Ihon heikentynyt suojamuuri voi olla syy iho-ongelmaasi

Kun työskentelin kosmetiikkamyyjänä ja kohtasin uusia ihonhoitotuotteita etsiviä asiakkaita, oli yksi yleisimmistä tavoista kuvailla ihoa kertoa, että iho on herkkä.

Monilla ei ollut tiedossa mitään tiettyjä ainesosia, joihin iho reagoisi herkästi tai allergioita, jotka saisivat olemaan varpaillaan tuotteita valitessa.

Silti monista kuitenkin tuntui, että oma iho on herkkä, sillä se reagoi herkästi monissa tilanteissa ja välillä suorastaan yllätti herkkyysreaktioillaan.

Lue myös: Mitä eroa on kosmetiikka-allergialla ja herkkyysreaktiolla?

Tali-ihottuma kasvoilla Virve Fredman

Uskon itse, että monilla kyse ei ole ihon varsinaisesta herkkyydestä vaan siitä, että iho on saatu vääränlaisella hoidolla herkistymään. 

Tähän sudenkuoppaan on helppo astua, kun joka suunnasta tykitetään erilaisia must have -tuotteita, joista kuuleminen saa helposti ajattelemaan, että iho tarvitsee niitä kaikkia.

Todellisuudessa tämä pitää kuitenkin paikkansa vain harvoin ja liiallisella ihonhoidolla voidaan ennemminkin sabotoida ihoa vaurioittamalla ihon suojamuuria.

Termiä ”liiallinen ihonhoito” on kuitenkin siinä mielessä hankala käyttää, sillä moni ajattelee sen tarkoittavan suoraan käytettyjen tuotteiden liiallista määrää.

Tosiasiassa ratkaisevaa ei ole tuotteiden määrä vaan se, kuinka ne vaikuttavat ihoon.

Jos tuotteet on valittu väärin tai niitä käytetään väärin, voi seurauksena olla ihon suojamuurin heikentyminen, mistä taas voi seurata lukuisia erilaisia iho-ongelmia.

Tali-ihottuma kasvoilla Virve Fredman

Ihon happovaippa suojaa ihoa

Englanniksi  ilmiöstä käytetään nimeä compromised skin barrier. 

Termillä kuvataan sitä, kuinka ihon pinnalla oleva suojamuuri on vaurioitunut, mikä saa aikaan iho-ongelmia herkkyysreaktiot mukaan lukien.

Ihon suojamuuriksi kutsutaan ihon pinnalla olevaa happovaippaa (tunnetaan myös nimellä hydrolipidikalvo), joka koostuu talirauhasten ja hikirauhasten erittämistä aineista sekä luonnollisista kosteustekijöistä (NMF, Natural Moisturizing Factors), jotka auttavat pitämään ihon pinnan suojattuna ja kosteuden iholla.

Luontaiset kosteustekijät muodostuvat erilaisista aminohapoista, rasvahapoista, triglyserideistä, ureasta, keramideista, fosfolipideistä, glyseriinistä, sakkarideista, Natrium-PCA:sta, hyaluronihapoista ja useista muista, iholla luonnostaan esiintyvistä rakennusaineista.

Happovaipalla on tärkeä tehtävä, sillä se myös tuo iholle suojaa ulkoisilta rasitteilta kuten esimerkiksi saasteilta, epäpuhtauksilta ja bakteereilta – se on siis kirjaimellisesti ihon suojamuuri.

Jos ihon pinnalla oleva happovaippa on kuitenkin heikentynyt, tulee ihosta helpommin läpäisevä.

Tämän seurauksena iholla käytettävät ainesosat voivat päästä imeytymään iholle liikaa ja sen myötä ärsyttää ihoa.

Kun ihon suojamuuri ei ole kunnossa, voi iholta myös päästä haihtumaan liikaa kosteutta, mikä sekin saa aikaan erilaisia iho-ongelmia.

kosmetiikka allergia vai ärsytysreaktio

Mistä tunnistaa, ettei ihon suojamuuri ole kunnossa?

Uskon, että heikentynyt ihon suojamuuri voi olla yllättävän monella syynä ihon ongelmiin.

