Tänään nimittäin loppui etäsuhteessa eläminen.
Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme Englantilaistuneen Herrasmieheni kanssa eronneet. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomesta kotoisin oleva muruni on palannut kesäksi Suomeen ja minäkin pääsin töistä vapaille.
Ensinnäkin etäsuhde tarvitsee yleensä kestääkseen jonkun yhteisen määränpään.
On vaikeampaa pitää yllä suhdetta, jossa molemmat elävät eri kaupungeissa tai jopa eri maissa elämäänsä ilman, että molemmat tavoittelevat yhteistä määränpäätä, eli esimerkiksi kesällä 2013 muuttoa samaan kaupunkiin. Kun yhteinen tavoite ja päämäärä on selvillä, on suhteessa jaksaminen paljon helpompaa
Moderni teknologia auttaa paljon.
Ilman älypuhelinta, Skypeä ja Messengeriä tämäkin suhde olisi varmasti ollut huomattavasti hankalemmin toteutettavissa.
Puhelut Suomen ja Englannin välillä kävisivät aikaa myöten kalliiksi, mutta Skypessä niiden soittaminen on ilmaista. Lisäksi keskustelukumppanit voivat halutessaan paitsi kuulla, myös nähdä toisensa, mikä sekin tuo apua ikävään.
Niin Skypen kuin Messengerinkin avulla onnistuu myös tavallinen nettijuttelu ilman kuvaa ihan vaan kirjoitellen.
Älypuhelimeen ladattava Whatsapp on ehkä yksi ihmiskunnan parhaista keksinnöistä. Tämä internetin kautta toimiva chattiohjelma on mitä kätevin niin puhelinlaskujen kuin jutustelunkin kannalta. Chattaily ei maksa osapuolille mitään, kun puhelimessa kerran on netti muutenkin ja viestejä voi lähettää koska vaan ja miten vaan. Koska kännykällä voi ottaa nopeasti myös kuvia tilanteista ja tapahtumista, on niitä mahdollista lähettää toiselle ihan koska vaan. Toinen saa olla jatkuvasti osallisena toisen päivää ja päivän aikana voidaan kirjoitella kymmeniä ellei jopa satojakin viestejä.
Älypuhelimeen voi myös ladata Skypen, jolloin on mahdollista soittaa puhelimella Skype-puheluita.
Yli vuoteen ei ole kulunut yhtäkään päivää, jona emme olisi olleet yhteydessä ja vaihtaneet kuulumisiamme. Vapaallaollessani saatamme käyttää keskusteluun tunteja niin kotikoneella jutellen kuin asunnosta poistuessa Whatsappiin vaihtaen.
Minusta etäisyys on tehnyt suhteellemme loistavan pohjan. Sen ansiosta olemme puhuneet, jutelleet, höpötelleet ja keskustelleet paljon enemmän kuin mitä muuten varmasti olisimme. Tietokoneen ja kännykän näytölle tulee näpyteltyä tekstiä huomattavasti helpommin kuin mitä sanoja saisi sanottua ääneen. Toisen on oppinut tuntemaan todella hyvin.
Toisen läsnäoloa ei myöskään pidä itsestäänselvyytenä ja yhteisiä hetkiä on oppinut arvostamaan paljon.
Kolmas tärkeä ja kaikkein kliseisin asia on luottamus.
Minulta vaati paljon oppia luottamaan toiseen eikä se varmasti ole ollut helppoa toisellekaan osapuolelle, mutta onnekseni voin sanoa oppineeni luottamaan tässä suhteessa täysin. Ja sitä paitsi jos suhteen toinen osapuoli ehtisi, viitsisi ja vaivautuisi kaiken viestittelymme ja jatkuvan kanssakäymisemme ohessa puuhailemaan jotain jonkun toisen kanssa, olisi hän jo niin ilmiömäinen, etten todellakaan edes tahtoisi tukahduttaa hänen luovia lahjojaan. (Vitsi vitsi. Kirves olisi jo kaivettuna esiin perisuomalaiseen tapaan.)
Mutta kuten sanoin, olen tänään onnelisimmillani.
Kiva postaus:) Kaikkea hyvää teille!
