3 kuukautta kahden huonekalun soluhuoneessa

Laitoin elämääni joitakin kuukausia sitten uusiksi, kun päädyin elokuussa muuttamaan väliaikaisesti takaisin Suomeen opintojen perässä. Vietin aluksi viikon verran aikaa vanhempieni luona majaillen ja syyskuun alussa sain sitten avaimet opiskelijasoluun, jossa minua odotti noin kahdentoista neliön oma soluhuone.

Muutin Suomeen kevyin kantamuksin, eli pakkasin muuttokuormani yhteen käsilaukkuun ja kangaskassiin. Mukaan lähtivät perustavarat, joita arjessani muutenkin käytän, eli perussetti vaatteita, ihonhoitoa, elektroniikkaa sekä muutamia muita tavaroita kuten tyyny ja pyyhe.

Sain läheisiltäni lainaan heidän nurkissaan pyöriviä ylimääräisiä perustavaroita kuten lakanat, vaateripustimia ja keittiötarvikkeita. Ystäväni lainasi makuualustakseni heidän vieraspatjansa ja antoi lampun roikkumaan katosta, vanhemmiltani sain huoneeseen tuolin. Ylimääräinen vaihtolakana taipui loistavasti verhoksi.

Oli ihanaa huomata, kuinka vähän tavaroita sitä loppujen lopuksi tarvitseekaan siihen perussujuvaan arkeen.

Kerroin blogissa fiiliksiäni ensimmäisen asunnolla vietetyn kuukauden jälkeen, mutta nyt kun kuukausia on takana jo kolme ja koko syksy on mennyt kuin hujauksessa, halusin kertoa lisää siitä, miltä on tuntunut asua kahden huonekalun soluhuoneessa.

Lue myös: Tämän vuoksi käytän jatkuvasti samoja vaatteita

Myönnän, että minusta on ollut hauskaa kertoa ihmisille, että asun kahden huonekalun soluhuoneessa, sillä se on kuulostanut monista (heidän sanojaan lainaten) kamalalta, askeettiselta ja karulta. Olen myös saanut verkossa tuntemattomilta kommentteja siitä, ettei tyhjältä näyttävä huoneeni ole ollut heistä viihtyisä.

On kuitenkin ollut mukavaa päästä tämän kokeilun myötä perinpohjaisesti selvittämään itselleen, mitä viihtyvyys juuri minulle tarkoittaa.

Itse ajattelen viihtyisän tilan tarkoittavan sellaista tilaa, jossa viihdyn, eli jossa minusta tuntuu mukavalta viettää aikaani. Jos tila ei ole viihtyisä, en vietä siellä mielellään aikaani, sillä minusta ei tunnu hyvältä olla siellä.

Ajattelin ennen, että tilan viihtyisyys lähtee nimenomaan sisustuksesta, sillä sitähän naistenlehdissä aina hoetaan ja ne ovat pullollaan vinkkejä siitä, kuinka tila sisustetaan viihtyisän näköiseksi. Nyt olen tajunnut, ettei viihtyisyys kuitenkaan automaattisesti lähde siitä, miltä jokin tila näyttää, vaan viihtyisyys on itselleni tunne, joka tulee jostain paljon syvemmältä.

Olen myös ymmärtänyt, että koska en ole sosiaalinen ihminen, joka kutsuu ihmisiä mielellään kotiinsa, on minulle tärkeää vain se, että asun ympäristössä, jossa itse viihdyn. Minun ei siis tarvitse kokea, että sisustan ympäristöäni sitä varten, että myös muut viihtyisivät siellä.

Toisille on tärkeää, että myös muut kokevat esimerkiksi heidän kotinsa viihtyisäksi ja haluavat viettää siellä aikaa, mutta minusta on tärkeää pohtia, mikä on tärkeää juuri itselleen ja toimia sen mukaan.

Lue myös: 12 asiaa, jotka eivät kuulu minimalistiseen elämääni

Kun muutin soluhuoneeseeni, mietin ensimmäisinä päivinä hieman sitä, kuinka vähän minulla on soluhuoneessani mitään.. Koin noina päivinä joitakin kertoja, että minulta puuttui jotain, sillä olin tottunut tekemään joitakin asioita eri tavalla siksi, että minulla oli aiemmin ollut käytössäni erilaisia tavaroita.

