Mainitsin eilisessä postauksessani, että saimme muutamia viikkoja sitten mieheni äidin meille kylään viideksi päiväksi. Jos on seurannut blogiani, saattoi päässä alkaa raksuttaa tämän kuullessa yksi kysymys:
Kuinka yökyläily onnistuu, kun minimalistisesta kodistamme on karsittu niin paljon tavaroita pois?
Kuten olen kertonut, on meillä esimerkiksi vain yksi vuodevaatesetti, molemmilla on vain yksi kylpypyyhe eikä keittiötarvikkeitakaan ole kovin suurelle kattaukselle. Kuinka siis yövieraan majoittaminen viideksi päiväksi oikein sujui, jos hänelle ei ole tarjota edes perusjuttuja?
Lue myös: Minimalistiset hamam-pyyhkeet
Meillä käy ylipäätään todella harvoin yövieraita, sillä loft-asunnossa ei oikein ole paikkaa, johon yövieras mukavasti majotettaisiin. Talonyhtiössämme on onneksi alakerrassa saunan yhteydessä vierashuone, jonka voi vuokrata vierailleen käyttöön noin 20 eurolla per yö.
Olemme käyttäneet tätä mahdollisuutta pariinkin otteeseen, mutta niistä majoituskerroista on jo aikaa ja silloin meillä oli vielä esimerkiksi enemmän liinavaatteita ja jotkut yövieraat ovat tulleet autolla Suomesta, jolloin omienkaan liinavaatteiden mukaan ottaminen ei ole ollut ongelma. Nyt kuitenkin majoitimme anopin olohuoneemme sohvalle (johon saa kyllä aikaan ihan mukavan sängyn).
Lue myös: Minimalistinen, yhden huonekalun makuuhuone
Koska anoppi lensi tänne pelkillä käsimatkatavaroilla, ei hänen ollut mahdollista ottaa mukaan omia vuodevaatteita tai pyyhettä, mitä muuten olisimme voineet pyytää yövierasta tekemään. Kuinka homma siis sujui?
Uskon, että monet meistä omistavat todella paljon tavaroita ihan vain varmuuden vuoksi, jos niitä sitten joskus kuitenkin tarvitsee. Esimerkiksi ylimääräiset kodintekstiilit olisivat meilläkin helposti tähän kategoriaan meneviä, sillä voihan meille joskus tulla vieraita, jotka niitä tarvitsevat.
Totuus on kuitenkin, ettei meillä liiemmin käy yövieraita, joten emme ole olleet kiinnostuneita säilyttämään asioita ihan vain varmuuden vuoksi. Olimme päättäneet, että jos niille joskus tuleekin tarve, asia kyllä järjestyy sitten jotenkin – tälläkin kertaa kaikki nimittäin järjestyi todella helposti.
Lue myös: Kysy itseltäsi tämä tärkeä kysymys ennen kuin alat vähentää tavaroitasi
Moni pärjää vähäisellä määrällä vuodevaatteita, mutta keskivertokodissa niitä on silti yli omien tarpeiden. Mieheni ei siis tarvinnut kuin soittaa naapurissa asuvalle ystävällensä ja kysyä, olisiko hänellä lainata meille yhtä settiä lakanoita. Tottakai hänellä oli ja hän oli mielellään avuksi, joten asia järjestyi hetkessä.
Jokainen meistä varmasti tuntee jonkun, jolta voisi lainata lakanoita ja jos itselläni olisi mitä tahansa tyhjän panttina seisovaa, lainaisin sitä mielelläni muille silloin kun he sitä tarvitsevat. Hyvä vain, jos tavaroille on käyttöä.
Omassa sängyssämme on kaksikin erilaista petauspatjaa, joten toinen niistä meni anopin käyttöön sohvalle ja meillä on kaksi eri paksuista täkkiä, joita olemme vaihdelleet vuodenaikojen mukaan, joten anopille oli myös täkki. Sängyn koristetyynyt olemme hankkineet niin, että niistä saa mukavat tyynyt nukkumiseen.
Pyyheasiakaan ei ollut ongelma. Pesin oman pyyhkeeni, anoppini sai sen käyttöönsä ja käytin itse nuo viisi päivää itseni kuivaamiseen käsipyyhettä. En minä toki jatkuvasti haluaisi elää itseäni vain käsipyyhkeen kokoiseen liinaan kuivaten, mutta ei se ollut ongelma. Tästä järjestelystä ei tietenkään mainittu anopille, jotta hänelle ei tulisi vaivaantunut olo.
