Minimalismi toi helpotusta matkastressiin ja pakkaamiseen

Inhoan pakkaamista. Olen treenannut sitä paljon jo vuosia ja varsinkin laivalla työskennellessä sitä sai olla jatkuvasti tekemässä, kun kymmenen päivän välein piti laittaa pillit pussiin ja reissata laivan ja kodin väliä milloin junalla Tampereelle, milloin Helsinkiin, milloin lentäen Tukholmaan ja milloin jopa Lontooseen asti.

Pakkaaminen on aina stressannut minua. Vaikka kuinka toistin samaa rutiinia, oli aina sellainen olo, että jotain jäi. Aina ennen lomalle lähtöäkin näen säännöllisesti painajaista siitä, että en ole pakannut mitään, minulla on pari tuntia aikaa ennen koneen lähtöä ja vaikka tekisin mitä, en vain koskaan saa pakattua.

Minulla on nykyään pakkaamiseen oma muistilistani, jonka kanssa pakatessani voin luottaa, että pakkaan mukaan kaikki perusjutut. Suurin jännitys on kuitenkin, unohdanko jotain sellaista, mikä ei kuulu perusjuttuihin, mutta joka minun juuri sillä kerralla pitäisi kuitenkin ottaa mukaan. Lisäksi pakkaaminen on täynnä valintoja, kun pakkauslistalla lukee vain ”meikinpoistoaine” tai ”kolme mekkoa”. Inhoan pakkaamista niin paljon, että jätän sen aina viimeiseen iltaan ja sitten tuskailen yöunien kustannuksella myöhään yöhön tavaroita kasaten.

Minimalismin ja tavaroiden vähentämisen myötä pakkaamisen aikaansaama stressi on kuitenkin vähentynyt ja kun muutamia päiviä sitten lähdin  käymään Suomessa, koin ensimmäistä kertaa, ettei pakkaaminen stressannut enää yhtään. Tunsin aivan selkeän eron itse pakkaamisprosessissa sekä omissa fiiliksissäni. Oloni oli rento ja mukava.

Nyt kun asuntomme tavarat ovat vähentyneet niin paljon, että kaikki henkilökohtaiset tavarani ovat vain muutamassa paikassa, tuntui niiden kasaan laittaminen jotenkin aiempaa helpommalta. Pakkauslistaa oli helppo seurata eikä se aiheuttanut enää suuremmin mietintää. Kaikki tuntuu hallittavalta.

Tulin Suomeen tiistaina ja lähden täältä sunnuntaina, mutta oli helppoa lähteä matkaa vain yhdellä, päälläni olleella mekolla ja laittaa laukkuun juhlamekko ja korkkarit, jotka oli tarkoitettu tapahtumaan, jota varteen Suomeen reissasin. Ei tarvinnut miettiä, että mitä vaatteita otan mukaani ja sopivatko ne yhteen. Sen kun vain käytän sitä samaa päällään olevaa mekkoa joka päivä ja otan mukaan yhdet sukkikset jokaista päivää kohti.

Siinä missä yhdellä mekolla matkustaminen olisi aiemmin aiheuttanut minussa huolta ja stressiä saamalla minut pohtimaan kaikkia kauhuskenaarioita siitä, kuinka sotkisin mekon tai sille tapahtuisi jotain muuta kamalaa, oli minulla nyt varma olo. Pärjäisin ihan hyvin sillä yhdellä mekolla, sillä pärjäänhän kotonakin päivittäin samaa mekkoa käyttäen. Kuten olen kertonut, olen jo kohta puoli vuotta elänyt vain kahdella mekolla ja usein käytän koko viikon samaa mekkoa.