Kun siis tuntuu, että iho kenkkuilee eikä oikein tiedä, mitä sen kanssa tekisi, jotta ihon saisi tasapainoon, voi paras ratkaisu usein olla keskittyä ihon suojamuurin vahvistamiseen.

Korealaisessa ihonhoidossa ihon suojamuurista ja sen suojelusta on puhuttu jo useamman vuoden ajan ja saatavilla on jopa erityisiä barrier booster -tuotteita, mutta meillä niistä ei vielä ole tullut kovin suuri trendi.

Yleisimpiä merkkejä siitä, ettei ihon suojamuuri ole kunnossa on, että iho on kuiva, ihoa kiristelee ja iho saattaa jopa hilseillä ja olla ärtynyt.

Tällöin iho saattaa helposti näyttää samealta ja elottomalta.

Kun iholle levittää hoitotuotteita, saattaa ihoa jopa kihelmöidä, kun ainesosat imeytyvät iholle liikaa ja ärsyttävät ihoa. Tämä voi saada ihon kuumottamaan ja lehahtelemaan.

Sama ainesosa voi olla täysin hellävarainen, kun se on kontaktissa ehjän ihon pintaan, mutta kun sitä humahtaa syvemmälle ihoon, voi tilanne olla jo toinen.

Ihon suojamuurin heikentyminen voi jopa epäsuorasti aiheuttaa ryppyjä, sillä kuivalle iholle saattaa ilmestyä juonteita, jotka voivat ajan myötä kehittyä rypyiksi.

Merkkejä heikentyneestä ihon suojamuurista eivät kuitenkaan ole vain yllä kuvatut asiat, jotka yhdistetään yleensä ihon kuivumiseen, vaan myös epäpuhtaudet saattavat olla merkki heikentyneestä suojamuurista.

Nämäkin voivat toisaalta liittyä nimenomaan ihon pinnan kuivumiseen, kun iho yrittää tasapainottaa kuivumista alkamalla erittämään lisää talia, joka taas voi jäädä jumiin ihohuokosiin tukkien niitä ja aiheuttaen tulehduksia.

Toisin sanoen: kun iho tuntuu olevan yhtä sekametelisoppaa eikä sen tilasta ja tarpeista meinaa päästä millään kärryille, voi keskittyminen juuri ihon suojamuurin vahvistamiseen olla ratkaisu, joka saa ihon tasapainoon.

Lue myös: Miksi kosteuttavat ihonhoitotuotteet kirvelevät kuivaa ihoa?

Millaiset asiat heikentävät ihon suojamuuria?

Kuivalla ja ikääntyneellä iholla ihon suojamuuri voi luonnostaan olla heikentynyt, mutta hyvin usein suojamuurin heikentyminen voi myös olla itseaiheutettua vääränlaisella ihonhoidolla.

Yleisin asia, joka aiheuttaa ihon suojamuurin heikentymistä on ihan liiallinen kuorinta.

Kuorintaan on helppoa jäädä koukkuun, sillä kun ihon pinnalta poistaa kuollutta ihosolukkoa, tuntuu se usein välittömästi palkitsevalta: ihosta tulee pehmeämmän ja sileämmän tuntuinen sekä jopa heleämmän näköinen.

Ongelmana on kuitenkin, että liiallinen kuorinta raastaa irti ihosoluja, jotka eivät vielä olleet valmiita paljastumaan ja tuo esiin ihon, joka ei kykene suojautumaan ulkoisilta rasitteilta niin kuin sen pitäisi kyetä suojautumaan.

Ihon liiallinen kuorinta voikin saada aikaan kierteen: iho näyttää hilseilevältä ja samealta, mihin haetaan välitöntä apua kuorinnalla, joka taas ohentaa ihoa liikaa ja saa kosteuden sen myötä haihtumaan iholta lisää. Tästä taas seuraa lisää ihon kuivumista.

Kerran viikossa tehty kuorinta ei vielä useinkaan haasta ihoa liikaa, mutta nykyään yhä useampi sisällyttää ihonhoitorutiiniinsa useita tuotteita, jotka kaikki kuorivat ihoa.

