*Sis. mainoslinkin
Kun puhutaan kosmetiikasta, kiinnostavat minua tietysti itse tuotteet ja niiden ominaisuudet, mutta täytyy myöntää, että koen kaikkein kiehtovimmaksi kuulla tarinoita tuotemerkkien takaa.
Niiden kautta voin innostua tuotemerkistä aivan uudella tavalla ja vakuuttua siitä, että sen tuotteet edustavat sitä, mistä itsekin pidän tai saavat minut todella vakuuttuneeksi, että tuotemerkki tietää, mistä puhuu ja osaa asiansa.
Yksi tällainen tuotemerkki on Cloud Nine, jonka The Touch -muotoiluraudan fani olen ollut jo useita vuosia.
Näen ja kuulen jatkuvasti kysymyksiä siitä, kumpi muotoilurauta kannattaa ostaa: jo pitkään markkinoilla ollut ghd vai sen hieman uudempi haastaja Cloud Nine.
Minulla on asiaan todella selvä mielipide, johon on vaikuttanut paitsi omat käyttökokemukset, mutta myös tarinat tuotemerkkien takana.
Cloud Ninen ja ghd:n takana on sama mies
Mielenkiintoista on nimittäin se, että molempien merkkien takana on nimittäin sama mies, Robert Powls. Brittiläinen, pitkän linjan hiusalan ammattilainen on todella lahjakas parturikampaaja.
Hän opiskeli ammattiin Lontoossa kuuluisassa Bond Streetin Vidal Sassoon -kampaamossa ja päätyi sinne töihin. Robert haaveili omasta salongista ja perusti sellaisen.
Hänen osaamisensa tunnettiin ja maineen kiirimisen myötä hänen salonkinsa päätyi jopa Voguen sivuille.
Kampaamojen ketju laajeni kolmeen ja henkilökunnan määrä kasvoi sataan.
25 vuoden kampaajana työskentelyn jälkeen Robertin oli kuitenkin pakko lopettaa työnsä, sillä hän allergisoitui useille ainesosille.
Hän siirtyi vastaamaan tuotteiden jakelusta ja keskittyi liiketoimintaan.
Eteläkorealaisesta muotoiluraudasta tuli hitti
Käänteen tekevä hetki syntyi, kun Robertin tuttu esitteli hänelle Etelä-Koreassa valmistetun muotoiluraudan ja kysyi hänen mielipidettään siitä ammattilaisen näkökulmasta.
Robert tajusi välittömästi, että markkinoilta puuttui laadukas, ammattilaistenkin käyttöön sopiva muotoilurauta. Hän puhui mukaan yhtiökumppanit ja ghd (good hair day) syntyi.
Vaikka heitä jännitti aluksi, kuinka hieman arvokkaampi muotoilurauta otetaan vastaan, tuli siitä nopeasti hitti ja sen maine kantautui kaikkialle.
Sekä ammattilaiset että tavalliset kuluttajat rakastuivat arvokkaisiin, mutta loistavaa laatua oleviin rautoihin ja 2000-luvun alku oli niiden kulta-aikaa.
Yrityksen toisena vuotena sen liikevaihto oli jo 12 miljoonaa puntaa ja sen jälkeen jo 37 miljoonaa puntaa.
Business kukoisti ja kauppa kävi, mutta vuonna 2006 Robert ja hänen yhtiökumppaninsa kuitenkin jättivät firman.
He saivat yritysoston yhteydessä muhkean tukun rahaa ja diiliin kuului kolmen vuoden kielto toimia kilpailijana alalla, sillä he tunsivat ghd-laitteet läpikotaisin.
Pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt Robert vietti ajan Ranskassa uudesta jahdistaan nauttien ja kokeillen eläköitymistä.
Vuonna 2009 hän palasi kuitenkin takaisin muotoilulaitteiden pariin ja perusti Cloud Nine -brändin yhdessä lapsipuoliensa kanssa, jotka olivat myös työskennelleet ghd:llä hänen kanssaan.