Keittiötarvikkeita olemme puolestaan säästäneet sen verran, että voimme pestä täysiä astianpesukoneellisia. Joitakin lautasia on vuosien varrella rikkoutunut, joten leipälautasia, ruokailulautasia, kulhoja, kahvikuppeja ja laseja on noin 6-8 kappaletta kutakin. Meidän kahden käytössä pesukoneemme täyttyy niistä muutamien päivien välein, mutta kolmistaan ollessa astioita kului hieman nopeammin ja täysi astianpesukone hurisutteli menemään lähes päivittäin. Ei siis ongelmia sielläkään.
Lue myös: ”Onpas askeettista!” – väärinymmärretty minimalismi
Myönnän, että ennen anopin vierailua mietin hieman, mitä hän mahtaa meistä ja tyhjentyneestä kodistamme ajatella. Eläkkeellä oleva, seitsemissäkymmenissä oleva anoppini on onneksi aivan hurmaavan herttainen nainen, mutta koska hän asuu pohjoisessa, näemme todella harvoin – edellisen kerran hän oli täällä häidemme aikaan 2,5 vuotta sitten. Sitä tuli siis väkisinkin miettineeksi, mitä anoppi nyt elämäntavastamme ajattelisi.
Eihän se anoppi tietenkään mitään sen kummempia ajatellut eikä vierailun aikana tullut vastaan sellaisia tilanteita, joihin en olisi osannut varautua ja joissa olisin sitten kokenut vain minun ja mieheni tarpeisiin mitoitetuksi karsitun minimalistisen kotimme jotenkin rajoittavan elämää tai tuovan ankeutta vieraan oloihin.
Tämä ulkopuolisen henkilön vierailu vain meidän kahden tarpeisiimme vastaavaksi karsitussa kodissamme teki siis todella hyvää, sillä se osoitti meille loistavasti, ettei tavaroita tosiaankaan tarvitse säästää vain niitä mitäs jos -tilanteita varten ja kaikki kyllä aina järjestyy.
Lue myös: ”Mitä jos jostakin tavarasta luopuminen alkaa kaduttaa jälkikäteen?”
Itseasiassa anopin vierailu kannusti minua jopa enemmän miettimään sitä, miksi aina haluamme omistaa niin paljon itse sen sijaan, että lainaisimme asioita toisiltamme. Itse lainailisin ilomielin muille esimerkiksi työkalujamme ja noh, miksi en jopa astioita ja huonekaluja, jos naapurilla vaikka olisi juhlat, joihin tarvitaan ylimääräisiä tuoleja, kippoja ja kuppeja.
Ainoa syy, jonka keksin siihen, ettei tätä tunnu helpolta tehdä on se, että kuten varmasti monista muistakin, tuntuu minusta jotenkin todella vaikealta pyytää muilta jotain. En tiedä mikä siinä on, että se tuntuu niin vaivaannuttavalta, mutta ehkä se tunne vähenee pyyntökertojen myötä.
Asian ajattelu toi kuitenkin jälleen ihanan vapauttavan tunteen. Kaikkea ei tosiaan tarvitse itse omistaa ja kaikkien tavaroidemme keskellä eläessämme emme todellakaan ehdi käyttää itse niitä kaikkia, joten hyvä vain, jos joku muu ehtisi.
Lue myös: Näin helppoa on alkaa sijoittaa vaikka heti
Mitä te olette viimeksi lainenneet jollekin tai joltakin?
Lue myös: 3 parasta säästövinkkiäni, jotka sopivat kaikille
Edit. Ymmärrän, että moni nyt tarttuu juuri siihen asiaan, että meillä nimenomainen asia, jota emme muuten tarvitse ja siksi lainasimme naapurilta oli tässä tapauksessa lakana. Olisi kuitenkin ehkä hyödyllisempää, jos keskustelua käytäisiin yleisellä tasolla sen suhteen, minkä verran tavaroita (mitä tahansa viinilaseista akkuporakoneeseen) on fiksua lainata muilta, jos kyseessä on esine, jolle ei omassa elämässään ole tarvetta kuin vain hyvin harvoin. Meillä ylimääräiset lakanat sattuivat olemaan tällainen juttu, mutta monilla muilla kyse on jostain toisesta jutusta. 🙂
Minulla eka ajatus oli, että miten introvertin luona voi olla vieras kylässä 5 päivää 😀 Siis, itselleni se olisi aivan mahdottumuus, vaikka vieras olisi oma äiti tai parhain ystävä. Meillä on onneksi myös taloyhtiön vierashuone, jos joku joskus haluaisi olla yötä pidempään. Meillä ei juuri yövieraita ole, ja olen itse tilanteeseen ihan tyytyväinen.
