Kävelin juuri viimeistä kertaa kotiini ja pidättelin koko matkan ajan kyyneleitä.
Kotiin päästyäni purskahdin sitten jo itkuun.
Minun tulee niin ikävä tätä asuntoani!
Minun tulee myös niin ikävä tätä Kallion tunnelmaa!
Kaikki on aivan lähellä, mutta silti olen niin turvassa kaikelta omassa pienessä asunnossani. Tai olin.
Vietin asunnossani tähänastisen elämäni parhaan ajan ja tuntuu aivan uskomattoman haikealta luopua tuosta pienestä kodista. Tajuta, etten enää koskaan palaa tähän asuntoon enkä voi sanoa tätä kodikseni.
On myös hassu ajatus, että kun joku jatkossa kysyy, missä asun, ei minulla ole tähän kysymykseen suoraa vastausta ennen syksyä. Minulla ei ole kotia.
On pelottavaa ja jännittävää mennä elämässä eteenpäin. Haluan sitä hirveästi ja odotan kaikkea tulevaa suuresti, mutta silti se luonnollisestikin mietityttää paljon.
On pelottavaa ottaa elämässä riskejä ja yrittää uskaltaa tehdä asioita. Ja on vielä pelottavampaa tajuta, että on tehnyt päätöksiä ja yhtäkkiä on vaan aika elää niiden mukaan. Se hetki, kun jään asunnottomaksi ei ole sitten joskus tulevaisuudessa vaan todellista heti huomenna.
Vanhempani hakevat minut ja viimeiset tavarani huomenna asunnoltani ja sen jälkeen suuntaan heille muutamaksi yöksi ennen kun lähden taas töihin kymmeneksi päiväksi.
Seuraavalle vapaajaksolleni minulla onkin sitten jo ohjelmaa suunnitteilla ja itseasiassa varsin jännää (ja minun mittapuullani jopa repäisevää) sellaista.
Jännittää ja pelottaa, mutta silti on maailman paras tunne tajuta, että on uskaltanut tehdä rohkeita päätöksiä ja otta riskejä.
Maailma on mun kun vaan uskallaan.
Onnea tulevaan "kodittomuuteen" (voiko näin edes sanoa?) kyllä sä selviät 🙂
Oi tuollako sä oot asunu! Pyörin tuolla päin tosi paljon ja ihailen usein tuota taloa! 🙂
Voin vaan kuvitella, miltä susta tuntuu. Ja ihailen suuresti rohkeuttasi! Ehkä esimerkilläsi rohkaiset meitä muitakin tekemään rohkeita päätöksiä elääksemme sellaista elämää kuin haluamme. Voimia, kyllä elämä kantaa 🙂
En ole kuvannut noihin asuintaloani suoraan. 🙂
Mutta kiitos tsempistä! 🙂
Asuit ihan lähellä mua enneku muutin Australiaan 😀 Kallio on parasta mitä Suomesta löytyy mutta maailmalla on kaikkea vielä jännempää! Hyvä Virve!
Onnea matkaan Virve! Yleensä riskinotto ja rohkeus elämässä kannattaa: sillä tavalla voi saavuttaa jotakin aivan uutta ja hienompaa. Ja tarvittaessa saahan niitä asuntoja ym sitten lisää. Best of luck, uskon että kaikki menee tosi hyvin! 🙂
Onnea matkaan elämäsi uudella sivulla :).
Saa pelottaa! Ja ehdottomasti saa ikävöidä. Kunhan pidät koko ajan mielessä, miksi teit tämän päätöksen ja miksi se on niin hyvä päätös. Itsekin olen nyt omasta tahdostani toukokuun ajan koditon ja se on uskomattoman vapauttavaa ja ihanaa, mutta sitä nyt ei voi verratakaan usean kuukauden kodittomuuteen. Onnittelut kaikesta rohkeudesta, se kantaa sua kyllä pitkälle. 🙂 Enpä olisi tämän blogin alkutaipaleella osannut ennustaa sulle tällaista tulevaisuutta, mutta nyt se tuntuu ihan luontevalta ratkaisulta.
– Kalypso
Onneksi olkoon ja otan osaa. Ei se elämä anna, jos ei uskalla ottaa.
Päässä alkoi soida "Päästäkää minut pois Kalliosta…" 🙂 Tutusta irti päästäminen on aina vaikeaa mutta olet älyttömän rohkea!
😀
Rohkea ja hyvä kirjoitus 🙂 Niin se menee, tutusta luopuminen on vaikeaa ja se seikka, että luopuu kodistaan, heiluttelee vielä enemmän perusturvallisuuden tunnetta sijoiltaan. Olo voi olla juureton, mutta siihen auttaa aika. Monet meistä eivät kestä sitä, että turvallisuuden tunne järkkyy, eivätkä sellaiset ihmiset uskalla koskaan tehdä mitään radikaalia. Ei silti ole niin, että niiden arempien ihmisten uskaltamattomuus olisi jotenkin heidän onnestaan pois, voi olla, että onnea koetaan silti siinä rauhallisessa arjessa. Jos kuitenkin kaipaa uusia tuulia, on kestettävä epävarmuutta ja arvaa mitä? Se on ihan varmasti sen arvoista. Tänään jo helpotti, eikö? Viiminen ilta ennen repäisyä rakkaasta vanhasta tutusta on pahin, mutta sitten onkin jo tyytyväinen, että tulipa tehtyä 🙂 Tsemppiä sinne, olet ihan oikeasti rohkea.
Eevi
Oon ollu samoissa fiiliksissä jo 2 vuotta, kun sain tietää, että joudun Töölöstä lähtemään. Nyt kesällä muutto edessä ja varmasti tulee parit itkut tiristettyä lähiaikoina.
uskon että kaikki menee hyvin ,voimia sulle
Voi miten ihanaa lukea fiiliksiäsi, jotenkin tuntuu että tavoitan niitä ja että ne tavoittaa jotain minun sisältä. Olen antanut itselleni luvan repäistä, jos siltä tuntuu. Moni aiempi kommentoija on kirjoittanut niin hyvin ja osuvasti – riskihän on tosiaan onnettaren apulainen. Sydämen pohjasta kaikkea hyvää – enkä hetkeäkään epäile etteikö juuri sitä seuraisi. 🙂
Hanna
Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista kommenteista! 🙂
Luin tämän postauksen hieman jälkijunassa ja alkoi kyllä pikkuisen kurkkua kuristamaan. Itse koin elämän muutoksen viime syksyllä, kun piti jättää taakse oma rakas pikkukoti ja muuttaa uuteen kaupunkiin. Päivääkään en ole katunut, vaikka joskus ikävä "entisestä" yllättää. Se on ihan normaalia, mutta joskus täytyy luopua jostakin saadakseen tilalle uutta ja kenties parempaa. Elämä menee eteenpäin ja haluan olla siinä täysillä mukana, hienoa että sinäkin uskalsit tehdä isoja (isompia) päätöksiä <3 Hieno postaus kertakaikkiaan :´)