Nuo hetket ovat turhauttavia. Myymälässä voi olla kolme myyjää ja muutama sarjojen oma konsulentti tyhjänpanttina ja he kaikki yrittävät keksiä itselleen puuhaa vaikka väkisin.
Yksi myyjistä penkoo kassalla olevia paperikasoja. Niiden seassa on varmasti joku paperinivaska täynnä tuoteinformaatiota, jota hän ei ole vielä lukenut. Jos aika ei kulu tarpeeksi sitä lukiessa, niin ainakin sitä etsiessä.
Yksi konsulentti järjestää jokaisen hyllystään löytyvän huulipunatesterin niin, että niiden numerot ovat numerojärjestyksessä ja käännettynä oikeinpäin. Toinen siirtelee voidepurkkejaan ja miettii, olisiko niiden rivistöjen välissä parempi olla sentin verran tilaa vai antaa niiden olla tiiviinä rivistönä. Hän kokeilee molempia vaihtoehtoja.
Yksi myyjä täyttää hyllyjä. Hyllyistä ei ole mennyt kaupaksi koko illan aikana yhtäkään tuotetta, mutta taaempia tuotteita voi aina siirtää edemmäs ja toivoa, että laatikosta löytyisi edes joku tuote, jonka voisi nostaa hyllyyn. Ja laatikkoakin voi aina järjestää hieman lisää, sillä pahimmassa tapauksessa sen tuotteet menevät kuitenkin epäjärjestykseen aina sitä aukivedellessä ja sulkiessa ja kierre on valmis.
Kolmas myyjä pyörii ympyrää. Asiakkaattomuus puuduttaa ja hän on turhautunut. Joka kerta, kun joku yksittäinen asiakas tulee myymälään hän tervehtii asiakkaan ja tarjoaa apuaan. Ja joka kerta asiakas vaan ilmoittaa rauhassa katselevansa.
Tilanne voi olla tämä, jos asiakkaita ei vaan ole yhtään. Mutta joskus tilanne voi olla samanlainen, vaikka myymälässä olisikin jatkuvasti asiakkaita. Joskus nimittäin vain on päiviä ja iltoja, jolloin kukaan ei yksinkertaisesti halua apuasi.
Näinä päivinä jokainen asiakas löytää tuotteensa itse. He eivät halua kuulla mistään tuotteesta mitään, he eivät halua nähdä mitä olisi tarjouksessa eivätkä he halua kuulla sinusta muutenkaan.
Nämä uhmaikäisen minäminäminä-kehitysvaiheen yhdessä päivässä kokevat asiakkaat ovat mielenkiintoinen ilmiö, joka auringonpimennyksen lailla ilmestyy aina silloin tällöin sillä erotuksella, ettei sitä ilmiötä voi millään lailla ennakoida. Tai voisi, jos olisi kristallipallo, mutta silloinkin olisi varmasti kiinnostuneempi lukemaan siitä lottonumeroita kuin ennustamaan asiakaskäyttäytymistä.
Nämä päivät ovat kaikkein turhauttavimpia. Jos myymälässä ei ole asiakkaita, on ihan suotavaa, että myyjä täyttää hyllyjä, pyyhkii ohimennen ja vaivihkaa hieman pölyjä ja tekee muutakin järjestelyä. Mutta eihän sellaista voi tehdä, jos myymälässä on enemmänkin asiakkaita! Tällaisina päivinä ei myyjä voi oikestaan tehdä muuta kuin seistä. Ja kuinka hyödyttömältä tyhjänpanttina seisova myyjä näyttääkään!
Apuaan voi ja pitääkin olla aina tietysti tarjoamassa, mutta kymmenennen avuntarjouksen torjunnan jälkeen sitä turhautuu väkisinkin. Onko minulla huulipunaa hampaissa? Näytänkö muuten vaan hassulta? Onko sepalukseni auki tai onko hameeni korvissa? Miksi ihmeessä nämä välttelevät minua? Ei, minussa ei ole mitään vikaa, tänään vaan on tällainen päivä.
Aina välillä henkilökunta yrittää saada tilanteesta irti edes jonkunnäköistä huumoria:
”Käyn äkkiä vessassa.”
”No joo, pidä kiirettä, jätät meidät kyllä aikamoiseen pulaan tämän ihmismassan kanssa.”
Kuiva huumori jaksaa hymyilyttää, mutta ei naurattaa enää siinä vaiheessa, kun olet kävellyt viidettä tuntia ympyrää lattiaan uria kuluttaen ja toivoen, että jotakuta edes seuraavana päivänä kiinnostaisi kuulla, mitä olet jostakin tuotteesta mieltä tai että löytyykö valikoimasta edes ylipäätänsä sen tietynlaisen kaltaista tuotetta.
