En ostanut Lontoossa vaihdossa ollessani oikeastaan muuta kosmetiikkaa kuin sellaista, minkä tiesin kuluttavani loppuun jo siellä ollessani. Yhtä tuotetta en kuitenkaan voinut jättää kauppaan sen siellä edullisesti nähdessäni.
Olen joskus vuosia takaperin maininnut blogissanikin tästä L’Oréalin The One Sweep Eye Shadowsta ja kun se sattui kohdalle halvalla, en tietenkään voinut olla tarttumatta tilaisuuteen ja olla kokeilematta tuotetta.
Tuotteen idea on siis ihan juuri se, mitä sen nimikin sanoo: yhdellä applikaattorin vedolla luomille loihditaan sen avulla silmämeikki, jossa kolme kaunista luomivärisävyä pääsevät kaikki oikeuksiinsa.
Tottakai yhdellä vedolla voi korostaa kulmaluuta ja tuoda väriä liikkuvalle luomelle parissakin sävyssä. Emmekai me kukaan epäile, etteikö se voisi olla mahdollista! Tottakai se on!
Kokeilu osoittautui haastavaksi jo heti alkuunsa. Kuinka ihmeen päin sivellintä olisi edes tarkoitus paletin pinnalla vedellä? Lappeeltaan, pystysuunnassa, täh?
Pienien kokeilujen jälkeen löysin sen toimivimman tekniikan ja lähdin yrittämään vetoja. Väriä oli todella haastavaa saada tarttumaan vaahtomuoviseen jättiapplikaattoriin kunnolla ja tasaisesti ja lopulta sainkin tehdä parit sipaisut, jotta pigmenttiä oli riittävästi.
Seuraavaksi haastavin vaihe oli keksiä, kuinka applikaattoria tulisi luomella ihan käytännössä vedellä, jotta lopputulos olisi halutun kaltainen.
Harjoittelin parit vedot kädenselkääni todeten lopulta, että vaaleinta sävyä on näköjään ihan mahdoton yrittää saada applikaattoriin tarpeeksi, jotta sen voisi edes saada iholla erottumaan.
En tiedä, yllättyykö joku nyt ihan oikeasti kun kerron, ettei homma todellakaan toiminut ollenkaan kuten sen varmasti oli tarkoitus toimia. Itse en nyt ihan varsinaisesti yllättynyt. Halusin oikeastaan vain tietää, kuinka pahasti homma suoraan sanottuna kusee. Ja kusihan se.
Ensimmäinen yritys ei ollut kovin nätti. En oikeastaan edes tietä, millaiselle luomelle nuo tuolla mittasuhteella olevat luomiväriraidat olivat tehtyjä. Oliko tumman sävyn tarkoitus olla koko luomella ja keskivaalean sitten luomivaossa vai mitä ihmettä? Jos tumma olisi rajaussävy, niin melko paksut rajaukset se kyllä loisi ja miksi ihmeessä tumma ei puolestaan ollut keskimmäisenä sävynä, jolloin se olisi ollut enemmän varjostussävyn paikalla?
Toinen yritys sujui ihan yhtä huonosti eikä tilannetta voinut edes oikeastaan pelastaa häivyttelysiveltimelläkään. Lopputulos näytti vaan aivan kamalalta.
Innovatiivinen idea oli teoriassa hauska, mutta haluaisin ihan sydämestäni tavata sen tuotekehittely- ja markkinointitiimin, joiden mielestä tällainen tuote oli hauska idea päästää liikkeelle. Kokivatko he oikeasti, että tällaisen kauppoihin päästäminen olisi brändille eduksi? Toki tuote varmasti tukisi sen imagoa innovatiivisena markkinajohtajana, mutta voin kertoa sata muutakin yhtä innovatiivisen kuuloista, mutta yhtä surkeasti toteutettavissa olevaa ideaa, joita ei todellakaan kannata lopulta päästää kauppoihin.