Hups, olitkin vastannut kysymykseeni edellisessä postauksessasi, joka oli mennyt minulta ohi. 🙂
Joo, yllätyin itseasiassa jopa itsekin, kuinka okei oli, että meillä oli mukava vieras niin pitkään, vaikka se toki introverttina kuluttikin energioitani paljon. 🙂
Itse en kyllä tykkäisi ottaa lainaksi tai lainata jotain lakanoita. Tietysti en kehtaisi olla lainaamatta jos joku pyytäisi, mutta olisin sitten itse ilman pussilakanaa. En kehtaisi myöntää että minulla on vaan yksi, enkä todellakaan kehtaisi pyytää lakanoita lainaksi, kun en edes ole tunnettu minimalisti, vaan vain henkilö, joka ei ole viitsinyt ostaa varalakanaa. Jotain kahvikuppeja ja varapatjoja ehkä lainaisin, mutta lakanoita ja pyyhkeitä en. Ne on intiimejä ja henkilökohtaisia. Mieluummin hakisin kirpputorilta muutaman euron setin. Sen voisi palauttaa sinne vierailun jälkeen. Enkä pitäisi siitä, että joku muu pesisi lakanani, koska ihoni ei siedä esimerkiksi huuhteluaineita. Sama myös lainatuissa lakanoissa ja kylässä yleensäkin. Saattavat olla liian hajustettuja tai sitten tunkkaisia ja liian viileässä pestyjä. Joten vaikka kannatan lainaamista, niin noissa menee raja.
Tuo on minusta mielenkiintoinen ajatus, että oman valitun vieraan voi antaa käyttää niitä ”intiimejä ja henkilökohtaisia” tekstiilejä, jotka itsellään pitäisi olla ja jotka tietysti pestään aina käytön jälkeen, mutta jonkun toisen ihmisen taas ei. En itse koe niissä eroja, eli en siis ajattele, että vaikkapa naapurin vieras olisi jollain tavalla eri asia kuin oma vieraani. 🙂
Tuo on toki hyvä huomio, että kannattaa varmistaa lainaajalta, onko hänellä toiveita sen suhteen, kuinka lakanat pestään ja hyvä aina lainatessa kertoa, jos on jotain toiveita sen suhteen. 🙂
Kommentoija ei ilmeisesti yövy hotelleissa tai vie sinnekin omat lakanat 😁
Mä tunnistan kaksi eri syytä, miksi lainaan pyytäminen tuntuu itsestäni ikävältä: Ensinäkin pelkään, että muut pitävät mua pihinä ihmisenä, joka yrittää maksattaa elämäntyylinsä muilla. Toiseksi pelkään aiheuttavani liikaa tarpeetonta vaivaa, kun hakemisen ajankohdasta pitää sopia ja haulle pitää järjestää molemmille osapuolille sopiva aika. Myönnän myös iloisesti, että silloin tällöin ajattelen näin niistä ihmisistä, jotka pyytävät meiltä autoa lainaan tai kyytiä tavaroilleen 😀 (Meillä on yksi harvoista mieheni tuttavapiirin autoista ja hänen kaverinsa tarvitsevat autoa ehkä kerran kuussa. Mieheni mielestä tästä ei ole mitään vaivaa, mutta itseäni ärsyttää usein silloin, jos lainaaminen/kyytiminen aiheuttaa mutkia meidän aikatauluihimme ja lainaava taho ei ole varsinaisesti oma ystäväni. Mietin myös aina välillä, että tulemmeko ikinä hyötymään kavereista vastaavasti, olen siis virallisesti aika ikävä ihminen 😛 )
Mulle helpointa on lainata pois tavaroita, jotka ovat epämääräisessä pitkäaikaislainassa viikkoja tai kuukausia. Sellaiseen lainaan antaa tavaroita, jonka puuttuminen ei varsinaisesti omassa arjessa näy, joten ei se ärsytäkään. Ylimääräisen pyyhkeen tai lakanoiden lainaaminen (meillä kumpiakin kolme settiä) ei hetkauttaisi mun elämääni pitkään aikaan. Autoakaan emme tarvitse päivittäin, mutta yleensä kuitenkin viikkotasolla. Ehkä eniten mun autoärsyyntyminen kuitenkin kumpuaa yleisestä puheesta, jossa kyseenalaistetaan, miksi ihmeessä keskustassa asuvilla ihmisillä ylipäätään on auto. Tämän yleisen puheen sitten projisoin mieheni kavereihin, vaikka en muistakaan heidän ikinä paheksuneen auton omistamista. Ajatuskulkuni toimii siis siten, että ”helppohan sitä on fiilistellä omaa autottomuuttaan, kun saa tarvittaessa auton kuitenkin kaveriltaan lainaan, paheksun!”.
