Minulla alkaa tänään vihdoin kahden viikon kesäloma ja lähden viettämään sen Etelä-Koreaan. Moni onkin vitsaillut, että mitä minä nyt muka kesälomalla edes teen, kun juuri vietin puoli vuotta Thaimaassa ja olen toki ollut mukana leikinlaskussa. Tosiasiassa tuo kuusi kuukautta oli kuitenkin elämäni kiireisintä aikaa, sillä blogi, etätyö, kirja ja muut projektit pitivät minut jatkuvasti kiireisenä. Täytyy silti myöntää, että silloin, kun ehdin poistua kodin ulkopuolelle tuntui elämä tietysti valittömästi ulos astumisen jälkeen pieneltä lomamatkalta eksoottisen ympäristön ansiosta eikä ollut ollenkaan hullumpaa voida halutessaan pulahtaa rakennuksen uima-altaaseen ja katsella sitä reunustavia palmupuita.
Kun sitten heinäkuussa palasin Ruotsiin, sujui ensimmäinen kuukausi melko leppoisasti. Lähes kaikki kollegani olivat lomalla, sillä jokainen ruotsalainen haluaa aina viettää heinäkuussa kesälomansa. Nautin toimiston rauhasta ja keskityin hommiini. Tuntui ihan hyvältä olla kotona.
Kun elokuu saapui ja kaikki palasivat lomilta oli selvää, että tahtimme kiihtyi sitä vauhtia, että puuhaa tulvi joka suunnasta ja meidän oli rekrytoitava Suomen tiimiini jo viides jäsen. Elokuu oli minulle erityisen kiireinen, sillä tuurasin myös lomailevaa suomalaiskollegaani niin paljon kuin vain ehdin. Käytännössä pari viimeistä kuukautta ovatkin kuluneet ilman vapaapäiviä ja jatkuvasti Elevenin, blogihommien ja vähän vielä myös kirjankin parissa puuhaillen. Tiesin, ettei tahti tulisi ainakaan helpottumaan ja alkoi jo tuntua turhauttavalta, että olin onnistunut saamaan luvan tehdä 60% työviikkoa, mutta käytännössä vain palkkani oli laskenut sille tasolle ja työmäärä pysyi edelleen lähes täysipäiväisissä viikkotunneissa.
Kuukaudet olivat niin täynnä kiirettä, etten oikein ehtinyt keskittyä toimistollakaan koskaan mihinkään. Sain fiksuja neuvoja, joissa kehoitettiin kirjoittamaan aamulla (tai jopa edellisenä iltana) ylös seuraavan päivän tehtävät ja kollegani suosittelivat minuakin käyttämään näppärää muistiinpano-ohjelmaa, johon saattoi aina kirjata muun tiimin nähtäville työtehtävänsä, jotta myös muut tietäisivät, mitä kukin puuhailee ja siirrellä niitä sitten niiden valmistuttua aina mieltä tyydyttävästi valmiiksi tulleet hommat listaavalle riville. Kokeilin tätä muutamia kertoja, mutta lopputulos oli joka kerta valtava pettymys, sillä mistään suunnittelemastani ei koskaan tullut valmista.
Minulla on itselläni todella selvänä, mitä asioita haluan minkäkin päivän aikana saada tehtyä. Harmi vain, etten meinaa koskaan päästä tekemään niitä, sillä koko päivän ajan minulle virtaa joka suunnasta pieniä akuutteja juttuja, jotka pitäisi hoitaa pois alta. Kolmekymmentä mailia sieltä, viisikymmentä viestiä täältä, kuusi kysymystä tuolta ja neljä kiireellistä ratkaisua vaativaa yllättävää tilannetta, jotka on pakko ratkaista heti ja lukemattomia avokonttorilla ohimennen kuultuja lausahduksia, joihin on pakko tarttua, koska ne vaativat toimenpiteitä. Tuntui, etten koskaan ehdi edes pitää lounastaukoja ja usein nappasinkin päivällä pakkasesta vain pizzapalan tai niiden ollessa loppu tankkasin koko päivän itseeni pelkkää kahvia ja raahauduin illalla seitsemän jälkeen kotiin syömään vihdoin aamiaista ja jatkamaan töitä tai tekemään blogihommia.
