Parhaat The Ordinary -tuotteet kuivalle iholle

*Sis. mainoslinkkejä

Tein blogiini vähän aikaa sitten postauksen, jossa summasin parhaat The Ordinary -tuotteet epäpuhtaalle iholle. Postaus on ollut hurjan suosittu ja sille on pyydelty lukuisia jatko-osia, joista yksi on ollut postaus, joka auttaisi löytämään parhaat The Ordinary -tuotteet kuivalle iholle.

Tykkään itse puhua The Ordinary -tuotteista, sillä ne ovat ensinnäkin edullisia kokeilla, minkä lisäksi todella moni on saanut niillä iholleen erittäin hyviä vaikutuksia. Sellaisten tuotteiden ilosanomaa on aina mukava olla levittämässä.

The Ordinaryn ”ongelmana” voisi kuitenkin pitää brändin todella laajaa tuotevalikoimaa, sillä siitä voi olla hankalaa löytää niitä juuri itselleen sopivia tuotteita.

Edulliset, tai suorastaan halvat hinnat ovat yleensä plussaa, mutta The Ordinaryn tapauksessa ne saavat monet kuitenkin hamstraamaan rutiiniinsa jopa turhan monta tuotetta – varsinkin kun jokaisen tuotteen lupaukset kuulostavat toinen toistaan paremmilta ja iholleen haluaa helposti hieman kaikkea.

Kokosin tähän postaukseen kuusi The Ordinary -tuotetta, jotka sopivat kuivan ihon hoitoon erityisen hyvin. Nämä tuotteet auttavat lopettamaan kuivan ihon kiristelyn ja hilseilyn, jolloin meikki levittyy iholle tasaisemmin ja iho näyttää heleämmältä myös ilman meikkiä – usein ihon kuivuus nimittäin tekee ihosta samean ja elottoman näköisen.

Ihon kuivuus ei ole vain esteettinen vaiva, vaan kuiva iho voi tuntua epämukavalta ihan fyysisesti, kun sitä esimerkiksi kiristelee tai jopa kutittaa ja kirvelee. Ikävintä onkin, kun omassa ihossaan olo ei tunnu itsestään hyvältä.

Jos kuiva iho tuottaa itselleen päänvaivaa, suosittelen näiden tuotevinkkien lisäksi tutustumaan täältä löytyvään kuivan ihon ihonhoito-oppaaseeni, joka selventää, mistä ihon kuivuus johtuu ja kuinka siihen voi itse vaikuttaa. Hyvienkin ihonhoitotuotteiden vaikutukset voivat helposti kumoutua, jos niiden rinnalla käyttää esimerkiksi liian pesevää puhdistustuotetta tai ihoaan kuorii liikaa.

Näiden postaksen tuotteiden joukosta voi poimia esimerkiksi yhden tai kaksi tuotetta, jotka sopivat omiin tarpeisiin, eli oma iho ei välttämättä tarvitse näitä kaikkia. Varsinkin postauksen kaksi viimeistä tuotetta ovat täysin ekstratuotteita, joilla ihonhoitorutiinia voi halutessaan täydentää, mutta jotka eivät ole välttämättömiä.

Nämä kuusi The Ordinary -tuotetta sopivat kuivalle iholle loistavasti:

The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 kokemuksia

The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumi tehokosteuttaa kuivaa ihoa

Suosituimpia The Ordinary -tuotteita kuivaihoisten keskuudessa on ehdottomasti The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumi, joka tehokosteuttaa ihoa. Tämä seerumi sisältää 2% hyaluronihappoa, joka nostetaan usein esiin parhaana ainesosana ihon kosteutuksessa, sillä se kykenee sitomaan kosteutta itseensä tehokkaasti.

Kuivan ihon ongelmana on sekä kosteuden että kosteutta sitovien rasvojen puute ja tämä seerumi tuo avun noista ensimmäiseen. Tämä hyaluronihapposeerumi sopii kuivan ihon lisäksi hyvin myös kosteusköyhälle iholle, joka on samalla tavalla janoinen, mutta jolta ei puutu rasvoja kuten kuivalta iholta.