Muita, jotka ovat selaisessa työssä, ettei asiakaskäyttäytymistä voi aina täysin ennustaa?
Toinen, aiheeseen läheisesti liittyvä postaus on luettavissa täältä.
Hah. No, itsehän tällä hetkellä feissaan työkseni – saan todellakin kokea päivittäin satoja kertoja sen, että ihmiset eivät todellakaan halua jutella minulle. Feissareita vihataan, mutta duuni on silti kivaa! Välillä tosin turhauttaa, kun kahdessa tai kolmessa tunnissa kukaan ei pysähdy, saat vain huudella samaa lausetta jokaiselle ohikulkijalle ja koko ajan kuuuluu "ei nyt kiitti".
tässä asiassa on myös kääntöpuoli: kyllä alkaa ihmistä pikkuhiljaa ottamaan pannuun, kun joutuu päivän aikana pysäytetyksi sen 20 kertaa ja toistamaan saman asian joka feissarille.
Minulla tuli ensimmäiseksi tästä kirjoituksesta mieleen, että onpas tullut itse noloiltua turhaan myyjien läheisyydessä. Jos olen vain katselemassa tuotteita ilman suuria ostoaikomuksia, en oikein kehtaa "tuhlata" myyjän aikaa kyselemällä ja höpisemällä tuotteista. Olen ajatellut, että se on epäkohteliasta jos ei sitten osta mitään. Hmm…ehkä vastaan tämän jälkeen useammin myyjän "voinko auttaa sinua?" kysymykseen eri tavalla. Minusta on kuitenkin mukava käydä liikkeissä vähän kuikkimassa uutuustuotteita ihan "livenä".
Tekis mieli lähettää tämä aluepäällikölle… Eri alalla olen, mutta vaihtamalla vaan myytävän tuotteen täsmäisi tämä täysin joihinkin meidän myymälän päiviin.
I feel your pain, sistah. Työskentelen itse marketin infopisteessä, ja hiljaisina aikoina vuorossa ollaan usein yksin. Kuolleet päivät ovat täyttä tuskaa kun siinä pisteellä on vaan oltava, mihinkään et saa lähteä, ketään ei näy eikä mitään tekemistä ole. Voin kertoa että sillä on rajansa, montako kertaa samat mainoslehdet voi lukea läpi ;(
Ota työpaikalle mukaan kirja, ristikoita tai muuta puuhaa, tai surffaile netissä jos se on mahdollista. Niin saa ajan kulumaan 🙂
Huh huh, hyvä toi lopun selvennys, sillä ilmeisesti ymmärsin lukemani väärin ja hetken jo ajattelin olevani ei-toivottu asiakas, joka pelkällä olemassaolollaan turhauttaa kosmetiikkamyyjät epätoivon syövereihin ja tein johtopäätöksen, että kannattaa jatkossakin tilata kosmetiikkansa netistä. Sillä en todellakaan useimmiten jaksa mitään smooltookkia myyjien kanssa vaan katsella rauhassa.
t. epäsosiaalinen erakko
Mua ahdistaa ainakin kun myyjät kyttää 😀 katon jo heti ovelta että voi ei seitsemän toimeetonta myyjää.. Sen jälkeen mun on melkein pakko lähteä deodorantti ostolle koska hiki virtaa koska pelkään että myyjät tulee vuoron perään kysylemään. Ja parasta on se että oon kai sen verran lyhyt että näytän joltain teni-myymälä varkaalta jota pitää kytätä parin sentin päässä myyjä mafian paheksuvien katseiden alta.
Totta joka sana! 😀
Hmmm, miten tämän voi muuten ymmärtää, kuin miten tämä on kirjoitettu? 🙂 "Itsenäiset" asiakkaat ovat uhmaikäiseen verrattavia 😉
Tässä yksi syy, miksi nettikaupoista on mukava tehdä ostoksia. Saa vertailla hintoja ja tuotteita rauhassa, aiheuttamatta myyjille turhautumisia 🙂
Hyvä korjaus lopussa, vaikka haukuitkin aika monet itsekkäiksi kakaroiksi ihan vaan siksi, että sinulla on tylsä työpäivä. En taida silti päästä yli tuosta asiasta paikkailusta huolimatta.
