Kuten olen kertonut, on meillä ollut jo pidempään suunnitteilla lähteä maailmalle pidemmäksi aikaa matkustamaan. Aloimme suunnitella hommaa kesällä minun irtisanouduttuani päivätyöstäni ja suunnitelmissamme oli, että kun muusikkona työskentelevän mieheni viimeisin keikkasopimus loppuu, lähdemme maailmalle.
Kuten olen aiemmin kertonut, olimme suunnitelleet, että aloittaisimme seikkailumme hyppäämällä läpi Venäjän matkustavaan junaan, jolla pääsisimme käymään myös Mongoliassa ja päätyisimme lopulta Kiinaan, josta jatkaisimme matkaa. Olimme miettineet hieman, mihin matka jatkuisi sen jälkeen, mutta juuri tuo Trans-Mongolian juna oli se matkamme käyntiin polkaiseva seikkailu, jota odotimme erityisesti.
Lue myös: Trans-Mongolia, here we come!
Aluksi meidän oli tarkoitus lähteä vuodenvaihteen jälkeen, mutta miehen produktiokiinnitys pidentyi ja jatkuu nyt maaliskuun puoliväliin asti. Tämän vuoksi päätimme, että reissuun lähdetään huhtikuun alussa. Pieni lykkäys reissun alkamiseen ei niinkään harmittanut, sillä kotona kyllä riittää tekemistä nyt, kun olen täysin oman aikani herra.
Ensimmäinen takapakki matkaan oli tietysti koronavirus, jonka leviämistä olemme seuranneet aktiivisesti. Viimeisten viikkojen kuluessa on käynyt selväksi, ettei meidän kannata edes yrittää suunnitella reissuamme niin, että matkustaisimme Kiinaan, sillä vaikka tilanne voi toki kuluvien viikkojen aikana helpottua, voi se myös pahentua ja meidän tulisi alkaa kohta hankkia viisumeja ja tehdä varauksia. Kiina on siis parempi jättää ainakin nyt väliin.
Koska matka läpi Venäjän Kiinaan oli reissumme kohokohta, tuntui tylsältä ajatukselta, että joutuisimme pysäyttämään reissumme Mongoliaan ja lentämään jo sieltä jonnekin – sieltä kun ei päässyt maateitse kuin Kiinaan tai takaisin Venäjälle.
Jos taas matkustaisimme läpi Venäjän aina sen itäosaan Vladivostokiin asti, ei sieltäkään ollut oikein meille sopivaa matkavaihtoehtoa. Meillä on suunnitelmissa budjettimatka ja laivareissu Vladivostokista Japaniin tai Etelä-Koreaan maksaa jo useamman satasen.
Koska Trans-Mongolian junareissu oli juttu, jonka haluamme tehdä kokonaisuudessaan päätimme, että teemme sen toiste silloin, kun se on mahdollista päästä tekemään kokonaisuudessaan.
Kehitimme kuitenkin varasuunnitelman, sillä vaikka koronavirus leviää, en silti halua ajatella, että minun pitäisi siksi jäädä kotiin. Olimme innoissamme vaihtoehtoisesta suunnitelmasta, päätimme laittaa asunnon alustavasti vuokralle vuodeksi mahdollisuudella vuokrasopimuksen pidentämiseen ja pyörät alkoivat vihdoin pyöriä kunnolla.
Olimme laittaneet vuokrailmoituksen nettiin, mieheni oli alkanut systemaattisesti kieltäytyä yksittäisistä keikkatarjouksista ja olimme innoissamme uudesta suunnitelmasta. Heti, kun löytäisimme vuokralaisen, buukkaisimme ensimmäiset matkaliput ja majoituksen.
Viimeksi vuokralaiset asuntoomme löytyivät todella helposti, mutta tällä kertaa se osoittautui haastavammaksi eikä vuokralaista löytynyt noin vain. Viikon odottelun jälkeen tämä tuskastutti ja olimme juuri virittämässä vuokraverkkoja laajemmille vesille, kun mieheni sähköpostiin kilahti viesti, joka pisti kuviot uusiksi.
