Kerroin viikko sitten, että päätin toistaiseksi luopua meikkaamisesta. Vaikka olen ennenkin ollut arjessa toistuvasti ilman meikkiä pidempiäkin ajanjaksoja, tuntui kuitenkin aivan erilaiselta, kun oli päättänyt, että lähitulevaisuudessa en tulisi epävarman olon hetkellä turvautumaan meikkiin, vaan hakisin ratkaisuja omien ajatusteni ääreltä niitä syvemmin käsittelemällä.
Päätös meikkaamisen lopettamisesta sai siis päässäni aikaan paljon enemmän ajatuksia kuin ne tavalliset päivät, joina olen valinnut olla meikkaamatta, koska meikkaaminen ei juuri sillä hetkellä ole tuntunut tärkeältä tai olen vain unohtanut meikata. Uskon, että moni muukin voi käydä läpi vastaavia pohdintoja, joten aloin kirjata niitä ylös.
Olin päättänyt, että en toistaiseksi ainakaan haluaisi meikkaamisen tuntuvan enää missään vaiheessa tärkeältä asialta tehdä, sillä en meikannut meditatiivisen meikkihetken tai taiteellisen itseilmaisun vuoksi, kuten toiset kertoivat tekevänsä.
Olin meikannut siksi, että pitäisin peilistä minua katsovasta lopputuloksesta enemmän ja kokisin sen meikillä luomani version näyttävän enemmän minulta – eli siis siltä, millaisena haluaisin muiden minut näkevän.
Kyllästyin kuitenkin tarjoilemaan ihmisille ”parempaa” ja ”huonompaa” versiota itsestäni, mutta ennen kaikkea kyllästyin koko ajatukseen siitä, että minusta olisi sellaisia versioita. Tottakai näytin meikattuna erilaiselta ja noh, paremmalta, mutta halusin päästä yli ajatuksestani, että meikattu versio olisi mielestäni parempi, vaikka se miellyttäisikin esteettistä silmääni enemmän.
Minulle meikkaamisen jättämiselle oli siis selkeä syy: meikattuna minulla oli hyvä ja itsevarma olo, joten tiesin, miltä sellainen tuntuu ja halusin löytää sen saman tunteen tilanteesta riippumatta myös silloin, kun kasvoillani ei ollut meikkiä, jonka kokisin kaunistavan minua.
Halusin päästä eroon siitä tunteesta, että sillä, miltä naamani arjessani näyttää on ylipäätään mitään merkitystä minulle itselleni. Kyllästyin siis ajatukseen, että annoin meikille niin suuren voiman määrittää, milloin voin tuntea itseni varmaksi ja hyväksi, sillä kysehän oli tosiaan vain tunteesta.
Tiedostin, että voin tuntea oloni hyvin varmaksi silloin, kun minulla on kasvoilla hyvä meikki ja päällä mukavat vaatteet. Halusin saada tuon tunteen myös silloin, kuin kasvoillani ei ole meikkiä, sillä tiedän, miltä se tunne tuntuu.
Se, että meikkaamisen jättämisellä väliin säästäisi joissakin tilanteissa aikaa oli lähinnä vain plussapuoli, vaikka ennen meikkaamisen lopettamista ajattelinkin, että olisi varmasti hyödyllisempää, jos käyttäisin aikani tosin.
Päätös kokeilla elää ilman meikkiä syntyi oikeastaan aika spontaanisti. En ollut edellisenä päivänä miettinyt, että huomenna aloitan meikittömän elämän, vaan se vain nousi mieleeni tuona päivänä. Itseasiassa olin tuona päivänä sattunut meikkaamaan itseni vain kulmakynää käyttäen, minkä vuoksi ajattelin, että ehkä haluaisin pitää kiinni kulmakynästä. Tuon päivän jälkeen en ole kuitenkaan enää tarttunut siihen vielä toistaiseksi ainakaan.
Ihan tuulesta temmattu ajatus meikkaamisen lopettaminen ei ollut, sillä olin kevään aikana useampaan kertaan huomannut tuntevani pientä ärsytystä siitä, että meikkasin itseäni, koska koin, että minun tarvitsi meikata, tai muuten en tuntisi oloani yhtä hyväksi tuloillaan olevassa tilanteessa kuten vaikka naapurin luo iltaa istumaan lähtiessä. Minua ärsytti, että meikillä oli sellainen valta omaan mieleeni.
Meikkaamattoman elämän aloittaminen oli todella helppoa siinä mielessä, ettei minulla ollut päivittäisiä velvoitteita, joissa kohtaisin ihmisiä. Koska olen testieläkkeellä, ei minun myöskään tarvinnut yhtäkkiä alkaa mennä töihin tuttujen ihmisten keskelle ja miettiä, mitä he mahtavat ajatella.
Yksi vaikeimpia asioita meikkaamisen lopettamisessa onkin epäilemättä se, kuinka muut siihen reagoivat. Niin moni on tottunut näkemään minutkin aina meikattuna, että jos olisin vaikkapa ilmestynyt päivätyössäni joskus konttorille ilman meikkiä, olisin taatusti saanut kuulla kysymyksiä siitä, voinko hyvin ja onko kaikki kunnossa.
Jos meikkaa aina, voi yhtäkkiä meikitön naama viestiä muille siitä, että tuo arjen rutiini piti jättää sinä päivänä väliin jonkin poikkeuksellisen syyn vuoksi ja tottakai muita kiinnostaa, mikä se syy on ollut.
Koska en kuitenkaan käy enää nykyään päivätyössä, saatoin rauhassa alkaa totutella omaan meikittömään naamaani ensin itse. Toisaalta en voinut sanoa, ettenkö olisi tottunut siihen jossain määrin jo aiemmin, sillä olin päivätyön lopetettuani usein ollut ilman meikkiä kotona, kaupassa ja kaupungilla, mutta en kuitenkaan töissä, tapaamisissa tai illanvietoissa.
Tajusin, että olin periaatteessa melko sinut sen kanssa, miltä näytin ilman meikkiä, mutta mietin enemmän, mitä muut ajattelisivat, jos alkaisin olla ilman meikkiä. Minua kuitenkin kiehtoi ajatus siitä, että jatkossa uudet ihmiset tutustuisivat nimenomaan meikittömään minääni ja se olisi heille se normaali minä.
Käytinkö siis meikkiä vain muiden takia? En, sillä saatoinhan meikata myös silloin, kun olin koko päivän yksin kotona. Kutsuin tätä ”omaksi ilokseni meikkaamiseksi”, mutta tosiasiassa meikkaaminen itsessään ei tuonut minulle minkäänlaista iloa. Tein sen vain lopputuloksen vuoksi, jotta peiliin katsoessa tuntisin oman oloni paremmaksi, kun näkisin siellä sen tyypin, jollaiselta halusin mielummin näyttää.
Halusin kuitenkin tottua meikittömään naamaani kaikissa tilanteissa. Halusin, että siitä tulisi minulle normaali juttu eikä niin, että joutuisin joissakin tilanteissa häpeilemään luonnollista ulkomuotoani ja selitellä itselleni tai muille, miksi en ole meikannut ja näyttänyt muunlaiselta.
Koen, että meikit ovat koukuttavia, sillä onhan se houkuttavaa kun tietää, että kätensä ulottuvilla on tuotteita, joilla itsestään voi tehdä paremman näköisen koska tahansa. Ihan kuin käsissä olisi hyvän haltiakummin taikasauva, jolla itsensä voisi loihtia prinsessaksi – ainakin keskiyöhön saakka, kun on aika mennä kasvopesulle. Olisihan sellainen mahdollisuus suorastaan hullua jättää käyttämättä!
Uuden päätökseni huumassa päädyin katsomaan aiheeseen liittyviä YouTube-videoita ja törmäsin videoon, jolla vieraat argumentoivat amerikkalaisessa TV-ohjelmassa meikkaamisen puolesta ja vastaan. Keskustelussa mietittiin, voiko nainen olla menestyvä, jos hän ei käytä meikkiä ja meikkaamisen puolesta puhunut (naispuolinen) studiovieras totesi, ettei hän ikinä palkkaisi naista, joka ei meikkaisi, sillä hänestä se kertoi paljon ihmisestä ja tapaamisiin vain kuului mennä meikattuna.
Wow, eipä tullut mieleenkään, että meikki tai meikittömyys voisi jonkun silmissä määritää ihmistä noin paljon! En itse kokenut, etteikö joku voisi näyttää huolitellulta ilman meikkiä, vaikka meikki toki onkin helppo apukeino näyttää vielä paremmalta ja huolitellummalta.
