*Sis. mainoslinkin
Kun aloin tutustua korealaiseen kosmetiikkaan tuntui minusta aluksi, että oli lähes mahdotonta löytää niin ravitsevaa silmänympärysvoidetta, mitä omat, helposti kuivuvat silmänaluseni kaipasivat.
Haluan paksuja, ravitsevia, tehokkaasti kosteuttavia ja ihoa hemmottelevilla aktiiviaineilla ladattuja tuhteja koostumuksia, mutta aluksi vaikutti, että saatavilla oli lähinnä kevyitä, ohuita ja virkistäviä versioita.
Otinkin lopulta oikein tehtäväkseni löytää parhaat kuivaa ihoa ravitsevat korealaiset silmänympärysvoiteet ja ilokseni voin kertoa löytäneeni niitä lopulta jopa yllättävän monta.
Perun siis kaikki ajatukseni siitä, ettei niitä muka löytyisi korealaisesta kosmetiikasta kovin helposti.
Yksi parhaita löytöjäni on ollut Missha Time Revolution Nutritious Eye Cream -silmänympärysvoide, jossa on minun makuuni aivan täydellisen täyteläinen ja ravitseva koostumus.
Silmänympärysvoide on periaatteessa tehty hieman iäkkäämmälle iholle, mutta kuten olen aiemminkin kertonut, ei ihonhoitotuotteiden valinnassa ole kyse iästä vaan ihon tarpeista.
Toisten silmänympärysiho voi hyvin ja kaipaa vähemmän hoitoa vielä viisikymppisenäkin ja toiset voivat kaivata tehokkaasti ravitsevia koostumuksia jo parikymppisenä kuten esimerkiksi allekirjoittanut on tarvinnut.
Misshan silmäynmpärysvoide on täytetty ihoa tehokkaasti hellivillä tehoaineilla, jotka todellakin hoitavat, ravitsevat ja kirkastavat ihoa.
Miedosti tuoksuvan silmänympärysvoiteen ainesosaluettelo on pitkä ja pullollaan erilaisia aineita, joten yksittäisten ainesosien pitoisuus ei tietenkään voi olla kovin korkea, mutta monet ainesosat voivat myös toimia parhaiten yhdessä, jolloin yksi plus yksi voikin olla kolme tai jopa neljä.
Ainesosalistalta voi bongata esimerkiksi runsaasti erilaisia kasviöljyjä ja uutteita, sekä muita tunnettuja ihoa pehmentäviä, kosteuttavia ja kirkastavia ainesosia.
Tykkään tuotteessa erityisesti myös sen kauniista lasipurkista, joka näyttää ja tuntuu ihanan arvokkaalta.
Korealaiset kosmetiikkatuotteet on usein pakattu muovipurkkeihin, jotka eivät välttämättä hengi ylellisyyttä, mutta tämä purkki tuntuu ja näyttää siltä, että kyseessä voisi olla vaikka Diorin tuote.
Erityisen loistavaa tässä silmänympärysvoiteessa on kaltaiselleni läträäjälle myös se, että purkissa on 25 ml tuotetta eikä vain 15 ml, kuten silmänympärysvoiteissa tavallisesti on.
Jos siis kaipaat syksyksi uutta silmänympärysvoidetta, jossa riittää tehoja kuivemmankin ihon tarpeisiin, niin suosittelen kokeilemaan tätä silmänympärysvoidetta.
Otin oma purkkini käyttöön alunperin jo viime talvena vähän ennen Thaimaan reissua, mutta laitoin sen sitten Thaimaan reissun ja kesän ajaksi syrjään, kunnes jälleen vähän aikaa sitten palasin käyttämään sitä onnellisena siitä, että muistin sen olemassaolon.
Missha Time Revolution Nutritious Eye Cream -silmänympärysvoiteen *myyjiä löytyy eBaysta täältä.
Mikä silmänympärysvoide teillä on tällä hetkellä käytössä?
Lue myös:
Mitä tehdä, kun silmänympärykset kuivuvat
5 vinkkiä silmänympärysjuonteiden ehkäisyyn
Loistava löytö: The Ordinary Caffeine Solution 5% + EGCG -silmänympärysseerumi
Tällä hetkellä löytyy kolme silmänympärysvoidetta: avene soothing eye contour cream, tarten maracuja C-brighter eye treatment ja dr. Hauschkan Regenerating eye cream…
Nuo kaikki kuulostavat kiinnostavilta ja erityisesti tuo Tarten tuote on mietityttänyt minua kovasti! 🙂
Yökäytössä mulla nyt Mizon snail repair eye cream myöskin 25ml lasipurtelissa, se on ollut kiva mutta tekisi mieli laittaa joku toinen ehkä rasvaisempi tuote vielä päälle. En oo vielä viitsinyt mutta aion kyllä kunhan löytyisi joku kiva.
Aamukäytössä tällähetkellä oriflamen optimals hydra perus eyecreme. Toimii päivisin.
Minäkin tykkään tuosta Mizonin silmänympärysvoiteesta ja se on yllättävän hyvin kostuttava, mutta samalla tavalla jotenkin vain tekisi mieli laittaa yöksi vähän rasvaisempaa sen päälle vielä. 🙂
Whamisaa, joka pian loppuu niin josko sitten kokeilis talveksi tätä 🙂
Whamisan silmänympärysvoide on kyllä loistava! Kosteuttaa hyvin, vaikka ei olekaan paksu ja rasvainen. 🙂
Etude Housen Moistfull Collagen -sarjan sy-voide loppui muutama viikko sitten – onneksi korealaismerkkien liikkeistä saa aina näytteitä mukaan, joten olen niillä pärjännyt tähän asti! Eilen ostin seuraajaksi uteliaisuuttani Innisfreen Orchid-sarjan sy-voiteen, vaikuttaa sekin oikein lupaavalta. Ja tämä Missha pitää myös kokeilla!
Kaikki nämä voiteet on muuten bongattu blogistasi, samoin kuin Louis Widmer, jota käytin ennen Korea-kosmetiikkaa. Olen siis ahkera lukija 😀
Vakiotuote on Dermosilin Q10, mutta sen loputtua on nyt koeajossa Pirkka Face Q10…! Hintaakin jälkimmäisellä vain hiukan yli 3 €. 🙂
Onko tiedossa, onko tätä Suomessa myynnissä? Cittareissa saman linjan kasvovoidetta jne., mutta lähimmästä myymästä en löytänyt tätä sy-voidetta harmikseni.
Ei valitettavasti ole varmaa tietoa, mutta epäilen, että ei ole. :/