Olin esimerkiksi tottunut lämmittämään ruokaa ja juomia mikrossa sekä löhöämään sohvan nurkassa. Nyt minulla ei ollut käytössäni mikroa tai sohvaa, joten aluksi asiat tuntuivat hieman epämukavilta. Eivät ongelmallisilta, mutta vain epämukavilta.

Koen kuitenkin olevani melko sopeutuva ihminen, joten kun uusi tilanne pakotti luomaan uusia toimintatapoja, syntyi niitä väkisinkin ja lopulta niihin tottui. Ei ollut ongelma viettää aikaa lattialla tai patjan reunalla istuen ja lämmittää asiat hellalla.

Siinä missä ensimmäisinä päivinä koin, että minun täytyisi varmasti kävellä jonain päivänä kävellä Ikealle ja ostaa sieltä kunnon leikkuuveitsi ja leikkuulauta, huomasin syksyn myötä kaipaavani niitä yhä vähemmän. Tavallinen ruokailuveitsi on sittenkin kelvannut jokaisessa tilanteessa aivan hyvin ja leikkuulautanani on edelleen kertakäyttöiseksi tarkoitetun rasian kansi, jonka otin tilapäiseksi leikkuualustakseni muuttopäivänäni.

Myös tyhjä tila huoneessani tuntui juuri niin hyvältä ja rauhalliselta kuin olin sen etukäteen toivonutkin tuntuvan. Tuntui hyvältä ja mieltä rauhoittavalta tajuta, kuinka vähällä voi halutessaan pärjätä ilman, että kokee asiaa ongelmaksi. Sen tajuaminen oli hyvin voimaannuttavaa.

Ajattelin ennen, että viihtyisä tila tulee rakentaa ulkoisten puitteiden avulla, mutta nyt olen kokenut, että vaikka tietynlaiset sisustuselementit voivatkin lisätä tilan esteettisyyttä niin omissa kuin muidenkin silmissä, ei viihtyisyys pääsääntöisesti ainakaan synny minulle itselleni estetiikan kautta.

Viihtyisyys on minulle tunne, joka tulee paljon syvempää eikä sitä voi rakentaa vain esteettisten asioiden kautta.

Lue myös: Downshiftaus antaa enemmän elämää vähemmällä

Vaikka huoneessani on vain patja ja tuoli, katossa loistaa keltainen hehkulamppu ja ikkunan peittona on vaaleanpunainen lakana, olen rakastanut tätä syksyä omassa viihtyisässä pesässäni. Olen vetäytynyt huoneeseeni mielelläni ja viihtynyt siellä ongelmitta.

Ensimmäisten päivien totuttelujakson jälkeen minulle ei ole koskaan tullut tunnetta, että pääsisinpä täältä pois. Päin vastoin huoneessa on tuntunut hyvältä ja todella rauhalliselta olla.

Etukäteen mietin, että tuleeko näin tyhjässä tilassa aika tylsäksi varsinkin jos koronatilanne pakottaa viettämään paljon aikaa kotona. Eihän siellä ole edes mitään tekemistä.

Itselleni viihtyisyys on kuitenkin tarkoittanut myös sitä, että viihdyn itseni kanssa ja vietän siksi huoneessani mielelläni aikaa itsekseni ilman, että olisin ajatellut, että onpas tylsää – ainakaan siinä mielessä, että tylsyys olisi huono asia.

Syksyn aikana erilaiset haalimani puuhat koulukursseista työtehtäviin ja Talk the Talk -esiintymisvalmennukseen ovat tietysti huolehtineet siitä, että puuhaa on riittänyt minusta vähän jopa liikaakin. Olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan huolehtia siitä, että elämässäni on runsaasti myös sellaista aikaa, että ehdin vain olla ja nauttia.

Lähes tyhjässä huoneessa olemiselle ja nauttimiselle on ollut loistavasti tilaa. Lattialla on tilaa venyttelyyn, tyhjä tila tuo rauhoittavan ympäristön meditointiin ja läheisistä kirjastoista lainatut kirjat ovat olleet syksyni kohokohtia.

On ollut ihanaa rauhoittua lukemaan fyysistä, käsissä pideltävää ja suomeksi kirjoitettua kirjaa – ulkomailla asuessa niitä ei löydy kirjastosta kovinkaan kattavaa valikoimaa. Moderni elämä mahdollistaa myös kaikenlaisen viihteen saamisen läppärin, tabletin ja puhelimen kautta.

