikkeellä, mutta ei varsinaisesti mitään vaarallista ole ollut. Kannattaa ehkä googlata nykytilanne..

    Kivaa on myös kävelyn lomassa istuskella jossain puistossa ja syödä lounasta tai jotain leipomosta haettuja herkkuja

    Vastaa
  5. Kaksi parasta Pariisissa on Eiffel-torni ja Musee d’Orsay. Kliseistä, mutta Eiffel on vaan todella kiehtova vanha valtava rakennelma käydä ja sen iltavalaistus on upea. Louvresta ei minulle jäänyt mieleen kuin Mona Lisa, mutta Orsay on ehkä upein museo, jossa olen ollut. Käytännön neuvoja en osaa antaa, koska omasta reissusta jo 10 vuotta.

    Vastaa
  6. Ihan mielettömän hienolta museolta näyttää digitaalisen taiteen museo Atelier des Lumieres. Loppuvuoden siellä pyörii aiheina Van Gogh, Japani ja ”Verse”. Yritin mennä tänne joulun aikaan, mutta oli loppuunmyyty joka päivä 🙁

    Kannattaa muuten aina tervehtiä Bounjour ja kiittää Merci, vaikka tuntuisi kuinka tyhmältä. Palvelu paranee heti, ranskalaiset eivät ole yhtään niin tympeitä kuin aina väitetään. 😀 Kannattaa muuten käydä ”salakapakassa’ nimeltä Lavomatic, ihan huippu paikka!

    Pariisin hautausmaat ja puistot on syksyllä kauneimmillaan. Suosittelen etenkin Pere Lachaisen hautausmaata ja puistoista Parc des Buttes-Chaumont sekä Le Jardin du Luxembourg.

    Vastaa
  7. En ole ikinä käynyt Pariisissa, vaikka monta vuotta olen haaveillut 🙂 Ranskalaiset kosmetiikkamerkit ja meikkityyli on kuitenkin aina kiinnostanut, joten niistä olis kiva lukea lisää postauksia sitten kun pääset paikan päälle 🙂 ja postaustoiveena myös yksin reissaamisesta Pariisissa, koska Pariisin reissu olisi ehkä itselleni mahdollinen myöhemmin tänä vuonna mutta luultavasti yksin!

    Vastaa
  8. En ole koskaan ollut Ranskassa mutta jos joskus menen Pariisiin haluan ehdottomasti kayda tassa kiehtovan tuntuisessa kosmetiikkapuodissa: Buly 1803: Officine Universelle Buly Paris. Jos menet sinne odotan kovasti postausta paikasta ja sen ihanilta vaikuttavista tuotteista.

    Vastaa
  9. L’Orangerie. Pieni mutta niin kaunis museo. Yritä päästä heti aamulla sisään kun museo aukeaa, niin pääset ihailemaan Monet:a mahdollisimman tyhjässä huoneessa.

    Vastaa
  10. Hei, ekaa kertaa kommentoin, kiitos blogista!
    Asuin Pariisissa kolme vuotta ihan siinä jo mainitun Buttes Chaumontin lähellä. Lemppareita myös meidän kulmat Bellevillessä ja 9&10 kaupunginosa sekä tietty Marais. Vaeltelu jalan on ihan parasta Pariisissa, vaihtuvien korttelien erilaiset tunnelmat.
    Louvre kannattaa ottaa täsmäpaloina. Lempimuseoni kuitenkin Albert Kahn ja sen ihana japanilainen puutarha.
    Kanaalien rannat myös hienot.
    Eräs ystävä pitää söpöä teesalonkia yhdeksännessä: l’autre thé.
    Kaikki katetut pikku hallit ja torit. Kannattaa ostaa a-z karttakirja jos sitä vielä tehdään!

    Vastaa

Jätä kommentti