*Sis. mainoslinkin
Kun aloin ihan vakavissani harkita töistä irtisanoutumista, huomasin paitsi selaavani öisin Pinterestistä elämänmuutokseen kannustavia lauseita, mutta myös googlettelevani milloin mitäkin aihetta läheltä ja välillä vähän kauempaakin liippaavia asioita.
Vaatimattomimmat hakuehdot kysyivät, etsisikö joku firma suomea puhuvaa työntekijää, mitä jollakin ammattinimikkeellä toimiva voisi tehdä tai missä johonkin ammattiin voisi kouluttautua.
Tai paljonko elämä Uudessa-Seelannissa maksaisi, kuinka kauan Japanissa saisi viipyä ja oliko kiinan oppiminen sittenkään niin vaikeaa.
Mukaan mahtui myös vähän syvällisempiäkin kysymyksiä, joista ehkä suurin ja klassisin oli tietysti mikä on elämän tarkoitus.
Jälleen niin kliseistä, mutta kun menee päivästä toiseen töihin tienatakseen rahaa muille keksimällä, kuinka ihmiset saa ostamaan lisää kosmetiikkaa, tuo kysymys nousee väkisinkin lopulta mieleen.
Voiko tämä muka olla elämäni tarkoitus?
Kysymykseen löytyi useita vastauksia, jotka vaihtelivat yksinkertaisimmillaan omasta onnellisuudesta muiden auttamiseen, mutta kaikkien niiden vastausten joukosta huomioni vei kysymykseen kattavan vastauksen antava japanilainen ajatusmalli, joka toi omaan makuuni ihanan moniulotteisesti esiin elämän tarkoituksen.
Ajatusmalli kulkee nimellä ikigai ja se tarkoittaa syytä olemassaoloon.
Sen voisi ajatella myös elämäniloksi, sillä ajatusmallin mukaan sen oman pohjimmaisen olemassaolon syynsä löydettyään nauttii myös elämästä – jopa niin paljon, etteivät japanilaiset, oman ikigainsa löytäneet edes tahdo eläkkeelle.
Se kuulosti houkuttelevalta.
Ikigaita havainnollistetaan tavallisesti piirroksella, joka kuvaakin sitä sanoja paremmin jo heti ensivilkaisulla:
Ikigaissa asiaa lähestytään neljästä suunnasta ja kun ne kaikki kohtaavat toisensa, löytyy oma ikigai eli elämän tarkoitus.
Ikigaissa etsitään siis asiaa, jota itse rakastaa, missä on hyvä, mistä voi saada elantonsa ja mitä maailma tarvitsee.
Jos jokin näistä osa-alueista puuttuu, ei ikigaita löydy.
Jos esimerkiksi vain tekee sellaista, missä on hyvä ja mitä rakastaa tehdä, eli toisin sanoen puuhaa intohimonsa parissa, voi itsensä kuitenkin tuntea hieman hyödyttömäksi, kun kukaan ei oikeasti ole kiinnostunut vaikkapa ostamaan käpylehmille käsin tehtyjä neulesukkia siitäkään huolimatta, että ne olisivat maailman hienoimpia sellaisia.
Ongelmaksi tulee tämän myötä myös se, ettei niillä voi näin ollen tienata elantoaankaan ja jos joutuu jatkuvasti stressaamaan rahasta, vaikuttaa sekin epäilemättä onnellisuuteen.
Vastaavasti jos taas löytää jotain sellaista, mistä voi saada rahaa ja mitä maailma tarvitsee, löytää kyllä itselleen ammatin ja bonusta on myös se, jos on hommassaan hyvä, mutta jos ei oikeasti rakasta sitä mitä tekee, voi elämä tuntua hieman tyhjältä.
Tämä edellä kuvattu on ehkä se klassisin työtilanne, jossa moni meistä on ja johon sitten haetaan täydennystä työstä täysin erillisellä harrastuksella ja vapaa-ajalla. Usein työ kestetään, koska sen ansiosta voidaan sitten nauttia siitä oikeasti onnelliseksi tekevästä vapaa-ajasta.