Itsekin vietin kolme vuotta etäsuhteessa (600km) ja kaikki sanomasi asiat pitävät todellakin paikkaansa, vaikka silloin hoidimmekin keskustelun aivan perinteisesti tekstiviestein, puheluin ja mesen kautta.
Yhteenmuutto oli uskomattoman palkitsevaa ja ihanaa, ja kun muistelee niitä aikoja, osaa arvostaa toista enemmän ja vaikeudet on helpompi kohdata, kun tietää, että jostain noinkin isosta on selvitty. 🙂
missä te asutte nyt suomessa ollessanne kun sinäkin jäit asunnottomaksi ? asia ei kuulu minulle, kunhan vaan jäin ihmettekemään 🙂
Minulla taas on aivan päinvastainen tilanne, olemme kummatkin noin 4kk sairaslomalla eli jatkuvasti kotona yhdessä. Kun koko ajan hakkaa päitä yhteen suht pienessä asunnossa odottaa innolla työelämän alkua, jotta pääsee omiin rutiineihinsa kiinni. Kummallakin meillä on urheiluvamma, joka leikkkauksen jälkeen vaatii vielä 2-3kk sairaslomaa. Kummatkin leikataan seuraavan kahden viikon aikana, katseet kohti tulevaa vaan ja odotetaan sitä normaalia arkea 😀
Ihana kirjoitus, aina ei edes jaksa lukea kaikkien turinoita loppuun, mutta nyt luin ja oli kyllä asia tekstiä 🙂
Itse olen ollut sellaisessa "kaukosuhteessa" et välissä oli vähän päälle 250 km, Suomen rajojen sisäpuolella siis, mutta kuitenkin. Sitähän nyt kestikin useamman vuoden ja mielestäni oli aivan toimiva 😮 Ja juuri näinhän se menee, että nykyaikana vielä vaan helpompaa koko ajan kun kaikenmaailman älypuhelimet ja muut valtaavat planeetan 😉 Ja tästä mun 'kaukosuhteesta' on nyt jo nelisen vuotta. Yhteinen päämäärä tosiaan oli se, että minä muutan Jyväskylään ja täälläpä sitä ollaan edelleen 😉 Kaukosuhteessa ehkä parhainta onkin se jälleennäkemisen riemu ja ilo, voi että <3. Kyllä sitä arvostaa nyt yhteistä aikaa ja pienempiä puhelinlaskuja 😉 Innostuin nyt vähä kommentoimaan 😀
On kiva kuulla sun tarina ja tuli ihan hymy sun puolesta, vaikka niin ei me edes tunneta mutta kuitenkin 🙂 Oon sun blogias lueskellut ja sillai 😀 Keep going girl ! 🙂
Jännä, minä elin useamman vuoden etäsuhteessa ja nyt olemme asuneet useamman vuoden yhdessä, mutta ei minulle koskaan tullut mieleen, että pitäisi olla joku kohtuu selkeästi määritelty yhteinen määränpää. Tai minulle tuli tuosta sinun esimerkistäsi mieleen, että se pitäisi olla kohtuu tarkkaan määritelty, kun siinä oli se vuosilukukin. 😀
Kyllähän se tavallaan oli oletus, että joskus asumme saman katon alla, mutta meillä ehkä se yhteinen ajatus oli, että "asioilla on tapana järjestyä". Minua olisi pikemminkin ahdistanut, jos mies olisi halunnut sopia jonkun aikarajan yhteenmuuttamiselle. Ajatus yhteenmuutosta ei olisi ahdistanut, mutta se, että sille asetetaan joku tavoite.
Siihen aikaan käytössämme oli lähinnä sähköposti, tekstarit ja puhelut. Tosin me oltiin sitten niin vanhanaikaisia, että kirjoittelimme pitkiä kirjeitä toisillemme – niitä tuli kirjoitettua vähän niinkuin päiväkirjatyyliin. Omia ajatuksia ja pohteita useamman päivän ajan ja kun arkkeja oli kasa, niin kasa postiin. 😀
Vietin rakkaani kanssa kolme vuotta etäsuhteessa, ja nyt olemme asuneet yhdessä onnistuneesti kaksi vuotta, ja toivottavasti vielä paljon lisää vuosia tulevaisuudessa!
