8 erikoista asiaa Soulin kosmetiikkaosastoilla

Kun kuljen pitkin Soulin katuja ja pyörin niiden varsilla loputtomina riveinä olevissa kosmetiikkakaupoissa, on minulla kolme missiota:

  1. Bongata hyvään hintaan kulttituotteita, joita en ole eBaysta löytänyt, joita ei kannata eBaysta tilata, sillä niiden hinta ylittää alv-rajan tai jotka muuten vaan ovat huomattavasti tavallista edullisempia.
  2. Bongata suosittuja tuotteita, joista en ennen ollut kuullutkaan, mutta joiden hylly- ja pakkausmerkinnät ilmaisevat niiden olevan must have -hankintoja.
  3. Bongata hassuja, hauskoja, yllättäviä, jänniä ja mielenkiintoisia tuotteita ja asioita, jotka ovat jollain tapaa erityisiä tai jopa erikoisia.

Kulttituotteita ja muita suosittuja tuotteita on löytynyt täältä jo hieman liikaakin, mutta silmiin on sattunut paljon muutakin mielenkiintoista, joka sijoittuu listani kolmanteen kategoriaan. Tänään olen ihmetellyt ja välillä jopa hieman hämmästellyt tällaisia asioita:

Nännitarrat miehille Ostolakossa

Misten nännilaput

En tiennyt, että Koreassa mietietään näin paljon miesten nännejä. Tai en ylipäätään tiennyt, että yhtään missään mietitään miesten nännejä. Täällä kuitenkin selvästikin tehdään niin ja jokaisesta kempparista löytyy myynnistä erilaisia miesten nännien peittoon tarkoitettuja lappuja, joilla voidaan varmistaa, etteivät miehet ole siveettömiä ja osoittele ihmisiä paitojensä läpi nöpöttävillä nänneillään.

Ostolakossa Korea - 1 (16)

Ihonhoitotuotteet, joita kuuluu käyttää väärässä järjestyksessä 

Korealainen ihonhoitorutiini on selkeä: kaksoispuhdistuksen jälkeen iholle levitetään ensin kasvovettä, sitten hoitonestettä ja seerumia ja lopuksi kosteusvoidetta. Homma on loogista ja järkevää… paitsi kunnes aina silloin tällöin joku merkki keksii jostain syystä, että heillä homma tehdään eri tavalla. Esimerkiksi Innisfreen suositussa Green Tea -linjassa iholle levitetään ensin seerumi, sitten kasvovesi (koreaksi ”skin”), tämän jälkeen hoitoneste ja lopuksi kosteusvoide. Miksi ihmeessä seerumi täytyy levittää iholle ensin ja vasta sitten ohuemmat ja vesimäisemmät tuotteet. Ei mitään järkeä!

Ostolakossa Korea - 1 (17)

Hiusmeikit

Hiusmeikkejä löytyy useilta korealaisilta tuotemerkeiltä. Tyypillisimpiä ovat hair shadow -tuotteet eli luomiväriltä näyttävät hiuspuuterit, joilla saa meikattua hiusrajan linjan tasaisemman näköiseksi ja tarvitaessa kätkettyä myös tyvikasvua. Näitä tuotteita käytetään usein myös ohimoilla kadottamaan hiusten seasta vilkkuvaa hiuspohjaa silloin, kun hiukset on vedetty taakse ponnarille.

Ostolakossa Korea - 1 (18)

Tuotteiden levitykseen voi käyttää niin hiusmeikkivippaa kuin hiusmeikkisivellintäkin. Saatavilla on myös hiusmeikin kiinnittäviä suihkeita. Innisfree Real Hair Makeup Tint on puolestaan hiusmeikkitussi, jonka avulla hiusrajaan voi piirtää samalla tavalla hiuksia kuin kulmatussilla luodaan kulmakarvoja jäljitteleviä vetoja. Tussin toisessa päässä on pehmeä applikaattori, jolla jäljen voi sitten pehmentää ja häivyttää. Tuotteet ovat tietysti tehty tummille hiuksille ja erityisesti ohuthiuksiset hyötyvät niistä.