Tässä ajatustavassa ei tietenkään ole mitään väärää, mutta itse sytyn eniten juuri siitä, että minulla olisi oma, kaikki osa-alueet yhdistävä ikigai.
Koin itseasiassa pitkään, että minulla olikin oma ikigaini. Hitto, minähän rakastin tehdä kosmetiikan kanssa töitä!
Koin myös olevani hyvä hommassani ja välillä suorastaan naureskelin, kuinka hullua on, että saan siitä vielä rahaakin.
Koin myös, että maailma todellakin tarvitsi tietoa ja vinkkejä hyvistä kosmetiikkatuotteista, sillä kun esimerkiksi iho voi hyvin ja käytössä oli oikeat meikkituotteet, saattoi todella pienellä jutulla saada itselleen itsevarmuutta, jonka avulla taas voi pystyä välillä suoranaisiin ihmesuorituksiin.
Niin pieni juttu, mutta silti minusta niin tärkeä.
Lue myös: Onko ammattillinen intohimo onni vai kirous?
Mikä sitten muuttui?
Tajusin, että ikigaini oli omien arvojeni uudelleenmiettimiseni myötä kadonnut, sillä en enää kokenut, että työni oli sitä, mitä maailma oikeasti tarvitsi.
Sain siitä kuitenkin edelleen rahaa, pidin kosmetiikasta ja koin yhä olevani työssäni hyvä, joten teoriassa minun pitäisi kokea onnistuvani ja olevani yllä olevan kaavion mukaisesti voittajan tilanteessa.
Käytännössä en kuitenkaan kokenut, että juuri se työ, josta intohimoani ja osaamistani käyttäen sain palkkaani olisi sitä, mitä nykymaailma ihan oikeasti tarvitsisi.
Se, että koin ihmisten edelleen saavan hyötyä hyvistä kosmetiikkatuotteista ei muuttunut mihinkään, mutta minun työnihän ei ollut vain sitä.
Kosmetiikan verkkokaupan maapäällikkönä minun tuli huolehtia, että myyntimme kasvaisi myyntiodotuksien mukaisesti ja omien kunnianhimoisten tavoitteideni vuoksi tietysti vielä niiden ylikin.
Kyse ei ollut siitä, ettenkö uskoisi myymiimme tuotteisiin tai kokisin niiden myymisessä olevan jotain väärää.
Kyse oli siitä, että jotta voisin osoittaa olevani hyvä työssäni ja saada yrityksen menestymään, pitäisi minun olla mukana keksimässä jatkuvasti uusia keinoja, kuinka asiakkaille saisi myytyä aina vain lisää niitä hyviä tuotteita.
Se ei kuitenkaan ollut enää sitä, mitä minä oikeasti halusin.
Ennen kosmetiikan verkkokauppaan menoa työskentelin laivalla kosmetiikkamyyjänä. Nautin työstäni, sillä tykkäsin auttaa asiakkaita ja etsin mielelläni heille sopivia tuotteita.
Minusta parhaita hetkiä työssäni oli se, kun joku tuli luokseni ja kertoi etsivänsä juuri jotain tietyn tyyppistä tuotetta, joka saattoi välillä olla hyvinkin haastava löytää valikoimastamme – vaikkapa hyvä vartalovoide ilman glyseriiniä.
Minusta oli ihanaa saada haastetta, käyttää aivoja, tutkia tuotteita ja yrittää löytää se sopiva vaihtoehto.
Olin kuitenkin mielestäni huono tekemään lisämyyntiä, sillä mietin usein vain, mitä asiakas ihan oikeasti tarvitsi enkä pystynyt pakottamaan itseäni keksimään hänelle lisää tarpeita, joita hän ei ollut välttämättä itsellään tajunnut olevan – siitäkään huolimatta, että ne olisivat toki voineet olla aitoja.
Katselin välillä jopa hieman kateellisena kollegaani, joka pystyi tekemään mielettömiä myyntejä.
