Miksi luen? 7 tapaa, joilla kirjat ovat parantaneet elämääni

*Sis. mainoslinkin

Viimeisten kuukausien aikana minusta on tullut melkoinen lukutoukka ja sekä lukemisen että tietysti kirjojen kuuntelun puolesta puhuja. On ollut ihanaa kuulla, kuinka moni muukin rakastaa kirjoja ja kuinka paljon iloa ja hyötyä muutkin kokevat niistä saaneensa.

Syy, miksi haluan niin paljon puhua kirjojen puolesta on, että kohtaan jatkuvasti ihmisiä, jotka eivät enää lue tai ole koskaan lukeneetkaan. En tietenkään sano, että jokaisen on pakko lukea tai kuunnella kirjoja, sillä kaikki jutut eivät kiinnosta kaikkia, mutta koen silti sääliksi, että moni jättää nykyään selvittämättä, pitäisikö edes kirjoista ja valitsee mielummin automaattisesti käyttää aikaansa vain vaikkapa Netflix-sarjoja katsoen – missä ei ole mitään huonoa, mutta sen rinnalla voi olla myös mukavaa kokeilla kirjoja.

Monella on ennakkoajatuksia kirjoihin tarttumisesta ja uskon, että tämä johtuu usein vain siitä, etteivät he ole löytäneet itselleen mieluista tapaa kuluttaa kirjoja (eli lukea tai kuunnella) tai sellaisia kirjoja, jotka heitä oikeasti kiinnostaisivat. Koska kirjojen lukeminen koetaan nykyään usein ehkä vähän jopa tylsänä puuhana, eivät kaikki tule edes kokeilleeksi sitä, vaan sanovat vain automaattisesti, etteivät pysty keskittymään kirjoihin (mikä monilla pitää varmasti aluksi varsinkin paikkansa).

Itse olen saanut kirjoista kuitenkin niin suuren ilon ja hyödyn elämääni, että haluan ehdottomasti innostaa ihmisiä lukemaan ja kuuntelemaan kirjoja lisää. (Tämän vuoksi olen niin innoissani, että voin tarjota seuraajilleni *ilmaista Nextory-kokeilua!)

Paitsi että kirjat voivat olla Netflixin tapaan pakokeinoja arjen keskellä ja täynnä mielenkiintoisia mielikuvitusseikkailuja, ovat ne antaneet minulle paljon muutakin. Nämä seitsemän asiaa ovat olleet minulle se suurin hyöty, jonka olen kirjoista saanut:

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

1. Olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisten ihmisten elämäntarinoihin

Tykkään lukea ja kuunnella elämäkertoja ja kirjojen kautta olen päässyt kuulemaan mitä mielenkiintoisimpia elämäntarinoita julkkiksista tavallisiin tyyppeihin, joille on tapahtunut jotain erityistä. Näiden tarinoiden kuuleminen on ollut todella inspiroivaa, sillä jokainen niistä antaa uusia ideoita omaan elämään, auttaa ymmärtämään muita paremmin, toisinaan kannustaa itseään muutoksiin ja joskus saa vain ihmettelemään, millaisiin asioihin ihmiset voivat kyetä – niin hyvässä kuin pahassa.

Kuuntelin esimerkiksi vähän aikaa sitten Steve Jobsin elämäkerran, tutustuin *Jessica Panin kautta siihen, mitä voi tapahtua, kun introvertti kokeilee elää vuoden ekstroverttina ja nyt minulla on kuuntelussa mm. Nelson Mandelan vankilakirjeet. Olen ahminut valtavasti erilaisia kirjoja mm. Pohjois-Koreasta, keskitysleireistä, uskonnon alistamista naisista sekä rikollisesta elämästä ja päässyt noiden kaikkien kirjojen kautta kurkistamaan omasta elämästäni täysin poikkeavaan elämään, joka on muille kuitenkin ollut täyttä totta.

