Asunnon vuokraus Bangkokista – nyt kävi tuuri tai sitten tulimme huijatuiksi!

Muutto Bangkokiin lähestyy lähestymistään. Varasimme suoran lennon Tukholmasta Bangkokiin Norwegianin koneella ja lentomme kohoaa taivaalle 7.1. ja laskeutuu Bangkokin lentokentälle seuraavana aamuna. Ajattelimme, että on parasta lähteä vasta muutama päivä vuodenvaihteen jälkeen, jotta kaikki kaikki rullaa Bangkokissa varmasti eivätkä uudenvuoden pyhien vapaat vaikuta asunnon etsintään.

Alunperin suunnitelmamme oli, että varaamme Bangkokista viikoksi hotellin ja etsimme sillä aikaa itsellemme sopivaa asuntoa. Toisin kuin Tukholmassa, jossa vuokra-asunnon löytäminen on hyvin haastavaa, on Bangkokista huomattavasti helpompaa saada asunto ja niitä on tarjolla pilvin pimein. Olin lukenut verkosta, että välitystoimistoihin voi laittaa vaivatta etukäteen tiedot siitä, millaista asuntoa etsii ja paikan päälle  saapuessa asiakkaalle näytetään sitten kuulemma veloituksetta kohteita, jotka voisivat olla sopivia.

Bangkok muutto Ostolakossa Virve Vee - 1

Vuokrasimmekin siis hotellin viikoksi alueelta, jolta olimme ajatelleet asuntommekin hankkivan. Bangkok on valtava kaupunki, joten käsite ”keskusta” on kovin laaja ja erilaisia keskusta-alueita on useita. Varasimme hotellimme Ekkamain alueelta, jossa on kivoja asuntoja, ravintoloita ja yöelämää. Alue vaikutti olevan länsimaalaisten suosiossa ja ajattelimme, että näkisimme sitten paikan päällä kuitenkin, että pidämmekö siitä vai haluaisimmeko asuntomme olevan jollakin muulla alueella.

Koska emme kuitenkaan halunneet lähteä etsimään vuokra-asuntoa ihan sokkona tuntematta paikallisia markkinoita, tutkimme netissä useita vuokra-asuntoja esitteleviä sivustoja ja vertailimme asuntojen hintatasoa. Näin voisimme ainakin välttyä helpommin huijauksilta ja siltä, että maksaisimme kiskurivuokraa asunnosta, jonka arvo olisi todellisuudessa huomattavasti vähemmän.

Bangkokista saa asunnon vuokralle melko edullisesti varsinkin jos ei ole niin tarkka, että kaikki sisustusta myöten on viimeisen päälle. Sisäinen snobini ei kuitenkaan halunnut asumaan ihan mihin tahansa asuntoon ja koska Bnagkokissa on tarjolla runsaasti moderneja asuntoja, päätimme olla asuntomme suhteen hyvin valikoivia.

Bangkok muutto Ostolakossa Virve Vee - 1

Halusin olla varma, että asunnossa on hyvä ja turvallinen olo eikä minulle olisi ongelma maksaa siitä. Koska Tukholmassa on varsin vahvasti vuokranantajan markkinat, saimme loft-asuntomme vuokrattua mukavalla reilun 1400 euron kuukausivuokralla. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että voimme asunnostamme saatavalla vuokralla vuokrata varsin viihtyisän asunnon ja kattaa vieläpä muutkin elinkustannuksemme.

Minun haaveenani oli asunto korkeassa rakennuksessa. Halusin asunnon, jonka korkeista ikkunoista voisin nähdä Bangkokin kaupunkimaisemaa ja tuntea, että olen tosiaan uskaltanut lähteä pois turva-alueeltani ja tehdä jotain, mikä tuntui aluksi vain hullulta idealta. Mieheni puolestaan toivoi, että asunnossa oli työpöytä ja työtuoli, sillä hänellä oli suunnitelmissa viettää paljon aikaa läppärinsä äärellä. Se, että talossa olisi myös uima-allas ja kuntosali tuntuivat hyvältä ajatukselta ja niitä näytti olevan tarjolla useimmissa moderneissa rakennuksissa.