Kuivan ja kosteusköyhän ihon eroista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Tässä seerumissa on varsin täyteläinen koostumus, joka tuntuu suorastaan ravitsevalta, mutta imeytyy iholle silti hyvin eikä jätä iholle liiemmin klähmää – varsinkaan, jos päälle suihkauttaa kosteuttavaa kasvosuihketta ja levittää vielä kosteusvoidetta. Tämä sopii siis loistavasti niin yölliseen ihonhoitoon kuin päivällä meikin allekin.

Tämä seerumi on loistava tuote, sillä kaikkien ihotyyppien lisäksi se sopii kaiken ikäisille sukupuoleen katsomatta. Nuoremmalla iholla se ylläpitää ihon kosteustasapainoa ja heleyttä ja ikääntyvällä tekee sitä samaa, mutta lisää samalla myös iän myötä veltostuneen ihon menettämää täyteläisyyttä.

The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumista ja hyaluronihaposta voi lukea lisää aiemmasta postauksestani täältä. 

The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumi löytyy myynnistä *Elevenin verkkokaupasta täältä. Seerumista on tullut myyntiin myös uusi, aiempaa tuplasti isompi 60 ml jättikoko.

The Ordinary Plant derived Squalane

The Ordinary 100% Plant Derived Squalane -hoitotiiviste pehmentää ihoa

Hyvin kuivalla iholla The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumin päällä voi halutessaan käyttää myös öljymäistä The Ordinary 100% Plant Derived Squalane -hoitotiivistettä. Skvalaani on helppo ainesosa, sillä se sopii monille, minkä lisäksi sen voi myös hyvin yhdistää muihin aktiiviaineisiin, sillä se ei liiemmin reagoi niiden kanssa.

Skvalaanin ihon omia rasvoja jäljittelevä koostumus auttaa pehmentämään ihoa ja lisäämään ihon kimmoisuutta sekä ennen kaikkea ehkäisemään kosteuden haihtumista iholta. Tämä siis täydentää vesimäistä, kosteutta tuovaa hyaluronihapposeerumia lukitsemalla kosteuden iholle.

Skvalaani eroaa useista kasviperäisistä öljyistä siinä, että ravitsevuudestaan huolimatta se ei ole kovinkaan rasvainen, vaan itseasiassa imeytyy hyvin iholle alhaisen molekyylikokonsa ansiosta. Se siis jättää iholle luonnollisen ravitun tunteen ilman liiallista klähmäisyyttä. Skvalaani ei myöskään tuki ihoa.

Iholla voi esimerkiksi käyttää aamuin illoin The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumia ja ihon kunnosta riippuen The Ordinary 100% Plant Derived Squalane -hoitotiivistettä voi käyttää sen päällä pisaran tai pari joko vain iltaisin tai sitten myös aamuisin.

Tämä hoitotiiviste levitetään aina nimenomaan vesipohjaisen hyaluronihapposeerumin jälkeen, sillä tämä on öljymäinen. Kun vesipohjaiset tuotteet levittää iholle ensin, pääsevät ne imeytymään hyvin.

The Ordinary 100% Plant Derived Squalane -hoitotiiviste löytyy myynnistä *Elevenin verkkokaupasta täältä.

The Ordinary Natural Moisturising Factors HA kosteusvoide

The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoide lukitsee kosteutta iholle

The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoide on tehty sopimaan kaikille ihotyypeille sekä kaiken ikäisille käyttäjille. Voide on tarkoitettu käytettäväksi merkin seerumien ja hoitotiivisteiden päällä tuomassa ihon pinnalle kosteutusta sekä myös lukitsemaan kosteutta iholle.