Ennemminkin voisin ajatella, että tyypin, jolla on nyky-yhteiskunnassa niin vahva itseluottamus, että hän kokee voivansa mennä palavereihinkin ilman meikkiä täytyy olla todellakin asiansa osaava ja tietää, että hän on siellä osaamisensa eikä ulkonäkönsä vuoksi.
Vaikka ulkonäkö voikin määritellä paljon, haluan ainakin mielessäni elää sellaisessa maailmassa, jossa se ei ole tärkein asia. Aasian maissa ulkonäkö on todella suuressa roolissa, mutta haluaisin uskoa, ettei asia ole meillä samalla tavalla enkä ainakaan halua olla luomassa maailmaa, jossa mennään siihen suuntaan.
Jos minua ei ole palkattu työhöni näyttämään hyvältä, on minusta ratkaisevinta se, mitä osaan tehdä ja toivon myös tulevani katsottuna osaamiseni ja ammattitaitoni kautta. En jäänyt märehtimään näkemääni videota, mutta oli pysäyttävää kuulla, että joku oikeasti suhtautuu meikkaamiseen noin.
Jäin kuitenkin miettimään, kestäisinkö sen, kun voisin arvella jonkun uuden tuttavuuden miettivän, enkö kaikesta kosmetiikka-alan taustastani huolimatta oikeasti muka tiennyt, kuinka helppoa olisi näyttää paremmalta? Sitten mietin, mitä kestämistä siinä olisi ja mihin minä nyt siitä muka hajoaisin, vaikka joku noin miettisikin?
Yleisin syy sille, miksi itse elämässäni teen uusia asioita on se, että haluan selvittää, miltä minusta tuntuu kun olen tehnyt jotain.
Halusin tietää, miltä tuntuu, kun ei tarvitse herätä aamuisin päivätöihin ja voi olla oman arkensa herra. Halusin tietää, miltä tuntuu olla kuukausi yksin Pariisissa. On niin monta asiaa, joihin olen ryhtynyt ihan vain tietääkseni, miltä tuntuu, kun on tehnyt sen ja tämä on yksi niistä asioista.
Haluan tietää, miltä tuntuu kun voi olla täysin sinut itsensä kanssa ilman, että meikittä ollessa miettii, että olisipa minulla nyt meikkiä.
Katselin myös meikkaamisen lopettaneiden ihmisten videoita YouTubessa ja mietin, kuinka jokaisen iho näytti niissä niin hyvältä. Odotinko itsekin, että tapahtuisi jokin ihme, jonka ansiosta ihoni alkaisi meikkaamisen lopetettuani näyttää erilaiselta? Koska se ihme tapahtuisi? Mitäs jos sitä ihmettä ei tapahtuisikaan ja minun olisi vain hyväksyttävä ihoni tällaisena?
Voisinko oppia hyväksymään sen ja siirtyä silti elämään meikitöntä elämää? Oliko edelleen vain ihan yhtä ulkonäkökeskeistä kuin ennenkin jahdata sitä kauniimpaa hipiää, mutta tällä kertaa toivoa, että se tulisi itsestään eikä kyse olisi siitä, että vain tottuisin katsomaan itseni kulahtaneempaa versiota peilistä?
Miksi ylipäätään kirjoitin, että itseni kulahtaneempaa versiota? Eihän se ole mikään versio minusta, vaan nimenomaan minä aidoimmillani. Se, millaiseksi meikkaan itseni on se, jollaisena haluaisin muiden näkevän itseni ja jollaiseksi miellän itseni, vaikka en sellainen oikeasti olekaan.
Kumpaa odotin: ihmettä, että ihoni alkaisi näyttää ja tuntua paremmalta ja minun olisi sen myötä helpompaa hyväksyä meikittömät kasvoni vai sitä, että yhtenä päivänä vain tajuaisin olevani okei kirjavine kasvoineni ja epätäydellisine kulmakarvoineni?
Hankin 1,5 vuotta sitten silmälasit, mutta en ole koskaan päässyt sinuiksi niiden kanssa. Ne eivät kuulu arkeeni, joten ette ole siksi nähneet niitä blogissakaan. Lähinäköni on hyvä, mutta kaukonäkö tuottaa ongelmia.
Vedin silmälasini silmille ensimmäisenä meikittömänä päivänä ja kun katsoin itseäni peilistä en osannut kuin miettiä, että tuo en ole minä, en minä näytä tuolta.
Kyllä minä näytin, mutta en vain halunnut näyttää siltä. Se tyyppi näytti jotenkin homssuiselta. Vähän kiiltelevä ja punoittava iho, epätasainen ihonsävy sekä hailakat, eripariset kulmakarvat ja pallonaama. Nenän päällä oli sitten silmälasit, jotka tekivät lopputuloksesta täysin vieraan.
Meikattuna tunsin oloni sen verran hyväksi, ettei minun tarvinnut useinkaan miettiä ulkonäköäni – ellen sitten sattunut katsomaan peiliin huonolla hetkellä tai turhan karussa valaistuksessa. Kun olin meikannut, minun oli helppoa ajatella mielessäni, että nyt näytän tietynlaiselta ja se antoi minulle varmuuden olla tietynlainen.
Nyt meikkaamattomana näytin myös tosiaan tietynlaiselta, mutta en ollenkaan sellaiselta, mistä olisin pitänyt. On sellaisia ihmisiä, joita katsoessa joutuu miettimään, että onkohan sillä meikkiä. Sitten on kaltaisiani ihmisiä, joista todellakin näkee heti, koska minulla on meikkiä ja koska taas ei.
Mietin, että hemmetti, olisinko sittenkään valmis tähän ja katsoin jälleen muutamat YouTube-videot, jotka kertoivat siitä, kuinka näyttää hyvältä ilman meikkiä.
Niistä ei todellakaan tullut hyvä olo. Yhden videon tekijä osoittautui malliksi, joka näytti meikittömänäkin freshiltä ja hänen ilmeensä todellakin virkistyi entisestään, kun hän harjasi kulmakarvansa ylöspäin ja taivutti ripset, joihin hän sitten sipaisi vaseliinia, joka liimasi muutamia ripsiä hieman yhteen saaden tuuheat ripset sen ansiosta kuin ihmeen kaupalla näyttämään siltä, kuin hänellä olisi hieman katsetta korostavaa ripsiväriä.
Omien eriparisten kulmakarvojeni kasvusuunta on luonnostaan monissa karvoissa viistosti alaspäin eikä niitä todellakaan voi vain harjata ylöspäin. Ne pysyvät siinä asennossa yhtä hyvin kuin ylämäkeen ilman käsijarrua parkkeerattu auto pysyy paikoillaan.
Ripseni eivät pysy taivutettuina edes minuuttia eikä niissä kaikessa hentoudessaan todellakaan ole volyymia yhteen klimpattuinakaan – eihän niissä edes ole liiemmin väriä.
Pitäisi alkaa söhläämään kestoväreillä, mutta jos pointtina olisi oppia olemaan sinut itsensä kanssa, niin kannattiko hommaa sitoa värjättyjen ripsien varaan?
YouTubessa malli kertoi käyttävänsä meikittömänä ollessaan isoja korvarenkaita, koska koki niiden viimeistelevän lookin ja saavan hänet näyttämään ”put together”, ikäänkuin viestinä, että meikittömyys ei valinnut häntä, vaan hän valitsi meikittömyyden ja juuri se on siksi hänen lookkinsa tänään. Hänen siis kuuluikin näyttää siltä. Hyvä idea! Pitäisikö nyt hankkia isot korvarenkaat?
Laitoin Pinterestin hakuun no makeup, mutta haun lopputulokset eivät olleet sitä, mitä toivoin. Missä olivat ne suomalaisen näköiset meikittömät ihmiset? Miksi saan näkyviin vain tummapiirteisiä kaunottaria, joiden ripsiraja oli niin tumma, että todellakin kyseenalaistin sen meikittömyyden?
Vai eivätkö tavallisemman näköiset edes tee asiasta numeroa, koska ovat niin sinut asian kanssa? Olenko siis auttamattoman epäcool, kun teen meikittömyydestäni niin suuren numeron, vaikka se on useille ihmisille ihan tavallista arkea?
Miksi haulla no makeup tuli sitäpaitsi niin paljon ”meikittömiä lookkeja”, jotka oli tehty kovalla työllä kasvot meikaten?
Käännyin Instagramin puoleen, josta löysin useilla eri aihetunnisteilla tavallisten ihmisten meikittömiä kasvoja. Laitoin nuo tunnisteet seurantaan, jotta Instagram-feedini täyttyisi jatkossa sellaisesta meikittömästä sisällöstä, joka minua juuri nyt kiinnosti ja inspiroi.
