Miksi rakastan nykyään syväpuhdistavaa shampoota

Hiusten vaalentumisen myötä olen löytänyt aivan uuden rakkaussuhteen syväpuhdistaviin shampoisiin. Käytin niitä ennenkin silloin tällöin ja varsinkin vaalennusprosessini aikana kokemieni erinäisten värikriisien vuoksi niistä tuli minulle äärimmäisen tärkeitä.

En kuitenkaan löytänyt niiden käytölle mitään kovin konkreettista syytä muuten kuin voidakseni ajatella, että ”puhdistetaan tällä nyt sitten, kun niin kerta neuvotaan pari kertaa kuussa tekemään”. Nykyään syväpuhdistavilla shampoilla on kuitenkin ihan erityinen paikka sydämessäni ja ihan syystäkin, sillä vaalea tukkani todellakin tarvitsee niitä pysyäkseen kirkkaan sävyisenä.

Viimeisin suosikkini on blogikokeiluun saamani Cutrinin uudistuneen hiustuotelinjan PUREISM Deep Cleansing Shampoo, joka todellakin ansaitsee kehunsa.

Shampoo puhdistaa hiukset tehokkaati irroittaen niistä niitä samentavat muotoilutuotteiden rippeet ja rasvaisuuden tuomatta hiustenpesuun kuitenkaan sitä mäntysuopamaista natisevan puhdasta tunnetta. Tahdon käyttää syväpuhdistavaa shampoota nykyään jopa viikottain, joten minulle on äärimmäisen tärkeää, että tuote tuntuu hellävaraiselta, mutta että se tekee silti silminnähden enemmän kuin tavallinen shampoo.

En ollut ennen hiusten vaalennusta ajatellutkaan, kuinka sameilta vaaleat hiukset voivat likaisina näyttää ja kuinka konreettisen eron syväpuhdistavalla tuotteella peseminen niille tuo. Toki jos hiuksia on värjätty niiden sävyä selkeästi taittavilla pigmenteillä, haluaa syväpuhdistavaa shampoota tietysti jossain määrin vältellä pitääkseen taiton mahdollisimman pitkään hiuksissa kauniina, mutta meille, jotka hakevat taittoa lähinnä vain hopeatuotteita hiustenpesun yhteydessä käyttäessä on syväpuhdistava shampoo aivan loistava apu.

Huonoina likatukkapäivinä sävy näyttää toki yhä vaalealta…

…mutta kun sitä vertaa niihin päiviin, joina hiukset on pesty syväpuhdistavalla ja kirkastettu hopeatuotteilla, on ero aivan valtava. Ymmärrätte siis varmasti, miksi hyvä syväpuhdistava shampoo on nykyään yksi parhaista ystävistäni!

Pidän tosiaan kovasti tästä Cutrinin shampoosta, mutta pakko silti myöntää, että en ole ihan sinut merkin pakkausuudistuksen kanssa. Ymmärrän, että valkopohjaisilla ja selkeästi raikkain värein värikoodatuilla tuotteilla on haettu totaalista päivitystä ja tässä on kyse ihan täysin makuasiasta, mutta minun silmääni näistä tulee nyt kyllä ihan hitusen sellainen pirkkatuote-fiilis (kaikella kunnioituksella, Kesko ja Pirkka). Pidän toisaalta näiden pelkistetystä ulkonäöstä, mutta en silti koe, että näitä olisi ihan varsinaisesti päivitetty laadukkaamman näköisiksi.

Toisaalta kun itse tuote kerran toimii näin loistavasti, niin viis minä pakkauksesta!

Muita, joille syväpuhdistava shampoo on must have -tuote?


