Oma uratarina – Näin päädyin tähän, missä nyt olen

Minulta on viimeaikoina toivottu useampaankin otteeseen uratarina-tyyppistä postausta, jossa kertoisin, mitä olen opiskellut ja tehnyt työkseni ja kuinka olen päätynyt nykyiseen työhöni. Aihe kuulosti kivalta tarttua ja samalla myös summata hieman, kuinka olen päätynyt pääkaupunkiseudulta Tampereen ja Lontoon kautta tänne Ruotsiin, jossa nykyään asun, sillä blogilla on paljon lukijoita, jotka eivät varsinaisesti tiedä, kuka olen.

Samalla aiheeseen tarttuminen tuntui myös pelottavalta, sillä kaiken blogiin kirjoitetun voi tulkita monella tapaa. Tarinan voi siis lukea rehellisenä kertomuksena siitä, mitä kaikkea on oikeasti tarvinnut tehdä löytääkseen itsensä nykyhetkestä, sillä minulle asiat eivät ainakaan ole tulleet ilmaiseksi ja vaivatta. Samalla kaiken voi myös epäilemättä lukea oman rumpunsa paukutteluna, mikä on erityisesti Suomessa täysin kielletty juttu. Silläkin uhalla, että homman voi tulkita jälkimmäisen kaavan kautta aion silti kertoa oman uratarinani, sillä tätä on niin moni kysynyt.

Ostolakossa Virve Vee Kirja

Kiinnostuin kosmetiikka-alasta yläasteella, mutta päädyin silti valitsemaan kosmetologiopintojen sijaan lukion. Sain luokkakaverini kanssa vähän kahjon idean hakea lukion IB-luokalle, vaikka en ollut koskaan opiskellut englanniksi tai muutenkaan ollut siinä keskivertoa kummoisempi. Jostain syystä minulla oli kuitenkin tuuria ja pääsin sisään.

Koska en kuitenkaan ollut koskaan ennen opiskellut englanniksi, tuntui se todella haastavalta. Esimerkiksi filosofia, pitkä matematiikka ja psykologia olivat jo itsessään aineita, jotka vaativat pänttäystä ja kun niitä opiskellessa piti keskittyä laajentamaan sanavarastoa sen sijaan, että olisi voinut vain keskittyä varsinaisen asian sisäistämiseen ja oppitunneilla ääneen puhuminen jännitti, kun lähes koko muu luokka oli käynyt aina koulunsa englanniksi, tuli minulla lopulta kesken ensimmäisen vuoden seinä vastaan ja juoksin lopulta yhden rankan koulupäivän päätteeksi itkien kotiin. Sen jälkeen vaihdoin tavallisen lukion puolelle.

Toisena lukiovuonna sekin alkoi sitten kyllästyttää ja keksin, että haen opiskelemaan kosmetologiksi ja suoritan lukion viimeisen vuoden iltalukiona. Pääsin sisään SKY-opistoon päiväopiskelijaksi, kävin iltaisin lukion kursseja ja kirjoitin ensimmäisenä kosmetologivuotenani samalla ylioppilaaksi ämmän papereilla. Jälkikäteen on tullut mietittyä, kuinka ihmeessä jaksoin, sillä jo pelkkä koulumatka kotoa kosmetologikoululle vei minulta yli tunnin yhteen suuntaan. Ilmeisesti minulla oli kuitenkin hyvä motivaatio.

Clarins Instant Light Natural Lip Perfetor huulikiilto kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Ylioppilaaksi valmistuttuani hain 19-vuotiaana töihin Lumenelle konsulentiksi. Opiskelin samalla viimeistä vuotta kosmetologiksi ja opintoja olisi ollut jäljellä vain puoli vuotta, mutta totesin, että minusta ei ole kosmetologiksi ja keskeytin opintoni. Hoitojen tekeminen tuntui tuskaiselta enkä vain jaksanut. Jäin Lumenelle töihin ja tein pääsääntöisesti töitä Helsingin Stockmannin pisteellä ja sain Jumbon Stockmannilta oman Lumene-pisteen hoidettavakseni, mistä olin silloin todella ylpeä.