Heräsin toisen meikittömän päivän aamuna yllättäen kahdeksalta alle kuuden tunnin unien jälkeen, eli huomattavasti tavallista aikaisemmin. Tunsin itseni jopa hieman levottomaksi ja toisin kuin yleensä, en saanut uudelleen unta.
Tavallisesti olisin käyttänyt tämän harvinaislaatuisen tilaisuuden hyödyksi ja noussut ylös, mutta nyt mietin, että jos näytän väsyneeltä, en voi kätkeä sitä, joten minun on PAKKO nukkua hyvin. Ei siis painetta, mutta nyt on pakko nukahtaa vielä.
Tavallisesti se ei olisi ollut mikään ongelma, sillä nukun öisin kahdeksasta kymmeneen tuntia (ja kyllä, silmänalusillani on silti tummuutta). Nyt en kuitenkaan saanut enää unta ja leponi jäi omalla nykyisellä mittapuullani vähäiseksi.
Päätin tuona päivänä lähteä keskustaan, jossa olin lukuisia kertoja viettänyt aikaa meikittä. Homssuisena liikkuminen ei ollut aiemmin tuntunut ongelmalta, koska olin voinut ajatella, että no minä nyt näytän tänään tällaiselta ja se on valintani, jonka voisin helposti meikillä muuttaa, jos olisin halunnut, mutta en vain halua.
Nyt tilanne kuitenkin tuntui hieman erilaiselta, sillä vaikka olisin halunnutkin, en voinut mitään sille, miltä näytin. Kävelin kuitenkin kohti kaupunkia hyvällä ja varmalla fiiliksellä. Tuntui itseasiassa erityisen hyvältä olla kaupungilla meikittä!
Sitten näin kasvoni ohimennen jostakin peilaavasta pinnasta. Olisi liioiteltua sanoa, että se olisi huonontanut fiilistäni tai tehnyt olostani epävarmemman, sillä koen voivani kävellä kaupungilla minkä näköisenä tahansa eikä ketään kiinnosta. Sanotaanko kuitenkin, että se heijastus palautti mieleeni realiteetit varsin vahvasti. Näytin väsyneeltä enkä voinut tehdä sille mitään.
Kuluneen viikon aikana päässäni on siis pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia meikittömyyteen liittyen. Osa niistä on ollut ihan fiksuja, osa taas naurattanut jo välittömästi niiden juolahdettua mieleeni. Uskon, että kaikkien niiden käsittely on kuitenkin ollut tärkeää ja että tulevina viikkoina päähäni tulee taatusti pälkähtämään vaikka miten hulluja pohdintoja.
Viikon hassuimpiin ajatuksiin kuului mm. ajatus siitä, että joku miettisi, että luuleeko toi olevansa muka niin kaunis, ettei tarttis meikkiä. Ehdin myös miettiä, kyseenalaistaisiko joku ammatillisen osaamiseni kun näkisi, että myös minulla on iho-ongelmia. En ole kokenut peitelleeni niitä blogissa koskaan ja olen puhunut niistä avoimesti, mutta en minä toisaalta ole kasvot kirjavina usein blogissakaan edustanut.
Tajusin myös, että yksi syy, jonka vuoksi olen meikannut on ollut, että olen kokenut, että koska olen omistanut meikkejä, minun täytyy käyttää niitä, jotta ne kuluvat loppuun eivätkä vanhene. En ole halunnut haaskata kosmetiikkaa, jota ei ole voinut enää antaa eteenpäin.
Yksi viikon tärkeimmistä jutuista oli kuitenkin se, että huomasin jossakin vaiheessa olevani niin innoissani tuloillaan olevasta varmuudesta, että jo se sai minut tuntemaan itseni heti oloni varmemmaksi. Tämä oli hassu ja samalla myös hauska ajatus, sillä uskoin jotenkin niin vahvasti, että meikittömyyttä on pakko seurata jossain vaiheessa se varma olo, jota lähdinkin sillä tavoittelemaan.
En toki ole viettänyt viikkoa vain miettien meikitöntä naamaani ja on jopa ollut yllättävää huomata, kuinka vähän asia lopulta on ollut mielessä. Kun elämäänsä on kuitenkin rauhoittanut ja itselleen antaa tilaa vain olla kiireettömästi omien ajatustensa kanssa, tulee näköjään pohdittua paljonkin kaikenlaista.
Toisaalta kyseessä on kuitenkin varmasti vastaava prosessi kuin tavaroidenkin karsiminen on ollut: aluksi niitä on pakko miettiä enemmän, jotta asiat tulee käsiteltyä ja niitä tulee pohdittua kunnolla. Nyt kun kodista on karsittu oikeastaan kaikki ylimääräinen on tuntunut hyvältä, ettei tavaroita yksinkertaisesti tarvitse enää liiemmin miettiä. Veikkaan, että tässäkin yhteydessä ajatusprosessi tulee menemään jotakuinkin niin.
Silmälasit sopivat sinulle tosi hyvin! 🙂
Kiitos! <3 Kyllä näihin varmasti vielä tottuu ja oppii ajattelemaan, että ne kuuluvat tähän pakettiin. 🙂
Tosi hyvää pohdintaa meikittömyydestä! Olen tämän ja aikaisemman kirjoituksesi perusteella alkanut itsekseni tosissani pohtia miksi itse meikkaan. En paljoa, etenkään arkena, mutta ihon sävyn tasoitus ja ripsiväri kuitenkin. Tajusin, että nyt etätöiden aikana en ole kertaakaan meikannut ”töihin”. Eli osallistun kaikki palaverit ja puhelut kameran edessä ilman meikkiä ja se tuntuu täysin luontevalta. Kävin sitten tänään konttorilla ja meikkasin normaalin arkimeikkini. Nyt mietin vain, miksi? Kai se on vain osa normaalin ajan aamurutiinia niin, ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Tai ehkä se on vain tottumusta, etenkin kun meikki vs meikittömyys ei liity vain työn ja vapaa-ajan eroon. Ehkä sitä on vain tottunut näyttäytymään tietynlaisena jossain tilanteessa ja esimerkiksi etäkokouksiin meikkaamattomuus tuli tavaksi ihan vahingossa. En silti osaa sanoa, onko meikkaaminen tai meikkaamattomuus parempi. Onhan minulla vähän siistimmät vaatteet töihin kuin kotiin, miksi en skarppaisi myös naamasta? Ja harjaan tukankin joka aamu, vaikkei sillä ole varsinaisesti mitään merkitystä. En kuitenkaan koe, että meikki tekisi minusta jotenkin eri version tai paremman version itsestäni. Ehkä suhtaudun meikkiin tosiaan kuin vaatteisiin, töihin päälle valikoituu bleiseri ja lenkille huppari koska se vain tuntuu parhaalta.
Ja hei, sinullahan on just hyvät kulmakarvat eikä yhtään eripariset. Aina jos tuntuu epävarmalta, muista it’s all in your head. Tällä mantralla olen itse päässyt pitkälle, oli kyse sitten ulkonäöstä, huijarisyndroomasta tai melkein mistä vaan.
Ihana kuulla muidenkin ajatuksia aiheesta, niin mielenkiintoista pohdintaa!
Tuo on varmasti täysin totta, että meikkaaminen on tosiaan osa aamurutiinia ja ”työminän” vetämistä päälle, eli siinä missä työminään kuuluvat tietyt vaatteet, jotka virittävät olon työmoodiin, tekee meikki samaa.
Ja niinhän se tosiaan on, että jokainen on aivan liian kiireinen ajattelemaan omia asioitaan, jotta jaksaisi sen enempää miettiä muiden juttuja ja lähinnä niihin liittyviä asioita lauotaan ääneen vain omina huonoina hetkinä. Tuo mantra pitää siis kyllä muistaa, kiitos. <3
Nämä meikittömyys-pohdinnat on kyllä mielenkiintoisia! Itsekään en pidä meikkaamisesta, enkä haluaisi käyttää siihen aikaa, mutta en kuitenkaan näe mahdollisena lopettaa meikkamista töihin. En kerta kaikkiaan halua esiintyä töissä meikittä; se vain tuntuu vähemmän huolitellulta ja vähän samalta kuin pöllähtäisin kotitrikoissani työpaikalle. En meikkaa erityisen paljon tai taitavasti, mutta juuri ihon virheiden korjailu tuntuu tärkeältä sekä se, että silmät erottuvat edes jotenkin. Tapaan työssäni (normiaikana) paljon ihmisiä, ja työhöni sisältyy myös esiintymistä, ja näistä syistä en vain rohkenisi näyttäytyä töissä meikittä. Sen sijaan silmälaseja pidän töissä, vaikka tiedän näyttäväni paljon paremmalta piilolaseissa. Piilolasit vain eivät tunnu niin mukavilta silmissä koko päivää, joten tässä mukavuudenhalu (ja silmäleikkauksen pelko) voittaa. Nyt korona-aikana en ole meikannut muuta kuin työpaikan etäkokouksiin (jos niihin on tarkoitus laittaa kamera päälle;) mutta olen meikannut silloinkin vähemmän eli jättänyt silmät rajaamatta.