Sanon hanakasti ei, jos minua pyydetään tekemään jotain sellaista, minkä joku muukin voi tehdä, mikäli oma aikatauluni on täynnä. Sen sijaan olen huono sanomaan ei, kun joku pyytää ”ihan nopeasti apua” jutuissa, jotka teen kyllä mielelläni ja jotka vievät aikaa vain kaksi minuuttia tai joita tiedän, ettei kukaan muu voi oikeastaan edes tehdä jos en itse hoida niitä. Samalla tiedostan, että ne katkaisevat meneillään olevan puuhani.
Kuukausi sitten minulla nousi outo kuume, joka jatkui muistaakseni viikon. Minulla oli joka päivä 1 – 1,5 astetta lämpöä, mutta ei muita oireita, joten tyydyin vitsailuun oudosta ovulaatiosta ja kävin normaalisti töissä. Seuraavalla viikolla minulla oli yksi syksyn kiireisimpiä työviikkoja ja kesken sen tunsin eräänä iltapäivänä töissä kuumeen nousevan. Illalla kotona lämpömittari nousi jo yli 38 asteen ja kun puolilta öin vihdoin ehdin nukkumaan, oli lämpöä jo 39,7 astetta. Minun pitäisi herätä alle kuuden tunnin kuluttua ja olla mukana edustamassa firmaamme koko päivä sekä mielellään vielä jatkaa päivääni sen jälkeen työporukan illalliselle. Vedin pari särkylääkettä ja toivoin parasta. Aamulla herätessäni en ollu uskoa silmiäni, sillä lämpö oli laskenut 36 asteeseen ja selvisin seuraavista päivistä särkylääkkeiden avulla ja sain vihdoin viikonloppuna hieman lepoa. Olo parani onneksi pikkuhiljaa ja kuumeilu katosi lopulta.
Myönnän, että minua ehkä kaikkein eniten ärsyttäviä lauseita on, kun sairastavalle todetaan, että ”nyt lepäät, kukaan ei ole korvaamaton”. On epäilemättä monia työtehtäviä, joihin voidaan jonkun sairastuessa ottaa toinen tyyppi tilalle, mutta minä ainakin olen tehnyt parhaani ollakseni työpaikalla sellainen tyyppi, jonka panostus on sen verran merkittävä, ettei minua voida noin vain korvata toisella tyypillä. Tottakai minulla on töissä aivan upea tiimi, jota ilman en todellakaan olisi mitään ja joka auttaa minua omissa hommissani aina kun vain pyydän, mutta todella monet hoitamani asiat ovat silti sellaisia, että minun on helpointa tehdä homma itse kun tiedän jutun taustat ja mitä tarkalleenottaen haluan. Haluan myös, että työkaverini voivat keskittyä niihin juttuihin, joissa he taas voivat loistaa ja joissa minä puolestani tunnen heistä jokaisen hyvin pitkälti korvaamattomiksi tiimimme kannalta.
(Tiedän kyllä toki, että jos olen oikeasti kipeänä, ei auta kuin levätä, sillä muuten ei vain yksinkertaisesti parannu, mutta ainakin jokainen yrittäjä tietää varmasti, millaista on kun sairastaa, mutta hommia ei vain silti voi jättää tekemättä.)
Viimeiset kuukaudet ovatkin olleet niin kovaa pyöritystä, että olen monesti todennut olevani todella, todella väsynyt. Joku on välillä heitellyt minulle burn out -termiä, mutta en ole tarttunut siihen. En kokenut, että minulla olisi mitään siihen sopivia fyysisiä oireita ja kuumeenkin uskon johtuneen vain siitä, että mies oli juuri edellisellä viikolla sairastanut syysflunssaa, jossa hänellä oli vastaava korkea kuume ja varmasti tartuttanut sen minuun.
