YouTuben parhaat mieskauneusgurut

Ollessani työharjoittelussa Cosmopolitanilla tein lehden nettisivuille pienen jutun YouTuben miespuolisista kauneusguruista. Ihastuin noita herroja katsellessa niin, että halusin tuoda heidät esiin  teille täällä omankin blogini puolella.
Minähän en liiemmin seuraa videobloggaajia, mutta innostuin keväällä töissä tutkimaan niitä ihan uudelta kannalta. Kuka nimittäin sanoo, että ne parhaat meikkivinkit tulisivat aina naisvloggaajilta!
Selvittelin siis ympäri nettiä kiinnostavia tyyppejä ja itse ihastuin näihin herroihin:
Ihan ylivoimainen suosikkini. Wayne kärsi itse nuorempana aknesta ja innostui siksi opiskelemaan itsenäisesti meikkausta ja kouluttautumaan alalle. Vuonna 2008 hän innostui perustamaan oman YouTube-kanavansa voidakseen jakaa vinkkejään muillekin. Miehen kanavavalta löytyy inspiroivia videoita, jotka opastavat meikkauksen saloihin – niin omille kuin mallienkin kasvoille toteutettuina. Parasta videoissa on, että ne tarjoavat apua nimenomaan arkipäivän meikkiongelmiin.
Minusta Waynen videoita on aivan mielettömän mukavaa katsoa, sillä hän on minusta sopivan miehekäs, mutta silti niin pirun asiantunteva alalla, joka yleensä mielletään naisten jutuksi. Toisaalta eipä tarvitse mennä kuin pienen vesialueen ylitse pois Suomesta kun jo huomaa, että miesmyyjät ja -meikkarit ovat kosmetiikkaosastolla ihan tuttu näky eivätkä yhtä kiven alla kun meillä Suomessa.
Kymmenen vuotta meikkitaitelijana ja valokuvaajana työskennellyt Jordan on kauneuden rautainen ammattilainen, jonka kädenjälki on näkynyt niin televisiossa, lehdissä kuin catwalkeillakin. Staroja ja tavallisia naisia meikkaava mies tuottaa kanavalleen monipuolista sisältöä erilaisista meikkitutoriaaleista tuotearvosteluihin.
Minusta on mukavaa katsoa ihan rehellisen parrakkaita miehiä näyttämässä, miten homma kuuluu tehdä!
Ja mitä tulee partoihin, niin Manny Mua on puolestaan ihana esimerkki siitä, kuinka pienellä parransängellä varustettu mies voi näyttää aivan suunnattoman upealta meikeissään. Vasta heinäkuussa 2014 YouTube-uransa aloittanut vloggaaja on noussut raketin lailla ihmisten tietoisuuteen ja nuorimies loihtii kasvoilleen niin upeita meikkejä, ettei hänen taitojaan voi kuin ihailla. Tutoriaalien seassa on myös loistavia tuotearvioita.
Minusta Manny on kaveripoika, jollaisen jokainen meikkejä rakastava tyttö tarvitsee!
Aaww, ihana Patrick! 25-vuotias filippiiniläissyntyinen Patrick on Floridassa asuva meikkitaiteilija, joka hallitsee muuntautumisen taidon. Varjostusten ja kasvojen muotoilun mestari on hurmaavan eloisa ja videot saavat hymyn huulille. Monipuolisesta sisällöstä löytyy niin tutoriaaleja kuin tuote-esittelyjäkin.
Tyyppiä ei vaan voi katsoa tulematta hyvällä tuulelle!
Yli vuosikymmenen alalla ollut Los Angelesissa asuva meikkitaiteilija pyörittää YouTube-kanavaa, jonka videot opastavat katsojia erilaisten kosmetiikkatuotteiden käytössä. Mathias jakaa myös julkkisten meikkisalaisuuksia, kertoo kauneusalan uutuuksista ja keskustelee ajankohtaisista kauneustrendeistä muiden alan ammattilaisten kanssa.
Tyypistä tulee mieleen juuri se Hollywood-tähtien meikit taikova tyypppi!

Seuraattetko te videoblogeja? Muita mahtavia miehiä jaettaviksi?

PS. Pahoittelen, etten ole ehtinyt kesän aikana vastailla kommentteihinne, joista jokaisen olen kyllä lukenut. Kaikki kesällä ilmestyneet postaukset ovat jo keväällä ajastettuja ja tänään on ollut ensimmäinen päivä koko kesänä, kun olen saanut olla koko päivän kotona Tukholmassa. Muuten olen ollut joko töissä laivalla, lomalla Turkissa tai Norjassa ja käynyt siinä välissä vain pari kertaa kotona purkamassa ja uudelleenpakkaamassa laukkuni. Yritän loppukesän tsempata paremmin kännykkäni kanssa kommentteihinne vastaillessa!

