Lähdin kaksi viikkoa sitten Etelä-Korean Souliin hieman jännissä tunnelmissa ja jos ollaan rehellisiä, olin kyllä innoissani matkastani, mutta samalla epäröin hieman lähteä.
Olen viime kesästä lähtien yrittänyt ihan erityisen kiivaasti vähentää tavaroitani ja kiinnittää erityistä huomiota ostokäyttäytymiseeni. Kuten olen blogissani raportoinut, on homma sujunut varsin hyvin enkä ole enää nykyään liiemmin shoppaillut mitään – en edes sitä kosmetiikkaa, joka on aina ollut minulle se heikko kohta.
Tunnen kuitenkin itseni melko hyvin ja tiedän käytösmallini. Olen pääsääntöisesti joko tai -ihminen, joka syöksyy täysillä juttujen pariin tai sitten ei kiinnostu niistä ollenkaan. Minulla on todella vähän sellaisia välimaastoja, joissa osaisin suhtautua asioihin neutraalisti. Jos innostun jostain, syvennyn siihen sitten täysillä.
Monissa jutuissa tämä on hyvä piirre, sillä jos haluan tietää jostakin asiasta jotain, voin uppoutua tunneiksi, päiviksi, viikoiksi tai jopa kuukausiksi sen maailmaan imemään itseeni kaiken mahdollisen tiedon. Piirre voi myös olla raskas, sillä jos saan päähäni, että vaikkapa korealaiset kasvokuorinnat ovat mahtavin juttu ikinä, syvennyn niihin ja haluan kokeilla ainakin kymmentä erilaista tietääkseni niistä kaiken.
Kun siis lähdin Souliin, jännitti minua hieman, osaisinko pysyä neutraalina kuluttajana vai ratkeaisinko ihan täysin shoppailemaan ties mitä. Vertasinkin aiemmin Souliin lähtöäni Temptation Island -ohjelmaan ja sen tämän vuotisten tähtien käytökseen spekuloiden, kuka saaren varatuista miehistä mahdollisesti tulee vastaamaan käytösmalliani parhaiten.
Nyt matkan jälkeen voin ilokseni todeta, että vaikka pelkäsinkin hieman mopon yllättäen karkaavan käsistäni, ei se silti tehnyt sitä ja lähdin kahden viikon reissulta kotiin todella tyytyväisenä itseeni.
Vietin kaksi viikkoa koluten sekä Soulin kosmetiikkatarjontaa että kaupunkia ihan ylipäätään, mutta rehellisesti sanottuna suureksi yllätyksekseni käyttäydyin kaiken san kosmetiikkatarjonnan edessä minusta jopa erittäin järkevästi.
Tutkin päivittäin kosmetiikkamyymälöiden tarjontaa, analysoin katukuvaa ja pyörittelin purkkeja käsissäni, mutta siitä huolimatta en kokenut maailman kosmetiikkaparatiisissa käyntiä varsinaisena kiusauksena, jonka edessä olisin joutunut taistelemaan ja yrittämään hillitä itseäni. Itseasiassa minun oli jopa yllättävän helppoa olla ostamatta uusia tuotteita eikä minun edes suuresti tehnyt mieli shoppailla mitään.
Näin toki paljon mielekiintoisia juttuja eikä ollut vain kerran tai kaksi, kun ohikiitävän hetken ihan oikeasti mietin ostavani jotakin. Paitsi että suunnittelin monen kosmetiikkatuotteen ostamista, meinasin langeta myös esimerkiksi vaikka minkälaisiin kukkamekkoihin ja kukkapuseroihin, joita näin pitkin kaupunkia.
Kun joka kerta kuitenkin maltoin pysähtyä miettimään, halusinko ihan oikeasti kotiuttaa hetken mielijohteesta syntyneen tarpeeni tajusin, ettei kyse ollut oikeasta tarpeesta. En nyt käytä sanaa tarve sen alkukantaisimmassa muodossa, sillä en tietenkään tarvitse puuteria, kasvovettä tai seerumia, mutta ne tuovat elämääni mukavan lisän ja tykkään käyttää niitä.
Eri asia on kuitenkin, tarvitsenko niitä useita. Tämän reissun ajalla pysähdyinkin usein pohtimaan, kuinka monta on tarpeeksi ja poikkeuksetta tulin siihen lopputulokseen, että minulle riittäisi yksi lähes kaikkea.
Kun näin ihanan tyynymeikkivoiteen, puhdistusöljyn tai huulipunan meinasin helposti langeta sen houkutukseen, mutta kun sitten ynnäsin, kuinka monta erilaista samantyyppistä tuotetta minulla jo odotti kotona käyttövuoroaan tajusin, etten oikeasti tarvitse yhtäkään lisää.
Ultimaattisin totuudenhetki minulle tuli, kun kysyin itseltäni, että minkä niistä ihanista kotonani jo olevista tuotteista kokisin fiksuimpana antaa pilaantua käytö sijaan, jotta voisin hankkia jonkun uuden tuotteen.