Tein vuoden verran töitä Lumenelle, tapasin blogini alkuajoilta tutun Wannabe-insinöörin ja muutin hänen kanssaan Tampereelle. Jatkoin siellä Lumenen leivissä toista vuotta, mutta korviini kantautui huhuja YT-neuvotteluista. Samoihin aikoihin näin lehdessä ihmoituksen, että Kicks on avaamassa Tampereelle myymälää, joten hain sinne varmuuden vuoksi töihin. Sain Lumenelta tiedon, että voisin jatkaa työssäni, mutta viikkotuntini laskettaisiin naurettavan pieneen määrään. Ehdin itkeä sitä hetken, mutta onnekseni olin tajunnut laskea verkot vesille ja sain työtarjouksen Kicksistä.

Kicksiin oli mukavaa lähteä töihin, sillä pääsin mukaan tiimiin, joka laittoi Koskikeskuksen myymälän pystyyn. Laitoimme tyhjään myymälään hyllyjä, hyllytimme niille tuotteet ja asetimme hintalaput paikoilleen nähden, kuinka uusi myymälä rakentui. Näihin aikoihin aloin myös kirjoittaa tätä blogia. Ehdin työskennellä Kicksissä myyjänä toista vuotta, kun vastaan tulivat jälleen uudet YT-neuvottelut ja sain taas kerran kuulla, että työtuntejani vähennettäisiin.

Fenty Beauty Stunna Lip Paint Uncensored

Samoihin aikoihin kuulin silloiselta nettitutultani Sannilta, että hän oli juuri muuttanut Tampereelle ja aloittanut kiinnostavat opinnot lähellä sijaitsevalla Valkeakoskella. Koulussa saattoi nyt ensimmäistä kertaa opiskella aikuisopetuksen linjalla myynnin ammattitutkinnon kosmetiikkamyyntiin erikoistuneena. Opinnot olivat jo alkaneet, mutta soitin silti kouluun ja aiemman alan taustani vuoksi pääsin vielä mukaan opiskelijaryhmään, josta oli vapautunut paikka. Opiskelu sujui hyvin, sillä vähentyneiden työtuntien ansiosta saatoin käydä päivisin koulua ja tehdä töitä Kicksissä viikonloppuisin ja iltaisin.

Kosmetiikkamyyjän opinnoissa kuulin mahdollisuudesta tehdä työharjoittelu laivalla ja tartuin siihen. Tein talvella parin viikon työharjoittelun Silja Serenaden parfymeriassa, minkä jälkeen minulle tarjottiin laivalta kesätöitä. Sumplin työvuorojani ja kesälomiani Kicksissä, jotta saatoin vapaa- ja lomapäivinäni tehdä töitä laivalla kosmetiikkamyyjänä.

Parin työpassin jälkeen minulle aukeni kesätyössäni aivan uusi mahdollisuus, kun minulle tarjottiin vakituinen työpaikkaa myymälän tilauksista vastaavana myyjänä. Voitte uskoa, että olin aivan innosta ja ylpeydestä piukeana, sillä tavallisesti paikkaan kuulemma noustiin pikkuhiljaa ja sainkin muutamilta pitkään töissä olleilta kollegoilta varoitteluja siitä, että saisin varmasti kuulla ikävää puhetta, sillä 23-vuotiaille kesätyöläisille ei tavallisesti oltu tarjottu sitä pallia saati sitten edes vakituista virkaa. Voitte arvata, että oli aika tyytyväinen olo ja vaihdoin työni Kicksin osa-aikaisesta myyjästä varsin vikkelästi laivatyön puolelle.

Ostolakossa Virve Vee kirja

Tein töitä tax free myymälän tilaavana myyjänä kolmisen vuotta ja asuin niistä viimeisen vuoden Lontoossa. Vietin aina 10 päivää laivalla töissä ja sen jälkeen 10 päivää Lontoossa vapaalla. Silloin kuvioissa oli se Englantilaistunut Herrasmies, josta blogissani usein puhuin.

(Hänen syntyperästään liikkui villejä huhuja ja minua nauratti aivan kamalasti, kun joku suhteemme päätyttyä kirjoitti jossain netistä arvanneensa näin käyvän, kun ”kaksi niin boheemia ihmistä, jotka ovat kotoisin eri mantereilta päätyvät yhteen”. Oikeasti insinööriksi valmistunut ja konsulttina työskennellyt, minun mittapuullani varsin konservatiivinen Englantilaistunut Herrasmies oli Malmilta ja minä Korsosta ja tunsimme toiselle alunperin jo lukion IB-luokalta.)