Onneksi luomiväripalettini sävyt olivat sen verran helppoja, että voin vastaisuudessa käyttää niitä erillisillä siveltimillä eikä tuotetta tullut hankittua turhaa. Itseasiassa valitsin tämän sävykokonaisuuden juurikin siksi, että osasin jo etukäteen arvata idean olevan täysin toimimaton (ihan kuten varmasti tekin osasitte).
Uudet kosmetiikkainnovaatiot ovat hauskoja ja niitä on varmasti mahtavaa tuoda kauppoihin, mutta kyllä sitä silti miettii, että olisiko ne joskus voinut vaan jättää mappi ööhön odottamaan sitä aikaa, kun moderni teknologia oikeasti osaa hyödyntää niitä paremmin.
Mielenkiinnosta haluan tietysti kuulla, jos joukossanne on joku, joka on onnistunut käyttämään tätä yhden vedon palettia hyvällä menestyksellä. Voihan nimittäin vaan olla, että taidoissani oli vikaa ja tämä oli oikeasti ihan hyvä keksintö.
Laita sähköpostia Lorkulle ja pyydä käyttöohjeita 🙁 Erikoista, ettei niitä jo tuossa paletin muassa ollut, yleensä L'Oreal on laittanut luomiväreihinsä selvät vinkit ja ohjeistukset.
Kyllä ne käyttöohjeetkin sitten lopulta löytyivät, tosin lopputulos oli jokaisella tavalla yhtä koominen. 🙂
Hahah hajosin kun näin kuvat :DD
Hajosin kun kokeilin… 😛
ideanahan tuo on kerrassaan mainio jos tehokkuusnäkökulmasta katsoo asiaa 😀 harmi vain, että eihän tuo nyt tosiaan vaan voi toimia… toinen lorkun luomiväriälyttömyys on ne eri värisille silmille suunnatut paletit. kiukuttaa vieläkin aivan julmetusti kun menin ostamaan sellaisen kauniiden väriensä takia. sävyt ovat todella erilaiset toistensa kanssa, mutta ne ovat silti vierekkäin ohuina viiruina samassa napissa! niitä on yksinkertaisesti mahdotonta saada nätisti siveltimeen tai aplikaattoriin. loreal hei, mitä kummaa siellä luomiväreistä vastaavien tyyppien päässä liikkuu….
Minustakin tosiaan paletit, joiden nappien välillä ei ole selkeitä rajoja ovat kyllä usein melko hankalia käytännössä. :/
Ihan mahtava postaus :') Joo, en keksi miten nuo saa fiksusti. Ylhäältä alaspäin? Sisäluomesta ulkonurkkaan? Eih… ihan mahdoton tuote.
On tuolla onneksi sitten mukana piilossa ohjekin, mutta siis lopputulos näytti aina tuolta. 🙂
Voi että miten kiinnostuin, erikoinen idea tosiaan! Todella haluaisin tykätä tästä tuotteesta ja oikeastaan tavallaan haluaisin että sitä saisi Suomesta- ihan vain voidakseni kokeilla miten se toimii omalla luomella! Juuri sellainen kokeiluhermoja kutittava tuote, eikö? 😉 Mutta Virve, kannattavaa olisi tsekata mahdolliset ohjeet netistä jos kokeilussa on hankalasti ymmärrettävä tuote. Tässä on yksi arvostelu ja oikeaoppisesti tuotetta käyttänyt neitokainen: http://www.collegefashion.net/beauty-and-hair/i-tried-it-loreal-paris-the-one-sweep-eye-shadow/
Vilkaise toki, huima ero siihen miten tuotteen käyttöä voi tulkita- tulokset on tietysti sen mukaisia. Tässä linkissä One Sweep näyttää jopa hyvältä/ei pahalta. Näköjään tuotteelle on myös oma Lorealin tekemä how-to -video jossa käyttö demonstroidaan.