Hänellä oli käsittämätön taito tehdä meille rahaa, mutta samalla hänestä näki, ettei hän tyrkyttänyt tuotteita ihmisille, jotka katuisivat ostopäätöstään seuraavana päivänä pankkitiliään katsoessa. Hän ei ollut moraaliton.
Hän osasi jutella ihmisten kanssa, aisti kun heillä oli rahaa käytettävänä ja ihan oikeasti auttoi heitä löytämään tuotteita, joista oli heille hyötyä, mutta joita he eivät olleet tajunneet tarvitsevansa.
Hän kiteytti käytöksellään sen minunkin jatkuvasti kuulemani hokeman, jonka mukaan lisämyynti ei ole tyrkyttämistä, vaan palvelus asiakkaalle.
Lopputuloksena saattoi sitten olla jopa satojen eurojen kassakuitti, mutta myös tyytyväinen risteilyasiakas, joka saattoi vielä kaksi yötä myöhemmin risteilyn viimeisenä aamuna edelleen ilman pienintäkään ostomorkkista tulla kiittämään kollegaani ja shoppailemaan vielä vähän lisää, kun täältä kerran saa niin hyvää palvelua.
Tein laivalla töitä kesäisin edelleen alettuani opiskella estenomiksi ja minulla oli juuri ennen opintovapaan jatkumista ollut kehityskeskustelu esimieheni kanssa ja olin siellä itse todennut, että lisämyynti oli ongelmani.
Kun laiva sitten viimeisenä aamunani saapui Tukholman satamaan, tuli esimieheni vielä hyvästelemään minut ja ajatteli antavansa minulle hyväntahtoisen tehtävän opiskelujeni ajaksi: minun tulisi miettiä, kuinka kehityn asiassa, sillä kuten olin sanonut, en tosiaan ollut suoranainen myyjä, vaan ennemminkin asiakaspalvelija.
Vaikka olin itse sanonut alunperin nuo sanat, saivat ne aivan toisenlaisen vahvistuksen, kun ne tulivat esimieheni suusta.
Hemmetti, olen täällä nimenomaan myyjänä ja jos esimieheni on kanssani samaa mieltä siitä, että voisin olla vähän parempi myyjä, niin miksi minä muka olen täällä?
Toki voisin ottaa tehtäväkseni kehittyä myyjänä, mutta halusinko sitä oikeasti?
Halasin kollegoilleni hyvästit ja huikkasin kaikille, että seuraavana kesänä taas nähdään, mutta samalla sanoin hiljaa mielessäni, että ei me enää nähdä – ainakaan näissä merkeissä.
Minä en ole myyjä. Emmekä me enää nähneet.
Vaikka en silloin tiennytkään ikigaista näen nyt jälkikäteen, että en olisi voinut olla onnellinen työssä, jossa en kokenut olevani hyvä.
Kun siis irtisanouduin edellisestä työpaikastani verkkokaupassa päätin, että missionani olisi löytää oma ikigaini, jonka miettimisen olin aloittanut jo aiemmin.
Jos olet lukenut postausta tähän asti ja mietit, kivat sulle, jos olet se keksinyt, mä en ainakaan keksi, niin lohdutuksena voin sanoa, että harva keksii sen yllättäen viidessä minuutissa.
Olen itse yrittänyt löytää omaa ikigaitani nyt puoli vuotta, mutta en ole vieläkään löytänyt sitä.
Jossakin vaiheessa etsin sitä oikein etsimällä, mutta nyt olen lopettanut kiihkeän etsinnän. Kyllä se tulee kun on tullakseen.
Olen kuunnellut aiheeseen liittyviä äänikirjoja ja lukenut siihen liittyviä verkkoartikkeleita, jotka ovat auttaneet minua pikkuhiljaa pääsemään lähemmäs ikigaitani – tai ainakin luulen niin.