Hehe, mäkin oon sellanen, että mä haluan aina katsella mieluusti itsekseni juttuja ja tutkia purnukoita, suorastaan välttelen myyjiä, katsekontaktia ja oikeastaan yritän pysyäkin koko ajan liikkeessä, koska se tuntuu pitävän myyjät loitommalla. x) Jos pysähtyy, nanosekunnissa on innokas apuri niskassa. 🙂 Olen tietysti tyytyväinen, että palvelu toimii, mutta olen vaan tällänen hankala asiakas. x)
Lisäksi jos myyjä oikein alkaa kehua ja suositella, mulla on sellanen vamma, että en meinaa kehtaa kieltäytyä, vaan teen ostopäätökseni nopeasti ja ehkä jopa tuotteesta, josta olin jo 99% varmuudella mielessäni kieltäytynyt. Tästäkin syystä välttelen myyjiä, haluan tehdä ostopäätökseni ilman kuvittelemaani sosiaalista painetta keskustellen vain oman itseni kanssa. 😀 Miten hölmö sitä voikaan ihminen olla… x)
Joskus saatan tsekata myymälän turvallisen etäisyyden päästä ja jopa jättää menemättä, jos se on aivan tyhjä muista asiakkaista ja arvelen, että myyjät suorastaan rukoilevat asiakasta, jonka kanssa voisivat vuorovaikuttaa…. Pahoitteluni… 🙁 🙂
Mä oon töissä Lontoon Oxford Streetillä ja nää viimiset 2 viikkoa on ollut just sitä pahinta: hiljaista, eikä kukaan turisti halua apua. Siinäpä sitten kääntelet henkareita osoittamaan samaan suuntaan kahdeksan tunnin ajan ja välttelet pomoa joka tuijottaa silmä kovana että tarjoanko minä sitä asiakaspalvelua asiakkaille jotka eivät sitä halua. Herkkua >:)
Mä en ikinä pyydä myyjän apua jollen oikeasti heti kauppaan astuessani tiedä mitä etsin niin voin sitten vastata suoraan mitä haen, mikä on aika turhaa sillä voisin sen itsekin hakea 😛
Itse olen töissä pankissa (en konttorissa) ja puhelin joko soi tai ei soi. Ei voi yhtään ennakoida koska soittaa asiakas (tai konttorista toimihenkilö), ja yleensä ne sitten soittaa kaikki peräkkäin.
Joskus on käynyt niinkin, että kun vastaan kysymykseen "voinko auttaa" sanomalla "no itseasiassa etsisin…" niin heti kuuluu syvä huokaus myyjän puolelta ja sitten puolihuolettomasti esitellään joku tuote, joka ei todellakaan ole se, mitä etsin tai todetaan ettei sellaista todellakaan ole olemassa. Ihan kuin vain väkipakolla tultaisiin kysymään vaikka oikeasti ei kiinnostaisi yhtään auttaa tuotteen löytämisessä tai vastailla kysymyksiin.
Samaa mieltä! Työskentelen vaatteiden parissa ja työpäivät tosiaan suurimmaksi osaksi pelkkää seisomista ja hymyilyä. 🙁
Tuo tilanne yhdistettynä siihen että sinun on "pakko" käydä kysymässä kaikilta sitä mahdollista tarvetta apuun.
Yleensä torjumisten jälkeen joku keksii huutaa paheksuen: "NO MISSÄ SE MYYJÄKIN ON KUN TARTTEIS APUA!?". Sama henkilö on sinut juuri torjunut äkäisesti sähisten.
Pitäisikö asiakkaan muista asiakkaista tyhjään myymälään astuessaan kysyä myyjältä: "Kuinka voin auttaa?" 🙂
Mullakin tuli tekstistä vähän sellainen olo, että asiakkaan pitäisi kysyä myyjältä tyyliin "kuinka voin auttaa tylsän työpäiväsi piristämisessä?" Ihan oikeasti, ei ehkä ole oikealla alalla, jos ei arvosta yhtään niitä asiakkaita, jotka eivät halua apuasi, vaan vain niitä, jolle saat pölöttää pätevyyttäsi. Haloo, et ole asiakkaalle ainoa tiedonlähde, asiakas saattaa tietää itse jopa enemmän kuin myyjä.
