Kuten jokainen voi arvata, on tämän Soulin lomani pääaktiviteetti tietysti ollut kosmetiikkaliikkeissä pörrääminen. Niissä on tullut bongattua jos jonkinlaista tuotetta, mutta huomioni on tuotteiden lisäksi kiinnittynyt myös moniin muihin asioihin kiinnostavista somisteista aina erityisiin myymäläratkaisuihin asti. Yksi erityisimpiä juttuja on ollut tuotteiden sijoittelu myymälässä ja erityisesti meikkiosastoilla, sillä se poikkeaa täysin siitä, mihin olen itse tottunut.
Kosmetiikkaosastoilla kymmenisen vuotta työskennelleenä ja vieläkin kauemmin pyörineenä olen tottunut, että tuotemerkeillä on omat telineensä, jotka kokoavat yhteen nimenomaisen merkin tuotteet.
Myymälöissä navigoidaan tuotemerkkien nimien perusteella ja se on ollut minusta luontevinta, sillä lukuunottamatta esimerkiksi kempparien ja markettien hiustuotteiden ja kroppatuotteiden hyllyjä, on asia meillä tavallisesti näin. Marketeissa ihonhoitotuotteet eivät nekään saa merkkikohtaista hyllyä, mutta saman merkin tuotteet on silti koottu yhteen erottaen korkeintaan vartalotuotteet kasvoille tarkoitetuista hoitotuotteista.
Täällä Etelä-Koreassa asiat on kuitenkin usein järjestetty monia kosmetiikkamerkkejä yhteen kokoavissa liikkeissä toisin. Tuotteita voi nimittäin tavallisesti etsiä isommissa myymälöissä paitsi tuotemerkkien omista telineistä, mutta myös eri kategorioiden tuotteet yhteen niputtavista telineistä.
Yhdessä telineessä voi olla koottuna kaikkien eri merkkien ripsivärit, toisessa poskipunat, pari muuta telinettä voi olla luomiväreille ja muutama muu sitten meikkivoiteille. Silmänrajaustuotteet, tyynymeikkivoiteet ja kulmameikit saavat nekin jokainen oman telineensä.
Käytännössä tämä kuulostaa tietysti itsestäänselvältä jutulta ja suorastaan nerokkaalta toimintamallilta. Ovathan ruokakaupassakin jogurtit, juustot, leivät ja muut elintarvikkeet omina, tuotekategorian tuotteet yhteen kokoavina osastoina eikä tuotteita suinkaan ole jaoteltu valmistajan mukaan. Jäätelön valitseminen sujuu kieltämättä helpoiten, kun kaikki vaihtoehdot valmistajasta riippumatta ovat kerralla silmäiltävissä ja vertailtavissa.
Miksei samaa kategoriajaottelua sitten käytetä kaikkialla? Eikö tavaratalon vaateosastollakin olisi helpointa shoppailla, kun kaikki hameet olisivat yhdellä seinustalla, housut toisella ja puserot kolmannella?
Ikioma myyntiteline on merkille epäilemättä tärkeä, sillä se antaa mahdollisuuksia moneen. Sen avulla voidaan kertoa tuotemerkin tarinaa, linkittää tuote sarjan muihin yhteensopiviin tuotteisiin ja luoda oma pieni maailma, jonka sydämessä merkki on. Saada asiakas tuntemaan, että tuo brändi edustaa juuri jotain sellaista, mitä minäkin haluan edustaa.
Ilman omaa myyntitelinettä ikoninen, patentoituja aktiiviaineita sisältävä, julkkiksen kasvoilla myytävä kosmetiikkatuote on vain tuote. Tuotteiden niputtaminen kategorioittain voi helpottaa kuluttajaa punnitsemaan eri tuotteiden välisten teknisten yksityiskohtien välillä, mutta kuinka moni merkki haluaa myydä vain tuotteita?
Ei Chanelin huulipunaa useinkaan osteta vain tietyn sävyn vuoksi, vaan logolla varustettu huulipunahylsy tuo käyttäjälle myös jotain muuta kuin pelkän tuotteen. Se antaa fiiliksen siitä, että omaan arkeen tulee pientä luksusta sillä, että huulensa saa punata nimenomaan Chanelilla.