Meilläkään ei ollut sellaista selkeää päämäärää, molemmat opiskelimme, ja emme tietäneet milloin saamme opinnot päätteeseen, missä haluaisimme asua ja mistä saisi sitten töitä. Mutta ainakin itse ajattelin, että jos asiat menevät putkeen, esimerkiksi opintojen jälkeen tai niiden loppuvaiheessa voisimme mahdollisesti muuttaa saman katon alle, ja niin sitten lopulta kävikin.
Toisaalta kaukosuhteessa oli kovin ikävä toista, mutta toisaalta pidin myös siitä, että oli tilaa ja aikaa miettiä, eikä tarvinut kiirehtiä suhteeseen. Pystyi rauhassa tutustumaan toiseen. Yhteiseen aikaan oli hieno panostaa, mutta kesälomalla sitä arkea yhdessä tuli myös kokeiltua ennen yhteenmuuttoa, niin ei sitten tullut yllätyksenä millainen toinen on ihan arjessa.
Toi yhteinen päämäärä on tositosi tärkee asia! Sen tietäminen, että kaukosuhde ei ole pysyvä asiaintila, vaan väliaikaista, se helpottaa hirveesti kaukosuhteessa olemista! 🙂
Sit kans yks hyvä juttu mikä tulee kyllä jo vähän pakostakin kaukosuhteen kanssa on se, että on pakko olla se oma elämä eikä voi vain ripustautua toiseen ja toisen kainalossa olemiseen ja kaiken yhdessä tekemiseen. Siinä oppii sen että ollaan kaksi erillistä ihmistä joilla on molemmilla niinkun oma elämä ja sitten ollaan tiiminä tekemässä sitä yhteistä elämää. Mutta niinkun se ettei kadota itseään missään vaiheessa ja tekee omiakin juttujaan. 🙂 Ehkä sillon kaukosuhde onkin kaikista vaikein jos ajattelee että toisen ihmisen pitäisi nyt täyttää koko oma elämä aivan äärimmilleen joka hetki!
Ilman luottamusta kaukosuhteella ei ole mitään toivoa, ei mitään. Luottamus tietysti on molemminpuolista ja edellyttää molemmilta sitoutumista ja sen ilmaisemista toiselle. Kaukosuhteessa se osa on tosi tärkeä, koska yksinäisellähän voi alkaa surussaan mielikuvitus laukkaamaan… 🙁 Kommunikaatio ylipäätään on tosi tärkee asia! Pitää puhua tunteista ja fiiliksistä ja niistä yhteisistä tavoitteista 🙂
Hauskaa kesää teille molemmille kyyhkyläisille! ^^
Onnea, kirjoitat todella kypsästi suhteestasi,, Nauti nyt kaikesta,,
Minä ja mieheni ollaan oltu yhdessä pian kaksi vuotta ja asuttiin eri paikkakunnilla (asutaan edelleenkin virallisesti, mutta käytännössä ollaan asuttu 1,5 v. yhdessä….). Ennen seurustelua oltiin tunnettu vuosi, ja jo sen vuoden aikana mesetimme ihan hirveästi. Vikoina kuukausina jopa tuntikausia joka ikinen päivä. Toisinaan nukahdettiinkin mese auki. 😀
Oon samaa mieltä, että koneen äärellä tulee helpommin juteltua ja pälätettyä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Näiden pitkien keskustelujen pohjalta mekin toisiimme lopulta ihastuttiin.
Seurustelun ensimmäinen puolvuotinen eli se etäsuhdeosuus elettiin kaikki liikenevä aika koneen äärellä. Tein ruokaa läppäri vierellä ja menin joskus nukkumaankin koneen kanssa. 😀 Odotettiin juuri sitä tulevaa yhteistä elämää. Ja jälleennäkemisen riemu on sitten ihan erityisen suuri etäsuhteessa. 🙂
Ei mulla sen kummemmin vinkkejä etäsuhteeseen ole. Ei se ehkä kaikille sovi, mutta kun malttaa vaan hyväksyä väliaikaisen (?) järjestelyn, suhde kyllä palkitsee sitten itse itsensä. 🙂
Ihanaa kesää teille! 🙂
Onnea, ja ihanaa kesää! 🙂 Musta olisi muuten kauhean mielenkiintoista kuulla, että miten olette tavanneet! Jos haluat joskus paljastella. 🙂
Itse en ehkä edes ymmärrä tätä kyselyä siitä, miten etäsuhde voi toimia. Miksei se voisi toimia? Etäsuhteessa tulee kuitenkin panostettua toiseen ihan toisella tavalla silloin kun häntä näkee. Varmaan sen takia suhteet usein hieman latistuvatkin sen jälkeen, kun pari muuttaa yhteen… Toisen naamaa näkee liikaa ja täytyy hankkia omia ystäviä, omia harrastuksia, omaa aikaa.