Vaikka voide vaikuttaa tylsähköltä perusvoiteelta, ei se kuitenkaan ole sitä. Siinä on runsaasti iholle kosteutta tuovia ainesosia kuten mm. hyaluronihappoa sekä kosteutta iholla  pidättäviä aktiiviaineita. Tuotteen nimi Natural Moisturizing Factors viittaa sen sisältämiin luonnollisiin kosteustekijöihin (Natural Moisturizing Factors eli NMF), jotka ovat voiteessa pääosassa.

Luonnolliset kosteustekijät muodostavat yhdessä tali- ja hikirauhasten erittämien ainesosien kanssa ihon pinnalla olevan hydrolipidikalvon, jota kutsutaan myös happovaipaksi. Happovaipan tehtävänä on suojata ihon pintaa ja säilyttää iholla kosteutta. Se myös tuo iholle suojaa ulkoisilta rasitteilta kuten esimerkiksi saasteilta, epäpuhtauksilta ja bakteereilta, eli englanninkielisen sanan mukaan sitä voidaankin kutsua ihon suojamuuriksi.

Luontaiset kosteustekijät muodostuvat  puolestaan erilaisista aminohapoista, rasvahapoista, triglyserideistä, ureasta, keramideista, fosfolipideistä, glyseriinistä, sakkarideista, Natrium-PCA:sta, hyaluronihapoista ja useista muista, iholla luonnostaan esiintyvistä rakennusaineista.

The Ordinaryn voide auttaa siis ylläpitämään ihon happovaipan hyvinvointia, mikä on erittäin tärkeää. Olen maininnut aiemmin, kuinka korealaisessa kosmetiikassa on meneillään erilaisten Barrier Booster -tuotteiden buumi ja tämän The Ordinaryn voiteen voisi laskea juuri sellaiseksi.

The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoiteesta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoide sopii käytettäväksi iholla sekä aamuisin että iltaisin. Omaa ihonhoitorutiinia voi varioida täydentämällä sitä esimerkiksi illalla vielä ravitsevalla kasvoöljyllä.

The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoide löytyy myynnistä *Elevenin verkkokaupasta täältä.

The Ordinary 100% Organic Cold-Pressed Moroccan Argan Oil

The Ordinary 100% Organic Cold-Pressed Moroccan Argan Oil ravitsee kuivaa ihoa

Koska The Ordinaryn valikoimasta löytyy tosiaan vain yksi kosteusvoide, voi sen koostumusta tuunata omalle iholle sopivien öljyjen avulla. Yksi kuivan ihon ehdottomista suosikeista on ravitseva arganöljy, josta olen postannut tarkemmin tässä aiemmassa postauksessani.

Arganöljy sisältää runsaasti antioksidanttisia A- ja E-vitamiineja sekä tyydyttämättömiä rasvahappoja (70% oleiinihappoa ja linolihappoa). Arganöljy ravitsee ja kosteuttaa ihoa sekä auttaa tukemaan ihon uudistumista. Se sisältää runsaasti myös omega-6-rasvahappoa, joka auttaa elvyttämään ihoa ja lisäämään ihon kimmoisuutta.

Arganöljyn sisältämä E-vitamiini on erittäin tehokas antioksidantti. Antioksidantit auttavat suojaamaan ihoa sitä vaurioittavilta ja sen myötä ennenaikaisesti vanhentavilta vapailta radikaaleilta. A-vitamiinia puolestaan pidetään parhaana tehoaineena ikääntymisen merkkien hoidossa. A-vitamiini ja sen johdannaiset  auttavat tehostamaan ihosolujen tuotantoa ja nopeuttamaan siten ihon pinnan uudistumista. Ne auttavat myös elvyttämään ihon kollageenin tuotantoa.

Arganöljyä voi käyttää joko kosteusvoiteen päällä tai sitä voi sekoittaa pieneen määrään kosteusvoidetta ennen voiteen levitystä iholle. Yhdistämällä kosteusvoiteen arganöljyyn voi voiteesta tehdä täyteläisemmän ja ravitsevamman vaikkapa yöksi, jolloin iho usein kaipaa erityisen tehokasta hoitoa.