Mieleniintoista kyllä miten meikki onkin jollain tapaa tärkeä silloinkin kun ei millään tavalla työskentele kauneudenhoitoalalla. Ja miksen itsekään pidä niin paljoa ulkonäöstäni ilman meikkiä? Joskus jopa säälittää oma mieskin, kun en vain viitsi meikata kotona, ja näytän siksi vähemmän viehttävältä ainakin omissa silmissäni. En tosin tiedä, huomaako mieheni samalla tavalla meikittömyyttäni. Omiin silmiini se kyllä tökkää!
Tässä meikittömyys-asiassa kyllä asuinpaikkakunnallakin on väliä. Pääkaupunkiseudulla meikit vain ”kuuluvat” enemmän naisten arkeen, ja meikittömyys erottuu. Meilläkin töissä on ollut vain yksi naispuolinen työkaveri, joka selkeästi ei meikannut. Hän joskus ihmetteli ikääni, ja sanoi näyttävänsä vanhemmalta kuin minä. Itse ajattelin, että johtuu ihan siitä, että mä meikkaan ja sä et, mutta en tietenkään sanonut sitä hänelle vaan olin ihan hiljaa. (Nyt en muuten voi laittaa nimeäni tähän, jos kyseinen työkaverini sattuisikin lukemaan kommenttini;)
Sä olet kyllä kaunis ilman meikkiäkin! Itsekin voisin kyllä ehkäpä jättää meikkaamisen, jos työskentelisin vain kotona. Että jos etätyöskentely jatkuisi syksylläkin niin ehkäpä en enää meikkaisi etäpalavereihinkaan:)
Kiitos, kun jaoit omia ajatuksiasi aiheesta! Näitä on niin mielenkiintoista kuulla ja saavat aina miettimään uusia asioita.
Tämä on minusta todella mielenkiintoinen aihe pohtia ja keskustella, sillä siihen liittyy niin paljon erilaisia näkökantoja ja ajatuksia, joita monilla on, mutta joita ei koskaan sanota ääneen tai edes pysähdytä omalla kohdalla miettimään. Ihan mahtavaa siis kuulla myös muiden mietintää ja kokemuksia aiheesta. <3
Suosittelen seuraamaan instagramissa Alicia Keysiä! Hän toimii itselleni meikittömyyden inspiraationa.
Joo, häntä on ollut mielenkiintoista seurata aiheeseen liittyen! 🙂
En koe, että meikittömyys on mulle vaihtoehto pidemmän päälle, siillä ihoni on voimakkaasti rasvoittuva. Öljyisenä kiiltelevä otsa on minusta niin ällö, että tarvitsen meikkiä ja hyviä ihonhoitotuotteita. Voin silti mennä kauppaan, tavata kavereita tai muutenkin näyttäytyä meikittä. Viimeksi keskiviikkona en ollut harjannut hiuksiani vaan vetäisin ne vain pikaiselle ponnarille aamulla. Silti kiiltoa kontrolloiva meikki on mulle must, ja samalla ”vaivalla” laitan poskipunaa ja silmämeikin, sillä pelkkä meikkipohja on minusta typerän näköinen. (Vaiva on väärä sana 10 minuutin meikistä!)
Minä uskon enemmän sellaisten asiantuntijoiden neuvoja, joilla on itsellään iho-ongelmia. Ajattele itseäsi kokemusasiantuntijana! 😁
”Ajattele itseäsi kokemusasiantuntijana!”
Kiitos, tämä oli loistava ajatustapa! <3
hohhoh! Siis on täysin eriasia näyttäytyä ilman meikkiä jos on väriä omasta takaa. Itse en meikkaisi ollenkaan (paitsi juhliin) jos olisi edes vähäistä väriä ripsissä/kulmissa/ihossa. Näytän aivan kamalalta ilman meikkiä juuri sen takia, ettei silmät erotu lainkaan eikä kulmat.
Nää sun postaukset kannustaa muakin olemaan meikkaamatta jonkin vähäisen menon vuoksi nyt korona-aikana, kun 99% ajasta olen ilman meikkiä. Tuntuisi hölmöltä meikata joidenkin ihmisten takia ja joutua illalla pesemään meikit, koska en muutoin meikkaisi. Olen myös vaalea, joten näytän ilman meikkiä ”hailakalta” ja ”alastomalta”, ja kulmakarvani niin ikään taipuvat ns väärään suuntaan. Mutta on vaan niin ihanaa, kun ei tarvitse pestä niitä meikkejä pois illalla. 🙂 Todennäköisesti sitten, kun pääsen taas työkavereiden seuraan toimistolle, tuntuu todella ihanalta, kun on jokin järkevä syy ehostautua edes hieman. 🙂 Meikkirutiinini kestää n. 5 min, joten en koe sitä ongelmaksi.
Ja tosiaan, silmälasit sopii sulle tosi hyvin! Ite en käytä silmälaseja muutoin juurikaan kuin töitä tehdessä, mutta joskus käytän niitä meikittömänä esim. kauppaan mennessä, koska mielestäni ne tuovat vähän väriä tms naamaan. Mutta joo, sinänsä tuossa tilanteessa silmälasien käyttösyy mulla on sama kuin se, miksi haluat päästä meikkaamisesta eroon, eli että ei halua näyttäytyä just täysin sellaisena kuin on ilman mitään.
Mukava kuulla, että nämä ovat saaneet miettimään omaa meikkaamista! Kiitos, kun jaoit omia ajatuksia aiheesta. 🙂
Itse olisin ilomielin meikkaamatta, sillä minulla on tummat ripset ja kulmat enkä omasta mielestäni näytä meikittömänä mitenkään valjulta tms. Nauttisin meikittömyyden tuomasta huolettomuudesta oman ulkonäön suhteen, mutta ongelmana on huono ihoni. En vain kertakaikkiaan halua näyttäytyä töissä tai kaupungilla naama kirkkaanpunaisenkirjavana näppylöistä ja arvista. Olo on todella epäsiisti, joten mieluummin peitän pahimman kirjavuuden. En tiedä tottuisiko siihen ja lakkaisiko se haittaamasta jos sitkeästi olisin ilman meikkiä, mutta en koe ajatusta millään tasolla mukavaksi.
Tuntuu siltä, että meikkaamattomuus on vain niille, jotka eivät kärsi aknesta tai muista isommista iho-ongelmista. Ainakin niissä meikittömissä kuvissa joihin itse olen törmännyt, on vain hyväihoisia ihmisiä. Toivon että saan vielä joskus ihoni kuntoon, jotta voisin olla iloisesti ilman meikkiä. 😊
Tämä on ollut todella mielenkiintoinen aihe pohtia ja tulen varmasti miettimään sitä postauksissakin. Usein tosiaan tuntuu, että ilman meikkiä ovat vain ne, joilla on täydellinen iho.
Sain vuosi sitten rajun allergisen reaktion uudesta tonerista. Silmän ympärysihoni on aimminkin hermostunut. Esimerkiksi joku vuosi sitten sain rauhoitella niitä pitkään uuden luomivärin jäljiltä. Tonerin suhteen oli mystistä, miksi tuote, jota ei edes laitettu silmien ympärille teki sen, että iho hilseili kaikkialla silmien ympärillä kuukausia. Muualla kasvoissa olleet laikut paranivat melko pian tonerin lopettamisen jälkeen. Kesti jonkun aikaa löytää tuote jota iho sieti ja sai sen rauhoittumaan: La Roche-Posay Eyeux Ultra on painonsa arvoinen platinaa. Jouduin lopettamaan meikkaamisen kokonaan joksikin aikaa. Luomiväriä silmäni eivät kestä vieläkään, ripsiväriäkin vain ajoittain.
Aloitin meikittömyyden olosuhteiden pakosta. Olin kyllä pikku hiljaa vuosien myötä karsinut sitä koko ajan. En enää korjaillut meikkini päivän mittaan. Sitten lopetin luomivärin käyttämisen. Seuraavaksi meikkivoide vaihtui sävytettyyn päivävoiteeseen. Tuntui oikeastaan mukavalta ettei aamusta tarvinnut varata edes sitä 10-15 minuuttia meikkaamisen.