Hän halusi palata tekemään töitä laadukkaiden, Etelä-Koreassa valmistettujen muotoilurautojen parissa ja kehitti erityisesti kuluttajakäyttöön suunnitellun, ainutlaatuisen raudan, jonka lämpötilaa voisi vaihtaa levyjä yhteen napauttamalla.
Omia kokemuksia Cloud Nine- ja ghd-raudoista
Ostin oman ghd-rautani muistaakseni vuonna 2005 ja se oli loistava. Sittemmin kuitenkin luovuin siitä ja tilalle tuli muita rautoja.
Kolmisen vuotta sitten sain töiden kautta ensimmäisen Cloud Nine -rautani halutessani selvittää, miksi niitä kehutaan niin paljon ja ihastuin välittömästi.
Cloud Nine The Touch Iron oli aivan loistava rauta, sillä se suoristi, taivutti ja kiharsi hiukseni hetkessä.
Vakuutuin raudasta välittömästi ja kehuin sitä jokaiselle.
Rauta oli ehtinyt olla minulle käytössä muistaakseni parisen vuotta kun huomasin tehneeni sille jotakin eikä se enää liukunut hiuksissani yhtä hyvin kuin ennen.
Veikkaan, että olin käristänyt sen levyihin kiinni jotakin muotoilutuotetta.
Sen sijaan, että olisin selvitellyt, kuinka elvytän rautani, päätin hankkia kokeeksi uuden raudan, sillä ghd V -raudan sai sopivasti Black Friday -tarjouksena erittäin halvalla.
ghd V liukui hiuksissa loistavasti, sillä sai muotoiltua hiukset hyvin ja olin siihen hyvin tyytyväinen – jopa niin tyytyväinen, että laitoin Cloud Nine -rautani eteenpäin asiaa sen kummemmin ajattelematta.
Käytin ghd-rautaani reilun vuoden melko aktiivisesti ja pidin siitä.
Lue lisää: Testissä Cloud Nine -muotoilurauta
Sitten aloin muistella Cloud Nine -rautaani ja lainasin sen töistä kotiin verratakseni niitä. Täytyy sanoa, että kun otin Cloud Nine -raudan käteen ensimmäistä kertaa teki minun mieli parkua – miksi olin ikinä vaihtanut sen ghd-rautaan?
Cloud Nine -raudat on tehty ammattilaista ajatellen.
Myös ghd-raudat ovat laajasti ammattikäytössä, mutta nykyään ne ovat erittäin vahvasti myös kuluttajien juttu.
Suurin ero, jonka raudoissa voikin havaita tulee ilmi heti kun ne ottaa käteen.
Vaikka olinkin ollut tyytyväinen ghd-rautaani voin rehellisesti sanoa, että se tuntui ihan lelulta, kun toisessa kädessä oli Cloud Nine.
Valmistusmaa kertoo raudan laadusta: made in China vai Korea?
Yksi selitys sille on varmasti se, että Cloud Nine tehdään korkean teknologian maassa Etelä-Koreassa ja siinä satsataan laatuun kaikella tapaa.
Etelä-Korea tunnetaan paitsi maana, jossa tuotetaan laadukasta kosmetiikkaa, mutta myös laadukkaiden muotoilulaitteiden kotimaana.
Cloud Nine maksaa, mutta toisaalta en muista kuulleeni yhdestäkään reklamaatiosta ja kun kysyin niistä merkin maahantuojalta, kertoivat hekin, että niitä tulee tuskin koskaan.
Ghd tehtiin alun perin Etelä-Koreassa, mutta kuten laitteen tiedoista näkyy, tehdään se nykyään Kiinassa.
Se on ollut minulla hyvä, mutta kun esimerkiksi heilutan rautoja, tunnen ja erityisesti kuulen eron.
Ghd ei ole yhtä tukevaa tekoa ja voin kuulla, että sen sisällä helisee hieman.
Monet ovat varmasti myös kuulleet, ettei ghd-rautojen reklamaatioiden määrä ole todellakaan nykyään niin alhaisella tasolla kuin sen kilpailijalla.
Erot rautojen käytössä
Yksi selkeä ero raudoissa on myös niiden lämpöasetus.