Joo, googlettelin tietysti erilaisia käyttöohjeita ja onhan täälläkin tarran takana käyttöohjeet, mutta postaus oli lähinnä pieni pilke silmäkulmassa kirjoitettua kommentointia siitä, että hauska idea on aika haastavaa saada toimimaan oikeasti. 🙂
Koskaan en ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt on ihan pakko. REPESIN!!! 😀 kiitos tästä postauksesta, ilman sinua nämäkin naurut olisivat jääneet nauramatta! Mieskin ihmetteli mistä on kyse kun meinasin tikahtua nauruun 😀 olisi kyllä todella mielenkiintoista tietää minkä aivopierun seurauksena tämä tuote on päätetty laittaa markkinoille 😀
Ihana idea, mutta toimivuus nolla. 😉
Noi kosmetikat paattyy TK Maxxiin ihan syysta. Eli ne poistettiin tuotannosta tai ne eivat myneet. En luottaisi sielta ostettuihin mekkeihin. (Ainakin hintalappu on niiden),
Minusta sieltä löytyy kaikkea kivaa! 🙂
Asian vierestä: osaatko suositella runsaspigmenttistä ja hyvin levittyvää ja häivyttyvää palettia tai vaikka edullisia yksikkönappejakin, jossa olisi juuri tuollaisia lämpimänruskeita sävyjä ja saa olla hitunen shimmeriäkin. Olisi todella tarvetta. Mutta mieluiten toki ihan sellainen, missä voi käyttää useamman siveltimenvedon 😀 Ei pliis Urban Decayn Nakedeja, koska en raaski tai jaksa niitä tilata, haluaisin käydä ostamassa heti Sokokselta 😀
Voithan mennä heti Sokokselle ja kysyä myyjältä, siksihän he siellä ovat.
Isa Doran luomivärit on ainakin pääosin kivan pigmenttisiä ja muutenkin hyvinkäyttäytyviä, ja merkillä on ainakin ollut lämpimän ruskea paletti tai parikin.
Ahahahahh, eikä 😀 Kaikkea sitä.
Oli kyllä mahtava. 😉
Haha, mahtava meikkikuva! ;D Mulle tuli mieleen muutaman vuoden takaa ne sellaiset voidemaista luomiväriä olleet kynät joissa oli sama idea. Ihan vaan yhdet vedot molemmista päistä, ja näyttävä smoky on valmis. Näyttävää oli kyllä jälki tosin, sen voin sanoa. :'D
Joo, nekin olivat yhtä huippuja! 😉
Ahaha! Tää on kyllä klassikko keksintö! Muistan kun aikoinaan tällaista tuotetta kokeiltiin Oprah Showssa. Luomiväri oli lapussa jolla pyyhkäistiin luomen yli. Tadaa! Täydellinen varjostus! Not.
Juu, ne luomivärilaput ovatkin sitten jo oma lukunsa… 😀
Hieman vastaava idea on jossain näkemäni luomiväri-idea, jossa käytettiin lappuja – se värilappunen liimattiin luomelle koko harmoniassaan. En tiedä, kuinka hyvin toimisi käytännössä…
mullekin tuli nää mieleen, lappu mihin on pressattu ohut kerros luomiväriä "silmäluomen muotoisesti", lappu luomelle ja sivellään? luomivärit luomelle… niitä ois kiva kokeilla, että miten toimivat (tai ovat toimimatta) vaikka eri muotoisissa silmissä, tai mitä jos haluaa jotain väriä vaikka enemmän niin sitten joutuu varmaan kaivamaan omat luomivärinapit jostain, mikä vähän vesittää koko idean…
Nuo laput ovat tosiaan hauska idea, mutta koska silmämeikki rakentuu niin paljon luomien mallin mukaan, ovat ne aika haastava juttu standardisoida. 😛
Siellä pohjassa olevien tarrojen alla näyttäis olevan käyttöohjeet…. Tai niin siinä ainakin lukee :p
Q
Juu, olivat ne siellä ja käytin kyllä noiden ohjeiden mukaisesti tuota lopputuloskuvaa kuvatessani. Nuo kuvissa näkyvät tuhritut siveltimet ovat siis vedetty väärällä tavalla ihan vain kuvitusmateriaaliksi. 🙂
hahaha, jännä idea! Toisaalta kiva jos toimisi hyvin! 🙂
Olisi toki! 🙂
Tuo aplikaattori näyttää siltä että se kuuluisi painaa tuo kaareva puoli silmään päin sisä nurkasta. Samalla tavalla ottaa paletista väriä. En tiedä ymmärsitkö sanaakaan, en usko että toimisi silloinkaan..