Nyt elelin etätöissä ilman ajatustakaan meikkaamisesta. Ekan toimistopäivän kunniaksi meikkasin ja sen kunniaksi saan taas uudistaa silmänympärysihon.
Väsyttää ajatellakin, että pitäisi käyttää aikaa, vaivaa ja rahaa siihen, että etsisi sopivia värikosmetiikkatuotteita ja niiden poistoaineita. Varsinkin kun olen todennut, että meikkaaminen ei ole minulle lähellekään meditatiivista tai edusta taiteellista itseilmaisua. Ruuhkavuosi-arjessa on ollut vain ihanaa, kun meikki ei vie aikaa.
Tämän hetkinen työni ei edellytä edustamista tai asiakkaiden tapaamista. En ehkä osaisi ottaa asiaa näin rennosti, jos tapaisin muitakin kuin paria työkaveria.
Jos on antaa vinkkejä hyvistä silmänympärysvoiteista, niin otan mielelläni vastaan. En ole toistaiseksi löytänyt mitään muuta tuotetta, jota silmäni sietäisivät kuin tuo edellä mainittu La Roche-Posay. Koen, että se ei kosteuta riittävästi. Louis Widmer Eye Contour ei sopinut. Lumene, Nivea, Cien: ei. Mizon Collagen Power on vähän siinä ja tässä. Apteekista saatava Xyliderm-geeli sopii ajoittain.
Joskus nuo allergiat ovat kummallisia. Olen käynyt itse yliopistollisessa sairaalassa ihotesteissä ja en voi käyttää kynsilakkaa. Silmänympärysihoni turpoaa, jos käytän minulle allergiaa aiheuttavaa kynsilakkaa esim varpaan kynsissä. Se meni jotenkin niin, että silmänympärysiho on niin ohut, että siinä turvottelu näkyy. Ja en ole jaksanut etsiä kynsilakkaa, jossa tätä ainesosaa ei varmasti olisi, koska ei se ole enää niin tärkeää.
Hui, voi ei! :/ Noita sopivia tuotteita on tosiaan varmasti tuskaista alkaa metsästää, kun koskaan ei voi tietää, mikä reaktion laukaisee. :/
Silmänympärysvoiteista voisi esimerkiksi kokeilla Cliniquen All About Eyes Richiä, joka on todella kosteuttava ja omia suosikkejani. Clinique on satsannut paljon siihen, että tuotteista on karsittu pois yleisimpiä allergiaa aiheuttavia ainesosia ja laaja, herkkyysreaktioita saamaton testiryhmä on heille todella tärkeä prosessi tuotekehitystä. Tokikaan se ei tietysti tarkoita, etteikö joku voisi silti saada reaktiota, mutta riskiä siihen on pyritty minimoinaan. Siitä kannattaa siis kokeilla saada myyjältä näyte ja varovasti kokeilla. 🙂
Mukava kirjoitus! Itsellä on myös jäänyt meikkaaminen pikkuhiljaa etätöiden myötä. Syksyllä vielä meikkasin kotipäivinäkin, ihon tasoitusta ym. Mutta nyt on päiviä ja viikkoja etten ole meikannut (parin kk sis.) ja iho näyttää omaan silmään ainakin paljon tassvärisemmältä ja muutenkin paremmalta. En tiedä johtuuko tämä siitä että silmä vain tottuu, vai onko meikittömyys tehnyt hyvää, vai onko vihdoin löytynyt the kosteusvoiteet! Pari kk. Sitten aloitin uuden yö-ja päivävoiteen jotka ei tippaakaan taida ärsyttää ihoa! Tai sitten ne on vaan nämä pidemmät yöunet kun ei tarvitse lähteä aamulla toimistolle… Ihossa häiritsee oikeestaan enää nämä aina järkyn mustat silmänaluset. Mietin myös, että uskaltaisko tätä meikittömyyttä kokeilla myös konttorille mentäessä seuraavan kerran. Ei ehkä kerralla kokonaan vaan pikkuhiljaa vähentäen ettei kukaan huomaa kertarysäyksellä 😉 Mietin jo, et miten mukava kesällä kun ei tarvii väkisin meikata aurinkorasvan päälle kun tuosta meikkaamistottumuksesta on päässyt! Vapauttava olo kuitenkin kun on tajunnut että voi käydä ihmisten ilmoilla ilman meikkiäkin.
Niin ihana kuulla teidän ajatuksianne aiheesta, kiitos kun jaoit. 🙂
Mietin itsekin paljon sitä, että vaikka nyt olen okei meikittömyyden kanssa, niin millaiset tilanteet tulevat olemaan niitä, joissa en kokisikaan olevani sen kanssa okei.
Mun pitää tunnustaa etten oikeastaan usko niitä ihmisiä, jotka sanovat meikkaavansa vain ”omaksi ilokseen” tai ”itseään varten”. Yleensä pienen keskustelun jälkeen käy kuitenkin ilmi, että tavalla tai toisella oma naama ei kelpaa ilman meikkiä. Kuvasit musta hienosti, että se näky peilistä on monesti tärkein syy ehostaa kasvoja. Lopetin itse meikkaamisen, kun tajusin juurikin, että olin alkanut pitää meikattua naamaani sinä tavallisena, oikeana versiona, ja kun meikit pesi pois niin koki näyttävänsä jotenkin rumalta. Se oli musta ihan hullua, kun kyseessä on kuitenkin omat kasvot, ja aloin samoihin aikoihin kyseenalaistaa, että mikä velvollisuus naisilla on aina näyttää mahdollisimman viehättävältä? Miksei riitä ihan omana itsenään, ainakin itselleen?
Nyt meikittömiä vuosia on takana jo melkein kymmenen, ja olen siinä pisteessä että koen meikin näyttävän kasvoillani ihan hullunkuriselta, jopa väärältä – tunnen oloni siis epävarmemmaksi meikin kanssa! Hulluinta on se, että saan säännöllisesti kommentteja aivan kuvankauniilta naisilta, että voi kun hekin voisivat olla meikkaamatta, mutta kun eivät ole samalla lailla luonnonkauniita kuin minä. Ehkä tosiaan kyseessä on joku psykologinen mekanismi, että kun kelpaan itselleni ihan juuri tällaisena, niin varmasti se tarkoittaa että olen hyvännäköinen?
Niin tai näin, meikkaaminen ja meikkaamattomuus on tosi kiinnostavia aiheita ja herättävät paljon ajatuksia. Mä toivon, että kaikki vapautuisivat meikin kahleista, ja olisivat aidosti täysin tyytyväisiä omaan ulkonäköönsä. Säkin oot aivan ihanan näköinen omilla kasvoillasi. 😘
Kiitos todella mielenkiintoisten ajatusten jakamisesta! <3
Tuo, mitä sanoit siitä, että mikä velvollisuus naisilla on aina näyttää mahdollisimman viehättävältä ja miksei riitä ihan omana itsenään, ainakin itselleen on kyllä täysin totta ja todella hyvä asia miettiä.
Nyt kun olen katsellut omia kasvoja parisen viikkoa ilman meikkiä ja alkanut ajatella, että ne ovat nimenomaan ne normaalit kasvoni, on meikattujen kasvojen näkeminen vanhoissa kuvissa alkanut näinkin nopeasti tuntua jo todella vieraalta ja ne näyttävät omiin silmiini hassulta. Hauskaa, että ajatukset voivat muuttua näinkin nopeasti! 🙂
Olen kolmisen vuotta kulkenut vähällä meikillä ja luonnonvärisellä tukalla äitiyslomien puitteissa. Ja naama on edelleen aivan yhtä punakka ja iho huono, silmänaluset tummat pallot. Ja no hiukset. No meneehän ne, mutta kyllä ne ovat ankeat sitten varsinkin talvisin ym. Olen yrittänyt ajatella, että töihin palatessa en laittaisi hiuksiini mitään leikkauksen lisäksi..vaan en todella halua näyttää vanhalta tädiltä. Harmaalta. Näytän varmasti 10v vanhemmalta nyt, kun en saa nukkua tarpeeksi. Uni on tosiaan tärkeä ulkonäöllekin kaiken muun lisäksi.