Muiden elämäntarinat laittavat usein myös omat kokemukset, ajatukset ja toiveet uuteen perspektiiviin ja opettavat olemaan kiitollinen asioista, joita ei ole edes liiemmin ajatellut niiden ollessa niin itsestäänselvyyksiä. Koska olen introvertti, en automaattisesti tule jutelleeksi erilaisten ihmisten kanssa valtavasti ja kuulleeksi heidän tarinoitaan, joten kirjat tuovat erityisen lisän elämääni senkin vuoksi.

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

2. Olen oppinut mielenkiintoisia asioita

Suurin syy sille, miksi luen on, että haluan oppia uutta. Kirjat ovatkin mitä parhain keino siihen, sillä on helppoa löytää teoksia, jotka käsittelevät itseään kiinnostavaa aihetta ja joiden kirjoittaja on sukeltanut siihen syvälle selvitystyön ja joskus jopa omakohtaisten kokeilujen kautta. Kaikkien näiden juttujen ei tarvitse olla kovin syvällisiä tai maailmaa mullistavia ja itseasiassa ne parhaat oivallukset, joita olen saanut, ovat usein olleet juuri niitä yksinkertaisimpia.

Kirjojen kautta olen myös päässyt oppimaan asioista, joista en olisi muuten tullut ottaneeksi selvää. Joskus kimmokkeen on synnyttänyt toisesta kirjasta tullut viittaus, joskus ihan vain kiinnostava kirjan nimi tai kirjan kansi ja toisinaan puhdas uteliaisuus saada tietää, miksi kirja on ollut suosittu.

Paitsi että olen oppinut paljon uusista, itseni ulkopuolisista asioista, olen myös oppinut valtavasti itsestäni. On ollut mahtavaa oppia tuntemaan itseään paremmin sekä tunnistaa omia särmiään ja löytää keinoja niiden hiomiseen, jotta oma elämä on helpompaa. Nämä ovat olleet asioita, joita en ole itse ennen ajatellut, mutta juuri kirjojen myötä oppinut ymmärtämään. Tämän kautta olen tullut iloisemmaksi, positiivisemmaksi ja ennenkaikkea onnellisemmaksi.

Lue myös: Onko sinullakin itseaiheutettu keskittymishäiriö?

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

3. Olen saanut uusia hyödyllisiä ajatusmalleja

Parasta kirjoissa ovat niiden tarjoamat uudet ajatusmallit, jotka voivat parhaimmillaan mullistaa jopa koko elämän suunnan. Olen kertonut jo aiemmin, kuinka Rich Dad Poor Dad -kirja mullisti suhteeni rahaan ja päivätyöhön, Miksi nukumme – unen voima -kirja sai minut muuttamaan nukkumistottumukseni ja moni muu kirja on samalla tavalla tuonut minulle totaalisen mullistavia ajatuksia, joiden myötä elämänlaatuni paranee.

Ylipäätään juuri elämänlaadun paraneminen kirjojen myötä on ollut suurin syy sille, miksi olen niitä lukenut. Ajattelen, että kirjat voivat toisinaan olla kuin paljon kaivattu juttuhetki läheisen kanssa, joka tuntee jonkun aiheen perinpohjaisesti ja osaa siksi antaa loistavia neuvoja. Kaikilla ei kuitenkaan ole lähipiirissä jokaisen alan asiantuntijaa, joten vaikka kirja ei suoraan annakaan mahdollisuutta ajatusten edestakaiseen pallotteluun, antaa se silti uusia ajatuksia, joista taas voi googlettaa lisää tai keskustella muiden kanssa – livenä tai netissä riippuen siitä, kumman kautta voi itse tavoittaa aiheesta kiinnostuneita helpoiten.