Ostolakossa Korea - 1 (19)

Onnittelukangasnaamiot

Onnittelukortit ovat jo ihan out, sillä terveisensä voi kertoa nykyään myös kangasnaamiolla. Saatavilla on esimerkiksi merkinnöillä ”Thank You”, ”Congratulations” ja ”Good Luck” varustettuja kangasnaamiopusseja, jollaisten kaikkien vastaanottamisesta iloitsisin itse ainakin perinteistä korttia enemmän. Kuulin vähän aikaa sitten jopa korealaisesta ravintolasta, joka antoi asiakkaille laskun yhteydessä kiitoskarkkien sijaan kangasnaamiopussit. Huikeaa!

Ostolakossa Korea - 1 (20)

Samaa tuotetta sisältävät multipakkaukset

En ymmärrä näitä ja näitä on täällä joka paikassa ja jokaisella merkillä. Ymmärrän, että joku haluaa ostaa mielellään hyvällä hinnalla pakkauksen, jossa on vaikka meikinpohjustustuote ja BB-voide, mutta miksi kukaan haluaisi ostaa kolmea samaa BB-voidetta? Tai neljää samaa huulinaamiota? Tai viittä samaa kosteusvoidetta? Tai kuutta samaa putsaria? Nämä multipakkaukset ovat oikeasti aivan järjettömiä enkä keksi mitään muuta syytä niille kuin turistit, jotka vievät niiden sisältämiä tuotteita tuliaisina kotimaahansa. Muutenhan noissa paketeissa olisi pakko olla jotain järkeä ja ne sisältäisivät toisiaan tukevia tuotteita – eihän kukaan nyt ihan oikeasti tavallisesti ainakaan halua ostaa samalla kertaa useaa samaa tuotetta?

Ostolakossa Korea - 1 (21)

Miesten tekoripset

Voi hyvinkin olla etteivät nämä oikeasti ole miesten tekoripsiä ja että näitä vain mainostetaan miesten kasvoilla, kuten monia kosmetiikkatuotteita Koreassa muutenkin mainostetaan. Niin tai näin, olen molemmissa tapauksissa ihan yhtä hämmentynyt ja kysyn vain, että miksi?

Edit. Okei, kyseessä eivät oikeasti olleet miesten tekoripset, vaan näiden tunnettujen meikkitaiteilijamiesten suunnittelemat tekoripset.


Ostolakossa Korea - 1 (23)

Olen tästä lähes ihan yhtä hämmentynyt kuin siitä, että The Body Shopin White Musk -tuoksuja mainostetaan miesten kasvoja käyttäen. Näin tätä tehtävän (toisilla kasvoilla tosin)  jo 3,5 vuotta sitten Koreassa käydessäni, mutta se jaksaa silti yhä hieman ihmetyttää. Ostavatko niitä Koreassa ihan oikeasti miehet vai onko kyse vain siitä, että promoamalla niitä paikallisten suosittujen miesten kasvoilla ne herättävät naisten kiinnostuksen?

(Okei, googletin asian. Tuoksupakkauksessa näkyy korealainen näyttelijämies Gong Yoo, joka antoi tuoksun erään suosotun TV-sarjan jaksossa lahjaksi naiselle ja tuoksu vilahtelee sarjassa muutamaankin otteeseen. Ilmeisesti tuoksu on siitä lähtien ollut myynnissä hänen kasvoillaan varustetulla pakkauksella, eli tuoksua mainostetaan miesten kasvoilla, koska se on hyvä lahja mieheltä naiselle. Loogista.)

Ostolakossa Korea - 1 (24)

Keskellä myymälää sijainnut suuveden testauspiste

No siis minä nyt vain en ole ennen nähnyt suuveden testauspistettä missään. Tämä testauspiste kuitenkin nyt sijaitsi paikallisen kemppariketjun Olive Youngin myymälässä ja ihmiset jonottivat vuoroaan saada kertakäyttökupeista reilun viiden euron pullohinnalla myytävää suuvettä, jolla he sitten kurlailivat keskellä myymälää vesipisteiden edessä. Niin luonnollista, mutta silti niin yllättävää katsottavaa.

Ostolakossa Korea - 1 (22)

Muumi-asioiden fanitus ja oudot Muumi-asiat

Jos Muumipeikko on sitä mieltä, että Muumilaakso on turvallisin paikka maailmassa, niin miksi hänestä on valittu tähän yhteyteen kuva, jossa hän on huolestuneempi kuin koskaan? Ja jos Muumilaakso on vielä kiinnostavinkin paikka maailmassa, niin eikö sieltä oikeasti muka löytynyt yhtään kiinnostavampaa kuvaa kuin Muumimamma penkomassa roskista? Ja siis onko tämän lauseen nyt ihan oikeasti olevan kaikkein edustavin lause kaikista niistä, mitä Muumimamma ikinä on sanonut? Onko Muumipeikko huolestunut kuultuaan sen vai nähtyään tuon viipottavan pikkukaverin? Ja siis onko tuo nyt muutenkaan paras tilanne kysyä, onko joku jo tavannut Muumit? Ja siis miksi tällainen pussukka on ylipäätään tehty ja laitettu myyntiin muiden meikkipussukoiden keskelle?