Kun kirjoitin tammikuussa ilmestyvää kirjaani korealaisesta kosmetiikasta, kahlasin läpi toistasataa korealaista kosmetiikkamerkkiä ahmien kaiken saatavilla olevan tiedon tuotemerkeistä. Yllätyksekseni huomasin monien merkkien kohdalla, että tietoa oli saatavilla varsin suppeasti. Siinä missä moni länsimaalainen tuotemerkki rakensi brändinsä vahvasti tarinoiden varaan, eivät korealaiset tuotemerkit olleet ollenkaan niin vahvoja tarinankertojia. Usein jopa tuntui, että sama tarina toistui lähes identtisenä tuotemerkistä toiseen!
Lähes jokainen korealainen merkki yhdisti luonnon parhaat ja tutkitusti tehokkaat aktiiviaineet moderniin tieteeseen ja teknologiaan (puhdasta luonnonkosmetiikkaahan Koreassa ei liiemmin ole tarjolla) ja sitten myös mahdollisesti ammensi tuotekehittelynsä takana olleen osaamisen kauneusklinikoilla työskenteleviltä dermatologeilta tai Soulin yliopiston tutkimuskeskuksesta.
Meillä halutaan kuulla tarinoita siitä, koska merkki on perustettu, kuka sen perusti ja miksi. Meillä arvostetaan vanhoja brändejä ja uusien, vasta lanseerattujen tuotemerkkien voi olla jopa hankalaa tulla markkinoille ja ottaa ne haltuunsa. Koreassakin brändit kertovat kyllä tarinoita erityisillä tuotemerkkien omien myymälöiden näyttelytiloilla, mutta ne tarinat luovat lähinnä elämyksiä ja tuntemuksia eivätkä varsinaisesti kerro brändin taustaa.
Korean kosmetiikkamarkkinat ovat täynnä vastalanseerattuja tuotemerkkejä, jotka herättävät kuluttajien kiinnostuksen juurikin siksi, että ne ovat täysin uusia. Meillä Euroopassa tuotemerkki saisi tehdä paljon enemmän työtä voittaakseen kuluttajien luottamuksen puolelleen eikä yhden erityisen innovatiivisen tuotteen avulla voisi ratsastaa menestykseen. Koreassa se kuitenkin voi onnistua, jos tuote on tarpeeksi kiinnostava ja erityinen, jotta se kerää oikeiden ihmisten huomion.
Etelä-Koreassa kosmetiikkamarkkinat ovatkin hyvin tuotekeskeisiä eikä ratkaisevinta tuotteen menestyksen kannalta ole ihastuttava brändi-ideologia vaan kaiken keskiössä ovat tuotteen ominaisuudet. Onko se parempi kuin muut, onko siinä tehokkaampi koostumus kuin muissa, onko se elämyksellisempi kuin muut, saako sen pakkaus tarttumaan siihen muita mielummin ja onko se kenties saanut palkinnon tai maininnan jossain osoituksena siitä, että se on erinomainen tuote muihin vastaaviin tuotteisiin verrattuna?
Euroopan tarinakeskeiset ja erityisesti Ranskan dominoivat perinteikkäät kosmetiikkamarkkinat eivät varmastikaan olisi vastaanottavaisia tällaiselle Etelä-Koreassa suositulle toimintamallille, jossa tuotteet on sijoiteltu myymälään niiden käyttötarkoituksen perusteella. Kysehän ei ole vain siitä, että yksi yritys voisi itse päättää alkavansa toimia uudella tavalla (no okei, ehkä jos kyseessä olisi markkinoita hallitseva Sephora). Tuotemerkkien omat telineet ovat meillä yrityksille pyhä asia, jonka suunnittelusta, hyllykartoista ja yksityiskohdista he päättävät itse ja jos myyntigondolalle ei löydy myymälästä päämiestä miellyttävää sijaintia voi olla, ettei yritys saa koko merkkiä myyntiin.
En osaa sanoa, kumpi sijoittelutapa minua miellyttää enemmän. Rakastan uppoutua tuotemerkkiin ja seistä sen omalla hyllyllä tuntemassa sen koko sanoman, mutta uutta tuotetta valitessa on toki helpompaa, kun eri merkkien tuotteiden ominaisuuksia voi helposti vertailla keskenään. Toisaalta Etelä-Korean valtavien kosmetiikkamarkkinoiden ja niiden ansiosta myös massiivisten myymälätilojen vuoksi merkkien ei ole tarvinnut täysin luopua omista telineistään. Isoissa myymälöissä monilla merkeillä on nimittäin sekä oma telineensä että sitten tuotepaikat kategorioiden mukaissa hyllyissä. Tästä minä tykkään!
Kummasta tavasta te pidätte enemmän?
Lue myös:
Japanilaiset kosmetiikkatuotteet – vauvoille vai aikuisille?