24 kommenttia artikkeliin ”YouTuben parhaat mieskauneusgurut”

  1. Seuraan jonkin verran videoblogeja ja melkein pelkästään ulkomaalaisia. Wayne on ainut miespuolinen jota seuraan ja pidän siitä, että tuotearvosteluissa hän menee suoraan asiaan eikä puhu minuuttitolkulla diipadapaa. Monet naisvloggaajat meinaan puhuvat aina ohi aiheen ja niin varmaan kävisi helposti minullekin. Emily Noelista pidän samasta syystä kuin Waynesta, hänen tuotearvostelut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä ja hän sanoo suoraan jos tuote ei toimi 🙂

    • Tuo on totta, että monet puhuvat ihan diipadaapoja ja videot ovat minusta siksi usein ihan turhan pitkiä. 🙂

  2. Wayne Goss!!!! ♡♡ Ihana että suomalaisetkin noteeraavat hänet nyt. On suosikkini, ja oikeasti puhdassydäminen kosmetiikanystävä. Rakastettava persoona (se vinkkaus aina lopuksi) ja todella todella hyviä pointteja tekevä ammattilainen. Plus innovatiivinen af! 😉

    Patrick Starr on kyllä myös hauska persoona! ☆

  3. Wayne Gossin huumorintaju on loistava, siksi hänen videoitaan on ilo katsella 🙂 Nuo muut, 'parrakkaat kaunokaiset' ovat hiukan liian eksoottisia voidakseni heihin samaistua…

  4. Olen kai niin vanha, että mieluummin luen tekstiä ja kuvia kosmetiikka-aiheesta kuin katson samaa asiaa videolta. Tietysti videoissakin on puolensa, varsinkin tutoriaaleissa, mutta esim. tuotearvosteluissa teksti ja kuvat on nopeampi formaatti kuin se, että joku puhuu saman asian. Jonkin verran olen videoitakin kuitenkin katselut, vaikka ne eivät ihan lempiasioit olekaan.

    Youtubessa pidän EmilyNoelista, joka on ihanan selkeä puhuja ja tuntuu testaavan melkein kaiken mahdollisen mitä vain ilmestyy. Wayne Goss on myös ihan hauska ajoittain, mutta nuo videoiden otsikot ottavat minua päähän niin paljon, että yleensä ei edes tee mieli katsoa, että mikä niiden sisältö on. Hänellä on kyllä vanhoissa tutoriaaleissa monta mielenkiintoista juttua!

    Uusin tuttavuus on MissMai, jonka hooded eyes -tutoriaali sai viime viikolla viimein omassa päässä loksahtamaan sen, että missä muodossa luomiväriä pitäisi yrittää luomille tunkea. Tutoriaali oli siis tämä: https://www.youtube.com/watch?v=x1QIV8Eq41E

    Ainiin ja pitää vielä mainita My Simple Little Pleasuresin hypnoottiset kynsilakkamarmorointivideot. Ihan mahtavia, sekä kynsien koristelun että rentoutumisen näkökulmista:)

  5. Ihanaa ku säkin levität Mannyn ja Patrickin ilosanomaa :D! Kaikkien pitäs tietää ne!
    Jordan Libertyä oon seurannut ylivoimaisesti pisimpään, oli varmaan ensimmäinen youtube-käyttäjä, jonka videoita kävin aktiivisesti jo monta monta vuotta sitten.
    Yks suht tuore tapaus josta oon riippuvainen on Glam & Gore… Pääs nyx face awardseissa just top 12 🙂