Käytössä saattaa olla kuoriva kasvovesi, kuorivia happoja sisältävät hoitoneste tai kasvoseerumi (tai jopa molemmat) ja ihonhoitorutiinia saatetaan niiden lisäksi täydentää erilaisilla kuorinnoilla tai kuorivilla naamioilla.

Ihonpuhdistuksessa saatetaan siinäkin käyttää apuvälinettä, joka hankaa iholta irti kuollutta ihosolukkoa.

Sopivan kuorintatahdin löytäminen voi olla vaikeaa, sillä monissa paikoissa toitotetaan, kuinka ihon kuoriminen on suorastaan välttämätöntä, jotta ihonhoitotuotteet pääsevät imeytymään iholle paremmin.

Ihon kuorinta voi siis auttaa ihoa, mutta liikaa tehtynä siitä on vain haittaa.

Kuorinnan tarve riippuu ihotyypistä, mutta itse ajattelen, että jos käytössä on esimerkiksi hellävarainen kasvovesi, joka jo itsessään kuorii ihoa, ei erillisiä kuorintatuotteita tarvitse käyttää oikeastaan koskaan – ja silloinkin voi miettiä riittäisikö, jos kuorivaa kasvovettä käyttäisi vain kerran tai kaksi viikossa.

On myös hyvä huomioida, ettei ihoa ole välttämätöntä kuoria ollenkaan tai esimerkiksi kerran kuussa tehty kasvokuorinta voi ihan hyvin riittää.

Kuorinnan lisäksi ihon suojamuuria voivat myös heikentää liian pesevät puhdistustuotteet, joissa on korkea pH.

Tästä postauksestani voi lukea lisää ihonpuhdistustuotteiden pH-arvosta.

Myös ympäristö voi vaikuttaa ihon happovappaan, sillä UV-säteily, saasteet ja muut epäpuhtaudet voivat heikentää sitä.

Erityisesti kylmä ja kuiva ilma voivat rasittaa ihoa, mikä sekin voi saada ihon happovaipan epätasapainoon.

Näin korona-aikaan ihon suojamuuri on myös erityisen suurella koetuksella, kun iho muhii maskin alla, joka hankautuu ihoa vasten.

Lue myös: Näin hoidat ja ehkäiset kasvomaskin käytöstä johtuvia finnejä

ihon suojamuuri

Kuinka ihon suojamuuria voi vahvistaa?

Jos tuntuu, että ihon suojamuuri on heikentynyt, voi sitä onneksi vahvistaa varsin helposti.

Ratkaisevinta on, että suojamuuria korjatessa keskittyy hoitamaan ihoa hellävaraisesti ja mielellään varsin yksinkertaisella rutiinilla.

Kun ihon suojamuuri sitten on palannut ja iho sen myötä vahvistunut, voi ihonhoitorutiiniin palauttaa ihonhoitotuotteita varovaisesti, mikäli uskoo edelleen niiden vastaavan oman ihon tarpeita.

Uskon, että yksi syy ihominimalismin trendikkyyteen on juuri siinä, että moni on hoitanut ihoaan väärillä tuotteilla ja ihonhoitorutiinin pelkistäminen auttaa siksi automaattisesti parantamaan ihon hyvinvointia.

Lue myös: Minimalistinen skip-care valtaa ihonhoidon – tästä siinä on kyse

Näillä muutamalla askeleella ihon suojamuurin vahvistaminen onnistuu parhaiten:

ihon suojamuuri

1. Lopeta ihon kuorinta

Ihoa kuorivien tuotteiden käyttö kannattaa ainakin toistaiseksi lopettaa.

Kuorivia tuotteita ovat paitsi varsinaiset kasvokuorinnat mutta myös ihonhoituotuotteet, jotka sisältävät erilaisia ihoa kuorivia happoja. AHA- ja BHA-hapoista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Kun ihoa kuorivien tuotteiden käytön lopettaa, antaa iholle mahdollisuuden uusiutua rauhassa ilman, että ihon luontaisia prosesseja häiritään.

Iho on evoluution kuluessa kehittynyt tuomaan vahvaa suojaa ulkoisilta tekijöiltä, joten kannattaa luottaa, että iho tietää, mitä se tekee.