Olen kuulostellut itseäni, tehnyt havaintojeni perusteella muistiinpanoja siitä, minkä ajattelen tekevän itseni onnelliseksi, missä voisin olla hyvä, mitä maailma voisi tarvita ja mistä voisi vielä saada rahaakin.
Toistaiseksi en ole vielä keksinyt, kuinka niistä syntyy ikigain muodostava yhdistelmä, mutta luotan, että kyllä se sieltä vielä löytyy.
Jos ikigai-konsepti kiinnostaa, voi siihen liittyen lukea esimerkiksi kirjat
Ikigai: Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain, Francesc Miralles, Héctor Garcia)
Löydä oma Ikigai, Ken Mogi
Ikigai: The Japansese Secret Philosophy for a Happy Healthy Long Life With Joy and Purpose Every Day, Marie Xue
Kirjoista jälkimmäinen on lyhyt, vain 25 minuutin äänikirja ja suosittelen aloittamaan sen kuuntelulla, sillä se tiivistää ikigain kompaktiksi jutuksi ja antaa konkreettisia vinkkejä oman ikigain löytämiseen.
Ikigaista löytyy myös useita muita kirjoja.
Kirjat ovat saatavilla äänikirjoina ja/tai e-kirjoina esimerkiksi Storytel-sovelluksessa, *jota voi kokeilla uutena käyttäjänä ilmaiseksi 30 päivän ajan tämän linkin kautta.
Mietin sitä, että eihän noiden kaikkien ominaisuuksien tarvitse kohdata yhtä aikaa. Voi tehdä työtä, jossa on hyvä tai riittävän hyvä, josta maksetaan, ja joka ei ole omien arvojen vastainen, ja sitten se todellinen elämän intohimo löytyy jostain muualta. Harrastuksesta, vapaaehtoistyöstä jne. ja sieltä ehkä löytyy myös se, mitä maailma todella tarvitsee. Minusta on aika paljon vaadittu, että kaikkien noiden asioiden olisi kohdattava yhdessä ja samassa pisteessä. Siksi sen oman ikigain löytäminen lienee niin vaikeaa, ja harva siihen pääsee.
Minä en jotenkin osaa ajatella sitä paljon vaatimisena, vaan ihan vain tilaisuutena löytää oma elämäntehtävä. 🙂
Tottakai sitä ei noin vain löydä ja monet joutuvat sitä etsiessään välillä tekemään muitakin hommia, mutta en itse jotenkin haluaisi ajatella, että tekisin töitä vain vaikkapa toimeentulon, tarpeellisuuden ja osaamisen takia, jos en oikeasti nauttisi hommasta. 🤔
Epäilen myös, että koska sitä ei löydy kovin helpolla moni toteaa, kuten blogissa aiemmin puhutussa tarjoustuotteiden etsinnässä: ei onnistu, vaikka ei edes oikeasti syvenny asiaan, käytä aikaa sen pohtimiseen, tee listauksia ja selvitä, pohdi ja mieti. Jos siihen menee tunteja (viikkoja tai kuukausiakin) on se kuitenkin suht pieni aika siitä, mitä niillä saa. 🙂
Mutta se elämäntehtävä voi olla myös muualla kuin työelämässä. Jollekin elämäntehtävä voi olla vaikka perhe tai kodittomat koirat, ja silloin työhön voi suhtautua samalla filosofialla, kuin minimalisti tavaroihinsa: Näin on ihan hyvä. Kuten tuosta kaaviostakin näkee, kyllä työstä voi nauttia, vaikkei se olisikaan juuri se elämäntehtävä, jossa itseään pääsee optimaalisesti toteuttamaan. Tietysti on hienoa, jos tosiaan pystyy yhdistämään kaikki ominaisuudet yhteen ja samaan asiaan, mutta pointtini oli, että muitakin vaihtoehtoja on.