Hassu, eihän tässä postauksessa ollut kyse kuin siitä, kuinka turhauttavalta tuntuu olla toimeton ihmismassan keskellä. Nautin työstäni ja asiakkaista, joita saan tai en saa palvella. 🙂
Ongelmat ne on jokaisella työpaikalla, minulla peruskempparin hoitajana seinät kaatuvat aina päälle vaikka juoksee pää kolmantena jalkana 7h päivässä =) Asiakkaat hämmentävät minua usein, sillä omassa myymälässäni ( Suurehko tavaratalo pienellä paikkakunnalla, kattava peruskemppari, tunnetuimmat merkit) asiakkaat eivät voi uskoa, että joku kysyy, voinko auttaa. Ja vielä enemmän hämmästyvät, kun taujuavat, että tuo tyyppi saattaa oikeasti tietää jotain. Olen koulutukseltani kosmetologi, mitään ei kukaan ei oleta, eikä sitä valitettavasti työpaikallani arvosteta/tuoda julki. Suurin osa asiakkaista on onnellisia, saadessaan syväluotaavampaa tietoa tuotteesta. Mutta on niitäkin nähty, jotka suorastaan suuttuvat. Eräskin rouva halusi ostaa Garnierin uutuustuotteen, Seerumin ja kasvovoiteen yhdistelmän, jota on paljon mainostettu. Näytin tuotteen asiakkalle, ja hän alkoi empimään. Oletan sen johtuvan hinnasta, joka on huimat 14,90€… Hän sitten keksi perussuomalaisen naisen tapaan, että kauhea, onko tässä hajusteita??? En missään tapauksessa voi käyttää tätä. Sitten hän tarttui muutaman euron edullisempaan Revitalift-purkkiin, tätä minä olen ennenkin käyttänyt. Kerroin, että siinäkin on kyllä hajusteita, ja kysyin, minkälaisia oireita hän saa tuotteista. On vaikea sanoa, mikä ainesosa sen aiheuttaa, jos sitä ei ole tutkittu, todennäköisesti se ei ole hajuste, sillä kasvovoiteissa ne ovat hyvin mietoja, ja jos hän voi kuitenkin sitä Revitaliftiä käyttää. Tästäkös rouva tulistui, kyllä minä sen kuule tiedän!! Ja paineli ulos ostamatta mitään… Oi miksi edes yritän?? Eniten myyty "ihonhoitotuotteemme" on Tummeli, että näillä mennään =D
Minulle tuli mieleen, että jos myyjänä tajuat sen, ettei asiakkaan syy olla ostamatta tuotetta olekaan hajusteet, vaan sen korkea hinta, muttei kehtaa sitä sanoa, niin miksi nolata asiakasta huomauttamalla asiasta? Jos ja kun ihminen ei kehtaa sanoa, ettei ole varaa tuohon tuotteeseen ja sanoo käyttäneensä tätä toista tuotetta ennenkin, niin mikäs siinä? Asiakkaalle voi olla aika noloa huomata, että myyjä tajusi todellisen syyn olla ostamatta tuotetta. Tällöin huomautus sen ennenkin käytetyn tuotteen hajusteista saattaa tuntua lähinnä veetuilulta. Ja sitten alkaa suututtaa ja mennäänkin naapurikauppaan ostamaan se tuttu ja hyväksi havaittu tuote…
Toki jos asiakas vaikuttaa vilpittömältä siinä, että epäilee olevansa herkkä hajusteille, niin on hyväkin sanoa, jos hänen haluamansa halvempikin tuote niitä sisältää. Mutta jos asiakas sanoo ennen tyytyväisenä kyseistä tuotetta käyttäneensä, niin miksi sanoa sitten mitään? Ehkä tuolloin olisi hyvä myyjän pitää kommenttinsa sisällään, niin jäisi asiakkaallekin parempi mieli.
Tyypillistä Suomalaista käyttäytymistä. Hävetään. Ei kehdata sanoa suoraan. Ja sitten keksitään tekosyy. Joka on aivan päivän selvän typerä. 😀 Jokainen siis voisi opetella hivenen käyttäytymään. Ei myyjät pure. Eikä ne ole ilkeitä. Itse olen oppinut paljon tämän blogin kautta 😀 -MarsuPilami.-
Peukaloiden pyörittäminen on kyllä yksi tylsimmistä työpäivä-aktiviteeteista 🙁 Kun ei niitä hyllyjäkään voi kymmentä kertaa päivässä pyyhkiä pölystä (tai voi tietty, mutta hulluksihan siinä tulee).
Voi miksi? Miksi myyjät kysyy aina, voinko auttaa??? Vastaus on melkein aina EI! Voinko auttaa kysymyksellä ei myyntituloksia synny….oppikaa myyjät markkinointia ja erilaisia lähestymistapoja.
Tuo on tylsä lause, mutta onneksi ontilanteenmukaisia variaatioita. 🙂
"Voinko auttaa, vai haluatko katsella rauhassa?"
Siinä aika toimiva kysymys näin asiakkaan näkökulmasta; tietää saavansa apua halutessaan ja huomaa, että ihan vain katselukin on luvallista eikä myyjä pane siitä pahakseen.
T: Dara
Itsekin tykkään tuosta kysymystavasta tai sitten ihan vaan lauseesta. "Kerrothan sitten jos kaipaat apua/neuvoja/vinkkejä" (millainen tilanne sitten onkaan). 🙂
"Nämä uhmaikäisen minäminäminä-kehitysvaiheen yhdessä päivässä kokevat asiakkaat ovat mielenkiintoinen ilmiö"
Höh, tajusin näemmä kirjoituksesi väärin ja olen ylläkuvatun kaltainen henkilö. Onneksi sinulla ei ole mitään meitä vastaan, jotka haluavat vain katsella rauhassa =)
Kyseinen lause oli pilke silmäkulmassa kirjoitettu, vaikka sen voi toki lukea miten tahtoo. Kaikkien huumori ei mene aina yksiin. 🙂