Oma liittoni ainakin sujuu aina paremmin, kun olemme olleet vähän aikaa erossa mieheni kanssa. Menen usein lapseni kanssa vanhempieni luo esimerkiksi viikoksi (he asuvat siis aika kaukana meiltä), ja sen jäljiltä suhteemme on taas ihan toisella tasolla. Ja nimenomaan paremmalla tasolla!
Luinkin joku aika sitten lehtijutun ihan aikuisesta, aviossa olevasta pariskunnasta, jolla oli myös lapsia – en tosin muista, olivatko ne vaimon lapsia edellisestä liitosta. Jonkin elämänkäänteen (työpaikka?) takia pari päätyi muuttamaan eri paikkakunnille, mutta jatkoivat silti suhdettaan pienistä ongelmista huolimatta.
Erilleenmuuton jälkeen ongelmat katosivat. Kuten itsekin sanoit, he kommunikoivat keskenään huomattavasti enemmän kuin kommunikoivat saman katon alla asuessaan. Samoin suhteeseen panostettiin huomattavasti enemmän silloin, kun pariskunta näki toisiaan. Mies toi useimpina viikonloppuina kukkia, vaimo kokkasi jotain superherkullista. Ja viikolla kumpikin sai niin paljon tilaa ja aikaa itselleen kuin vain ikinä halusi. Ihan loistavaa! Vähän itsekin jo haaveilen vastaavanlaisesta suhteesta… Suostuihikohan tuo toinen osapuoli..? 😉
Täällä kirjoituksellesi hymyilee yksi lukija, joka on joskus ollut etäsuhteessa. Kirjoituksesi herättää hyviä muistoja ja muistoissani samaistun tähän kirjoitukseen. Oma etäsuhteeni ei lopulta kestänyt, mutta silloin vielä kun olin suhteessa, olin uskomattoman onnellinen (niinkuin sinäkin vaikutat olevan). Etäsuhde punnitsee todellakin suhteen osapuolten tunteet ja kärsivällisyyden. Allekirjoitan 100%:sti tuon, että etäsuhteessa on pakko puhua ja toiseen tutustuu väkisinkin paremmin. Side on toimivassa etäsuhteessa todella luja. Lähipiirissäni on ainakin kaksi avioliittoon asti päätynyttä etäsuhdetta.
Kolikon kääntöpuolena voin todeta, että ero etäsuhteesta on todella kipeä (tai ainakin omani oli). Vähän niinkuin "normaalissa" suhteessa tottuu toisen läheisyyteen, niin etäsuhteessa tottuu toisen äänen kuulemiseen. Oli todella kamalaa, kun kukaan ei enää soittanutkaan minulle iltaisin ja kysynyt "Mitä kuuluu, miten päivä meni?". Yksinäisyys iski ihan yhtälailla kuin varmaan avo- tai avioeronkin jälkeen (joista kumpaakaan en ole kokenut).
Suurin syy eroon etäsuhteessani oli varmaan juurikin yhteisen päämäärän hämärtyminen. Suhteemme alussa luulin, että päätyisimme samalle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta lopulta tiet veivät eri paikkoihin. Valitettavasti ihan loputtomiin ei pelkkä etäsuhde riitä. Oma etäsuhteeni kesti kolme vuotta ja erosta on jo monta vuotta. Nyt kun mietin miten oma elämäni ja exäni elämä on eron jälkeen edennyt, huomaan että olemme muutenkin kulkeneet elämässä eri tyyppisiä polkuja. En usko että olisimme tavallisessakaan suhteessa eläneet onnellisina yhdessä elämämme loppuun asti.