Joo, ilman muuta voi kokea, että elämäntehtävä voi olla muuta eikä tarvitse olla ikigai. 🙂 Kuten tosiaan sanoit, voi se olla jollekin vaikka perhe ja siitä huolehtiminen ja ehkä he voivat olla täysin sinut sen kanssa, että vaikka taloudellinen puoli tulee työssä käyvältä ja nauttia täysin siitä, että voivat huolehtia perheen hyvinvoinnista. Itse kokisin tällaisen tilanteen ahdistavaksi, koska haluaisin aina olla taloudellisesti muista riippumaton kun miettisin, että mitäs jos kumppani kuolee vaikka. Tuollainen huoli yhdestä osa-alueesta voisi minulla vähentää onnellisuuttani, mutta joku toinen taas ei yhtään ajattelisi sitä noin. 🙂
Mutta juuri kuten tosiaan sanoit, ei jokainen välttämättä koe tarvetta löytää ikigaita, vaan voi kokea löytävänsä sen oman käsityksensä mukaisen elämäntehtävän ja se on heille hyvä niin. 🙂
Mulle tuli mieleen, että jos et kerran ole myyjä, mutta rakastat kosmetiikkaa ja minimalismi on sun juttusi, voisitko rakentaa uuden uran sellaisen palvelun varaan, jossa autetaan asiakasta ostamaan vain niitä tuotteita, joita oikeasti tarvitsee? Tämä kuulostaa ehkä vähän hullulta ja vaatii toki kehittelyä. mutta minimalismihan on kovassa nousussa ja ainakin itse ahdistun siitä kosmetiikan määrästä, jota nykyään naisille tyrkytetään ja lopputuloksena on usein se, etten edes jaksa ajatella kosmetiikan ostoa, kun en jaksa perehtyä kaikkiin tuotteisiin, joita EHKÄ tarvitsisin. Sun blogin vinkkien kautta olen kuitenkin tehnyt ostopäätöksiä, eikä ne ainakaan huonoja ole olleet.
Tällaista joskus mietin itsekin, mutta sellainen hyvä yritys on toisaalta jo olemassa eli TwistBe tekee juuri tuota. Heillä on loistava verkkovalmennus, joka auttaa tunnistamaan, mitä tuotteita itse tarvitsee, he kannustavat ostamaan vain juuri ne tarpeelliset tuotteet ja vain sen, mitä itse tarvitsee ja verkkokaupan oma valikoima on kuratoitu sen mukaan. Loistava konsepti siis tosiaankin! 🙂
Tässä äitiyslomalla ollessa on kovasti joutunut juuri noita asioita miettimään, varsinkin kun nyt tuntuu törmäävän paljon artikkeleihin, jotka kertovat siitä miten moni on äitiyslomalla tehnyt täyskäännöksen ja lähtenyt opiskelemaan uutta tai laittanut firman pystyyn tms. Löytänyt sen oman intohimon.
Jotenkin kun itselläkään se töihin palaaminen, ja aiemminkaan siellä käyminen ei ole välttämättä tuntunut asialta jota rakastaa. Paitsi että – – nyt kun tuon kaavion avulla mietin, niin ehkä tavallaan kuitenkin rakastan sitä mitä teen, mutta sen peittää tunne siitä, että en ole hyvä siinä. Haluaisin tehdä jotain semmosta, missä olen tosi hyvä, paras, että mun ei tarvi miettiä teinkö nyt hyvin. Nykyisessä työssä se ei tule onnistumaan, koska siinä pitää ymmärtää niin paljon erilaisia koko ajan uusia teknisiä asioita, että mun aivot ei vaan riitä sen kaiken ymmärtämiseen niin hyvin kuin _itse_ haluaisin. Korostan sanaa itse, koska saan kyllä ympäriltä kiitosta ja kehuja, mutta silti en itse ole niin tyytyväinen, että voisin hyvillä mielin mennä joka päivä töihin.
Se missä olisin tosi hyvä, olisi varmaan joku kirjanpitäjän työ. Sellainen missä pitää tehdä nopeasti tuttua hommaa. Mutta en usko että sitä jaksaisi vuosia tehdä.