Miksi aasialainen kosmetiikka on luotettavaa ja laadukasta
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Olen monta kertaa esim Sokoksella uutta ripsiväriä etsiessä manaillut, että miksi tuotteet on lajiteltu merkeittäin. Niin vaikea valita oikea, varsinkin kun liikkeessä on töissä pääsääntöisesti eri merkkien esittelijät, jotka tietenkin haluavat myydä omaa tuotettaan. En ollutkaan ajatellut tuota merkkien tarinaa, jonka he omilla ständeillään esittävät. Kiitos tuosta näkökulmasta!:) Onneksi nykyään on verkkokaupat ja te kauneusbloggaajat joiden avulla voi tehdä jo kotona päätöksen, minkä tuotteen menee ostamaan,
Tuo on totta, että jos hakee nimenomaan tiettyä tuotetta vaan, niin silloin kyllä helpointa kun on koottu samanlaiset tuotteet yhteen. Tykkään kun Sephoroissa on usein esimerkiksi koottu 10 suosituinta ripsiväriä samaan telineeseen niin voi vertailla. 🙂
Ehdottomasti siitä että tuotteet ovat omissa kategorioissaan eivätkä merkkien perusteella. Etsin aina sitä täydellisintä tuotetta, enkä ole juurikaan kiinnostunut brändin tarinasta.
Minäkin tykkään siitä tavallaan, mutta sitten toisaalta tykkään myös siitä, että kun menen hakemaan jonkun merkin jotain tuotetta, näen samalla merkin mahdolliset uutuudet. 🙂
Aika jännä jaottelu, vaikkakin toisaalta tosi asiakasystävällinen. Mutta tykkään merkkien omista telineistä sillä mulla on vakaat suosikkimerkit ja on aina kiva nähdä kerralla mitä merkiltä on tarjolla.
Onko muuten Mizonin seerumit sonulle tuttuja? Eleven näyttää niitä ainakin myyvän. Hullut Päivät näyttäisi nätä ensi viikolla tarjoavan ja mielestäni hyvään parin kympin hintaan. Kannattaakohan kotiuttaa?
Minäkin tykkään nähdä, mitä uutta suosikkimerkkini ovat keksineet. 🙂
Mizonin seerumit (ne pipettipulloissa tulevat) ovat kaikki minusta aivan loistavia! En ole käyttänyt niitä pitkävaikutteisesti, mutta testannut koostumuksia näytteillä ja niissä on aivan loistavat ainesosaluettelot, joten ehdottomasti kannattaa kotiuttaa jos halvalla saa! 🙂
Onpahan jännä idea laittaa kaikki mascarat samaan hyllyyn! Silloin olisi helppo vertailla harjoja ja koostumuksia, eikä sukkuloida hyllyjen välissä myyjän (tossuissaan) perässä (koroilla kipittäen)! 🙂 Sokoksella on eroitettu edullisempi markettikosmetiikkamerkki-merkki tuotteista. Onko näin Koreassa? Vai onko kaiken hintaiset tuotteet samassa hyllyssä? Laivallakin on kaikki omissa hyllyissään, jonkin merkin kohdalle on sattunut hyvä valaistus, kun taas muu merkki on joutunut nurkkaan.
Vaatiihan se myymälältä hurjasti tilaa, jos jokaisella merkillä on omat telineet ja sitten vielä kaikki on kasattu tuote kohtaisiin telineisiin.
Joo, juurikin esimerkiksi ripsiväreissä tuo on kätevää. Tykkään kun Sephorassa kootaan usein juuri myydyimmät ripsivärit ja muutamat muut tuotteet samaan telineeseen. 🙂
Lancomet, Diorit yms. luksusbrändit löytyvät täältä lähinnä vain tavaratalojen kosmetiikkaosastoilta, mutta Clinique ja Estee Lauder ovat kyllä olleet esillä noissa tuotteet yhteen kokoavissa telineissä ja merkin telineet ovat muiden merkkien seassa. Täällä ei siis näe yhtä selkeää jakoa minusta semiselektiivisen ja selektiivisen kosmetiikan suhteen kuin Suomessa, mutta hienoissa tavarataloissa keskitytään kyllä oikeastaan vaan selektiivisiin merkkeihin. Suurin osa markkinoilla myytävistä merkeistä on tääällä Korealaisia ja jos niillä on sama valmistaja, sopivat ne hyvin samoihin telineisiin ja toistensa viereen täällä. 🙂
Suht olennainen pointti merkkikohtaisten telineiden käytöstä taisi jäädä uupumaan tästä. Brändikohtaisten telineiden takana on tietysti myös ajatus siitä, että asiakas saattaa ostaa jotakin muutakin ko. merkiltä. Jos ripsarit ovat vain ripsarihyllyssä, ripsaria hakemaan tullut ihminen ostaa ripsarin ja sillä selvä. Kun joutuu navigoimaan enemmän myymälässä, mielitekoja syntyy enemmän. Ja kun katselee vaikka Lumenen ripsaria, tulee samalla silmäilleeksi Lumenen muita tuotteita.
