Kuten blogin kuvista ja välillä jopa tarinoistakin on käynyt ilmi, olen siirtynyt viimeisen puolen vuoden aikana ainakin päällisin puolin pois tummaksi värjäämistäni hiuksista ja tyytynyt vain toteamaan, että jos luoja on tehnyt minusta blondin, niin toivottavasti minulla sitten myös on hauskempaa.
Sattumaa tai ei, on minun elämäni ollut kyllä huomattavasti hauskempaa siitä lähtien, kun minusta viime kesänä tuli ainakin jossain määrin blondi.
Ihan blondiksihan minua ei voi kuitenkaan vielä sanoa, sillä vaikka omat hiukseni ovat niin vaaleat, ettei minun ole tarvinnut aikoihin enää miettiä niiden värjäämistä, ei vuosia mustiksi värjättyjä hiuksia nyt vaan saa millään blondiksi räjäyttämättä niitä pahemman kerran. (Ei muuten edes sillä Colour B4 -ihmetuotteella. Vaikutus mustiin alahiuksiin täysi nolla ja päällihiuksissa kevyt vaalennusefekti.) Olen siis tuomittu elämään elämääni toisteiseksi punertavanvaaleilla hiuksillani, mutta olen ihan sinut sen asian kanssa. Ainakin on materiaalia, jolle testata hopeashampoita ja hoitoaineita.
Ja hyvä niin, sillä sain Lontoosen lähtiessä PR-toimistolta matkaani John Friedan Sheer Blonde Colour Renew Tone-Correction shampoon ja hoitoaineen.
Minulle kelpaavat loistavasti kaikki, mikä näyttää siltä, että se voisi taittaa keltaisuutta tehokkaasti pois. Joidenkin hiusosioiden kanssa mennään vielä niin tummanvaaleissa sävyissä, ettei niiden punertavuutta vaan voi taittaa pois, mutta päällimmäisten hiusten kanssa taittelua voi ainakin hyvin harrastaa.
Linjan shampoo näyttää aiemmassa kuvassa todella vahvan violetilta ja olenkin pitänyt sen tehokkuudesta. Shampoo vaikuttaa nimittäin taittavan keltaisuutta hiuksista hyvin, mutta sitä suositellaan silti jatkuvaan käyttöön, eli jopa kolmesti viikossa käytettäväksi. Itse olen käyttänyt tätä nyt pari kuukautta jokaisessa shampoopesussa eikä lopputulos ole koskaan ollut liian violettinen vaaleissakaan hiusosioissani.
Pesutehojensa puolesta tämä on tuntunut hyvältä tapaukselta, sillä hiuksista tulee kyllä puhtaat, muttei yhtään liian nitisevän ja narskuvan puhtaat tai liian pestyn tuntuiset.
Tätä käyttelisikin ilomielin toisenkin pullollisen ja voisin suositella muillekin, jotka kaipaavat jatkuvaan käyttöön hyvää hopeashampoota.
Hoitoaine ei ole sävyltään yhtä tymäkän violettista kuin shampoo ja hyvä varmasti niin, sillä muuten tätä päätä koristaisivat varmasti usein violetit läikät. Tämänkin on siis sopinut jatkuvaan käyttöön paremmin kuin hyvin.
Hoitoaineen koostumus on mukavan kevyt ja hiuksia selvittävä, muttei kuitenkaan liian lätsäyttävä. Omat hiukseni voisivat toisaalta jopa kaivata hieman tymäkämpiäkin tuotteita, mutta tämä on ajanut hyvin asiansa ja siloittanut hiuksiani helpottaen niiden kammattavuutta. Nämä hamput kun voivat olla melkoinen taakupesä pahimmillaan!
Koska olen saanut Lontoossa perehtyä niin paljon tuotepakkauksiin ja materiaalivalintoihin, en voi olla mainitsematta niistäkin hieman. Pidän nimittäin itse todella paljon tällaisista pehmeän muovisista tuubeista, joita säilytetään korkki alaspäin, eli joista saa oikealla hetkellä helposti ja vaivatta tavaraa ulos vain kevyesti puristamalla.