The Ordinary Caffeine Solution 5% + EGCG

The Ordinary Caffeine Solution 5% + EGCG kosteuttaa kuivia silmänympäryksiä

Jos iho on hyvin kuiva, ovat usein myös silmänympärykset erityisen huomioinnin tarpeissa. The Ordinaryn tuotevalikoimasta ei toistaiseksi löydy varsinaista silmänympärysvoidetta, mutta The Ordinary Caffeine Solution 5% + EGCG -seerumi on loistava tuote käytettäväksi silmänympärysvoiteen alla tuomassa lisää kosteutta.

Varsinaisesti tuote mainostaa vähentävänsä silmänympärysten väsymyksen merkkejä, mutta itse olen kokenut tämän erityisesti kivana lisäkosteuttajana. Yksinään tämä on vähän liian kevyt käyttää, mutta janoisille silmänalusille tämä on mainio tuote ihonhoitorutiinia täydentämään. Tuotteesta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Usein silmänympärysten ensimmäiset juonteet johtuvat nimenomaan silmänympärysten kuivuudesta, joten silmänympärysiho on ehdottomasti sellaista ihoaluetta, joka kannattaa muistaa huomioida. Paras hoitokeino silmänympärysjuonteisiin on ennaltaehkäisy, eli  peruskosteuttavan silmänympärysvoiteen käyttö kannattaa aloittaa ajoissa – mielellään jo silloin, kun alkaa käyttää silmämeikkiä tai viimeistään kaksikymppisenä.

Lisää vinkkejäni silmänympärysihon hoitoon voi lukea tästä ja tästä aiemmasta postauksestani. Jos mietit, mitä ainesosia silmänympärysiholla voi käyttää tai mitä kannattaa välttää, lue tämä postaukseni.

The Ordinary Caffeine Solution 5% + EGCG -seerumi löytyy myynnistä *Elevenin verkkokaupasta täältä.

The Ordinary Lactic Acid 10% HA 2% kokemuksia Ostolakossa blogi

The Ordinary Lactic Acid 10% + HA 2% -kuorintaseerumi

Ihon kuorinta voi olla kuivalle iholle hyvästä, mutta sillä voi myös saada aikaan hallaa, mikäli ihoa kuorii liian usein. Koska ihon kuorinta on kätevä tapa päästä eroon kuolleesta ihosolukosta, joka voi joskus jopa näkyä ihon pinnan hilseilynä, saattaa moni ajautua loputtomaan kierteeseen: kuiva ihosolukko kuoritaan pois, mutta samalla iho ohentuu ja sen suojamuuri heikkenee, mikä puolestaan lisää ihon kuivumista ja hilseilyä entisestään, kun kosteus pääsee haihtumaan iholta helpommin.

Kuivan ihon kuorintaan onkin hyvä käyttää AHA-happoja sisältäviä tuotteita, sillä AHA-hapot myös kosteuttavat ihoa. AHA-happoja on erilaisia ja niistä parhaiten kuivalle iholle sopii maitohappo, joka on yleisesti käytettyä AHA-happo glykolihappoa molekyylikooltaan suurempi ja siksi ihoa vähemmän ärsyttävä. Maitohappo auttaa irrottamaan kuollutta ihosolukkoa ihon pinnalta hellävaraisesti ilman kuorintavoiteiden mekaanista hankausta.

Erilaisista AHA-hapoista ja niiden eroista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani. 

The Ordinary Lactic Acid 10% + HA 2% -kuorintaseerumi on iholle jätettävä hoitotuote, joka sisältää sekä ihoa kuorivaa maitohappoa että kosteuttavaa hyaluronihappoa. Tätä seerumia ei missään nimessä kannata käyttää päivittäin, vaan esimerkiksi kerran pari viikossa iltaisin.

The Ordinary Lactic Acid 10% + HA 2% -kuorintaseerumi levitetään kuivalle, puhdistetulle iholle (esimerkiksi The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumin sijaan) ja sen annetaan vaikuttaa muutaman minuutin ajan ennen muiden ihonhoitotuotteiden levitystä. Kuoriva seerumi on tarkoitettu jätettäväksi iholle, eli sitä ei pestä iholta pois.

