Oma uratarina – Näin päädyin tähän, missä nyt olen

Minulta on viimeaikoina toivottu useampaankin otteeseen uratarina-tyyppistä postausta, jossa kertoisin, mitä olen opiskellut ja tehnyt työkseni ja kuinka olen päätynyt nykyiseen työhöni. Aihe kuulosti kivalta tarttua ja samalla myös summata hieman, kuinka olen päätynyt pääkaupunkiseudulta Tampereen ja Lontoon kautta tänne Ruotsiin, jossa nykyään asun, sillä blogilla on paljon lukijoita, jotka eivät varsinaisesti tiedä, kuka olen.

Samalla aiheeseen tarttuminen tuntui myös pelottavalta, sillä kaiken blogiin kirjoitetun voi tulkita monella tapaa. Tarinan voi siis lukea rehellisenä kertomuksena siitä, mitä kaikkea on oikeasti tarvinnut tehdä löytääkseen itsensä nykyhetkestä, sillä minulle asiat eivät ainakaan ole tulleet ilmaiseksi ja vaivatta. Samalla kaiken voi myös epäilemättä lukea oman rumpunsa paukutteluna, mikä on erityisesti Suomessa täysin kielletty juttu. Silläkin uhalla, että homman voi tulkita jälkimmäisen kaavan kautta aion silti kertoa oman uratarinani, sillä tätä on niin moni kysynyt.

Kiinnostuin kosmetiikka-alasta yläasteella, mutta päädyin silti valitsemaan kosmetologiopintojen sijaan lukion. Sain luokkakaverini kanssa vähän kahjon idean hakea lukion IB-luokalle, vaikka en ollut koskaan opiskellut englanniksi tai muutenkaan ollut siinä keskivertoa kummoisempi. Jostain syystä minulla oli kuitenkin tuuria ja pääsin sisään.

Koska en kuitenkaan ollut koskaan ennen opiskellut englanniksi, tuntui se todella haastavalta. Esimerkiksi filosofia, pitkä matematiikka ja psykologia olivat jo itsessään aineita, jotka vaativat pänttäystä ja kun niitä opiskellessa piti keskittyä laajentamaan sanavarastoa sen sijaan, että olisi voinut vain keskittyä varsinaisen asian sisäistämiseen ja oppitunneilla ääneen puhuminen jännitti, kun lähes koko muu luokka oli käynyt aina koulunsa englanniksi, tuli minulla lopulta kesken ensimmäisen vuoden seinä vastaan ja juoksin lopulta yhden rankan koulupäivän päätteeksi itkien kotiin. Sen jälkeen vaihdoin tavallisen lukion puolelle.

Toisena lukiovuonna sekin alkoi sitten kyllästyttää ja keksin, että haen opiskelemaan kosmetologiksi ja suoritan lukion viimeisen vuoden iltalukiona. Pääsin sisään SKY-opistoon päiväopiskelijaksi, kävin iltaisin lukion kursseja ja kirjoitin ensimmäisenä kosmetologivuotenani samalla ylioppilaaksi ämmän papereilla. Jälkikäteen on tullut mietittyä, kuinka ihmeessä jaksoin, sillä jo pelkkä koulumatka kotoa kosmetologikoululle vei minulta yli tunnin yhteen suuntaan. Ilmeisesti minulla oli kuitenkin hyvä motivaatio.

Ylioppilaaksi valmistuttuani hain 19-vuotiaana töihin Lumenelle konsulentiksi. Opiskelin samalla viimeistä vuotta kosmetologiksi ja opintoja olisi ollut jäljellä vain puoli vuotta, mutta totesin, että minusta ei ole kosmetologiksi ja keskeytin opintoni. Hoitojen tekeminen tuntui tuskaiselta enkä vain jaksanut. Jäin Lumenelle töihin ja tein pääsääntöisesti töitä Helsingin Stockmannin pisteellä ja sain Jumbon Stockmannilta oman Lumene-pisteen hoidettavakseni, mistä olin silloin todella ylpeä.

Tein vuoden verran töitä Lumenelle, tapasin blogini alkuajoilta tutun Wannabe-insinöörin ja muutin hänen kanssaan Tampereelle. Jatkoin siellä Lumenen leivissä toista vuotta, mutta korviini kantautui huhuja YT-neuvotteluista. Samoihin aikoihin näin lehdessä ihmoituksen, että Kicks on avaamassa Tampereelle myymälää, joten hain sinne varmuuden vuoksi töihin. Sain Lumenelta tiedon, että voisin jatkaa työssäni, mutta viikkotuntini laskettaisiin naurettavan pieneen määrään. Ehdin itkeä sitä hetken, mutta onnekseni olin tajunnut laskea verkot vesille ja sain työtarjouksen Kicksistä.