Ghd-laitteissa ei voi itse säätää lämpötilaa, eli laite on automaattisesti ”hiustenmuotoilulle optimaalisessa lämpötilassa”, joka on perusmalleissa 185 astetta.
(Arvokkaampi Platinum+ kuulemma säätää lämpötilaa muotoilun aikana hiuksille jatkuvasti sopivaksi mittaamalla käsiteltävien hiusten ja hiusosioiden paksuutta.)
Cloud Nine -laitteissa käyttäjä voi sitten itse päättää, millaisella lämmöllä hiukset haluaa käsitellä.
Minun käyttämässäni, nimenomaan helppoon kuluttajakäyttöön suunnitellussa Cloud Nine The Touch -raudassa on kaksi lämpötila-asetusta (165 C ja 195 C), joiden välillä kuluttajan on helppo valita.
Useimmille suomalaisille riittä jo 165 asteen lämpötila ja itsekin käytän sitä eniten.
Ghd V ja ghd IV ovat hinnoiltaan suurinpiirtein saman verran kuin kuluttajakäyttöön suunniteltu Cloud Nine The Touch ja jos minulta kysytään, suosittelen aivan ehdottomasti valitsemaan Cloud Nine -raudan.
Minulla ei ole huonoja omakohtaisia kokemuksia ghd-raudoista ja käytän tälläkin hetkellä omaani, mutta rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että Cloud Nine on laadukkaampi ja siihen on paljon kannattavampaa sijoittaa.
Se on korealaista laatua, tehty kestämään ja tuntuu kädessä tukevalta.
Saatavilla on myös ammattikäyttöön kehitetty Cloud Nine Original, jossa on vielä useampia lämpötila-asetuksia.
Molemmissa laitteissa on 3 metriä pitkä johto, joka on tehty sekä kiertymään tyvestään hiusten muotoilun helpottamiseksi, mutta ennen kaikkea kestämään.
Parkaisin kauhusta, kun Cloud Ninen maahantuoja kiskaisi todella napakalla vedolla laitteen johtoa sen tyvestä ja olin varma, että nyt laite hajosi.
Todellisuudessa hän vain halusi näyttää, että johto on tehty kestämään ongelmitta sen, että se jää kampaamossa ties minkä alle eikä hajoa, vaikka siihen siksi kohdistuisi kovakin riuhtaisu.
Olin aika ällikällä lyöty!
Cloud Nine satsaa laatuun, ghd myyntivolyymiin
Minusta Cloud Nine -merkissä on erityisen mielenkiintoista se, kuinka se oikeasti haluaa keskittyä tekemään laatua eikä vain tavoittele yhtiön arvon kasvattamista ja suunnittele sitten myyntiä.
Robert Powls onkin todennut, että hän tekee työtään, koska hänellä on intohimoa ja hän nauttii siitä eikä hän tavoittele yrityksen myyntiä.
Hän haluaa keskittyä Cloud Ninen laatuun ja brändin rakentamiseen eikä koe, että kyse on myyntivolyymeista – onhan hän tehnyt homman jo kerran.
Tämän vuoksi Cloud Nine -tuotteita ei esimerkiksi tehdä myyntiä edistävissä kausiväreissä, kuten ghd-rautoja, vaan kaikki laitteet ovat aina mustia.
Kun laite sitäpaitsi on laadukas, ei sellaista tarvitse ostaa kuin kerran.
(Cloud Nine Original -raudan nimi on muuten hieman kuittaileva. Sillä on haluttu korostaa, että rauta on sitä alkuperäistä eteläkorealaista laatua, jota Rober Powel aikoinaan ghd:n perustaessaan oli lähenyt hakeaan. Siinä missä ghd siirtyi käyttämään kiinalaista valmistajaa, valmistaa Cloud Nine rautansa edelleen silla samalla eteläkorealaisella valmistajalla, joka alunperin valmisti ghd:n muotoilulaitteet.)