Joo, siis käytetään juuri noin kuvailemallasi tavalla eli siis niin, että sivellin on juuri tuon mallisesti kuin tuo luomiväripaletti itsessäänkin on. Kuvituskuvissa siis väriä on ensin leikitty applikaattoriin miten sattuu, mutta varsinainen lopputulos on tehty ohjeiden mukaan. 🙂
Hauska idea kyllä 😛 Nopealla Googlettelulla löytyi tämmöinen ohje: http://www.collegefashion.net/beauty-and-hair/i-tried-it-loreal-paris-the-one-sweep-eye-shadow/
Ohjeet löytyivät tuotteen tarran alta, mutta minun simänmallilleni lopputulos oli niiden mukaan (samalla lailla käytettynä kuin noissakin linkin kuvissa) juuri tuo yllä kuvattu… Noissa kuvissani applikaattorissa on väriä väärin kun kuvailin postausta varten vain havainnollistamaan, kuinka haastavaa keksiä oikea tapa. En kyllä silti koskaan saanut noin tasaisesti ja kunnolla väriä applikaattoriin kuin tuossa linkissä, mutta kiitos että laitoit sen niin tiedän, että sekin voi olla mahdollista! 😀
Youtubesta löytyy Grav3yardgirlin kanava, jolta löytyy tämmöisten erikoisempienkin innovaatioiden testejä. Katsoinkin juuri eilen samankaltaisen tuotteen testailua ja tuli kyllä vetävän näköiset pakkelit: https://www.youtube.com/watch?v=hgLzsNmtPXk&index=33&list=PLKjMTiyvJhnZN7c4DQS2qD8LMgkUwZUag
(Kanavan pitäjä on videoillaan aika …eloisa(?),mutta kaikkeen tottuu pikkuhiljaa 😀 )
Kiitos linkistä! 😀
Jollain muotoilun kurssilla yhtenä tehtävänä oli keksiä paskin ja toimimattomin tuoteidea koskaan ja markkinoida se. Tää tuote on kuin suoraan tuosta tehtävästä! 😀
Haha. Kyllä tässä on idea hyvä, mutta toimivuus… köh. 😛
Ihan hauska postaus mutta sulla on ollut tuo applikaattori käytössä ihan väärin päin joten ei ihme ettei ole onnistunut 😀 itse olen tuotteesta tykännyt kun olen ohjeiden mukaan siirtyä laittanut. Edellisistä kommenteista löytyykin linkkejä oikeaan käyttöön!
Kokeilin sen tottakai usealla tavalla sitten lopuksi näiden kuvien oton jälkeen, mutta tämä postaus on kirjoitettu lähinnä pilke silmäkulmassa ideaa hieman naureskellen. Joillakin tavoilla luomivärit levittyivät hitusen paremmin, mutta en silti allekirjoita, että kyseessä olisi kovin toimiva tuote. 🙂
Nuo luomivärit jotka ovat silmissä on siis tehty oikean tavan mukaan. 🙂
Aikamoinen idea, vaikka ei niin toimikkaan. Ehkä tärkeintä on, että tuo markkinoille jotain uutta ja erilaista, että brändi pysyy jännittävänä 😀
Totta. Kyllä nyt tulen jatkossakin jännitämään, että toimiiko innovaatio oikeasti vai ei… eikun… 😉
En kyllä mitenkään ymmärrä miten tuo voisi toimia! 😀 kuka nyt haluaa silmäluomiinsa viivasuoria, toisiinsa sulautumattomia raitoja! Aivan sama kuin vetäisi sillä "normaalilla" vaahtomuoviaplikaattorilla eri luomiväreistä raidat silmiinsä ja tadaa! 😀