Minulle eivät tavalliset värit sovi hiuksille, mutta laitatan luonnollisia ”raitoja” sopivasta valmisteesta ja leikkautan jonkin freesin kampauksen. Meikkiä aion laittaa (5min), vaan haluaisim näyttää ranskalaiselta chiciltä. Ikävä kyllä ihoni on kovin epätasainen, punakka ja rosacea yhdellä alueella muutoin melko vaalealla pohjalla..mitähän kannattaisi kokeilla? IT oli joskus, en ole cc-versiota kai kokeillut ja siinä oli spf aika hyvä. Lisäksi silmienaluset ovat hankalat, ne ovat tummuuden lisäksi yllättävän kellertävät. Peittoon olisi hyvä hakusessa. Apteekissa oli silmäpussien turvotusta hillitsevää Remescar corrective eye contour program-tuotetta mitä mieltä olet?Vai vanhentaako se pitkäasä juoksussa, ymmärsin että siinä olisi savea?
Ja pahoittelut, tämä ei yhtään tue meikittömyyttäsi. Minusta on hyvä olla ilman välillä, oppii uusia piirteitä itsessään ja sietämään ihan erilaisia ns virheitä. Sinulla on tosi hyvä iho, vaikka itse muuta mietit, joten sen kanssa varmasti meikin vahvuuden vähentäminen voi olla hyvä juttu. Oma silmähän tottuu monesti aina peitetympään tulokseen. Jotain olen tähän mennessä joka suunnalta oppinut, että elämä ei ehkä ole kovin mustavalkoinen. Itse haluaisin kovin käyttää ekomeikkejä vähällä määrällä, luonnollisia hiuksus ym. Koen itseni epäsiistiksi silloin, niin siitä on kyllä pahasti matkaa minkään sortin naiseksi. Ehkä tässäkin voisin mennå välistä, vähän laitatan luonnollista lopputulosta mutta kuitenkin selvästi enemmän kuin nykyään.
Olet pohtinut monelta kantilta tätä, että tykkään lukea blogiasi myös vanhojakin aikoja.
Niin mielenkiintoista ja tärkeää saada lukea kaikenlaisia ajatuksia tähän aiheeseen liittyen. Kiitos, että jaoit! <3
Sinähän olet tosi, tosi nätti ilman meikkiä! Mutta ymmärrän myös vaaleana miltä tuntuu tuntea itsensä ”hailuksi” ja jopa sairaan näköiseksi. Olen niin vaalea, että omat kulmakarvani eivät näkyisi yhtään. Nykyään minulla onkin microbladingit (mutta hyvin luonnollisena ja nyt jo osittain kuluneena). Kotiäitiyden aikana olen oppinut melkein meikittömöksi, mitä en teininä olisi kyllä koskaan uskonut tapahtuvan. Jos meikkaan kotona, niin meikkaan ainoastaan tummat silmänaluset piiloon. Minulla on silmät melko syvällä päässä, joten siitäkin syystä silmien alle/ympärille lankeaa luonnollinen varjo, mutta myös perimän mukana on tullut tummat silmänaluset ja usein haenkin lopputulosta, jolloin näyttäisin silmien tummuuden osalta edes siltä miltä muut ihmiset näyttävät ilman peitevoidetta 😂. Jos meikkaan töihin, niin levitän myös vähän meikkivoidetta punoittavalle nenälle, laitan ripsarin ja joskus poskipunaa. Silloinkin tuntuu vähän siltä, että ”ohhoh, oisko sittenkään näinkään paljon tarvinnut”. Mutta nämä ajatukset on tulleet siitä, kun on oppinut näkemään itsensä paljon vähemmällä meikillä, mitä nuorempana oli (nuorempana en olisi uskaltanut edes kauppaan ilman meikkiä). Ja nykyään mielestäni minä sekä meikillä että meikittä olen ihan yhtä hyvä versio itsestäni ja tykkään molemmista tasapuolisesti. Siksi ehkä meikkauksestakin on tullut taas kivempaa. 😊
Ihana saada kuulla ajatuksiasi ja kokemuksiasi, kiitos kun jaoit. <3
Minulla ei ole koskaan ollut paineita meikkaamisen lopettamiseen vaan meikkaamisen aloittamiseen. Olen 36 ja läpi elämän olen kokenut meikkauspainostusta ja huomautteluja siitä etten ole juuri meikannut. Olen kalpea terveyssyiden takia joten sipaisu poskipunaa on ainoa mihin olen joskus harvoin ryhtynyt. Yhtään kommenttia meikkausta tai pikemmin meikittömyyttä kohtaan en ole saanut miehiltä vaan kaikki aina naisilta. Edellisessä työpaikassani tavallisessa toimistossa jossa ei ollut asiakaskontakteja ja jossa tuote ei liittynyt mitenkään ulkonäköön, meikittömyyttäni pohdittiin usein.
Miksi et meikkaa? Sinä se et taida pahemmin meikkiä käyttää. Taidat olla sellainen luonnonkaunis hehe. Ootko raskaana kun vältät kemikaaleja?
Kuulin jopa että joku oli miettinyt että olen uskonnollinen kun en meikkaa.
En siis meikkaa koska en vaan koe sitä omaksi jutuksi. Muistan että jo lapsena mietin että miksi mun pitäisi laittaa kasvoilleni aineita että olisin parempi. Eikä siitä sitten koskaan tullut tapaa. Olen myös meikkaamiseen aivan liian laiska ja näin sivusta monien meikkimokia katsellessa en koe halua alkaa meikkitestailuihin. Olen myös jo vuosia yksinkertaistanut elämääni karsien siitä pieniä stressinaiheuttajia jotka yhdessä lisäävät stressikuormaa ja kieltämättä elämää helpottaa kun kotoa lähtiessa aikaa ei tarvitse viettää naaman parissa vaan voi vain lähteä ja tietää että on aivan hyvä omana itsenään.
Tuo onkin muuten mielenkiintoista, että yleensä ne kommentit meikkiin liittyen tulevat juuri naisilta! Miksiköhän?
Itse meikkaan töihin lähinnä kulmat ja ripset, että asiakkaat todennäköisimmin huomaisivat katsoa silmiin, se on siis ikään kuin osa työasua ja suunniteltu juttu pitämään huomio ammattimaisessa toiminnassa eikä rinnoissani. Mutta väsymyksen merkit, ihovirheet jne. saavat todellakin jäädä naturelliksi jos tulee vähänkin kiire eli useimpina aamuina. Olen samaa mieltä siitä, että koruilla, vaatteilla, puhtaudella ja siisteydellä, hiuksilla jne. muilla jutuilla kuin meikillä on myös iso merkitys ’put togetheriyteen’. Lomilla ja viikonloppuisin meikkaan sitten harrastuksen vuoksi, uusia Youtube-ideoita kokeillakseni eli siis puhtaasti huvikseni. Tätähän et kysynyt, mutta mielestäni olet nuoremman, freesimmän ja helpommin lähestyttävän näköinen noissa meikittömissä kuvissa. Itse asiassa myös ammatillisesti aidomman/uskottavamman, sillä viime vuosina täydellisen oloiset kuvat ja blogikirjoituksesi ovat olleet hieman markkinoinnillisia, enkä ole niin niitä jaksanut ajatuksella lukea.
Kiitos, kun jaoit ajatuksiasi. <3
Mä olen piirteiltäni tumma ja ehkä siksi ollut aina helppoa olla meikittä melkein missä vain. Oon myös aina ollut laiska laittamaan itseäni.
Oon vasta nyt neljänkympin lähestyessä löytänyt sellaisen meikeillä leikkimisen, vaikka mulla onkin aina ollut niitä ja olen kyllä nauttinut esim. juhliin laittautumisesta.
Oon kyllä kateellinen teille vaaleille tyypeille, koska pystytte muokkaamaan monia eri tyylejä itsellenne! Musta vaaleat ripset ja kulmat on tosi hienon näköiset.
<3
Nuorena meikkasin vähän, esim lukioaikoina käytin oikeastaan vaan huulipunaa tai -kiiltoa. Nyt kun ikää alkaa olla liki 50 niin ihonsävy ei ole tasainen joten töihin ja muihin tilaisuuksiin meikkaan lähinnä juuri sen takia. Joskus laitan silmämeikkiä joskus en. Kuulun niihin onnekkaisiin, joilla on tummat ripset ja kulmat ihan omasta takaa. Ja tykkään käyttää silmälaseja, koska minusta ne antavat kasvoille ilmeikkyyttä. Itse asiassa minulle kävi Heathrown lentokentällä niin, että kun kosmetiikkamyyjä halusi minun ottavan silmämeikit pois, että hän voi näyttää miten käyttää erästä luomiväripalettia, niin jouduin sanomaan, että minulla ei itse asiassa ollut silmämeikkiä ollenkaan. Ehkä hän ei vaan ajatellut, että kukaan tulee ostamaan luomiväripalettia vaikkei käyttänyt simämeikkia ollessaan lähdössä matkalle. Minullahan on silmälasit ja tosiaan tummat kulmat ja ripset niin ilmeisesti se meikittömyys ei sitten näkynyt selvästi.