Henkisten oireiden puolelta tunnistin kyllä huonomuistusuuden, joka aiheutti välillä hyvinkin koomisia tilanteita sekä väsymyksen, joka ei mennyt ohi edes 12 tunnin yöunilla, mutta ahdistukseni ja masennukseni kestivät korkeintaan muutamia tunteja tai yhden illan eivätkä olleet kovin vakavia. En myöskään tuntenut ammatillisen itsetuntoni laskeneen tai työtäni mitenkään merkityksettömäksi vaan päin vastoin. Okei, hermoni olivat tavallista kireämmällä, mutta en silti räjähdellyt kenellekään. Lähinnä vain kiroilin aavistuksen enemmän ja sanoin asiat vähän suorempaan jos ärsytti. Ehkä ruotsalaisinhoni oli myös tavallista korostuneempaa ja yksin kotiin vetäytymisen tarve korostui myös, mutta siellä rauhassa ollessani tunsin vain positiivisia tuntemuksia.
Viimeviikolla tunsin kuitenkin, että en usko jaksavani enää kauan vastaavaa rytmiä. Bookkasin toimitusjohtajamme kanssa palaverin perjantai-iltapäivälle ja jäin miettimään, mitä kaikkea sanon. Päätin kertoa avoimesti, että olen aika puhki ja että toisin kuin yleensä, ei minulla olisi tähän ongelmaan ratkaisua.
En tiedä, mikä ylin taho tunnisti tarpeeni saada motivaatiota, mutta perjantaipalaverin lähestyessä joka suunnalta alkoi yhtäkkiä tulla yllättävää motivaatiota. Edellisenä päivänä kuulin, kuinka eräs ulkomaalainen, Suomen markkinoille tuloaan suunnitellut yritys oli tehnyt kilpailijavertailua ja ollut kuulemma todella vakuuttunut siitä, mitä yrityksemme oli Suomessa tehnyt. Ne kehut tulivat mukavalta taholta. Sain myös töissä positiivisia viestejä minulle tärkeiltä tahoilta ja niistä minulle tuli vahvasti sellainen tunne, että minua arvostetaan ja minusta ollaan ylpeitä. Kaiken sen väsymyksen keskellä ihan kaikki nuo pienet jutut ja kauniit sanat tuntuivat todella hyvältä ja erityisen tärkeiltä.
Perjantai-iltapäivänä juuri ennen tapaamistamme toimistollemme kannettiin kaksi kakkua. Yrityksellämme on menossa uudistus ja juhlistimme sen ensimmäistä vaihetta, eli sivustomme visuaalisen ilmeen päivitystä, joten kakkuihin oli painettu uusi logomme. Juhlahetki oli täynnä hienoja uutisia lähitulevaisuutta koskien ja juhlistimme myös hienoa kuukautta, jota oli vielä pari päivää jäljellä. Erityismaininnan sai nimenomaan Suomen tiimimme, sillä Suomen yrityksemme oli kasvattanut myyntiä huikeat 65% edellisvuoteen nähden. Suorastaan harmitti, etteivät muut suomalaiset kollegani olleet paikalla, sillä he olisivat todellakin ansainneet kakut ja aplodit.
Juhlatunnelmista tuntui haastavalta siirtyä tunnelmanpilaajan rooliin ja istua välittömästi sen jälkeen alas toimitusjohtajamme kanssa kertomaan, että olen poikki. Niin hassulta kuin se vähän kuulostaakin, niin olisi vain niin helppoa, jos olisi vain oikeasti niin uupunut, että voisi vain mennä sairaslomalle ja ladata akkujaan täysin ilman töitä. Minä en sitä kuitenkaan voisi tehdä, sillä jos ilmoittaisin töissä olevani sairaslomalla, tulisi minun olla sitä myös blogin puolella enkä koe olevani mitenkään niin loppu, että minun tarvitsisi ottaa taukoa molemmista. Molemmat niistä vievät aikaa ja energiaa, mutta ovat silti omalla tavallaan henkireikiäni, jotka myös tsemppaavat sekä tuovat energiaa ja iloa. Halusin vain löytää sen tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä sekä saada apua löytää keinoja, jotta en joutuisi jatkuvasti olla töissä.