Lue myös: Kuinka lukea enemmän – 7 vinkkiä

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

4. Lukeminen on ollut loistava sijaistoiminta hyödyttömälle somessa surffaamiselle

Elämässä on loppujen lopuksi vain rajallinen määrä minuutteja, joten olen yrittänyt nykyään kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, että käytän ne merkityksellisiin asioihin. En tarkoita tällä, että kokoajan pitäisi olla tehokas, sillä myös lepo ja tekemättömyys ovat hyvä juttu ja ihminen tarvitsee niitä, vaan tarkoitan tällä lähinnä sitä, että olen pyrkinyt karsimaan elämästäni turhia juttuja, jotka vain tuhlaavat aikaa, mutta joista ei loppujen lopuksi jää käteen mitään.

Somessa surfaaminen on yksi tällaisista jutuista. Sitä tulee tehneeksi tappaakseen aikaansa ja rentoutuakseen, mutta vain harvoin sen jälkeen on yhtä rentoutunut kuin vaikka meditaatiohetken jälkeen olisi ja sitä tehdessään todellakin tappaa aikaa ilman mitään hyötyä.

Moni ajattelee, että somessa surfaaminen on mukavaa, ”aivotonta” toimintaa, mutta oikeasti some on täynnä ärsykkeitä. Somefeedit ovat täynnä alitajuntaa ohjailevia mainoksia, silmiin pomppii välillä hieman ahdistaviakin uutisia maailman tilasta ja joku kirjoittaa jotain, mikä saa nostamaan kulmakarvoja tai jopa ärsyyntymään. Somefeedien katselu on siis usein kaukana ”aivojen nollaamisesta” ja rentoutumisesta, sillä se stimuloi mieltä joka suuntaan.

Itse poistin puhelimestani Facebookin, minkä myötä elämään ilmestyi kuin taikaiskusta lisää minuutteja. Niissä tilanteissa, joissa tarttuisin aikuisten tuttiin eli puhelimeen plärätäkseni Facebookia, olen kuunnellut mielummin äänikirjoja, jotka ovat oikeasti voineet saada minut rentoutumaan.

Lue myös: 5 kirjaa, jotka kannattaa lukea voidakseen paremmin

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

5. Kirjat ovat harjoittaneet keskittymistäni

Kun aloin kuunnella äänikirjoja koin, että minun pitää nimenomaan kuunnella kirjoja, sillä en osaa vain keskittyä niiden lukemiseen. Kuten kirjoitin blogissa tajusin, että mitä luultavimmin kärsin monien muiden tapaan itseaiheutetusta keskittymishäiriöstä ja halusin tehdä asialle jotain.

Aluksi tuntui, että jo äänikirjojenkin kuunteluun oli vaikeaa keskittyä. Ajatuset harhailivat ja kokoajan piti kelata kirjaa taaksepäin kun tajusi, että korvanappiin tulee tietoa jostakin eikä edes tiedä, mistä oikeastaan puhutaan. En myöskään vain osannut kuunnella kirjaa, sillä tuntui, että samalla piti tehdä jotain. Moni muu on kertonut minulle samaa ja ymmärrän sen täysin.

Olin ennen ylpeä multitaskaaja, mutta nykyään yritän olla enemmän monotaskaaja, sillä tiedän sen olevan parasta ihmiselle. Pikkuhiljaa olen saanut parannettua keskittymiskykyäni ja voinut ihan vain kuunnella äänikirjaa ilman, että teen samalla jotain. Sen myötä olen myös voinut alkaa lukea kirjoja enemmän.

Käytän äänikirjoja silti yhä toisinaan ajatusten harhauttajana, kun teen jotain sellaista arkipuuhaa, joka sujuu automaatiolla. Äänikirjat tekevät (tuttujen ruokien) kokkaamisesta kivempaa, saavat kävelemään vähän pidemmän lenkin, vauhdittavat siivoamista ja tuovat mukavaa viihdettä esimerkiksi bussimatkaan, joka sujuu niiden kanssa mukavammin. Äänikirjat ovat myös olleet loistavaa puuhaa mielelleni venytellessäni.

Kirjojen antamien uusien ajatusmallien myötä olen kuitenkin pikkuhiljaa myös oppinut, että kaikki nuo arkiset hetket voivat myös olla mukavia ilman kirjoja ja ihan vain hetkessä läsnä ollessa.