Ostolakossa Korea - 1 (25)

Mitäs sanotte näistä jutuista?

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

20 kommenttia artikkeliin ”8 erikoista asiaa Soulin kosmetiikkaosastoilla”

  1. Tossa miesten kuvilla varustetuissa ripsissä on suositut meikkiartistit SON&PARK merkin takaa. Son Dae Sik ja Park Tae Yun. Eli olettaisin sillä viestittävän jotenkin sitä, että ehkä he käyttävät tuotteita/ovat kehitelleet niitä?

    • AAh, kiitos infosta! Merkki onkin tuttu, mutta naamat sen takana eivät olleet. Ripsiä löytyi muistaakseni yhden tai kahden muunkin miehen kasvoilla, eli varmaan jotain kosmetiikka-alan julkkiksia muissakin miespakkauksissa. 🙂

  2. Tiesin Muumien olevan suosittuja Japanissa, mutta että Koreassakin… aikamoista!
    Kaiken muun tajuan, mutta tuo miesten hygieniasarja alimmassa kuvassa… hrrr. ’viileät pallurat’…

    • Itseasiassa tuo alin kuva on jopa brittiläisen merkin tuotteita… 😀 Tutkin heidän verkkosivuaan töiden yhteydessä joitakin viikkoja sitten. (Joo, ei otettu elevenin valikoimaan… 😀 )

  3. Kirjoitinkin Sinulle Virve sähköpostia heinäkuun lopussa, kun olin käynyt innoittamanasi kosmetiikkamatkalla Soulissa. Yksin myös.

    Samanlaisia kokemuksia minulla tuli siellä Myeongdongin kosmetiikkakujilla vaellellessani; mitä ihmettä, ei ole totta?? Mikä tämä on? Tarvitaanko näitä todella? Kaikille on toki tarkoituksensa ja voi mitä kaikkea ihanaa tuolta löytyykään. Laskin, että annoin yhteensä 12:lle ystävälleni Korean tuliaisia 😀

    Itselleni oli _todella_hämmentäviä ne kosmetiikkakauppojen sisäänheittäjät. Muualla maailmassa saattaa kohdata tilanteen, että joku yrittää heittää sinua baariin sisälle argumentoimalla halvoista drinkeistä. Soulissa sisäänheitto tapahtuu kosmetiikkakauppohin KANGASNAAMIOIDEN avulla. Priceless. Jokaisen kosmetiikkaentusiatistin pitäisi käydä tuolla. Pidä hauskaa 🙂

  4. Hiusmeikit voisi ollakin ihan käteviä, kun omassa hiusrajassa hiukset kasvaa semmosina onnettomina höytyvinä. Ehkä niillä saisi otsaakin vähän häivytettyä pienemmäksi 😀

  5. Wou mitä kaikkee 🙂 Ainakin toi että monta samaa tuotetta myydään paketteina on just hyvä, sitten kun on löytäny hyvän tuotteen jota varmasti ostas lisää nii olisi kätevää. Sit kätevää sekin kun on kaapissa sopivasti(tai sopivan paljon…) avaamattomia tuotteita jotka vaan odottaa edellisen vastaavan loppumista 😀
    Tonymolyn kangasnaamioista postailit tässä joskus, ne kyl on kelpotavaraa ja tällähetkellä löytyy niistä ainakin punaviini, avokaado, sitruuna ja riisijuttu. Laskeskelin kerran monta kangasnaamiota multa tällähetkellä löytyy ja niitä oli päälle 80 kaikenlaisia juurikin erilaisiin tarkoituksiin(ja fiiliksiin :D) mut mikäs sen ihanampaa kun se että on omat varastot hetkittäin ”täynnä” tai niin mä aattelen ja niitä myös kuluu! Plus kaikki muut maholliset naamiot(savi, geeli, ppoishuuhdeltavat Jne kaikkea ymmärrät varmasti) ah ihonhoito<3:D
    Pidä hauskaa! Vaikuttaa kiinnostavalta! Kaikkia ostomahdollisuuksia… 😀

