Olen kosmetiikkanörtti, joka syttyy kiinnostavista ainesosista ja kuuntelee vesi kielellä niiden vaikutuksista. Minusta on aivan mielettömän kiinnostavaa olla perillä kosmetiikkamaailman trendikkäimmistä ainesosista ja kun lokakuun alussa pääsin viettämään kaksi viikkoa Etelä-Korean Soulissa kosmetiikkaosastoja ja valtavia K-Beauty Expo -kosmetiikkamessuja koluten pidinkin silmäni erityisen auki trendikkäiden ainesosien suhteen.
Mitenkään ihan erityisen paljon ei kuitenkaan tarvinnut tihrustella huomatakseen, mitkä ainesosat olivat nyt kovassa huudossa. Ne nimittäin pomppivat silmille hieman joka suunnasta ihan pyytämättäkin.
Nämä ainesosat oli helppoa huomata erityisen trendikkäiksi:
AHA-, BHA- ja PHA-hapot
Erilaisia ihoa kuorivia happoja sisältävät ihonhoitotuotteet ovat olleet viimeaikoina erityisen suosittuja paitsi länsimaissa, mutta selvästi myös Etelä-Koreassa, jossa ihon kuorimista raapivilla rakeilla pyritään välttämää. Perinteisten AHA- ja BHA-happojen lisäksi erityisesti hellävaraisin PHA-happo näytti ilmestyneen mukaan moniin tuotekoostumuksiin ja kiinnostavimpia tuotteita, joita bongasin, olivat sitä hyödyntävät kuorivat kasvoöljyt sekä kuivat vanulaput, joissa ainesosa on mukana ilmeisesti puuterimuodossa.
Pikakertaus: Ihon pintaa kuorivat AHA-hapot sopivat kaikille ihotyypeille, mutta ovat parhaimmillaan kuivalla ja ikääntyvällä iholla. Öljyliukoiset BHA-hapot imeytyät ihohuokosiin ja niitä käytetään siksi erityisesti epäpuhtaalla iholla ehkäisemässä mustapäiden ja finnien muodostumista. Uuden sukupolven PHA-hapot puolestaan ovat molekyylikooltaan muita kuorivia happoja isompia ja vaikuttavat siksi nimenomaan vain ihon pinnalla, mikä tekee niistä erityisen hellävaraisia.
AHA- ja BHA-hapoista voi lukea tarkempaa tietoa tästä aiemmasta postauksestani.
Erilaisten AHA-happojen eroavaisuuksiata voi puolestaan lukea lisää tästä postauksesta.
Hunaja
Hunaja on selvästi ainesosa, joka elää tähtihetkeään juuri nyt. Vaikuttaa, että jokainen merkki on halunnut lanseerata hunajaa sisältävän ihonhoitotuotteen, kokonaisen ihonhoitolinjan tai jopa vienyt hunajan meikkien puolelle sisällyttäen sitä meikkipohjatuotteisiinsa.
Hunaja sisältää runsaasti ihoa hyödyttäviä ainesosia kuten esimerkiksi antioksidanttisia flavonoideja, jotka auttavat ehkäisemään ihon ennenaikaista ikääntymistä. Monivaikutteinen hunaja auttaa kosteuttamaan ihoa sekä lukitsemaan kosteuden iholle, minkä vuoksi se on erinomainen ainesosa kuivalle iholle. Helposti ärtyvä ja epäpuhdas iho rakastaa puolestaan hunajaa sen mikrobien kasvua ja tulehduksia ehkäisevien ominaisuuksien vuoksi. Juuri hunajan monipuolisuus onkin epäilemättä tehnyt siitä suositun ainesosan kosmetiikkatuotteissa.
Propolis
Myös propolis on hyvin trendikäs ainesosa, jota näytti löytyvän erityisesti erilaisista tehoseerumeista ja ampulleista usein vieläpä hyvinkin korkeina pitoisuuksina. Propolis on mehiläisten tuottamaa ainetta, jota mehiläiset käyttävät desinfioimaan pesäänsä ja tukkimaan sen ylimääräisiä aukkoja.