Lontoossa asuessani sain viestiä blogiani lukeneelta mimmiltä, joka opiskeli estenomiksi ja oli vaihdossa Lontoossa. Kävimme kahvilla, ystävystyimme ja kiitos hänen sain vihdoin aikaiseksi hakea opiskelemaan estenomiksi, mistä olin jo vuosia haaveillut, mutta mihin en ollut tarttunut ensin Tampereella asumiseni ja sitten hyvän laivatyön ja Lontoossa asumisen vuoksi. Oli ollut liian helppoa pitäytyä hyvältä ja turvalliselta tuntuvissa elämäntilanteissa.

Hän kuitenkin inspiroi minut hakemaan kouluun ja pääsin sisään. Oli iso kynnys jäädä hyväpalkkaisesta laivatyöstä opintovapaalle ja muuttaa Lontoon Tower Bridgen nurkalla olevasta unelmaelämästä koivukyläläiseen opiskelijasoluun, mutta siinä vaiheessa tiesin, että jos en opiskelisi, jäisin vain jumiin laivatyöhöni. Siinä vaiheessa muuttui parisuhdestatuskin, sillä tajusin eläväni hyvin eri maailmassa ja eri elämänvaiheessa kuin silloinen poikaystäväni.

Ostolakossa mies
Kuva: Melodi Foto

Ensimmäisen vuoden estenomiopintojen jälkeen palasin kesäksi laivalle töihin ja tapasin nykyisen mieheni. Olin hakenut keväällä vaihto-opiskelemaan ja saanut syyslukukaudelle paikan Lontoosta, jonne pääsin opiskelemaan kosmetiikan kemiaa, lainsäädäntöä ja tuotepakkauksia. Uusi parisuhde sujui Skypen välityksellä, sillä kummallakaan ei ollut aikaa vierailla toisen luona. En ole koskaan uppoutunut opintoihini yhtä tiiviisti kuin tuona syksynä, mutta se oli myös elämäni antoisinta ja opettavaisinta aikaa siitä huolimatta, että olin oikeasti koulun vuoksi aivan puhki.

Tammikuussa olin palannut Suomeen opiskelemaan. Sain samalla hyvän tilaisuuden työharjoitteluun Suomen Cosmopolitan-lehden kauneustoimituksessa, joten talven ja kevään viikot kuluivat melko kiireisesti töiden ja opiskelujen välillä tasapainotellessa ja viikonloppuisin reissasin usein Ruotsiin. Olimme nykyisen mieheni kanssa ostaneet sieltä asunnon, joten oli selvää, että päätyisin sinne lopulta. Minulla oli jäljellä vielä yksi työharjoittelu, joten etsin ruotsalaisen firman, jossa voisin sen toteuttaa ja tarjouduin heille töihin.

Ostolakossa blogi

Tein viimeistä kertaa kesän töitä laivalla ja aloitin elokuussa 2015 työharjoittelun Elevenillä. Henkilö, jonka piti valvoa työharjoitteluani oli lomalla, joten sain käytännössä alkaa puuhata ihan itse mitä halusin ja tein huvikseni kilpailija-analyysin Suomen markkinoilla jo toimivista verkkokaupoista ja kerroin toimitusjohtajallemme ja muille eteen sattuneille ihmisille, kuinka Suomen markkinoille voisi mennä, sillä olin kuullut yrityksellä olevan asiaan kiinnostusta.

Näin jälkikäteen tajuan omakohtaisten havaintojen kautta, että Ruotsissa oma-alotteisuus työpaikalla on varsin harvinainen juttu, joten firman porukka oli helppoa vakuuttaa. Sain vastuulleni suunnitella ja toteuttaa Elevenin lanseerauksen Suomessa ja minulle tarjottiin maapäällikön virkaa, jonka hommia toteutin jo harjoitteluni aikana ja jonka saappaisiin astuin virallisesti heti harjoittelun loputtua lokakuussa. Se oli mielenkiintoinen työharjoittelu, sillä siihen ei todellakaan kuulunut mitään tehtäviin ohjausta vaan pelkkää kylmää kyytiä.

Työstin työharjoitteluni aikana opinnäytetyötäni ja jatkoin työharjoittelun jälkeen sitä ja opintojani päivätyöni ohella. Reissasin kevääseen asti kahden maan väliä, jotta sain estenomin opintoni loppuun. Onneksi opettajani olivat varsin joustavia ja saatoin tehdä paljon etänä ja itsenäisesti. Keväällä 2016 valmistuin vajaan kolmen vuoden opintojen jälkeen estenomiksi.