Otin palaveriin varmuuden vuoksi nenäliinan ja kakistelin asiani ulos. Tänä vuonna hommissaan aloittanut toimitusjohtajamme on aivan mahtava boss lady, joka ymmärsin täysin, mitä sanoin ja keskustelu hänen kanssaan helpotti oloani kovasti. Jo pelkästään se, että sain puhua tuntemuksistani toi hyvän mielen, mutta varsinkin kun sain häneltä vielä ensimakua siitä, mitä uusia mahtavia juttuja meillä on suunnitteilla tuntui, että saan ihan uutta voimaa. Jo se viimeistään viesti minulle, ettei kyse ole mistään burn outista, sillä olin hetkessä aivan liekeissä. Olin vain uupunut.
Minusta tuntuu jo valmiiksi, että kokoajan vaan tapahtuu kivoja uusia asioita, mikä antaa minulle virtaa, mutta nyt kun sain vielä lisää paljastuksia tulevasta tuntui, kuin minulle olisi heitetty pelastusrengas ja hän olisi sanonut, että tietää tasan tarkkaan, kuinka väsynyt olen uimaan, mutta hänkin ui tässä rinnalla ja horisontti näkyy jo kun ihan vähän vielä jaksetaan uida. Että nyt ei kannata luovuttaa ja että hän arvostaa sitä, kuinka sitkeästi olen jaksanut uida. Se keskustelu antoi minulle uutta intoa ja sen jälkeen oli hyvä lähteä kesälomalle lataamaan akkuja.
Lähden tänään iltalennolla Amsterdamin kautta Souliin, jossa teen parhaani rentoutuakseni, ladatakseni akkuja ja ammentaakseni inspiraatiota. Nautin paljon matcha-herkkuja, nukun pitkiä yöunia, vaeltelen ympäri kaupunkia ja hypistelen loputtomasti kosmetiikkaa. Kun palaan takaisin, ovatkin edessä jo I Love Me -messut ja niistä toivuttua alkavat jouluhulinat ja muiden huikeiden juttujen suunnittelut. Täytyy itseasiassa sanoa, että jopa oikeastaan odotan lomalta paluuta!
Pari seuraavaa viikkoa mennään varmasti aika lailla Etelä-Koreaan keskittyneissä tunnelmissa, joten jos teillä on postaustoiveita niin kertokaa!
Lue myös:
Onko ammatillinen intohimo onni vai kirous?
Eleven osti NordicFeel-verkkokaupan!
Työurani huikeimmat päivät: K-Beauty Expo 2017
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Muista, että positiivinen stressi ja kiire on myös stressiä ja kiirettä, johon elimistö reagoi samalla tavalla kuin mihin tahansa kiireeseen ja stressiin. Elimistö ei osaa eritellä että joku sille haitallinen asia on mielen mielestä kiva, vaan rupeaa rakentamaan suojamekanismeja itse. Olet jo huomannut olevasi väsynyt ja uupunut, joten vaikka kuinka olisi paljon tosi kivoja juttuja, sano osalle niistä ei ennenkuin se ihan oikea burnout tulee kylään. Kun jo tiedostat asianlaidan, niin kaikella rakkaudella, tee sille jotain jo nyt.
Syvästä kuopasta ei meinaan kivat jutut vaan auta enää ylös, vaan sieltä pääsee vain ajan kanssa eikä ole enää välttämättä enää se sama ihminen. BTDT.