Minulla ei valitettavasti ole teille mitään ennen-jälkeen kuvia, sillä olen käyttänyt näitä nyt jatkuvasti kaksi kuukautta. Tällä hetkellä hiukseni kuitenkin näyttävät tältä:
Noin korvista ylöspäin ollaan hyvällä mallilla ja hiukset ovat mukavan vaaleat ja neutraalit, mutta siitä alaspäin punertavan sävyt ovat kyllä runsain mitoin edustettuina.
Tästä kuvasta voi kuitenkin hyvin havainnoida, kuinka viileiksi tuotteet ovat saaneet nuo hiusosioini, joiden pohjalla ei ole niin runsasta punaista pigmenttiä.
Voitte muuten uskoa, että suosin tällä hetkellä melkoisesti erilaisia nutturakampauksia ja hiukset niskaan kokoavia sykeröitä, joissa hiusten eri sävyt nousevat esiin mutteivät saa katsojaa miettimään niin kovasti, että tee nyt jotain tolle tukallesi. Itse olen nimittäin ihan ok tämän kanssa ja tasoittelen tästä parit sentit aina parin kuukauden välein pois toivoen, että lopulta jäljellä olisi nuo omat vaaleat hiukset -vaikka hieman raidoitettuina. Yhtään uutta vaalennusta nämä vaalennetut hiusosiot eivät nimittäin kestä ja tummien osioiden kanssa en vain ihan rehellisesti sanottuna ole jaksanut tai edes ollut kiinnistunut alkaa leikkiä.
Odotan kuitenkin kovasti, josko se suomalainen hanavesi kirkaistaisi sitten vihdoin omia hiuksianikin, sillä kuten tuubikuvista näkyy, päällystää niitä pesusta huolimatta paikallisittain tyypillinen kalkkisaostuma, jonka rippeitä voisin hyvin kuvitella omistakin hiuksistani löytyvän.
Oletteko te löytäneet viimeaikoina jonkun erityisen hyvän hopashampoon tai hoitoaineen?
Hiusmuodista en paljon tiedä, mutta eikö tuollainen liukuväri ole kaikkein kuumin juttu juuri nyt? 🙂 Minusta tuo sävyjen vaihtelu on tyylikkään näköistä.
Haha, kiitos lohdutuksesta. Tämä on tällainen pakon edestä syntynyt ombre hair. 😉
Heippa! Nyt on pakko kommentoida, sillä itselleni kävi noin vuosi takaperin sellainen tilanne, että kampaajallä tehfyt raidat osoittautuivat kotona oransseiksi (vaaleisiin hiuksiin, kultaisiseen taittavaa vaaleaa raitaa). Tietenkin viikonloppu ja itsenäisyyspäivä päällä. No, menin tietenkin heti hiuksia pesemään ja huuhteluvesi oli ihan keltaista. Käytin Redkenin Blond Glam -shampoota ja hoitoaineena KC Professionalen Honey-sävyä. Väri oli kuitenkin edelleen oudohko. Sitten päädyin seuraavana päivänä pesemään hiukset Redkenin syväputsarilla ja samaa Honey:a päähän. Sen jälkeen väri oli todella hyvä, mutta raidoista ei kyllä ollut tietoakaan.
Nyt en ole sen jälkeen värjännyt hiuksia kuin kerran vuoden sisällä ja väri on säilynyt vaaleana ainoastaan shampoilla ja hoitoaineilla; käytössä ovat samaiset kolme tuotetta ja niiden lisäksi Redkenin Blond-Idol sarjan Custome-Tone Gold hoitoaine ja John Friedalta Sheer Blonde Highlight Activating Moisturising Conditioner. Näitä kaikkia käytän sopivassa suhteessa kerran pari viikossa, muuna aikana tulee käytettyä Redkenin proteiinituotteita. Käytössäni siis ei ole ollenkaan ollut missään vaiheessa hopeashampoo, vaikka ei minulla niitä mitään vastaan ole. Silti olen tyytyväisempi sävyyn kuin koskaan värjättyinä. Hiusväriäsi katseltuani voisin vaikka väittää, että sinunkaan ei tarvitsisi välttämättä värjätä ollenkaan, kun nykyisin sävyä korjaavat tuotteet ovat nykyisin niin erinomaisia. Ja ehdottomasti peukku John Friedalle, todella mahtavia tuotteita halvalla hinnalla 🙂
-Heini
Kiva kuulla, millaisia tuotteita olet päätynyt käyttämään!