Joo, hieman tuota juuri hain tuolla tuotteen linkittämisellä sarjan muihin yhteensopiviin tuotteisiin. Hyvä, että sanoit vielä selvemmin, sillä kaikki linkitettävät tuotteet eivät välttämättä tosiaan ”sovi yhteen” vaan naamion ostaja voi innostua ostamaan myös uuden ripsivärin kun näkee sen. 🙂 Itse tykkään kyllä myös juuri siitä, että mennessäni ostamaan vaikka Lumenen ripsväriä näen samalla, mitä muuta Lumene on lanseerannut ja ostan samalla vaikka sen silmiini sattuvan uuden meikkivoiteen, jota en olisi muuten tullut edes nähneeksi. Täsmäshoppaajalle käteviä nämä telineet ja muuten kosmetiikasta kiinnostuneelle ei yhtä käteviä. 🙂
Itselle kelpaisi todellakin tuollainen kategoria-systeemi! Minua ei niinkään kiinnosta mitä muuta merkillä on tarjota, ja yleensä ostan vain sen mitä olen tullutkin hakemaan. Usein se onkin täällä jo monesti mainittu ripsiväri 😀 Olisi niin helppoa nähdä heti hinnat ja purnukat, helpottaisi huomattavasti vertailua ja tekisi hommasta mielekkäämpääkin, sillä onhan niihin pakkauksiin kiva uppoutua…
Tuosta hintojen näkemisestä tuli muuten mieleen, että ärsyttää täällä ihan hirveästi, kun tavaratalojen selektiivisen kosmetiikan osastoilla tuotetelineissä ei näy hintoja. Tavarataloissa hienoilla merkeillä on omat telineensä, joissa on aktiivinen myyjä töissä, mutta haluaisin kovasti aina nähdä hinnat selkeästi. :/
Tää olisi mun puolesta tervetullut muutos tännekin kauppoihin, kätevää jos etsii tietynlaista tuotetta, niin pääsisi vertailemaan niitä vierekkäin. Mä ainakin kannatan!
Moni näyttää olevan innostunut tästä jaottelusta! 🙂
TOmmonen kategoriasysteemi enemmän kiinnostaa. Yleensä haen vaan tiettyä tuotetta ja ei paljo kiinnosta ravata joka tuotemerkin hyllyn luona erikseen. Otan sitte helposti sen, joka on lähimpänä tarjolla. Ois todella kätevää, ku ois ripsarit samassa paikassa jne. Sais paljo paremman kuvan tarjonnastaki!
Tämä jaottelu tosiaan sopii täydellisesti, kun etsii juuri johonkin tiettyyn tarkoitukseen tehtyä tuotetta. 🙂
Kyllä tänne kelpaisi ihan toi korealainen tyyli että ois kaikki ripsarit yhdessä kohtaa. nyt jos haluaa ostaa halvimman tai verrata kaikki vedenkestävät keskenään saa juosta jokaisella oman hintakategorian merkillä avaamassa erikseen päitä ja yrittää muistaa mikä on paksu ja mikä on sellanen ohut muovinen. ärsyttävää
Ripsivärien kanssa tämä olisi kyllä erityisen toimiva! 🙂
Itse löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten (näin jälkikäteen ihmettelen, miten se on edes mahdollista) ja uusi löytöhän tulee kahlata alusta loppuun, joten siksi itsekin kommentoin näin vanhempaa postausta.
Kaltaiseni kokemattoman ja tuotteisiin vähemmän perehtyneen olisi huomattavasti helpompi tehdä ostoksia ja vertailla kategorioiden mukaan lajiteltua tuotteita. Paitsi, että tietyn tarpeen tuotteita olisi keskenään helppo vertailla ja etsiä omaan hinta-laatusuhteeseensa sopivinta valintaa, tulisi samalla tutustuttua laajemmin eri merkkeihin ja poistuttua siltä tutusta ja turvallisesta.
– Mari / https://paremmatvalinnat.blogspot.com