Lainaaminen ja kehtaaminen ovat nyt aika pinnalla mullakin, kun olen koko raskaushetken hehkuttanut, miten en halua ostaa turhaan mitään vauvalle. Nyt sitten kovasti emmin, mitä kehtaan pyytää lainaan kavereiltani, etteivät he ajattele mun maksattavan omia valintojani heillä. Mieluiten ehkä vuokraisin asioita kavereiltani, mutta sellainen ei taida oikein olla tapana ystävien välisissä suhteissa. Korkeintaan voidaan sopia kahvipaketin viemisestä palautuksen yhteydessä, mutta senkin ehdottaminen tuntuu vähän pihistelyltä. Tunnen, että aloitteen pitäisi tulla tavaran omistajan puolelta. Toisaalta pidän myös aika todennäköisenä, että kaverini eivät välttämättä ole ajatuksiltaan yhtä ikäviä kuin mä, joten saas nähä 🙂
Tuo ajatus elämäntyylin maksattamisesta muilla on minusta mielenkiintoinen ajatus pohtia tässä yhteydessä. En osannut edes itse miettiä, että joku voisi ajatella satunnaisesti tarvittavan tavaran lainaamista sellaisena. 🙂
On kyllä minustakin täysin totta, että lainaamisesta ei saisi tulla vaivaa muille, mutta toisaalta ajattelen sen itse niin, että koska olen itse se, joka lainaa, järjestän oman aikatauluni sopimaan toisen menojen mukaan ja vaivaan toista vain näyttämällä pari minuuttia nokkaa heidän ovellaan heidän ollessa kotona. On kyllä toki todella ärsyttävää, jos tavaroiden lainaaminen vaikuttaa toisten suunnitelmiin ja elämään. :/
Minä en jotenkin halua uskoa, että kovinkaan moni jaksaisi miettiä tavaroiden lainaamista pihistelynä ja toivoisinkin, että ihmiset osaisivat päästä tuosta ajatuksesta yli, koska kuitenkin ylikulutamme niin paljon. On siis ehkä jotenkin jopa hullua, että ihmiset mielummin ylikuluttavat maapallon varoja hankkimalla uusia tavaroita ihan vain välttääkseen sen, ettei joku ajatuksissaan voisi mahdollisesti ajatella heitä piheinä. 🙂
Viimeksi viikonloppuna lainasimme autoa (omakin on, mutta emme voineet silloin käyttää sitä). Emme kyselleet korvauksesta, vaan kävimme tankkaamassa ja jätimme heidän lempiherkkujaan autoon (tiesimme, että käyttävät sitä vielä samana päivänä). Ja viimeksi lainasin muille astioita blogikuvia varten. Lainaamme juhliin vanhempien astioita ja meiltä on lainattu tuoleja naapurin juhliin.
Vauva-aikana on lainattu vaikka ja mitä ja me myös toisille 😊
Ihanaa, että lainailu toimii teillä noin hyvin! 🙂
Jouluna viimeksi piti lainata tuoleja anopilta että saatiin kaikki istumapaikka ruokapöydässä. Olen muutenkin juhliin useasti lainannut pöytiä, tuoleja, pöytäliinoja ym. Siskon kanssa ollaan hankittu yhteinen kahviastiasto, eli noin 30 hengelle perus valkoiset kupit ja lautaset. Niitä sitten käytetään kun on tarvetta. Laskimme että kun meillä on 6 lasta yhteensä niin monet rippi- ja ylioppilasjuhlat on tulossa ja on erittäin käytännöllistä kun kaikki kupit samanlaisia. Lainaamme myös astiastoa muille jotka tarvitsevat.
Minä lainaan muille mielellään tavaroita ja voin ihan hyvin lainata muilta kun on tarvetta. Esim. varapatjoja ollaan lainattu naapureille. Itse otan yleensä aina omat petivaatteet ja pyyhkeen jos menen yökylään. Ja lasten ystävät tulevat myös useimmiten oman peiton, tyynyn ja pyyhkeen kera kyläilemään niin ei tule sitten turhaa lakanoiden pesua yhden yön nukkumisen takia.