  6. No siis Muumimammahan selvästi menee piiloon Muumipappaa, koska on törsännyt kaikki perheen rahat meikkeihin, jotka tulevat tuohon pussukkaan 😀 😀

    Tuo mies tuoksumainoksessa on aika liikkis ^_^ ^_^

  7. Mä kyllä ymmärrän multipakkaukset. Jos on löytänyt sen hyvän meikkivoiteen/kasvovoiteen/minkäikinä ja joka tapauksessa ostaa aina uuden sellaisen vanhan loputtua, niin miksei kerralla osta useampaa pakkausta? Varsinkin, jos multipakkauksessa säästää vielä rahaakin.

    Mulla on yleensä mun vakkarideodoranttia kaapissa 2-4 purkkia käytössä olevan lisäksi. Hamstraan sitä aina tax-free myymälöistä, Hulluilta Päiviltä ja muita vastaavilta. Ja todellakin ostan sitä myös multipakkauksina, kun sellaisia on tarjolla.

  8. Clean & fresh balls hahah 😀 Toisaalta ei mikään turha myyntikikka! XD Taas erittäin mielenkiintoinen postaus! Oon seurannut sua alusta asti. 🙂

  9. Itse kyllä ymmärrän hyvin, että jotain tuotetta ostaa useamman kerralla. Jos löytää jonkun todelliseen aarteen ja se on esim. uusi tuote – eihän koskaan tiedä kauanko se markkinoilla.
    Itsellä on tällaisia tuotteita ”varastossa” vaikka kuinka paljon. Viileässä ja pimeässä, pakkauksissaan niin säilyvät.
    Toisaalta, jotain luottohajuvesiä on kaapissa myös monta kappaletta, eikä esim. Chanel 5:n kohdalla taida olla pelkoa, että valmistus loppuu. Kosmetiikkahullu on aina kosmetiikkahullu. 🙂

    • Joo, varsinkin nopeasti uudistuvilla korealaisilla kauneusmarkkinoilla voi olla viisasta hyvän tuotteen löydyttyä hankkia sitä useampi kappale saman tien, tai puolen vuoden päästä koko valikoima voi olla aivan erinäköinen…

  10. Mielenkiintoista! Mä en vain pääse näiden kangasnaamioiden yli ajatuksesta miten valtava jätevuori pelkästään näistä syntyy. Kertakäyttökamaa ja jätettä – tommosen miljoonakaupungin määrät täytyy olla huikeat.

  11. Heh, miespuoliskoni tuli joskus neuroottiseksi nänneistään, kun huomasi niiden näkyvän selkeästi vaalean kesäpaidan läpi. Jotain teippiä sitten liimaili niihin. Että kyllä meilläkin. 🙂

  12. Voi luoja noita pallituotteita. :’D Tiedän, mitä ostan poikaystävälle jouluksi!

    Hiustuotteet vähän kiinnostaa! Hiuksiani värjääväni etenkin ohimohaituvat ois hauska ”meikata”, mutta en kyllä tiedä jaksaisinko, ja saisko lopputuloksesta mitenkään luonnollisen näköistä…

  13. Mä ihmettelin ihan samaa a) Innisfreen tuotteiden käyttöjärjestyksestä (sama outo logiikka tuntuu kulkevan heidän kaikissa sarjoissaan, ei vain Green Teassa) b) The Body Shopin White Musk -mainoksista ja c) Olive Youngin kurlauspisteestä…! Se oli jotenkin aika absurdi näky 😀

  14. Vau! Ihan tosi tosi jännää, että miesten naamalla kosmetiikan myyminen tuntuu ”oudolta” ja miesten kosmetiikka ”tarpeettomalta”, vaikka naisille se on ihan itsestäänselvyys 😀 Olisin siis itekin varmasti hämmentynyt, mutta pidän outona ajatuksena, että naiset tarvii tsiljoona tuotetta itsensä hemmotteluun ja ihon ”ravitsemukseen”, ”kosteuttamiseen”, ”kirkastamiseen” jne, mut miesten pitää pärjätä hanavedellä. Kiitos postauksesta, laittoi pysähtymään ja miettimään ”hei niin siis MIKSI tämä tuntuu oudolta?”! 🙂

  15. Cringe warning! Tämä postaus aiheutti niin paljon repeilyä – kiitos illan piristyksestä!

Kommentointi on suljettu.