Laponie of Scandinavia ihonpuhdistus tuotteet kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

2. Älä puhdista ihoa liian pesevillä tuotteilla

Vastaavasti on myös tärkeää varmistaa, ettei ihoaan pese liian pesevällä puhdistustuotteella.

Ihonpuhdistustuotteen voi esimerkiksi vaihtaa hellävaraiseen puhdistusöljyyn, joka pesee iholta pois meikin ja epäpuhtaudet, mutta huuhtoutuu helposti pois vedellä.

Puhdistusöljyistä ja niiden käytöstä voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ihon pesusta ei silti kannata kokonaan luopua, sillä jos happovaipan alla muhivia tai iholle ulkoa tulleita epäpuhtauksia ei poisteta iholta, voi iholla syntyä esimerkiksi epäpuhtauksia ja tulehduksia.

Tärkeintä onkin, että iho puhdistetaan tuotteilla, jotka ovat lähellä ihon luonnollista pH-arvoa (ihonhoitotuotteissa taianomaisena lukuna pidetään usein pH-arvoa 5,5) ja erityisesti kasvovedellä on hyvin tärkeä rooli ihon happovaipan palautumisessa, sillä se auttaa tasapainottamaan ihon pH-arvon.

Omia putsarisuosikkejani ovat esimerkiksi Laponie of Scandinavian puhdistusmaito ja puhdistusgeeli, joista voi lukea lisää aiemmasta postauksestani.

The Ordinary Natural Moisturising Factors HA kosteusvoide

3. Vahvista ihoa oikeilla ainesosilla

Kun ihon suojamuuri on vaurioitunut, päästää iho kosteuden haihtumaan helpommin.

Tämän vuoksi ihoa on siis tärkeää sekä kosteuttaa että hoitaa tuotteilla, jotka auttavat ehkäisemään kosteuden haihtumista.

Ihon suojamuuria voi vahvistaa ihonhoitotuotteilla, jotka sisältävät ihoa vahvistavia ainesosia.

Tällä tarkoitetaan ainesosia, jotka auttavat lujittamaan ihosoluja yhteen liimaavaa rasvamaista laastia, jotta iho ei läpäise liikaa suuntaan eikä toiseen.

Tämän ansiosta kosteus ei pääse haihtumaan iholta eivätkä ulkopuolelta tulevat ainesosat pääse myöskään imeytymään iholle liikaa.

Tällaisia ihoa vahvistavia ainesosia voivat olla esimerkiksi lipidit, rasvahapot ja keramidit, jotka tukevat ihon happovaippaa.

Myös erityisesti The Ordinaryn ja korealaisen ihonhoidon suosituksi tekemä niasiiniamidi, josta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani on ainesosa, joka voi auttaa vahvistamaan ihon suojamuuria.

Yksi hyvä ainesosa voi myös olla skvalaani, josta voi lukea lisää tästä postauksestani.

Eräs monien rakastama kosteusvoide, joka sopii täydellisesti vahvistamaan ihon happovaippaa on The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoide, josta voi lukea lisää aiemmasta postauksestani.

Ihon kosteutuksen kanssa voi myös palata täysin perusasioiden äärelle ja poimia käyttöönsä apteekin perusvoiteen, joka yhdistää sekä kosteuttavia että kosteutta iholle sitovia ainesosia.

Mitä yksinkertaisempi koostumus, sitä parempi.

Myös luonnonmukaisista öljyistä ja rasvoista voi olla iholle apua, mutta niitä käyttäessä on kuitenkin hyvä muistaa, etteivät öljyt ja rasvat yksinään kosteuta ihoa, vaan auttavat vain sitomaan kosteutta iholle.

On myös tärkeää ottaa huomioon, että luonnonmukaisten ainesosien suurin etu saattaa heikentyneestä suojamuurista kärsivällä iholla olla niiden suurin ongelma:

Luonnon ainesosien hienous on juuri siinä, että ne on pakattu täyteen erilaisia yhdisteitä, joilla on potentiaalia hoitaa ihoa.

Jos ihon suojamuuri on kuitenkin heikentynyt, saattaa iholle päästä liikaa kemikaaleja (joista myös luonnonkosmetiikan ainesosat koostuvat siinä missä kaikki muukin ympärillämme), mikä voi ärsyttää ihoa.