Poikkeuksetta vastaus oli, että en tietenkään halunnut antaa minkään jo ostamani ihanan tuotteen vanhentua, jolloin sen ostaminen olisi ollut turhaa, vaan käytän mielummin pois tuotteen, johon olen jo rahaa tuhlannut sen sijaan, että tuhlaisin lisää rahaa jonkin uuteen tuotteeseen.
Loppujen lopuksi oli siis yllättävän helppoa vain tutkia uteliaana tuotteita, mutta lähteä silti kaupasta ulos tyhjin käsin. Minulle ei jäänyt matkan jälkeen mistään tuotteesta tai tavarasta sellainen olo, että voi kunpa olisin ostanut sen.
En ole aiemmilla Soulin reissuilla liiemmin näyttänyt, mitä kaikkea olen ostanut, sillä niihin on liittynyt paljon työprojekteja, blogin sisällöntuotantoa sekä kirjaprojektia. Olen kuitenkin mennyt aina Souliin mukanani tyhjä matkalaukku ja palannut sieltä täydellä laukulla katumatta asiaa yhtään, sillä niiden ostosten vuoksi minä ja yritykseni olemme siinä, missä nyt olemme.
Tämä reissu oli kuitenkin jotenkin täysin toisenlainen. Sain aivan valtavasti inspiraatiota sekä ennen kaikkea oppeja ja henkistä pääomaa, mutta mukaani Soulista Tukholmaan palasi vain muutama tuote. Jos itseasiassa ollaan tarkkoja, taisin jopa jättää Souliin enemmän vanhoja, matkan aikana tyhjentyneitä tuotteita kuin mitä ostin Soulista kotiinviemiseksi uusia purkkeja, mikä on aivan ennenkuulumatonta minun kohdallani!
Kaiken kaikkiaan matkasta jäi todella hyvä fiilis ja vaikka en voikaan julistautua parantuneeksi shoppailuholistiksi voin sentään todeta, että oli mielenkiintoista huomata, kuinka oma ajatuksenkulkuni oli muuttunut radikaalisti sitten viimeisen, puolen vuoden takaisen reissun.
Odotankin jotenkin ihan erityisellä jännityksellä tulevaa nähdäkseni, mihin suuntaan mieleni shoppailun suhteen kehittyy.
Millainen suhde teillä on shoppailuun?
Lue myös:
Minimalistista elämää: kaikki tänä vuonna ostamani tavarat
Älä sorru tähän yleiseen virheeseen minimalismista innostuessasi
Jos haluat oppia ihonhoidosta, tilaa kirjani Täydellinen iho täältä.
Ihan offtopic mutta, mitä mieltä oot tästä curly girl villityksestä?
Kuulostaa minusta mielenkiintoiselta jutulta, mutta en ole itse vielä kokeillut, sillä prioriteettinani on käyttää pois ensin hiustuotteet, jotka omistan. Katsotaan, jos niiden loputtua itsekin päädyn kokeilemaan! 🙂
Mun suhde shoppailuun on kääntynyt päälaelleen siitä mitä se vielä muutamia vuosia sitten oli: shoppailu oli ajanvietettä ilman varsinaista tarvetta uudelle tavaralle, ja joka shoppailureissulta kotiuduin muovikassivyöryn kanssa.. Jossain vaiheessa kyllästyin vaatekaappiin joka pursuili ihan kivoja vaatteita joita ei tullut koskaan käytettyä. Tein päätöksen että tästä lähtien en osta mitään siksi että se on alessa/ihan kiva/voi sille joskus tulla käyttöä jne. vaan ainoastaan sellaista johon ihastun palavasti ja haluaisin laittaa sen heti päälleni Saan nykyään enemmän tyydytystä siitä että kävelen kaupasta ulos tyhjin käsin kuin koskaan siitä kun lähdin tavarakasan kanssa! Saatan sovittaa vaikka kymmentä vaatetta ja useimmiten en osta mitään tai ehkä yhden vaatteen joka on mielestäni täydellinen. En koe enää ostoskrapulaa,ja pystyn hyvin kierrellä kaupoissa ihailemassa kauniita juttuja ostamatta kuitenkaan mitään Olen kuitenkin edelleen ihan fiiliksissä siitä kun sitten löydän jotain oikein kivaa ja ostan sen
Mikähän tuo Sixteen VS. Sixteen- asetelma oli..? Vaaleampi vs tummempi korostustuote..?
Vierekkäin näyttää olevan erivärisiä suklaapatukoita :))
Aiemmin kans kahmin kaupoista mukaani kaikenlaista…tyyliin tää on kiva…ja tukahdutin sen järjen äänen, joka koitti huutaa, ettei se oo täydellinen. Niinpä joka paikas oli vaatteita ja kosmea ja tili aina tyhjä. Viime syksynä aloin kiinnostua minimalismista ja pikkuhiljaa oon saanut ostelua hallintaan. Ja karsittua turhaa tavaraa pois. Ja eka kertaa ikinä mulla on jopa säästöjä…ei paljon, mutta jotain kuitenkin.