Ihanaa, että teillä toimii homma noin! Joku sanoikin minulle, että hänkin aina oikein pyytää, että vieraat toisivat omat lakanat mukanaan, niin ei tarvitse pyykätä niitä. 😀
Mua kiinnostaisi kovasti sun ajatukset introverttiyden ja somen yhdistämisestä. Lähinnä se, että mun olis introverttinä tosi vaikea ajatella että kertoisin mun asioita sadoille ihmisille päivittäin. Se olis sama asia kun tavata ihmisiä liikaa 😀 Ajatteletko että jos et olis somen/blogin kautta yhteydessä niin paljon ihmisiin, niin sitten kaipaisit enemmän live-seuraa ja ystäviä? Millaista olisi olla ilman somea? Kiinnostaa sun ajatukset tästä introverttiyden näkökulmasta. Tavallaanhan siinä saa sosiaalisuuden parhaat puolet kun voi vain antaa itsestään niin paljon kun haluaa ja some on ns. ystävä jolle kertoa asioita. Vai? 🙂
Mielekiintoinen aihe! 🙂
Minä en osaa nähdä introvertteja yhdistävänä asiana oikein muuta kuin sen, että sosiaalisuus vie energiaa. Muu on sitten enemmän minusta sitä omaa persoonaa, eli siitä kiinni, minkä verran kokee haluavansa muille jakaa. Toiset ihmiset tykkää kertoa asioistaan ja toiset ei, mutta en osaa itse liittää siihen mitään introverttiuteen tai ekstroverttiuteen liittyvää. 🙂
Itse tykkään somesta, sillä se täyttää helposti sen yhden ihmisen perustarpeista, eli tulla kuulluksi. Saan ylläpitää sitä omilla ehdoillani, päivittää silloin kun tuntuu hyvältä ja vaihtaa ajatuksia sen kautta sen verran kuin tuntuu sopivalta. Kaikin puolin se siis tuntuu minulle täydelliseltä. 🙂
Voi ei..vähän asian vierestä mutta meillä on 6 settiä petivaatteita/nokka. En henno luopua yhdestäkään. Ja kuvittelen olevani jonkun sortin minimalisti…Ongelma ratkeaa kun muksut muuttavat kotoa ja vievät mukanansa…toivottavasti. Todennäköisesti eivät huoli ja ostavat oman makunsa mukaiset. Niin tein aikanaan itsekin..
En usko, että lakanasettien määrä ratkaisee siinä, onko minimalistinen vai ei. Jos tuntuu, että ne ovat tärkeitä ja ne haluaa omistaa, niin miksipä ei. 🙂
En ole edes tullut ajatelleeksi, että voisi olisi vain yksi lakanasetti. Kaipa se tosiaan ehtii kuivua, jos aamulla pesee pesutuvassa.
Teillä ei taida olla kirjojakaan? Yökylässä on usein hauskinta lukea jotain sellaista, mihin ei muuten tulisi tartuttua, mutta kyllähän kirjat keräävät pölyä.
Tykkään eniten e-kirjoista ja äänikirjoista, sillä en ole kovin sosiaalinen tyyppi ja kirjahylly kotona tarkoittaisi, että valikoima kirjoja seisoisi vain meitä varten tyhjänpanttina kodissamme. Suosin fyysisten kirjojenkin kanssa jakamiseen perustuvaa ajatusta, eli mieluiten tosiaan kirjastoa. 🙂
Lapsiperheessä on pakko olla useammat lakanat ja pyyhkeet. Esimerkiksi oksennustauti / ripuli iskee aina yöllä ja yllättäen. Pyyhkeitä tarvitaan sängyn vuoraamiseen ja silti lakanoitakin kuluu. Likaiset laitetaan kyllä heti pesuun ja kuivausrumpuun (jos jaksaa yöllä kaapia iltapalan rippeet niistä ensin pois). Uudet likaantuu keskimäärin puolen tunnin välein, joten ne ei ehdi puhtaaksi. En myöskään halua itse valvoa vati kädessä sängyn vieressä koko yötä, enkä halua sairasta lasta laittaa vessan lattialle nukkumaan.