Tätä olin itsekin sanomassa. Toki positiivinen stressi (eustressi) on lyhytaikaisena parempi kuin distressi, mutta jatkuva stressitila ei ole vain enää hyväksi, oli kumpaa tyyppiä tahansa. Kivaakin voi oikeasti tulla liikaa. Ja siinä vaiheessa kun keho todella lyö totaalisesti liinat kiinni niin ollaan lirissä. Burnoutin voi saada kivastakin tekemisestä, lopputulos on silti sama. Pidä nyt hyvä (ja kiireetön!) loma ja kun palaat töihin, huolehdi siitä että saat rytmitettyä elämääsi terveellisemmäksi. Tarpeeksi unta, liikettä ja säännölliset ruokailuvälit auttaa jo paljon. Älä päästä itseäsi palamaan loppuun vaikka nyt siltä tuntuisikin ettei siitä ole kyse, usko meitä jotka ovat sen läpikäyneet. Me ajattelimme aivan samoin aikanaan, ja sitten kun asian todellinen laita tajuttiin niin ei enää voinut tehdä mitään nopeita korjausliikkeitä. Niitä jälkiä parannellaan pahimmillaan loppuelämä, älä pilaa itseltäsi hyvää uraa ja mahdollista tulevaisuuden perhe-elämää <3
Tuo kaikki on totta! Liian paljosta kaikkea kivaa ja inspiroivaakin voi uupua pahasti, koettu on. Pitkittyessään se voi johtaa masennukseen, vaikka ei olisi yhtään synkkä tyyppi muuten. Vuoden toipumisen jälkeen voi taas palata työelämään, mutta ei enää samana.
Olen jo pitkään seurannut menoasi, kun teet kahta täyspäivätyötä ja kirjoitat kirjan siinä sivussa. Lahjakkaan ja ahkeran ihmisen vaikeita valintoja. Valintoja kannattaa kuitenkin tehdä, ennen kuin ruumiisi tekee ne puolestasi.
Kiitos ihanat hyvistä kommenteista ja fiksuista sanoista! <3
Hyvää lomaa ja nauti Soulista, lempparikaupunkini!!! Ehdottomasti yksi postaustoive olisi sellainen, että olisi kiva kuulla mitä kaikkia ihania uutuustuotteita ja merkkejä siellä on kauppojen hyllyihin ilmestynyt
Kiitos! Tästä tulee varmasti juttua! 🙂
Tämä stressi ja huonomuistisuus.. Mulla on joku krooninen stressi ja sen enempää availematta, joudun joskus hämmentäviin tilanteisiin, kun ajattelu ja toiminta on vähän mitä sattuu. Eilen olin veljeni juhlissa jossa esittäydyin tuntemattomalle miehelle. Tarkoitus oli sanoa olevani ”Jarkon sisko”. Mutta sanoinkin olevani ”Kallen veli” :D. Eli puolisoni veli. Mit vit:D. Katselin kenkiä ja poistuin paikalta.
Hauskaa lomaa! Nauti kalenterin tyhjyydestä!
Hahhah, voi ei! 😀
Kiitos! <3
Ihanaa lomaa Virve Nähdään messuilla perjantaina
Kiitos ja ihanaa, jos nähdään! 🙂
Mun postaustoive on, että ei postauksia, vaan nautit nyt lomasta! 😀
En tiedä onko sulla jotain sopimusta postaustahdista tai vaikuttaako se johonkin, mutta minä voin vakkarilukijana sanoa, että en pahastuisi yhtään jos muutenkin postaustahti olisi harvempi 🙂
Mukavaa ja rentouttavaa lomaa! 🙂
Kiitos, ihana! <3
Ihanaa ja rentouttavaa lomaa! Nähdään messuilla 🙂
Kiitos! Ja kivaa, jos nähdään messuilla! 🙂
Ensin hyvää Korean matkaa ja messuilua! Toivottavasti saat ladattua akkuja ja myös sen verti etäisyyttä jokapäiväiseen työntohinaan, että pääset jatkamaan reflektointia. Kuten moni sanoikin, myös positiivisen stressin ja mielekkään työn kautta voi todellakin uupua.
