Power Shine

Kuten olen jo aiemmin maininnut, olen päässyt tekemään hieman tuttavuutta Oriflamen uusien The One -meikkien kanssa viimeaikoina.
Yksi blogini kautta kokeiltaviksi saaduista tuotteista oli merkin Power Shine Lipstick, joka kotiutui minulle sen Vibrant Blush -sävyssä.
Olen yrittänyt viimeaikoina tsempata jälleen huulimeikkien käytössä, joten tällaiset näppärästi levitettävät ohuet puikot ovat olleet minulle ihan omiaan. Näillä on kätevää ja siistiä levittää puna huulille tarkasti jätätilanteessa vaikka ilman peiliäkin, sillä ohuella viistoon lähes automaattisesti muotoutumaankin lähtevällä kärjellä on helppoa aavistella, mihin omat huulet ovat ainakin ennen ulottuneet.
Meloonisen karkkiselle vienosti tuoksuva puikko levittyy huulille melko tasaisesti, vaikkei kevyenmetallisen koostuksensa vuoksi välttämättä olekaan se paras sävy kuiville ja repaleisille huulille.
Omilla huulillani tämä suloinen sävy kuitenkin viihtyi hyvin eikä syynä ollut vähiten sen monipuolisuus. Punan läpikuultavuuskin miellyttää minua kovasti.
Kyseessä kun on melko kevyt vaaleanpunaisen sävy, jossa kuitenkin on kultainen hohde. Käytännössä tämän saakin siis sovitettua hyvin moneen lookkiin ja meikkiin mukaan, minkä vuoksi tämä puikko onkin kotiuttanut oma soppensa käsilaukkuni mukana jatkuvasti pyörivien tuotteiden joukosta.
Minusta tämä on söpö ja kesäinen sävy, joka on juuri sopivan tyttömäinen, muttei silti mikään 
hempukka.
Oriflamen Power Shine -puniin pääsee käsiksi täältä.
Oletteko te kokeilleet Oriflamen uusia The One Power Shine Lipstickejä?

2 kommenttia artikkeliin ”Power Shine”

  1. Luin jostain että hiuspuuterin/kuivashampoon käyttö usein tukkisi hiustuppea ja hidastaisi hiusten kasvua tms. Onko totta? Itse käytän joka toinen päivä hiuspuuteria/kuivashampoota, onko se sitten liikaa?

Kommentointi on suljettu.