Talvi-ihon heleyttäjä

Sormiani laiskotti kovasti, mutta nassuni vaati niitä näpyttelemään tämän postauksen. Se on nimittäin ollut viimeaikoina erityisen hurmioitunut eräästä sitä yöaikaan hemmotelleesta tuotteesta.
Kaapissani oli jo jonkun aikaa odotellut aktiivista käyttöönottoa Lumenelta joskus blogin kautta saamani Bright Now Visible Repair Night Cream, joka lupaili korjausta ja heleytystä iholle.
Lakan kantasoluteknologiaan pohjautuva voide on tosiasiassa tarkoitettu 35+ iholle, minkä vuoksi olen varmasti sen alunperin jättänytkin kaappini perälle muutamien satunnaisten kokeilujen jälkeen, joista minulla ei kuitenkaan ollut liiemmin muistikuvia. Nyt voide sattui kuitenkin ihan vahingossa käteeni kaapista uutta yövoidetta vanhan tilalle jonkun aikaa sitten kaivellessani ja koska se kertakokeilun jälkeen tuntui ihanan täyteläiseltä näin talviaikaan käytettäväksi otin sen aktiivikäyttööni.
”Bright Now Visible Repair -tuotteiden sisältämä lakan kantasoluteknologia yhdessä muiden raaka-aineiden kanssa auttaa silottamaan ihoa ja vähentämään ryppyjä suojaamalla ja ylläpitämällä ihon omien kantasolujen aktiivisuutta ja toisaalta tehostamalla ihon oman hyaluronihapon muodostumista,” sanotaan Lumenelta. Ihoni ei vielä kaipaa hirveästi siloitusta ja ryppyjen vähentämistä, mutta suojausta ja niiden ehkäisyä kyllä sitäkin suuremmin, joten eihän tästä haittaakaan voisi olla.
Yksi yleinen kysymys muuten, jonka kuulen on, että onko vanhemmalle iholle tarkoitetusta kosteusvoiteesta haittaa nuoremmalla iholla käytettynä. Vastaus on helppo: ei ole, jos se vaan tuntuu hyvältä. Iäkkäämmän ihon voide ei siis tee iholle mitään rakenteellista haittaa, mutta joskus aikuisemman ihon kosteusvoiteet saattavat esimerkiksi olla sen verran täyteläisiä koostumukseltaan, etteivät ne vaan saa ihoa tuntumaan hyvältä ihon kaivatessa erilaisia asioita. Jotku esimerkiksi kertovat liian tuhdin voiteen saadan heidän ihonsa jopa kukkimaan, eli jos tuote ei sovi iholle, sen kyllä huomaa. 
Mikäli voide tuntuu iholla hyvältä eikä aiheuta akuutteja reaktioita, on sen aiheuttama haitta korkeintaan pankkitilin summassa mitattavissa. Voi nimittäin vaan olla ihan puhtaasti turhaa törsätä eurojaan voiteeseen, jota iho ei tarvitse. 
Moni pelkää esimerkiksi ikääntymisen merkkejä vastaan olevien tuotteiden käyttöä peloteltuaan itsensä yleisellä ajatusmallilla siitä, että jos he käyttävät noita tuotteita jo nyt, ei heillä sitten olekaan enää myöhemmin mitään mitä käyttää ihon jo ”totuttua” näihin tehoaineisiin. Ensinnäkin on huomattavasti helpompaa ennaltaehkäistä jo toiseksi voisin vaikka laittaa pääni pantiksi, että ihonhoitoteknologia ei varsinkaan näin 2000-luvulla tule taatusti jumittumaan paikoilleen, vaan joka vuosi tehdään yhä mullistavampia keksintöjä. Vaikka nyt lykkisi kasvoilleen sitä aikakauteme tehokkaimmaksi väitettyä kosteusvoidetta on jo parinkin vuoden päästä tyrkyllä niin paljon kehittyneempää tavaraa, että käytettävää taatusti riittää. 
Tämä tarkoittaa siis sitä, että itse käytän omani 28-vuotiaan ihoni kanssa varsin tyytyväisenä tätä 35+ iholle tarkoitettua kosteusvoidetta, sillä ihoni nauttii kovasti tämän tuomasta tehokkaasta kosteutuksesta ja hoidosta.
Voiteen koostumus on ihanan täyteläinen ja levittäessä iholle ikäänkuin sulava ja sopii nimenomaan tällaiselle normaalista kuivempaan kääntyvälle iholle. Ihoni onkin tätä käyttäessäni voinut oikein loistavasti ja se on suorastaan nauttinut saadessaan illalla (joskus ehkä vähän liiankin reilun…) kuorrutuksen tätä voidetta. 
Korvieni välissä uskon myös voiteen heleyttävän ja kirkastavan ihoani ja siitä uskostahan se paras lopputulos usein syntyykin, joten lopputulos on varmasti kaksin verroin kaunistavampi nyt.
Onko joku muu ihastunut tähän ihon hemmottelijaan?

7 kommenttia artikkeliin ”Talvi-ihon heleyttäjä”

  1. Oon käyttänyt ton sarjan seerumia, kun se on tuntunut sopivan mun iholle tehokosteuttajaks päivä -ja yövoiteen alle. Tosin seerumin valintaan vaikutti se, ne oli cittarissa 5€/kpl xD Noita voiteita en oo vielä kokeillut,mutta varmasti kokeilen, kun nykyiset voiteet loppuu 🙂

  2. Tajusin just, että mulla on tää kanssa siellä hyllyn perukoilla. Tarviipa kaivaa se esiin seuraavaksi 🙂

  3. Hi,

    I would like to let you know that we are selling high PR Tumblr blogs.
    I think as a webmaster, you know the importance of having backlinks from
    high PR blogs. And you also know how costly it
    can be to have backlinks to this high PR blogs.

    Well I would like to inivte you and take a look at our offer.

    At very cheap price, you can have your own high PR Tumblr were you can use as backlinks to your site.

    If your interested, please visit: http://bit.ly/highprtumblr

    Thanks

    Here is my blog ::

  4. Mä kyllä kovasti ainakin uskon vanhemmalle iholle suunnattujen tuotteiden nuorentavaan tehoon – ei oo ihan kerta tai kaksi, kun olen saanut/lainannut äidiltä rasvaa, ja oma ihoni on nuorentunut sen 15 vuotta takaisin yläastemoodiin. Mielellään vielä just ennen jotain tärkeää juttua 😉 Oli tuote sitten täyteläisyys tai ihoa aktivoivat ainesosat, niin kyllä niissä tehoa on 😀

    Hankalaa kyllä sinänsä, kun itsellä on erittäin pintakuiva iho, joka pitäisi saada pysymään fleikkaamatta eli kaikki voiteet ei riitä, mutta ihan vähänkin liian täyteläinen voide saa aikaan aknen ja hullun rasvoittumisen vielä päivälläkin!

  5. Hi, I think your website could be having browser compatibility
    issues. Whenever I look at your web site in Safari,
    it looks fine however, when opening in IE, it's got some overlapping issues.
    I simply wanted to give you a quick heads up! Other than that,
    fantastic site!

    My web site :: chơi đồ chơi tình dục

Kommentointi on suljettu.