Minäkin uskon, että kun saan nämä haperolatvani kasvatettua pois voi jopa olla, ettei minun tarvitse enää välttämättä liiemmin värjätä hiuksiani vaan korjata vain sävyä. Nyt päässä on vasta joidenkin kuukausien verran omaa hiustensävyä, joten vielä on vaikeaa täysin arvioida, kaipaako se piristykseen hieman kevyesti vaalennettuja raitoja vai riittääkö sävyttely, mutta toivon, että voisin lopettaa värjäilyn kokonaan ja vain sävytellä tukkaa. 🙂
Kun olet kauneusalan ammattilainen, mikset ole tässä asiassa kääntynyt asiantuntevan kampaajan puoleen? (itse sain mustat hiukseni vaaleiksi kyllä ihan osaavissa käsissä muutaman kuukauden aikana, kampaajat osaavat nämä värien taitot yms.. ihan vinkiksi, että color maskinkin voi heittää päälle jos ei jaksa koko ajan puljata noilla shampoilla 🙂 Itsellä on niin vaalennettu pehko ettei mitään hapeteväriä voi edes kuvitella, mutta color maskilla olen saanut sävytettyä, tuloskin pysyy yllä paremmin kuin sävyttävillä shampoilla 🙂 Antoisia opiskeluhetkiä sinulle sinne!
Koska olen samalla lailla malttamaton ja vähärahainen kuin kuka tahansa muukin kuluttaja. 😉
Muutamia vuosia sitten maksoin kerran itseni kipeäksi siitä, että eräs kampaamonsa huippukampaaja ajatteli voivansa helposti vaalentaa hiuksiani lähtemällä raidottamaan niitä. Vietin kampaamossa kolme tuntia, maksoin useita satasia ja lopputulos oli, että sori, hiuksiasi ei vaan saa kovin paljoa tuosta vaalennettua. Olin oransseilla, taittamista yritetyillä (eihän niin tummaa voinut oikein taittaakaan) raidoillani jonkun aikaa, mutta värjäsin ne sitten taas.
Olisihan se tosiaan ihanaa päästä ammattilaisen käsittelyyn, mutta tällä hetkellä priorisoin rahani muualle, joten näillä mennään. Ihana kuitenkin kuulla, että sinun kampaajasi sai sinun hiuksiisi aikaan haluamasi muutoksen. 🙂
Ja niin, color maskit ovat tosiaan huippujuttu! Ja kiitos toivotuksesta, antoisaa tämä tosiaan on ollut. 🙂
Mä jopa oikeasti tykkään noista sun kaksivärisistä hiuksista! Ei tule sellainen "tee noille nyt jotain" – olo niinkuin tekstissä mainitsit 😀
Heh, no kiitos. 🙂 Luokkakaveritkin ovat täällä sanoneet tykkäävänsä niistä ja ihmettelevät, miksi en pidä enemmän auki, mutta minusta se vaikutti enemmän brittiläiseltä kohteliaisuudelta vaan. 😀
Haa, kiitos tästä postauksesta, just eilen katselin näitä nettikaupassa, kun tahtoisin taittaa tätä tukkani kullertavaa sävyä vähän viileämmäksi 🙂 Mutta mulla on ihan käsittelemättömät hiukset, mitä luulet, toimisko nää värjäämättömissä hiuksissa ollenkaan?