Kun aloitin Elevenillä, tein kaikkia mahdollisia hommia. Vastasin asiakaspalvelusta, tuotekuvauksista, uutiskirjeistä, markkinointimateriaaleista, bloggaajayhteistöistä ja ylipäätään ihan kaikesta. Se oli todella kuluttavaa, mutta lähes vuoden jälkeen sain palkattua itselleni aivan mahtavan kollegan, joka on onneksi edelleen työkaverini.

Kolmen vuoden aikana yhden hengen Suomi-tiimini on kasvanut viisihenkiseksi ja jokaisen uuden työkaverin myötä yrityksemme on vahvistunut ja minun osallisuuteni päivittäisten rutiinien pyörittämiseen vähentynyt. Olen saanut luopua tehtävistäni yksi kerrallaan ja yritys ei olisi ikimaailmassa kasvanut näin ilman näitä tyyppejä. Olen joka päivä ihan älyttömän kiitollinen heistä!

Virve Fredman Ostolakossa kirja

Vuosi sitten sain idean kirjoittaa kirjan ja lähestyin kustantajia. Yksi tarttui ilokseni ideaan ja saatoin alkaa suunnitella kirjaa. Sain Eleveniltä luvan tehdä 60% työviikkoa ja vieläpä etänä Thaimaasta, joten lähdin sinne puoleksi vuodeksi kirjoittamaan kirjaa, olemaan etämaapäällikkö ja pitämään blogia.

Kesällä palasin Ruotsiin ja syksyllä toimenkuvani töissä alkoi muotoutua uudelleen. Se hakee vielä hieman muotoaan, mutta tällä hetkellä olen paitsi Suomen Elevenin, mutta myös Suomen Nordicfeel-verkkokaupan verkkokauppapäällikkö, sillä yrityksemme osti Nordicfeelin. Vastaan yrityksemme lyhyen ja pitkän tähtäimen markkinointistrategiasta, analysoin myyntejä ja suoriutumistamme Suomessa, toimin välivouhkana sisäänoston suuntaan ja teen muita vaihtuvia juttuja. Siihen jännimpään projektiini tartuin vähän aikaa sitten kunnolla enkä malta odottaa, että pääsen keväämmällä kertomaan siitä teille lisää.

Ennen estenomiksi opiskelemaan lähtöä en ollut todellakaan yhtä fokusoitunut uraan kuin nyt ja koin tekeväni töitä vain, jotta voin viettää vapaa-aikani kuinka haluan. Sittemmin työstä on tullut minulle niin tärkeä ja jopa rakas juttu, että en varsinaisesti aina erottele sitä ja vapaa-aikaa. Kun rinnalla on vielä läpi vuosien ollut blogi, on vapaa-aika muutenkin vähän kortilla. Siksi onkin tärkeää tehdä töitä sellaisten asioiden parissa, joista oikeasti nauttii. Bonuksena on tietysti se, että olen naimisissa miehen kanssa, joka elää samalla ajatuksella, eli kotona ei koskaan tule kinaa siitä, miten kumpikin aikansa viettää.

En ole ehtinyt olla työelämässä vasta kuin reilut kymmenen vuotta, mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että oma-alotteisuus on kultaa ja jos ei pyydä niin ei myöskään saa. Tottakai jokainen voi vaatimattomasti odottaa omassa nurkassaan, että joku tulee hakemaan sieltä ja tarjoaa jotain huikeaa tilaisuutta, mutta minä ainakin olen itse järjestänyt itselleni sellaiset olosuhteet, että tilaisuuksia voi tulla ja kannustan siihen muitakin. En ole itse ainakaan synnynnäinen lottovoittaja, jolle vain satelisi onnekkaita tilaisuuksia ja sattumia.