Kicksiin oli mukavaa lähteä töihin, sillä pääsin mukaan tiimiin, joka laittoi Koskikeskuksen myymälän pystyyn. Laitoimme tyhjään myymälään hyllyjä, hyllytimme niille tuotteet ja asetimme hintalaput paikoilleen nähden, kuinka uusi myymälä rakentui. Näihin aikoihin aloin myös kirjoittaa tätä blogia. Ehdin työskennellä Kicksissä myyjänä toista vuotta, kun vastaan tulivat jälleen uudet YT-neuvottelut ja sain taas kerran kuulla, että työtuntejani vähennettäisiin.

Samoihin aikoihin kuulin silloiselta nettitutultani Sannilta, että hän oli juuri muuttanut Tampereelle ja aloittanut kiinnostavat opinnot lähellä sijaitsevalla Valkeakoskella. Koulussa saattoi nyt ensimmäistä kertaa opiskella aikuisopetuksen linjalla myynnin ammattitutkinnon kosmetiikkamyyntiin erikoistuneena. Opinnot olivat jo alkaneet, mutta soitin silti kouluun ja aiemman alan taustani vuoksi pääsin vielä mukaan opiskelijaryhmään, josta oli vapautunut paikka. Opiskelu sujui hyvin, sillä vähentyneiden työtuntien ansiosta saatoin käydä päivisin koulua ja tehdä töitä Kicksissä viikonloppuisin ja iltaisin.

Kosmetiikkamyyjän opinnoissa kuulin mahdollisuudesta tehdä työharjoittelu laivalla ja tartuin siihen. Tein talvella parin viikon työharjoittelun Silja Serenaden parfymeriassa, minkä jälkeen minulle tarjottiin laivalta kesätöitä. Sumplin työvuorojani ja kesälomiani Kicksissä, jotta saatoin vapaa- ja lomapäivinäni tehdä töitä laivalla kosmetiikkamyyjänä.

Parin työpassin jälkeen minulle aukeni kesätyössäni aivan uusi mahdollisuus, kun minulle tarjottiin vakituinen työpaikkaa myymälän tilauksista vastaavana myyjänä. Voitte uskoa, että olin aivan innosta ja ylpeydestä piukeana, sillä tavallisesti paikkaan kuulemma noustiin pikkuhiljaa ja sainkin muutamilta pitkään töissä olleilta kollegoilta varoitteluja siitä, että saisin varmasti kuulla ikävää puhetta, sillä 23-vuotiaille kesätyöläisille ei tavallisesti oltu tarjottu sitä pallia saati sitten edes vakituista virkaa. Voitte arvata, että oli aika tyytyväinen olo ja vaihdoin työni Kicksin osa-aikaisesta myyjästä varsin vikkelästi laivatyön puolelle.

Tein töitä tax free myymälän tilaavana myyjänä kolmisen vuotta ja asuin niistä viimeisen vuoden Lontoossa. Vietin aina 10 päivää laivalla töissä ja sen jälkeen 10 päivää Lontoossa vapaalla. Silloin kuvioissa oli se Englantilaistunut Herrasmies, josta blogissani usein puhuin.

(Hänen syntyperästään liikkui villejä huhuja ja minua nauratti aivan kamalasti, kun joku suhteemme päätyttyä kirjoitti jossain netistä arvanneensa näin käyvän, kun ”kaksi niin boheemia ihmistä, jotka ovat kotoisin eri mantereilta päätyvät yhteen”. Oikeasti insinööriksi valmistunut ja konsulttina työskennellyt, minun mittapuullani varsin konservatiivinen Englantilaistunut Herrasmies oli Malmilta ja minä Korsosta ja tunsimme toiselle alunperin jo lukion IB-luokalta.)

Lontoossa asuessani sain viestiä blogiani lukeneelta mimmiltä, joka opiskeli estenomiksi ja oli vaihdossa Lontoossa. Kävimme kahvilla, ystävystyimme ja kiitos hänen sain vihdoin aikaiseksi hakea opiskelemaan estenomiksi, mistä olin jo vuosia haaveillut, mutta mihin en ollut tarttunut ensin Tampereella asumiseni ja sitten hyvän laivatyön ja Lontoossa asumisen vuoksi. Oli ollut liian helppoa pitäytyä hyvältä ja turvalliselta tuntuvissa elämäntilanteissa.

Hän kuitenkin inspiroi minut hakemaan kouluun ja pääsin sisään. Oli iso kynnys jäädä hyväpalkkaisesta laivatyöstä opintovapaalle ja muuttaa Lontoon Tower Bridgen nurkalla olevasta unelmaelämästä koivukyläläiseen opiskelijasoluun, mutta siinä vaiheessa tiesin, että jos en opiskelisi, jäisin vain jumiin laivatyöhöni. Siinä vaiheessa muuttui parisuhdestatuskin, sillä tajusin eläväni hyvin eri maailmassa ja eri elämänvaiheessa kuin silloinen poikaystäväni.