Jotkut kertomasi asiat kuulostivat nimittäin tosi huolestuttavilta. Sen positiivisen innostumisen ja myös velvollisuudentunnon kautta välillä taida laiminlyödä aika pahastikin itseäsi. Sinulla on oma tiimi, joten voit miettiä asiaa sen kautta: miten itse suhtautuisit esimiehenä siihen, että alaisesi kertoisi sinulle ”minulla oli eilen melkein 40 astetta kuumetta, mutta tulin silti tänään iltaa myöten töihin” ja ”minulla on tämä 60 % työaika ja palkka, mutta teen oikeasti edelleen täysiä tunteja”. Olisitko huolestunut alaisen voinnista ja auttaisit häntä pitämään parempaa huolta itsestään? Vai olisitko sitä mieltä, että hänen tuleekin vaarantaa terveytensä työpaikan vuoksi ja että ei hän ansaitse asianmukaista korvausta työstään?
Olet usein puhunut, kuinka sinusta Eleven (Suomi) tuntuu kuin omalta yritykseltä, ja siksi itse haluatkin siihen panostaa. Käsittääkseni et kuitenkaan ole yrittäjän asemassa Elevenillä vaan ihan tavallinen työntekijä? Ei sen työnteon – kenenkään työnteon – kannata tapahtua paitsi fyysisen ja henkisen terveytesi, myös palkkasi, sosiaaliturvasi ja eläkkeesi kustannuksella. Mieti pahinta skenaariota: uuvut ylisuorittamisen vuoksi niin pahasti, ettei sinulla enää ole voimia innostua kosmetiikasta ja kirjoittaa blogiasi! 😀
Kiitos fiksuista sanoista! 🙂 Niinhän se on, että itse on itselleen paljon kurjempi pomo ja myös ystävä kuin muille. Itselle sanoo aina ne kovimmat sanat ja itseltään odottaa aina enemmän. Siinä on treenaamista, että osaa olla itselleen lempeä. 🙂
Mielestäni tällainen valittaminen/ruikuttaminen uupumuksesta on täysin turhaa silloin, kun on itse halunnut osallistua kaikenlaisiin projekteihin ja haalinut itselleen kaikenmaailman työtehtävät. Tottakai se on selvää, että jossain kohtaa raja tulee jokaisella vastaan, kun ahnehtii itsellensä liikaa hommia, ei ihminen mikään robotti ole. Ei kukaan esim. pakota kirjoittamaan kirjaa ja toimimaan jokaisen projektin vastuullisena henkilönä yhtäaikaisesti sekä pitämään blogia. Pitäisi osata priorisoida ja suhteuttaa työt oman aikataulun ja jaksamisen kanssa eikä haukata liian suurta palaa kerralla. Työnarkomaanius on myös sairaus, kun ei osata ajoissa laittaa itselle stoppia ja asettaa rajoja. Loppujen lopuksi peiliin katsomalla se uupumuksen aiheuttaja monesti löytyy…
Niin, tämä postaus oli tosiaan ajatuksen virtaa juuri siitä, että kun on saanut tilaisuuden tehdä niin paljon kaikkea kivaa, mitä rakastaa tehdä, saattaa yllättäen huomata uupuvansa. Eihän sitä tosiaan kukaan ”pakota” ja siitä sanasta tulee tunne, että tekisi jotain vastoin tahtoaan. Minusta on kuitenkin ihanaa, että elämässä on niin paljon kivoja mahdollisuuksia ja niiden kaikkien keskellä sitä vain joskus hetkellisesti tuntee olonsa uupuneeksi. Tuntuisi ehkä jotenkin hassulta pitää yllä jotain ”ikuisen jaksamisen kulissia” ja olla avoimesti puhumatta siitä, että kaiken mahtavankin keskellä voi uupua. 🙂
Minä täällä tykönäni luotan sinun terveeseen järkeesi ja uskon, että huomaat todelliset hälytysmerkit kaikkien niiden vinkkien perusteella, joita olet täältä saanut. Pysyt vaan valpaana omien fiilistesi suhteen ja tarkistat puolisoltasi välillä, katsooko hän sinun keikkuvan kuilun partaalla 😀
Hauskaa lomaa ja paljon unta! <3
Kiitos! 🙂 Täällä on tosiaan hyviä vinkkejä tullut ja uskon, että itse kyllä huomaa sitten, kun uupumus alkaa mennä vaaralliselle puolelle. Jokainen varmasti uuppuu välillä kiireisessä arjessa ja kun muistaa vähän kuulostella itseään niin ei kulu puhki. Mies on onneksi aina muistuttelemassa, että pitää ottaa iisisti ja kun muistaa aina kysellä töissäkin, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan niin tietää, jaksaako sitä vai pitääkö viheltää pilli poikki. 🙂
Hei Virve! Oon lukenu paljon sun blogia, kun oon itsekin tällainen hyvinvointihihhuli ja sun tekstit on antaneet paljon inspiraatiota, tietoa ja hyvää mieltä.
