Jälleen uusi meikkisienikeksintö: The Makeup Bullet

Yksi kosmetiikkatuote, joka tunnutaan keksivän jatkuvasti yhä uudelleen on meikkisieni. Kaikki innovatiivisuus taisi alkaa Beautyblenderistä, joka mullisti kosmetiikkamaailman niin suuresti, että muutkin kosmetiikkayritykset inspiroituivat kehittämään apuvälineitä, joista toivottiin tulevan sen haastajia ja kassamagneetteja.

Yksi keksintö, johon vähän aikaa sitten törmäsin, olin sormisieni. Kyseessä ei suinkaan ole jalkasienen jalostunut muoto, vaan ihan vain sormenpäässä käytettävä meikkisieni, joka kulkee nimellä The Makeup Bullet.

The Makeup Bullet

Sormet ovat siitä kätevä apuväline meikkauksessa, että ne ovat aina ihan kirjaimellisesti käden ulottuvilla. Tämän lisäksi ne ovat myös sopivan kokoiset levittämään meikkipohjatuotteet tarkkuutta vaativille alueille. Joillakin kasvojen alueilla ne saattavat kuitenkin olla hieman kömpelöt, minkä lisäksi ongelmana on, ettei niiden pinta ole täysin tasainen. Tämän vuoksi esimerkiksi meikkivoide tai peiteaine ei sulaudu kasvoille yhtä kauniisti sormin levitettynä kuin meikkisienellä häivytettynä.

The Makeup Bullet onkin siis kaikessa kätevyydessään sormustimelta näyttävä tuote, joka yhdistää kokonsa ja muotonsa puolesta sormen kätevyyden meikkisienen luoman tasaisen pinnan takaavaan materiaaliin. Helposti sormenpäähän sujahtava sieni toimii myös kätevänä suojana estämässä meikkipohjan tarttumista käsiin esimerkiksi silmiä meikattaessa. Sienen on kehittänyt palkittu meikkitaitelija Eva Jane Bunkley, joka kokee sen olevan kätevä apuväline  niin itseään kuin asiakkaitakin meikatessa.

Näin The Makeup Bullet toimii käytössä:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=pwxvnSDCgpM]

Nimensä mukaisesti luotimaisesti muotoiltu meikkisieni näyttää pysyvän ongelmitta sormessa koko meikkausrutiinin ajan, joten sitä ei tarvitse edes laskea alas tuotteiden välillä vaihdellessa. Tuote voi kuulostaa hieman hassulta ja tarpeettomalta, mutta kun sen ideaa jää miettimään enemmän, alkaakin se yhtäkkiä vaikuttaa erittäin kätevältä. Sientä voi käyttää niin kuivana kuin kosteana, mikä tekee siitä hyvin monipuolisen apuvälineen sekä nestemäisten että puuterimaistenkin meikkituotteiden levityksessä.

Suureksi harmikseni meikkisieni näyttää olevan myynnissä vain Yhdysvalloissa, mutta ehkä se tai joku sen vastaava haastaja rantautuu myyntiin vielä meillekin!

The makeup bullet multi pack

Mitäs sanotte tällaisesta meikkisienestä?

PS. Muistatteko muuten vielä tämän Smashbox The Photo Filter Gel Cushion Applicator -meikkisienen, joka lanseerattiin myös korvaamaan sormenpää?

6 kommenttia artikkeliin ”Jälleen uusi meikkisienikeksintö: The Makeup Bullet”

  1. Sormimeikkaamisen yks ongelma itelle on myös pitkät kynnet. Joo, onhan se oma valinta, eikä mun kynnet edes oo mitenkään huomattavan pituiset, mutta silti niiden kanssa operoiminen on vähän hankalaa. Kynsien alle jää tuotetta (yäk), ja tarkkuus kärsii etenkin silmien alueella, kun ei voi sohia ihan miten vaan.

    • Joo, tuo on totta, että pitkät kynnet hankaloittavat kyllä helposti kaikkea meikkaukseen liittyvää!

Kommentointi on suljettu.