Suomalaiset suosivat Cloud Nine -rautoja
En ole ainoa, joka on huomannut Cloud Nine -rautojen ylivertaisuuden ja kävinkin asiasta hauskaa keskustelua niiden maahantuojan kanssa.
On selvää, että ghd on ykkönen lähes kaikilla markkinoilla, sillä ghd-raudoilla on vahva maine.
Suomessa tilanne on kuitenkin täysin toinen. Ihan konkreettisesti ghd:n ja Cloud Ninen markkinaosuuksia ei toki voi verrata, sillä ghd:llä on paljon laajempi jakeluverkosto kun taas Cloud Nine satsaa muutamiin jälleenmyyjiin.
Kun kuitenkin katsoin meiltä töistä ihan kivasti myyvän ghd:n myyntilukuja minua suorastaan nauratti, sillä niistä kävi hyvin selkeästi selväksi se, että suomalaiset ovat nykyään Cloud Nine -kansaa.
Vaikka laskin viime vuoden ajalta yhteen viiden myydyimmän ghd-muotoilulaitteen myynnit (mukaanlukien jopa huikeat Black Friday -tarjoukset), oli niitä myyty yhteensä huomattavasti vähemmän kuin suomalaisten rakastamaa Cloud Nine The Touch -muotoilurautaa.
Ihan uskomatonta!
Merkin maahantuoja tietää, millaiselta vertailevat luvut näyttävät tavallisesti sekä esimerkiksi sen, että Ruotsissa Cloud Nine -rautoja ei ole löydetty ollenkaan samalla tavalla, joten he olivat aivan ihmeissään siitä, kuinka hulluina suomalaiset ovat rautaan.
Myönnän, että tunsin ylpeyttä voidessani kertoa, että suomalaiset satsaavat todella mielellään laatuun ja kun sana laadusta leviää, priorisoivat suomalaiset sen tärkeyden ehdottomasti.
Ruotsalaisille merkitsee enemmän brändin trendikkyys, meille laatu.
Minusta on ollut mukavaa lukea myös muiden bloggaajien ajatuksia Cloud Nine -raudoista.
Tuntuu, että jokainen rautaan sijoittaut on kokenut saaneensa rahoilleen vastinetta enkä muista lukeneeni yhtäkään Cloud Nine -tuote-esittelyä, jossa rauta olisi haukuttu.
Esimerkiksi täältä löytyy Wasting Lifestyle -blogin Emman esittely hänen ostamastaan raudasta.
Haluan kuitenkin korostaa, että oma ghd-rautani on toiminut ongelmitta eikä minulla ole siitä pahaa sanottavaa, eli tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni siitä, kumpaa rautaa itse suosittelisin ostopäätöstä tehdessä niiden faktojen pohjalta, jotka minulla on.
Jos siis olette suunnitelleet uuden muotoiluraudan ostoa, niin suosittelen ehdottomasti Cloud Ninea.
Tällä hetkellä Cloud Nine The Touch -muotoiluraudan saa edullisimmin *Cocopandan verkkokaupasta täältä.
Saatavilla on myös nimenomaan salonkikäyttöön suunniteltu, useammalla lämpötila-asetuksella varustettu Cloud Nine The Original Iron -rauta, jota olen vertaillut The Touch -rautaan tässä blogipostauksessani.
Onko teillä kokemuksia Cloud Nine -muotoiluraudoista?
Edit. En ole itse kokeillut ghd:n arvokkainta mallia, joka kulkee nimellä Platinum+, mutta olen ymmärtänyt sen olevan muita ghd-rautoja vielä parempi. Harmikseni en voi siis verrata Cloud Nine -rautoja siihen.