Ensimmäisen vuoden estenomiopintojen jälkeen palasin kesäksi laivalle töihin ja tapasin nykyisen mieheni. Olin hakenut keväällä vaihto-opiskelemaan ja saanut syyslukukaudelle paikan Lontoosta, jonne pääsin opiskelemaan kosmetiikan kemiaa, lainsäädäntöä ja tuotepakkauksia. Uusi parisuhde sujui Skypen välityksellä, sillä kummallakaan ei ollut aikaa vierailla toisen luona. En ole koskaan uppoutunut opintoihini yhtä tiiviisti kuin tuona syksynä, mutta se oli myös elämäni antoisinta ja opettavaisinta aikaa siitä huolimatta, että olin oikeasti koulun vuoksi aivan puhki.

Tammikuussa olin palannut Suomeen opiskelemaan. Sain samalla hyvän tilaisuuden työharjoitteluun Suomen Cosmopolitan-lehden kauneustoimituksessa, joten talven ja kevään viikot kuluivat melko kiireisesti töiden ja opiskelujen välillä tasapainotellessa ja viikonloppuisin reissasin usein Ruotsiin. Olimme nykyisen mieheni kanssa ostaneet sieltä asunnon, joten oli selvää, että päätyisin sinne lopulta. Minulla oli jäljellä vielä yksi työharjoittelu, joten etsin ruotsalaisen firman, jossa voisin sen toteuttaa ja tarjouduin heille töihin.

Tein viimeistä kertaa kesän töitä laivalla ja aloitin elokuussa 2015 työharjoittelun Elevenillä. Henkilö, jonka piti valvoa työharjoitteluani oli lomalla, joten sain käytännössä alkaa puuhata ihan itse mitä halusin ja tein huvikseni kilpailija-analyysin Suomen markkinoilla jo toimivista verkkokaupoista ja kerroin toimitusjohtajallemme ja muille eteen sattuneille ihmisille, kuinka Suomen markkinoille voisi mennä, sillä olin kuullut yrityksellä olevan asiaan kiinnostusta.

Näin jälkikäteen tajuan omakohtaisten havaintojen kautta, että Ruotsissa oma-alotteisuus työpaikalla on varsin harvinainen juttu, joten firman porukka oli helppoa vakuuttaa. Sain vastuulleni suunnitella ja toteuttaa Elevenin lanseerauksen Suomessa ja minulle tarjottiin maapäällikön virkaa, jonka hommia toteutin jo harjoitteluni aikana ja jonka saappaisiin astuin virallisesti heti harjoittelun loputtua lokakuussa. Se oli mielenkiintoinen työharjoittelu, sillä siihen ei todellakaan kuulunut mitään tehtäviin ohjausta vaan pelkkää kylmää kyytiä.

Työstin työharjoitteluni aikana opinnäytetyötäni ja jatkoin työharjoittelun jälkeen sitä ja opintojani päivätyöni ohella. Reissasin kevääseen asti kahden maan väliä, jotta sain estenomin opintoni loppuun. Onneksi opettajani olivat varsin joustavia ja saatoin tehdä paljon etänä ja itsenäisesti. Keväällä 2016 valmistuin vajaan kolmen vuoden opintojen jälkeen estenomiksi.

Kun aloitin Elevenillä, tein kaikkia mahdollisia hommia. Vastasin asiakaspalvelusta, tuotekuvauksista, uutiskirjeistä, markkinointimateriaaleista, bloggaajayhteistöistä ja ylipäätään ihan kaikesta. Se oli todella kuluttavaa, mutta lähes vuoden jälkeen sain palkattua itselleni aivan mahtavan kollegan, joka on onneksi edelleen työkaverini.

Kolmen vuoden aikana yhden hengen Suomi-tiimini on kasvanut viisihenkiseksi ja jokaisen uuden työkaverin myötä yrityksemme on vahvistunut ja minun osallisuuteni päivittäisten rutiinien pyörittämiseen vähentynyt. Olen saanut luopua tehtävistäni yksi kerrallaan ja yritys ei olisi ikimaailmassa kasvanut näin ilman näitä tyyppejä. Olen joka päivä ihan älyttömän kiitollinen heistä!

