Miten olisivat karvaiset kynnet?
Sain blogini kautta kokeiluun minulle entuudestaan vieraan kynsilakkamerkin niin hassunhauskan tuottepaketin, ettei mitään rajaa.
ProNails ei ollut minulle entuudestaan tuttu lakkamerkki, mutta tämä jos joku oli tuotepaketti, jonka kanssa tutustuin siihen mielelläni.
En tiedä, olenko nyt auttamattomasti myöhässä tämän lokakuussa myyntiin tulleen kausituotteen kanssa ja saako näitä vielä, mutta en vain voinut olla esittelemättä sitä teille -sen verran hauska kun se kerran on!
Fluffs to Puff -setti pitää sisällään kaksi tuotetta: merkin mustan kynsilakan sekä pientä kuitua sisältävän purkin. Settejä on ollut saatavilla myös syvän sinisenä sekä viininpunaisena.
Ideana on, että kynnet lakataan ensin värilakalla ja päällystetään sen jälkeen mukana tulleella kuidulla samettisen näköisiksi.
Musta lakka oli itsessään minusta jo niin upea, että ensimmäisellä käyttökerralla päädyin lakkaamaan kynteni vain sillä jaksamatta aloittaa kuituleikkejä kuvitellen ne jotenkin haastaviksi. (Jos olisin tiennyt, kuinka helppo ja nopea juttu onkaan, olisin kyllä nukannut kynteni samantien.)
Voin muuten tähän väliin kehua itse kynsilakan laatua, sillä siinä oli loistava keskileveä sivellin ja hyvä peitto sekä upea kiilto ja hyvä kestävyys.
Lakkasin kynteni ensin yhdellä värilakkakerroksella, joka oli hyvin peittävä. Annoin kerroksen kuivua ja vedin varmuuden vuoksi päälle toisen ja kiinnitin nukat vasta toiseen lakkakerrokseen.
Tein itse homman kynsi kerrallaan eli lakkasin ensin kynnen sen jäädessä kosteaksi lakasta ja sirottelin sitten päälle kuituja. Sirottelin kuituja ensin suoraan purkista pitäen käsiteltävänä olevaa sormea pakkauksen tuotteille tarkoitetun muovikehikon päällä (sitä ovelasti hyödyntäen) ja keräten aina lopuksi toisen käden sormenpäähän ohimenneitä kuituja ja taputellen ne vielä lakkaan kiinni. Homma oli yllättävän helppoa ja nopeaa eikä yhtään niin sottaista kuin etukäteen luulin.
Lopputulos oli aluksi tämä. Käteni näyttivät siltä, kuin minulla olisi pientä ongelmaa mieshormonin tuotanno kanssa tai olisin vaihtoehtoisesti saanut juuri käsisiirrännäisen turkkilaiselta mieheltä.
Pyyhin ylimääräiset kuidut pois sormista ja lopputulos näytti tältä ja tuntui varsin hauskalta samettisen pinnan vuoksi. (Kuidut tulevat parhaiten esiin, kun ylivalotin kuvaa hieman.) Tällaiset kynnet ovat todella päheä juttu juhlakynsinä ja näissä vasta riittääkin tarinaa ja keskustelunavauksia!
En kuitenkaan osannut lopettaa juttua siihen, vaan halusin tietysti testata pintaa kaikella tavalla. Ensimmäinen oli käsienpesutesti. Mitäs sitten, kun nukat kastuisivat? Lähtisivätkö ne kokonaan pois tai menisikö pinta pilalle?
No ei, eivät lähteneet pois ja pintakin palasi kuivuttuaan takaisin samattiseksi. Myöskään yöllinen käsivoide ei sabotoinut kynsien pintaa täysin, mutta myönnettävää on, että samettinen pinta oli parhaimmillaan vain juuri sen illan ajan ja nukkaisuus hävisi kynsien pinnalta pikkuhiljaa seuraavan päivän iltaan ja sitä seuranneeseen aamuun mennessä.
Testasin myös mitä tapahtuu, jos sametin päälle laittaa päällyslakkaa. Pikkurillin kynnessä on pikakuivattajaa, jonka kanssa lakka tuntui enemmänkin vain tavalliselle röpelöiselle tekstuurilakalle. Peukaloon laitoin mattalakkaa, joka sekin vain sai aikaan röpelöisen mattaisen pinnan. Samettisen pehmeää lopputulosta havitellessa päällyslakka on siis syytä jättää pois.