Mitä sellaista sille voisi reissussa tapahtua, ettei asiaa voisi korjata? Mustassa mekossa eivät monet tahrat näy ja jos näkyvätkin, voin kuitenkin illalla pestä mekosta käsin ne pois. Jos dödöni joskus pettääkin, voin ihan hyvin myös pestä illalla mekon kainalot. Jos kriisi iskee kesken päivän, niin senkun vain pesen tahran pois ja kuivaan mekon föönillä. Mekkoni sitäpaitsi sopii jokaiseen tilanteeseen, joten vaikka reissussa tulisi mitä tahansa yllärimenoja, pärjään silti. Olisi ihan turhaa ottaa mukaan muita vaatteita mekon, sukkisten ja lisälämpöä tarvittaessa antavan neuletakin lisäksi.

Tuntui myös helpota pakata mukaan kosmetiikka. Minulla on jo pitkään ollut kasassa meikkipussi, jonka sisällöllä koostan arkimeikkini, joten tiesin tasan tarkkaan, mitä tarvitsen. Siihen mukaan parit matkakokoiset ihonhoitotuotteet ja se on siinä. Hyvästä föönistä, muotoiluraudasta ja FOEO Luna 2 -kasvoharjastani en luovu, joten nekin tulivat mukaan. Sitten vain läppäri ja kännykkä sekä niiden latausjohdot ja se oli siinä.

Kun Suomessa purin laukkuni sisällön ja katselin sen sisältämiä tavaroita, tunsin ihanan rauhallista oloa. Nämä tavarat riittäisivät minulle hyvin. Olen nyt Suomessa simppelissä hotellihuoneessani miettinyt joka päivä, kuinka hyvältä ja helpolta tuntuu, kun ympärillä olivat vain ne tavarat ja siitä tuli aivan erityisen tyytyväinen fiilis. Juuri tämä on se fiilis, jota olen kotiinkin kaivannut ja jonka vuoksi olen tavaroitani jatkuvasti vähentänyt. Sen fiiliksen tunteminen antoi lisää motivaatiota tavaroiden vähentämiseen jatkossakin.

Olen viimeiset pari kuukautta vähennellyt kotoa tavaroita erityisen kovalla motivaatiolla ja raportoinut niiden vähenemisestä erityisesti Instagramin puolella aktiivisesti. Olenkin saanut muutamaan kertaan hyvän kysymyksen siitä, meneekö tavaroiden vähentäminen jo överiksi ja onko käynyt niin, että siinä missä perustelen tavaroiden vähenemisen tuovan mielelle rauhaa, vie sitä mielenrauhaa nyt itse vähentäminen.

Tämä on minusta todella hyvä juttu pohtia. Kun kesällä vähentelin tavaroitani kerroin, että olen juuri tuon asian vuoksi asettanut itselleni aikarajan, johon asti voin tavaroita vähennellä, mutta jonka jälkeen vähentämisen ajattelun on loputtava. Jos tavaroiden vähenemisen ideana on nimenomaan vapauttaa energiaa ja ajatuksia tavaroiden aiheuttamasta rasituksesta, olisi typerää korvata se rasittamalla mieltään keskittymällä liian pakonomaisesti keksimään, mistä voi seuraavaksi hankkiutua eroon.

Tällä hetkellä koen kuitenkin taas, että tavaroiden vähentäminen on mielekästä. Olen asettanut itselleni tuhannen poistettavan tavaran tavoitteen ja olen nyt projektin puolivälissä. On motivoivaa, kun joka päivä keksii uusia juttuja, joita on ennen luullut tarvitsevansa, mutta tajuaa jatkuvasti, mistä kaikesta aiemmin niin tärkeäksi luulemastaan voikaan luopua. Myös itse se kodin tyhjentyminen motivoi.

Faktahan on myös se, että kodin turhat tavarat eivät vähene itsestään ellei asian eteen tee aktiivisesti jotain. Yksittäiset poistetut tavarat eivät itsessään tunnu paljolta, mutta niistä kasvaa lopulta iso, turhaa tilaa kotona vienyt kasa. Jos kodin tavaroita siis haluaa vähentää, on asian eteen tehtävä aktiivisesti jotain – oli se sitten turhan elektroniikan viemistä kierrätykseen, tavaroiden kauppaamista nettikirppiksellä tai tavaroiden lahjoittamista eteenpäin.

