Tehokokeilin töissä jonkun aikaa sitten Helena Rubinsteinin mascaroita ja esittelinkin niistä teille jo yhden.
Tänään esittelyssä on toinen.
Lash Queen Celebration mascara on se alkuperäinen Lash Queen (eikö olekin, korjatkaa jos olen väärässä?), mutta pienellä bling blingillä höystettynä.
Mascara lupaa ripsille tuuheutta, mutta tämän jujuna muihin Lash Queeneihin verrattuna on, että massaa saattaa kerrostaa ripsiin haluamansa määrän. Toisin kuin muut, ei se siis kuivahda ripsiin kovana kerroksena.
Mascsra jätääkin ripset pehmeiksi, jolloin ne voivat treffata mascaraharjan uudelleen vaikka kymmenen tunnin päästä iltamenoihin valmistautuessa. Tuo on ominaisuus, josta minä töissä sekä aamu- että iltavuoroa saman päivän aikana suorittava pidän kovasti!
Pidän Lash Queen Celebrationin koostumuksesta muutenkin, sillä se on sopivan kuivaa muttei liian kuivaa. Suomeksi se on siis sopivan vahamaista, mikä mahdollistaa erotellun, mutta runsaan lopputuloksen.
Myös mascaran harja on mukava perusharja, joka poimii itseensä mascaraa sopivan määrän ilman paakkuja.
Hennot, mutta pitkät ripseni vaativat nimenomaan mascaraa, jota voi kerrostaa hyvinkin runsaaksi, mutta jonka harja erottelee hyvin.
Ripset ilman mascaraa ja mascaran kanssa:
Mascara toi ripsiini mukavasti tuuheutta, mutta jätti ne silti erotelluiksi.
Ripset näyttivät melko siisteiltä, pitkiltä sekä hieman tuuheutetuiltakin.
Ne myös jaksoivat kaartua kauniisti.
Lopputulos oli ihan mukava, mutta jotenkin minulle tuli sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli?
Jotenkin muistelin, että Lash Queenillä olisi saanut vakuuttavampaa ja runsaampaa lopputulosta.
Vai johtuiko se vaan siitä, että viimeksi mascaraa (ennen NeuLashia) kokeillessani ripseni olivat lähes puolet lyhyemmät?
Otin seuraavana aamuna mascaran kanssa revanssin.
Nyt ripseni näyttivätkin jo hyvin, hyvin pitkiltä, mutteivät edelleenkään tarpeeksi tuuheilta.
Päätin iltapäivällä kokeilla lisätä mascaraa vielä hieman. Jos nyt kuitenkin…?
Wow. Tulihan sitä tuuheutta! Ei nyt ehkä ihan niin siistillä tavalla kuin mistä olin haaveillut, mutta tulipahan joka tapauksessa. Jos ripseni vaan olisivat itsessään tuuheammat ja runsaammat, saisi tällä varmasti ihan mielettömät räpsyt. Pitkissä, mutta hhuissa ja hennoissa ripsissäni massan määrä vaan taitaa olla liikaa ja saada ne taipumaan vähän miten sattuu. Aina ei voi voittaa.
Ai niin, miten on sen mascaran juhlallisuuden laita? No, näittekö ripsissäni suurempia kimalteita? En minäkään liiemmin.
Parhaiten ne olivatkin bongattavissa tässä vanulapussa meikinpoiston yhteydessä.
Upea mascara jonkun toisen ripsissä, mutta ei minun ripsissäni enää nykyään.
Jos mascaraa vertaa aiemmin esittelemääni Lash Queen Fatal Blacksiin, on erona nimenomaan kerrostettavuus. Fatal Blacks toi massaa ripsiin nopeammin siinä missä Celebration vaatii kerrostusta. Celebrationin massa on myös hieman kuivempaa ja Fatal Blacksiä vahamaisempaa.
Oletteko te kokeilleet tavallista Lash Queenia tai Lash Queen Celebrationia? Kuinka ne teidän ripsissänne toimivat?
Noiden ripsareiden hylsyt on jotenkin niin houkuttelevan näköisiä, ei sellasia tylsiä mustia 😀
http://larazonee.blogspot.fi/
Onko sulla mennyt nimet sekaisin vai postausten järjestys? Vertaat yllä Feline Blacksiin mutta eilenhän esittelit Fatal Blacksin.
Kiitos kun sanoit, ajatusvirhe. Korjattu. 🙂