Minusta tämä lakkaus oli aivan suunnattoman ihana ja hauska juttu ja aion kyllä vielä brassailla samettikynsilläni joissakin pippaloissa!
ProNailsin jälleenmyyjät löydät merkin kotisivuilta. Merkin yksittäiset kynsilakat maksavat n. 14 euroa tämän lakkasetin maksaessa n. 27 euroa.
Oletteko te kokeilleet ProNailsin lakkoja? Mitäs sanotte karvaisista kynsistä?
Näitä nukkakynsiä on tehty paljon myös arkartelukauppojen tarvikkeilla. Ystäväni teki jouluksi mahtavat joulupukkikynnet, jossa pukin parta oli valkoista nukkaa. Minä itse pidän kynsistä, jotka eivät ole liian kolmiulotteisia. Jään aina koristeista kiinni johonkin, kuten sukkahousuihin. Yhden illan jutuksi voisi olla kyllä kiva kokeilla nukkakynsiä. 🙂
Nämä on tosiaan jo vähän "menneen talven lumia" mutta ihan hauskoja välillä laittaa silti 🙂 Nyt on myös pakko antaa hieman satikutia, melko huonolaatuisia nämä kuvat! 🙁 Päänsärkyisenä oli tosi hankala hahmottaa ja tarkentaa epätarkkoihin kuviin. Onneksi kuvasi yleensä ovat ihan hyvälaatuisia 🙂 – Jossu
Kokokynnen nukkapinta on mulle aivan liian kreisiä, ehdton ei. Nukka sopii enemmän tehosteeksi, esim. Saara Sarvaksen blogissa oli joskus tutoriaali miten tehdään erilaisia eläin ym. hahmoja kynsille, siinä tehtiin siis pörröisiä eläimiä ja ärkkejä. Siihen nukka sopi hienosti, mutta tällaiset karvakynnet on vaan jotain liian outoa.
Nämä nukat ovat kyllä hauskoja. Itse kokeilin näitä ekan kerran joskus vuosi sitten. Omat nukkakynteni olivat vain vähän värikkäämpiä kuin nämä. Eiväthän ne kovin kauan kestä, mutta ovat tosi kivat sen ajan kun kestävät. Tässä on pari linkkiä omiin nukkakynsiini. Pitäisikin taas vaihteeksi nukata kyntensä. 🙂
http://cheer-me-up-nails.blogspot.fi/2013/03/nukkaiset-sopoliinit.html
http://cheer-me-up-nails.blogspot.fi/2013/07/hauskat-nukkasekoitukset-kynsilla.html
Mä en oikein ymmärrä, mikä noissa seteissä aina maksaa?! Se supernerokas pakkausdesing? Ymmärrän, että lakka maksaa 14e. Kyllä hyvät kynsilakat maksavat yli kympin. Mutta 27e setti? Tosta ei tosin käy ilmi, minkä kokoisia pullot ovat, mutta kynsilakka on yleensä max 15ml, joten ei tossa jauhepurkissakaan yli 20ml ole. Samettijauheet 5ml maksavat alle 2e ihan suomalaisissakin verkkokaupoissa!
Sillä koristelee kynnet jo monta kertaa ja pystyy valkkaamaan monta eri väriäkin halutessaan.
Microhelmet ovat myös tosi edullisia, mujtta kaviaari setit tosi kalliita, Why?
-Tiia
Ei kokemusta kyseiseltä merkiltä,mutta samettijauheita kyllä omistan.Tosin viel testaamatta =)
Itse raahasin noita nukkajauheita Edinburghista pari vuotta takaperin, itseltä löytyy petrolinsininen ja vaalenpunainen. Hauskojahan nuo on mutta ei ole kuin pari kertaa tullut käytettyä, ehkä näin kevään kunniaksi pitäisi taas koittaa. Niitä kynsiä on niin hankala olla silittelemättä kun on nukat pinnalla, on se niin pehmeä!:D
Hyh, musta noi on kauheita! Tulee vaan mieleen että märkään kynsilakkaan olisi tarttunut jotain nöyhtää.. Ehkä leopardikynsissä tms voisi toimia? Mutta ei tuollaisissa tavallisissa.. Hmm..
Tulee ihan mieleen ne parin vuoden takaiset ruohokynnet… heh!
Ei oo kokemusta just tuosta tuotteesta, mutta joskus tilasin ebaysta monen eri värisen nukan combon, ja se oli ihan jännä kokemus! Kerran oon tainnu jaksaa laittaa niitä…
Kivasti tarttuu tuommoiseen nukkapintaan kaikki taudinaiheuttajat…