Olen myös usein miettinyt sitä, mitä tekisin jos rahaa olisi todella paljon. Moni yritysidea olisi hauska kokeilla, mutta vaativat sen verran pääomaa, että en todellakaan alkaisi niitä nykyomaisuudella toteuttamaan. Mutta jos olisin jostain superrikkaasta suvusta, niin haluaisin perustaa pienen hotellin jonnekin etelä-Ranskaan tms 🙂 joskus haaveilin myös kenkäkaupan perustamisesta 😀
Ootko sä miettinyt tuolta kantilta, että millaisen firman perustaisit, jos olisi rahallista vauhtia takana niin, ettei olisi katastrofi vaikka se ei lähtiskään toimimaan?
(Hyviä postauksia muuten viime aikoina, kun oon about jokaiseen ollut kommentoimassa 😀 Tai sit tää äitiysloma alkaa jo tekemään mökkihöperöksi :D)
Ihana kuulla muiden pohdintaa, kiitos kun jaoit! <3 Tuo on kyllä todella tärkeä osa työtä, että kokee oikeasti olevansa hyvä siinä ja vaikka työssään pärjää hyvin ja muilta saa apua, voi tosiaan tuntua rajoittavalta tietää, ettei ole ihan niin hyvä kuin mitä itse haluaa. Juuri noin minäkin koin myyjän työssä, eli voin täysin samaistua.
Tämä voi nyt kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta kun kävin keväällä erään sijoituskurssin pääsin jotenkin täysin yli siitä, että raha olisi ongelma, joten en ole nykyään enää edes miettinyt sitä kulmaa liiemmin. Se on siis tuonut helpotuksen siihen, että periaatteessa mikä vain voi olla mahdollista, kun vain keksii hyvän idean. Sijoituskurssilla ja sen jälkeen tajusin ihan konkreettisella tasolla omien kokemuksien kautta, että kaikkialla on tosiaan ihmisiä, joilla on valmiuksia lähteä sijoittamaan mihin tahansa – kunhan idea vain on tarpeeksi hyvä. Nykyään vain tosiaan lähinnä mietin noita neljää ikigain kantaa. Miettimistä riittää vielä, mutta kyllä se sieltä vielä tulee. En ole tainnut malttaa listata kaikkea ihan niin tarkasti paperille, että tajuaisin suuremman kuvan ja toisaalta tuntuu, että oma matkani sitä "THE juttua" kohti on vielä vähän kesken. 🙂
Rakastan tätä ideaa, mutta mulla kaikki tälläset pohdinnat tökkää aina siihen, etten keksi missä olen hyvä. En keksi mitään sellaista ominaisuutta, josta voisin alkaa uutta ammattia kehittelemään 😀 Oon tehnyt lukuisia ammatinvalintatestejä ja yrittänyt pohtia tätä asiaa vuosia. En voi muistella koulumenestystäni, että missäs olin silloin hyvä. Sain joskus terapiassa tehtäväksi keksiä viisi asiaa, jossa olen hyvä. En keksinyt ainuttakaan. Kysyin mieheltänikin, eikä hänkään osannut äkkiseltään sanoa (tiedän, huolestuttavaa). Tiedostan itsekriittisyyteni, mutta jos olisin jossain erityisen hyvä, luulen että tiedostaisin sen. Teen nykyistä työtäni vain siksi, että minun on ”pakko” ja tunnen kyllä miten se syö minua sisältä. Irtisanoutuisin heti, jos keksisin muuta, mutta tyhjän päälle en uskalla jäädä ilman kunnollisia säästöjä. Aika kamalaa miten paljon raha vaikuttaa omiin päätöksiini ja elämääni, mutta pienituloisena olen tottunut siihen. Jos taloudellista tilannetta ei tarvitsisi miettiä, irtisanoutuisin heti ja opiskelisin vaikka avoimessa jotain, joka edes jollain tasolla kiinnostaa ja pohtisin samalla kaikessa rauhassa tulevaa.
Kuulostaa kuin omasta elämästäni. Mikä on tilanteesi nyt Jenni?