Antibakteerinen propolis sisältää noin 300 erilaista yhdistettä, mikä tekee siitä loistavan tehoaineen erityisesti epäpuhtaalle iholle. Propolis auttaa myös tasapainottamaan ihon talineritystä. Se sisältää lisäksi runsaasti antioksidanttisia flavonoideja, jotka auttavat tuomaan iholle suojaa vapailta radikaaleilta. Propolis kykenee myös kosteuttamaan, pehmentämään ja rauhoittamaan ihoa sekä tukemaan ihon pinnan uudistumista.
Cica-tuotteet
Cica-tuotteet ovat jo pidemmän aikaa olleet korealaisessa kosmetiikassa valtavan suosittuja. Suomalaisittain sika-tuotteina tuotteet ovat saaneet lyhennetyn nimensä niiden aktiiviaineesta Centella asiaticasta eli rohtosammakonputkesta, jota on käytetty Aasiassa lääkekasvina jo tuhansia vuosia ja erityisesti intialainen ayurveda-lääketiede hyöydyntää sitä. Antioksidanttinen ja antibakteerinen rohtosammakonputki auttaa tukemaan ihon uudistumista, rauhoittamaan ihotulehduksia sekä hoitamaan epäpuhtauksien jättämiä jälkiä ja ikääntymisen merkkejä.
Rohtosammakonputken uutetta hyödyntävät cica-tuotteet auttavat vahvistamaan ja korjaamaan ihon luonnollista suojaa ja tukemaan ihon hyvinvointia. Tuotteita suositellaan erityisesti herkän ja epäpuhtaan ihon hoitoon. Cica-tuotteita voidaan käyttää myös rauhoittamassa ja tasapainottamassa ihoa, joka on ärtynyt esimerkiksi liian vahvoista puhdistustuotteista ja hapoista.
Toinen cica-tuotteissa esiin nostettava ainesosa on madecassoside, jota saadaan rohtosammakonputkesta. Ainesosa tunnetaan sekä antioksidanttisena että ihoa rauhoittavana ja korjaavana ainesosana. Myös madecassosidea sisältäviä tuotteita pidetään erityisen hyvinä herkälle ja punoittavalle iholle, sillä ne auttavat rauhoittamaan ihon. Sitä käytetään myös rauhoittamaan epäpuhtaan ihon tulehduksia ja tukemaan ihon korjaantumista. Madecassoside yhdistetään usein antioksidanttiseen C-vitamiiniin, jonka kanssa se vaikuttaa erityisen tehokkaasti.
Cica-tuotteista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.
EGF
Erityisesti ikääntyvän ihon hoitoon tarkoitetuissa tuotteissa on käytetty yhä enemmän ja enemmän hyödyksi epidermaalisia kavutekijöitä (EGF, Epidermal Growth Factor), jotka toimivat viestinvälittäjinä ihosolujen välillä. EGF on iholla luonnostaan esiintyvä proteiini, joka auttaa korjaamaan ihoa stimuloimalla uusien ihosolujen muodostumista. Epidermaalisten kasvutekijöiden tuotanto on korkeimmillaan nuorella iholla, mutta se vähenee vanhetessa, minkä vuoksi iholla alkaa näkyä ikääntymisen merkkejä. Opin, että ihon EGF-tuotanto vähenee hyvin merkittävästi jo 25-vuotiaana, minkä vuoksi ainesosaa sisältävät ihonhoitotuotteet ovat hyviä jo siinä vaiheessa, kun ihonhoitorutiiniin ei muuten välttämättä vielä ajattelisi olevan tarvetta sisällyttää anti-age-tuotteita.
Ainesosaa käytetään kuitenkin erityisesti ikääntyvän ihon tuotteissa hoitamassa ryppyjä ja lisäksi se auttaa mm. kosteuttamaan ihoa ja vahvistamaan ihon luonnollista suojaa. EGF auttaa myös ehkäisemään liiallisen pigmentin muodostumista, minkä vuoksi sitä hyödynnetään aknearpien ja pigmenttiläiskien muodostumisen ehkäisyssä ja hoidossa. Ainesosan vuonna 1986 löytäneet tutkijat palkittiin lääketieteen Nobel-palkinnolla ja länsimaalaisilla markkinoilla tunnetuin akiiviainetta käyttävä tuotemerkki on Bioeffect.