  6. tervehdys Virve! En oleta, että olisit perehtynyt sukupuolentutkimukseen tai binäärisen sukupuolijaottelun erittäin vakavaan ongelmallisuuteen, tai ylipäänsä sukupuolittamiseen liittyvään ongelmallisuuteen. Kuitenkin kun ihan MIESvloggareita toitotat, niin mielestäni olisi hyvä, että olisit asiasta tietoinen 🙂 Nimittäin kaikki eivät voi eivätkä halua tulla määritellyiksi sukupuolisen terminologian kautta. Kaksijakoinen sukupuolijaottelu on hyvinkin keinotekoinen, vaikka ajatus saattaa tuntua perehtymättömästä vaikeastikäsitettävältä. On ihmisiä, jotka eivät identifioidu sen paremmin miehiksi kuin naisiksikaan (ja biologiasta on turha etsiä vastauksia, se on usein kaukana selvästä!). He eivät myöskään usein tahdo identifioitua mihinkään hämärään trans-kategoriaan. Ylipäänsä sukupuolimäärittely on ihan turhaa heidän (ja mielestäni kyllä ihan kaikkien!!) kohdalla. Monet kokevat jopa erittäin, erittäin loukkaavana sen, että joku ulkopuolinen tunkee heidät johonkin sukupuoliseen kategoriaan. En ole näihin listaamiisi, varmasti hienoihin vloggareihin perehtynyt sen tarkemmin, mutta en ihmettelisi, jos he eivät kaikki haluaisi tulla ULKOAPÄIN määritellyiksi "miehiksi". (Ja ei, tähän ei sisälly mitään oletusta että meikkaava mies on pakosti jotain muuta kuin "oikea mies", olisin tämän aiheen ottanut esille vaikka olisit sukupuolittanut ketä tahansa missä tahansa kontekstissa.) Ymmärrän, että tämä aihe voi olla aluksi vaikeatajuinen, mutta toivon, että perehtyisit aiheeseen hieman. Tällaiset jutut voivat olla kohteilleen erittäin satuttavia. Yritetään siis kunnioittaa toisten oikeuksia olla juuri omia upeita yksilöitään eikä väkisin tungeta heitä mihinkään kategorioihin, kun emme voi tietää, haluavatko he noihin kategorioihin identifioitua 🙂 (ja ennenkuin joku alkaa itkeä, että eikö sitten saisi kategorisoida vaikka "valkeaksi" jos iho on valkea, niin sukupuoli on erittäin monimutkainen ja pitkälti sosiaalisesti muodostunut konstruktio, joten kyllä ihmisten kunnioitus menee edelle kenenkään oikeudesta heittää tuollaisia satuttavia kategorisointeja :)) Jokaisella on oikeus määritellä ja identifioida itsensä miten tahtoo, mutta tällainen sukupuolikategorisoinnin ulkoatuleva käyttö on erittäin ongelmallista. Tiedätkö sinä varmuudella, että jokainen luettelemistasi vloggareista määrittelee itsensä mieheksi ja haluaa tulla miehenä määritellyksi, vai onko miestulkinta ihan omasi?

    kannattaa googlailla asiaa tai mennä vaikka fb:n Feminismi-ryhmään, siellä on mielenkiintoisia juttuja.

    rauhaa ja rakkautta, ja tästä eteenpäin hieman tarkempaa harkintaa, jookos?! 🙂

    Toivoo, Mx Pupuhead!

    • kunpa olisit reagoinut jotenkin muutoinkin, koska tämä on tosiaan monille tosi iso juttu, elämänkokoinen, ja sukupuolitermistöllä kutsuminen voi olla erittäin loukkaavaa… että pysähdyitköhän pohtimaan tätä aihetta? 🙂

      Mx Pupuhead

    • Aihe on oikein kiinnostava, mutta tämä ei lienee oikea kanava sen puimiselle, varsinkin kun Patrick ja Manny itsekin kertovat olevansa "boys who do makeup". En siis halua vähätellä pohdintaasi millään lailla, mutta eikö olisi parempi käyttää sama aika ja energia kohdistaen se kanavaan, jossa se oikeasti olisi olennaista ja relevanttia? Kepeämielimen kosmetiikkablogi ei lienee ole se oikea paikka selvästi tärkeälle asialle.

      Lopuksi haluaisin vielä lainata kaverini kommenttia:
      "Itseasiassa tämä kommentoija toteuttaa itsekin lokerointia, karkeaa stereotypisointia ja johtopäätösten tekemistä vaillinaisen informaation nojalla. Hän selkeästi olettaa, että ihminen, joka meikkaa ei voi identifioutua mieheksi. Näin hän itse asiassa pitää yllä vallitsevaa stereotypiaa siitä, että (paremman sanan puutteessa) mies ei voi olla mies jos meikkaa."

      Ei jooko eksytä täällä täysin sivuraiteille vaan annetaan poikien meikata jos he itseään pojiksi ja miehiksi kutsuvat ilman, että lähdetään puuttumaan siihen kuinka heitä pitäisi siksi kutsua. 🙂

  7. Kiitos tästä, olen ihan pihalla vloggauksesta sun muista ja nyt tuli runsaasti tutustuttavaa! Ihanaa kun miehiäkin näkyy kauneus skenessä. 🙂

Kommentointi on suljettu.