Ihanaa, että tästä tuli nyt lakanakeskustelu, vaikka ne olivat vain esimerkki tavarasta, jota meillä ei tarvita kuin yhdet. 😀
Ei vaan, vakavasti puhuttaessa tosiaan lapsiperheessä on eri tilanne. Ylipäätään aina on toki hyvä muistaa, että jokaisella on täysin eri elämäntilanne ja vertailu on siksi täysin turhaa. Toisille riittää yhdet lakanat, toisille taas ei millään. 🙂
Hei. Tämä ei liity juuri postauksen aiheeseen, mutta pohdin onko jotain erityistä huomioitavaa kosmetiikkatuotteesta ärsytys-/ allergiareaktion saaneen ihon hoidossa? Viime keväänä käytin Ordinaryn salisyylihappokuorintaa hyvällä menestyksellä. Aivan yllättäen iho rupesikin ärtymään siitä ja lopetin käytön. Nyt puolen vuoden jälkeen päätin kokeilla uudestaan ja kasvojen iho lehahti kauttaaltaan täyteen kutisevaa, kiristävää ja punoittavaa ihottumaa. Ko. kuorinta lensi samantien roskiin, mutta mitenhän tässä tilanteessa hoitaisin ihoani kaikkein viisaimmin?
Itse sanoisin, että voi olla hyvä kirjoittaa itselleen ylös sen tuotteen ainesosaluettelo, joka reaktion aiheutti. Koska kosmetiikkatuote koostuu useista ainesosista, ei sen perusteella osaa tietenkään vielä sanoa, mikä nimenomainen ainesosa reaktion aiheutti (eli vähän kuin yrittäisi buffet-pöydässä syönnin jälkeen nimetä, mikä nimenomainen ruoka aiheutti ihottumaa), mutta jos reaktio toistuu jonkun toisen tuotteen kohdalla, voi INCI-listoja jälleen verrata ja katsoa, löytyisikö yhteisiä nimittäjiä.
Tuossa toki herkistävä aine voi olla tuo BHA-happo, joka ei jostain syystä sovi ihollesi, mutta mahdotonta tosiaan sanoa. :/ Tarkistan vielä, että tarkoitatko nyt sitä 2% salisyylihappoa sisältävää hoitotiivistettä vai sitä vahvempaa, AHA- ja BHA-happoja sisältävää kuorintaa?
Jos uudet reaktiot huolestuttavat, voi olla hyvä kokeilla uutta tuotteita aina varovasti ensin esimerkiksi kyynärtaipeeseen tai vain pienelle alueelle kasvojen ihoa, jotta voi varmistaa, että se sopii iholle.
Toivotaan kuitenkin, ettei mikään tuote uusisi vastaavaa reaktiota. Ne ovat aina niin kurjia. :/
Ei nyt liity tähän itse postaukseen mutta sun blogiin ylipäänsä! Oot Virve tehnyt musta puoli-minimalismin. Oot paljon mun ajatuksissa kauppaostoksilla ja kun oon alennusmyynneissä pyörimässä niin pieni Virve istuu mun olkapäällä ja kysyy että ”onko tuo polyesteripaita joka kestää käyttöä neljä pesua todella se, mikä tekee sut onnelliseksi. Jos on, go for it, mutta ootko nyt ihan varma!” Ja aika suurella todennäköisyydellä kävelen ulos liikkeistä, ostamatta yhtään mitään! Oon myös alkanut sun postausten myötä huomioimaan, mikä tekee mut onnelliseksi eri elämän alueilla. Esim huomaan että se ihana neonpinkki statement takki mitä palavasti halusin, ei oikeastaan oo semmonen vaate minkä valitsisin aamulla töihin päälle, eikä se kyllä sovi juhliinkaan. Oikeasti tarvitsin pitkän mustan helpon villakangastakin, joka käy kaikkiin tilaisuuksiin, ostin sen ainoaksi talvitakiksi ja lupasin itselleni että jos vielä kuukauden päästä kaipaan sitä statement takkia, niin saan ostaa sen. En kaivannut. Olenkin muuttanut pikkuhiljaa vuosien aikana vaatetusta siihen suuntaan, että kaikki vaatteet toimisi kaiken kanssa, työvaatteita voi käyttää juhlavaatteina eri alaosan kanssa yms. Ehkä tärkeimpänä, minua ei enää HÄVETÄ kun sanon, että meillä ei ole jotain materiaa mitä yleensä ihmisillä on. Esim ei ollut riittävästi lautasia juhliin kaikille, niin käytetään kertakäyttö tai lainalautasia. Olen jopa nykyään vähän ylpeä tästä, kun äitini toteaa että ”sinulla ei ole juhla-astiastoa” ja totean takaisin, että miksi säästäisin minut onnelliseksi tekevät marimekon astiat juhlaa varten kun voin nauttia niistä joka päivä. Että kiitos 🙂
Ihan mahtavaa kuulla, että olet saanut inspiraatiota ostopäätösten pohtimiseen! <3
Ja aivan mahtavaa tuo minkä sanoit, ettei hävetä sanoa, jos ei ole jotain yleistä juttua! Juurikin tämän postauksen aiheesta eri somekanavissa keskustelua käydessä olen miettinyt, kuinka hassua nykyään on, että monia hävettää enemmän pyytää jotain tavaraa lainaksi, vaikka sille ei olisikaan itsellään normaalisti käyttöä kuin reippaasti kertoa, että ostaa kotiin kaiken mahdollisen luonnonvaroja vain siksi kuluttaen, että ei vain tarvitse kysellä muilta. Itseäni hävettäisi enemmän myöntää, että ostan kotiin tavaroita, joita käytän korkeintaan parin vuoden välein. 😀
Nyt kun lutikkaongelma on niin pinnalla, en lainaisi muualta meidän vieraiden käyttöön mitään sänkyyn liittyvää (lakanoita, tyynyjä, tyynyliinoja, peittoja tai patjoja), pyyhkeitä tai muita tekstiilejä enkä myöskään huonekaluja, joissa on mitään kangasta tai pehmusteita. Ihan liian suuri riski.