Uskon Virve että olet tehnyt oikean valinnan kun luovuit asunnostasi ja muutat syksyllä Lontooseen. Terveisiä myös miehellesi, että pitää nyt jumankekka kiinni naisesta joka pystyy tekemään niinkin suuria muutoksia elämässään miehensä ja parisuhteensa eteen!! 😉
Olen tavallaan etäsuhteessa – asumme melkein yhdessä, mutta vietän paljon aikaa toisessa kaupungissa töiden ja sukulaisten takia. Olemme aika omituisia siinä, ettemme juuri kommunikoi erossa ollessamme, tekstiviestejä ja meilejä vain silloin tällöin. Luottamus on kuitenkin vankalla pohjalla sillä olemme tunteneet niin kauan, jo aikaisempien seurustelusuhteiden ajalta, eikä kummallakaan ole taipumusta pettämiseen tai mitään halua satuttaa toista sillä tavoin.
Mieheni ja minä olimme vuoden verran etäsuhteessa, itse asiassa suhteemme ensimmäinen vuosi. Tuona aikana vietimme yhteensä viisi viikkoa yhdessä. 2+3, puolen vuoden välein. Tuosta ajasta on jo yli 10 vuotta aikaa, joten yhteydenpito ei ollut ihan niin monipuolista kuin tänä päivänä. Kirjoitimme kortteja ja kirjeitäkin, tekstiviesteilyn, messengerin ja satunnaisten puheluiden lisäksi. Vuoden päätteeksi muutin hänen kotimaahan, toiselle puolelle maapalloa, kokeilemaan miltä vakituinen yhdessäolo sujuisi. Vietämme tänä vuonna 10-vuotis hääpäivää 🙂
Allekirjoitan täysin sen minkä sinä, Virve, kirjoitit luottamuksesta ja keskustelusta, puhumisesta, höpöttelystä.
Mun piti kommentoida tähän jo aikasemmin, mutta se sitten jäi. Tykkäsin tästä postauksesta tosi paljon 🙂 Mulla ei oo oikeastaan kokemusta etäsuhteesta tai muuta, mutta musta on niin upeaa, että on suhteita, missä kumpikin osapuoli panostaa ihan täysillä… 🙂 kaikkea hyvää teille!
Hei! Itse elän ja tulen varmaan vielä vuosia elämään etäsuhteessa. Miesystäväni asuu puolet vuodesta toisella paikkakunnalla työnsä takia. Aluksi on aina kova ikävä, ja odotamme viikonloppuja jolloin näemme. Mutta luottamuksen ansiosta tämä ratkaisu ei tunnu mitenkään pahalta. Itsestä ja kumppanista se on kiinni toimiiko etäsuhde vai ei.
Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi! 🙂
– Sanna
Edellinen suhteeni oli etäsuhde, mies oli rauhanturvaajana ulkomailla ja näimme n. kerran kuukaudessa, viikon verran (josta osa meni miehellä myös kavereiden ja perheen kanssa).
Etäsuhteessa arki astuu kuvioihin hitaammin. Myöskään toisen huonot puolet eivät tule esiin ihan niin nopeasti. Kuitenkin silloin harvoin, kun tavattiin, ei haluttu riidellä :D. Toisaalta se on hyväkin juttu, sitä oppii joustamaan eikä viitsi nurista pikkuasioista, ettei pilaa yhteistä aikaa.
Olin just aloittanut opiskelut kun tapasin miehen. Sinänsä ihan hyvä että kyse oli etäsuhteesta, ehdin tutustua ja viettää aikaa uusien luokkakavereiden kanssa. Muuten olisin ehkä skipannut muut riennot ja söpöillyt uuden rakkaan kanssa kotosalla.
Itse jouduin tilapäisesti yllättäin etäsuhteeseen. Mieheni joutui työkomennukselle toiselle paikkakunnalle muutamaksi kuukaudeksi. Näemme viikonloppuisin. Raskasta on silloin kun on mieli paha ja haluaisi kainaloa ja tukan silitystä. Onneksi olen aktiivinen luonne ja keksin itselleni puuhaa, joten ikävä yllättää aika harvoin. Vielä…