Lue myös: 6 kirjaa, jotka muuttivat elämäni

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

6. Kirjat ovat saaneet minut ilmaisemaan itseäni paremmin

Kuuluisa lainaus kuuluu, että read a thousand books, and your words will flow like a river, eli lue tuhat kirjaa ja sanasi virtaavat. Kun lukee muiden tekstejä, saa inspiraatiota ja vaikutteita heidän tavastaan kirjoittaa, löytää omaankin tyyliin sopivia ilmaisuja ja jollain taianomaisella tavalla sanat tosiaankin alkavat virrata paremmin.

Itse olen kokenut tämän todella hyödylliseksi, sillä kirjoitanhan työkseni blogia ja nautin kirjoittamisesta. Kun lukee ja kuuntelee paljon, on siinä tosiaan jotain mielelle taikoja tekevää, minkä ansiosta sanat tulevat paremmin ulos, lauseita syntyy helpommin ja ideoita niihin suorastaan pulppuaa.

Lue myös: 6 kliseistä elämän oppituntia, jotka olen saanut

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

7. Kielitaitoni on kehittynyt

Paitsi että kirjojen lukeminen ja kuuntelu voi kehittää omaa äidinkieltä, saa kirjoista apua myös vieraiden kielten oppimiseen. Itse kuuntelen paljon englanninkielisiä kirjoja ja viimeaikoina olen ottanut lukulistalleni myös valtavan määrän ruotsinkielisiä kirjoja. Opin niistä paitsi uusia asioita, mutta myös uusia sanoja ja ilmaisuja.

On myös erittäin palkitsevaa tajuta oman kielitaidon kehittyvän ja huomata, kuinka hyvin kieltä ymmärtääkään. Kirjojen kautta voi opetella luetun ymmärtämistä ja äänikirjojen kautta puolestaan kuullun ymmärtämistä, minkä lisäksi äänikirjojen etuna on useimmissa palveluissa ja sovelluksissa se, että puhenopeutta voi hidastaa tai nopeuttaa haluamalleen tasolle.

Käsittelyyn ei heti tarvitse ottaa sitä kaikkein haastavinta teosta, vaan homman voi aloittaa kuuntelemalla jonkun jo itselleen valmiiksi tutun kirjan vieraalla kielellä. Kyseessä ei tarvitse olla paksu romaani tai tietokirja, vaan se voi myös olla helppolukuinen lastenkirja. Kun asiaa lähestyy helpomman kautta ja huomaa onnistuvansa, tuntuu homma palkitsevammalta ja sen myötä myös motivoi itseään jatkamaan.

Miksi luen kirjoja äänikirjat ilmaiseksi Virve Fredman Ostolakossa

Miksi te luette (tai kuuntelette) kirjoja?

*Tutustu äänikirjoihin ja e-kirjoihin kokeilemalla Nextorya 30 päivän ajan veloituksessa tämän linkin kautta.

2 kommenttia artikkeliin ”Miksi luen? 7 tapaa, joilla kirjat ovat parantaneet elämääni”

  1. Saako jättää lukija toiveen? Nyt kun näitä pohtivia lifestyle kirjoituksia on ollut niin paljon, niin ehtisitkö myös kirjoittaa joitain kauneusjuttuja..? Niitä oli niin mukava lukea. Vaikka muullaisia kuin purkkien tyhjentämisenä tai tuote arvosteluna, jos ne eivät inspiroi tässä elämänvaiheessa. 🙂

    Vastaa
    • Joo, yritän aina kirjoitella niitä kun tulee jotain kiinnostavaa mieleen. 🙂 Ajatukset vaan ovat jotenkin olleet viimeajat aika paljon muussa kuin kosmetiikassa, joten siksi kosmetiikkajuttuja on vähemmän. 🙂

      Edit. Huomiselle tulossa kosmetiikkaa ja itseasiassa siihen liittyvä arvonta. <3

      Vastaa

Jätä kommentti