Mikä ettei toimisi! Uskoisin, että varmasti toimii ja onneksi ei puhuta suurista investoinneista, joten jos päädyt kokeilemaan niin tulethan raportoimaan minulle. Minun oma tyveni on ollut useita kuukausia värjäämätön ja luonnostaan vaalea ja siinä se on ainakin toiminut hyvin. 🙂
Ennen kuin luovuin hiusten vaalentamisesta ja päätin tyytyä omaan tuhkanruskeaan sävyyni testailin todella monta eri hopeashampoota ja maskia. Ehdottomasti parhaaksi (=eniten tuloksia aikaansaaneeksi) totesin Fudgen hopeashampoon. Se värjäsi jopa kädet! 😀
-n00b
Fudgea on niin moni kehunut, että se on kyllä pakko kokeilla! 🙂
Hei,
Ma vaihdoin alkuvuodesta punaisista hiuksista platina blondiin ja mika mulla oikeesti autto keltaisiin/oransseihin vareihin oli Wellan T18 White Lady. Tilasin sen Amerikasta Amazonin kautta. Sen kun sekoitat peroksidin kanssa ja laitat 8-15 minuutiksi just vaalennettuihin hiuksiin ni kylla vaalenee 🙂 Ite kaytan muuten taalla briteissa Provoken shampoota Bootsista, hyva vaihtoehto tolle kalliimmalle John Friedalle
Kiitos paljon vinkistä, tuohon täytyy tutustua! 🙂
Hankin juuri jostain edullisesti Joicon hopeahoitiksen ja se on ainakin ihan turha tuote. Ei hoida ollenkaan eikä sävytä. Taitaa olla ensimmäinen käyttämäni hoitis, joka melkeinpä huonontaa hiusten kuntoa. Jouduin käyttämään loputtomasti hoitosuihketta perään, että sain edes hiukseni selvitettyä tuon jäljiltä.
Shampoo ainakin on loistokamaa. 🙂
No voihan nenä, jos siulle tuo B4 ei tuonut helpotusta tummaan osioosi. Vaalealle osalle pelkistävä värinpoistohan ei voi juuri muuta enää tehdä, kuin poistaa viimeksi laitetut taittosävytteet. Varsinaiset pigmentit on jo vaalennettu pois muilla keinoin.
Omaa, sekä kemiallisesti että kasviväreillä mustaksi värjättyä, tuote vaalensi ihan kivasti. Tosin tähän tarvittiin kolme käsittelyä pitkällä huuhtelulla, ja tueksi todella useita hunajavaalennuksia. Huh, mistään pikaprosessista ei voida puhua, mutta olen tyytyväinen niiden avulla säilyttämääni tukan kuntoon. 🙂 The long hair communitysta nappasin vinkit sekä tuosta B4-värinpoistoon että honey ligtheningiin. Jälkimmäisen on todettu muuten myös poistavan hieman keltaisenkuparisia sävyjä. 🙂
-Miira
Päällihiuksista se kyllä poisti hieman ylimääräisiä punaisen sävyjä vielä, mutta alaosaan se ei tosiaan vaikuttanut. Mutta tulipahan ainakin kokeiltua, mikä oli loistava juttu! 🙂
Hei ! Saako tuon shampoon ja hoitoaineen ihan normaali marketista vai esim emotionista ? =) täytyy kokeilla ! Mulla on nyt käytössä Matrixin hopeashampoo ja olen tykännyt, kun vain malttaisi pitää kauemmin sitä ainetta päässä.. Ainut miinus on kaikissa hopeashampoissa se, että hiukseni ovat takussa joka pesun jälkeen :l
En ole valitettavasti ihan varma tällä hetkellä, että missä kaikkialla John Firedaa myydään Suomessa. Ainakin Kickseissä… Osaisikohan joku lukija antaa tähän vastauksen?
Stockmann on ainut paikka mistä itse oon näitä John Friedan tuotteita löytänyt ja ostanut.
Kiitos! 🙂
Emotioneihin on tullu john friedas takaisin 🙂
Kiitos infosta! 🙂
Kiva, että löysin tän postauksen, sillä ostin just tänään alesta noi tuotteet, mutta en oo vielä testannut. niin kiva kuulla että oot tykännyt..