Kuten olen monesti projektin edetessä todennut, on omia suurimpia havaintojani se, että olen tajunnut olevani joka päivä valmiimpi luopumaan erilaisista asioista. Jos kysyt minulta tänään, voisinko luopua jostakin jutusta, voin välittömästi vastata, että en tietenkään, sillä tottakai minulla pitää olla se. Muutaman päivän kuluttua olen kuitenkin jo voinut tajuta, että ei minulla pidä olla sitä ja koen suoranaiseksi itsestäänselvyydeksi luopua siitä enkä keksi enää yhtään syytä, miksi pitäisin sen. Tämän vuoksi en enää ajattele, että tavaroiden vähentämisprojekti olisi helppoa saada loppuun jossakin tietyssä ajassa.

Hankala kysymys voisikin olla, koska sitten koen olevani valmis, jos joka päivä saatan keksiä jonkun uuden jutun, josta voin luopua. En voi tietenkään olla täysin varma, koska tunnistan olevani täysin valmis, mutta uskon nyt ainakin tietäväni, mikä se hetki voisi olla. Se hetki on silloin, kun ympärilläni on vain tavaroita, joista jokaista tarvitsen ja osaan kertoa tasan tarkkaan, miksi minulla on se, mihin sitä tarvitsen ja koska käytän sitä.

En halua, että kodissani on tavaroita, jotka odottavat käyttövuoroaan – näin on nyt ja varmasti vielä pitkään useiden kosmetiikkatuotteiden kohdalla. En halua omistaa varatuotteita. En myöskään halua tavaroita, joita säästän, koska niille voi ehkä joskus olla tarvetta jossakin mahdollisessa tilanteessa. En myöskään halua jemmata kotiini tavaroita ihan vain keräilyn vuoksi.

Jos koen, että vaikka jokin kaunis kynttilä tai koriste-esine miellyttää minua ja haluan pitää sitä esillä, teen niin. Silloin minulla on sen kohdalla kysymyksiini vastaus. Jos se kuitenkin vain seisoisi piilossa kaapin hyllyllä tarkoittaisi se, etten pidä siitä niin paljon, että käyttäisin sitä asettamalla sen esiin minua ilostuttamaan ja säästelisin sitä jostain muusta syystä. En myöskään halua kotiini enää jotain tiettyjen asioiden kokoelmaa ihan vain siksi, että minusta olisi jotenkin hienoa omistaa sellainen kokoelma.

Olen päässyt eroon jo lähes kaikista tavaroista, joita säästelen niistä muista syistä. Ne ovat olleet niitä tavaroita, jotka on esimerkiksi saatu joltakin ja joista ei siksi joko kehdannut tai halunnut luopua. Vaihtoehtoisesti olen joskus ostanut sen, koska olen sillä hetkellä pitänyt siitä, mutta nyt en enää pidäkään enkä ole vain raaskinut luopua siitä. Se on ollut niin arvokas tai sillä on tunnearvoa. Oikeasti sillä ei ole minulle mitään arvoa jos en kerran edes halua asettaa sitä näkyviin tai käyttää sitä. Silloin riittää, että otan siitä tarvittaessa kuvan ja myyn tai lahjoitan eteenpäin. Minun ei tarvitse jättää sitä kotiin riesakseni.

Tämä lyhyt reissu Suomeen vahvisti siis entistä selkeämmin minulle sen, kuinka hyvä ja rauhallinen olo minulle tulee, kun ympärilläni on minimalistinen määrä vain juuri niitä tavaroita, joita aktiivisesti käytän. Juuri tällaiset pienet havainnot antavat todella merkittävästi motivaatiota viedä vähennysprojektia eteenpäin.

Millainen suhtautuminen teillä on pakkaamiseen?

---

Lue myös:

Minimalismi tuo avun kuluttavaan päätösväsymykseen

Minimalistin havaintoja: ”pakollisia asioita” ei olekaan pakko säilyttää

Minimalismin myötä en enää yritä tehdä enemmän töitä tienatakseni lisää

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!