Kuorivan seerumin jälkeen ihonhoitorutiinia jatketaan öljypohjaisilla ja rasvamaisilla tuotteilla, eli kuorintaseerumin päällä voi esimerkiksi käyttää The Ordinary 100% Plant Derived Squalane -hoitotiivistettä, The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoidetta ja arganöljyä.

The Ordinary Lactic Acid 10% + HA 2% -kuorintaseerumi löytyy myynnistä *Elevenin verkkokaupasta täältä.

Lisää vinkkejä The Ordinary -tuotteiden käytöstä ja valinnasta voi lukea blogistani täältä.

The Ordinary tuotteet yhdistäminen ja valinta Ostolakossa Virve Fredman

Mistä The Ordinary -tuotteista te olette saaneet apua kuivalle iholle?

7 kommenttia artikkeliin ”Parhaat The Ordinary -tuotteet kuivalle iholle”

  1. Tuo hyaluronihapposeerumi on ihan timanttinen. Käytin sitä aiemmin huonolla menestyksellä, mutta onneksi annoin sille uuden mahdollisuuden. Tällä kierroksella olen levittänyt seerumin kasvovedestä kostealle iholle, ja voi juku mikä ero lopputuloksessa näin käytettynä! Tämän hoksattuani en olekaan enää halunnut muita seerumeita kokeilla.

    Toinen hyvä kasvoöljy kuivalle iholle arganöljyn lisäksi The Ordinarylta on 100% cold-pressed borage seed oil, joka sopii myös herkästi reagoivalle iholle. Itse vähän vaihtelen noiden eri öljyjen kanssa. Tästä postauksesta innostuneena skvalaani voisi olla seuraava kokeilulistalla!

    • Kiitos, että mainitsit tuosta, että toimii tosiaan hyvin, kun levittää vielä hieman kostealle iholle. 🙂

      Rohtopurasruohoöljystä pitäisikin tehdä ihan oma postauksensa!

  2. Ruusunmarjaöljyä käytin pullon, tyrniöljy myös mutta tyrni on oranssisuudessaan ärsyttävä tahraa ja ja naamanvärjääjä- muuten tunnutaan ihana ja raikas. Molemmissa on TO:LLA hinta paikallaan luomuöljyjen joukossa.

  3. Itsellä kuivaihoisena atoopikkona käytössä juurikin hyaluronihappo seerumi, plant derived squalane ja tuo kosteusvoide. Ihan huippu tuotteita. Lisäks mulla on hapoista manteli-happo, jota stokkan myyjä suositteli ja on toiminut! Argan öljy toimi kans mutta marula öljy on vielä parempi kun ei ”haise” juuri miltään. Ruusunmarjaöljyä en voinut hajun vuoksi kasvoilla käyttää mutta se kului kroppaöljynä pois.

    • En ole vielä kokeillut, mutta kiitos kun muistutit niistä. Olen odotellut, että tulisivat maahantuojan valikoimaan ja saataville suomalaisissa (ja ruotsalaisissa) liikkeissä. Siellä näyttäisi merkin omien sivujen mukaan olevan tulossa SPF 35 ja SPF 50 -tuotteet, mielenkiintoista! 🙂

  4. Hei, mitä neuvoisit kun itselläni on kuiva ja arka iho, sekä ikääntyminen vaikuttaa myös 48v. Ongelmana on couberosa, joka vaivaa enemmän kesällä kun aurinko paistaa. Käytän ordinaryn hyaloroni happoa, nyt kylläkin sitä missä on sitä kuparia ja herkän ihon kasvorasvaa, koska en oikein uskalla käyttää muita, kun alkaa kirvelemään ja punoittamaan. Mitä ordinaryn tuotteita suosittelisit? Olen lukenut paljon sinun kirjoittamia arvioita kyseisistä tuotteista, mutta en osaa valita monesta vaihtoehdosta.

Kommentointi on suljettu.