Koko ajatus ludeongelmasta on sen verran kuvottava, että ihan mielelläni varastoin meillä ylimääräisiä petivaatteita ja pyyhkeitä, enkä pyydä vieraita tuomaan mitään mukanaan. Muutama hyllyllinen sinne tai tänne ei haittaa yhtään eikä ylimääräinen pyykki. Pidän siitä, että tiedän petivaatteiden – täkkejä ja tyynyjä myöten – olevan pesty reippaassa kuumuudessa ja pitkillä ohjelmilla. Meille ei edes hankita petivaatteita tai muita kodin tekstiileitä, joita ei voi pestä vähintään 60 asteessa.
Lutikat ovat lähteneet leviämään, kun ihmiset ottavat roskalavoilta tai ostavat kierrätyskeskuksista huonekaluja ja patjoja, jotka ovat luteiden saastuttamia. Luteita kulkeutuu maahan myös reissuilta eli matkatavaroiden mukana, jopa viiden tähden hotelleista. Inhottava ja koko ajan paheneva ongelma ja luteet ovat vielä niin sitkeitä pirulaisia, etteivät ne niin vain kuole. Huolellinen ennaltaehkäisy on ainoa tapa yrittää välttää niitä. Vanhemmat naiset tietävät kaiken tästä, kysykää vaikka yli 70-vuotiailta mummeleilta 🙂
Ps. Tuoreehko postauksesi silmänympärysten hoidosta on kadonnut.
Ihanaa, että tästä tulikin nyt petivaatekeskustelu. 😀 Ymmärrän kyllä täysin tuon lutikkapuolen ja kurjaa, että sitä on näkynyt Suomen mediassakin viimeaikoina enemmän. :/ (Tai siis ei kurjaa, että on näkynyt mediassa, vaan kurjaa, että on ollut ongelma.)
Toivottavasti kuitenkin moni silti voi ystävien kesken lainailla muita tavaroita, jotta jokaisen ei tarvitse ostaa kaikkea harvoin käyttämäänsä kotiinsa vain parin käyttökerran vuoksi. 🙂
Tuo postaus oli itseasiassa vanhan postauksen nosto. Nostelen välillä etusivulle sopivia vanhoja postauksia, jos sinä päivänä ei ole tullut mitään uutta. Postaus löytyy täältä: https://www.virvefredman.com/ostolakossa/mita-tuotteita-silmanymparyksilla-voi-kayttaa-mita-ainesosia-kannattaa-valtella/
Minullakin lainaamishalun raja menee lakanoiden yms. kohdalla. Koen kuten joku muukin kommentoija, että ne ovat henkilökohtaisia. Toisaalta rajani menee mahdollisissa ongelmissa. Tarkoitan, että jos naapuri rikkoo minulta lainaamansa kahvikupin, on aika selvää, että hän myös sen korvaa, vaikkei olisi asiasta etukäteen sovittu. Useimmat ajattelevat varmasti näin. Entäs lakana, jos sitä ei riko, mutta esim. tahrii niin, ettei pesussakaan lähde? Kuuluuko se korvata ja mikä on sopiva korvaus? Haluaako lainaaja ostaa uuden, kun samalla rahalla olisi voinut ostaa itselleen sen uuden lakanan alunperinkin? Kehtaako omistaja pyytää korvausta pinttyneen tahriintuneesta lakanastaan, vai joutuuko nukkumaan toisten tahroissa? Tätä en ole kokenut, koska tuttavapiirissämme ei ole kyselty lakanoita lainaan puolin eikä toisin. Mutta esim. kirjoja olen lainannut kaverille ja saanut ne kahvi- tms. tahraisina takaisin. Ei kirjan sisältö pilaantunut, mutta esineen kunto kuitenkin heikentyi. Asiasta ei koskaan puhuttu, mitään korvausta tahriintuneesta kirjasta en saanut enkä itse kehdannut pyytää. Mutta opin, etten lainaile kirjojakaan kovin helposti. Niin hassua kuin se onkin. Rajani siis menee tavaroissa, joiden tarvittaessa korvaaminen on ”itsestäänselvää”. Toisaalta kovin kalliitakaan tavaroita en mielelläni ottaisi/antaisi lainaan. Niiden korjaaminen tai korvaaminen voi olla kallista. Ja kuitenkin laina on helposti vähän kuin velka, ”veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa”.