Uskon myös, että jos osaa tehdä jotakin, niin suunsa kannattaa avata, jotta uusia mahdollisuuksia voi myös tulla eteen. Joskus siitä on heti hyötyä ja joskus ei, mutta ainakin siitä tavallisesti oppii jotain. Jos mielessä on jotain, minkä tekemisestä voisi olla hyöytyä, kannattaa myös alkaa tehdä eikä vain odottaa, että joku muu tekee tai antaa asiaan luvan. Parhaat jutut ovat tapahtuneet itselleni kun olen ensin tehnyt ja sitten hakenut lopputulokselle hyväksynnän. (Tätä ei toki pidä ottaa liian kirjaimellisesti, sillä ihan kaikkialla kaikkea ei tietenkään voi noin vain laittaa uusiksi ilman lupaa…)

Jos on valmis tekemään töitä sinnikkäästi ja tarttumaan vähän pelottaviinkin juttuihin, niin edessä on taatusti palkinto. Joskus maali saattaa muuttua matkalla ja lopulta palkintokin on jotain ihan muuta, kuin mitä lähti tavoittelemaan, mutta minusta tärkeintä on edes lähteä tavoittelemaan jotain maalia. On myös okei tajuta kesken kaiken, että on väärällä polulla ja hakea onnea muualta.

Typerintä, mitä itselleen voi tehdä on kitkuttaa väkisin tilanteessa, jossa ei halua olla ja josta ei koe lopulta kuitenkin hyötyvänsä haluamallaan tavalla. Itse matka voi toki välillä olla tuskainen ja kuluttava, mutta jos lopullinen määränpää on motivoiva ja tavoittelemisen arvoinen, kannattaa reitillä silti pysyä ja rämpiä eteenpäin. Itse haluan elää elämäni niin, että jos saisin tietää kuolevani pian, voisin olla tyytyväinen elämääni elämään enkä jäisi harmittelemaan, etten ole päässyt edes yrittämään tehdä asioita, joista olen vain mielessäni haaveillut.

Tarte Tartelette In Bloom luomiväripaletti kokemuksia

Oletteko te sillä polulla, jolla haluattekin olla?


Lue myös:

Rehellisiä ajatuksia uupumuksesta

Onko ammatillinen intohimo onni vai kirous?

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

 

22 kommenttia artikkeliin ”Oma uratarina – Näin päädyin tähän, missä nyt olen”

  1. Mielettömän hyvä teksti ja tosi inspiroiva! Olen itse vähän hukassa, enkä tiedä mitä haluan tehdä. Tästä tekstistä inspiroituneena taidan hakea tänään yhtä työpaikkaa jonka jo koitin unohtaa ajatellen, ettei mulla ole siihen mitään mahkuja. Vaikka en sitä saisi, voisin ainakin sanoa yrittäneeni!

    Vastaa
    • Kiitos! <3
      Toivottavasti hait työtä! Jokaisesta kokemuksesta kuitenkin oppii ja minä ainakin olen hakenut vuosien varrella töihin, joista olen tullut tyrmätyksi. Vähän se aina ottaa egon päälle, mutta jos käteen ei jää työpaikkaa, niin ainakin sitten vähän paremmaksi hiottu CV, hyvä pohja seuraavaa työhakemusta varten tai ainakin jotain. Ja jos ei edes yritä, niin ei kyllä mitään saakaan. Toivottavasti tärppäisi työnhaussa ja toivottavasti päädyt sellaisten asioiden pariin, jotka innostavat! 🙂

      Vastaa
  2. Olipa koukuttavaa luettavaa ja loppuosassa oli hyviä neuvoja urapolun rakentamista ajatellen. Oletko oppinut nuo kantapään kautta vai oletko saanut asiaan liittyvää valmennusta joko opintojesi aikana tai muulloin?

    Jos sinun tähänastisen urasi viimeiset vuodet ja niiden lopputulokset olisi pitänyt saavuttaa Suomessa, mitä arvelet, olisiko tuo kaikki ollut mahdollista täällä joko tuossa ajassa tai ylipäänsä ollenkaan?

    Tuohon pyytämiseen liittyen: Ehkä suurin syy sille, etteivät suomalaiset uskalla pyytää mitään uraan, työtehtäviin tai edes palkkaan liittyen, on torjutuksi tulemisen pelko. Torjutuksi tai muiden lyttäämäksi tuleminen kun on täällä niin peruskauraa. Alemmuudentunto sen varmasti tekee, puolin ja toisin. Täältä katsoen tuntuu kuitenkin siltä, ettei Ruotsissa edes tunneta sanaa alemmuudentunto?