Joissakin tilanteissa voi siis olla nimenomaan ihon etu valita tuote, joka nimenomaan sisältää luonnonöljyjen sijaan vaikkapa runsaasti mineraaliöljyä, joka ison partikkelikokonsa vuoksi vain asettuu ihon pinnalle suojaamaan ihoa eikä imeydy siitä minnekään.

Lue myös: Tämän vuoksi luonnonkosmetiikka ei ole aina paras vaihtoehto

Lopetin meikkaamisen Virve Fredman

Kuinka nopeasti ihon suojamuuri korjautuu?

Se, kuinka nopeasti ihon suojamuuri korjautuu on yksilöllistä, mutta jos ihon antaa rauhassa uudistua ilman, että sitä kuorii ja samalla kosteuttaa ja ravitsee ihoa, huomaa eron ihon kunnossa usein muutamissa viikoissa.

Kasvojen iholla menee tavallisesti noin neljä viikkoa uudistua, eli yleensä pienen eron alkaa huomata jo muutamissa päivissä, selkeämmin ero näkyy parissa viikossa ja noin kuukauden kuluttua monien iho voi jo huomattavasti paremmin.

Kun iho sitten on rauhoittunut ja tasapainottunut, kannattaa uusia tuotteita ottaa käyttöön yksi kerrallaan ja kuulostella, sopivatko ne kaikki varmasti omalle iholle ja voiko olla, että oma iho voi sittenkin paremmin ilman kaikkien niiden käyttöä.

Lue myös: Tämän vuoksi halvat perusvoiteet menestyvät testeissä jopa parhaiten

Ihon suojamuuri

Onko teillä kokemuksia ihon suojamuurin vahvistamisen vaikutuksista ihon kuntoon?

3 kommenttia artikkeliin ”Ihon heikentynyt suojamuuri voi olla syy iho-ongelmaasi”

  1. Todella mielenkiintoisen aiheen olet taas nostanut esiin. Kiitos siitä!
    Miten koet konjac sienen päivittäisen käytön? Onko sekin kuorintaa ja tulisi tehdä harvemmin vai voiko konjac sientä käyttää huoletta päivittäisen kasvojenpesun yhteydessä?

    Vastaa
  2. Valitettavasti oma ihoni on koko vuoden ollut herkistynyt, kuivunut ja normaalia ärtyneempi.. varsinaista tasapainottelua.
    Nyt aurinkoiseen / valoisaan vuodenaikaan liittyy oma haasteensa, sillä kasvot on pakko suojata aurinkotuotteilla.. joita olenkin löytänyt ihanalla koostumuksella… mutta: se poispeseminen illalla on varsinainen murheenkryyni. 🙁
    Kaksoispuhdistus öljyputsarilla ja miedolla pesuaineella jättää ihon niin kuivan ja ärtyneen oloiseksi, että melkein jätän mieluiten aurinkosuojan väliin ja vietän päivän sisällä, JOS mahdollista (sehän ei pidemmän päälle onnistu, eikä täydellinen erakoituminen ole tavoitteeni elämässä..)

    Eli.. suurin haaste on iltapuhdistuksen jälkeinen happovaipan korjaaminen ja kosteustasapainon palauttaminen, kosteusnaamioilla ja seerumeilla, ja lopuksi paksu kerros jotain ravitsevaa / rasvaista..
    Mieluummin palaisin takaisin omaan ’normaaliin’, sekaihoon satunnaisine epäpuhtauksineen… mutta ikä ja hormonimuutokset ilmeisesti tehnyt temppunsa.

    Vastaa
    • Mulla on kans tämä sama ongelma atooppisen ihoni kanssa, joka muuten voi kaikkein parhaiten kesäaikaan, mutta kärsii toden teolla aurinkosuojatuotteiden poispesusta- lopputuloksena pahempi ihotilanne kuin sydäntalven paukkupakkasilla. Tämän myötä olenkin häpeäkseni päätynyt olemaan kokonaan käyttämättä aurinkosuojatuotteita, etten joutuisi turvautumaan jälleen niin moneen kertaan koettuun kortisonikierteeseen 😔 Apuja otetaan siis avosylin vastaan täältäkin!

      Vastaa

Jätä kommentti