Mieheni sysäys matkusteluun ja mahdollisesti jopa uran vaihtoon oli tullut osittain olosuhteiden pakosta. Hän on koko elämänsä ollut muusikko, menestynyt työssään hyvin ja nauttinut siitä, mutta hän on harmikseen kärsinyt tinnituksesta, joka on viime vuosina pahentunut.
Hän soittaa kymmenkuntaa puhallininstrumenttia ja vaikka hän on löytänyt keinot, kuinka kontrolloida musiikin äänenvoimakkuutta, on puhallininstrumenttien soittaminen korvatulppien ja muiden viritysten kanssa eri juttu kuin vaikka kitaran, sillä pää on jo itsessään mukana melkoisena kaikukoppana.
Vaikka tinnituksen voimakkuus on vahvistunut viime vuosina, on homma on mennyt viime aikoina hyvin – varsinkin nyt, kun hänellä on ollut hyvät systeemit kuulon suojaamiseen. Epävarmuus tuo tilanteeseen kuitenkin aina ikävän lisän eikä välttämättä tarvita kuin yksi äänimiehen moka, jonka vuoksi korvan kuulokkeeseen vingahtaa hetkellisesti kova ääni, joka voi pahentaa tilannetta lopullisesti. Pelottavinta on, ettei koskaan voi tietää, paheneeko tilanne.
Mieheni siis rakastaa musiikkia, mutta samaan aikaan hän tietää, ettei hän välttämättä voi enää soittaa sitä pitkään, joten uusia hommia on hyvä alkaa etsiä. Kun myös keikkailee kymmenkuntaa puhallininstrumenttia soittaen tarkoittaa se, että elämä on varsin rajoitettua.
Kitaran voi ottaa helpommin käteensä pitkänkin tauon jälkeen, mutta jos huiluja, klarinetteja ja saksofoneja ei treenaa jatkuvasti, heikkenevät lihakset ratkaisevasti kuulemma jo hyvinkin lyhyessä ajassa. Viikon reissuun keikkojen välissä ei siis voi vain lähteä ja palkaton treenaaminen vie paljon aikaa. Instrumenttien vähentäminen taas tarkoittaisi huonompia työmahdollisuuksia, sillä useamman samankaltaisen instrumentin hallinta kuuluu kuitenkin noiden instrumenttien kohdalla kuulemma tavallisesti hommaan.
Nyt mieheni oli siis kuitenkin tullut vihdoin siihen päätökseen, että hän haluaa kokeilla, mitä muuta hän voisi tehdä. Se pelotti, sillä hän on aina työskennellyt muusikkona, mutta itsensä työllistäminen muiden uusien, verkossa puuhattavien taitojen parissa oli innostava ajatus, joten päätös lähteä niitä kohti innosti.
Ja sitten tuli se sähköposti. Sellainen, jossa tarjottiin niin loistavaa keikkadiiliä, että siitä oli jo suorastaan mahdotonta kieltäytyä.
Lue myös: Muusikon tyttöystävän tunnustuksia
Sähköpostiin kilahti nimittäin erittäin kiinnostava keikkatarjous, joka houkutteli kaikin puolin. Kolmeksi kaudeksi sitova diili oli kaikin puolin jo muutenkin houkutteleva, mutta erityisen houkuttelevaa siitä teki miehelle se, että paitsi että sen tuloilla rahoittaisi elämän diilin ajaksi, rahoittaisi siitä kertyvillä varoilla niiden jälkeen meidän budjetillamme myös hänen matkustelunsa viiden vuoden ajaksi. Asiaa ei siis tarvinnut miettiä ihan kauheasti.
Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että kun lähdemme huhtikuussa reissuun, emme voi vielä jäädä maailmalle loputtomiin, vaan meidän on palattava takaisin jo noin puolen vuoden päästä.