    Vastaa
    • Nämä jutut ovat niitä, joita olen itse oppinut kantapään kautta. 🙂
      Uskon, että jos olisin jäänyt Suomeen, olisin varmasti täysin erilaisessa tilanteessa, mutta en usko, että sekään olisi huono tilanne. Siellä olisin varmasti lähtenyt rakentamaan uraa enemmän blogin kautta, päätynyt erilaisiin työtehtäviin ja olisin varmasti päätynyt ihan toisaalle, mutta varmasti silti tyytyväinen elämään.

      Täällä Ruotsissa ihmiset ehkä uskaltavat paremmin kokeilla ja töppäillä (vaikka oma-aloitteisuus onkin tosiaan hyvin harvinaista työpaikoilla), sillä pieleen menneitä asioita ei nosteta koskaan esiin vaan ne lakaistaan maton alle ihan kuin niitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Minua se usein rasittaa, sillä jos joku juttu menee pieleen uskon, että siitä olisi hyvä puhua, jotta siitä voisi oppia jotain eikä kyse ole siitä, että etsittäisiin syntipukkeja, joita syyllistetään. Täällä ei varmaan alemmuudentunto nouse esiin, koska kaikkialla korostetaan niin paljon sitä, kuinka tasa-arvoisia kaikki ovat ja siksi vaikkapa lähes kaikkien tuntuu olevan tärkeää saada abaut sama palkka ja on suorastaan haastavaa yrittää perustella, miksi jollekin pitäisi maksaa enemmän kun hän oikeasti sen ansaitsisi.

      Vastaa
    • Aika jännä asenne tuo, ettei syntipukkeja haeta, kun Suomessa kaikille mokille pitää löytyä joku syyllinen 🙂

      Miksi Ruotsissa suurempi pätevyys ei ole suuremman palkan arvoista? Eli onko se pelkästään tasa-arvokysymys vai liittyykö siihen muutakin? Päteekö tuo vaikka aivokirurgi vastaan siivooja eli ettei ole edes koulutuksen pituuteen sidottu?

      Vastaa
      • Täällä ei tosiaan vahingossakaan puida edes yleisellä tasolla jotain pieleen mennyttä juttua, ettei joku asiaan liittynyt vaan vahingossakaan koe, että häntä syyllistettäisiin. Tuntuu, että monilla menee työminä ja yksityisminä aika sekaisin ja asiat otetaan helposti henkilökohtaisesti.

        Varmasti palkkatasot eri aloilla ovat erilaiset, mutta ainakin omien kokemuksieni mukaan esimerkiksi samassa firmassa eri työtehtävien vaativuuden välillä ei kauheasti osata ajatella sitä, että jonkun henkilökohtainen työkokemus, koulutus ja työtehtävien vaativuus voisivat tarkoittaa, että henkilölle kuuluisi enemmän palkkaa kuin toiselle.

        Vastaa
    • Eikö tuollainen ”sama palkka kaikille” vie motivaatiota niiltä, jotka tekevät enemmän, tuovat erityisen suurta lisäarvoa yritykselle, ovat koulutetumpia kuin muut tai jopa kaikkia näitä yhtä aikaa?

      Vastaa
  3. Olen aika pitkäaikainen lukija, joten suuri osa tästä oli tuttua, mutta oli silti äärettömän mielenkiintoista lukea se näin kokonaisuutena kerrottuna! Ja todella inspiroivaa. Olen itse ihan täysin pihalla mitä haluaisin tehdä ”isona” ja se ahdistaa, koska olen jo 34v., mutta ehkä minäkin keksin sen juttuni vielä. 🙂

    Vastaa
    • Minusta tuntuu, että moni 30-40-vuotias ajattelee jopa vähän ahdistuneena, ettei ole vielä löytänyt omaa juttuaan, vaikka on ”niin vanha jo”. Kun sitten miettii, että oikeasti on vasta korkeintaan puolivälissä työelämässä viettämäänsä aikaa ja edessä on vielä jopa 30 vuotta työelämässä, ei loppujen lopuksi ole mikään kiire vielä löytää sitä omaa juttuaan. Minusta myös tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tunnen itseni, löydän niitä itseäni kiinnostavia juttuja ja päädyn sitä syvemmälle niiden pariin. Tärkeintä taitaa vaan olla ottaa niitä rohkeita askelia niiden juttujen suuntaan, joiden uskoo voivan kiinnostavan, vaikka välillä voikin tuntua aika hurjalta lopettaa vaikka vakkariduunissa ja lähteä opiskelemaan uutta juttua.
      Toivottavasti löydät sen jutun, josta innostut valtavasti! 🙂

      Vastaa
  4. Olisi kiva jos kirjoittaisit joskus korealaisesta/japanilaisesta hiustenhoidosta. 🙂 Miten se eroaa meilläpäin totutusta jne.