Lue myös nämä postaukseni:

Mario Badescu Drying Lotion Buble bumble shampoo kirkastava Kirkastava shampoo ja hoitoaine vaaleille hiuksille

15 kommenttia artikkeliin ”Miksi rakastan nykyään syväpuhdistavaa shampoota”

  1. Täällä nousee käsi! Joka kolmannella pesulla käytän Biozellin syväpuhdistavaa ja Maria Nilan hiusnaamiota. Seuraavassa pesussa Silver Reflex hopeashampoo ja Tigi Pro Luminous Blonde hoitoaine. Ja seuraavassa Tigi Bed Head Dumb Blonde shampoo ja saman sarjan hoitoaine.
    Näin hiukseni pysyvät viileän vaaleina!
    Kiillon saan kun laitan pesun jälkeen Biozellin Arganöljy eliksiiriä.
    -Tingeling-

  2. Aloin tän postauksen luettuani pohtia, että voisikohan hopeashampoota käyttää tällaseen perustylsään maantienharmaaseen tukkaan? Vaikka sitten yhdessä tollasen syväpuhdistavan shampoon kanssa. Blondia en tavoittele, mutta josko edes aavistuksen vaaleammaksi?

    • Hopeashampoo ei tee tukasta yhtään vaaleampaa vaan tuo siihen vaan lilaa taitetta, joka näyttää kylmältä hiusten ollessa tarpeeksi vaaleat. Tummanvaaleissa saattaa jopa hieman tummentaa ja tehdä likaisen näköiseksi. :/

  3. Täällä! Sama homma, kirkastaa vaalean kivasti. Miten paljon olet nimenomaan nähtävää eroa huomannut eri syväpuhdistavien välillä? Ajaako muutaman euron herbina saman kuin kalliimmat tapaukset? Metalli-ionia piisaa hiuksissa, joten laadulla on väliä! Mitkä ovat muuten lempparihopeatuotteitasi?

    • Olen aina luullut, että on aivan sama, mitä syväpuhdistavaa tuotetta käytän, sillä niiden ideanahan on vaan pestä hiukset kunnolla. Tämä on kuitenkin ollut siinä mielessä paras, että hiukset jäävät todella puhtaan tuntuisiksi, mutta tuote ei tunnu liian pesevältä ja sen myötä hiuksia kuivattavalta. 🙂

      Lemppari hopeatuotteeni taitavat olla Klippoteketin edulliset hopeashampoo ja hoitoaine, joista varsinkin shampoo on todella tehokas. 🙂

  4. Syväpuhdistava shampoo on täälläkin vain lisännyt rakkautta blondiin, maailman helpoin hiusväri! Koskaan tummahiuksisena sävyn freesaus ei ollut näin helppoa 🙂 oma tukka aivan tappiin vaalennettu, hopeatuotteet tuo äkkiä kerrostuneina likaista sävyä sinne tänne. Syväpuhdistava freesaa tukan taas valkoiseksi, tadaa kuin olis kampaajalla käynyt 🙂

  5. Olet oikeassa, pakkaukset ovat todella tylsät etenkin niihin vanhoihin läpivärjättyihin metallinhohtoisiin verrattuna (Colourism, nam nam!). Tällä kertaa uudistus näyttää vanhennukselta, eli on kuin olisi merkin ensimmäinen sarja, jonka jälkeen sitten tulevat ne hienot pakkaukset. Tuollaiset pakkaukset ei houkuta mua ostamaan, mutta ehkä joku muu pitää niistä.

    Oletko muuten vielä siellä Tukholmassa ollessasi ehtinyt tutustua Åhlensin Fenjal-suihkumousseen (siihen pursotinpullossa olevaan kermavaahtomaiseen)? Vinkkasin siitä joskus kesällä ja jostain hassusta syystä olen tosi kiinnostunut kuulemaan mielipiteesi siitä 🙂 Siis jos raaskit hankkia sen, tietenkin.

  6. Pitääkin varmaan ottaa toi syväputsaava vähän aktiivisempaan käyttöön! Kiitos vinkistä 🙂

    Ps. Sä oot kyllä niin kaunis <3 vaaleat hiukset sopii sulle erinomaisesti 🙂

  7. noi kuvat ei ole kyllä kovin vertailukelpoisia, kun niissä on ihan eri valaistus. ylemmässä kuvassa tottakai hiuksetkin näyttää tummemmilta ja "sameammilta", kun kuva on otettu pimeässä. yllättäen hiuksetkin kirkastuu, kun valaistus on kirkas.

  8. Herbinan syväpuhdistava on ollut käytössäni jo vuosia. Vinkin sain aikoinaan eräästä blogista ja on ollut kehujen arvoinen!

Kommentointi on suljettu.