Tämän jälkeen olen toki täysin vapaa sitten matkustelemaan itsekseni, sillä meille on aina ollut suhteessamme tärkeää, ettei kummallakaan ikinä olisi sellainen olo, että parisuhteemme rajoittaisi elämää. Haluamme olla vapaita menemään ja nauttimaan elämästä.
Se, että suunnitelmamme menevät nyt hieman uusiksi harmittaa aina tietysti vähän, mutta täytyy silti myöntää, että toisaalta se tuntuu myös kivalta – tykkään nimittäin siitä, kun elämässä tapahtuu yllättäviä juttuja, kuvioita täytyy miettiä uusiksi eikä koskaan tiedä, mitä kivaa seuraavaksi tapahtuu.
Tykkään siis mielummin ajatella, että tämä tuo mahdollisuuden johonkin sellaiseen, mitä ei olisi muuten tapahtunut enkä niinkään surkuttele asiaa.
Toisaalta tykkään myös ajatuksesta, että ehkä tämän kuuluikin mennä näin. Aluksi asuntoa ei ollut helppoa saada vuokralle, mikä olikin ehkä ihan hyvä, koska kun vuokrasopimusta ei ollut tehtynä, saattoi mies tarttua saamaansa hyvään diiliin.
Heti kun hän päätti ottaa sen, laitoimme asunnon vuokralle uusiin paikkoihin ja potentiaalisia kyselyjä alkoi tulla ihan uudella tahdilla ja toivon, että saamme ensiviikolla vihdoin vuorasopimuksenkin kirjoitettua.
Huomaan myös miehestä, että hän suhtautuu pidemmäksi aikaa reissuun lähtöön nyt rennommin, sillä hänellä ei ole pakottavaa tarvetta alkaa mahdollisimman nopeasti tienaamaan uudella tavalla. Kumpikaan meistä ei nimittäin tykkää ajatuksesta, että omiin säästöihin pitäisi kajota muuten kuin tilapäisesti.
Puolen vuoden Thaimaassa olon jälkeen mies sai onneksi jo testata, kauanko menisi, että hän saisi rakennettua soittaessa tarvittavat lihakset kelvolliseen kuntoon uudelleen, joten hän tietää, että voi olla ainakin puoli vuotta poissa ennen tulevia kiinnityksiä. Kolmen kiinnityskauden aikana ehtii myös valmistautua hyvin mahdolliseen alan vaihtoon tarvittavien taitojen opettelulla.
En ole tyyppiä, joka tykkäisi vain ajatella, että universumi vie minut kyllä sinne, minne minun kuuluukin päätyä, vaan tykkään keksiä uusia juttuja ja kokeilla asioita. Silti uskon, että yllättävät käänteet ovat vain uusia hyviä mahdollisuuksia.
Jos olen oikein lukenut ja ymmärtänyt on tinnitus kuulemma todella ikävä oire, kun pään sisällä vinkuu ja ’soi’ koko ajan ja joskus hyvinkin kovaa. Se ilmeisesti häiritsee myös tavallisten äänien tunnistamista ja vaikkapa jonkin tietyn puhe- tai lauluäänen taajuuden hahmottamista? Pahin skenaario ymmärtääkseni on, että lopulta ainoa mitä kuulee on tinnitus ja muille äänille on tavallaan kuuro. Voiko oireilu tosiaan mennä näin pahaksi?
Sanotaan että kuulon suojaaminen esim. konserteissa ja kuulokkeilla kuunnellessa on juuri tuon tinnitusvaaran vuoksi tosi tärkeää.
Onnea miehellesi hienosta sopimuksesta ja teille molemmille mahdollisuudesta noinkin pitkään reissuun! Kyllä siinä ehtii pallon ympäri pyörähtää, etenkin jos jättää Korona-Kiinan väliin. (Höh, muistatkos kun korona oli ennen hauska peli ja nyt jotain ihan muuta.)
Mulla oli myös transsiperian /Mongolian junamatka Pekingiin suunnitelmissa keväällä, mutta nyt näyttää siltä että se täytyy perua… No eipä näille voi mitään ja turvallisuus ennen kaikkea!