    Vastaa
  5. En oikeestaan koskaan kommentoi mihinkään postauksiin, enkä pahemmin muutenkaan enää seuraile blogeja, oon myös äärimmäisen kärsimätön katsomaan instastoryja tmv, yleensä vaan naputtelen ne ohi. Mutta sitten oot Sinä. Jokaikinen kerta pysähdyn sun juttujen kohdalle, kuuntelen, opin, ihailen. Jo ala-asteelta ja niistä ystäväkirjoista lähtien on törmännyt kysymykseen ”Ihailemasi henkilö?”, en ikinä osannut vastata tähän, koska en koe sellaista koskaan olleen. Mutta nyt on. Katson suunnattomasti sua ylöspäin ja saan ihan hirveesti inspiraatiota, motivaatiota ja voimaa susta, jotta jaksan ja uskallan tähdätä kohti unelmiani tulevaisuuden estenomina. ❤️

    Vastaa
    • Kiitos aivan mielettömän ihanista sanoista! <3 Melkein tässä alkaa parkua! 😀
      Tsemppiä ja intoa opintoihin ja elämään, toivottavasti päädyt juuri sinne, minne haluatkin tai jopa vielä johonkin parempaan, mistä ei osaisi vielä unelmoidakaan. 🙂

      Vastaa
  6. ”Typerintä, mitä itselleen voi tehdä on kitkuttaa väkisin tilanteessa, jossa ei halua olla ja josta ei koe lopulta kuitenkin hyötyvänsä haluamallaan tavalla.”

    Kiitos näistä sanoista. Olen juuri irtisanonut itseni vakityöstä, ilman että oli uutta tiedossa ja pohtinut että teinkö nyt virheen. Mutta ei, en tehnyt. Työ vei enemmän, niin henkisesti kuin fyysisesti, kuin mitä se antoi. Uskon itseeni ja omaan ammattitaitooni, että töitä löytyy. Ja toisaalta, olen hoitoalalla ja sieltä ei työt kovin äkkiä lopu kesken 😀

    Vastaa
    • Tilanteesta mitään tietämättä en usko, että todellakaan teit virhettä. 🙂 On todella rohkeaa uskaltaa lähteä tilanteesta, mutta jos se tosiaan ottaa enemmän kuin antaa, niin ei sinne kannata jäädä. Jos sinusta löytyy sisua tehdä noin rohkea päätös niin uskon, että ihan varmasti löydät jotain niin paljon parempaa nyt kun olet antanut sille mahdollisuuden. Ammattitaitoiselle ihmiselle löytyy tosiaan varmasti hoitoalalta töitä. Tsemppiä uuteen elämäntilanteeseen, joka on nyt vain täynnä avaamattomia ovia ja uusia mahdollisuuksia! <3

      Vastaa
  7. Jos saan kysyä, missä päin asuit täällä Tampereella ja millainen kuva sulle jäi Tampereesta? 🙂

    Vastaa
    • Asuin Hervannassa kolmisen vuotta ja viihdyin siellä todella hyvin. En ole käynyt Tampereella kauheasti sen jälkeen, mutta pitäisi varmaan käydä, sillä pidän kaupungista todella paljon ja Hervantakin oli mukavaa aluetta. Ehkä myös se, että olin siellä asuessani oikeastaan aika onnellinen vaikuttaa siihen, kuinka hyvät muistot ja fiilikset minulla on paikasta. 🙂

      Vastaa
  8. Olet todella idearikas ja inspiroiva ihminen. Selviät kyllä elämästä. Vähän on mielikuvitustakin sinulla ja suhtaudut huumorilla kaikkeen. Toivotan sinulle onnea valitsemallasi tiellä. Paljon on elämänkokemusta ja vastoinkäymisten voittamista sattunut kohdallesi. Iloisia ja valoisia hetkiä arjen keskelle toivottaa myöskin kivisen tien kulkenut ihminen, joka on jo ymmärtänyt elämän ihmeen.

    Vastaa

Jätä kommentti