Vuosi sitten sain idean kirjoittaa kirjan ja lähestyin kustantajia. Yksi tarttui ilokseni ideaan ja saatoin alkaa suunnitella kirjaa. Sain Eleveniltä luvan tehdä 60% työviikkoa ja vieläpä etänä Thaimaasta, joten lähdin sinne puoleksi vuodeksi kirjoittamaan kirjaa, olemaan etämaapäällikkö ja pitämään blogia.

Kesällä palasin Ruotsiin ja syksyllä toimenkuvani töissä alkoi muotoutua uudelleen. Se hakee vielä hieman muotoaan, mutta tällä hetkellä olen paitsi Suomen Elevenin, mutta myös Suomen Nordicfeel-verkkokaupan verkkokauppapäällikkö, sillä yrityksemme osti Nordicfeelin. Vastaan yrityksemme lyhyen ja pitkän tähtäimen markkinointistrategiasta, analysoin myyntejä ja suoriutumistamme Suomessa, toimin välivouhkana sisäänoston suuntaan ja teen muita vaihtuvia juttuja. Siihen jännimpään projektiini tartuin vähän aikaa sitten kunnolla enkä malta odottaa, että pääsen keväämmällä kertomaan siitä teille lisää.

Ennen estenomiksi opiskelemaan lähtöä en ollut todellakaan yhtä fokusoitunut uraan kuin nyt ja koin tekeväni töitä vain, jotta voin viettää vapaa-aikani kuinka haluan. Sittemmin työstä on tullut minulle niin tärkeä ja jopa rakas juttu, että en varsinaisesti aina erottele sitä ja vapaa-aikaa. Kun rinnalla on vielä läpi vuosien ollut blogi, on vapaa-aika muutenkin vähän kortilla. Siksi onkin tärkeää tehdä töitä sellaisten asioiden parissa, joista oikeasti nauttii. Bonuksena on tietysti se, että olen naimisissa miehen kanssa, joka elää samalla ajatuksella, eli kotona ei koskaan tule kinaa siitä, miten kumpikin aikansa viettää.

En ole ehtinyt olla työelämässä vasta kuin reilut kymmenen vuotta, mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että oma-alotteisuus on kultaa ja jos ei pyydä niin ei myöskään saa. Tottakai jokainen voi vaatimattomasti odottaa omassa nurkassaan, että joku tulee hakemaan sieltä ja tarjoaa jotain huikeaa tilaisuutta, mutta minä ainakin olen itse järjestänyt itselleni sellaiset olosuhteet, että tilaisuuksia voi tulla ja kannustan siihen muitakin. En ole itse ainakaan synnynnäinen lottovoittaja, jolle vain satelisi onnekkaita tilaisuuksia ja sattumia.

Uskon myös, että jos osaa tehdä jotakin, niin suunsa kannattaa avata, jotta uusia mahdollisuuksia voi myös tulla eteen. Joskus siitä on heti hyötyä ja joskus ei, mutta ainakin siitä tavallisesti oppii jotain. Jos mielessä on jotain, minkä tekemisestä voisi olla hyöytyä, kannattaa myös alkaa tehdä eikä vain odottaa, että joku muu tekee tai antaa asiaan luvan. Parhaat jutut ovat tapahtuneet itselleni kun olen ensin tehnyt ja sitten hakenut lopputulokselle hyväksynnän. (Tätä ei toki pidä ottaa liian kirjaimellisesti, sillä ihan kaikkialla kaikkea ei tietenkään voi noin vain laittaa uusiksi ilman lupaa…)

Jos on valmis tekemään töitä sinnikkäästi ja tarttumaan vähän pelottaviinkin juttuihin, niin edessä on taatusti palkinto. Joskus maali saattaa muuttua matkalla ja lopulta palkintokin on jotain ihan muuta, kuin mitä lähti tavoittelemaan, mutta minusta tärkeintä on edes lähteä tavoittelemaan jotain maalia. On myös okei tajuta kesken kaiken, että on väärällä polulla ja hakea onnea muualta.

Typerintä, mitä itselleen voi tehdä on kitkuttaa väkisin tilanteessa, jossa ei halua olla ja josta ei koe lopulta kuitenkin hyötyvänsä haluamallaan tavalla. Itse matka voi toki välillä olla tuskainen ja kuluttava, mutta jos lopullinen määränpää on motivoiva ja tavoittelemisen arvoinen, kannattaa reitillä silti pysyä ja rämpiä eteenpäin. Itse haluan elää elämäni niin, että jos saisin tietää kuolevani pian, voisin olla tyytyväinen elämääni elämään enkä jäisi harmittelemaan, etten ole päässyt edes yrittämään tehdä asioita, joista olen vain mielessäni haaveillut.

Oletteko te sillä polulla, jolla haluattekin olla?

---

Lue myös:

Rehellisiä ajatuksia uupumuksesta

Onko ammatillinen intohimo onni vai kirous?

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!