Hahah! 😀
Ihana, kun jaatte omia ajatuksianne ja kokemuksianne tästä, kiitos! <3
Tosi mielenkiintoista pohdintaa, kiitos Virve! Ja silmälasikuva oli aivan ihana <3
Itse meikkaan töihinkin tosi vähän, bb-voide, kulmat ja peitevoide silmien alle lähinnä. Suuri osa kollegoistani on miehiä ja ajattelen usein sitä, miten vähällä laittautumisella he selviävät ja inspiroidun siitä. Esimerkiksi työmatkoilla pukeudun niin että olen valmis lähes kaikkeen vaihtamatta välissä vaatteita ja kenkiä. Jos konferenssin jälkeen päätetään lähteä ravintolaan tai baariin, en aio olla se joka sanoo että en mä näin voi lähteä, pakko käydä vaihtamassa vaatteet/kengät/meikkaamassa ensin. Kuitenkin siten että tunnen aina oloni itsevarmaksi!
<3
Tuo on kyllä tosiaan minustakin ollu todella inspiroivaa miettiä, kuinka vähällä laittautumisella miehet ”pärjäävät” ja että heille tosiaan ”riittää”, että he näyttävät aina samalta – mitä nyt korkeintaan vaatteita vaihtavat ja vähän ehkä tukkaa laittavat. 🙂
Lopetin meikkaamisen reilut puoli vuotta sitten. Olen asiakaspalvelutyössä ja olen koko tämän ajan saanut valtavasti kommentteja siitä kuinka sairaalta näytän ja onko kaikki hyvin. Aluksi työtoverit luulivat minun tulleen jatkuvasti kipeänä töihin. En ole koskaan meikannut paljoa, mutta poskipunaa ja bb-voidetta olen käyttänyt aina tätä ennen. Olen äärimmäisen vaaleaihoinen ja minulla on luonnostaan tummat hiukset. Kyllä, näytän ”paremmalta” kun laitan jotain väriä kasvoilleni, mutta en suostu enää tekemään sitä koska viihdyn niin hyvin itse omassa nahassani ilman meikkiä. Onneksi minulla on aina ollut hyvä itsetunto. Muuten uskoisin että olisin lopettanut meikittömän elämän kokeilun jo hyvin nopeasti. Koen myös että me kaikki meikittömänä elävät teemme oikeasti tärkeää työtä ainakin ihmisten herättelemisessä, jotta yhteiskuntamme oppii edes joskus sen että jokainen on loistava juuri sellaisena mitä on. En ole yhtään meikkaamista vastaan ja jokainen saa tehdä niin kuin hyvältä tuntuu. Mutta ihmettelen kyllä asiakkaiden reaktiota, sillä näytän kyllä aina hyvin huolitellulta muuten. Olemme vain niin tottuneita meikkiin että meikittömyys koetaan jotenkin shokeeraavana?
Tämä on muuten kyllä ihan hullua, kuinka ihmiset kokevat olevan okei sanoa tuollaisia juttuja toiselle! Oletko huomannut, onko kommentteja tullut enemmän naisilta kuin miehiltä, vai tasapuolisesti?
Samaa mieltä että on aivan hullua ja itse ei koskaan reagoisi toisen ulkonäköön noin! Jouduin ihan miettimään tarkasti ja suhteellisen tasapuolinen jakauma sukupuolten välillä, mutta ehkä aavistus enemmän naisia, muttei mitenkään paljon enemmän.
Aihe on kyllä mielenkiintoinen. Itse olen meikannut 35 vuotta ja nauttinut siitä. Olen ajatellut usein, että meikkaan hautaan asti, KOSKA nautin sekä itse meikkaamisesta, että lopputuloksesta. Meikkaaminen ja sillä ”leikittely” on mulle harrastus ja vie aikaa noin 45 min, myös työaamuina. Jaksan herätä tuon verran aiemmin vain, koska se on ehkä päivän mukavin hetki. Kasvothan joka tapauksessa puhdistan illalla, oli meikkiä tai ei. Mutta en koskaan meikkaa, jos vietän päivän kotona, ja kaupassa ja lenkillä käyn kyllä ilman meikkiäkin. Itsellä on hyvä iho ja tummat piirteet ja tykkään meikittömyydestäkin, mutta meikillä on kivempaa.
Mutta, ihokarvojen poistaminen on toinen juttu. Miksi etenkin meitä naisia painostetaan olemaan karvattomia sääristä ja kainaloista? Tykkään karvattomista sääristä ja kainaloista, mutta en totisesti nauti, enkä haluaisi ajella karvoja ja käyttää siihen aikaani, mutta teen sen, koska koen että on ”pakko”. Muutenhan en ole huolehtinut hygieniasta ja eihän nyt naisella saa (voi) olla karvoja säärissä. Etenkin, kun ne nyt ovat tummat ja pitkät. Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä tähän ja miten voi olla sinut karvoineen kaikkineen?
Ihanaa, että meikkihetki on sinulle tuollainen! Tuollaisia hetkiä tosiaan kaipaa arkeen ja ne tuovat niin hyvää fiilistä. Minulla vastaava hetki on aamukahvihetki, jota nykyään illalla jopa oikein odotan ja nautin siitä niin paljon, että voin vain kuvitella, miltä vastaava ”oma hetkesi” tuntuu. 🙂
Tuo karvakeskustelu olisi varmasti tosiaan mielenkiintoinen! En ole itse kokenut paineita karvojen poistosta ja tykkään tehdä sitä aina välillä, sillä pidän siitä sileästä tunteesta, mutta koen sen varmasti mukavaksi jutuksi, sillä voin kokea valitsevani sen, kun omat karvani ovat säärissä melko vaaleat. Katsotaan, jos tästä saisi jotain postausta jossakin vaiheessa, sillä kyllähän tästä tosiaan pitäisi puhua, kun kerran joka kerta jonkun julkkiksen vilauttaessa kainalokarvojaan saa lukea, kuinka ”epähygieeniseksi ja ällöttäväksi” tyyppiä jopa kutsutaan, mutta kukaan ei sano niin miehille, joilla on kainalokarvat.
”Sitten on kaltaisiani ihmisiä, joista näkee heti onko minulla meikkiä” 😂
Oletan että näissä kuvissa ei ollut? Enkä mä mitään eroa huomannut
Kiitos, ihana.<3
Todella inspiroiva kirjoitus, Virve! Hauskaa, että tässäkin asiassa käyt läpi samoja pohdintoja kuin minä. Tunsin myös piston sydämessäni, kun mainitsit malleista. Olen tehnyt niitä hommia jo 22 vuotta ja silti koen, että ilman meikkiä en ole jollain tapaa yhtä arvokas, kiinnostava ihminen. Toisaalta vähän myös syytän mallintöitä, olenhan tottunut näkemään itseni ammattimeikkaajan käsittelemänä. Oletko miettinyt, että sinullakin meikittömyyteen siirtymistä saattaa hankaloittaa se, että osaat meikata todella hyvin? En nyt keksi korrektia tapaa ilmaista tätä, mutta keskivertonainen ei vain millään osaa meikata yhtä taitavasti kuin ammattilainen. Välillä näkee sellaisia virityksiä, että läheisetkin huokaisevat ihastuksesta nähdessään naisen ilman meikkiä.
Tummat silmänaluset ovat mulla sitä luokkaa, että jos en laita peiteväriä, jopa naapurin 85-vuotias mummo kauhistelee, kuinka väsyneeltä näytän. En valitettavasti pilaile. Peiteväriä lukuunottamatta en enää arjessa käytä muuta meikkiä.
Muutaman viikon välein laitan ripsien kärkiin aivan aavistuksen kestoväriä. Mitään suojauksia tms ei tarvita ja koko hommaan menee vain muutama minuutti. Tämä auttaa osaltaan rauhoittamaan terveydestäni huolestuneita.
Aiemmin käytin meikkaamiseen aamuisin kaksi minuuttia, nyt 30 sekuntia. Vapautuneen 1,5 minuuttia annan kasvojoogalaite Lipperille, jonka kanssa tein omassa blogissani yhteistyötä. Sillä saa nopeasti huulet ja posket hehkumaan. Ajattelen myös, että pitkässä juoksussa se auttaa pitämään kasvoni hyvännäköisinä, toisin kuin meikin käyttäminen. Etenkin ripsivärin poistaminen, vaikka kuinka olisi helposti lähtevää tuubiripsaria, ei selvästikään tee hyvää silmänalusilleni.