Lue myös:
Edelleen lemppari: Cloud Nine The Touch -muotoilurauta
Luonnollinen kuivuminen vaurioittaa hiuksia föönausta enemmän
Kun leikkasin pitkät hiukset lyhyeksi (n. leukalinjaan), kampaaja suositteli hankkimaan kunnon suoristusraudan. Mulla oli vain kamalia kokemuksia parin kympin leluista, enkä siksi ollut kovin innokas hankintaan. Muistin kuitenkin sinun blogikirjoituksesi C9 Touchista ja luin sen uudelleen. Päätin ostaa raudan ja wau! Se on ihana! En vaihtaisi mihinkään <3
Ihan mahtava kuulla! <3 En ole tosiaan kuullut raudasta mitään pahaa sanottavaa ja nyt itseäni harmittaa ihan hirveästi, että en tutkinut, millä voisin vanhan rautani putsata, vaan laitoin sen kiertoon ja hankin tilalle uteliaana kilpailijan raudan. No, tuli ainakin oman kokemuksen kautta todettua erot. 🙂
Minä olen yrittänyt putsailla vähintään viikon välein. Oli tuo sen verran kallis, että haluan sen kestävän pitkään.
Mietin muuten, että mitenköhän monen muun ostopäätökseen se sinun blogikirjoitus on vaikuttanut. Luulen, että sinun blogilla voi olla paljonkin vaikutusta suomalaisten ostoskäyttäytymiseen. Ainakin itse olen hankkinut aika monta (nyt lempparia) juttua, joista sinä olet tykännyt ja kirjoittanut 😀
On kyllä totta, että moni uskaltautui vihdoin hankkimaan Cloud Nine -raudan, kun kuuli vihdoin oikeita käyttökokemuksia siitä. 🙂 Sitä ennen moni varmasti harkitsi ostamista, mutta kun mistään ei oikein voinut lukea vertailuja, niin oli helpointa vain valita ghd. Nyt kun moni on uskaltanut hankkia Cloud Ninen ja sana siitä on levinnyt, voi kokemuksia lukea jo monesta paikasta, joten kynnys ostaa rauta on madaltunut entisestään. 🙂
Mun vanha rauta oli kampaamolaatuinen ja älyttömän hyvä. 6 vuoden jälkeen rauta ei enää liukunut nätisti. Sama juttu kuin sinulla, levyihin oli ajan saatossa jäänyt huolimattoman puhdistuksen takia tuotejäämiä, jotka olivat palaneet kiinni. Itse yritin puhdistaa raudan, mutta viimeinen epätoivoinen yritykseni tuhosi levyt lopullisesti. Uutta samanlaista rautaa ei enää saanut, niitä oli alun perinkin ollut myynnissä vain kampaamoissa. Luin sinun postauksia ja googlettelin muutenkin vähän. Pähkäsin ghd:n ja c9:n välillä. Lopulta intuitio ja Nude-blogin Erikan suositus johdattelivat hankkimaan c9 the original ironin. Minulle on tärkeää saada säätää lämpötila itse. Joulun aikoihin rauta maksoi Verkkokaupassa 120€. Olen ollut tosi tyytyväinen, mutta miettinyt aina välillä, millainen ghd olisi ollut. Siitä kun ei ole kokemuksia. Tämä postaus sai mut nyt kuitenkin tosi hyvälle mielelle. Vaikuttaa sille, että tein oikean hankinnan! Oli tosi kiva kuulla taustoista tarkemmin, ja nyt olen entistä tyytyväisempi ja varmempi hankinnastani. 🙂
Uskon, että todellakin teit oikean valinnan! Olisit varmasti ollut tyytyväinen myös ghd-rautaan, sillä se ei ole missään nimessä huono, mutta varsinkin kun on päässyt Cloud Nine Original-raudan makuun et varmasti enää vaihtaisi sitä pois. Veikkaan, että jos pääset kaupassa ottamaan ghd:n käteen huomaat jo siinä vaiheessa, että teit oikean päätöksen – minusta eron nimittäin todellakin tuntee. 🙂
Itse en oikeastaan käytä enää lainkaan suoristusrautaa, hiukseni ovat todella todella hennot sekä tarpeeksi suorat jo muutenkin. Mutta on ihanaa lukea täältä ja instastorystasi muiden kommentteja näille! On todella mukavaa että julkaiset niitäkin. Ainakin tiedän, että jos joskus koen tarpeelliseksi hankkia suoristusraudan, tiedän minkä valitsen!