Tutustuessamme paikallisiin asuntomarkkinoihin löysimme muutamia erittäin potentiaalisia vaihtoehtoja ja yhden niistä kohdalla intouduin laittamaan välittäjälle viestiä. Sen kohdalla tuntui, että halusin asunnon itselleni vaikka emme voisi edes päästä katsomaan sitä etukäteen. Asunto oli aivan eri alueella, kuin mitä alunperin olimme sijainniksemme suunnitelleet, mutta tuntui silti välittömästi hyvältä.

Bangkok muutto Ostolakossa Virve Vee - 1

Meillä kävi tuuri. Asunnon välittäjä vastasi, että asunto olisi vapaana toivomanamme ajankohtana alkaen tammikuun puolesta välistä. Hän kysyi kohteliaasti maahantulomme syytä ja halusin tietysti kertoa meistä parin tekstikappaleen verran, jotta hän voisi vakuuttaa vuokranantajan siitä, että olemme sopivia vuokralaisia.

Kerroin lyhyesti, että olemme viime vuodet hulluina työtä painanut naimisissa oleva pariskunta, joka halusi lähteä pakoon arkea ja ottaa ilon irti mahdollisuudesta nyt, kun meitä vielä toistaiseksi ainakin oli vain kaksi. Kerroin hänelle lyhyesti, mitä teemme ja keitä olemme, kuten minusta asiaan tässä yhteydessä kuului.

Vastauksena sain välittäjältämme hurmaavan viestin, jossa hän puolestaan kertoi ymmärtävänsä meitä täysin, olleensa poikansa yksinhuoltaja jo pitkään ja muutenkin paljon sellaista, mitä meidän ei nyt ihan välttämättä olisi tarvinnut tietää asuntomme välittäjästä. Noh, ehkä paikalliseen kulttuuriin ei kuulu kertoa vuokralaisen taustoja niin paljon kuin oletimme, joten hän koki meidät jo lähes ystäviksi ja halusi jakaa meille vastavuoroisesti jotain itsestään.

Bangkok muutto Ostolakossa Virve Vee - 1

Tästä uudesta ystävyydestä oli ilmeisesti hyötyä, sillä voitimme hänet heti puolellemme ja hän onnistui suostuttelemaan vuokranantajan vuokraamaan asunnon meille puoleksi vuodeksi vaikka asuntoa tavallisesti vuokrataan vähintään vuodeksi. Kävi myös ilmi, että asunnon omistaja on thaimaalainen, mutta alun perin Ruotsista kotoisin, mikä puolestaan sai hänet vakuutettua siitä, että asunnon voi vuokrata meille meitä näkemättä.

Asunnon välittäjä on ollut mitä ystävällisin ihminen ja auttanut meitä kaiken mahdollisen järjestämisessä, mikä on tietysti helpottanut meitä paljon.Olemme tutkineet asuntoa, vuokranantajaa, välittäjää ja välitystoimistoa netistä ja meillä on luottavainen mieli. Päätimme riskeerata ihan vähän ja uskaltaa maksaa vuokrasopimuksen saatuamme vuokravakuuden voidaksemme varata asunnon meille – emme nimittäin todellakaan olleet valmiita jättämään sitä väliin.

Nyt sitten jännitetään, että oliko vaistomme oikeassa vai tulimmeko totaalisen huijatuiksi. Toisaalta rahaahan se vain on eikä kuitenkaan niin merkittävä summa, että siitä olisi varsinaista taloudellista vahinkoa meille. Toivotaan siis, että kaikki sujuu hyvin ja 25. kerroksessa oleva loft-asuntomme osoittautuu yhtä lupaavaksi kuin miltä se vaikuttaa!

City Ostolakossa Virve Vee - 1 (3)

Kaikki vinkit Bangkokissa asumiseen liittyen otetaan mielellään vastaan!