B-vitamiini
B-vitamiinin eri muotojen nostaminen ihonhoitotuotteissa oli erityisen silmiinpistävää, mutta tajusin kuitenkin nopeasti, mistä hommassa on kyse. Suosituin B-vitamiinimuoto on nimittäin B3-vitamiini, joka tottelee myös nimeä niasiiniamidi. Se on tehokas antioksidantti, joka tunnetaan erityisesti sen ihoa kirkastavista ja pigmenttiläiskiä häivyttävistä ominaisuuksistaan, minkä vuoksi aasialaisissa kosmetiikkatuotteissa käytetään sitä todella paljon. Niasiiniamidi auttaa myös tehostamaan ihon keramidien tuotantoa, minkä ansiosta ihon luonnollinen, kosteuden haihtumista ehkäisevä suoja vahvistuu. Tämän lisäksi monipuolinen tehoaine auttaa myös tasapainottamaan rasvoittuvan ihon talintuotantoa.
B5-vitamiinia eli pantenolia puolestaan käytetään ihonhoitotuotteissa erityisen paljon juuri siksi, että se auttaa kosteuttamaan ihoa ja vahvistamaan ihon luonnollista suojaa. Kuten olenkin jo aiemmin kertonut, ovat tähän nimenomaiseen ihon lipidikalvon vahvistukseen ja kosteuden haihtumisen ehkäisyyn tarkoitetut Barrier Booster -tuotteet Etelä-Koreassa erityisen trendikkäitä, joten ainesosa on mukana useissa tuotekoostumuksissa.
C-vitamiini
C-vitamiini eli askorbiinihappo vaikuttaa olevan trendikäs tuote paitsi Koreassa myös ihan maailmanlaajuisesti. C-vitamiini tunnetaan ihoa kirkastavista ja heleyttävistä ominaisuuksistaan, mikä vuoksi sitä tietysti rakastetaan sekä vaaleaa ja kirkasta hipiää ihannoivissa Aasian maissa. Antioksidanttinen ainesosa on omiaan paitsi samealla ja väsyneellä iholla, myös pigmenttiläiskien hoidossa, sillä se auttaa häivyttämään niitä ja tasoittamaan ihon sävyä. Kaikille ihotyypeille sopiva C-vitamiini sopii sekä ehkäisemään ikääntymisen merkkien muodostumista että hoitamaan jo ikääntynyttä ihoa.
C-vitamiinia näyttää löytyvän runsaasti erilaisista ihonhoitotuotteista ja suosituimpia ovat erilaiset seerumit ja trendikkäät hoitolaput. Ostin itse reissusta myös suihkuun kiinnitettävän vitamiinifiltterin, joka lisää C-vitamiinia suihkuveteen!
Onko teillä tällä hetkellä joku suosikkiainesosa, jota halutatte ihonhoitotuotteenne sisältävän?
Lue myös:
10 trendikästä K-Beauty-tuotetta vuonna 2018
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Siis toi vitamiinfiltteri suihkuun :DD En ehkä kestä ^_^
Itse olen tällä hetkellä ihan hulluna kaikkiin hunaja ja propolis tuotteisiin! Holy grail seerumini on ehdottomasti It’s skinin Power 10 Propolis – seerumi, useampia erilaisia sheet maskeja ja tavallisia naamioita (nytkin yksi kasvoilla!) löytyy varastosta, sekä tilaukseen on pian lähdössä hunajaa sisältävä silmänympärysvoide.
Ai hitto, repesin tolle vitamiinifiltterille, kaikkea ne kyllä keksii 😀 Kerrothan sit, että miten se on wörkkinyt?
Oma ihoni ei ole rakeellista kuorintaa kaivannut enää sen jälkeen kun löysin BHA-happoa sisältävän päivävoiteen, ja aloin suosia commage peel tyylisiä kuorintoja, muistelen kauhulla kuinka joskus teininä jynssättiin naamaa sillä Aaprin rouheella kuorintavoiteella niin että lähti melkein nahkatkin, onneksi nykyään on vähän hellävaraisempia tuotteita 😀