On tehnyt myös hyvää muistaa, ettei esimerkiksi puhelinta tarvitse käyttää tuttina, johon tarttuu joka kerta, kun mielellä on muutaman sekunnin ajan tylsää ja hetkelliseen tyhjään oloon kaipa lohduketta.

Joskus tekee hyvää vain istua tai maata ja vain olla rauhassa omien ajatustensa kanssa ilman, että tarvitsee olla jatkuvasti keksimässä, mitä tekisi. Varsinkin tämä on asia, jonka ilon olen syksyn aikana löytänyt ja jota haluaisin oppia toteuttamaan arjessani aiempaa enemmän.

Lue myös: Rikas elämä – Parempaa arkea hidastamalla

Yksinkertainen elämä yksinkertaisessa ympäristössä on myös auttanut arvostamaan monia tavallisia arjen hetkiä aivan uudella tavalla ja nauttimaan niistä aiempaa enemmän. Monet näistä jutuista ovat olleet ennen asioita, joita en ole edes sen kummemmin tiedostanut, vaan ne ovat vain tapahtuneet.

Elämän yksinkertaistaminen on auttanut näkemään paremmin, kuinka hyvin monet asiat ovat ihan sellaisenaan. Kuuma kahvikuppi tuntuu käsissä ihanalta, tuolilla rauhallisesti istuminen on niin perusasia, ettei sitä ole edes ajatellut ennen ja salaattiainesten pilkkominen valmiiksi rasioihin jääkaappiin on yksinkertaisen rauhoittavaa puuhaa.

Pelkkä oman huoneeni hiljaisuus on ollut ihana asia. En pidä tavallisesti päällä mitään taustamelua ihan vain melun vuoksi, eli huoneessani ei pauhaa musiikki, YouTube tai muu telkkarisarja vain siksi, että välttyisin hiljaisuudelta. Hiljaisuus tuntuu hyvältä.

Viimeaikoina hiljaisuuttani on kuitenkin välillä rikkonut yksi poikkeus. On ollut ihanaa laittaa taustalle soimaan klassinen pianomusiikki, joka tuo rauhallista oloa ja saa ihan tavallisen arjen tuntumaan kauniimmalta.

Keksin viikko sitten siirtää patjani patterin edustalle, jotta voisin nojata viileän betoniseinän sijaan lämpimään patteriin, kun luen tai teen muita hommia. Tämä pieni asia kuulostaa varsin vaatimattomalta keksinnöltä, mutta kuinka kuinka suuri ilo se onkaan ollut. Nyt oikein odotan hetkiä, kun saan asettua sängylleni patteriin nojaillen esimerkiksi hyvän kirjan kanssa ja kädessäni kupillinen kuumaa juotavaa.

Vaikka meillä on kotona Tukholmassakin varsin vähän tavaroita, on elämäni Suomessa ollut vieläkin yksinkertaisempaa ja olen nauttinut siitä todella paljon, sillä sen myötä on tuntunut, että minulla on entistä enemmän aikaa.

Olen tajunnut yhä konkreettisemmin, millaisia aikasyöppöjä tavarat usein ovat ja kuinka ne pakottavat käyttämään aikaa usein varsin turhiin päätöksiin. Vähäisellä tavaramäärällä eläessä myös turhia päätöksiä tarvitsee tehdä elämässä varsin vähän, mikä on tuonut itselleni rauhallisemman olon.

Tavaroiden aikaansaamasta päätösväsymyksestä löytyy aiempi blogipostaukseni täältä.

Nämä kolme kuukautta yksinkertaista arkea ovat ehdottomasti olleet parhaita kokemuksia, joita minulla on ollut, sillä olen oppinut niiden aikana niin paljon itsestäni ja niin moni asia on kirkastunut minulle uudella tavalla.

Nämä kuukaudet ovat saaneet minut näkemään yhä selkeämmin, kuinka vähän tavaroita tarvitsen ympärilleni ja kuinka yksinkertaisista asioista hyvänolon tunteen voi saada, kun vain pysähtyy katsomaan.

Lue myös: Mitä eroa on minimalismilla ja tavaroiden karsimisella?

Millaisista arjen yksinkertaisista asioista te olette löytäneet viimeaikoina iloa?