En ole aikaisemmin kommentoinut mitään, mutta nyt tuli vastaan sellainen aihe, josta mullakin on jotain sanomista ja kokemusta. Uupumus tulee yleensä yllättäin, myös niille ihmisille, jotka juuri ajattelet olevansa taitavia ja vahvoja sietämään kiirettä ja erilaisia elämäntilanteen muutoksia. Uupumus alkaa monesti fyysisena oireiluna, juuri sairasteluna, jatkuvana väsymyksenä ja sen jälkeen muisti voi alkaa huononemaan, päätöksenkyky heiketä ja ehtiminen paikasta toiseen vaikeutuu näin muutaman omakohtaisen esimerkin antaakseni. Uupumus ja lievä masennus alkavat olla oireiltaan melko lähellä toisiaan, vaikka m-sanan käyttö voi monia pelästyttää.
Positiivinen stressi on sekin stressiä, kuten monet tähän ovat kommentoineet. Ymmärrän hyvin silti sen sun innostumisen uusien projektien edessä, ne vie ajatukset helposti sen negatiivisen kokemuksen yli ja jo sen voimalla tuntuu taas pystyvän lisää. Fakta vaan on se, että ei aina pystykään. Jos elämässä on pidempi rankka pätkä, on yhtä tärkeää ottaa siihen perään lepoa ja rauhoittaa tilannetta. Uupuminen voi johtua ihan siitä, ettei ole päässyt palautumaan kunnolla edellisistä työrupeamista. Etenkin vaihtelevaa työtä tekevän tulisi tämä muistaa. Onneksi olet nyt lomalla!
Olen varma, että tilanne tuntuu ihan erilaiselta loman jälkeen. Muista kumminkin olla rehellinen itsellesi ja kuunnella tarkkaan mitä kehosi sanoo. Monen tunnollisen aikaansaavan ihmisen reaktio väsymiseen nimittäin on se, että aletaan paahtaa kahta kauheammin. Uupumisen myöntäminen on vaikeaa, eniten itselle. Et ole siinä kuitenkin yksin!
Nyt paljon unta, kivaa tekemistä ja itsensä hemmottelua! Älä ota inhottavia kommentteja itseesi, yleensä empaattisuuden puute kertoo vain kyseisen henkilön tilanteesta, ei sinusta. Tsemppiä!
Kiitos ihanasta kommentista, Anna! <3 Tosi viisaita sanoja!
Minusta tosiaan tuntuu, että olen vain vähän ollut väsynyt ja täällä kaukana ollessa nyt tajunnut, että otan stressia töissä ihan turhista asioista. Yritän siis lomalta palattuani rauhoittua sen suhteen. Jotenkin en tosiaan osaa ajatella burn outtina tai varsinaisena uupumuksena, kun olooni ei kuitenkaan liity niitä masentuneita tuntemuksia muuten kuin normaalien, ohimenevien kenkkupäivien tai hetkien verran, vaan lähinnä vain sitä ylivirittyneisyyttä, josta sitten seuraa väsymystä… ja ehkä vähän korostunutta ärsytystä ruotsalaisia kohtaan. 😀