Ps. Minusta olisi kiva jos tekisit samalla tavalla kuin meikeistäsi, uuden päivitetyn version ihonhoitorutiinistasi sekä käyttämistäsi tuotteista. Näiden kaltaisten postauksien avulla on helpompaa amatöörille (minulle) katsoa minkälaisia tuotteita lähtisi tilaamaan suuresta valikoimasta.
Hyvää kevättä ja älä stressaile liikaa!
Onko kokemuksia kuinka c9 toimii oikeasti kiharaan hiukseen? Itsellä nyt Gosha ja ghd ollut käytössä.
Olisi mukavaa kuulla kiharahiuksisten omia kommentteja! Anyone? 🙂
Piti ihan tarkistaa, omassa ghd:ssa on ”Made In Korea”. Mutta se onkin ollut minulla jo öööh kymmenen vuotta? Ainakin tosi lähelle sen 10v.
Hei, oletko käyttänyt cloud ninea ulkomailla? Kiinnostaisi tietää toimiiko suoristin esimerkiksi Yhdysvalloissa? Matkustan paljon ja olen harkinnut tämän ostoa.
Matkustelen aika paljon ja olen käyttänyt ulkomailla. Joissakin maissa toki voi vaatia adapterin pistokkeeseen, mutta aika samalla virralla laitteet ovat kaikkialla toimineet. Toki kannattaa tsekata, liittyykö kohdemaan sähkölaitteisiin jotain erityisiä juttuja. 🙂
Kiitos nopeasta vastauksesta, adapteri varmasti tarvitaankin monessa maassa ja se ihan ok. Mietinkin tuota verkkovirtaa ja lähinnä Yhdysvaltoja. Hiustenkuivaajani ei ole siellä toiminut mutta vanha suoristusrauta kyllä, mutta se sanoi nyt itsensä irti 😅😂. Ja olen hankkimassa uutta. .
-Heidi ☺️
Googlen perusteella ainakin kaikista Cloud Ninen raudoista (paitsi Microsta en ole varma) sanotaan, että niissä on ”universan voltage”. 🙂
Kiitos paljon 😊.
En itse löytänyt tuota tietoa mistään, ainoastaan matkasuoristajan tiedoissa luki että voi käyttää kaikkialla 😁.
Hyvää kesää!
Tässä pitkään olen empinyt uuden raudan hankintaa. Jappasen The touchin ja Originalin välillä.
Haluaisin kuulla mitäs tuumaatte näiden eroista ja lisäksi miten putsaatte suoristusrautanne levyt?
Minulla on tällä hetkellä käytössä Original, joka on tehty ammattikäyttöön ja jossa on siksi enemmän lämpötilan säätömahdollisuuksia. Rauta on loistava, mutta koska olen niin peruskäyttäjä, riittäisivät The Touchinkin muutamat lämpötilat minulle hyvin. 🙂
Kiitos vastauksesta. Samaa pohdin itsekin, että yleensä menee parilla lämpötilalla, joten olisiko useammasta vaihtoehdosta niin suurta hyötyä, että siitä kannattaisi maksaa. Harmi, ettei näitä rautoja näe kivijalkamyymälöissä, jotta voisi lähemmin tutkia ennen ostopäätöstä.
Täähän on kunnon Dr. Martens ja Solovair keissi all over again 😅
Hei
Kiitos tästä. Kiva oli löytää tällainen blogi ja perusteellinen teksti. Kuulostaa hienolta.
Onko laite vielä ajankohtainen vai onko tilalle tullut joku uusi ja parempi?
Tarkoitus päivittää usean vuoden vanha Remington johonkin kestävään ja maailmaan parhaaseen muotoilurautaan hinnasta ja laadusta tinkimättä. Sellainen joka kestää aikaa.
Hiukset olivat pitkät pitkään mutta nyt lyhyet/puolipitkät ja tarkoitus pikkuhiljaa kasvattaa takaisin. Kaipaan hiuksiini suoristusta ja super kauniita kiharoita mielellään hiusten kuntoa tuhoamatta. Nykyinen rautani jo takkuaa hiuksissa ja napitkin uupuu. 🙂