Ohjaan kasvojoogaa ja nyt olen itse säännöllisesti tehnyt erityisesti yhtä silmänalusille tarkoitettua liikettä, ja se tuntuu itse asiassa vähän auttavan tummiin silmänalusiin. Pakko myöntää, että olen tästä itsekin vähän yllättynyt!
Pitäisi kyllä nyt vihdoin saada aikaiseksi ottaa se kasvojooga säännölliseksi puuhaksi eikä aina lopettaa kesken! 🙂
Ihanaa, kun kirjoitit taas tästä. Jännä, miten monesti varsinkin vaaleat naiset sanovat, ettei heidän silmänsä erotu, kun niissä ei ole meikkiä. Minusta se on juuri päin vastoin, varsinkin kuvissa! Meikatuissa kasvoissa huomio kiinnittyy niihin meikkeihin, kun taas noissa sinunkin kuvissasi silmäsi oikein hyppäävät esille, kun niiden ympärillä ei ole meikkiä. 🙂
Kyllä minullakin iskee se alemmuuskompleksi, jos olen ainut tyyppi ilman meikkiä vaikka jossain lasten synttäreillä. Sitten taas havahdun kuplastani ja huomaan, että olen luultavasti myös ainoa, joka siihen asiaan kiinnittää huomiota. Vaikka noissa aiemmissa kommenteissa lukikin kokemuksia, joissa naisille on kommentoitu tosi suoraankin meikittömistä kasvoista, en silti usko sen olevan kovinkaan yleistä. Ehkä jos peittävää meikkipohjaa käyttävä yhtäkkiä lopettaa meikkaamisen, hänen meikattuihin kasvoihinsa tottuneet huomaavat eron.
Joku oli hauskasti maininnut olevansa siinä pisteessä, että omat kasvot meikattuina näyttäisivät jo huvittavilta. Se on hyvin sanottu, olen luultavasti samassa vaiheessa itsekin 😀 Jos nyt piirtäisin kulmat ja laittaisin rajaukset silmiin, näyttäisin vieraalta omaankin silmääni.
Ei meikittömyys ole varattu täydellisen ihon omaaville tummapiirteisille kaunottarille. Itse ainakin koen, että myös minulla vaaleakarvaisella ja toisinaan punoittavalla tavallisella naisella on oikeus olla peittämättä ja korostamatta piirteitäni, jos haluan. Jos en itseäni varten koe tarvetta meikata, miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä niin muita varten?
Parasta tässä meikittömyydessä on se, että voi mennä suoraan saunaan/uimahalliin/jumpalle, eikä tarvi miettiä meikkien poistamista. Toki minäkin puhdistan ihoni aamuin ja illoin, mutta on meikittömän ihon ja silmien peseminen paljon helpompaa ja hellävaraisempaa kuin meikkien poistaminen.
Toinen kiva asia on se, mistä edellisenkin meikittömyyspostauksesi kommentissani mainitsin, että ne kasvojen ”virheet”, joiden peittämiseen käytin ennen aikaa, eivät enää pistä silmääni. En enää huomaa eriparisia kulmakarvojani tai valkoisia ripsiäni. Tai jos huomaan, en soimaa itseäni niistä. Se on ihanaa.
Tuo oli kyllä itselleni yksi hauskimmista havainnoista, jotka tällä toisella meikittömällä viikolla olen tehnyt, eli kun olen ajatellut, että silmäni eivät erotu ilman meikkiä, mutta nyt tuntuukin, että ne suorastaan pomppaavat esiin. 😀
Olen myös huomannut, että yllättävän nopeasti ne omat meikatut kasvot voivat tosiaan alkaa näyttää huvittavilta, sillä nyt kun alan olla parin viikon jälkeen tottuneempi siihen, että tällaiset kasvoni ovat enkä ajattele, että niiden pitäisi näyttää muunlaisilta ollakseen paremmat, ovat omat vanhat meikkikuvat kieltämättä hieman hymyilyttäneet.
Ihana, kun jaoit ajatuksiasi, kiitos! <3
Mä olen ollut suuri meikki-intoilija teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena. Olin aina tietoinen uusista trendeistä ja mulla oli aina lista mitä haluan testata seuraavaksi! Nautin siitä ja koin sen myös kivaksi jokapäiväiseksi aamurutiiniksi.
Mikä sai mut lopettamaan vuosiksi meikkaamisen oli melko dramaattinen. Sain kuulla äärettömän surullisia uutisia juuri silloin kun olin meikkaamassa. Mikään ei ole tuntunut elämässäni niin täydellisen turhalta ja merkityksettömältä kuin meikkaaminen sinä kyseisenä hetkenä. Taisin itkeä ne meikit pois enkä koskenut niihin varmastikaan kuukausiin, jopa todennäköisesti vuosiin. Jotenkin se suru kulminoitui siihen, että meikkasin juuri silloin kun sain tiedon. Arvot meni tuossa tilanteessa muutenkin suuresti uusiksi. En oikeasti halua miettiä lämmöllä sitä uutta luomiväripalettia mennessäni nukkumaan, vaan niitä kaikkia hauskoja hetkiä, joita koen päivän varrella. Koin tarvetta keskittyä muihin asioihin elämässä.
Nykyään meikkaan jos haluan. Jos siltä tuntuu. Useimmiten en edes ajattele meikkaamista, se ei ole mukana rutiineissani. Joskus väritän kevyesti kulmani. Juhlia varten koen meikkauksen sellaiseksi rituaaliksi, jolla itse pääsen tunnelmaan, silloin saatan kuluttaa siihen pitkänkin aikaa. Koen ehkä löytäneeni jonkinlaisen balanssin
Törmäsin kirjoitukseesi hakiessani vertaistukea googlettamalla meikittömästä elämästä. Itselläni on sellainen tilanne, että en voi tällä hetkellä meikata allergiaoireiden vuoksi. En tiedä, mikä kosmetiikka aiheuttaa voimakkaita allergiaoireita, joten olen joutunut luopumaan meikkaamisesta toistaiseksi kokonaan. En ole mikään meikkitaitelija, mutta olen tykännyt meikata kevyesti arkena: ripsaria, kulmakynää, mineraalipuuteria ja ehkä vähän poskipunaa. Arkimeikin taakse on mukava piiloutua ja koen, että se on ikään kuin maski, joka suojaa sisintäni ulkopuolisilta.
Kirjoituksesi antoi tosi paljon vertaistukea ja itselläni on ollut ihan yhtä ”hulluja” ajatuksia tämän meikittömyyden kanssa. Yllättävää on ollut se, miten muut ihmiset reagoivat meikittömyyteen, kuten sinäkin kirjoituksessasi toit esille. Yksi työkaveri huudahti ensimmäisenä meikittömänä päivänä ihmeissään, että näytän ihan sairaalta. Se ei hirveästi lisännyt itseluottamusta tämän asian kanssa.
Meikittömyys on muokannut ruokailutottumuksia terveellisempään suuntaan kun ihon hehku täytyy yrittää hakea ravinnosta nyt kun sitä ei voi sudilla vetäistä kasvoille 🙂 Pyrin nauttimaan laadukkaita rasvoja, sekä paljon hedelmiä ja kasviksia. Huomaan myös, että runsas vedenjuonti heleyttää ihoa ja sokeriton ruokavalio on heleyttänyt ihoani.
Kiitos oikein mielenkiintoisesta artikkelistä, yhdyn näkemyksiisi, pohdintoihisi ja epävarmuuksiisi täysin. Itse meikkaan silloin tällöin ja joskus nautinkin siitä. Joskus on taas mukavaa olla vaikkapa kuukausi ilman mitään meikkejä ja tunnustella sitten omia reaktioitani (jep, tiedän sen pikaisen vilkaisun näyteikkunaan ja toteamisen, että näytänpähän väsyneeltä). Itseäni kuitenkin meikkaamisessa ärsyttää ennen kaikkea se, että se koetaan niin vahvasti vain naisten asiana. (Toki myös meikkaavia miehiä löytyy, mutta paljon paljon vähemmän.) Naisilta meikkiä (usein) odotetaan, miehiltä ei. Meikittömistä naisista ajatellaan, että ”se näyttää väsyneeltä/rumalta/miksei se meikkaa/eihän se niin hankala asia oo/ainahan sitä muutama minuutti löytyy/jne.jne.”. Meikittömistä miehistä ei ajatella mitään. Voi kun haluaisin elää vapaammassa yhteiskunnassa.