Olen innostunut pyrkimään kohti kohtuullisempaa elämäntapaa pitkälti kirjoitustesi ansiosta, vaikka minimalismista meidän taloudessamme on turha vielä aikoihin puhua (määriteltiin se miten tahansa). Silti kaapeissani pysyy aina niin paljon liinavaatteitakin, että voin yökylään ottaa omat, kuten myös meille tulevat tuovat omat tullessaan. Se on ollut toimiva ratkaisu kaikille. Samalla se ”tasoittaa vierailun kustannuksia”, kun isäntäväki kuitenkin tarjoaa ruoat ja juomat, saunomiset yms., niin eivät joudu vielä pyykkäämään vieraiden jäljiltä lakanoitakin.
Tosi mielenkiintoisia ajatuksia, kiitos kun jaoit! <3
Huh onpa ikavan kuuloisia ihmisia taalla kommentoinut 😀 En ajatellutkaan etta lainaaminen on noin monimutkaista. En kylla ole asunut Suomessa kymmeneen vuoteen, mutta kesalla isoihin juhliin lainasimme naapureilta ja tutuilta vaikka mita. Kyse olikin tosin kylayhteisosta, ehka tassa on jokin kyla/kaupunki jako? Nykyisessa asuinmaassani Britanniassa meilla on tosin mukava naapuriyhteiso, jonka FB ryhmassa kysellaan lainaan milloin tyokaluja, tikkaita tai latureita, mita ikina tarviikaan.. Olemme itsekin pyytaneet lainaan tikkaita pariin otteeseen. Miksi ostaa monet kun jollain kuitenkin on varmasti jo.
Minäkään en tosiaan ollut ajatellut, että se olisi, mutta toisaalta sitä on ilmeisesti itse aina ollut onnekas, kun lähipiirissä on ihmisiä, joiden kanssa hommat sujuvat helposti eikä tarvitse huolehtia, että tavaroille kävisi jotain tai tulisivat huonossa kunnossa takaisin. Tuollainen kuvailemasi naapurusto on kyllä ihana! 🙂
Työkaluja (kaikkia vähän isompia ja sähkökäyttöisiä) tulee lainattua paljon mieheni perheen kanssa puolin ja toisin.
Mä voisin omia tavaroitani lainata muille paljonkin, mutta täytyisi olla 110% luotto siihen, että ne tulee ehjänä takaisin. Nuorena tuli cd-levyjä lainattua kavereiden kesken ja liian monta kertaa omat levyt palautuivat naarmuisina takaisin.
Omaisuuden kunnioittaminen on omaan pääkoppaan iskostunut jo lapsuudenkodissa, enkä voi sietää jos joku ei sitä kunnioitusta omaa.
Työkalut tosiaankin ovat minusta sellainen helppo juttu lainailla, kun joillakin voi olla niille käyttöä niin paljon, että kannattaa hankkia oma ja joku toinen taas käyttää jotain kerran pariin vuoteen jos sitäkään.
Tuo on kyllä tosiaan hurjaa, että jotkut voivat kohdella toisilta lainattua omaisuutta huonosti vielä aikuisinakin. Jotenkin se oma olettamus on, että jos joku kerran voi jotain lainata, palautetaan se vähintään yhtä hyvässä kunnossa takaisin ja mielellään sitten vielä jonkun bonuksen kanssa (eli vaikka alkuperäistä puhtaampana tai kahvin, suklaan yms. lainaajalle varmasti mieleen olevan hyödykkeen kanssa). 🙂